Hei,
olen tässä mietiskellyt, että avaruus on todella valtava, ja miettien että kuinka paljon siellä on galakseja, tähtiä ja muita taivaankappaleita, olen tullut siihen tulokseen, että olisi melkeinpä mahdotonta ajatella etteikö niin isossa "tilassa" olisi muuta elämää.
Nämä UFO jutut on melko epätodennäköisiä mielestäni, koska samantapainen elämä kuin maapallolla, eliöitä jotka pystyvät rakentamaan raketteja ja muita aluksia, olisi melko epätodennäköistä jossain päin avaruutta. Ja jos olisi, niin UFO:t olisi aika pienellä todennäköisyydellä juuri lähellä meidän aurinkokuntaamme, tai edes galaksiamme Linnunrataa.
Avaruudessa voisi toki olla jonkinlaista älyllistä elämää, kuten bakteereja yms. Mutta voisiko jossain päin olla myös eläimien tapaisia otuksia?
Kertokaa omat mielipiteenne.
Suoneiti.
Avaruudessa elämää ?
11
435
Vastaukset
- ...1...
Tilastotiede ja todennäköisyysteoria tukee tätä. On silkkaa tietämättömyyttä ja asiaan perehtymättömyyttä jos väittää ettei elämää voisi olla muuallakin. Jopa niin läheltä kuin Marsista todennäköisesti löydettäisiin mikrobeja jos ja kun päästään sitä kunnolla tonkimaan. On saatu jo näytteitä, että biologista tai geologista toimintaa siellä on sekä runsaasti vettä ainakin jään muodossa.
"koska samantapainen elämä kuin maapallolla, eliöitä jotka pystyvät rakentamaan raketteja ja muita aluksia, olisi melko epätodennäköistä jossain päin avaruutta."
Mihin tämä lause perustuu? Ei ainakaan evoluutioteoriaan. Täällä tuskin parhaillaan ufoja seikkailee, mutta aika outoa väittää moista näillä tiedoilla mitä meillä tällä hetkellä on.
"Avaruudessa voisi toki olla jonkinlaista älyllistä elämää, kuten bakteereja yms."
Bakteereja (=mikrobeja) ei yleisesti tieteessä lasketa "älylliseksi elämäksi". Mitä on sitten mielestäsi "älytön elämä"? Itse pidän mm. tajuntaa mittarina älylliselle elämälle.- test test test
uudet viestit ei näy, päivitän. En ole aloittaja.
Minusta on turha miettiä sitä että onko muualla maailmankaikkeuksessa elämää.. Sitä emme saa KOSKAAN tietää!! Ihmiskunta on suunnanut ympäri planeettaa äärettömän kalliita radioteleskooppeja äärettömään avaruuteen jo 70 vuoden ajan, kuulematta muuta kuin kohinaa!! Minulle tämä rakas maa kotimme on ainutlaatuinen elämän kehto, joka ei ole sattumalla kiertämässä aurinkoa juuri oikealla etäisyydellä, ja pyörimässä akselinsa ympäri juuri ainoalla sopivalla nopeudella. Napojen eli akselin kaltevuuskin on jälleen just oikea!!
Kaiken tämän tarkan suunnitelman takana on Kaikkivaltias Jumala!!- -----------
jalmari47 kirjoitti:
Minusta on turha miettiä sitä että onko muualla maailmankaikkeuksessa elämää.. Sitä emme saa KOSKAAN tietää!! Ihmiskunta on suunnanut ympäri planeettaa äärettömän kalliita radioteleskooppeja äärettömään avaruuteen jo 70 vuoden ajan, kuulematta muuta kuin kohinaa!! Minulle tämä rakas maa kotimme on ainutlaatuinen elämän kehto, joka ei ole sattumalla kiertämässä aurinkoa juuri oikealla etäisyydellä, ja pyörimässä akselinsa ympäri juuri ainoalla sopivalla nopeudella. Napojen eli akselin kaltevuuskin on jälleen just oikea!!
