Nyt alkaa jo ihan tosissaan ottaa päähän. Nimittäin äitini. Olen jo hyvin pienenä (noin 5-6 vuotiaana) huomannut olevani täysin erilainen kuin vanhempani, erityisesti äiti, ja epäillyt aikas vahvasti olevani adoptoitu. Valitettavasti vanhempani kuitenkin ovat minun biologisia vanhempia.
Viime vuosina homma on vaan pahentunut pahenemistaan. Vanhempani ovat eronneet, enkä ole esääni missään yhteydessä nykyään, mutta äitiini valitettavasti senkin edestä. Äitini ei nimittäin koskaan kasvanut aikuiseksi. Hän ei vieläkään (pian 60v) osaa rahankäyttöä, aina palkkapäivänä menee shoppailemaan ja ostelee kaikkea krääsää sun muuta korua johon hänellä ei todellakaan ole varaa, loppukuusta hän valittaa, kun ei ole edes rahaa ostaa maitoa ja leipää. Hän ei vain ymmärrä, miten 1 aikuinen ihminen, jolla ei ole auto- asunto- tai muutakaan lainaa, selviää 2500€:lla kuussa. Mistään säästämisestä ja äidistäni ei kannata edes puhua samana päivänä.
Olen perheen ainoa lapsi, ja minua on odotettu kauan. Äitini on kyllä pitänyt huolta, että olen asiasta kuullut ainakin joka päivä. Aina jos tein lapsena jotain pahaa (esim. piirtänyt seinälle), äitini piti kyllä huolen, että sain kuulla kuinka pettynyt hän minuun on. Äitini on myös moneen kertaan vertaillut meidän perhettä yhden ystäväni perheeseen jossa oli kovasti väkivaltaa, että eikös olekin hyvää, kun minua ei ole ikinä lyöty. Hmm, minä muistan aika selvästi useat kovat läimäytykset kasvoilleni. Muistan myös isän vyön, joka roikkui huoneeni ovessa. Sekä sen, kun isäni sanoi vyön ripustaessa, että jos sen piilotan, hän ottaa puhelinjohdon ja lyö minua sillä jalkoihin, sehän vasta sattuu. Tarkistin joka aamu ja ilta, ettei se vyö vahingossakaan päässyt tippumaan.
Vanhempieni erottua meno muuttui. Äiti löysi nopeasti uuden miehen, ja harrasti seksiä sen kanssa samassa huoneessa jossa minä nukuin. Niin, tai ainakin makasin sängyssä hiljaa ja itkin. Se vähäinen "kasvatukseni" jota äitini harjoitti loppui siihen. Sain viettää mummolassa kuukausia, erään joulunkin, sillä äitini halusi ryypätä uusien ystäviensä kanssa. Vihaan alkoholia ja kaikkia juhlia edelleen. Yhtenä päivänä äitini soitti mummolaan, jonne olin jo käytännössä muuttanut asumaan, ja ilmoitti, että hän muuttaa toiseen kaupunkiin tämän uuden miehensä kanssa, ja katsotaan jonkun ajan kuluttua, ottavatko ne minut sinne. Asiaa katsottiin puol vuotta, kunnes äiti päätti, että haluaa olla oikea perhe uuden miehensä kanssa. Siihen tietty kuuluu lapsi. Muutin äitini ja uuden miehen luokse, siellä sain onneksi oman huoneeni, ettei tarvinnut ihan joka ääni kuunnella millai päi ne tänään haluaa olla. Muutaman vuoden päästä äitini huomasi, ettei se mies ollutkaan hänen unelmien prinssi ja jakoi huolensa minun kanssani. Olin silloin 11v. Äitini piti minua jonkinlaisena terapeuttinaan ongelmiensa kanssa ja ihmetteli, miksen voi sanoa hänelle mitä hänen pitäisi tehdä. Minusta oli vihdoinkin kasvanut äitini ystävä, niinkuin äitini asian ilmaisi. Teini-ikäni oli yhtä helvettiä, kunnes 16-vuotiaana tapasin ekan poikaystäväni ja totesin muuttavani hänen kanssa asumaan. Äiti soitti kymmeniä kertoja minulle ja kävi luonamme ainakin viidesti päivässä tarkistamassa, että kaikki on hyvin, antamassa neuvoja. Voi luoja, niitä neuvoja...
