Turha on kuunnella moralistien kitinää, emme elä pimeää keskiaikaa. Rakkaus ei kysy lupaa eikä pyydä anteeksi, kun se iskee niin se on menoa. Jokainen joka on tämän kokenut tietää sen!
Elämä on lyhyt, turha pitää kiinni tympeästä pikkuporvarillisesta moraalista. Päiviensä määrää ei kukaan tiedä, siksi on tartuttava hetkeen, ei tarvitse vanhuksena itkeä elämätöntä elämää!
Elämä on lyhyt, turha pitää kiinni tympeästä pikkuporvarillisesta moraalista. Päiviensä määrää ei kukaan tiedä, siksi on tartuttava hetkeen, ei tarvitse vanhuksena itkeä elämätöntä elämää!
Vastaukset 34
Vanhimmat
Jos kyse on rakkaudesta, niin miks sitten ei voi yksinkertaisesti jättää sitä puolisoaan, vaan pettää ja satuttaa useita ihmisiä?
esim. siksi, ettei kannata hötkyillä tärkeitä päätöksiä tehdessä. Osoittaa myös hieman - ainakin lähimmäisen rakkautta kumppanilleen, ettei ihan ykskaks vaan ota ja lähde. Vanha suhde on parempi käydä loppuun ennen eroa kuin sen jälkeen. Onko kenelläkään tullut mieleen, että silloin vasta puolisoa satutetaankin, jos vain lähdetään? Ilman mitään selityksiä tai "sori, mutta rakastuin toiseen ja se on menoa nyt".
kun sulla oli sydämmelläs painavaa sanottavaa. Kaikki nyt vaan seuraamaan sun ohjeitas ja kiipeämään naapurin selkään, niin ei sitten vanhana sureta.
Mistä sulle noin suuria aatoksia sopikin päähäs.
Raatimme on ylpeä mietintöjesi tuloksesta.
Sielusi otetaan sinulta pois ja sinut vaaditaan tilille rötöksistäsi... telkien takaa et pääse, ennen kuin maksat viimeisenkin rovon ja siellä on oleva itku ja hammastenkiristys.
Joo. Sen sijaan voi aikuiseksi kasvettuaan itkeä sitä, kuinka paljon tuskaa ja surua on aiheuttanut muille ihmisille omalla itsekkäällä käytöksellään. Mitä väliä sillä on, miten läheisiään kohtelee? Tuijotetaan kaikki vaan omaa napaa ja tehdään ihan mitä lystätään. Naidaan kaikkia ristiin, mutta näytellään silti uskollista puolisoa ja hyvää isää/äitiä. Jos pojalla on nätti tyttöystävä, niin hänetkin kannattaa iskeä pojan tunteista välittämättä.
Moraali ja ihmisten kunnioittaminen on ihan typerää. Vain himolla ja itsekkyydellä on merkitystä. Minäminäminäminäminäminäminä. Haluan naida kaikkien kanssa koska se on kivaa, mutta silti en voi pysyä sinkkuna, vaan on pakko leikkiä seurustelua ja perhettä, koska sekin on kivaa. Minulle kaikkihetinyt, muilla ei mitään väliä.
Ettekö te tajua, että minä haluan sitä ja tätä ja teidän kuuluu vain palvella ja ymmärtää minua? Minä saan loukata ihmisiä, käyttää heitä hyväkseen ja paskat välittää heidän tunteistaan ja tarpeistaan, mutta jos joku tekee saman minulle, se on tietysti maailman suurin vääryys!
Jos minä petän puolisoani, niin se on ihan pikkujuttu, josta puoliso turhaan hermostuu. Jos taas minun puolisoni pettää, esitän marttyyria loppuikäni!
Itsekkyys ja itsekeskeisyys kunniaan! Muilla kuin minulla ei ole mitään väliä!
