hei
Löytyykö muita naisia jotka ovat pettäneet kumppania tai ajatellut pettävän?
Miten olette siihen päätyneet? mites elämä on sen jälkeen jatkunut?jne..
Itse olen pidemmäs suhteessa..yli10v. Ei lapsia.Tuntuu että olemme miehen kanssa enemmän ns. kämppä kavereita kun rakastavaisia.
Nyt on vähän sutinaa yhden kanssa..kummatkin varattuja ja en tosiaa suunnittele eroa ! mut mut halu ois oikein kokea kiihkoa täynnä oleva seksi seikkailu kun täs pari suhtees ei sitä ole..
Löytyykö muita naisia jotka ovat pettäneet kumppania tai ajatellut pettävän?
Miten olette siihen päätyneet? mites elämä on sen jälkeen jatkunut?jne..
Itse olen pidemmäs suhteessa..yli10v. Ei lapsia.Tuntuu että olemme miehen kanssa enemmän ns. kämppä kavereita kun rakastavaisia.
Nyt on vähän sutinaa yhden kanssa..kummatkin varattuja ja en tosiaa suunnittele eroa ! mut mut halu ois oikein kokea kiihkoa täynnä oleva seksi seikkailu kun täs pari suhtees ei sitä ole..
Vastaukset 33
Vanhimmat
Itse olen 40-kymppinen nainen, avioliitto on ihan sisko ja sen veli-tasoa. Yhdessä ollaan kun ei muuta osata.
Itsellä ollut jo 2 vuotta suhde ukkomieheen. On sitä kiihkeyttä ja seksiä...
Naisten saunaillassa kun oli otettu hieman siideriä, paljastui naisten salatut elämät. Suurimmalla osalla oli suhde meneillään ja tietysti ukkomieheen. Uskollisuus on näköjään kärsinyt rankan inflaation sekä naisissa että miehissä.
no täälläkin vähän sama homma..enemmän ukon kaa kavereita kun kumppaneita.'
Nyt ois vaan mahdollisuus saada kiihkoa täynnä olevaa lakanoiden välis kihertelyä ja hellyyttä..
mut mietityttää se jatko mitäs sen jälkeen..
osaako sitä olla jne..
hyväksytte sen kun miehellänne on suhde toiseen naiseen ja miehenne nussii toista naista iokein olan takaa?
Sehän on pelkästään hyvä, että myös ukolla on sutinaa. Pysyy paremmalla tuulella ja pääsee myös osille elämän ihanuuksista.
Suhteessa mielestäni tärkeintä on sen sisältö. Ellei ole sisältöä, tai sitä on liian vähän, uskottomuus on mahdollista. Mutta jos tuntee suhteen toimivan ainakin pääilmansuuntiin, niin ei ole tarvetta olla uskoton - ja kun ei ole tarvetta - niin ei ole!
Meilläpä kävi juuri näin. Mutta varaudupa siihen että jos tämän uuden kumppanin kanssa alkaa synkkaamaan paremminkin, haluatte nähdä uudestaan ja uudestaan, useammin ja useammin. Siinä kohtaa kun tunteet tulevat peliin mukaan eli rakastutte toisiinne oikeasti, tulee tosi paha olo ja oman puolison kanssa ei esim. sänkytouhut enää onnistukaan. Oman puoilison kosketus alkaa tuntua väärältä. Sitten joudutte nostamaan kissan pöydälle ja puhumaan asiat auki.
Eli vaikka et suunnittele eroa, se voi silti tulla kysymykseen. Mieti vielä, tuossa vaiheessa sinun on vielä helppo peräytyä mutta jos päätät jatkaa niin ole tietoinen että noin voi käydä. Kokemusta on!
vähän päästä niin, että kun se arki alkaa uuden ukon kanssa, niin jossain vaiheessa tulee siitäkin ero. Petoksella alkavat suhteet eivät koskaan kestä kuin vähän aikaa.Kokemusta on!!