Kaiken tämän tarkan suunnitelman takana on Kaikkivaltias Jumala!!Pelkästään omassa Linnunradan galaksissamme on jotain 100 tai 200 miljardia tähteä. Niistä arviolta joka kymmenennellä eli noin 10-20 miljardilla on planeettoja. Niistä arviolta joka kymmenennellä eli noin 1-2 miljardilla on planeetta sopivalla etäisyydellä. Niistä arviolta joka kymmenes eli noin 100-200 miljoonaa pyörii akselinsa ympäri juuri sopivalla nopeudella. Niistä arviolta joka kymmenennellä eli noin 10-20 miljoonalla on napojen eli akselin kaltevuuskin juuri sopiva elämän kannalta.
Ja vaikka nuo arvioni olisivat tuhatkertaisesti ylimitoitettuja, olisi pelkästään omassa galaksissamme noin 10-20 tuhatta elämälle sopivaa planeettaa.
Eli eipä siihen tarvita mitään jumalaa, ihan vaan suuret luvut riittävät. Jos maapallollamme ei olisi kaikki asiat natsanneet, ei täällä olisi elämää. Mutta sattui natsaamaan, joten siksi täällä on elämää. Kuten on todennäköisesti miljoonilla (tai ainakin tuhansilla) muillakin planeetoilla pelkästään omassa galaksissamme Ihan ilman mitään jumalaa.
Ja samanlaisia galaksejahan on myös miljardeja.
- Aavikkokarju
Eikös mekin paraikaa surffailla avaruudessa? ;]
Mahdollisesti. Mitään todisteita Maan ulkopuolisesta elämästä ei vaan ole, joten tilastotieteillä ja todennäköisyyksillä ei tee mitään. Me voimme olla Universumin ainutkertainen valuvirhe tai sitten löydämme vielä omastamme poikkeavaa elämää omasta aurinkokunnastamme.
Niin kauan kun ei mitään löydy, voi vain kuvitella, ei laskeskella.- siellä oli vettä
no siellä jossain eri planeetalla joku kirjottanu niitte alieneitte nettipalstalle samalaisen kysymyksen ku sinä ja siellä se alienparka saa samalaiset vastaukset :)
t.ruotsissa on käyty - Ufothömpää
Marsisista on löytynyt vettä muttä se on ollut jäätä joten luulen että tuolla on jokin sortin älyllistä elämää ehkä jopa kehityneempää kuin maapallolla mutei täällä läheisyydessä. Mut ufoihin en usko.
- hahahehehihi
Avaruudessa on elämä. Katso peiliin. Me ollaan osa avaruutta tollo.
- jrtyui
Onhan se mahdotonta ajatella sitä elämää muualla, jos logiikka on tuolla tasolla. Ihminen on hyvin nuori laji. Maapallollakin on ollut monia elämän kausia ennen ihmistä. Hyvin monipuolista elämää on kehittynyt aina lähes täydellisen tuhon jälkeen, eli miksi muualla olisi toisin? Jokin vaikkapa 100 miljoonaa vuotta vanha laji osaa jo varmasti yhtä sun toista.
- Proxima Centauri
Näitähän on aina mukava pohtia, mutta saammeko koskaan tietää onko siellä ketään muita? Avaruudessa etäisyydet ovat käsittämättömät ihmisen näkövinkkelistä. Tuskin koskaan pystymme suoraan näkemään edes lähitähtien planeettoja, saati sitten matkustamaan sinne. Jos joku alien-laji joskus saapuisi aurinkokuntaamme, sen täytyisi olla kehityksessä aivan eri tasolla, kuin me olemme vielä tuhansiin vuosiin. Oletettavasti ensimmäinen merkki kaukaisesta elämästä tulee meille jonkinlaisen radiosignaalin muodossa. Mutta toivossa on hyvä elää, että vielä meidän elinaikanamme vielä saadaan tämä asia tietoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2744694Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343040Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit442867Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k292851Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761801Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061654Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 601429
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2151180