Onnistunutta sarkasmia, mutta surullista kyllä niin totta joidenkin kohdalla. Tuo kuvaa niin elävästi erästä miestä...
ei kukaan muu voi minun elämääni elää kuin minä itse. en saa ketään mukaan hautaani, eikä kukaan ollut kanssani kohdussa. olin vain minä. miksi ihmeessä minun pitäisi välittää siitä, mitä joku muu tuntee, kokee tai ajattelee? miksi en saisi olla itsekäs ja nauttia niistä asioista mitkä minusta tuntuu hyvälle? miksi minun pitäisi yrittää nauttia niistä asioista jotka tekevät jonkun muun mielen hyväksi, mutta ei minun? nopeat syövät hitaat. heikot sortuu. miksi en saisi tämä lyhen elämäni aikana ajatella vain itseäni? kuka sen määrää? ihminen (joku, joka luulee/on luullut itseään viisaaksi, mutta lähtökohta on kuitenkin ollut hän itse) on luonut tällaisen käsityksen elämän oikeellisuudesta/mieten elämä eletään. miten on evoluution tai ihmisen perimän laita? normit, lait, aviollisen instituution on tehnyt ihminen, sitä itsekästä tarkoitusperäänsä varten, ei luonto tai luonnon lait.
ihmismäinen loppukaneetti: jokainen on oman onnensa seppä. turha tulla syyttelemään siitä, miten paljon on tuskaa toiselle aiheuttanut tai muuta hömppää.
Onko sulla varaa tuhlata elämääsi sekoiluun ja pahaan mieleen?
Olen kyllä samaa mieltä. Vanhanakaan ei voi tekojaan katua, jos on aina kuunnellut Sydämensä ääntä. Sitä vain sekoittaa usein sen pikkuporvarillisen "moraalin" siihen mitä aidosti tuntee oikeaksi. Oikeutta rakastamiseen ei tulisi keneltäkään kieltää. Ja sille kun rakastuu ei voi eikä tarvitse voida minkään.
Ja siihen EI liity mitenkään mahdolliset lapset tai asuntolainat toisen ihmisen kanssa. Lapsia syntyy ilman rakkauttakin ja ihmiset eroaa ilman syrjähyppyjäkin. Ja kun eron asialliseti molemmat osapuolet hoitaa ei traumoja tai kaunoja synny. Vastuu on teoistaan kuitenkin otettava, ei voi olettaa ettei kehenkään satu.
Minä en halua maata vanhuksena sairaalasängyssä itkemässä elämätöntä elämää. Tai huomata että olisin elänyt vain "oikein" niinkuin muut olettavat. Ympäristön paine on usein kuvitteellisen suuri, loppujen lopuksi ihmiset ymmärtävät jos toiset eroaa. Ainoastaan elämänköyhyyttä ja jonkinlaista katkeruutta tuntevat juoruakat ja -ukot saattavat kauhistella ja päivitellä, muttei yhtään ihmeellisemmin kuin naapurin uutta kampausta.
Minä rakastan, koittakaas estää!
Se on totta, että täällä eletään vain kerran (ainakin yksi elämä kerrallaan) siksi monet haluavatkin elää sen hyvin ja oikein sekä niin, että elämäntavoista ja arvomaailmasta saa oikeaa tyydytystä. Eli juuri toisella lailla kuin sinä.
Olet siis siinä mielessä hakoteillä kun kuvittelet, että kun kerran eletään voi elää kuin ellun kanat eli pilata sen ainoan elämän! Rakkaus ei todellakaan ole tuota mitä kerroit, ellet sitten ole kakkonen mutta oikeassa ihmissuhteessa rakkaus on positiivinen tunne, joka saa hyvä aikaan. Toki rakkauden nimissä tehdään paljon pahaa ja oikeutetaan kaikenlainen typerä käytös. Rakastuminen ja pelkkä intohimo eivät ole rakastamista tai rakkautta.
olet sinäkin, jos kuvittelet moraalisi, sinun tapasi rakastaa ja elämäntyylisi olevan se ainoa oikea.
Monet parisuhteet pohjautuvat kaikkeen muuhun paitsi rakkauteen. Ennenkaikkea käytännöllisyyteen tai/ja tavoitehakuisuuteen (=lapset, omaisuus)..
Monet ihmiset ihastuvat tämän tästä vaikka olisivat onnellisesti naimisissa ja rakastaisivat kumppaniaan. Jotkut myös erottavat selkeästi sen mikä on rakkautta ja mikä taas intohimoa: melkein aina intohimoinen suhde on tuhoon tuomittu - niin parisuhteena kuin rinnakkaissuhteenakin ja aiheuttaa osapuolille lähinnä suunnatonta tuskaa (vastapainona sanoinkuvaamattoman yhteyden tunteen). Tästä on kansainvälisiä tutkimuksiakin.... Intohimoinen suhde muistuttaa lähinnä neuroosia: kuka voi sanoa haluavansa sellaisen? Tyhmää on myös väittää, että neuroosista voi halutessaan päästä eroon "tuosta vain" Se, että selviää "hengissä" intohimoisesta suhteesta vaatii oikein kunnolla keskittymistä ja puurtamista. Yleensä se on lopultakin avartava kokemus - sen jälkeen hyväksyy ja ymmärtää ainakin sen, ettei kukaan ole täydellinen tässä maailmassa.
lueskelin toisia vastauksia ja voi eiih--- miltei kaikissa korostettiin voimakkaasti moraalin ylevyyttä ja keskiaikaisuutta ;). Haluaisin tietää onko yksikään heistä todella rakastunut - koskaan.
