Heipsis!
Taustatietoa: olen 26v. nainen, sinkkuillut 1,5v.
Tuntuu, että nyt pitäisi etsiä jo sellainen kumppani, jonka kanssa voisi ajatella perheenperustamista. Mutta mikä avuksi silloin kun kukaan ei tunnu olevan sopiva?
Edellinen suhde kesti viitisen vuotta, ja jätti aikamoiset pelot että mitä en ainakaan halua seuraavassa suhteessa. Edellisessä suhteessa ei ollut molemminpuolista kunnioitusta ja yhteisen tulevaisuuden suunnittelua. Erotessa ajattelin, että uusi _täydellinen_ kumppani löytyisi piankin. Ei löytynyt.
Sellaista ongelmaa, että seurustelukumppaniehdokkaita ei olisi, ei ole ollut. Kaikki on aina kiinni omasta päästäni. Ensin kiinnostun -> sitten kun huomaan ettei toinen olekaan täydellinen -> alkavat sitoutumiskammoselitykseni ja homma loppuu. Jos ajattelen homman toisinpäin, että mies, josta olisin kiinnostunut laittaisi sitten jarrut päälle kesken kaiken, kyllähän se ketuttaisi!
Kiltit miehet ovat liian tylsiä. Rentut ovat liian hulttioita. Kaikki vaihtoehdot on kyllä mietitty.
Nyt seurusteluun halukas olisi mies, joka täyttää suurimman osan haluamistani asioista, mutta nyt alan miettiä että vaikka hän saakin minut nauramaan nyt, kyllästynkö noihin juttuihin hetken päästä? Hänen negatiivinen suhtautumisensa maailman asioihin mietityttää. Tykkäisivätkö vanhempani hänestä? Voisiko hänet viedä firman juhliin edustavana kumppanina? Miksi hitossa mietin ympäröivän maailman mielipidettä miehestäni, kun pääasia olisi miettiä mitä MINÄ hänestä olen mieltä?
Kyllästyn nopeasti. Haluan seurustella, mutten haluakaan. Biologinen kello alkaa käydä tiktak...
Huomaako sen kun Sen Oikean tapaa? Vai eikö kaikille tule sellaista ensihuumaa? Ajattelen enemmän järjellä kuin tunteella, siitäkö se johtuu ettei suurta huumaa koskaan tule?
Auttaako, onko teillä ollut samoja ongelmia, miten osasitte rentoutua ja antaa tuulen viedä? :)
terveisin nainen ja naisellinen ongelma.
Taustatietoa: olen 26v. nainen, sinkkuillut 1,5v.
Tuntuu, että nyt pitäisi etsiä jo sellainen kumppani, jonka kanssa voisi ajatella perheenperustamista. Mutta mikä avuksi silloin kun kukaan ei tunnu olevan sopiva?
Edellinen suhde kesti viitisen vuotta, ja jätti aikamoiset pelot että mitä en ainakaan halua seuraavassa suhteessa. Edellisessä suhteessa ei ollut molemminpuolista kunnioitusta ja yhteisen tulevaisuuden suunnittelua. Erotessa ajattelin, että uusi _täydellinen_ kumppani löytyisi piankin. Ei löytynyt.
Sellaista ongelmaa, että seurustelukumppaniehdokkaita ei olisi, ei ole ollut. Kaikki on aina kiinni omasta päästäni. Ensin kiinnostun -> sitten kun huomaan ettei toinen olekaan täydellinen -> alkavat sitoutumiskammoselitykseni ja homma loppuu. Jos ajattelen homman toisinpäin, että mies, josta olisin kiinnostunut laittaisi sitten jarrut päälle kesken kaiken, kyllähän se ketuttaisi!
Kiltit miehet ovat liian tylsiä. Rentut ovat liian hulttioita. Kaikki vaihtoehdot on kyllä mietitty.
