Stainless North

Polar Metalli Oy Keminmaasta, Artichrome ja Torstec Torniosta ja Betamet Oulusta. Näin metallialalle vasta valmistuneena kiinnostaisi tietää, millaisia nämä firmat ovat työnantajina?
281988
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Suosittelen.

Äänestä
  • Kaikki ihan ok. Harmi vain, että tilauskanta taitaa kaikilla olla melko heikko just nyt. Kannattaahan silti käydä näyttäytymässä, että on mukana kisassa kun ajat paranee.

    Äänestä

ainakaan olla menemistä juuri valmistuneella. Sen verran vaativaa hommaa, ettei ihan koulunpenkiltä suju, kuten ehkä noilla muilla firmoilla.

Äänestä
  • asiaa myöskään ammattikouluopein. Suhteellisen vaativia asennustöitä tekevät ja pitäis pystyä itsenäiseen työskentelyyn

    Äänestä

Kannattaa kysyä, jos osaat hieman sekä olet valmis pieneen palkkaan ja mahdolliseen työllistämistukihommiin, mutta aina pitää alkaa pohjalta ellet ole sitten lahjakkuus :)

Äänestä

Valitettavasti eivät taida selvitä tästä lamasta.

Äänestä
  • Kyllä terveet firmat, jotka ovat asiansa hyvin hoitaneet, selviävät tästäkin lamasta.
    Nyt vaan on oltava liinat tiukalla ja karsittava kuluja, koska töitä ei ole tarpeeksi.
    Tuskin tätä kovin kauaa enää kestää, on niin suuria suunnitelmia monella suunnalla.
    Toivotaan, että kohta on töitä kaikille!

    Äänestä

  • Nipinnapin kirjoitti:

    Kyllä terveet firmat, jotka ovat asiansa hyvin hoitaneet, selviävät tästäkin lamasta.

    Ainakin yksi edellämainituista firmoista elää osittain yhteiskunnan tukieuroilla käyttää hyväkseen nuorten työntekijöiden tietämättömyyttä, ehkä siksi työntekijät ovat kaikki vähän päälle parikymppisiä.

    Äänestä

  • Nipinnapin kirjoitti:

    Kyllä terveet firmat, jotka ovat asiansa hyvin hoitaneet, selviävät tästäkin lamasta.
    Nyt vaan on oltava liinat tiukalla ja karsittava kuluja, koska töitä ei ole tarpeeksi.
    Tuskin tätä kovin kauaa enää kestää, on niin suuria suunnitelmia monella suunnalla.
    Toivotaan, että kohta on töitä kaikille!

    Kyllä kaikki muut paitsi Polar Metalli, joka on auringonlaskun firma selviävät tästä lamasta.

    Äänestä

  • On asia. kirjoitti:

    Kyllä kaikki muut paitsi Polar Metalli, joka on auringonlaskun firma selviävät tästä lamasta.

    Kannattaa ottaa asioista selvää ennenkuin nimeää firmoja..ku et mistään mitään tiedä.

    Äänestä

  • On asia. kirjoitti:

    Kyllä kaikki muut paitsi Polar Metalli, joka on auringonlaskun firma selviävät tästä lamasta.

    Polarilla on hiottu tuotanto kuntoon. Niillä vehkeillä ne tekee paljon muutakin..riippuu mitä tilataan. Kaikki nämä firmat on erilaisia, eikä
    niitä pidä vertailla keskenään. Auringonlaskua met kusipäät ei nähä
    vielä pitkään aikaan :)

    Äänestä

  • Tollqvist kirjoitti:

    Toivottavasti työntekijätkin polarilla hyötyvät jotain, kun nousu alkaa.

    Äänestä

  • Että. kirjoitti:

    Toivottavasti työntekijätkin polarilla hyötyvät jotain, kun nousu alkaa.

    Valitettavasti Polar Metalli Oy:ssä työntekijät eivät taida hyötyä firman menestyksestä yhtään mitään.

    Äänestä

  • Että. kirjoitti:

    Toivottavasti työntekijätkin polarilla hyötyvät jotain, kun nousu alkaa.

    Ei hyödy työntekijät mitään, onhan se nähty :( Onneksi omistajilla on varaa reissata ulkomailla monesti vuodessa.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Ei hyödy työntekijät mitään, onhan se nähty :( Onneksi omistajilla on varaa reissata ulkomailla monesti vuodessa.

    Käyttävät tietenkin hyväksi nuoria ja kokemattomia. He eivät osaa eivätkä uskalla vaatia mitään. Eikä taida moni kuulua ammattiliittoon.

    Äänestä

  • vaan kirjoitti:

    Ei hyödy työntekijät mitään, onhan se nähty :( Onneksi omistajilla on varaa reissata ulkomailla monesti vuodessa.

    Kyllähän se on vara matkustella, kun keinottelee työntekijöillä ja yhteiskunnan tuilla. Omillaan se firma ei pärjäisi päivääkään.

    Äänestä

  • Niin. kirjoitti:

    Kyllähän se on vara matkustella, kun keinottelee työntekijöillä ja yhteiskunnan tuilla. Omillaan se firma ei pärjäisi päivääkään.

    Mitä ihmeen kyttääjiä te olette kun toisten matkustelu niin kiinnostaa??? tommosista hulluista kai pitäs ilmottaa johonkin ku vieraiden ihmisten menemiset niin kiinnostaa...