Ainahan tuo rakkaus ei osu kohdalle esim. silloin, kun biologinen kello tikittää: perustetaan perhe, otetaan koira ja ostetaan velaksi omakotitalo. Perhe perustetaan milloin mistäkin syystä, juuri silloin kun siihen on "jonkun" kanssa mahdollisuus. Ei sitä voi kaksikymppisenä tietää kohtaako oikean rakkauden heldelmällisenä aikana vai ei. Oikeastaan täytyisi kiittää luojaa ja onnea, jos tapaa 2-kymmpisenä ihmisen, jonka kanssa jakaa arjen. Vaikkei olisi edes kovasti rakastunut. Vielä hienompaa, jos molemmat haluavat lapsia ja perustavat perheen.
Liiton aikana monet rakastuu toiseen - ja rakkaus ehtii myös lakastua. Jotkut ovat aina tavallaan lakastuneessa liitossa - ihan tyytyväisinä, eivät haaveile edes muusta. Mutta jotkut rakastuvat 1. kertaa vanhemmalla iällä - ja se on yleensä menoa. Miksi ei olisi? Tai miten yksi seikkailu liiton aikana voisi olla turmioksi, jos liitolla on ylipäänsä jotain merkitystä? "Kaiken se kestää..." ja ellei kestä, niin ei kestä. Välillä on hyvä olla yksinkin, "parempi yksin kuin huonossa seurassa".
Todella rakastaminen on yksilöllinen tunne ja jos joku toinen tulee pariskunnalle kertomaan, miten pitää oikeasti rakastaa, hän on hakoteillä.
Moraalikäsityskin vaihtelee mutta väitän kyllä vahvasti, että aito rakkaus sisältää selkeän käsityksen, mikäon oikein ja mikä väärin. Rakkaus ei ole vain intohimoa vaan paljon enemmän ja paljon parempaakin. Rakkautta tunteena ja käyttäytymisenä on tutkittu paljon ja kyllä kaikissa tutkimuksissa yhteistä on se johtopäätös, että rakastaminen on pitkälti tahdon asia, ei siis joku irrationaalinen ja irrallinen tunne tai tuntemus, joka ohjaa holtittomasti ihmisiä käyttäytymään muista välittämättä.
Myös erilaisten ihmisten rakkaus ja parisuhteessa esiintyvä välittäminen ja toisesta huolentiminen vaihtelee. Se, että haluaa jonkun kanssa perustaa perheen, rakentaa talon ja hankkia vaikka sen koiran, kuullostaa todella hyvältä ja aidolta välittämiseltä. Vertaapa esimerkiksi pariskuntaan, joka ei halua sitoutua toisiinsa tai vain toinen haluaa, ovat mustasukkaisia toisistaan, eivät omaa itsekuria sen enempää kuin kunnioitusta toista kohtaan mutta silti ovat koukussa seksiin toistensa kanssa; ei kuullosta oikein rakkaudelta..
nimenomaan. Jokaisessa suhteessa on omat juttunsa ja rakkauden, välittämisen keinot. Tosiasia on myös, ettei joissain suhteissa ole mitään rakkauteen viittaavaakaan, vaikka pariskunnasta itsestä saattaa siltä tuntua: joku vain kokee (vain) kielteiset tunteet rakkaudeksi kuten riippuvuuden, mustasukkaisuuden ja aggressiivisuuden.
Kyllähän se niin on, että kerran täällä eletään kääntyy toiseenkin suuntaan. Eli jos puoliskon uskottomuus vituttaa niin sillehän voi tehdä jotain. Miehelle se on helpompaa, ei muuta kuin turpaan vaan uskotonta vaimoa. Nainen joutuu yleensä turvautumaan johonkin astaloon.
jotka syntyy ja oikea isä maksajaksi.
Tällä sinun periaatteella kukaan ei tietäsi kuka on oikea isä, äiti aina tiedetään.