Nykyään olen yli 20v onnellisesti naimisissa. Äitini yrittää udella kaikkea mahdollista elämästämme, mm. kuinka usein harrastamme seksiä ja mitä ehkäisyä käytetään. Lainailee meilta rahaa, sillä eihän hänellä ole varaa ostaa maitoa tai leipää edelleenkään loppukuusta. Äitini on myös löytänyt netistä uuden miehen, joka on häntä 16 vuotta nuorempi, ulkomaalainen, aikas köyhistä oloista. Juuh, eipä ole yhtään elintasopakolainen, eipä...
Nyt minulle ja miehelleni on syntynyt vauva, ja äidin tietenkin täytyy päästä häntä katsomaan joka V***n päivä ja soittaa ja kysyä mitä kuuluu, itkeekö vauva? Juu ei, eihän vauvat KOSKAAN itke! Itselläni menee hermot jo siitä, kun näen puhelimestani kuka soittaa. Se kerta, kun äitini tuli sairaalassa käymään, oli yhtä tuskaa, itkin sen lähdön jälkeen kolme tuntia, hoitajat alkoivat jo ehdottaa minulle rauhoittavia. Äsken äitini taas soitti ja kysyi, että olenko lainkaan ruokkinut vauvaa, kun se itkee! Olen hänelle sanonut suoraan, että en halua sen tulevan käymään, tai soittavan tai mitään. Alan jo nyt stressaamaan tulevia ristiäisiä, johon äitini on valitettavasti tulossa... Mielessäni on käynyt useasti niinkin kamala ajatus, että ei minua lainkaan haittaisi tai suruttaisi, jos äitini yllättäen kuolisi. Päinvastoin, olisin helpottunut.
Olisikohan jollakin vinkkiä, mitä tehdä, kun ei suora puhe mene perille? Vai pitäisikö vaihtaa numero, myös miehen, muuttaa muualle, eikä kertoa äidille koskaan missä asutaan? Mitähän kertoisin tyttärelleni, kun hän kysyy, että missä hänen toinen mumminsa on?
Viime vuosina homma on vaan pahentunut pahenemistaan. Vanhempani ovat eronneet, enkä ole esääni missään yhteydessä nykyään, mutta äitiini valitettavasti senkin edestä. Äitini ei nimittäin koskaan kasvanut aikuiseksi. Hän ei vieläkään (pian 60v) osaa rahankäyttöä, aina palkkapäivänä menee shoppailemaan ja ostelee kaikkea krääsää sun muuta korua johon hänellä ei todellakaan ole varaa, loppukuusta hän valittaa, kun ei ole edes rahaa ostaa maitoa ja leipää. Hän ei vain ymmärrä, miten 1 aikuinen ihminen, jolla ei ole auto- asunto- tai muutakaan lainaa, selviää 2500€:lla kuussa. Mistään säästämisestä ja äidistäni ei kannata edes puhua samana päivänä.
Olen perheen ainoa lapsi, ja minua on odotettu kauan. Äitini on kyllä pitänyt huolta, että olen asiasta kuullut ainakin joka päivä. Aina jos tein lapsena jotain pahaa (esim. piirtänyt seinälle), äitini piti kyllä huolen, että sain kuulla kuinka pettynyt hän minuun on. Äitini on myös moneen kertaan vertaillut meidän perhettä yhden ystäväni perheeseen jossa oli kovasti väkivaltaa, että eikös olekin hyvää, kun minua ei ole ikinä lyöty. Hmm, minä muistan aika selvästi useat kovat läimäytykset kasvoilleni. Muistan myös isän vyön, joka roikkui huoneeni ovessa. Sekä sen, kun isäni sanoi vyön ripustaessa, että jos sen piilotan, hän ottaa puhelinjohdon ja lyö minua sillä jalkoihin, sehän vasta sattuu. Tarkistin joka aamu ja ilta, ettei se vyö vahingossakaan päässyt tippumaan.
Vanhempieni erottua meno muuttui. Äiti löysi nopeasti uuden miehen, ja harrasti seksiä sen kanssa samassa huoneessa jossa minä nukuin. Niin, tai ainakin makasin sängyssä hiljaa ja itkin. Se vähäinen "kasvatukseni" jota äitini harjoitti loppui siihen. Sain viettää mummolassa kuukausia, erään joulunkin, sillä äitini halusi ryypätä uusien ystäviensä kanssa. Vihaan alkoholia ja kaikkia juhlia edelleen. Yhtenä päivänä äitini soitti mummolaan, jonne olin jo käytännössä muuttanut asumaan, ja ilmoitti, että hän muuttaa toiseen kaupunkiin tämän uuden miehensä kanssa, ja katsotaan jonkun ajan kuluttua, ottavatko ne minut sinne. Asiaa katsottiin puol vuotta, kunnes äiti päätti, että haluaa olla oikea perhe uuden miehensä kanssa. Siihen tietty kuuluu lapsi. Muutin äitini ja uuden miehen luokse, siellä sain onneksi oman huoneeni, ettei tarvinnut ihan joka ääni kuunnella millai päi ne tänään haluaa olla. Muutaman vuoden päästä äitini huomasi, ettei se mies ollutkaan hänen unelmien prinssi ja jakoi huolensa minun kanssani. Olin silloin 11v. Äitini piti minua jonkinlaisena terapeuttinaan ongelmiensa kanssa ja ihmetteli, miksen voi sanoa hänelle mitä hänen pitäisi tehdä. Minusta oli vihdoinkin kasvanut äitini ystävä, niinkuin äitini asian ilmaisi. Teini-ikäni oli yhtä helvettiä, kunnes 16-vuotiaana tapasin ekan poikaystäväni ja totesin muuttavani hänen kanssa asumaan. Äiti soitti kymmeniä kertoja minulle ja kävi luonamme ainakin viidesti päivässä tarkistamassa, että kaikki on hyvin, antamassa neuvoja. Voi luoja, niitä neuvoja...
Nykyään olen yli 20v onnellisesti naimisissa. Äitini yrittää udella kaikkea mahdollista elämästämme, mm. kuinka usein harrastamme seksiä ja mitä ehkäisyä käytetään. Lainailee meilta rahaa, sillä eihän hänellä ole varaa ostaa maitoa tai leipää edelleenkään loppukuusta. Äitini on myös löytänyt netistä uuden miehen, joka on häntä 16 vuotta nuorempi, ulkomaalainen, aikas köyhistä oloista. Juuh, eipä ole yhtään elintasopakolainen, eipä...
Nyt minulle ja miehelleni on syntynyt vauva, ja äidin tietenkin täytyy päästä häntä katsomaan joka V***n päivä ja soittaa ja kysyä mitä kuuluu, itkeekö vauva? Juu ei, eihän vauvat KOSKAAN itke! Itselläni menee hermot jo siitä, kun näen puhelimestani kuka soittaa. Se kerta, kun äitini tuli sairaalassa käymään, oli yhtä tuskaa, itkin sen lähdön jälkeen kolme tuntia, hoitajat alkoivat jo ehdottaa minulle rauhoittavia. Äsken äitini taas soitti ja kysyi, että olenko lainkaan ruokkinut vauvaa, kun se itkee! Olen hänelle sanonut suoraan, että en halua sen tulevan käymään, tai soittavan tai mitään. Alan jo nyt stressaamaan tulevia ristiäisiä, johon äitini on valitettavasti tulossa... Mielessäni on käynyt useasti niinkin kamala ajatus, että ei minua lainkaan haittaisi tai suruttaisi, jos äitini yllättäen kuolisi. Päinvastoin, olisin helpottunut.
Olisikohan jollakin vinkkiä, mitä tehdä, kun ei suora puhe mene perille? Vai pitäisikö vaihtaa numero, myös miehen, muuttaa muualle, eikä kertoa äidille koskaan missä asutaan? Mitähän kertoisin tyttärelleni, kun hän kysyy, että missä hänen toinen mumminsa on?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensinnäkin, äitisi on niin hyvätuloinen, että jos ei hän osaa rahojaan järkevästi käyttää, se on voi voi. Ei ole sinun asiasi enää äitiysrahasta avustaa. Kyllä aikuisen ihmisen pitää ottaa vastuu itsestään. Jos tuollainen rahamäärä ei riitä yksin asuvan ihmisen toimeentuloksi, niin hän voi sitten elellä kaurapuurolla loppukuun aivan hyvin. Tilanne ei muutu niin kauan, kun hänellä on rahaa antava tytär. Tilanne olisi aika eri, jos äitisi toimeentulo olisi hyvin niukka.
