Suunnitelmissa olisi lähteä kaverini kanssa päivän mittaiselle pyöräretkelle Helsingissä. Lähdemme liikkeelle Kalliosta ja illaksi olisi vielä tarkoitus päästä takaisin kotiin.
Emme ole kummatkaan pyöräilleet vuosiin ja vasta hankkineet uudet pyörät, retken tarkoituksena olisi verestää pyöräilytaitoja ja nauttia kesäisestä Helsingistä. Ajattelimme että ajomatkaa voisi tulla sellaiset 15- 25km. Olisiko jollain suositella suoraan jonkinlaista reittiä ja määränpäätä minne retki kannattaisi suunnata? Tavoitteena olisi mahdollisimman kaunis ja myös turvallinen reitti, määränpäänä ehkäpä joku kiva rantapaikka jossa voisi olla myös uimamahdollisuus? Olisi myös ihanaa jos paikka olisi mahdollisimman rauhallinen.
Omistamme kyllä Helsingin kaupungin ulkoilukartan mutta kun emme ole edes täällä vielä kauaa asuneet tuntuu vähän typerältä kivaa reittiä lähteä arpomaan.
ELI pikaista apua kaivataan kivan Helsinki pyöräilyretken suunnitteluun! (eikä naapurikuntiin ajautuminenkaan ole vaaraksi)
kiva päivän pyöräreitti helsingistä?
18
5527
Vastaukset
- vain...
lähdette ensin itäväylää pitkin ja herttoniemestä ajatte rantateitä pitkin vaikka vuosaareen kallahden tai aurinkolahden uimarannalle. Jos siinä välillä tekee mieli pulahtaa uimaan niin myös herttoniemestä, marjaniemestä ja va vuosaaren sillan molemmista päistä löytyy hyvät uimarannat.
- alkup. Maantiepyöräilijä
Tuo 15 - 25km tavoite ensimmäiselle kokeilulle tauon jälkeen on realistinen. Ajonopeus pyörällä on luokkaa 25km/h, joten kesällä hyvä tavoite on ajella Porvooseen jäätelölle :D
- saippuakauppias
alkup. Maantiepyöräilijä kirjoitti:
Tuo 15 - 25km tavoite ensimmäiselle kokeilulle tauon jälkeen on realistinen. Ajonopeus pyörällä on luokkaa 25km/h, joten kesällä hyvä tavoite on ajella Porvooseen jäätelölle :D
Ei varmasti ole normaali vauhti monen vuoden jälkeen siellä ~25 km/h:ssa hei heppu hei!
- samalla...
myös Uutelassa, Vuosaaresta ( Aurinkolahdesta) jatkatte kierrosta merenrantaa seuraten.
Voitte myös ajaa kauppatorin kautta Ruoholahti - Lauttasaari - Tapiola - Kuusisaari - Seurasaari - Kallio lähes kokomatka meenrantaa seuraten. - mainita...
samalla... kirjoitti:
myös Uutelassa, Vuosaaresta ( Aurinkolahdesta) jatkatte kierrosta merenrantaa seuraten.
Voitte myös ajaa kauppatorin kautta Ruoholahti - Lauttasaari - Tapiola - Kuusisaari - Seurasaari - Kallio lähes kokomatka meenrantaa seuraten.jäkimmäiselläkin reitillä monta mahdollisuutta uimiseen.
- alkup. Maantiepyöräilijä
saippuakauppias kirjoitti:
Ei varmasti ole normaali vauhti monen vuoden jälkeen siellä ~25 km/h:ssa hei heppu hei!
Myöhemmin kesällä, kuten sanoinkin. Tosin tietysti vaikuttaa sekin, minkölaisen pyörän on alleen ostanut.
- ei ole rea
saippuakauppias kirjoitti:
Ei varmasti ole normaali vauhti monen vuoden jälkeen siellä ~25 km/h:ssa hei heppu hei!
25km/h on aivan liian kova vauhti sellaiselle,joka ei moneen vuoteen ole ajellut.tällä palstalla näyttää olevan enemmänkin niitä jotka ei ymmärrä pyöräilyn keskinp.mitään.eräskin kertoi että kuntoajajat pitää 38-41 km/h keskinopeuksia 100km matkoilla.ehkä muutama kilometri on mahdollista,muutenhan ne olisi lähes yhtä kovia kuin ammattilaiset.
- kunnonkohottua..
reitti Kallio - Ruoholahti - Tapiola - Mankkaa - Kauniainen - Jorvi - Espoon Pitkäjärvi Laaksolahdessa uintimahdollisuus - Hämeenkylä - Vihdintietä takaisin Pitäjänmäki- Kallio.
