Seurustelin vuosia exäni kanssa ja asuimme yhdessä, kunnes asiat ajatuivat siihen pisteeseen että muutin pois hänen luotaan, eikä todellakaan ole ikävä hänen luokseen takaisin. Heti tämän eron jälkeen tapasin toisen miehen, täydellisen (mielestäni). Hänkin jopa piti minua ihanteellisena. Aloimme seurustella, rakastuimme. Suhde oli mitä parhain, pystyimme keskustelemaan aivan kaikista asioista, kumpikin tuki toista vaikeina aikoina, eikä koskaan kumpikaan jäänyt toisen varjoon tai toiselta huomioimatta. Vanhempani suhtautuivat tähän ihanne vävyehdokkaaseen todella mahtavasti, ja heidänkin keskenään tuntui olevan vahvat tunnesiteet vuoden kestäneen seurustelumme jälkeen. No ei mitään niin hyvää ettei jotakin huonoakin... Itse menin ja pilasin kaiken. Jostakin iski suunnaton ahdistus, en enää sietänyt seurustelua,kumppanini kosketusta, aloin vältellä hänen seuraansa, tuntui että ilma loppuu. Hän ymmärsi minua, koska ei hän ollut mielestäni mitenkään epämiellyttävä ja rakastin häntä niin syvästi. Hän yritti auttaa minua, mutta kokoajan ajauduin vain kauemmaksi ja lopulta lopetin itse suhteen hänen kanssaan. Nyt suhteemme päättymisestä on kaksi vuotta, hän on kihloissa ja asuu toisen naisen kanssa. Olemme edelleen ystäviä sydämmissämme, vaikka tapaamme todella harvoin ja sattumalta. Rakastan häntä edelleen todella paljon ja haluaisin hänet takaisin, mutta se nyt on mahdotonta. Olen miettinyt miksi käyttäydyin siten? Mikä muuttui niin että reaktioni oli juosta karkuun. Ehkä liian paljon, liian pian edellisestä suhteesta, kuka tietää. Mutta itse luulen että rakastin liikaa. Ehkä niinkin voi olla. Mutta harmittaa! Elämäni mies, täydellinen suhde, ja minä... Aargh! Itkettää.
Hukkaan heitetty
Harmittaa
81440
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olen jo muuallakin huomannut että teitä naisia on niin vaikea käsittää. Ilmeisesti kyseinen mies oli liian mukava sinua kohtaan. Jos hän olisi ollut vittumainen ja välinpitämätön, niin luultavasti kiinnostuksesi olisi säilynyt koska hänessä olisi ollut ns. "haastetta".
Vittumaisuus siis kunniaan, miehet. Naiset arvostavat sitä vaikka väittävätkin muuta.
"Oletko muistanut haukkua naistasi tänään?"
Terävän analyysin teit asiasta. Olen itse havainnut saman. Vaikka mies olisi juuri sellainen kuin naiset aina sanovat toivovansa miehen olevan (hellä, keskusteleva, uskollinen jne.) ja sen lisäksi mies tekisi kaikkensa "hoitaakseen parisuhdetta", nainen voi kuitenkin kyllästyä.
Ehkä miehen tosiaan pitää olla vittumainen ja kohdella naista huonosti.
Meidän suhde alkoi samalla tavalla kuin tämä nainen tässä alussa kertoi, kun olimme olleet hetken aikaa yhdessä, mieheni heittäytyi vittumaiseksi sen jälkeen kun olivat olleet mies porukalla saunassa, ilmeisesti muut olivat sanoneet että naiselle pitää olla vittumainen. Mä sanoin miehelleni, että on typerää olla tommonen vittumaanen äijä että mun edellinen suhde päättyi juuri sen takia! Sen jälkeen hän alkoikin olla taas ihanan kultainen mies joka ottaa minut aina huomioon...JA SIITÄ MINÄ TYKKÄÄN!
En kyllä yhtyis tohon kommenttiin, että naiset haluaa kuunnella vittuilua ja muutenkin inhottavaa käytöstä. Mun mielestä on kyse enemminkin siitä, että miehessä pitää olla särmää!!! Tiedätte varmaan mitä tarkotan... Itsekin elin jonkinaikaa suhteessa, jossa mies oli niin sanotusti semmonen joka äidin unelmavävy. En vieläkään osaa sanoa mikä miehessä oli vikana ja miksi lopetin suhteen, olen tullut siihen tulokseen, että hän oli ykisnkertaisesti LIIAN KILTTI! Täyttäen just kaikki nää "perinteiset kriteerit". No, kaikillahan on oma makunsa, mutta mutta...