Toinen asia on se, että ei sinun tarvitse vastata puhelimeen joka kerta, kun äitisi soittaa, saati kertoa hänelle, mitä hän elämästänne utelee. Siihen voi sanoa yksinkertaisesti, että ne asiat eivät kuulu perheen ulkopuolisille. Puhelimen voi myös laittaa kiinni kesken puhelun, mikäli puhe ei mene perille. Tai pidä puhelin äänettömällä, niin ei tarvitse edes katsoa, kuka soittaa. Aikanaan sen luulisi menevän perille, että koko ajan ei tarvitse terrorisoida puhelimella.
Vierailut ovat myös sellainen asia, että et voi tehdä oikeastaan muuta, kuin estää sisäänpääsy olemalla avaamatta ovea. Julmaa, mutta jos mikään muu ei auta, niin kyllä sinun täytyy julma ollakin saadaksesi perheellesi rauhan jatkuvasta soittelusta ja vierailuista. Muuten käy niin, että jossain vaiheessa äitisi ottaa lapsesi kohteekseen ja puhuu hänelle ummet ja lammet. Tyttäresi suhteen en olisi huolissani, koska jos hän ei opi kunnolla tuntemaan toista mummiaan, ei hän osaa kaivatakaan. Kertomasi perusteella en altistaisi lasta moisen mummin armoille kuin toisen aikuisen valvonnassa, ja mahdollisimman vähän sitäkään.
Jos äitisi ei kuuntele sinua, kenties joku toinen saisi hänelle menemään perille? Esim. miehesi voisi sanoa hänelle muutaman valitun sanan, että nyt se häirintä loppuu tai ei kunnian kukko laula.
Sinulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta olla lainkaan tekemisissä hänen kanssaan, muista se. Jotkut höyryää että verisukulaisiin olisi muka pakko olla yhteyksissä, mutta se on valetta..
Sinä ja perheesi voitte varmasti paljon paremmin, kun otat pesäeron moiseen ihmiseen.........
Sinun velvollisuutesi on lapsesi ja miehesi. Siis EI äitisi. Voit täydellisen hyvällä omallatunnolla jättää hänet pois kuvioista kokonaan.
Vain et vastaa hänen soittoihinsa etkä textareihin. Lukitun oven läpi tulee suhteellisen harva ihminen.
Sinun ei tarvitse tuntea velvollisuutta viihdyttää äitiäsi, hän on omaksunut tietyn elämän tavan, salli hänen pitää se. Muista nyt: ei rahaa, ei puhelinsoittoja, ei vierailuita. Anna hänelle tilaisuus todellakin olla aivan omillaan.
Sinä ja perheesi ette tarvitse tuollaista epämiellyttävää jokapäiväistä rumbaa!
Äitisi saattaa olla kasvanut melko hankalassa perheessä lapsuutensa. Hän oppi siellä hieman erilaiset keinot elämästä selviämiseen kuin muut.. Siksi hän on juuri sellainen kuin on.
Asiaan:
Pidä rajasi, lopeta rahan jako. Alle vuodessa hän oppii, ettei tule rahaa, eikä tule sitä hakemaan. Jos lipsut ja annat rahaa joka kymmenes kerta, niin alkaa varsinainen ruinaushe*vetti. Tiukka linja siis. Vierailut myös vähenee, kun hän ei enää hyödy sinusta..
Puhelimeen ei tartte vastata aina. Voit olla suihkussa, leikkimässä jne. Takaisin voi soittaa lyhyesti ettei lasku kasva..
Puolen vuoden päästä voisit sitten alkaa kouluttamaan äitiäsi soittamaan ennekuin tulee.. Kun ihan aina ei muuten avata ovea..