Voi kun tietäisi tuonkin. Miksi "petoksella" alkaneet suhteet ei kestä? Miksi sillä tavoin alkaneesta suhteesta ei voi kehittyä ns "oikea" suhde? Miksi ei voida uskoa että juuri tässä toisessa suhteessa "oikeat" ihmiset ovat löytäneet toisensa?
Arki tulee joka suhteeseen, sen tiedän. Mutta kuka tietää millainen arki?
pidä mitenkään paikkansa. Ja jos luulet että kiihkeällä seksisuhteella alkaneet petolliset suhteet kestävät, niin väitteesi on täyttä puppua. Olen lukenut erään tutkimuksen jossa todettiin, että petoksella alkaneet suhteet päättyvät yli 90% eroon. Kyllä se on niin, että vähän päästä nämä petturimiehet, tai yhtä hyvin naiset pettävät uutta kumppania samalla tavalla kuin vanhaa.
Tänäkin vuonna tiedän lähipiiristäni kaksi tapausta kun naiset ovat pettäneet, uutta kaveriaan, ja ovat eronneet siksi kun se uusikaan ei tuo enää jännitystä heidän elämään. Molemmat naiset olivat pettäneet ensimmäistä miestään jo aikaisemmin. Rumasti sanottuna ennen maa repeää, kuin huora häpeää.
Minä ja mieheni ollaan oltu 20 vuotta yhdessä ja silti seksi on kiihkeetä ja kuumaa. Saatetaan rakastella (=naida himoiten) jopa 3 kertaa yössä tai 6 kertaa vuorokauden aikana. Lapset kun lähtee pihalle leikkimään, ei tarvi kuin vilkaista silmiin ja jo sännätään makkariin pikapanolle. Joten ei se arki aina tule, ainakaan seksin saralle. Mua ainakin himottaa mies niin pirusti. Se vain on niin, että seksuaalinen energia lähtee aina naisesta. Nainen on se joka on kiimassa. Miehellä ei kiima-aikoja ole. En voi sille mitään mutta mulla on mielessä lähes aina mieheni ihana paksu ja kova kalu. Viimeksi oli niin kiihkeetä, että laukes vahingossa reisille ja lakanoille ja musta sekin oli superkiihottavaa. (muuten kyllä parisuhde onkin ihan perseestä, mutta en menis tätä vaihtamaan, etten menetä huippurakastajaa.)
kirjoitettu... Seksi on teillä yhä 20 vuoden jälkeen "yhtä juhlaa", mutta parisuhde on ihan perseestä..? Eikös seksi olekaan osa parisuhdetta??? Toisin sanoen, teidän suhdettanne vaikuttaa pitävän pystyssä vain jatkuva seksuaalinen veto toisianne kohtaan? Teillä on se arki vain tullut eri kautta kuvioon ja ilmeisesti jo ajat sitten!
noin... Ihastuin kolmisen vuotta sitten vanhaan työkaveriin ja hän minuun. Piti olla vain harmitonta flirttiä ja ajatuksenvaihtoa, mutta tässä sitä ollaan... Kolmen vuoden jälkeen olen häneen korviani myöden rakastunut, eikä aviomies "tunnu missään" - ero vireillä. Ehkä vähäsen "hupaisaa" on se, että vaikka suhde toisen miehen kanssa ei ole "kokenut fyysistä täyttymystä", vaan olemme pitäytyneet vain suutelemisessa ym, halut aviomiestä kohtaan kuolivat totaalisesti. Tuli tosiaankin tuo tunne, että aviomiehen kosketus on "väärä". Ja vaikka toisen miehen läheisyyden pitäisikin tuntua väärältä, se tuntuu oikeimmalta maailmassa!
