Mä olen tässä vuoden verran seurannut avovaimoni käytöstä. Hän on jotenkin muuttunut omituiseksi. Hänen pukeutumistyyli on muuttunut, hiuksia on värjätty kolmesti, mitä ihmeellisempiä koruja on ruvennut pitämään, käytös on muuttunut töykeämmäksi, ajatusmaailma muuttunut, halusi muuttaa mukamas töiden perässä ulkopaikkakunnalle...mitähän tähän vielä luettelisi. Kun olen tiedustellut syytä moiseen, ei hän itsekään osaa selittää vaan vaipuu hiljaiseksi. Hänen äitinsä oli sitä mieltä, että hän ilmeisesti etsii itseään tuolla tavalla. Siis mitä helvettiä??? Pian kolmekymppinen ja käyttäytyy kuin teini!
avovaimo etsii itseään??
miekkonen.
15522
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Itse koin saman, ja lopputulos oli suuntautuminen naisiin.
pettynyt itseensä ja elämäänsä, haluaa aloittaa alusta ja muuttaa kaiken.
En tiedä, onko vastauksesi tarkoitettu sarkastiseksi vai ei. Jos olet tosissasi, niin minulle tulee kyllä tästä ja joistakin muistakin vastauksista sellainen tahattoman komiikan vaikutelma :)
Jotenkin huvittavaa, että kun joku haluaa muuttua sekä ulkoisesti että sisäisesti, niin heti aletaan maalata piruja seinille ja ehdotetaan masennusta, kriisiä, ties mitä!
Itse koen, että kaikenlainen muutos on hyväksi, ja elämä on jatkuvaa muutosta. Tulee mieleeni ex-mieheni, joka alkoi marmattaa suhteemme tilasta, kun olimme kaksi vuotta kuherrelleet suhteemme alusta alkaen, ja sitten suhde alkoi muuttua arkipäiväisemmäksi. Minulle tämä oli ihan normaalia suhteen muuttumista. Mies piti sitä katastrofina; kaiken olisi pitänyt olla koko ajan yhtä ja samaa ihanuutta ja huumaa.
En tällä tarkoita, ettenkö ymmärtäisi, että ap. kokee tilanteen ahdistavana. Jos muutos on radikaali, niin tottahan toki voi ajatella, että jotain "outoa" on tekeillä. Toisaalta, jos ap:n nainen on vaikutuksille altis ihminen, niin jokin asia/ihminen voi saada hänet muuttumaan ja haluamaan muutosta.
Minäkin haluan nyt vanhempana tehdä niillä ansaituilla rahoilla jotain josta tulee itselle hyvä mieli.
Nauti uudistuksesta, äläkä mollaa, niin hän ei muutu töykeäksi.
Ole hyväksyvämpi, hän ei halua olla emo, vaan nainen myös.
Olen yrittänyt ymmärtää hänen oikkujaan pitkin vuotta, osan ymmärrän ja osaa taas en. Esim. miksi värjätä jo ennestään kauniita hiuksia monesti? Sitten on kyselemässä, että käykö tämä tai tämä. Ketä varten hän niitä hiuksiaan värjää, minuako, kavereita vai itseään varten? Olenkin viimesillä värjäyskerroilla sanonut, että ne ovat sinun hiuksesi ja kai sinä nyt itse tiedät haluatko olla blondi, brunetti vai musta. Hän on luonnostaan blondi. Nuo kaikki luetellut värit on nimittäin kokeiltu ja palattu takaisin luonnolliseen.
Lisäksi hän on lähiaikoina kovasti haastellut häistämme. En tiedä uskallanko olla myötämielinen, jos tämä on taas jotain hänen mielensä oikkuja...
Jos ja nyt täytyy valita tarkkaan hetki, jolloin molemmat ovat rauhallisia ja seesteisiä, eikä ole häiriötekijöitä. Pysähdy, ota häntä käsistä kiinni, katso silmiin ja sano, että haluaisit jutella.
Jos sanoisit suoraan, rauhallisesti, ihan vaan, että olet epävarma siitä, mitä nämä muutokset tarkoittavat, mutta välität hänestä paljon.
Luulen hänen pystyvän vastaamaan näihin mieltäsi vaivaamiin asioihin.
olisi suhde! Olen tuon stoorin kuullut aikaisemmin ja se tapahtui veljeni naiselle, nainen muuttui totaalisesti niin sisäisesti kuin ulkosesti. Kysy suoraan avokiltasi että onko hänellä toinen mies?! Jos vaikenee niin osaat varmaan arvata..
Voimia sinulle, tiedän että koet rankan vaiheen itsekin :(
Silloin kun tilanne oli "hurjimmillaan", niin ohimennen otin tuonkin seikan puheeksi. No vastaukseksi sain hyvin tulikivenkatkuisen "etkö luota minuun" vastauksen. Jos näin kuitenkin on/olisi ollut, niin melkoisen hyvin hän olisi osannut peittää kaksoiselämänsä...
Olen käynyt myös läpi yhden terapiakauden.Nyt alkaa omatoiminen henkinen "heal process". Olisin vahvasti kielteinen hiustyylin muuttamisen suhteen,jos ambitiona on itsensä hyväksyminen - uusien luonteenmuutoksien kautta.
Itse ostan joskus "onnenamulettikorun" muovikorushopista.Sen sijaan en kerää niitä enkä mias and matsää niitä,funky ladyttäminen on itsensä riepottelua.
Kyllä moni aikuisiällä laittaa pisteen,et enää ei nimenomaan palata edes mieleltään teinix. Ollaan vähän henkisesti oman ikäisiä. Yks juttu mulle,yli 2viiden jo, on et mulle esim. ennen elintärkeimmät asiat ovat nyt kannattelevia voimia,eivät elämän lähde. Pystyn rauhallisemmin roihuamaan.
Itsensä etsiminen on puiston penkillä lintujen kuuntelemista.
teinejä! Aikuistuminen ja itsensä löytäminen tapahtuu siinä kolmenkympin tienoilla.
Kaikista säälittävintä on sellainen, että vielä nelikymppisinäkin käyttäydytään yhtä holtittomasti kuin joskus teinivuosina.
Anna ajan kulua ja katso mihin kehitys vie. Hiustenvärjäämisessä nyt ei vielä mitään outoa ole, eikä oikeastaan missään noissa muissakaan mitä luettelit, paitsi tämä töykeys.
Eräs tilanne jossa tuo käytöksen muutos tuli esille. Meillä oli tässä keväällä hänen kavereitaan kyläilemässä. Meillä on kissa joka on vasta pentuiässä eli siis melko pirteä ja kova menemään. No se kissa sitten leikkiessään vähän nykäisi verhoa ja tästäkös "vaimoke" hermostui ja karjaisi "mene nyt helvettiin siitä". Minä olen jo hänen kiroiluun tottunut, mutta nämä kaverinsa ovat vähän rauhallisemman aatteen ihmisiä joten he vähän aikaa tuijottivat toisiaan. Minua kyllä hävetti sen jälkeen.
Tunnen erään naisen, joka vielä viisikymppisenäkin on kuin jokin villivarsa! Mies vaihtuu joka toinen vuosi ja kierretään kesäisin festarit ja notkutaan pintaliitojuottoloissa. Pukeutuukin vielä kuin joku pissis...
Parisuhteen alkutaipaleella meilläkin mietittiin puolin ja toisin toisen ulkoista ja/tai sisäistä muuttumista. Loppujen lopuksi on tajuttu, että ihmisillä on tapana muuttua. Ei meistä ainakaan kumpikaan ole täysin samanlainen kuin 7 vuotta sitten jolloin seurustelu alkoi. Luulenpa, ettei kumpikaan meistä kestäisi, jos toinen olisi se 7 vuoden takainen ihminen.
Pukeutumistyyli muuttuu, varsinkin naisilla, jatkuvasti. Harva säilyy uskollisesti samassa tyylissä ikuisuuksiin. Ja minä ainakin olen aivan onnesta soikeana, kun mies kasvattaa pitkiä hiuksia tällä hetkellä. Se on aina ollu kalju, muutos tekee ihan hyvää välillä.
Ajatusmaailma muuttuu kokemuksien myötä. Mielipiteetkin joskus. Se on sitä kasvamista se.
En tiedä, onko naisesi sitten sitä sarjaa, joka muuttuu vain kriisitilanteissa tms. Mutta suurella osalla tuollaiset muutokset kuuluvat ihan normaaliin elämään.
.. ihmiset muuttuvat iän myötä. Miksi hän värjää hiuksiaan? Heti sanotaan, että hänellä on toinen... Ehkä hän haluaa kokeilla uutta, etsii omaa senhetkistä tyyliään??
Itse ainakin olen vuosien ja iän myötä muuttunut niin ulkoisesti (väkisinkin... :) ) kuin myös psyykkisesti. Se on sitä elämässä kasvamista. Oppimista virheistä, rohkeutta opetella uutta.. etsiä kokemuksia.
Jos alkuperäinen kirjoittaja tuntee, ettei pysy kelkassa niin kelkastahan voi jäädä pois? Vallankin jos ei rohkeus riitä itse suoraan kysymään toiselta mistä kysymys? Tietääjö nainen itsekkään sitä mistä kysymys? Ehkä hän on yhtä hämillään kokemusten ja oman tyylinsä hausta?
tämä avovaimosi on aiemmin ollut?? kerroit vain noista muutoksista.
Tunnistan itseäni hieman tuosta kuvauksesta, paitsi en tukkaani ole värjäillyt:) olen myös 30v ja nuoresta asti seurustellut.
Mutta tiedostan itsekin että olen muuttunut suorasanaisemmaksi, ehkä töykeämmäksikin ja ajatusmaailmanikin jollain tapaa muuttunut, ja ennenkaikkea rohkeammaksi.
Olen siis aiemmin ollut sellanen kiltti tyttö, ujokin, joka ei ole uskaltanut sanoa oikein edes omia mielipiteitään asioihin. Ja murrosikääkään minulla ei ollut silloin teininä ollenkaan (siis sellaista että olisi ovia paiskottu, ja vanhemmille haistateltu. Eikä muutakaan kapinointia ollut).
Se vain menee niin, että toisilla tuollainen vaihe on silloin murrosiässä ja jos sitä ei ole ollut, niin on hyvin mahdollista että vanhempana alkaa sitten "kokeilla rajojaan".
Ja minulla ihan siitä syystä kun olen tullut vähän rohkeammaksi vihdoin, en halua enää olla vain se hiljainen tyttö nurkassa.
Ja joskus sitten menee vähän yli tuo käytös. mutta kyllä minä uskon että tämä tästä tasoittuu vielä:)
Ja siinä olen kyllä samaa mieltä monien vastaajien kanssa, että muutos on normaalia, ihminen kasvaa ja kehittyy (ja siihen kehitykseen voi kuulua myös tuollaiset "taantumavaiheet").
Olisiko se sinun avokillasikin jotain samaa? äitinsä voi olla ihan oikeassa että etsii itseään.
Kyseleppäs muuten siltä äidiltä, että oliko sillä tytöllä murrosiässä mitään kapinavaihetta. Jos ei niin se voi hyvin olla nyt sitten se kapina.