Luulin kaiken olevan hyvin. Olen aina ollut kiitollinen hyvästä miehestäni ja parisuhteestamme, joka on ollut elämän kantava voima. Olen rakastanut miestäni 100% ja sitoutunut suhteeseemme. Olen kuvitellut, että olemme vielä vanhanakin yhdessä ja se ajatus on ollut miellyttävä.
Kaikki tuli täytenä yllätyksenä. Mies alkoi kolme viikko sitten puhua, että ei tiedä haluaako enää olla yhdessä. Olin järkyttynyt ja shokissa kyselin, että miksi? Mies sanoi olevansa etääntynyt suhteestamme ja koko yhteisestä elämästämme. Hän sanoi, ettei suhteemme ole hänen mielestään enää sellainen, kuin sen pitäisi olla. Että olemme vain tavan vuoksi yhdessä, sekä taloudellisten asioiden.
No, mies on ollut yli kaksi vuotta reissuhommissa ja käynyt kotona vain viikonloppuja. Minä en ole kuitenkaan tuntenut hänestä mitään etääntymistä vaan olen sopeutunut miehen työhön. Ja mikään palavan intohimoinen ei suhteemme enää ole ollut. Seksiä on ollut harvoin jo yhteisen ajan puutteen vuoksi. Mutta silloin kun olemme olleet yhdessä minusta meillä on ollut mukavaa ja hyvä olla.
Paljastui myös, että mies on ihastunut toiseen naiseen, jonka tuntenut jo monta kuukautta. Mies on aivan muutamassa viikossa muuttunut kuin eri persoonaksi. En enää tunne häntä. Ennen niin mukava, sydämellinen ja välittävä mies on nyt ylimielisen, välinpitämättömän ja kamalan kielteisen oloinen kaikkea meidän asioita kohtaan. Kun minä olen shokissa itkenyt asiaa niin mies on vain tyynesti ja kyllästyneen oloisesti tuumannut "no näin voi elämässä käydä" sekä muita aivan latteita fraaseja.
En voi tajuta miten kaikki on yhtäkkiä muuttunut tällaiseksi helvetiksi. Mies ei ole paljoa kotona ollut enää. Töissä ja varmaankin tämän naisen luona vaikka ei sitä minulle myönnäkään. Ei myöskään myönnä pettäneensä eli seksiä ei muka ole ollut naisen kanssa. En todellakaan usko ja tuokin satuttaa. Valtavan loukkaantunut olo, että rakas mieheni yhtäkkiä ilmoittaa olevansa ihastunut toiseen ja kun haukuin tuota naista "h**raksi" suutuspäissäni niin mies tohkeentui puolustamaan tuota naista ja haukkui minua!
Aivan kuin minä olisin yhtäkkiä kamalan paha ihminen. Mieheni on kuin kääntynyt minua vastaan ja muistelee ja etsii vain vikoja suhteestamme. Ilmeisesti tuo nainen on saanut miehen puhuttua ympäri ja pään käännytettyä. Nyt mieheni sanoo, ettei ole ollut enää pitkiin aikoihin onnellinen kotona ja on hautonut lähtemistä jo kauan. Tuntuu todella kamalalle kun tällaista yhtäkkiä heitetään päin kasvoja.
Kaiken tämän jälkeen ollut vain pari kertaa kotona ja olemme jutelleet asioista, mikä on johtanut vain siihen, että minä olen itkenyt ja kysellyt asioita ja mies hyvin itsepäisesti ja tympääntyneen oloisena toistellut noita samoja juttuja.
Miehen ollessa poissa kotoa olemme jutelleet vain puhelimessa ja laittaneet tekstiviestejä. Tuntuu, että mieheni aikoo jättää kaiken itselleen helpoimmalla tavalla. Minulla on kaikki edessä. Joudun etsimään itselleni majapaikan, todennäköisesti en voi pitää enää pientä yritystäni, kaikki menee uusiksi. Taloudellisesti joudun varmaan menemään työttömäksi ja sossuun. Ei paljoa naurata. Tekisi mieli pakata vain laukku ja häipyä jonnekin pois.
En vain voi tajuta koko asiaa vaikka kuinka mietin. Kaikki on niin outoa ja mies muuttunut ihan vieraaksi. Mies on 45-vuotias ja sanoo haluavansa miettiä mitä loppuelämällään tekee, sekä elää vain omillaan ja itsekseen. Sanoi, ettei tiedä vielä muuttaako naikkosen kanssa yhteen. Kaikista hassuinta on, että mies ei halua väliemme menevän kokonaan poikki ja sanoo jopa olevan mahdollista että joku päivä palaamme yhteen. En ymmärrä miksi hän sitten tämän eron haluaa nyt tehdä?
Helppoa kait se hänelle kun on asiaa hautonut jo pitkään ja tutustunut uuteen naiseen. Saa vain hypätä uuteen elämään ja jättää vanhan "paskan" taakseen. On hyväpalkkainen työ ja kaikki. Näin näköjään vedetään 12 vuoden yhteinen elämä alas kuin ei mitään.
Olen aivan lyöty. Ruoka ei maistu ja itkettää, ahdistaa vain. Kaikki asiat ja tuhannet kysymykset pyörivät päässä. Tuntuu pahalle, että mies ei ole edes kanssani asioita selvittämässä. Kaikki on jätetty auki roikkumaan ja tuntuu ettei miestä edes kiinnosta mitä minulle tapahtuu ja miten pärjään.
En olisi ikinä uskonut mieheni olevan tuon kaltainen, petollinen ja salakavala. Hänhän itse aina sanoi, että olen hänelle tärkein ja rakkain, eikä hän ikinä hylkää minua. Luotin häneen kuin vuoreen. Hän oli aina tukeni ja turvani ja rakastin koko sydämestäni.
Nyt ei edes vastaa puhelimeen, kun yritän soittaa. Eikä viesteihin.. Olen aivan "pihalla". En tajua miten ikinä selviän tästä.. Miten tällaisesta voi selvitä?
Kaikki tuli täytenä yllätyksenä. Mies alkoi kolme viikko sitten puhua, että ei tiedä haluaako enää olla yhdessä. Olin järkyttynyt ja shokissa kyselin, että miksi? Mies sanoi olevansa etääntynyt suhteestamme ja koko yhteisestä elämästämme. Hän sanoi, ettei suhteemme ole hänen mielestään enää sellainen, kuin sen pitäisi olla. Että olemme vain tavan vuoksi yhdessä, sekä taloudellisten asioiden.
No, mies on ollut yli kaksi vuotta reissuhommissa ja käynyt kotona vain viikonloppuja. Minä en ole kuitenkaan tuntenut hänestä mitään etääntymistä vaan olen sopeutunut miehen työhön. Ja mikään palavan intohimoinen ei suhteemme enää ole ollut. Seksiä on ollut harvoin jo yhteisen ajan puutteen vuoksi. Mutta silloin kun olemme olleet yhdessä minusta meillä on ollut mukavaa ja hyvä olla.
Paljastui myös, että mies on ihastunut toiseen naiseen, jonka tuntenut jo monta kuukautta. Mies on aivan muutamassa viikossa muuttunut kuin eri persoonaksi. En enää tunne häntä. Ennen niin mukava, sydämellinen ja välittävä mies on nyt ylimielisen, välinpitämättömän ja kamalan kielteisen oloinen kaikkea meidän asioita kohtaan. Kun minä olen shokissa itkenyt asiaa niin mies on vain tyynesti ja kyllästyneen oloisesti tuumannut "no näin voi elämässä käydä" sekä muita aivan latteita fraaseja.