Nyt seurusteluun halukas olisi mies, joka täyttää suurimman osan haluamistani asioista, mutta nyt alan miettiä että vaikka hän saakin minut nauramaan nyt, kyllästynkö noihin juttuihin hetken päästä? Hänen negatiivinen suhtautumisensa maailman asioihin mietityttää. Tykkäisivätkö vanhempani hänestä? Voisiko hänet viedä firman juhliin edustavana kumppanina? Miksi hitossa mietin ympäröivän maailman mielipidettä miehestäni, kun pääasia olisi miettiä mitä MINÄ hänestä olen mieltä?
Kyllästyn nopeasti. Haluan seurustella, mutten haluakaan. Biologinen kello alkaa käydä tiktak...
Huomaako sen kun Sen Oikean tapaa? Vai eikö kaikille tule sellaista ensihuumaa? Ajattelen enemmän järjellä kuin tunteella, siitäkö se johtuu ettei suurta huumaa koskaan tule?
Auttaako, onko teillä ollut samoja ongelmia, miten osasitte rentoutua ja antaa tuulen viedä? :)
terveisin nainen ja naisellinen ongelma.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Olen vähän vajaa 24-vuotias mies. Ihan rehellisesti sanottuna, kyllä minäkin mietin, että mitä vanhempani ajattelisivat jostain tietystä daamista. Ei asia nyt oikeasti ole ongelma, koska he olisivat luultavasti onnellisia, kunhan kyseessä ei ole joku täysin hulttio nainen, joka roikkuu ympäripäissään baareissa. No, ei sitä nyt tietysti itsekään mikään puusilmä ole, vaan kyllähän sitä miettii, että jos pidempiaikaisempaan juttuun menee, niin voiko tämän ihmisen kanssa perustaa perheen. Pidän muutenkin paljon viehättävämpinä sellaisia naisia, jotka voisi kuvitella äidiksikin.
Ja kyllä, itsekin haluan edustavan naisen. Edustavuus tarkoittaa, että ihminen on siis perusjärkevä ja osaa käyttäytyä oikealla tavalla oikeassa paikassa. Ei siihen vaadita ihmeempiä.
Itse hylkäsin tässä taannoin yhden naiskandidaatin, koska huomasin hänen olevan pirun kyyninen. Tuli vain mieleen, kun mainitsit tuosta negatiivisesta suhtautumisesta maailman asioihin. En itse jaksa kuunnella sellaisia ihmisiä, joiden pitää jokaisesta asiasta kaivaa joku negatiivinen seikka esille. Kyllähän niitä nyt on, jos alkaa etsiä. Mutta onko se pakko tosiaan aina tuoda ne huonot asiat vain esille, eikö tälläinen ihminen näe missään mitään hyvää? Tiedän paljon sellaisia ihmisiä, jotka osaavat osoittaa virheet maailmassa. Kyllähän sen osaa about jokainen, mutta monestako on oikeasti korjaamaan niitä? Minun puolestani ihminen, joka rutisee jatkuvasti, saa joko muuttaa asioita, tai lopettaa itkemisen. Jos vastauksena tulisi "no en minä yksin voi muuttaa..." niin silloin hän varmaan itsekin käsittää, että se oma itku on silloin aivan turhaa ajanhaaskausta ja luo vain turhaa negatiivista ilmapiiriä ympäristöön. Huh, lievä avautuminen aiheesta :)
Tottakai se on lopulta tärkeintä, että itse pidät ihmisestä. Täydellistä et saa, tuskin olet täydellinen itsekään. Mutta hyvän kumppanin toki voit löytää. Monesti ihminen vain etsii sitä väärästä paikasta. Sinun pitää ehkä laittaa arvojärjestys, että mitä ensisijaisesti haluat elämältä. Jos perhe on tärkeä, niin et voi valita "jännittävää miestä" (eli siis sellaista epävarmaa tapausta) pitkässä juoksussa. Minusta paras tapa tutustua on harrastuksien kautta. Niissä tutustuu helposti ilman epäilyä. Jos esim. olet kunnostasi huolta pitävä, niin helpoiten löydät sellaisen miehen, joka pitää myös kunnostaan huolta, menemällä johonkin harrastusryhmään. Silloin tiedät, että ihmiset siellä ovat valmiita kunnostaan huolehtimaan.