Jo nyt syntyy 10% (jonkun tilaston mukaan peräti 20%) lapsista avioliitossa, jotka on toisen miehen munista lähteneitä käenpoikasia. Joten testi pakolliseksi jokaiselle pennulle joka maailmaan putkahtaa.
Juu, olen kokenut rakkauden. En silti ihan allekirjoita tuota väittämääsi.
Taitaa olla niin, ettet itse tiedä mitä tuo sana ”rakkaus” tarkoittaa? Toki sillä on nykyään ihan uusi käsite, johon se halutaan typistää. Se kuvannee sitä seksuaalista halua toiseen ihmiseen, jota aika ajoin tunnemme. Eli koko sanasta on tullut torso ja rakkauden irvikuva.
”Turha on kuunnella moralistien kitinää, emme elä pimeää keskiaikaa.”
Moraali hyvin yksinkertaistettuna on joukko yhteisesti sovittuja sääntöjä, jotta yhteiselämä muiden kanssa sujuisi mahdollisemman sujuvasti ja saisimme paremmat mahdollisuudet myös siihen onneen, jota kovasti tavoittelemme. . Ehkä muutaman niistä jo tiedätkin, toisen tappaminen ei ole suotavaa, valehtelemista pidetään tuhoavana toimintana jne.
Ne ovat joukko kirjoittamattomia sääntöjä, joita jokainen yhteisö luo turvakseen. Nämä säännöt muuttuvat aina ajan myötä ja kuvastavat yhteiskunnan tilaa. Kuten vaikka tuo ”…otetaan ilo irti elämästä, kerran täällä eletään”. Tämä normi kuuluu aika monen ns. epäsosiaalisen yhteisön normistoon, ”mitä huomisesta, tänään dokataan, rellestetään ja otetaan se mikä minulle kuuluu”.
”…tympeästä pikkuporvarillisesta moraalista…” Olet ehkä kapinoivassa vaiheessa? Olen tässä täsmälleen samaa mieltä, ymmärrän vain tuon pikkuporvarillisen moraalin aivan toisin. Kaksinaismoraali on yksi niitä, eli annetaan lupa tehdä itselle sitä mikä kielletään toisilta. Oma etu on kaikkein tärkein, muiden huomioon ottaminen luonteen heikkoutta. Anteeksi antaminen, toisen edun kunnioittaminen ja pitkämielisyys ovat ”selkärangattomuutta”. jne.
” Päiviensä määrää ei kukaan tiedä, siksi on tartuttava hetkeen, ei tarvitse vanhuksena itkeä elämätöntä elämää!”
Olen tässä samaa mieltä, sillä tämä on vanha viisaus. Määritelmästäsi vain puuttuu sen loppu osa; elä niin kuin eläisit tuhat vuotta. Vapaus on hyvä asia, mutta vain vastuu tekee siitä todellista vapautta. Vapaus ei ole vapautta jostakin (pelkkää kapinointia) vaan vapautta johonkin – se on mielivaltaa jos tallaa toisten oikeudet jalkoihinsa.
Toisin sanoen jos otat oikeuden salata, pettää ja valehdella, niin samalla annat luvat kohdella itseäsi samoin – eli sinullakin on sama vapaus tulla petetyksi ja harhaan johdetuksi, kuten sinä teet toisille.
Elämätöntä elämää on sekin, ettei uskalla elää rehellisesti ja avoimesti. Se, ettei uskalla tehdä ratkaisuja ja ottaa niistä vastuuta. Elämää on se, että tehdään virheitä, mutta edes pyritään oppimaan niistä ja pyytämään anteeksi. Elämää ei ole se, että tuherretaan salaa toisten selkien takana, valehdellaan ja sekoillaan ihmissuhdesotkuissa. Se kuulunee juuri tuohon ”pikkuporvarilliseen moraaliin”, yritetään antaa kuva että ollaan nuhteettomia ja rikkeettömiä.
Niin, ehkä sinun olisi hyvä pysähtyä hetkeksi ajattelemaan, mitä katuisit kuolemasi hetkellä? Itse katuisin eniten sitä, etten ole kyennyt olemaan rehellinen ja tahallani olisin aiheuttanut toisille ihmisille pahaa. Samoin sitä, etten kyllin olisi kilvoitellut siinä, että olisin osoittanut todellista rakkautta muille ihmisille. Jos muutama seksisessio olisi jäänytkin kokematta, tuskin sitä niin itkisin…
Jokaisella on omanlaisensa käsitys rakkaudesta. Mutta ennenkaikkea jokainen on erilainen - ja jokaisella on itsensä asettamat omat rajat joka asiassa. Tai ainakin pitäisi olla. Ellei ole, niin ihminen on vedätettävissä mihin tahansa mukaan mitä oikeasti ei halua. Tai häntä voidaan kohdella pahasti kaltoin - eikä hän reagoi siihen. Keksii selityksiä ym. Ääriesimerkki on perheväkivallan uhri.