En voi tajuta miten kaikki on yhtäkkiä muuttunut tällaiseksi helvetiksi. Mies ei ole paljoa kotona ollut enää. Töissä ja varmaankin tämän naisen luona vaikka ei sitä minulle myönnäkään. Ei myöskään myönnä pettäneensä eli seksiä ei muka ole ollut naisen kanssa. En todellakaan usko ja tuokin satuttaa. Valtavan loukkaantunut olo, että rakas mieheni yhtäkkiä ilmoittaa olevansa ihastunut toiseen ja kun haukuin tuota naista "h**raksi" suutuspäissäni niin mies tohkeentui puolustamaan tuota naista ja haukkui minua!
Aivan kuin minä olisin yhtäkkiä kamalan paha ihminen. Mieheni on kuin kääntynyt minua vastaan ja muistelee ja etsii vain vikoja suhteestamme. Ilmeisesti tuo nainen on saanut miehen puhuttua ympäri ja pään käännytettyä. Nyt mieheni sanoo, ettei ole ollut enää pitkiin aikoihin onnellinen kotona ja on hautonut lähtemistä jo kauan. Tuntuu todella kamalalle kun tällaista yhtäkkiä heitetään päin kasvoja.
Kaiken tämän jälkeen ollut vain pari kertaa kotona ja olemme jutelleet asioista, mikä on johtanut vain siihen, että minä olen itkenyt ja kysellyt asioita ja mies hyvin itsepäisesti ja tympääntyneen oloisena toistellut noita samoja juttuja.
Miehen ollessa poissa kotoa olemme jutelleet vain puhelimessa ja laittaneet tekstiviestejä. Tuntuu, että mieheni aikoo jättää kaiken itselleen helpoimmalla tavalla. Minulla on kaikki edessä. Joudun etsimään itselleni majapaikan, todennäköisesti en voi pitää enää pientä yritystäni, kaikki menee uusiksi. Taloudellisesti joudun varmaan menemään työttömäksi ja sossuun. Ei paljoa naurata. Tekisi mieli pakata vain laukku ja häipyä jonnekin pois.
En vain voi tajuta koko asiaa vaikka kuinka mietin. Kaikki on niin outoa ja mies muuttunut ihan vieraaksi. Mies on 45-vuotias ja sanoo haluavansa miettiä mitä loppuelämällään tekee, sekä elää vain omillaan ja itsekseen. Sanoi, ettei tiedä vielä muuttaako naikkosen kanssa yhteen. Kaikista hassuinta on, että mies ei halua väliemme menevän kokonaan poikki ja sanoo jopa olevan mahdollista että joku päivä palaamme yhteen. En ymmärrä miksi hän sitten tämän eron haluaa nyt tehdä?
Helppoa kait se hänelle kun on asiaa hautonut jo pitkään ja tutustunut uuteen naiseen. Saa vain hypätä uuteen elämään ja jättää vanhan "paskan" taakseen. On hyväpalkkainen työ ja kaikki. Näin näköjään vedetään 12 vuoden yhteinen elämä alas kuin ei mitään.
Olen aivan lyöty. Ruoka ei maistu ja itkettää, ahdistaa vain. Kaikki asiat ja tuhannet kysymykset pyörivät päässä. Tuntuu pahalle, että mies ei ole edes kanssani asioita selvittämässä. Kaikki on jätetty auki roikkumaan ja tuntuu ettei miestä edes kiinnosta mitä minulle tapahtuu ja miten pärjään.
En olisi ikinä uskonut mieheni olevan tuon kaltainen, petollinen ja salakavala. Hänhän itse aina sanoi, että olen hänelle tärkein ja rakkain, eikä hän ikinä hylkää minua. Luotin häneen kuin vuoreen. Hän oli aina tukeni ja turvani ja rakastin koko sydämestäni.
Nyt ei edes vastaa puhelimeen, kun yritän soittaa. Eikä viesteihin.. Olen aivan "pihalla". En tajua miten ikinä selviän tästä.. Miten tällaisesta voi selvitä?