Aivan totta kyllä on, että pitäisi miettiä, että minkälaista miestä haluaa ja "mihin tarpeisiin". :) Päämäärät tulisi olla alusta asti melko selvät, jottei tule sellaista tilannetta kuin edellisessä suhteessa, että kun vuosia olimme seurustelleet nii paljastui ettei mies halua naimisiin tai enempää lapsia (hänellä oli yksi edellisestä suhteesta). Minä taas halusin, jossain vaiheessa. Tämä olikin sitten oikeastaan se suurin syy miksi lähdin, huono kohtelu olisi kyllä voinut olla pääsyy jo aiemmin.
Sanoin edellisessä viestissä että kyllästyn helposti. Mutta tämä on oikeastaan vain alkuvaiheen ongelma. Sitten kun on tutustuttu ja päätetty jatkaa yhtämatkaa olen kyllä sitoutunut, enkä tässä vaiheessa enää kyllästy. Alkuvaihe on siis tämä ongelman ydin, ettei tohtisi ketään päästää lähelle jos ei ole ihan varma.
Mietin, että jos nyt hylkään tämän miehen, en ehkä löydä kuitenkaan ketään. Aina on jotain epämiellyttäviä piirteitä. Vaikka tässä nyt vaikutan todella pessimistiltä, olen kuitenkin iloinen ihminen joka yrittää ajatella asioita positiivisessa valossa. Ainakin muita kuin mieskandidaattiasioita... :D sen vuoksi tämänhetkisen ehdokkaan kohdalla tuo negatiivisuus on ongelma. Hän näkee puolillaan olevan lasin puoliksi tyhjänä, minä puoliksi täynnä. Kovasti vaivaa hän on kuitenkin eteeni nähnyt, esim. työvuoroja muuttamalla että minua näkisi sekä ensimmäisen tapaamisemme jälkeen selvittämällä kuka olen ja ottamalla yhteyttä...
Toki minä itsekin aluksi sain vähän sellaisen käsityksen tekstistäsi, että saatat olla aikas vaativa nainen. Tosin minulta irtoaa sinulle ymmärrystä, enkä pidä noiden muiden tavoin sinua "prinsessa-luonteena", kun kuitenkin olit noinkin pitkään tuossa yhdessä suhteessa. Toinen huomio on itseltäni se, että kyllä nainen saa vaativa olla, jos on lopulta itsekin suhteessa sen arvoinen. Eli ei vedä esimerkiksi sellaista marttyyri-linjaa. Myönnän itse virheeni, jos toinenkin on sen luontoinen, että tekee sen. Mutta en suostu olemaan se, joka aina "taipuu". Käsität varmaan mitä ajan takaa. Vahva nainen, ei tarkoita sellaista, joka on aina oikeassa, vaan sellaista, jolla on... ei munaa, mutta jotain naisen vastaavaa myöntää omat erheensä.
Itse olin kerran naisen kanssa, joka oli hyvin upea tapaus muuten, mutta jouduin toteamaan, että hän on sen luontoinen, jota ei oikein koskaan tule saamaan omakseen kokonaan. Eli siis tajuttoman vaativa tapaus, juuri sellainen prinsessa, joka kyllästyy tosissaan, jos stimulaatio ei ole jatkuvaa ja kaiken lisäksi tosi mustasukkainen, vaikka en ole sellaiseen antanut mielestäni mitään aihetta.
Minulle on siis itselle todella tärkeää, että naiseen voi luottaa, eikä tarvitse pelätä, että suhde on ajautumassa pienienkin asioiden takia jatkuvasti kriiseihin. Mitä perheen perustamisestakaan sellaisen ihmisen kanssa tulisi? Silloin niitä vaikeita kausia vasta tuleekin, joton luotto toiseen täytyy olla kova.
oletko itse sen täydellisen miehen arvoinen? kuka mies oikeasti haluaisi oikuttelevaa prinsessaa jolle ei kelpaa mikään ja joka kyllästyy heti kaikkeen..