On ihan sikahieno tavoite elää rehellisesti ja avoimesti. Mutta rehellisyys ja avoimuus eivät tarkoita samaa kuin kertoa kaikki vuolaasti, salaamatta mitään. Joissain suhteissa todella sanotaan rehellisesti mitä sylki suuhun tuo - ja se toimii. Sama jossain toisessa suhteessa ei toimisi alkuukaan, toinen loukkaantuisi verisesti - ja seurauksena voisi olla jopa ero! Jokaisessa suhteessa viestitään ja vuorovaikutetaan tavalla, joka perustuu toisen tuntemiseen ja omiin rajoihin.
Elämään kuuluu mielestäni vahvasti nuo kaikki mainitsemasi asiat: Se että uskaltaa elää rehellisesti tai ei uskalla, tehdään virheitä/ei tehdä, kerrotaan tai salataan, "tuherretaan salaa toisten selkien takana, valehdellaan ja sekoillaan ihmissuhdesotkuissa": joskus ehkä niin, toisinaan taas ei. Jne Jne.
Jokainen ihminen salaa jotain (oikeastaan se on jokaisen oikeus) , pettää toisen jollaintavalla ja kertoo ainakin valkoisia valheita. Ja jokaiselta salataan jotakin, jokainen tulee petetyksi jollaintavoin - ja jokaiselle kerrotaan vähintään valkoisia valheita.
on tuo pohdintasi.
Todellakin rehellisyys ja avoimuus eivät tarkoita kaiken ”ulosvuotamista” sellaisenaan. Vuorovaikutus on todellakin tärkeää, mm. se kuinka ilmaisen itseäni. Kaiken voi tehdä kielteisesti tai myönteisesti, oma todellinen motiivi ratkaisee tavan. Tiettyjä lainalaisuuksia kuitenkin jokainen meistä noudattaa, ei se niin ”yksilöllistä” ehkä ole.
Elämään kuuluu myös ne huonot puolet, kuten vaikkapa valehteleminen ja pettäminen. Kirjoitat kuitenkin tavalla, että hyväksyisit ne ilman muuta? Ehkä juuri tähän tarvitsemme sitä moraalia, joka kertoo meille, missä kulkee raja vaikka valkoisen valheen ja mustan valheen välillä. Sen pitäisi kehittyä meille kasvamisen myötä. Emme saa olla liian auliita uskomaan kaikkea, eikä kyynisyyskään ole mitenkään rakentavaa – totuus kun on oikeastaan tuossa välissä.
Harva salaa ”rakastunut” kykenee pitämään sitä sisällään ja näyttelemään ”niin kuin mitään ei olisi tapahtunut”. Vähintäänkin tästä tunteesta on saatava ilmaista itseään vaikka anonyymisti tällaisella palstalla. Samalla sille puolisolle annetaan ristiriitaisia viestejä, joihin hän reagoi tavalla tai toisella. Itseään on koko ajan kontrolloitava, ettei vahingossa lipsahda väärää sanaa tai tekoa. Ei ehkä koskaan pysty olemaan välitön ja aito kenenkään seurassa. Joillekin tuo stressi tuo tunteen että ”elää”…
Niin, jos haluaa todellakin ”elää” elämää, en usko, että se toteutuu tekemällä jotain muilta salaa. Pikemmin se on itselleen valehtelua. Kun rohkeus ei riitä elää tässä joka päivässä (todellisuus kun näyttää olevan vähän liiankin jännittävää!), tehdä omia valintoja, niin kuvitellaan että sen voi korvata todellakin tuhertamalla ihmissuhteissa. Jokainen valitsee sen oman tavan, eikä kukaan estä elämästä varjoelämää. Se on kokonaan toinen juttu, onko tuollainen elämä pitemmän päälle iloa ja onnea tuottavaa.
En todellakaan hyväksy uskottomuutta ilman muuta. Mutta jos kumppanin uskottomuus paljastuisi tai hän siitä kertoisi, hyväksyisin sen tapahtuneena tosiasiana. Tottakai miettisin yksikseni ja kumppanin kanssa missä oikein mennään, miten ja mennääkö jatkossakin.
Minulla oli rinnakkaissuhde (nyt vakisuhde) parisen vuotta exliittoni aikana. Se aika oli kuluttavin ja raskain osa tähänastista elämääni. Silti opin sinä aikana eniten mitä koskaan aiemmin - itsestäni sekä toisista - tai ehkä pikemmin juuri siksi opin! En olisi koskaan kuvitellutkaan joutuvani moiseen tilanteeseen elämässäni - ja kuitenkin se oli oma valintani.
Parisuhteessa on tärkeää, että tuntee kumppanin tavan toimia/ajatella. Sitä myöten on helpompi toimia niin mitä ajattelee puolison kestävän parhaiten. Sanoisin kuitenkin, että asioiden "salaaminen" on aiheellista ainakin siihen asti, kunnes ITSE tietää mitä haluaa ja miten edetään ja ennenkaikkea: että oma tunnemyrsky on laantunut.
En olisi voinut jatkaa kaksoiselämää omalta kohdaltani enää päivääkään kauemmin. Ex mieheni olisi kyllä halunnut mahdollistaa sen: hänen mielestään olisi ollut erittäin toivottavaa jatkaa "suhdettamme" (eli saman jääkaapin käytäntöä) pidempäänkin toisesta miehestä huolimatta.
Minulle oli yllättävän helppoa olla aito tuon toisen miehen seurassa - niinkuin kaikkien muidenkin seurassa. Ehkä sitä puolestaan helpotti se, ettei välit exän kanssa olleet vuosiin olleet - tai oikeastaan koskaan - läheiset ja lämpimät. olimme mieluummin toverilliset "hyvän päivän tutut".
Tuosta valehtelusta vielä... Olen ihan pienestä tytöstä asti aistinut ilmapiiriä ihmisten välillä, pohtinut heidän sanojaan, tekojaan, ilmeitä, eleitä - etsinyt syy-yhteyksiä eri tavoin ilmaistujen asioiden väliltä yms. Siksi minua ei paljon hetkauta, jos huomaan jonkun valehtelevan. Yleensä he suojelevat sisintään, reviiriään, läheistä tai mitä tahansa. Minua ei valehtelu sinäsä kiinnosta vaan se miksi valehdellaan. Kamalaa on, jos minulle valehdellaan siksi, ettei vain USKALLETA puhua. Jos taas suoraan kysyisi valhetelijalta asiaa "miksi valehtelet" niin se saisi hänen panssarinsa vieläkin kovemmaksi - eikä hän todennäköisesti KOSKAAN kertoisi totuutta. Totuuden ihminen taas kertoo mielellään vain ihmiselle, joka sen kestää ja jonka kanssa on lähes poikkeuksetta "hyvä fiilis". Siksi näitä uskottomuusasioita on hankalinta kertoa parisuhteessa, jossa jo muutenkin kärvistellään, jäykistellään ja/tai koko suhde on hakoteillä.
No, tässäpä lienee se meidän arvomaailmojen ero. Olen saanut kasvatuksen, jossa rehellisyydellä on erityinen arvonsa. Olen elänyt vähän toisenlaisissa ympyröissä, en niinkään tässä poroporvarillisessa, missä nyt elän. Maailma jossa näköjään saa tehdä melkein mitä vain kunhan sen tekee salaa, ulkokuori on säilytettävä hinnalla millä hyvänsä.
Olen kasvattanut myös omat lapseni näin, ”pysy totuudessa vaikka se kirvelisi kuinka”. Samaa odotan puolisoltani. Vain tosiasioitten pohjalta voi tehdä kunnollisia ratkaisuja. Tämä liittyy myös tuohon aloittajan kirjoitukseen; elämä on ainutkertainen ja lyhyt, sitä ei pidä hukata valheisiin.
Minua hetkauttaa paljonkin jos valehdellaan tai salaillaan tärkeissä asioissa. En voi määrätä toisten tapoja, mutta omaa suhtautumistani kyllä. Kun saan jonkun valheesta kiinni, en enää juuri luota kyseiseen henkilöön. Pyrin pysyttelemään etäällä ainakin henkisesti. Itse pyrin kuitenkin olemaan heitäkin kohtaan rehellinen. Varoitan kyllä, että minulle saa valehdella, mutta vain muutaman kerran. Asianomainen saa päättää itse, kuinka menettelee, vastuu on hänellä. Hän ratkaisee sen, voiko häneen luottaa vai ei.
