rasvanpoltti

Kertokaapa viisaammat.

Jos haluaa polttaa rasvaa niin mikä sykkeen pitää olla?

Olen nyt juossut salilla 30-75minuutin pätkiä.. syke on silloin ollut noin 160-180 .. luin kuitenkin jostain että rasva palaa parhaiten kun syke on 120-140 ?? eli siiis onko minun parempi kävellä (jolloin syke n. 140) kuin juosta tuo sama aika?? antakaa nyt vinkkejä! kiitos !
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

sykkeellä juokset-sitä enemmän absoluuttisesti rasvaa palaa. Tietysti alhaisella teholla jaksat kauemmin juosta ja suhteellisesti rasvaa palaa enemmän kuin hiilareita, mutta kulutus kokonaisuudessaan on pienempää. Yhden " juoksun " tehoilla ei ole merkitystä, vaan sillä että olet miinuskaloreilla pidemmässä "juoksussa" esim viikkotasolla. Nämä lenkit " tyhjällä vatsalla ammulenkit" ovat sitä samaa soopaa-ei merkitystä kokonaisuuteen. Syöt vain vähemmän kuin kulutat-rasvaa palaa.

Äänestä

itse tiputin ensimmäiset kymmenen kiloa hiihtämällä noin 60 kilometriä viikko! paino putosi noin kiloa viikko. kuitenkin painon pudotus pysähtyi ja lumetkin lähti, joten aloitin lenkkeilyn ja nyt yhteensä 20 kiloa kevyempänä! tahdon lujuutta se vaatii talvella kymmen tuntista työ päivää ja kotia päästessä armeijan hikilaudat jalkaan ja metsään... mutta jälkeen päin sanottuna ei kaduta pätkääkään...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


millä sykkeellä!? kirjoitti:

Kertokaapa viisaammat.

Jos haluaa polttaa rasvaa niin mikä sykkeen pitää olla?

Olen nyt juossut salilla 30-75minuutin pätkiä.. syke on silloin ollut noin 160-180 .. luin kuitenkin jostain että rasva palaa parhaiten kun syke on 120-140 ?? eli siiis onko minun parempi kävellä (jolloin syke n. 140) kuin juosta tuo sama aika?? antakaa nyt vinkkejä! kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu