Nimittäin avoliitto.Olen sietänyt kaikenlaista alistamista,haukkumista,ystävät kaikonneet,ei sosiaalisia suhteita muihin samanikäisiin perheisiin....listaa voisin jatkaa loputtomiin.
Olemme olleet yhdessä reilut 5 vuotta ja meillä on kaksi ihastuttavaa lasta.Uusi koti pari vuotta sitten itse rakennettu.Pitäisi olla asiat hyvin,vaan kun ei ole.
Esimerkkejä:Naapurit pyysivät grillailemaan ja pelaamaan ajanvietepelejä,ok menimme(lapset nukkuivat ja itkuhälytin mukana)10 minuuttia niin vaimo lähti:en jaksa menen nukkumaan.
Anoppilassa hän istuu kuin puupökkelö,ei keskustele,mullistelee ja hetikohta kahvin jälkeen:lähdetään kun mua väsyttää.
Tönii kun on ahdas paikka keittiössä ja keran jopa tarttui kiinni.
Häntä ei väsytä kun on menos 3 kertaa vko:ssa harrastuksiinsa.on aerobikkia,ratsastusta ym...Mutta annappa olla kun minä olisin jotain menossa niin iskee karmee väsymys eikä jaksa lasten kanssa:ok jään jelppimää.
Emme nuku enää edes samas huonees,lähetelyyritykseni tyrmätään,emme ole olleet "sillee"toista vuoteen.
Nyt olen häntä kehoittanut hommaamaan asunnon ja muuttamaan pois.On ääni muuttunu kellossa,nyt kelpais sama sänkyki ja väsymys tiessään jopa lapsia jaksaa jotenkin hoitaa.Nyt huomtkaa:synnytyksenjälkeistä masennusta EI ole.On käynyt neuvolassa ja lääkärillä juttelemassa.
Eli suhteemme on Kaluttu loppuun ja tunteita ei ole puolin eikä toisin.
nyt sit alkaa suunnittelu miten hoidetaan lapset jne...
Olen helpottunut päätöksestäni joka myös pitää!!!!
Olemme olleet yhdessä reilut 5 vuotta ja meillä on kaksi ihastuttavaa lasta.Uusi koti pari vuotta sitten itse rakennettu.Pitäisi olla asiat hyvin,vaan kun ei ole.
Esimerkkejä:Naapurit pyysivät grillailemaan ja pelaamaan ajanvietepelejä,ok menimme(lapset nukkuivat ja itkuhälytin mukana)10 minuuttia niin vaimo lähti:en jaksa menen nukkumaan.
Anoppilassa hän istuu kuin puupökkelö,ei keskustele,mullistelee ja hetikohta kahvin jälkeen:lähdetään kun mua väsyttää.
Tönii kun on ahdas paikka keittiössä ja keran jopa tarttui kiinni.
Häntä ei väsytä kun on menos 3 kertaa vko:ssa harrastuksiinsa.on aerobikkia,ratsastusta ym...Mutta annappa olla kun minä olisin jotain menossa niin iskee karmee väsymys eikä jaksa lasten kanssa:ok jään jelppimää.
Emme nuku enää edes samas huonees,lähetelyyritykseni tyrmätään,emme ole olleet "sillee"toista vuoteen.
Nyt olen häntä kehoittanut hommaamaan asunnon ja muuttamaan pois.On ääni muuttunu kellossa,nyt kelpais sama sänkyki ja väsymys tiessään jopa lapsia jaksaa jotenkin hoitaa.Nyt huomtkaa:synnytyksenjälkeistä masennusta EI ole.On käynyt neuvolassa ja lääkärillä juttelemassa.
Eli suhteemme on Kaluttu loppuun ja tunteita ei ole puolin eikä toisin.
nyt sit alkaa suunnittelu miten hoidetaan lapset jne...
Olen helpottunut päätöksestäni joka myös pitää!!!!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Teit juuri oikean päätöksen vaikka se vaikeaa varmaan olikin
Huh, näin nuorena miehenä sitä kovasti koittaa välttää, ettei tällainen
tapaus saattuisi omallekin kohdalle. Aika hirveätä kyllä, että homma
kuoli tolleen kasaan, kunhan oli kaikki "päätavoitteet" saavutettu.
Mielestäni järkevä ratkaisu.
se on näkökulma kysymys, minusta on hieno asia, että tajuaa tilanteen realistisesti, jos siitä ei ole. Hienoa on myös osata mennä eteenpäin ja tuollaiset voi olla niitä elämän parhaita ratkaisuja jossain mielessä että osaa myös jättää asioita taakseen, siinä missä ottaa vastaan. Ei siinä mitään hirveätä lopulta, jos tutustuu ja toteaa, ettei tästä ollut, niin olkoon sitten niin, siksihän sitä tutustutaan, että asia selviää.