Myös Kallio - Pitäjänmäki - Vihdintie - Hämeenkylä - Luukissa mahdollista telttailla ja uida, alueella myös ruokailumahdollisuus ja sma reittiä takaisin.- Pyörämies
Jos sitten haluatte semmoisen 30-40 kokonaiskilsan lenkin on mukava reitti ajaa itään Hesasta - Hertsikasta vaikka rantaa kohden - Roihuvuoren ohi rantaa pitkin - Marjaniemeen ja siitä Puotilaan. Vartiokylänlahden rantaa pitkin kohti Porvoon vanhaa väylää ja Porvoon väylää (siellä on pyörätie) 8 kilsaa Storörenin mukavaan venerantaan. Siellä on mukava kahvila ja hyviä itsetehtyjä purilaisia jne. Veneitä, kivoja ihmisiä, ei juoppohulluja jne. Kahvilan on Porvoon väylän eteläpuolella rannalla ja samassa kohtaa on pohjoiseen Immersbyn tienviitta. Ja vieressä on jo pystyssä uusi melontakeskus (virheä rakennus) Sieltä sitten hyvin tankanneena takaisin Porvoon väylää ja suoraan Itäväylää kohti Kalliota. On kiva iltalenkki. Terveisin Pyörämies
- Karttatutuksi
Porvoonväylällä EI ole pyörätietä, se on moottoritie.
Tarkoittanet Itäväylän jatketta, Uusi Porvoontie on oikea nimi.
Vanha Porvoontie on taas ihan eri suunnalla, eli paljon pohjoisemmassa.
Onneksi et ole tarvinnut soittaa hätäksekukseen, koska noilla osoitetiedoilla apu olisi mennyt ihan vika paikka.
- Suunnitella
Tämä auttaa reitin pituuden suunnittelussa mukavasti.
Itse käytän paljon ja saa suunniteltua tarkat reitit mitä menee.
http://www.gmap-pedometer.com/ - vaikka
Helsingin kaupunginsuunnitteluvirasto ja katso sieltä kotiseutureitit. Siellä on juuri sopivia pyöräreitteja Helsingissä. Lisäksi saa tietoa reitinvarsilla olevista kohteista. Suosittelen.
- Mäkki
Olen pyöräillyt silloin tällöin Järvenpäästä Helsinkiin (ja illalla takaisin). Pyörätietä löytyy koko matkalle (vanhaa Tuusulantietä seuraillen) ja reitti on mukavan vaihteleva. Jos oikein haluaa nautiskella niin pyörät junaan ja Järvenpäästä kiertämään Tuusulanjärveä (ympärireitti jokseenkin tasan 20 km). Matkalla on kauniita maisemia, kulttuurikohteita, joista melkein kaikista saa kaffetta/välipalaa. Sattuuhan reitille myös pari oikein mukavaa ulkoilmaravintolaakin, jos suuta kuivaa siihen malliin, että olutkin maistuisi. Vanhankylänniemen uudistettua matkailukeskusta en ole ehtinyt vielä testata, mutta kannattaahan siellä jo maisemienkin takia poiketa. Sieltä löytyy myös Villa Kokkonen. On makuasia kuinka päin järven kiertää. Itse suuntaan useimmiten ensin Ruskelan suuntaan, ja palkitsen itseni sitten järven toisella puolella jossain Rantatiellä olevista terassikahviloista hyvällä pullakahvilla.
- Pomppukeppi
Monenlaista ja kaunista Helsinkiä näkee kun kiertää seuraavan kierroksen:
Ensin Kauppatorilta jatketaan rantaa Kaivopuiston ohi ja kohti Ruoholahtea. Ruoholahden kanavan rantaa seuraten kohti Lauttasaarta ja sillan yli. Heti sillan jälkeen etelään rantaa seuraten. Kierretään Lauttasaaren eteläinen kärki rantoja seuraten. Tauko Lauttasaaren uimarannalla. Jatketaan rantaa pitkin Lauttasaaren pohjoiskärkeen josta siltaa pitki Kaskisaareen. Sieltä rantoja seuraten Kuusisaaren ja Lehtisaaren kautta Munkkineimeen. Siitä mahdollisesti piipahdus ja tauko Seurasaaressa. Sitten Pikkuhuopalahden läpi ja Mannerheimintien ali keskuspuiston ulkoiluteille. Siitä kohti stadionia ja sen ohi Töölönlahdelle. Lopulta Linnunlaulun kohdalta radan yli ja lopuksi takaisin Kallioon.
Kilometrejä ei ole yli 20 ja nähtävää on matkan varrella paljon.
Pyöräilyn iloa!- ErkkiPogoo
Pyöräilyn ja kävelyn reittiopas Helsinkiin:
- ErkkiVinkkaa
No täältä löytyy kunnon pyöräilyreittikartta Helsinkiin:
http://ptp.hel.fi/ulkoilukartta/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492- 49487