Do or Die. Nyt tai ei koskaan.
Olen tänä vuonna viimein tajunnut, että mikäli en lähiaikoina ota itseäni niskasta kiinni ja luo kontakteja naisiin, niin tulen suurella todennäköisyydellä elämään elämäni yksin. Nyt on tärkeä miettiä vakavasti, haluanko todella elää loppuelämäni yksin, vai yhdessä kumppanin kanssa. Suosittelen tämän asian miettimistä kaikille 25 ikisinkkumiehille.
Vielä 5 vuotta sitten olin täysin vakuuttunut, että pystyn elämään yksin loppuikäni ilman mitään ongelmia. Iän myötä olen kuitenkin huomannut elämän olevan välillä varsin ankeaa, kun ei ole kotona ketään, jonka kanssa voisi jakaa asioita. Matkustelu yms. olisi myös paljon hauskempaa kahdestaan. Tässä iässä kavereilla on jo omat elämät, joten on turha kuvitella, että kaverit pystyisivät täyttämään sen sosiaalisen tyhjiön, jonka kumppanin puuttuminen väistämättä aiheuttaa.
No, miten ihmeessä yksinäisen elämän voisi sitten vaihtaa toimivaan parisuhteeseen? Vaikea sanoa, sillä esteitä tuntuu olevan paljon ja ne on paikoitellen huimaavan korkeita.
Itsellä ainakin 99% pariutumisesta on kiinni siitä, tulenko koskaan ottamaan kontaktia naisiin. On todella helppo vain elää kuten tähänkin asti, eli yksin ja kavereiden kanssa. On selvää, että joudun väkisin pakottamaan itseni pariutumaan, koska luonnostani en siihen kykene. Eräs syy ikisinkkuuteen on varmasti siinä, että ihminen sopeutuu ja tottuu siihen elämäntyyliin, jonka on nuorena valinnut tai jonka on joutunut valitsemaan.
Eräs todella suuri este pariutumiselle on myös aina ollut ajatus siitä, että haluan elämäni olevan "täydellistä", ennen kuin voin lähestyä naisia. Jokainen fiksu aikuinen luonnollisesti tietää, että täydellisyyden tavoittelu on typerää, koska täydellisyyttä ei ole olemassa. Tästä huolimatta, olen myös aivan viimeaikoina huomannut lähes kauhukseni, että oma ajatusmaailma on edelleen jollain tavalla suorituskeskeinen, eli haluan että asia X on kunnossa, ennenkuin otan naisiin kontaktia...huoh. Näitä "asioita X" on vaan ollut vuosien varrella vaikka kuinka monta, eikä mikään ole koskaan muuttunut, vaikka olen täyttänyt näitä tavoitteita. Joku voisi tietysti ajatella, että tämä on jokin outo puolustusreaktio, millä perustelen itselleni, miksi elän yksin. Tarkemmin ajateltuna, tuollainen johtopäätös on ehkä täsmälleen oikea.
Mikäli näistä henkilökohtaisista esteistä pääsisi yli, niin valitettavasti seurustelukumppanin "löytäminen" on kuitenkin silti varsin vaikeaa, koska ei ole mitään aiempia kokemuksia naisten lähestymisestä, seksistä tai suutelemisesta, parisuhteista nyt puhumattakaan.
Ujous ei ole ongelma, uskallan kyllä ainakin ajatustasolla mennä esim. pyytämään naista ulos selvinpäin, mutta tämä on vain teoriaa, koska käytännössä en ole koskaan tehnyt minkäänlaista aloitetta. En käytä alkoholia enkä käy yökerhoissa, joten luonnollisesti minun on _pakko_ uskaltaa tehdä niitä aloitteita ns. arkielämässä, jos ylipäätänsä aion edes teoriatasolla pystyä luomaan sen (toivottavasti onnellisen) parisuhteen.
Tilanne vaatisi siis hyppyä tuntemattomaan, mikä ei välttämättä ole tässä tapauksessa kovin houkutteleva ajatus. Väkisinkin tulee mieleen, minkälaisia vaikutuksia esim. rakastumiselle olisi arkielämästä suoriutumiseen, sillä en ole koskaan tuntenut mitään tuollaisia voimakkaita tunteita. Olen ympäristöäni seuraamalla huomannut, että varsinkin epäonnistuneet parisuhteet voi aiheuttaa masennusta yms., mikä tietysti vaikuttaa huomattavasti muihin asioihin elämässä. Vaikea kuvitella että itse voisin "kärsiä" tuollaisista ongelmista, mutta toisaalta kuten sanottu, em. tunteet on minulle täysin vieraita.
Tästä tuli kyllä nyt todella pitkä pohdinta, mutta mikäli joku jaksaa lukea edes osan teksistä, niin otan mielelläni vastaan kommentte ja mielipiteitä, mahdollisesti myös omakohtaisia kokemuksia.
Olen tänä vuonna viimein tajunnut, että mikäli en lähiaikoina ota itseäni niskasta kiinni ja luo kontakteja naisiin, niin tulen suurella todennäköisyydellä elämään elämäni yksin. Nyt on tärkeä miettiä vakavasti, haluanko todella elää loppuelämäni yksin, vai yhdessä kumppanin kanssa. Suosittelen tämän asian miettimistä kaikille 25 ikisinkkumiehille.
Vielä 5 vuotta sitten olin täysin vakuuttunut, että pystyn elämään yksin loppuikäni ilman mitään ongelmia. Iän myötä olen kuitenkin huomannut elämän olevan välillä varsin ankeaa, kun ei ole kotona ketään, jonka kanssa voisi jakaa asioita. Matkustelu yms. olisi myös paljon hauskempaa kahdestaan. Tässä iässä kavereilla on jo omat elämät, joten on turha kuvitella, että kaverit pystyisivät täyttämään sen sosiaalisen tyhjiön, jonka kumppanin puuttuminen väistämättä aiheuttaa.
No, miten ihmeessä yksinäisen elämän voisi sitten vaihtaa toimivaan parisuhteeseen? Vaikea sanoa, sillä esteitä tuntuu olevan paljon ja ne on paikoitellen huimaavan korkeita.
Itsellä ainakin 99% pariutumisesta on kiinni siitä, tulenko koskaan ottamaan kontaktia naisiin. On todella helppo vain elää kuten tähänkin asti, eli yksin ja kavereiden kanssa. On selvää, että joudun väkisin pakottamaan itseni pariutumaan, koska luonnostani en siihen kykene. Eräs syy ikisinkkuuteen on varmasti siinä, että ihminen sopeutuu ja tottuu siihen elämäntyyliin, jonka on nuorena valinnut tai jonka on joutunut valitsemaan.
Eräs todella suuri este pariutumiselle on myös aina ollut ajatus siitä, että haluan elämäni olevan "täydellistä", ennen kuin voin lähestyä naisia. Jokainen fiksu aikuinen luonnollisesti tietää, että täydellisyyden tavoittelu on typerää, koska täydellisyyttä ei ole olemassa. Tästä huolimatta, olen myös aivan viimeaikoina huomannut lähes kauhukseni, että oma ajatusmaailma on edelleen jollain tavalla suorituskeskeinen, eli haluan että asia X on kunnossa, ennenkuin otan naisiin kontaktia...huoh. Näitä "asioita X" on vaan ollut vuosien varrella vaikka kuinka monta, eikä mikään ole koskaan muuttunut, vaikka olen täyttänyt näitä tavoitteita. Joku voisi tietysti ajatella, että tämä on jokin outo puolustusreaktio, millä perustelen itselleni, miksi elän yksin. Tarkemmin ajateltuna, tuollainen johtopäätös on ehkä täsmälleen oikea.
Mikäli näistä henkilökohtaisista esteistä pääsisi yli, niin valitettavasti seurustelukumppanin "löytäminen" on kuitenkin silti varsin vaikeaa, koska ei ole mitään aiempia kokemuksia naisten lähestymisestä, seksistä tai suutelemisesta, parisuhteista nyt puhumattakaan.
Ujous ei ole ongelma, uskallan kyllä ainakin ajatustasolla mennä esim. pyytämään naista ulos selvinpäin, mutta tämä on vain teoriaa, koska käytännössä en ole koskaan tehnyt minkäänlaista aloitetta. En käytä alkoholia enkä käy yökerhoissa, joten luonnollisesti minun on _pakko_ uskaltaa tehdä niitä aloitteita ns. arkielämässä, jos ylipäätänsä aion edes teoriatasolla pystyä luomaan sen (toivottavasti onnellisen) parisuhteen.
Tilanne vaatisi siis hyppyä tuntemattomaan, mikä ei välttämättä ole tässä tapauksessa kovin houkutteleva ajatus. Väkisinkin tulee mieleen, minkälaisia vaikutuksia esim. rakastumiselle olisi arkielämästä suoriutumiseen, sillä en ole koskaan tuntenut mitään tuollaisia voimakkaita tunteita. Olen ympäristöäni seuraamalla huomannut, että varsinkin epäonnistuneet parisuhteet voi aiheuttaa masennusta yms., mikä tietysti vaikuttaa huomattavasti muihin asioihin elämässä. Vaikea kuvitella että itse voisin "kärsiä" tuollaisista ongelmista, mutta toisaalta kuten sanottu, em. tunteet on minulle täysin vieraita.
Tästä tuli kyllä nyt todella pitkä pohdinta, mutta mikäli joku jaksaa lukea edes osan teksistä, niin otan mielelläni vastaan kommentte ja mielipiteitä, mahdollisesti myös omakohtaisia kokemuksia.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Minun mielestä alle 35v on nuori. Ja jokunen 30-vuotias voi onnistua näyttämään 20-vuotiaalta. Siis miksi joutuisit loppuelämäksi yksin? Toki jos haluaa nuoren naisen kuten normaali mies niin kannattaahan se tsempata itseään mahdollisimman aikaisin. Alle 30-vuotias voi saada alle 20-vuotiaan.
Joo,nyt jälkeenpäin luinkin tarkemmin tuota tekstiä niin tajusin että olet vielä kokemattomampi kuin minä,mikä on jokin saavutus sekin.
Kuitenkin minun mielestä hyviä pointteja iskostaa itselleen on:
-elämä on tässä. Homman voi pistää alulle hitaasti tai nopeasti. Miksi ei nopeasti?
-Olen kelvollinen ihminen (olettaen tietysti että on. Pitää itsestään huolen ja/tai yrittää kehittyä elämässä jne.)
-Minulla on muutakin elämää kuin jotkut naiset (siis elämä jatkuu entisellään mahdollisen torjunnan jälkeen. Big deal)
_________________________________________________________________
Minulla on tapana psyykata itseäni ennen jotain sosiaalista suoritusta kannustavalla musiikilla ja muulla medialla. Se auttaa. Sitten kun puhuu jollekkin niin sen voi tehdä sellaisella rennolla tavalla (miten vain osaa) joka osoittaa kuuntelijalle että ei ole mitenkään riippuvainen toisen osapuolen ilahtumisesta. Suht draamaton ja luonteva lähestyminen taas vituttaa joitakin naisia koska se ei jotenkin saa heitä tuntemaan itseään tarpeeksi tärkeäksi,mutta se on vain heidän tyhmyyttään tai nirsouttaan. Pitää etsiä seuraava kohde. Tuo on siis vaihtoehto niille joilla ei kestä pokka pelimies/rakastunut reppana romantiikkajuttuihin tuntemattomia naisia kohtaan.
Ainakin toisilla tuntuu olevan niin että alussa pitää käydä erilaisia tunnetiloja läpi mitä ei ole ennen käsitellyt,ja siihen liittyy epäonnistumista. Voi ruveta kuvittelemaan tai tuntemaan liikoja melko vähän kohtaamisen pohjalta naisen kanssa,ja sitten se voi vieraannuttaa naisia. Toiset kai käyvät nuo kehitysvaiheet läpi jo hyvin nuorena alaikäisenä ja toiset sitten myöhemmin. Sen jälkeen homma tasaantuu.
"Alle 30 vuotias voi saada alle 20 vuotiaan" Mitä vittua? Minkä takia joku alle 30 mutta selvästi yli 20 haluaisi alle 20 vuotiaan kakaran.
Alan ehkä ymmärtää miksi sinä et onnistu luomaan parisuhdetta, unelmoit näistä teinityttösistä jotka ovat melkein 100% lapsellisia verrattuna sinun 24 vuotiaaseen mieleesi.
Sinulla on selvä ongelma, jokin pakkomielle näistä teini-ikäisistä.
NYT SITÄ TOIMINTAA!
Laita sähköpostiosoitteesi tänne niin vastaan sinulle, olen halukas olemaan tekemisissä. Satutko olemaan Helsingistä tai lähettyviltä?
Mikäli haluat keskustella privaatisti, niin sähköpostia voi lähettää osoitteeseen [email protected]. Asun Helsingissä.
Se mikä erityisesti pisti silmääni "...En käytä alkoholia enkä käy yökerhoissa,..."
Sanokaa mitä sanotte raittiista miehistä, mutta juuri tuollaisella käyttäytymisellä tuntuu olevan vahva korrelaatio yksinäisyyden kanssa. Olen itse myös samanlainen, lähestulkoon samassa tilanteessa (en nyt aivan yhtä kokematon), mutta muutamia vuosia sinua nuorempi.
Jos haluat että jotain tapahtuu niin sinun todellakin pitää tehdä asialle jotain aivan heti. Omaa tilannettani on parantanut se että olen väkisin mennyt kavereiden kanssa baareihin ja pakottanut itseni olemaan sosiaalinen. Vaikka koko homma välillä rasittaa ja on mielestäni aika tylsää, niin kaikkeen tottuu ja sosiaalisuus paranee harjoittelemalla.
Lähes aina kuitenkin kontaktin ottaminen ja aloitteiden tekeminen meneekin paremmin kuin mitä aluksi pelkää. Siksi niissä pitäisi toimia nopeasti asiaa sen enempää miettimättä. Tottakai epäonnistumisia tulee, mutta pidä vain mielessäsi kuinka kurjaa on olla yksin sen takia että ei edes yritä. Epäonnistunut yritys on paljon pienempi paha.
Toinen ongelma em. elämäntavassa on se, että varsin harvoin tuntuu olevan täysin samalla aallonpituudella yhdenkään naisen kanssa. Elämäntapasi on siis epänormaalia ja sen ymmärtäminen tai hyväksyminen voi vaatia muilta hieman ponnisteluja. Siksi kumppanin löytäminen voi olla tavallista vaikeampaa.
Mutta nyt vaan yritystä, yritystä ja yritystä. Olet liian kauan miettinyt asioita, tee jo jotain konkreettista! Jo pienistä edistysaskeleista saa paljon rohkeutta ja onnistumisen tunteita.
noita raittiita tyyppejä =)
ulkomaailmaan noita raittiista pitäviä tyyppejä :)
Tuon että kaiken täytyy olla valmista voi ajatella myös että yhdessä kasvetaan ja saatetaan asioita valmiiksi:)
Suosittelen muuten deitti.kotisatama.net paikkaa--> mielestäni meno siellä on miellyttävämpää kuin esmes tämän paikan treffeissä. Siellä on uskovaista porukkaa- mut on ainaki arvot kohillaan;)
Ja se jos ei ole kokemuksia juuri naisista: kaverustu erilaisten naisten kanssa: iällä näöllä ym ei ole silloin mitään väliä ja saat sitä rohkeutta. Ja muista että jotkut naiset saattavat todella arvostaa sitä että et oo muhinoinu joka toisen vastaan tulevan naisen kanssa.
ja yks pieni iskuvinkki mikä jokaisen miehen kannattais muistaa- älä kehu naisessa sitä mikä on upeaa- kehu sitä mitä nainen yrittää peitellä- siis sitä mistä nainen on epävarma! Tämä jää mieleen ja tekee isomman vaikutuksen kuin tavalliset latteudet. Jos nainen on kaunis- älä kehu vain kauneutta- kehu henkistä puolta: Mukavuutta, huumorintajua ym. :)
Alkuperäisen kirjoittajan teksti oli kuin omasta elämästäni. En itsekään viihdy missään yökerhoissa ja alkoholin käyttäminenkin on hyvin vähäistä, mun mielestä örveltämisessä ei oo mitään järkeä. Alkoholia kiva ottaa sen verran, että tulee hyvä olo ja juttu luistaa, ja niin että on suunnilleen selvä kun menee nukkumaan. Tilannetta ei helpota sekään, että olen muuttanut työn perässä toiselle paikkakunnalle ja kaverit on suht pitkän matkan päässä, nykyisessä asuinkaupungissa mulla ei oikein ole sosiaalista verkostoa.
Ikää mulla 29 ja kokemus naisista on hyvin vähäistä. En ole kovinkaan innostunut seurustelusta, mutta viimeaikoina on pyörinyt mielessä tulenko elämään läpi elämäni ilman seurustelusuhdetta. Syy miksi suhtaudun negatiivisesti parisuhteeseen on varmaan omien vanhempien ja kavereiden esimerkki. Varsinkin kavereiden parisuhteet on ollu aika ikäviä seurata sivusta, jatkuvaa kiukuttelua, riitelyä ja haukkumista. Aika monta kertaa oon ihmetelly miten suuri voima p*****lla oikein on kun tuollaisessa seurustelusuhteessa jaksaa roikkua, vieläpä monia vuosia.
Tyly tosiasiahan on, että tällä ikää pariutuminen alkaa olla hankalaa kun kokemusta tytöistä ei ole juurikaan kertynyt sitten yläasteen, jolloin tuntui olevan vientiä. Itse tuskin uskallan mitään aloitetta tehdä, ja jos joku naisihminen lähempää tuttavuutta minuun tekisi, niin hän sais varmaan musta vähän väärän vaikutelman. En varmaankaan ihan toivoton tapaus ole kun tytöt kaupungilla tuntuvat katselevan ja joskus jopa hymyilevän. Olen kuitenkin ainakin fyysisesti kohtalaisen hyvässä kunnossa.
Näitä asioita tulee joskus heikkoina hetkinä mietittyä, kyllähän sitä joskus haluaisi hellyyttä ja läheisyyttä.