Vastaukset 10
Vanhimmat
hei olen kokenut samanlaisen tarinan olen nyt ollut reilun reilun kuukauden entisestä vaimostani erossa!elämäni nainen löysi uuden rakkaan yhdessä viikossa ja pisti elämänsä uusiksi pystyi laittamaan melkein 12 vuoden suhteen yhdessä yössä uusiksi.ei kuulemma enää kiinnosta olla minun kanssa vaan tämä uusi kun on niin h........ hyvä tyyppi ja haluaa olla hänen kansaan!okei märkä ja kulunut rätti ulos ja uusi ja kuiva sisään siinä on mun mielipide asiasta!itse olen kaverien kanssa saanut puitua asiaa ja nyt jo alkaa sisällä olemaan ns.normiolo mutta kaikki vie aikansa että pääsee takaisin elämän haluun!toivotan sulle kaikkea hyvää ja toivon että pääset jaloillesi nopeasti
Hei.
Olen nainen, ja kokenut vastikään saman. En voi muuta sanoa, kuin että toivotan sinulle todella paljon voimia ja jaksamisia. Elämänkriiseistä ei pääse yli ilman tukiverkostoa, onhan sinulla sellainen? Ystäviä, työtovereita, perhe? Kerro avoimesti ja rehellisesti olostasi läheisillesi. Puhumalla selvittelet ja prosessoit omiakin tunteitasi, ja pikkuhiljaa olo alkaa helpottua.
Oma suhteeni kesti noin viisi vuotta, luotin tähän ihmiseen täysin, aivan 100%. Hän tiesi minusta kaiken, kerroin ja annoin itseni kokonaan miehelle, sillä tiesin voivani luottaa häneen. Ei ole mitään asiaa, jota en olisi jakanut hänen kanssaan. Hän tiesi aina heti, jos ostin uuden hammasharjan, pystyin kertoa hänelle aivan kaikesta, naistenkinjutuista. Mieheni oli todellinen löytö, surettaa ajatella, ettei hän ole enää minun, vaan haluaa jatkaa elämäänsä jonkun toisen kanssa, täysin ilman minua.
Olen ollut nyt viisi viikkoa sairaalassa vakavan masennuksen ja ahdistukseni takia, johtuen juurikin erostamme. Pikkuhiljaa, kaiken itkemisen ja raivoamisen jälkeen olen alkanut yrittää nousta jaloilleni. Tiedän matkan olevan vielä pitkä, mutta ainakin toivon kestäväni sen.
Aurinkoista kevättä sinulle!
"Kaikista hassuinta on, että mies ei halua väliemme menevän kokonaan poikki ja sanoo jopa olevan mahdollista että joku päivä palaamme yhteen. En ymmärrä miksi hän sitten tämän eron haluaa nyt tehdä?"
Minulla on ihan sama tilanne... Mies sanoo, että ehkä joku päivä olemme taas yhdessä ja yhtä läheisiä kuin ennen. Hänen sanojaan lainaten 'joku päivä varmasti istutaan kahvilassa ja vain puhutaan ja puhutaan mitä tässä välissä on tapahtunut'. Miksi helvetissä tämä ero pitää sitten käydä?
Olo on aika käytetty, ilmeisesti mies tahtoo uusia kokemuksia ja uusia suhteita elämäänsä, ja ajattelee voivansa palata vanhaan ja turvalliseen, MINUUN, kun on kokenut 'tarpeeksi.'
Kiitos vastauksista. Murheellista aikaa tämä on todellakin. Tänään on ensimmäinen päivä kolmeen viikkoon, että en ole sentään purskahtanut itkuun ja vollottanut, mutta ajattelen KOKO AJAN miestä ja eroamme. En saa sitä hetkeksikään pois mielestä. Tänään on vapaapäivä. Olen sentään saanut syötyä jotain. Piti siivota, mutta en saa sitä aikaiseksi. En ole edes tiskannut moneen päivään. Ikävä sanoa, mutta itsemurhan tekeminen on ollut mielessä joka päivä. Minulla ei kuitenkaan ole kuin 16 rauhoittavaa pilleriä kotona ja niillä ei varmaan henkeä saa itseltään. Jos olisi satavarma takuu, että henki lähtee kivuttomasti niin saattaisin sen tehdä. Tuntuu niin valtavan synkälle, koko elämältä on pohja pois. Olen täydellisen yksinäinen. Tällä paikkakunnalla minulla ei ole kuin yksi ystävä ja vanhemmat on kaukana toisella paikkakunnalla. Tukiverkostoa ei siis juuri ole. Nyt kuin mies ei ole kanssani niin olen todella yksin. Makoilen vain sängyssä ja mietin miestä ja sitä onko vielä toivoa, että hän jatkaisi kanssani. Mies sanoi, että "hän ei ole vielä päättänyt mitään lopullista". Jotenkin kaikki on vain muuttunut niin oudoksi, etten usko että hän enää palaa takaisin. Tavallaan olen luopunut siitä ajatuksesta ja se masentaa minua vielä enemmän, kun toivoa ei enää ole. Minä en olisi ikinä voinut uskoa, että eroaisimme ja vielä tällä tavalla ja näin yllättäin.