Aika usein valheen takana on halu päästä helpommalla ja antaa itsestään muunneltu (parempi?) kuva. Jo se, että et ole exäsi kanssa ollut rehellinen, on johtanut siihen, että on muodostunut eräänlainen näytelmäsuhde. Vaatii todella sisua muuttaa sitä omaa käyttäytymistään yhden äkin.
Olen kuullut sata ja yksi selitystä sille, miksi sitä omaa elämää ei voi muuttaa – ei vaihtaa työpaikkaa, ei opiskella uutta ammattia, ei toteuttaa monivuotisia haaveitaan, ei harkita erilleen muuttamista jne. Suurin osa näistä pohjautuu siihen että omaisuus ja/tai asema mielletään niin paljon tärkeämmäksi kuin vaikka se rehellisenä eläminen tai oman elämän toteuttaminen. Tätä tarkoitan sillä, että mieluummin vaikka petetään sitä puolisoa ja
”elämää” etsitään varjomaailmasta.
Tutkimusten mukaan olemme erityisen alttiita rakastumaan kun olemme tyytymättömyyden ja tyhjyyden tilassa, kun mikään ei tunnu miltään. Me etsimme MUUTOSTA. Se minkälaisen muutoksen sitten teemme, perustuu niihin meidän arvoihimme.
Olen ehdottanut monelle, että kun siinä parisuhteessa mättää ja elämä tuntuu turhauttavalta, ottakaa välimatkaa. Menkää vaikka viikoksi pariksi jollekin mökille, tai retkeilemään metsään ilman lehtiä, radiota, tv:tä ja seuraa. Ottakaa mittaa itsestänne ja todella kuunnelkaa itseänne. Yleensä ihmiset pelkäävät tätä kohtaamista – on helpompi ”rakastua” ja laittaa vastuu sille tunteelle, tai toiselle ihmiselle – ”en minä sille mitään voinut”.… Kuten ap mainitsee: ” Rakkaus ei kysy lupaa eikä pyydä anteeksi, kun se iskee niin se on menoa.”
Siteeraan ap:tä ”Päiviensä määrää ei kukaan tiedä, siksi on tartuttava hetkeen, ei tarvitse vanhuksena itkeä elämätöntä elämää!”.
Tämä takia mielestäni on pyrittävä rehellisyyteen niin itsensä kuin toisten kanssa. Tämän takia on uskallettava tehdä muutoksia siihen arkeen, ottaa riskejä ja tehtävä valintoja jokainen päivä. Ainakaan minulla ei ole aikaa salailla tai harhauttaa tai kärvistellä turhautumisen tilassa. Valinnat eivät aina ole helppoja, sen tiedän kokemuksesta. Haluan kohdata läheiseni (vanhempani, lapseni, puolisoni ja ystäväni) niin, että voi katsoa heitä suoraan ja häpeättä silmiin, pyytää anteeksi jos pyydettävää on ja antaa anteeksi.
Ymmärrän kyllä, että eletään toisinkin. en tuomitse heitä millään tavoin. Ehkä vain haastan heitä miettimään vielä kerran, olivatko ne valinnat ihan kohdillaan? Olisiko voinut valita toisinkin? Mitä vaihtoehtoja jäi käyttämättä?
suhde-guruja nuo nim.merk. Olga ja Mummonmuori oikein ovat olevinaan? joka palstalla he puuttuvat jokaisen ongelmiin ja tietävät Kaiken kaikkien parisuhde- ongelmista ja tyrkyttävät varsin intesiivisesti omia mielipiteitään. eli teille O ja M kysymys: onko teidän ajattelutapanne ainoa oikea? tai teidän tapanne elää ja tuntea? tai onko nyt ihan varmasti se teidän tapanne hoitaa parisuhdetta, se kaikkein paras tapa? mikisi ihmeessä työnnätte joka keskusteluun omia mielipiteitänne ainoina oikeina? eiköhän meistä jokainen ole erilainen, ja meillä jokaisella erilaiset tavat ja tarpeet? ja erilaiset puolisot? perustelkaa seuraavan kerran vastatessanne tuota "osaamistanne" -kiitos.
että nämä ovat mielipidepalstoja. Olenko ymmärtänyt väärin?