Ei sen tarvi olla noin dramaattista, ihmisiä menee ja tulee nuorena. Ei ole vääriä tutustumisia, ne voivat johtaa erilaisiin lopputuloksiin, mutta sehän oli tarkoituskin selvittää.
Jos ei rakasta, niin ei siinä minkään muiden tavoitteiden merkitystä ole olemassakaan.
Itse olen hiukan samanlaisessa tilanteessa, vaimolla on paljon menoja ja sen ajan kun on kotona ei ole minua huomaavinaan. Tätä on kestänyt jo 4-5 vuotta jona aikana ei ole sormellakaan minuun koskenut. Jos asiasta olen yrittänyt keskustella, vastauksena on tullut, että ei hänen mielestään mikään ole muuttunut ja jos onkin niin sehän on "normaalia parisuhteen tässä vaiheessa". Olemme olleet naimisissa 15 vuotta ja itse olen 45 v, onko se "normaalia" jos toiselle ei anna minkäänlaista huomiota. Kodin ulkopuolella sitten kyllä näytetään, että kaikki olisi ihan hyvin, mutta kun ollaan kotona kaikki muuttuu. Meillä on 12 ja 14 vuotiaat lapset, jotka ovat ainoat meitä yhdessäpitävät asiat. En tiedä, onko heitäkään kohtaan oikein, että he asuvat kodissa jossa vanhmmat eivät rakasta toisiaan - pitäisikä tehdä sama päätös vihdoin kuin sinunkin...
Minun puolisolla on myös omat menonsa ja harrastus.... Kotona tunnun olevan täysin näkymätön, mitään tunteitaan minua kohtaan puolisoni ei ole sanonut vuosiim, ei hellyyttä ei halauksia jne. On käynyt jopa pari ulkomaanreissua yksin tai... enhän voi varmaksi tietää onko hänellä ollut seuraa ja millaista. Lapsiin littyvät asiat keskustellaan ja hoidetaan. Tässä kaikki mitä on jäljellä 17 v, liitosta. Masentaa. Erilleen muuttoa olen ehdottanut, mutta ei sekään saa kunnon vastausta.
sun ja hänen suhteeseen en puutu tuossa, mutta ihminen, joka ei edes yritä kyläillessä edes pientä jutustelua tai anoppilassa edes sitä ihan peruskohteliasta juttelemista on musta.. sanonko mikä. Epäkohtelias moukka.
Mun on vaikea uskoa, että jos ihmisen perusluonne on se, ettei vieraille puhuta, ei naapureita, ystäviä, työkavereita, sukulaisia, satunnaisia tuttavia puhutella, niin EI SE POHJIMMILTAAN ole kumppaniakaan kohtaan lopulta sen enempää, vaikka yritystä olisi miten. Kun mikään ja kukaan ei kiinnosta, eikä innosta, niin ei se kumppanikaan sitä muuksi muuta, vaan se lähtee ihmisestä itsestään. Oma viihtyminenkään ei ole toisesta kiinni, vaan itse se pitää osata oppia viihtymään anoppilassa ja kylässä ja jopa ILMANKIN SITÄ KUMPPANIA.
Minä nimenomaan tarkkailen ihmisiä, silloin kun he ovat ihan neutraalien ihmisten kanssa. Siinä se olemus tulee hyvin esiin. Se on niin neutraali tilanne, jossa ihminen on omimmillaan, kun ei tarvitse yrittää mitään ja voi olla oma itsensä.
Olisi mielenkiintoista lukea miten elämä alkaa toimimaan tuon eron jälkeen!
Kuulostaa siltä, että kumppanillasi ei ole kaikki kunnossa. Oletko ihan varma, että vaimosi ei kärsi jonkin asteisesta masennuksesta kuitenkin? Tuo nimittäin kuulostaa hyvin vahvasti siltä. Ehkei hän sitten itsekään sitä myönnä.
Seurasin samanlaista tilannetta pitkän aikaa omien vanhempien kohdalla, kun isällä sitten loppujen lopuksi todettiin masennus. Hän teki tiettyjä asioita, hänelle mieluisia, kovalla tarmolla, mutta sitten varsinkin sosiaaliset tilanteet, missä hän ei kokenut olevansa täysin sinut itsensä kanssa, kuten anoppilassa vierailut, olivat hänelle hankalia.
Joskus masennus ilmenee mitä kummallisimpina reaktioina ja pahinta mitä toiselle voi tehdä, on jättää hänet yksin.
harrastaa jos tosi kyseessä. Kannattaa olla yhdessä ja tehdä lapsia kun muutkin tekee eikä ymmärretä että kyllä se rakkaus on se mitä tarvitaan ja joka pitää yhdessä, tuli sitten vaikka ämmiä ja äkeitä elämän taivaalta. Ei tuollainen huomioimatta jättäminen ja toisen näkymättömäksi tekeminen kumppanin taholta ole mistään kotoisin, ei se ruoja ole koskaan toista rakastanutkaan jos tuollaiseen ryhtyy.