afromieheni kärähti

amissa

Afrikkalainen mieheni kärähti eilen, kun otin oman käden oikeuden ja katsastin herran kännykän. Oli ollut epäilyksiä jo pidempään ja pitihän ne selvittää. Tämä itseään hyvänä isänä ja kunnon kansalaisena pitävä miekkonen jäi kiinni että käry kävi. Neljän naisen kanssa pitänyt peliä ihan pokkana. Otin yhteyttä näihin naisiin ja kerroin millaisen veijarin kanssa ovat tekemisissä. Kolme heistä oli puulla päähän lyötyjä, sillä eivät tienneet minusta tai lapsestamme. Ihan asiallinen keskustelu käytiin ja taisi kiinnostus loppua nyt lyhyeen. Yksi tapailemansa afrikkalainen madame haukkui sitä vastoin minut ja lapsemme. Ja sehän nyt selvää että ukko lähti lennosta. Että näin meillä.

16

706

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Hyvä, että pääsit siitä eroon. Itsekin sain nigerialaisen exäni lopullisesti kiinni vasta kännyn tutkimalla. Oli pitänyt lukuisia eri prepaid-numeroita jottei puhelimeen edes jää mitään jälkiä kun kortin vaihtaa.
      Hyi helvata! Sain sitte ravata sukupuolitautitestit, ja nyt on lapsi isätön kun mies leikkii ettei lasta ole koskaan ollutkaan.

    • noin..

      minkälainen "nainen" ja "vaimo" puhuu "afromiehestään" ?! Enpä ole vastaavaa kuullut tai ehkäpä tämän on jonkun palstan vakkarin märkä päiväuni?!

      • amissa

        kielipoliisi tarkkana. Jos nyt otsikkoon mahtuu tietty määrä tekstiä niin afrikkalainen on kepeästi lyhennetty afro. Älä vedä palkoa nenuusi. Vaikka sama kai mitä nimeä Suomessa asuvista afrikkalaisia miehistä käyttää. Sen verran on nyt nähty ja koettu että paskasakkia on suurin osa, vaikka täällä kuka mitä muuta väittäisi.

      • se on
        amissa kirjoitti:

        pa*kasakkia,joka vetää puoleensa kaltaisia naisiaan, se on nähty. Eikä virheistä opita mitään, monesti ei edes haluta oppia vaan aloitetaan kunnon kostonkierre seurauksista välittämättä.

      • kännykerttu
        se on kirjoitti:

        pa*kasakkia,joka vetää puoleensa kaltaisia naisiaan, se on nähty. Eikä virheistä opita mitään, monesti ei edes haluta oppia vaan aloitetaan kunnon kostonkierre seurauksista välittämättä.

        ihan vaan vinkkinä kaikkien afrojen muijille ja tyttöystäville. Kannattaa katsoa se luuri tai luurit, sieltä löytyy mielenkiintoisia asioita. Been there, done that. Ja mistähän kostokierteistä sitä höpötetään? Kyllä noista haluaa eroon ihan kokonaa ja mielellään ei mitään yhteyttä enää ever.

      • elää..
        kännykerttu kirjoitti:

        ihan vaan vinkkinä kaikkien afrojen muijille ja tyttöystäville. Kannattaa katsoa se luuri tai luurit, sieltä löytyy mielenkiintoisia asioita. Been there, done that. Ja mistähän kostokierteistä sitä höpötetään? Kyllä noista haluaa eroon ihan kokonaa ja mielellään ei mitään yhteyttä enää ever.

        lasten leikkipuistossa sitä hihitellään muiden "afrojen" exien kanssa,mitä jäynää kukin on viimeksi keksinyt ex-miehen pään menoksi...

        Jos on tarvetta salaa mennä niitä luureja urkkimaan, niin eiköhän kannata ensin pohtia, millaisessa "parisuhteessa" on!

      • eksotiikkaa tarjolla :-)

        Kateellinen tupauuno se tämänkin ketjun on aloittanut. Kenen vika se on kun et naista saa? Katso peiliin ja lakkaa ihmettelemästä.

        Sinänsä kyllä kauheasti hämmästyin tästä "eksoottisesta" aiheesta... :-D Todella harvinaista että aviossa oleva mies jää kiinni muiden naisten viihdyttämisestä... Todella eksoottista. Vai onko sittenkään...?

        Kumma juttu että tuttavapiirissäni on lähes epidemian tavoin ilmennyt viime aikoina näitä kiinnijääneitä "kunnollisuuden ja rehellisyyden" perikuvaa esittäviä perheenisiä ja aviomiehiä. Ja vielä ihan syntyperäisiä Suomen kansalaisia... Todella eksoottista... -LOL-

      • aihe niin
        eksotiikkaa tarjolla :-) kirjoitti:

        aina joku älypää kirjoittaa han-suomalaisista...

        Onnea valitsemallesi tielle.

    • meillä oli hauskaa

      Mahtoiko olla Gambialainen?

      • amissa

        gambialainen

      • ...
        amissa kirjoitti:

        gambialainen

        Nigerialainen?

    • Tässä tulee asiaa

      Ei sellaisesta voi kärähtää mikä on kaikkien tiedossa etukäteen. Sitäpaitsi ihmiset luonnostaan hakeutuvat kaltaistensa luo, puolisosta näet oman tasosi.

    • muistaa...

      Ei kannata lannistua, hei. Ei muuta ku uutta afromatoa koukkuun!

    • ATMi

      ...synnyttää tähän maailmaan lisää turhia mulattilapsia.

    • ihanan aktiivisia. Ei niille yksi perus maatiais lehmä riitä. Sanoi vaimoni ja vieläkin nukkuessaan huokailee afrojen perään...

      • minnamia

        Sattuipa tässä keväällä niin, että katsastin mieheni kännyä. Olin jo jonkin aikaa epäillyt mieheni ajankäyttöä ja outoja menoja. Sieltähän niitä kännystä naisyhteyksiä ja tekstareita löytyi pilvin pimein... Yhtä naikkosta mieheni oli lupautunut tekstarissa hakemaan lentokentältä seur. pvänä, kun tämän tulevan exäni kännyä tutkin. Tai onhan hän nyttenkin jo exä, kun muutin lasten kanssa muualle vyyhdin paljastuttua. Kävi nimittäin ilmi, että mieheni oli jo lähes 10 vuotta viihdyttänyt erinäisiä naisia siellä ja täällä. Pakkohan hänen oli lopulta tunnustaa petturuutensa, kun oli faktat pöydässä.

        Mieheni on muuten valkoihoinen, suorat, vaaleat hiukset; ei siis tarvitse lähteä hakemaan esimerkkejä kaukomaiden miesten käyttäytymisestä. Suomi-mies pettää siinä missä kuka muukin hyvänsä, jos kerran oma vaimo ei riitä. Luonne ja omatunto ratkaisee; ei ihonväri eikä hiusten kiharat...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      147
      1023
    2. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      112
      960
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      63
      758
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      49
      547
    5. 42
      519
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      491
    7. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      463
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      22
      427
    9. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      13
      411
    10. Ulla Appelsin: Sari Essayahin kohtelu vs Nasima

      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012205897.html Mutta vaikuttaa siltä, että kun kyse on kristinuskosta, samat säännöt
      Maailman menoa
      157
      375
    Aihe