Puistattava tapaus tuo aloittaja. Ei selvästikään valmis mihinkään ja onko koskaan? Tuossa iässä pitäisi olla jo pää edes pikkuisen selvä, mutta kun ei.
Muutaman kerran olen sotkeutunut vastaavaan prinsessaan ja ne kerrat saavat riittää. Aistin tuon nykyään hyvin toisesta ja jatkan matkaani kiireen vilkkaan. Saavat muut leikkiä sitten mahdottoman naisen kanssa, jos semmoiset sattuu huvittamaan jotakuta.
näin pikaisesti luettuna tuntuu että olet nyt väkisin juoksemassa suhteeseen miehen kanssa, josta et ole oikeasti kiinnostunut. Mitä hyötyä siitä on?
"Hänen negatiivinen suhtautumisensa maailman asioihin mietityttää."
=Hän voi todella olla esim. pessimisti ja sinä optimisti, tai ajattelette muuten asioista eri tavalla (eri arvot/pahimmassa tapauksessa ei toisella ollenkaan arvoja)
"Tykkäisivätkö vanhempani hänestä?" JA "Voisiko hänet viedä firman juhliin edustavana kumppanina?"
= Mietitkö kuitenkin vaikeimman kautta sitä, että muut(kin) näkisivät ettette te sovi yhteen? Tuskin kuitenkaan esim. häpeät miestä johon olet rakastunut (vaikka olisi minkälainen tahansa).
Voi tietysti olla että stressaat liikaa. Miltä tuntuu, onko huumaa, josta voisi jotain kestävää rakentaa vai ei?
Moikka moi! Tuntui kuin olisi lukenut omaa tekstiä pari kuukautta sitten.. Mulla oli aiiiivan sama ongelma.. Tiedän etten todellakaan ole täydellinen ja vaadin miehiltä liikaa.. Ihastuin helposti mutta ihastuminen lopahti hyvin nopeasti.. Itsekin seurustelin viisi vuotta aikoinaan ja erosin pari vuotta sitten.. Aloin myös jarruttelemaan nopeasti uusien miesten kanssa ja laitoin kaikki sitoutumiskammon piikkiin.. Pyörittelin miehiä ja mä olin ihan oikeesti tunnevammainen paskiainen.. En oikein tuntenu mitään sen suurempia tunteita.. Oli sama olo kun levottomat leffassa; "Kun mikään ei tunnu miltään"
Mutta toisin kävi kun tapasin nykyisen tuttavuuteni pari kuukautta sitten.. oon menny eräästä miehestä niin sekaisin että en muistakkaan, milloin viimeksi olisi ollut näiiiiin ihastunut.. Mietin sitä ihanaa miestä aamusta iltaan ja uniinkin se tulee.. Kukaan kavereista ei aluksi uskonut kun sanoin että tässä miehessä on oikeasti sitä jotain.. ja niin onkin!! Mä oon sitä mieltä että et ole vaan yksinkertaisesti löytänyt viellä "sitä oikeaa".. Mä lupaan että kyllä todellakin huomaat kun se tulee vastaan... Ja se tulee oikeasti silloin kun sitä vähiten odottaa.. Anna ajan kulua.. nauti kavereiden seurasta, opiskelusta/töistä, liikunnasta.. Pidä silmät avoimina.. Ei kannata mennä etsimällä etsimään vaan sen aika on sitten kun niin on tarkoitus.. näin uskon!! tsemppiä ja hyvää kesää sulle!!:)
tyyppi tekee sulle sen mitä itse olet tehnyt monille pojille :(
todellisuudessa ihmiset voivat muuttua vuosien mittaan paljonkin, joten ihmissijoittaminen ja laskelmointi on tyhmää.
Tietty voisi suhdetta aloittaessa laatia kirjallisen sopimuksen uhkasakkoineen ,että paketti pysyy samanlaisena seuraavat 20 vuotta, mut aika hörhöähän sellainen olisi.
Carpe diem.
Luettuani tekstisi ajattelin heti, että sinä olet varmastikin "tämän ajan ihminen" tyypillisimmillään. Mikään tai kukaan ei riitä.
Sehän nyt on selviö, ettei jokaisesta vastaantulijasta voi ajatellakaan edes kahvitteluseuraa; saati sitten muuta. Mutta jos jokaisessa miehessä on aina joku outo vika, niin se on kyllä erikoista. Minusta oli myös erikoista, että mukamas sinä olet se, joka aina jarruttelee. Ihastuvatko kaikki miehet muka sinuun niin, että sinä olisit heille unelmien seurustelukumppani? Sellainen, jota sopii viedä kotiin näytille tai kavereiden luokse kyläilemään tai tilaisuuksiin edustamaan??? Sori vaan, mutta en tosiaankaan usko, että sytytät jokaisen tapaamasi miehen! Eihän kaikilla ole sama maku millään?
Kyllä "sen oikean" tunnistaa. Ja, kun se tulee kohdalle, ei tarvitse miettiä.
Deittipalstoilla on paljon kaltaisiasi eli tosi ihania, kauniita, älykkäitä, suosittuja, edustavia, harrastavia, aikaansa seuraavia, jotka kuitenkaan eivät seuraa tunnu löytävän. Näistä upeista ominaisuuksistaan huolimatta! Missä siis vika?
Nykyaika on täynnä itseään täynnä olevia ihmisiä, jotka kuvittelevat itsestään ties mitä. Omanarvontunne on hieno asia, kunhan se ei mene liiallisuuksiin. Silloin tällöin kannattaa katsoa rehellisesti peiliin ja miettiä, kuka ja minkälainen ihminen sieltä kurkistaa!!!!
Saman ongelman kanssa painitaan vaikka ikää jo on kertynyt vähän enemmän ja biologinen kello karjuu jo. Ei ne asiat muuta vaikka vanhenee ja viisastuu.
Luulen, että lopulta on asiat ovat kiinni liiallisesta yrittämisestä. Tapaa ihmisen, kaikki tuntuu hyvältä ja haluaa saada suhteen toimimaan. Haluaa uskoa, että tässä se nyt on. Tässä sen pitää olla nyt. Ei osaa suhtautua asiaan kevyesti, merkkaa miinuksia ja plussia.
Alkaa miettiä, että voinko elää tuon ja tuon asian kanssa. Vaakakupissa painaa perheen perustaminen ja ärsyttävät luonteenpiirteet, seksimieltymykset jne. Pitää tasapainotella ja punnita. Minkä asian kanssa voin elää, mitä ei voi sietää. Kompromisseja on aina tehtävä mutta kuinka paljon ja kaikessa?
Itse olen alkanut pelätä 3 kuukauden rajapyykkiä. Myös minä kyllästyn, menetän seksihaluni ja kiinnostukseni milloin mistäkin syystä. Mutta eihän se silloin ole oikeaa rakkautta. Vieläkin yritän uskoa siihen, että se oikea tulee vastaan ja vie jalat alta ja kaikki ajatukset päästä, niin ei tarvitsisi miettiä ja pähkäillä. Saisi vain olla ja tuntea.
Itse olen tapaillut erästä miestä (n. 3 kk) ja mietin edelleen. Soimaan itseäni mutta en saa analysointia pois päältä. Minun pitäisi olla onneni kukkuloilla mutta en ole.
En minä mitään herra täydellistä hae mutta miehen on kohdattava minut useammalla tasolla (äly, arvot, tunne, huumori, seksi) jotta asiat toimisivat myös pitkälle tulevaisuuteen.
muitakin vanhoja piikoja, jotka vain eivät osaa olla kenenkään kanssa ja kukaan ei vie jalkoja alta. Etsitään koko elämä jotakin, mitä ei ole olemassa. Vanhemmiten kriteerit senkuin kasvaa ja hupsistakeikkaa saadaankin olla yksin koko elämä lukuunottamatta niitä lyhyitä kumppanin ja itsensä analysointihetkiä.
Olet aika tyypillinen nainen, joka ei osaa olla kenenkään kanssa ja kukaan ei sytytä ja aina on jotakin vikaa toisessa, eikä huomata että pääsyyt ja viat ovat itsessä.