Minusta tuntuu, että mieheni on "seonnut" jotenkin. Hänellä on ensinnäkin työstä aiheutunut burn-out, jota lääkitsee viinanjuonnilla. Lisäksi hän alkoi keväällä valehtelemaan lähes kaikki asiat ja jätti paljon raha-asioita hoitamatta. Hänestä tuli jotenkin oudon välinpitämätön kaiken suhteen. Ja tämäkin naissuhde, että hän on sellaisen itselleen "hommannut" se ei ole yhtään hänen tapaistaan. Jotakin tosi outoa tässä koko jutussa on. Yllättäen irtisanoutui työpaikaltaan, jota aikaisemmin piti hyvänä. Nyt se paikka on kuulema "täys paska" ja on jo toisessa firmassa töissä. Mies muttui tosi ailahtelevaiseksi ja epäluotettavaksi. Ennen hoiti asiansa ja meidän asiat hyvin. Yhtäkkiä ei voi häneen enää luottaa missään asiassa, ei pienimmässäkään.
En tunnista enää häntä entiseksi. Olen siksikin huolissani, että mikä häntä oikein vaivaa? On kyllä käyttäytynyt minua kohtaan niin huonosti, että ei kait pitäisi yhtään enää ajatella häntä.
Tilanteesi tuntuu nyt hirveältä ja toivottomalta, ja toipuminen ottaa aikansa, mutta ei se kuitenkaan maailmanloppu ole vaikka siltä ehkä nyt tuntuukin. Itsemurha-ajatukset heitä heti pois, ei kukaan mies sentään omaa elämääsi tärkeämpi ole!
Noista käytännön asioista: Miten niin et voisi pitää yritystäsi? Et kai sinä siihen ole miestäsi tähänkään asti tarvinnut, kun hän kerran on ollut viikot reissutöissä muualla. Keskity töihin, siten saat ajatukset pois ahdistavista asioista ainakin hetkittäin.
Mietipä vielä, onko miehesi oikeasti "petollinen ja salakavala" ja onko se hänen ihastuksensa "naikkonen" ja "huora"? Haluaisitko mieluummin, että miehesi pysyy sinun "tukenasi" pelkästä velvollisuudentunnosta, vaikka on rakastunut toiseen ja olisi mieluummin tämän kanssa? Eivät ihmiset ihastu ilkeyttään. Vaikka miehesi kommentti "näin voi elämässä käydä" kuulostaa ärsyttävän kliseiseltä, niin niin se vaan on. Ei ketään voi pakottaa pitämään tunteitaan ennallaan lopun ikää.
Ei kannata haikailla miehen perään ja miettiä josko kuitenkin vielä joskus palaatte yhteen tms.
Sinä olet aikuinen nainen, sinulla on oma yrityskin, sinä pärjäät yksinkin, et tarvitse miestä tueksesi. Jos sinulla on naispuolisia ystäviä tai siskoja, tukeudu heihin, tai hakeudu johonkin vertaistukiryhmään. Kyllä sinä selviät, voimia vaan.