Sinulla on mielipide ja minulla on ehkä eri mielipide ja keskustelu syntynee siitä, että yritämme ymmärtää toistemme mielipiteitä. Me perustelemme ja kenties opimme jotain uutta siinä samalla.
En pidä itseäni mitenkään erehtymättömänä, enkä ainoa oikeana (jos sellaista nyt ylipäätään onkaan?) tapana. Jos olet lukenut ihan ajatuksen kanssa, olet varmaan huomannut että aika usein annan vain vinkkejä, erilaista näkökulmaa tai perustelen myös näkemykseni?
Kyllä, me olemme erilaisia, joka tuntuu unohtuvan monelta. Siitäkin huolimatta meillä ihmisillä on kuitenkin hyvin monta puolta, joissa olemme samankaltaisia. Teen työtä ihmisten parissa, ja aika ajoin joudun käsittelemään mitä erilaisimpia kokemuksia. Sen lisäksi toki hankin tietoa, jota aina tarvitaan. En ihan luota siihen mitä puheissa ja yleistyksissä ilmaistaan.
Ikävä että koet asian noin kielteisenä. Jos olet erimieltä jostain näkemyksestä niin kirjoita toki se tänne. Mukavaa on, jos sinäkin perustelet ja et ota nokkiisi, vaikka kaikki eivät olekaan saamaa mieltä kansasi.
Jatka vain kirjoittamistasi mummomuori; olet selvästi lukenut ja omaat elämämän kokemusta. Nostat kirjoituksillasi myös tämän palstan tasoa.
ylempänä olevan kirjoittajan kommentti Mummonmuorin ja Olgan kirjoitelmista. Mielipiteitä jokaisella on ja ne saa tuoda julki, mutta kyllä nuo teidän kirjoitelmanne antavat sellaisen kuvan, että vain te olette oikeassa, ja, että vain teidän tapanne elää on se ainoa oikea, ja, että vain te ajattelette oikein. Mielipiteiden esittäminen ja verhottu manipulaatio ovat asiat erikseen.
-sivusta vain
Mummonmuorilla on hyviä perusteltuja ajatuksia. Täyttä elämää voi elää rohkeasti ja muita kunnioittaen. Oman navan ympärillä pyöriminen on helppoa, mutta taitaapi olla aika tyhjää sellainen elämä.
"...teidän tapanne elää on se ainoa oikea, ja, että vain te ajattelette oikein. "
En usko että tapani elää on ainoa oikea, taitaa olla että on ehkä paremipakin tapoja. Puhun usein yleisellä tasolla.
Ajattelusta sen verran, että ehkä nämä ovat vain aiheita, joita olen tullut kenties ajatelleeksi vähän enemmän kuin moni keskimäärin? Herättävätkö ne liian voimakkaita tunteita?
"Mielipiteiden esittäminen ja verhottu manipulaatio ovat asiat erikseen."
Hmm...
Manipulointi termi tarkoittaa käsittelyä... sillä on usein hieman negatiivinen sävy ja se mielletään tarkoitukselliseksi harhaan johtamiseksi tai todisteiden väärentämiseksi. http://fi.wikipedia.org/wiki/Manipulointi
Pitäisikö minun siis esittää ajatukseni agressiivisesti tai yksikertaistaa niitä, vai olla perustelematta niitä mitenkään - kuten täällä tuntuu olevan hyvin yleistä!
laskukin sanoo: se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
-eikö vain?
(pitikö sinun mennä (joka työskentelet ihmisten kanssa joka päivä), katsomaan wikipediasta, mitä manipulaatio tarkoittaa...?)
se oli sinulle muistutuksena siitä, mitä se sana tarkoittaa...
erehtyy kertomaan mitä on olla petetty
taidan kyllä tietää mitä on olla petetty...
mummomuori, ja kaikkitietäville mielipiteillesi.
elämä. Joten sallittakoon hänenkin painella kukastakukkaan.
Tuskin tuhlaisi nuoruuttaan ja kauneuttaan vain sinuun, jos tietäisi sinunkin hääräilevän muualla!
Rehellisyys kunniaan tässäkin asiassa....vapaan suhteen puolesta nainen:)
Jos mä vaan kerran elän, niin miksi tehdä siitä yhdestä elämästäni epämukavaa. Minulle nimittäin olisi todella epämukavaa pettää ja elää sen kanssa jälkikäteen tunnontuskien kanssa. Se yksikin elämä voi nykyään olla nimittäin niin hemmetin pitkä.