mua ei ole koskaan ikinä milloinkaan sattunut näin paljon
musta tuntuu et mun sydän räjähtää, mulla on niin paha olo
en jaksa. mua sattuu..tiedän et tää loppuu joskus, mut nyt mulla on tosi paha olla.. en saa henkee. en pysty menee nukkuun. kirjotan tätä että helpottas. ei helpota. haluan mennä pois. haluan lakata olemasta. tuntuu kamalalta. ajattelen koko ajan et teen sen, laitan johdon tohon koukkuun ja menen siihen.. lopetan tän. yritän katsoa siskojen lasten kuvia, että pysyisin järjissäni, se auttaa.. mut mua silti sattuu.
juon kaljaa et menisin kännniin ja se helpottas.. pitäs mennä aamulla töihin. en voi mennä nukkuun..haluan lyödä seinään. halua huutaa. haluan..en halua..taidan rakastaa kerrankin..ei ikinä ole muhun fyysisesti ja henkisesti sattunut näin kovaa..nyt helpottaa vähän.
henkikin kulkee..tulee pää kipeeks.
mulla on niin paha olla. miks se ei meee pois..mene pois.
sattuu, sattuu. en enää koskaan rakastu en enää ikinä, en koskaan, en milloinkaan. en. ei tää auta. nyt toivois et joku tulis ja hakkais hengiltä, kipu auttaa.. tekis mieli satuttaa.
mä kuolen tähän..itku ei vaan lopu, se jatkuu..jatkan kirjoittamista se rauhoittaa..
pakko lopettaa
apua.
musta tuntuu et mun sydän räjähtää, mulla on niin paha olo
en jaksa. mua sattuu..tiedän et tää loppuu joskus, mut nyt mulla on tosi paha olla.. en saa henkee. en pysty menee nukkuun. kirjotan tätä että helpottas. ei helpota. haluan mennä pois. haluan lakata olemasta. tuntuu kamalalta. ajattelen koko ajan et teen sen, laitan johdon tohon koukkuun ja menen siihen.. lopetan tän. yritän katsoa siskojen lasten kuvia, että pysyisin järjissäni, se auttaa.. mut mua silti sattuu.
juon kaljaa et menisin kännniin ja se helpottas.. pitäs mennä aamulla töihin. en voi mennä nukkuun..haluan lyödä seinään. halua huutaa. haluan..en halua..taidan rakastaa kerrankin..ei ikinä ole muhun fyysisesti ja henkisesti sattunut näin kovaa..nyt helpottaa vähän.
henkikin kulkee..tulee pää kipeeks.
mulla on niin paha olla. miks se ei meee pois..mene pois.
sattuu, sattuu. en enää koskaan rakastu en enää ikinä, en koskaan, en milloinkaan. en. ei tää auta. nyt toivois et joku tulis ja hakkais hengiltä, kipu auttaa.. tekis mieli satuttaa.
mä kuolen tähän..itku ei vaan lopu, se jatkuu..jatkan kirjoittamista se rauhoittaa..
pakko lopettaa
apua.
Vastaukset 5
Vanhimmat
se oikeasti auttaa.
Ja huomenna aloitat paremman elämän, ilman alkoholia -
sovittu?
Ahdistus vaivaa mieltäni päivästä toiseen. Luulin ettei se loppuisi koskaan. Itkin monta viikkoa päivittän ja helpotin oloani kaljalla ja viinalla. Ei ollut hyvä idea. Keräsin kaiken rohkeuteni jota sitäkään ei paljoa ollut ja menin lääkäriin. Menin ja itkin. Kumma juttu kun sain purettua itseäni toiselle ihmiselle niin paine pääsi hieman helpottamaan. Sain tilaani lääkkeitä joita otan aina silloin kun tuntuu vaikealta. En aluksi uskonut niiden auttava ja epäilin niiden tekevän minusta täysin kahelin, mutta yllätyksekseni ne toimivat. Kirjoittaminen on ollut myös minun oma terapiani. Olin kokenut kovia elämässäni ja paineita oli vaan kertynyt niin paljon vuosien mittaan etten enään jaksanut pitää kulissia pystyssä. Viimeinen pisara taisi olla täydellinen pettyminen toiseen jota rakastin. Lääkäri totesi tilani vaikeaksi masennukseksi ja nyt tässä sitä hoidetaan. Kaikki päivät ei nytkään ihan putkeen mene, mutta olen tavallani hyväksynyt omat arat paikat ja pystynyt puhumaan niistä. Töissäkin oma pomo ymmärsi tilanteen ja on antanut tukea. Pienillä askelilla eteenpäin, päivä kerrallaan ja joskus tunti kerrallaan. Vaikka aloitekykykin saattaa olla täysin nollassa, niin liikunta auttaa. Jos ei muuta niin se tuo fyysisen väsymyksen jonka turvin pystyy nukkumaan. Rukoilen paljon voimia sinulle ja toivon sinua hakemaan ja ennenkaikkea ottamaan apua vastaan. Siinä ei ole mitään hävettävää.
kavereist et ei tarvii kenenkään muun kokee samanlais vastaava kun pääkirjoittajan
mitään tyhmää...soita kohteelle vihan taikka rakkauden...
Rauhoitu, älä panikoi. Itke, sure ja hyväksy tuska. Se todella menee pois, laimenee. Vedä syvään henkeä ja rauhoitu, katse eteenpäin. Ikävä, suru ja kipu ovat läsnä nyt jonkinaikaa, se on normaalia. Ihmisen mieli on hyvin vahva, se alkaa "parantumaan" automaattisesti trauman jälkeen, sitä ei voi nopeuttaa mutta sitä voi hidastaa. Alkoholin käyttö, unettomuus, itsensä laiminlyöminen ja ennenkaikkea se ettei suostu hyväksymään tilannetta hidastaa paranemisprosessia. Sinä kyllä selviät, sinä kyllä tunnet vielä iloa. Rakasta nyt itseäsi, sääli ja helli. Puhu ja suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan ammattiauttajaa, terapeuttia. Älä ole ankara itsellesi, älä syytä itseäsi, kaikki asiat opettavat meille jotain, mitään ei tapahdu ilman että sillä olisi tarkoituksensa sinun elämäsi polulla.
Iso halaus, voimia, minä ajattelen sinua.