Toisen miehen kanssa ollaan "päivitetty" tilannetta jomman kumman kysyessä toiselta, leikimmekö liikaa tulella - mutta vaikka kumpikin sen tietää, että sitä nimenomaan teemme, emme pysty lopettamaan. Aika sen näyttää, pysyykö hänen avoliittonsa koossa, hänen on tehtävä omat ratkaisunsa siitä huolimatta, että minä olen jo vapaa.
Miksi lukea tilastoja toisten ihmisten suhteista? Mitä tekemistä sillä on oman elämän tärkeiden päätösten kanssa? Pitäsikö elää tilastoja varten? Ja onko parisuhteen tarkoitus vain se "ettei eroa"? Mielestäni ei... Eiköhän se ole suhteen sisältö... Kuka sanoo, että jokainen rinnakkaissuhde alkaa "kiihkeänä seksisuhteena"?
Minulla oli rinnakkaissuhde kaksi vuotta ennen eroa exästä. Nimenomaan ex ei halunnut erota (vaikka tiesi vuoden toisesta miehestä). Ihmisten elämänpolut vain eivät ole niin simppeleitä kuin monesti ajatellaan. Nykyisin olen vakisuhteessa exrinnakkaissuhteen kanssa. Tässä suhteessa tunnen olevani "kotona". Jos tämä joskus päättyy, niin sitten päättyy. Jokatapauksessa olen saanut uudesta suhteestani enemmän viidessä vuodessa kuin exsuhteessani 20:ssa.
Jotkut suhteet ovat pikemminkin vakipanosuhteita kuin perinteisiä parisuhteita.
olen ihastunut mieheen jonka kanssa olen pettänyt miestäni!nyt mies laittoi jäitä rattaisiin!että täytyis selvittää omat sotkut ensin!nyt oma olo on niin inhottava ku voi olla ja ei ilmeisesti auta muuta kuin kertoa omalle miehelle et erotaan vaikka en tiedä tuleeko meistä toisen kanssakaan koskaan mitään!
aikuiselämän suhteista alkaa "petoksella". Mutta kas kummaaa....?????
Ne kestävät, ne "petoksella" alkaneet, aikuisiällä solmitut suhteet.......
mietitäänkö sitä nyt?
Paha jos suhde perustuu vain seksiin. Mitä sitten kun sillä saralla tulee ongelmia, jokaiselle niitä vuorenvarmasti tulee.
Sinähän sen sanoit, hyvin ja osuvasti. Kaikille tämän sivun kirjoittajille todettakoon, että elämä on juuri niin lyhyt kuin on suomen kesäkin. Hyvät ihmiset tehkää valintoja elämässänne sydämen äänellä, ei lukien täältä sivustoilta muiden ihmisten mielipiteitä,kokemuksia,ajatuksia,jne. Ne vain saattavat johtaa harhaan ja antaa täysin vääriä käsityksiä itse asioista... toki täällä on kiva lueskella kanssa ihmisten elämästä mut hei kuitenkin kaikki on niin yksilöllistä näissäkin jutuissa... jos petätte,aijotte pettää,ottakaa siitä vastuu ja valmistautukaa seurauksiin. Ei se väärin ole, jos ihminen tahtoo tuntea toisen ihmisen. Toisen ihmisen läheisyys on hienointa mitä ihminen voi kokea. Jos ei sitä milloinkaan kotoa saa, olisi inhimillisyyden hukkaan heittämistä jos ei soisi itselleen rakkautta, tai himoa, tai toisen ihmisen kosketusta...Hei herätkää, te jotka heitätte päin näköä pettäjiä, niin syyt niihin pettämisiin voivat olla lopulta hyvinkin ymmärrettäviä...!!!!
Pitkän parisuhteen aikana olen pettänyt miestäni useita kertoja, en koe syyllisyyttä. Tilanteita tulee ja menee, elämä on jokaisen oma, miksi ei saisi nauttia jos kohtaa ihanan ihmisen?? Tällä hetkellä minulla on salasuhde itseäni 10 vuotta nuorempaan mieheen, ihanaa ja kiihkeää seksiä, myös tunteita tosin. Kaikesta huolimatta en ole eroamassa, arki toimii oman miehen kanssa. Elän täysillä ja nautin elämästäni, älkää siskot hyvät moralisoiko ja syytelkö itseänne, nauttikaa kun voitte, niin ne tekee miehetkin!!
Pettämisen sijaan saadaksesi sutinaa elämään, niin elvyttää seksielämääsi ukkosi kanssa . . . . . voihan olla että hän sitä odottaa, muttei uskalla tuoda julki.
saadaan elvytystä pikemminkin henkiseltä tasolta. Ellei mitään yhteistä löydy, seksiä on vaikea "tuottaa" ;). Pl. tässäkin viestiketjussa mainittu "vakipanosuhdeliitto". Se toimii pelkästään seksin varassa.
Nuorempana asuin avoliitossa ja petin.
Tuli vastaan todella paha ulkoisista olosuhteista johtuva kriisi. Oli pistettävä isot saappaat jalkaan ja opittava pitkiin askeliin. Huomasin asuvani lapsen kanssa, jolla ei ollut kykyä kohdata vastoinkäymisiä.
Turvauduin eksääni, jonka huomasin kasvaneen mieheksi. Häneltä sain apua enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan, mutta myös kiihkeää seksiä.
Avoliitosta lähdin tietenkin, mutta siihen oli voimia vasta sitten, kun kriisi oli ohi ja oli seesteisempää.
Lähteminen ei ollut todellakaan helppoa. Olin jättämässä taakseni tuttua ja omalla tavallaan turvallista, sillä ainakin tiesin, missä paskassa elin, kun taas tuntemattomasta en tiennyt, kuinka suureen paskaan olin astumassa.
Tämän kautta ymmärrän, kuinka vaikeaa on jättää perhettään, vaikka ei paskassa eläkään. Itselleni pelkän paskan jättäminenkin oli henkisesti todella vaativaa.
Kun olin lähtenyt, tajusin vasta jälkeen päin, kuinka pohjalla olin käynyt. Ja kuinka oikeat ratkaisut olin tehnyt.
paljon jotka pettää (ja miehiä). Itse olen elänyt liki 10 vuotta raastavassa viha/rakkaus parisuhteessa ja nyt viime vuosina olen huomannut kuinka paljon se onkaan itseäni kuluttanut. Ajauduin ensimmäisen kerran suhteeseen varatun miehen kanssa, voi sitä nautintoa! Siitä sai voimaa vaikeeseen arkeen oman miehen kanssa. Sen jälkeen on aina helpompi ollut ottaa askel uuteen suhteeseen. Tämän hetkisen suhteen kanssa ollaan tapailtu vuoden verran, ja iloa riittää edelleen, myöskin tästä on ollut se hyöty että olen saanut voimaa vihdoinkin irrottautua omasta suhteestani. Miehelleni olen ollut aina kynnysmatto johon pyyhkii jalkojaan mennen tullen, nyt hän on aivan paniikissa kun teen lähtöä. Toki tämän vieraan miehen ja oman elämäni ei ole tarkoitus yhtyä. Toivon että joskus elämässäni löydän vielä sellaisen miehen, jonka rinnalla haluan elää vain ja ainoastaan yhden miehen naisena. Pettäminen kuitenkin vaikka tuo paljon iloa elämään, kuluttaa sitä myös erittäin paljon.
Toivottavasti kuolette sukupuolitauteihinne!!
12 vuotta olen ollut naimisissa ja alkuvuodesta asti olen tapaillut työkaveriani.. siis meillä on suhde. Päädyttiin suhteeseen "vahingossa" kun oltiin enempi tekemisissä töissä jonkin aikaa, viihdyttiin vaan niin hyvin yhdessä ja jäätiin koukkuun...
