Minulla on muutamia todella hyviä ystäviä, mutta pidän myös paljon itsekseni olemisesta. Pari näistä ystävistäni on sellaista yltiösosiaalistatyyppiä, jotka haluavat nähdä kavereita joka päivä ja minusta tuntuu etteivät he osaa tehdä asioita yksikseen tai viihdy ilman taukoamatonta ohjelmaa. Itse kuitenkin esimerkiksi työpäivän jälkeen tarvitsen omaa aikaa esimerkiksi lenkin merkeissä tai ihan vain kotona puuhastellen. Taidan olla hieman antisosiaalisempi kuin kaverini..
Minusta kuitenkin tuntuu että ystäväni pitävät minua huonona ystävänä(ja itsekin mietin olenko), kun en joka ikinen päivä soita tai lähde kahville.. Minun mielestä ystävyys voi olla hyvää vaikka oltaisiiin kerran pari viikossa yhteydessä.. Ovatko hyvät ystävät joka päivä yhteydessä? Onko muilla samankaltaisia ajatuksia?
Minusta kuitenkin tuntuu että ystäväni pitävät minua huonona ystävänä(ja itsekin mietin olenko), kun en joka ikinen päivä soita tai lähde kahville.. Minun mielestä ystävyys voi olla hyvää vaikka oltaisiiin kerran pari viikossa yhteydessä.. Ovatko hyvät ystävät joka päivä yhteydessä? Onko muilla samankaltaisia ajatuksia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuo pari kertaa viikossakin on aika usein. Et varmasti ole mitenkään epäsosiaalinen, joskin noinkin paljon näette.
Itselläni on lähinnä se ongelma, että minä olen aina se viestittäjä, eikä ystävästä kuulu mitään muuten. Hän pistää sen oman "epäsosiaalisuutensa" piikkiin, mutta homma nyt on se, että ellen itse ota yhteyttä, saattaa kulua kuusikin kuukautta ilman mitään kontaktia. Tosin aina kun otan yhteyttä, häntä hyvinkin kiinnostaa lähteä kahville tai muuten liikenteeseen.
Tuon kaltainen epäsosiaalisuus kyllä tuppaa käymään hermoille. Toisaalta hän itse sanoo olevansa sellainen "perästä vedettävä", mutta alkaa tuo pikkuhiljaa rassaamaan. Vaikka pyytää, että ilmoittelisi itsestään, niin eipähän vain onnistu...
Jos itselläni olisi kaltaisesi ystävä, en kyllä häntä pystyisi pitämään mitenkään epäsosiaalisena.;)
Mulla on juuri tuollainen ystävä ja lisäksi pari kaveria, jotka eivät osaa tehdä juuri mitään yksin! Eli siis joka ilta tai vapaapäivä täytyy saada seuraa. Varsinkin, kun kaikilla näillä kolmella on sellaiset poikaystävät/miehet, jotka ovat paljon omissa menoissaan, eli aina kun tulee pienikin tunnin - parin yksinolo kaverille, tulee soitto tai viesti, ettenkö millään voisi tulla.
Itselläni on todella kiireinen työ ja teenkin välillä yli 12h:n työpäiviä. Lisäksi vielä yritän opiskella ja oma mieskin kaipaa huomiota, kodinhoidosta puhumattakaan. Onneksi ei vielä ole lapsia, joille täytyisi myös riittää aikaa. Nyt vain on tilanne, että on ns. taottava kun rauta on kuumaa.
Nämä oikein sosiaaliset ja mielestäni jopa muiden seurasta riippuvaiset ystäväni ja kaverini eivät tunnu ymmärtävän, että minä taas kaipaan omaa rauhaa ja yksin oloa välillä. Nykyään on jopa kiven takana löytää aikaa vain itselleen, kun kaikkien velvollisuuksien lisäksi pitäisi jokaista kolmea kaveria nähdä 1-3 kertaa viikossa (ja tuolle ystävälleni ei 3 päivänä viikossa meinaa riittää!)
No mutta, meitä on monenlaisia. Osa ei viihdy sitten alkuunsakaan yksin, toiset taas kaipaavat paljon yksinoloa. On myös näitä "perässä vedettäviä" ja omaankin kaveripiiriin näitä kuuluu, joista ei koskaan oma-aloitteisesti mitään kuulu. Toisaalta yhtä ärsyttävää voi olla se, kun joka päivä - joka toinen päivä tulee viestiä ja soittoa, joissa ystävä/kaveri jopa ihan ruikuttaa lenkille, shoppailemaan, kahville, kylään ym. vaikka miten perustelisin, etten nyt tällä viikolla ehdi, kun on kaikenlaista muuta kiirettä.
Kuulostaa aivan samanlaiselta kuin itselläni, tosin sillä erolla että minä olen erään kaverini (todennäköisesti) ainoa kaveri ja hän soittelee joka ikinen päivä pyytäen päästä käymään kämpilläni kahvilla, on se ihan jees sillointällöin, mutta ei jaksa varsinkaan heti töiden jälkeen aina kuunnella ketään, eikä tämä kaveri aina tahdo ymmärtää sitä. On mulla myös muitakin kavereita, jotka olettavat, että olisin aina käytettävissä ja heti sillä samalla minuutilla. Toisaalta onhan se vähän ristiriitainen olotila, kun joskus taas on näin, että kyllä tekis mieli lähtee kaverille, mut sit on fyysisesti aika lopussa, nii ei sit jaksakaan lähtee ja sen takia tulee huono omatunto.