Meillä 27 yhteistä vuotta, lapset 14 ja 16. Miehellä matkatyö kuten sinullakin. Luulin samoin, että meillä kaikki hyvin, kunnes eräänä lauantai aamuna tuli päin näköä, että miehellä ollut toinen nainen jo 2 vuotta!!! Hän haluaa eron ja on niin rakastunut tähän uuteen... ettei jää henkiin jos jättettävä tämä... Kolme kuukautta meni etten muista kunnolla mitään nyt aikaa on mennyt seitsämän kuukautta ja jotenkin on alkanut saada kesän tulleessa kiinni elämästä. Kävin koko ajan töissä, unilääkkeet hankin, et sain nukuttua. Vieläkään en ole häntä unohtanut ja vieläkin on päiviä kun itken itseni uneen... Lapset pitää kiinni elämässä ja järjissä. Myös minä jossain vaiheessa ajattelin itsemurhaa... Minulla paljon tukijoukkoja, työkaverit, sisarukset ja kaverit. Heille kaikki kiitos, että jaksaneet kuunnella minua.
Myös nämä kirjoitukset täällä ovat auttaneet, tajusin kuinka paljon meitä onkaan... Petettyjä naisia ja miehiä... Toivon teille kaikille voimia, elämä on liian lyhyt surettavaksi, se on tarkoitettu elettäväksi... Toivon että niin sinulle kuin minullekin on tarkoitettu parempi elämä, parempi kumppani rinnalle. Uskotaan huomiseen, uskotaan että hyvyys palkitaan ja tulevaisuus on aurinkoinen.
Kaikkea hyvää elämääsi!
Olit vastannut viestiini särkynyt sydän osiossa. Tilanteemme ovat melko samanlaisia. Muidenkin samankaltaisten asioiden lisäksi asun tällä hetkellä paikkakunnalla, jossa tunnen vain muutamia mieheni sukulaisia. Nyt täytyisi muuttaa paikkakunnalle, jossa olen töissä, mutta minulla ei ole työn ulkopuolisia ystäviä. Koville ottaa, joudun myös luopumaan yhdessä tehdystä talosta, jonka mies haluaa lunastaa (minulla siihen ei ole varaa).
Meillä kyse ei miehen mukaan ole toisesta naisesta vaan siitä, että olen liian vaativa ja omistushaluinen. Exäni mukaan "Olemme nykyään kuin kuka tahansa normaali pariskunta, meillä ei ole enää sitä jotain mitä oli ennen" Hän siis lähti etsimään sitä jotain jostain... Uskomatonta miten nopeasti kaikki voi särkyä/kadota....
Ensin on tietysti tuo shokkivaihe ja ajatukset kiertää jopa itsemurhassa. Sanon vaan, että sinulla voi olla monta onnellista vuotta vielä elettävänä, pitää antaa ajan kulua, koskaan ei voi tietää tulevaisuudesta.
Mies on aivan ilmeisesti päättänyt erota, olkoon syy rakastuminen toiseen tai sen ikuisen "rakastumisen"-tunteen hakeminen, arki ei riitä. Näitä kiertolaisia on yllättävän paljon, arkea ei pystytä elämään, teillä se on kestänyt melkoisen kauan, johtuu varmaan tuosta matkatyöstä.
Älä kuvittele mitään "joskus, kenties"-asioita. Yleensä niitä lausutaan, kun huomataan toisen epätoivo tai sitten, että olisi paikka mihin palata, kun seikkailut on lopussa.
Kenenkään tunteita ei voi määrätä, jos miehesi on kyllästynyt yhteiselämään ja ei ole ollut kykenevä keskustelemaan asioista, niin älä haaveile mistään.
Etkä sitten rupea vertaamaan itseäsi tähän mahdolliseen uuteen, onko nuorempi, onko paremmin hoidetutu kynnet, onko kiloja vähemmän, sillä ei ole mitään merkitystä.