Se on muuten ihan totta, että miehessä on oltava myös jotain haastetta. Ainakin jos suhteen alkuvaiheessa on liian helposti saatavilla niin monesti saattaa mielenkinto mennä. Hassua mutta totta.
Olet käytökseltäsi ihan tavallinen suomalainen nainen. Mikään hyvän itsetunnon omaava kunnollinen ja kiltti mies ei Sinulle kelpaa, vaan haluaisit päteä rentun rinnalla. Nyt Sinulla on oivallinen tilaisuus tutustua siihen renttuusi.
Olen aika läheltä seurannut yhden tutun nuoren miehen elämää. Tämä mies ( 30 ) on jo monta vuotta julkisesti sanonut, että hän olisi jo valmis menemään naimisiin, mutta sopivaa vaimoa ei ole vaan vielä löytynyt, vaikka mies kyllä on niitä katsellut. Näin vanhemman miehen silmin katseltuna ihmettelen suuresti näitä nykyajan naisia, jotka eivät ymmärrä unelmiensa prinssin kulkevan vielä vapaana.
Tämä mies ei tosiaan ole mikään nynny peräkammarinpoika, vaan hänellä on hyvä akateeminen koulutus ja hyvä työpaikka. Mies asuu yksin omassa tilavassa ja velattomassa rivitaloasunnossaan. Hänellä on velattomat autot ja moottoripyörät ja kaikki muutkin vempaimet sekä rahaakin on vielä hieman takataskussa, mutta sopivaa naista ei vaan tahdo löytyä. Mies on erittäin hauska, kohtelias ja tasapuolinen käytökseltään, joten kaikki vanhemmat täti-ihmiset ovat hyvin ihastuneita häneen. Ulkonäössäkään ei ole mitään vikaa, sillä miehellä on tumma tukka, ja mittaakin on 185 cm. Hän on harteikas ja vankkarakenteinen tyyppi, joka harrastaa riittävästi liikuntaa, ja alkoholiakin (pääasiassa viiniä) hän käyttää sivistyneesti. Vanhempien naisten mielestä hän olisi jokaisen naisen toivevävy, mutta tyttärille hän ei kelpaa.
Olen kuullut näiden nuorempien naisten mielipiteitä tästä miehestä, ja ne ovat olleet mielestäni hyvin omituisia. Miestä pidetään kyllä mukavana seuramiehenä ja luotettavana ystävänä, mutta ei häntä kuulemma voi ottaa vakavasti, koska hän on liian kiltti. Nainen kuulemma tuntee olonsa turvallisemmaksi hieman änkyrän ja väkivaltaisen juopon kanssa, koska niissä miehissä on enemmän munaa. Jokainen nuori nainen haluaisi päteä tekemällä ihan itse rentusta kunnollisen aviomiehen, joten valmiiksi kiltti mies ei kelpaa. Suuret avioerotilastot kertovat siitä, että nämä trendikkäät nuoret naiset hyvin harvoin onnistuvat tässä kasvatustehtävässä.
tämän miehen numeron/mailiosoitteen? Mulla olisi tarvetta sellaisella ja naimisiinkin haluaisin... Kun on tarpeeksi kauan katsellut kusipäitä, haluaa oikean miehen.
Minulla ei ole tiedossa tämän miehen sähköpostiosoitetta, mutta Tampereella tämä kunnollinen kaveri asustelee ja harrastaa kunnollisia harrastuksiaan.
ei jäänyt koskaan kummaltakaan huomiotta..."
Eipä ihme, että ahdisti! Itse en kaipaa mieheni jatkuvaa huomiota enkä myöskään ota häntä jatkuvasti huomioon kaikessa. Kumppani ei ole koko elämä, vaikka onkin yksi tärkeä osa sitä.
Elämässä on asioita, jotka pitää työstää itse itsenäisesti ilman kumppanin pienintäkään puuttumista asiaan. Kun halusit etäisyyttä kumppaniisi hänen olisi pitänyt perääntyä, ottaa muutama askel taaksepäin ja antaa sinun pohtia elämää aivan kaikessa rauhassa. Se olisi ollut parhainta apua.
Älä kuitenkaan jää enää murehtimaan ja harmittelemaan asiaa, kaksi vuotta on ihan tarpeeksi. Usko itseesi ja mahdollisuuteesi löytää toinen mies. Sellainen, joka antaa tarvittaessa tilaa hengittää.