Oonkin miettinyt kuinka huono ihminen oikein olen, kun en millään jaksa pitää yhteyttä ystäviini. On niin ihanaa olla yksin ja tehdä asioita itsenäisesti, ymmärrän kyllä ystävien arvon, mutta en todellakaan jaksa soitella edes joka kuukausi jollekkin ja kysellä kuulumisia tai pyytää tekemään asioita yhdessä.
Uusia ihmisiä en päästäisi millään lähelleni ja ahdistunkin heti jos joku yrittää ystävystyä väkisin kanssani. Oon kyllä oikein antisosiaalinen, mutta kai sekin on vain luonteen piirre, mitä ei kannata alkaa muuttamaan vain muiden ihmisten vuoksi.
Toiset nyt vaan tarvitsee enemmän tilaa ympärilleen kuin toiset, molemmille pitäisi antaa mahdollisuus toimia omalla tavallaan.
Hassua muuten, että olen ottanut miehekseni ylisosiaalisen tyypin, joka ystävystyy vielä näin aikuisenakin uusien ihmisten kanssa helposti ja tarvitsee ympärilleen koko ajan toimintaa.
Onpas hyvä keskusteluketju, avaa näkökulmia kun erilaiset ihmiset kertovat oman näkökulmansa!
Muakin useamman ihmisen suhteen harmittaa välillä se, että minä aina otan yhteyttä ja toinen osapuoli ei. Minä kutsun kahville/syömään, yhdessä on mukvaa jne, mutta vastavuoroista kutsua saa jäädä odottelemaan.
Itse koen sen vähän loukkavana; tuntuu, että tätä toista osapuolta ei kiinnosta ystävyys kanssani. Ja kun sama tapahtuu tarpeeksi monta kertaa, en enää itse jaksa ottaa yhteyttä vaan annan ystävyyden, tai ehkä enemmin kaveruuden, kuihtua. Ja näin on käynyt monen ihmisen kanssa, mikä varmasti on tietenkin luonnollista; eihän kaikki elämän ihmiset voi pysyä mukana läpi elämän.
Tosin itsekin olen ollut osapuolena, jolta unohtuu yhteydenotto, ja jotenkin ei vain enää soitella/tavata. Ja silti mielelläni tapaisin näitä ihmisiä, se on vaan se kiire ja saamattomuus mitkä tulevat väliin. Todellisuudessa tuskin kovin useinkaan on kyse siitä, että joku ei todella haluaisi olla toisen kanssa tekemisissä. Toivottavasti. :)
Se on nimenomaan tuo vastavuoroisuus, jota toivoisin.
Tuntuu vaan, että minä olen aina se, jonka pitää tehdä kaikki tämän "ystävyyden" eteen. Itsekään en mikään yltiösosiaalinen luonne ole, vaan viihdyn paljonkin itsekseni. Sen tähden sellainen "Minä vain olen tällainen epäsosiaalinen. Minkäs sille voi." asenne tuntuu välillä aika luokkaavalta. Ikäänkuin sitä olisi mahdottomia vaatimassa, kun vaan toivoisi, että toinen edes kerran tai pari vuodessa ottaisi itse yhteyttä.
Kyllähän minäkin olen tasan sellainen kuin olen, mutta koitan kuitenkin joustaa toisten ihmisten tähden. Tuo ei tarkoita sitä, että mitenkään luonnettani joutuisin muuttamaan. Lähinnä vaan tarkoittaan sitä, että pyrin kuitenkin tekemään ihmissuhteissa oman osani, enkä jätä kaikkea sen toisen niskoille.
En tiedä, kokeeko tuo ystäväni arvostavansa ystäviään tai ei, mutta jos arvostaa, osaa ainakin hyvin sen kätkeä. Itse olen tullut siihen tulokseen, ettei hän ilmeisesti ihmeemmin minun ystävyyttäni kaipaa. Olenkin hiljalleen vähentänyt yhteydenottoja. Eiköhän tuo suhde tuosta omia aikojaan kuolla kupsahda.
Minun tapauksessa aikani yritin "ystävääni" pitää yhteyttä, kysyin häntä kanssani kahville, elokuviin, shoppaileen....,mutta koskaan häneltä ei aikaa löytynyt. Kutsuin itseni kahville hänen luokseen, koska hän ei käy luonani juurikaan, olisiko kerran käynyt vuoden aikana.
Vähitellen tajusin, että hän ei yksinkertaisesti halua olla seurassani eikä ystäväni. Sen todisti eräs tapaus, kun sillä kertaa satuimme olemaan yhdessä kaupungilla. Ehdotin hänelle, että lähtisimme seuraavalla viikolla syömään erääseen uuteen ruokapaikkaan, hän vältellen sanoi, että "en osaa vielä sanoa....". Ei mennyt kuin hetki kun hänen sisko soitti, he juttelivat ja päättivät seuraavalla viikolla lähteä syömään jonnekin yhdessä.
Se kertoi minulle sen, että en ole hänen silmissään mitään, varsinkaan sen jälkeen kun jäin työttömäksi. Töissä ollessani hän soitteli usein ja oltiin enemmän tekemisissä, mutta nyt olen kuin ilmaa vain. Tää ns. ystäväni kun on ihminen, joka arvostaa ihmisiä sitä enemmän mitä paremmat tulot heillä on, mitä enemmän he omistavat jotain. Itselleni sellainen ei merkitse mitään, vaan tärkeintä on ihmisen sisin. Joten tää "ystäväni" saa minun puolesta olla ja jatkaa elämäänsä ilman että enää häntä häiritsisin yhteyden otoilla.