Tiedän tapauksen, jossa mies vaihtoi timmissä kunnossa olevan uranaisen, älykön, verbaalisesti lahjakkaan, hyväpalkkaisen vaimonsa aivan tavalliseen naiseen. Kun ihmettelin hänelle sitä, niin hän sanoi, että hän haluaa vanheta herttaisen, lämpimän, tavallisen naisen kanssa, ja oli kyllä itse jo silloin kai hovioikeudenneuvos, mutta jätti virkansa ja perusti pienen asianajotoimiston.
Sinulle jaksamista ja minusta sinun pitäisi hakeutua johonkin keskustelemaan, kun niitä ystäviä ei siellä ole.
Pakko oli palata tänne.. Tuskan hetkellä kait tämä kirjoittaminen jotain auttaa, kun tätä tulee tehtyä. Tänään olisi ollut työpäivä, mutta en "kyennyt" menemään. Olin niin murheellinen, koska mieheni ei eilen soittanut lupauksestaan huolimatta. Odotin kuulevani hänestä ja hänen piti tulla käymään luonani nyt lauantaina. Sitten olikin ihan hiljaista, eikä edes viesteihini vastattu. Eilen vielä jaksoin olla jollakin tavalla, vaikka illalla jo epätoivo alkoi taas saada otettaan.. Nukuin hieman sekavasti ja näin kummallisia unia. Sentään nukun, mutta olen alkanut heräilemään aamuyöstä neljän viiden aikaan, mikä on tietysti merkki stressistä.
Aamulla kun heräsin ja vilkaisin puhelinta, ei viestejä, aloin masentumaan. Tuli todella epätoivoinen olo. Samalla hyvin välinpitämätön olo. Jäin vain makaamaan sänkyyn ja tuijotin ikkunasta taivaan pilviä. Ajattelin, ettei minun elämällä ole enää mitään merkitystä. Koko elämäni on nuoresta asti rakentunut tämän suhteen ja miehen ympärille. Olen kait ihan tullut riippuvaiseksi hänestä ajan kanssa. Tiedän, se ei ole hyvä homma, mutta näin vain on käynyt. Olin nuori kun tapasimme, vailla elämänkokemusta. Mies minua reilusti vanhempana huolehti minusta ja elämästämme. Niin jatkui tähän päivään saakka.
Hän oli aina hyvä minua kohtaan. Huolehtivainen, kiltti, luotettava. Olin kiitollinen, että olen löytänyt niin hyvän miehen. Hänen kanssaan oli hyvä ja turvallinen olla. Usein sanoinkin, etten voisi kuvitellakaan elämää ilman häntä. Niin yhteen olimme kasvaneet. Hän oli juuri minulle oikea mies, ajattelin olevani todella onnekas, että sain juuri hänet miehekseni. Ikipäivänä en olisi voinut kuvitella, että hän tulisi jättämään minut....
Aamusta asti siis makasin vain sängyssä ja välillä itkin. Mietin jälleen itsemurhaa.. Sorruin laittamaan miehelle itsetuhoisia ja säälin ja kaipuun täyttämiä viestejä (tyhmää, mutta en voinut sille mitään) Olin niin onneton, kun hän ei ollut ottanut mitään yhteyttä.
Minun päähäni ei vieläkään mahdu ajatus, että mies haluaa erota minusta. En vain voi käsittää sitä. Juuri hän oli aina se, joka sanoi, ettei tule koskaan haluamaan erota minusta, eikä ainakaan koskaan hylkää minua. Ja siihen luotin 100%.
Kuinka kaikki voi muuttua vain vajaassa kuukaudessa? Koko elämä menee romuksi ja kaikki tärkeä ja kaunis katoaa. Liian rankkaa minulle, totuus on se, että haluaisin kuolla pois. En varmasti tulee kestämään tätä kaikkea tuhoa ja tunteiden mylläkkää.
Olen varma, että mieheen on iskenyt joku keski-iän kriisi. Luin siitä netistä. Kaikki oireet sopivat mieheeni. Yhtäkkinen tarve ottaa etäisyyttä ja laittaa asioita uusiksi elämässä, vanhan ja tutun tuntuminen ahdistavalta, sekavat ajatukset ja tunne, että ei itsekään tiedä mitä elämältään haluaa, sivusuhteen hankkiminen.. Mies sanoi itsekin, että hänellä on varmaan joku kriisi.
Toivon, että olisikin kriisi ja se menisi ohi yhtä nopeasti kuin tulikin ja sitten mies huomaisi mitä on mennyt sekoilemaan, kun jätti koko entisen elämänsä, kodin ja minut ja katuisi ankarasti. Sitten saisikin katua, se olisi hänelle ihan oikein. tajuaisi edes murto-osan siitä tuskasta minkä on minulle nyt aiheuttanut.
Joka päivä mietin millainen on tuo miehen toinen nainen, johon hän on "ihastunut" niin kovasti. Minkä näköinen? Onko joku ylivoimaisesti minua hemaisevampi seksipommi, joka veisi kenet tahansa? Ehkä joku isorintainen blondi tai muunlainen streotyyppinen "vamppi". Tai ehkä onkin ihan tavallinen, jopa minua mitättömämpi, mutta niin mukava ihminen, että mieheni haluaa hänet siksi. En tiedä tuosta naisesta mitään, mies ei ole suostunut kertomaan.
Täytyy myöntää, että en toivo heidän suhteelleen mitään hyvää. Siihen en kykene. Tuo nainen oli kuitenkin tekijä, joka sai mieheni lähtemään. Tuo nainen siis hajotti suhteemme. Sellaiselle pesänrikkojalle en toivo mitään hyvää. Salaa toivon, että heidän suhteensa menisi äkkiä rikki ja mies huomaisi, ettei se hyvä ollutkaan.
Olen jopa miettinyt, että jos tietäisin kuka ja missä tuo nainen on, niin olisi suuri kiusaus käydä vetämässä turpaan..tai jotain vieläkin pahempaa. Heikkoina hetkinä mietin kummankin pistämistä kylmäksi. Sairasta, mutta niin se vain on. No, miestäni en kykenisi lahtaamaan, koska rakastan häntä ja tulen aina rakastamaan. Mutta nainen.. ei mitään myötätuntoa.
Onneksi mies laittoi viimein tekstiviestin. Pahoitteli, ettei ole ottanut yhteyttä. Kertoi muutaman tekosyyn, niitä on nykyään riittänyt. Mutta minä olen niin raukka, että ne tekosyytkin lohduttavat minua. Tiedän, että oikeasti mies on sen naisen luona, mutta ei suostu minulle myöntämään sitä. Enkä kait haluaisi kuullakaan sitä hänen suustaan.
Viimeksi kun mies oli käymässä kotona hänen puhelin soi ja kuulin sieltä tämän naisen äänen.. Mies sanoi kiireesti "soitan sinulle kohta" ja meni kohta ulos soittamaan. Silloin murruin täysin.. tuntui niin hirveälle, että naisen piti silloinkin soittaa kun mies oli hetken minun luonani käymässä, naisen äänen kuuleminen sattui...
Samaistuin kokemukseesi, lasteni isä muutti pois yhteisestä kodista marraskuussa 2000 ja olin aivan shokissa! Onneksi sain kuulla eroseminaarista, johon pääsin tammikuussa. Eroseminaarista tuli käännekohta silloisessa elämässäni, sain vertaisryhmän tuen ja paljon työkaluja eroprosessin työstämiseen. Kymmenen eroseminaariviikon jälkeen tunsin jo tuskan hellittävän ja pystyin suhtautumaan luottavaisesti tulevaisuuteen. Opin paljon itsestäni enkä varmasti tekisi enää samoja virheitä parisuhteessani. Pystyin tukemaan lapsianikin erokriisissään. Yhdessä selvisimme hienosti. Nyt olen toimivassa parisuhteessa, joka on kestänyt 5 v. ja kaikki neljä nautimme suuresti yhteisestä elämästä. Suosittelen lämpimästi eroseminaaria, pk-seudulla niitä on ainakin tarjolla, lisätietoja vaikkapa www.fisher.fi.