    Äänestä

  • kyttääjät kirjoitti:

    Mitä ihmeen kyttääjiä te olette kun toisten matkustelu niin kiinnostaa??? tommosista hulluista kai pitäs ilmottaa johonkin ku vieraiden ihmisten menemiset niin kiinnostaa...

    Perustakaa ite firma niin voitte sitten matkustella mielinmäärin. Perinteistä Suomalaista kateutta kitataan palkka kurkusta alas ja valitetaan kun muilla on asiat paremmin. Säästäkää säästäkää. Ite oon opiskelija ja ihan hyvin on riittänyt rahat matkustella kerran vuodessa vaikka saan vuokran jälkeen 200 euroa käteen kuussa. Tehkää jotain älkääkä valittako urpot.

    Äänestä

  • Urpokyttäri kirjoitti:

    Yleensä firman pyörittäjillä ei ole aikaa matkustella. Pitää tehdä töitä. Tukieuroilla toimivat yritykset ovat asia erikseen.

    Äänestä

  • Kyllä. kirjoitti:

    Yleensä firman pyörittäjillä ei ole aikaa matkustella. Pitää tehdä töitä. Tukieuroilla toimivat yritykset ovat asia erikseen.

    Kerrohan mulle kaikkitietävä et mistä niitä tuki euroja saa niin paljon että voi vain reissata eikä tehdä töitä..? Startti raha on ainut ja reilu 20V toiminu yritys ei taida enää rahaa saada..! ttu että ihminen voi olla urpo!! sulle TUN urpo täällä Suomessa ei varmaan olis muita ku matkustelevia yrittäjiä jos homma tuolla lailla menis! Ps mene toope yritys kursseille niin tiedät mistä kirjoitat että tulis FAKTAA...

    Äänestä

  • kerrohan kyllä kirjoitti:

    Esimerkiksi: kunta rakentaa toimitilat, Te-keskus antaa investointitukea ja työntekijät nuoria kloppeja joille ei tarvitse maksaa juuri mitään. Ei ole starttiraha ainut tuki veronmaksajilta näille koijareille.

    Äänestä

Menevät 2010 vuoden aikana konkurssiin. Kuka tarvitsee esim grillejä tai savupeltejä? Ei kukaan.

Äänestä
  • Vaikkei mainitsemiasi artikkeleita tarvittaisikaan, piisaa ainakin parilla noista firmoista töitä niin perkeleesti ja pitkään. Moni tulee vielä yllättymään, kuinka metallifirmoilla alkaa mennä 2010-2011 lujaa. Saattepa nähdä.

    Äänestä

  • söljgsöl kirjoitti:

    Vaikkei mainitsemiasi artikkeleita tarvittaisikaan, piisaa ainakin parilla noista firmoista töitä niin perkeleesti ja pitkään. Moni tulee vielä yllättymään, kuinka metallifirmoilla alkaa mennä 2010-2011 lujaa. Saattepa nähdä.

    Nyt eletään vaan välivaihetta. Kohta on duunia niin paljon kuin tehdä ehtii! Think Positive :)

    Äänestä

  • söljgsöl kirjoitti:

    Vaikkei mainitsemiasi artikkeleita tarvittaisikaan, piisaa ainakin parilla noista firmoista töitä niin perkeleesti ja pitkään. Moni tulee vielä yllättymään, kuinka metallifirmoilla alkaa mennä 2010-2011 lujaa. Saattepa nähdä.

    kauppalehti kertoi tänään juttujaan, huomenna mennään taas lujaa!
    Olkaatte onnellisia te Outokummun työntekijät ja me aliurakoitsijat.
    Syksyllä nähdään taas"

    Äänestä

  • oli sarkasmia..

    Kuka tarvii savupeltejä??

    No laitettasko vaikka joka helevetin tönöö mihin tehää piippu niin myös savupelti?

    Vai mihin luulit että niitä käytetää?

    Äänestä

  • toivottavasti kirjoitti:

    oli sarkasmia..

    Kuka tarvii savupeltejä??

    No laitettasko vaikka joka helevetin tönöö mihin tehää piippu niin myös savupelti?

    Vai mihin luulit että niitä käytetää?

    Talojen rakentaminen on käytännössä loppunut, joten ei niitä piippujakaan tehdä. Polar Metallin savupellit ja grillit ovat muutenkin ylihinnoiteltuja. Käyttökelpoisia peltejä ja grillejä saa vähintään puolet halvemmalla.

    Äänestä

  • Tarkoittaa. kirjoitti:

    Talojen rakentaminen on käytännössä loppunut, joten ei niitä piippujakaan tehdä. Polar Metallin savupellit ja grillit ovat muutenkin ylihinnoiteltuja. Käyttökelpoisia peltejä ja grillejä saa vähintään puolet halvemmalla.

    Myöskin käyttökelpoisia autoja ja mopoja saa..mutta hyvistä jotka kestää joutuu vähän enemmän maksaan!! niinku kaikesta laadusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yritykset. kirjoitti:

Polar Metalli Oy Keminmaasta, Artichrome ja Torstec Torniosta ja Betamet Oulusta. Näin metallialalle vasta valmistuneena kiinnostaisi tietää, millaisia nämä firmat ovat työnantajina?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu