Haluaisin lämpimät ja normaalit välit avioliiton kautta sukulaiseksi saamaani ihmiseen. Mutta jossakin vaiheessa luovutin, yritys ei johtanut mihinkään vuosista huolimatta.
Jos toinen osapuoli pyörittää päätoimenaan jatkuvaa juorukerhoa ja pistää puolet tarinoihin omiaan, niin kärryillä on vaikea pysyä. Jos keskusteluyritykset tyrmätään aina lakaisten ja kieltäen epäsovun olemassaolo ja tapahtuneet asiat maton alle, mistäs keskustelet yksin? Kun toisen osapuolen olemassaolo on jatkuvaa huomion hakemista ja numeron tekemistä omista tekemisistä niin kauanko sitä jaksaa kuunnella. Jos toinen osapuoli kokee olevansa virheetön ja täydellinen, vaikea siinä muutosta mihinkään saada. Kun toinen jo alkaa uskoa liikkeelle panemiinsa juttuihin, alkua ei enää niinkään helposti löydä.
Silti en tyrmää ajatusta, että anopin ja miniän välit voisivat olla toisenlaiset. Meidän kohdalle ei valitettavasti osunut sellainen onni. Hänessä on omat hyvät puolensa mutta sellaista päivää ei tule, että hän minut hyväksyisi tai minulle se hänen hyvyytensä näyttäytyisi. Olen kuin piikki hänen lihassaan tahtomattani ja niin varmaan tulee aina olemaan.
Käytännössä olen luovuttanut. Olen kohtelias ja etäinen, varon lähempää kanssakäymistä. En puutu lasten ja hänen väliseen suhteeseen, en puhu hänestä sanaakaan sen enempää puolisolleni kuin ystävilleni. Yritä pitää välimatkaa, jottei hän satuttaisi ja loukkaisi minua. Ettei hänen ilkeytensä löytäisi minusta otollista maaperää. Paha lisää vain pahaa. Tiedän, että hänellä on omat traumansa, joita hän kanavoi pätemisellään ja perättömillä juoruillaan. Se on hänen tapansa saada ja pitää valtaa, tuntea itsensä tärkeäksi ja hyväksi.
Jos toinen osapuoli pyörittää päätoimenaan jatkuvaa juorukerhoa ja pistää puolet tarinoihin omiaan, niin kärryillä on vaikea pysyä. Jos keskusteluyritykset tyrmätään aina lakaisten ja kieltäen epäsovun olemassaolo ja tapahtuneet asiat maton alle, mistäs keskustelet yksin? Kun toisen osapuolen olemassaolo on jatkuvaa huomion hakemista ja numeron tekemistä omista tekemisistä niin kauanko sitä jaksaa kuunnella. Jos toinen osapuoli kokee olevansa virheetön ja täydellinen, vaikea siinä muutosta mihinkään saada. Kun toinen jo alkaa uskoa liikkeelle panemiinsa juttuihin, alkua ei enää niinkään helposti löydä.
Silti en tyrmää ajatusta, että anopin ja miniän välit voisivat olla toisenlaiset. Meidän kohdalle ei valitettavasti osunut sellainen onni. Hänessä on omat hyvät puolensa mutta sellaista päivää ei tule, että hän minut hyväksyisi tai minulle se hänen hyvyytensä näyttäytyisi. Olen kuin piikki hänen lihassaan tahtomattani ja niin varmaan tulee aina olemaan.
Käytännössä olen luovuttanut. Olen kohtelias ja etäinen, varon lähempää kanssakäymistä. En puutu lasten ja hänen väliseen suhteeseen, en puhu hänestä sanaakaan sen enempää puolisolleni kuin ystävilleni. Yritä pitää välimatkaa, jottei hän satuttaisi ja loukkaisi minua. Ettei hänen ilkeytensä löytäisi minusta otollista maaperää. Paha lisää vain pahaa. Tiedän, että hänellä on omat traumansa, joita hän kanavoi pätemisellään ja perättömillä juoruillaan. Se on hänen tapansa saada ja pitää valtaa, tuntea itsensä tärkeäksi ja hyväksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
oli mukava lukea kerrankin viesti, jossa kirjoittaja on löytänyt kultaisen keskitien :) hatun nosto asenteellesi. vaikka juuri sinä et tule toimeen kehuttavasti anoppisi kanssa, sallit lastesi suhteen häneen. sukusuhteethan ovat hyvin tärkeitä koko elämän ajan. hauskaa kesää teidän koko perheelle :)