Tiedän, että kukaan ei pysty vastaamaan tähän kyselyyni kuin minä itse, mutta kertokaa kuitenkin kuinka te päädyitte ratkaisuunne, oli se sitten ihan mikä vaan.
Olen tilanteessa, että olen jo pidemmän aikaa pohtinut olisinko onnellisempi erottuani. Meillä ei ole lapsia, eli ainoa asia joka teknisesti "hidastaa" on yhteinen omaisuus. Ja tässä kohtaa täytyy myöntää, että vaikka en mielestäni ole ollenkaan materialisti en tästä omaisuudesta haluaisi luopua. Asumme minun unelma paikassa omakotitalossa. Varmaan taloudellisesti pystyisin tämän lunastamaan omakseni, mutta kuukausi maksut söisivät kaikki viihteeseen käytettävät varantoni. Normaalisti en asiasta välitä, mutta matkustelu on minulle tärkeää.
Laskuja ja taloudellista tilannetta enemmän huolettaa selviäisinkö täällä fyysisesti. Asumme erittäin syrjässä ja esim lumitöitä saattaa joutua tekemään puoli kilometriä, jos pitää lähteä töihin. Tietysti voisin ostaa aurauspalvelut muualta ja olla menemättä töihin silloin kun palvelu ei toimi. Mutta omakotitalossa on monia muitakin vastaavia asioita mitä arastelen.
Ja kun koko tilanne on sekava siirrän päätkösen teon vastuun näihin käytännön asioihin, joilla ei pitäisi olla mitään käytännön merkitystä.
Miten saisin varmuuden mitä pitäisi tehdä? Yritin jopa puolen vuoden eroa miehestäni ulkomaankomennuksella. Siellä kaipasin häntä, mutta nyt täällä kotona tuntuu taas, että olen kaivannut jotain "kiiltokuvaa", en todellista miestä.
Nyt tästä sekavasta selostuksesta moni varmaan miettii miksi ylipäätänsä haudon näitä ajatuksia.
Meillä on ihan kivaa, kun suunnittelemme tulevaisuuden matkoja (joista minä maksan suurimman osan), tai sitä että kaverit ovat tulossa kylään.
Ja ihan kivaa voi joskus olla istuessa iltaa ihan kahdestaankin, jos keskitytään ihailemaan käden jälkiämme puutarhassa.
Mutta vähän väliä saan kuulla, kuinka ruokakulumme ovat liian korkeat minun takia (halvempaa ruokaa ei kuitenkaan saa ostaa), kuinka emme voi nukkua samassa sängyssä kuorsaukseni takia, kuinka minun toisessa päässä taloa tekemäni yölliset wc-reissut häiritsevät häntä, kuinka tv:n katseluni myöhään häiritsee. Kuinka kuivumassa olevani pyykit ilmeisesti vievät liikaa tilaa kun ne täytyy kerätä haisevaan kasaan kosteina, jne, jne.
Oikeasti, jos puhuisitten hänelle näistä, hän ei tunnistaisi yhtään kohtaan. Tai tunnistaisi kyllä, mutta olisivat minun "vikoja", eivät hänen. Johan se selviää näistä selostuksistakin ;o)
Muuten mies on kyllä niin mukava, että kukaan ystävämme ei varmasti ymmärtäisi ero ilmoitustani.
Miten te teitte päätösenne? Mikä oli se kamelin selän katkaiseva oljenkorsi?
Olen tilanteessa, että olen jo pidemmän aikaa pohtinut olisinko onnellisempi erottuani. Meillä ei ole lapsia, eli ainoa asia joka teknisesti "hidastaa" on yhteinen omaisuus. Ja tässä kohtaa täytyy myöntää, että vaikka en mielestäni ole ollenkaan materialisti en tästä omaisuudesta haluaisi luopua. Asumme minun unelma paikassa omakotitalossa. Varmaan taloudellisesti pystyisin tämän lunastamaan omakseni, mutta kuukausi maksut söisivät kaikki viihteeseen käytettävät varantoni. Normaalisti en asiasta välitä, mutta matkustelu on minulle tärkeää.
Laskuja ja taloudellista tilannetta enemmän huolettaa selviäisinkö täällä fyysisesti. Asumme erittäin syrjässä ja esim lumitöitä saattaa joutua tekemään puoli kilometriä, jos pitää lähteä töihin. Tietysti voisin ostaa aurauspalvelut muualta ja olla menemättä töihin silloin kun palvelu ei toimi. Mutta omakotitalossa on monia muitakin vastaavia asioita mitä arastelen.
Ja kun koko tilanne on sekava siirrän päätkösen teon vastuun näihin käytännön asioihin, joilla ei pitäisi olla mitään käytännön merkitystä.
Miten saisin varmuuden mitä pitäisi tehdä? Yritin jopa puolen vuoden eroa miehestäni ulkomaankomennuksella. Siellä kaipasin häntä, mutta nyt täällä kotona tuntuu taas, että olen kaivannut jotain "kiiltokuvaa", en todellista miestä.
Nyt tästä sekavasta selostuksesta moni varmaan miettii miksi ylipäätänsä haudon näitä ajatuksia.
Meillä on ihan kivaa, kun suunnittelemme tulevaisuuden matkoja (joista minä maksan suurimman osan), tai sitä että kaverit ovat tulossa kylään.
Ja ihan kivaa voi joskus olla istuessa iltaa ihan kahdestaankin, jos keskitytään ihailemaan käden jälkiämme puutarhassa.
Mutta vähän väliä saan kuulla, kuinka ruokakulumme ovat liian korkeat minun takia (halvempaa ruokaa ei kuitenkaan saa ostaa), kuinka emme voi nukkua samassa sängyssä kuorsaukseni takia, kuinka minun toisessa päässä taloa tekemäni yölliset wc-reissut häiritsevät häntä, kuinka tv:n katseluni myöhään häiritsee. Kuinka kuivumassa olevani pyykit ilmeisesti vievät liikaa tilaa kun ne täytyy kerätä haisevaan kasaan kosteina, jne, jne.
Oikeasti, jos puhuisitten hänelle näistä, hän ei tunnistaisi yhtään kohtaan. Tai tunnistaisi kyllä, mutta olisivat minun "vikoja", eivät hänen. Johan se selviää näistä selostuksistakin ;o)
Muuten mies on kyllä niin mukava, että kukaan ystävämme ei varmasti ymmärtäisi ero ilmoitustani.
Miten te teitte päätösenne? Mikä oli se kamelin selän katkaiseva oljenkorsi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
on jo ohi. Ette vain myönnä sitä vielä. Kuuluu asiaan,. että toinen tai molemmat huomauttelevat eri asioista ja kaikki on aina toisen "vika". Normaali kommunikointi on silloin tyrehtynyt kokonaan, keskitytään siihen mikä on huonosti - ihan pikkurikkisenkin.
Todellisuudesssa, jos kumppani esim. ei kuorsaisi, ei kävisi yöllä vessassa, ei laittaisi pyykkejä kasaan kosteina yms. yms. niin hän tekisi jotain muuta täysin päin prinkkalaa. Silloin kun toinen on alkanut ärsyttää, niin hän ärsyttää jokatapauksessa, vaikka päällään seisoisi ja palvelisi 24h vrk.
Et ole ainoa, joka on naimisissa kauniin, unelma omatalon kanssa... ja joka yrittää selittää itselleen viimeiseen asti, että kumppanin kanssa on kuitenkin välillä "ihan kivaa", vaikka yleensä kaikki ottaakin päähän. Varmuus siitä mitä pitää tehdä löytyy itsestäsi, ajan kanssa.
pahoinpitelyyn. Ei kirjaimellisesti, mutta kun sain turpaani mustasukkaiselta mieheltä joka oli lyönyt jo monta kertaa aiemmin tilanteessa jossa normaali mies olisi tajunnut etten ole voinut pettää mitenkään. Olin ollut käsileikkauksen takia sairaalassa yön yli, kotiin tullessani lentelin pitkin seiniä kun mies tivasi missä olin ollut. Ei enää koskaan
tunteet jäähtyvät. Hetken päästä ne nousevat. Eli ei se jatkuva ihastumisen tai kivan tunne voi pysyä. Mielestäni liittonne ei ole mihinkään loppunut. Arki on tullut kuvioon mukaan.
Teepä lista noista asioista, mitkä mieltäsi vaivaavat. Viereen tuntosi ja kenen syyksi koet ne. Keskustelkaa niistä, siis keskustelkaa. Älkää alkako huutamaan tai syyttelemään. Ruokakin maksaa ja jos ei voi laatua heikentää, pitää miehesi hyväksyä asia. Siis puhukaa asiat selviksi.
Toisekseen, ei kannata hautoa ikäviä asioita. Ne suurentuvat siitä. Yksi tosi tärkeä asia on antaa anteeksi ja molemmille, itsellekin. Tulet huomaamaan, miten pieniä murheenne ovat. Pitää löytää toistensa tukeminen. Se on mahdollista, kunhan molemmat sitä haluatte.
On vielä yksi asia, mistä ei paljoa puhuta; avioliitto on Jumalan silmissä koko eliniän kestävä liitto. Pettäminen on ainoa syy lopettaa liitto. Mutta sen jälkeen olisi oltava yksin. Muuten tekee huorin. Ajattele asiaa siitä näkökulmasta.
Ettei mene kovaksi, on meille luvattu armo Jeesukseen turvautuessa. Kaikki, jotka Häntä huutavat avuksi, pelastuvat.
Hyvää jatkoa liitollenne!