Mulla sama tilanne kotona miehen kanssa kuin sulla että "kämppiksiä" ollaan, vaikka seksiäkin harrastetaan. Olen saanut uudesta suhteesta potkua kotiinkin kovasti. En silti tiedä kuinka kauan tällaista voi jatkaa...
Tänään sitten se kai toteutuu..eli pääsen vähän helliin syleilyyn toisen miehen luo.Pitää vaan olla varovaisia kun kummatkin on varattuja.
Kyllä nainen kaipaa suhteeseen hellyyttä ja jos ei kotona sitä saa niin sit haen toiselta puolelta.
hakkaisin sekä sinut että sen äijän.
^ turhaa sää sie hakkaamisesta puhut..
Nimittäin jos omas suhteessa oisit ilman MITÄÄN säpinää..pusuja yms niin en uskois että sinäkään jaksaisit tätä...
sitten huomannut että se sun pusuttelus vaatii sekä antajan että vastaanottajan. Kannattaako sitä nyt sentään huorimaan alkaa että pusuja saa? Jos se sun ukkos ei lämpiä sun pusuttelulles, miksi roikut siinä? Helpommalla pääset kun eroat ja alat uuden jutun sen salapanos kanssa. Kyllä itsetunnon täytyy olla heikos kantimes, jollei uskalla erota huonosta liitosta. Sitten se vasta alkaa ralli kun käryät miehelles.
nyt on sitten hyvä olla hih hih sain kaikkea mitä olin halunnut :)
ollaan kylällä siulle isolla kademielellä, että ihan kaikkee, älä ny.
Olen itse juuri rakastunut vieraaseen mieheen ja hän minuun. Hän ei ole parisuhteessa.
Omassa miehessäni ei sinänsä ole mt vikaa, mutta pitkä suhde (3,5vuotta) on syönyt kaiken himon ja halun ja olemme kuin kaverukset. Tiedän että hän rakastaa minua ja tekisi kaikkensa vuokseni, mutta en vai voi elää suhteessa josta halu puuttuu. Olen harkinnut jättäväni hänet, mutta ensi kyllä mietin pitkään. En ole ollut toisen miehen kanssa sängyssä, mutta olemme suudelleet.
Olen ollut kymmenen vuotta saman miehen kanssa, avioliitossa niistä neljä. Lapsia meillä ei ole. Pari kuukautta sitten tapasin ensirakkauteni monen vuoden takaa, ja molemmat hullaannuimme toisiimme välittömästi "uudelleen", oikeamminkin kyllä tuntuu siltä että ollaan koko ajan oltu rakastuneita, välissä vaan on vierähtänyt monta vuotta ja muu elämä on saanut tunteet uinumaan. Mies ei ole tällä hetkellä parisuhteessa.
Nyt olen tunteideni kanssa aivan sekaisin. Mieheni on mitä ihanin ja kaiken piti olla ok. Vähän tasaista ja tylsää välillä mutta niinhän kaikissa pitkissä suhteissa..(?) Arki toimii tosi hyvin ja mieheni on kaikin puolin unelma-aviomies ja unelmavävy vanhemmilleni.
Nyt kuitenkin tuntuu että olen rakastunut tähän toiseen, jota en kunnolla edes tunne (kun tiemme vuosia sitten erosivat, olimme teini-ikäisiä ja sen jälkeenhän ihmiset muuttuvat paljon). En voi olla varma siitä että suhteemme toimisi, enkä tiedä millaista arki hänen kanssaan olisi. Välillä hän saa minut raivostumaan helpostikin, ja seksi on kiihkeätä ja ihanaa. Hän on aivan eri maailmasta kuin oma tasainen mieheni. Hän haluaisi olla kanssani mutta ei halua elää mitään salarakas-elämää, mikä on mielestäni merkki selkärankaisuudesta. Olemme tavanneet pari kertaa niin että olen viettänyt hänen luonaan öitä. Nyt päätimme lopettaa kyseisen touhun ja olemme yhteydessä asialinjalla. Aion ottaa etäisyyttä kaikkeen ja miettiä mitä minun tulisi elämälleni tehdä.
Omaa pettämistäni ja itseäni sen vuoksi en juurikaan arvosta, mutta en ole huonoa omaatuntoakaan kunnolla potenut, mikä varmaankin johtuu tunteistani. Luulisin. Olen rakastunut ja hänen kanssaan oleminen tuntuu oikealta.
En kuitenkaan halua loukata miestäni, joka on kaikin puolin niin hyvä minulle. En ansitsisi hänen kaltaistaan. Mistä päästäänkin siihen, että tämän tapauksen myötä oma minäkuvani on jonkin verran säröillyt. En olekaan luottamuksen arvoinen ja rehellinen kuten luulin olevani. Pettämiseen en olisi kuitenkaan kenekään muun miehen kanssa ajautunut, vanhoilla tunteilla on niin suuri merkitys. Olen tykännyt tästä henkilöstä siitä lähtien kun ensi kerran hänet tapasin. Koko sattuma saa minut ajattelemaan, että kuuluisinko sittenkin yhteen ensirakkauteni kanssa? Millainen elämä meillä mahtaisi olla yhdessä? Ja kestäisikö rakkaus, ainakin se tuntuu kestäneen kaikki nämä vuodet kun emme ole toisiamme tavanneet!
En yleisesti ottaen haaveile tasaisesta perhe-elämästä vaan tapahtumarikkaasta ja värikkäästä elämästä, mutta en haluaisi itseäni tieten tahtoen satuttaakaan. Oma mieheni tukee minua valinnoissani ja on valmis muuttamaan ulkomaille tms mistä haaveilen. Joten hänenkin kanssaan voin kyllä itseäni toteuttaa. En tiedä alkuunkaan minkälainen ratkaisu minun tulisi asiassa tehdä. Tuntuu että rakastan molempia, ja molemmat voivat tarjota minulle aivan erilaisen elämän. Toisalta olen onnellinen että voin kokea näin ainutlaatuista sielunkumppanuutta ensirakkauteni kanssa, mutta toisaalta tunnen itseni hirveäksi ihmiseksi sen vuoksi mitä olen miehelleni tehnyt. Varsinkin luettuani tällä palstalla ja "särkynyt sydän"-osiossa olevia kirjoituksia, tunnen itseni kamalaksi. Ja ihan syystä. Mieheni kanssa meillä on samankaltainen huumorintaju ja keskusteluyhteys on melko hyvä. Minussa on kuitenkin pieni "hämärä puoleni", jota en ole hänelle näyttänyt. Tämän toisen edessä olen täysin kokonainen. Tuleeko suhteen perustua hyvälle kumppanuudelle vai intohimoiselle sielujen sympatialle, jossa välillä kuitenkin salamat sinkoilee?
Olen aina kaivannut jotain saavuttamatonta.. kokemuksia, matkailua yms, vaikka suhteeni onkin ollut hyvä niin en ole siihen koskaan täysin tyytynyt. Usein olen toivonut olevani nainen, joka haluaisi lapsia ja talon ja vakityön, ja olisi sitten onnellinen. Mutta en ole sellainen henkilö. Olen jonkinlainen taiteilijasielu ja elämäntapaintiaani jolla on aina kaiho jotain tuntematonta asiaa kohtaan. Nyt tämä tapahtuma on saanut minut ajattelemaan olisiko tämä toinen mies se jota olen kaivannut kaikki nämä vuodet?
Tämä kirjoitus nyt oli aikamoista tajunnanvirtaa.. pohdin vain miten tällaisissa asioissa voi tehdä ratkaisun? Ja yritän punnita vaihtoehtoja. Mitä menettäisin ja mitä saisin kummankin valinnan kohdalla. Tuntuu toivottomalta tehtävältä.