Kuukausi sitten avomieheni alkoi yhtäkkiä käyttäytymään täysin "omituisesti". Jätti tulematta kotiin ja jäi majailemaan kavereidensa luokse. Ihmettelin, eikö halua kotiin tulla ja miksi. Alkoholinkäyttö ja kaverit olivatkin yhtäkkiä hyvin tärkeitä. Mies, joka on aina ollut viimeisen päälle luotettava ja tunnollinen käänsi kelkkansa täysin yllättäin kokonaan.
Yhtäkkiä sain kuulla, kuinka hän ei enää pariin vuoteen ollut ollut onnellinen suhteessamme. No, mitään tällaista hän ei ollut ilmaissut ollenkaan vaan viimeiseen asti kaikki oli hyvin kuten aina. Nyt sain yhtäkkiä kuulla, että hän ei halua olla minun kanssani ja tahtoo erota, eikä halua tulla enää kotiimme muuta kuin hakemaan tavaransa.
En voinut käsittää mistään mitään. Yhä edelleen olen aivan shokissa ja ihmeissäni, miksi kaikki viimeiseen asti normaalisti ja sitten täysin yhtäkkiä näin? Olen kysellyt mieheltä samoja kysymyksiä.. miksi? miksi? miksi? Mies alkaa jo hermostua kysymyksiini. Hänelle kaikki on hyvin yksinkertaista, ei vaan enää halua olla yhdessä ja thats it! Haluaa elää omaa elämäänsä ja olla omillaan, elää vain itselleen.
Yhteinen koti tuntuu nyt kauhealle, tyhjälle paikalle. Taas viikonloppu tulossa ja minä olen yksin täällä missä vielä kuukausi sitten elimme jokapäiväistä elämäämme ja jopa suunnittelimme tulevaisuutta, olin hyvin onnellinen. Onneksi saan jo syötyä jotain (kuukauden aikana laihtunut n. 10kg stressin vuoksi kun ei pystynyt syömään) mutta muuten vain makaan sängyllä ja mietin asioita saamatta niihin mitään järkeä, kaikki menee kuin sumussa, mieleni ei osaa käsitellä näin yllättävää, kauheaa menetystä.
Hän tulee käymään joku päivä, hakemaan tavaransa ja jättämään minut lopullisesti. En tiedä miten kestän. Nyt elän vielä päivä kerrallaan haavemaailmassa, että hän tulee vielä kotiin ja jatkamme yhdessä, että hän edes tulee tänne ja saamme jutella, vaikka tiedänkin, että hän varmasti pysyy päätöksessään ja luultavasti romahdan hänen lähdettyään lopullisesti.
Mietin vain, mikä meni vikaan? Miksi en nähnyt ajoissa niitä asioita, jotka johtivat tähän? Mietin kaikki omat vikani, kuinka olen riidellyt, ollut itsekäs, naljaillut, ollut välinpitämätön, pitänyt suhdettamme itsestäänselvyytenä, tylsänä jne.. Kunpa olisin silloin tiennyt, että hän hautoo eroa, olisin muuttanut kaiken erilaiseksi, mutta en mitenkään voinut tietää..
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen yksin. Olimme miehen kanssa yhdessä nuorista saakka. Mieheni ei välitä siitä miten pärjään. Jos kysyn, että onko hän yhtään ajatellut miten minä jatkan tästä eteenpäin hän tuskastuu ja sanoo, että en voi olla hänestä riippuvainen ja minun pitää itse päättää mitä teen jne. no, onhan se totta, mutta pahalle tuntuu, ettei yhtäkkiä heru enää tippaakaan myötätuntoa vaikka olimme yli 10 vuotta yhdessä.
Nyttenkin pitäisi pakata tavaroita täällä asunnolla. Juhannuksen jälkeen pitää lähteä.. jonnekin...en edes tiedä vielä minne menen.. oikeastaan en jaksa edes ajatella, en saa aikaiseksi mitään. tulevaisuus on pelkkä tyhjä kysymysmerkki, ehkä olin liikaa kiinni suhteessamme, se oli minulle koko elämä ja nyt huomaan, että ilman sitä minulla ei ole mitään.
Yhtäkkiä sain kuulla, kuinka hän ei enää pariin vuoteen ollut ollut onnellinen suhteessamme. No, mitään tällaista hän ei ollut ilmaissut ollenkaan vaan viimeiseen asti kaikki oli hyvin kuten aina. Nyt sain yhtäkkiä kuulla, että hän ei halua olla minun kanssani ja tahtoo erota, eikä halua tulla enää kotiimme muuta kuin hakemaan tavaransa.
En voinut käsittää mistään mitään. Yhä edelleen olen aivan shokissa ja ihmeissäni, miksi kaikki viimeiseen asti normaalisti ja sitten täysin yhtäkkiä näin? Olen kysellyt mieheltä samoja kysymyksiä.. miksi? miksi? miksi? Mies alkaa jo hermostua kysymyksiini. Hänelle kaikki on hyvin yksinkertaista, ei vaan enää halua olla yhdessä ja thats it! Haluaa elää omaa elämäänsä ja olla omillaan, elää vain itselleen.
Yhteinen koti tuntuu nyt kauhealle, tyhjälle paikalle. Taas viikonloppu tulossa ja minä olen yksin täällä missä vielä kuukausi sitten elimme jokapäiväistä elämäämme ja jopa suunnittelimme tulevaisuutta, olin hyvin onnellinen. Onneksi saan jo syötyä jotain (kuukauden aikana laihtunut n. 10kg stressin vuoksi kun ei pystynyt syömään) mutta muuten vain makaan sängyllä ja mietin asioita saamatta niihin mitään järkeä, kaikki menee kuin sumussa, mieleni ei osaa käsitellä näin yllättävää, kauheaa menetystä.
Hän tulee käymään joku päivä, hakemaan tavaransa ja jättämään minut lopullisesti. En tiedä miten kestän. Nyt elän vielä päivä kerrallaan haavemaailmassa, että hän tulee vielä kotiin ja jatkamme yhdessä, että hän edes tulee tänne ja saamme jutella, vaikka tiedänkin, että hän varmasti pysyy päätöksessään ja luultavasti romahdan hänen lähdettyään lopullisesti.
Mietin vain, mikä meni vikaan? Miksi en nähnyt ajoissa niitä asioita, jotka johtivat tähän? Mietin kaikki omat vikani, kuinka olen riidellyt, ollut itsekäs, naljaillut, ollut välinpitämätön, pitänyt suhdettamme itsestäänselvyytenä, tylsänä jne.. Kunpa olisin silloin tiennyt, että hän hautoo eroa, olisin muuttanut kaiken erilaiseksi, mutta en mitenkään voinut tietää..
Ensimmäistä kertaa elämässäni olen yksin. Olimme miehen kanssa yhdessä nuorista saakka. Mieheni ei välitä siitä miten pärjään. Jos kysyn, että onko hän yhtään ajatellut miten minä jatkan tästä eteenpäin hän tuskastuu ja sanoo, että en voi olla hänestä riippuvainen ja minun pitää itse päättää mitä teen jne. no, onhan se totta, mutta pahalle tuntuu, ettei yhtäkkiä heru enää tippaakaan myötätuntoa vaikka olimme yli 10 vuotta yhdessä.
Nyttenkin pitäisi pakata tavaroita täällä asunnolla. Juhannuksen jälkeen pitää lähteä.. jonnekin...en edes tiedä vielä minne menen.. oikeastaan en jaksa edes ajatella, en saa aikaiseksi mitään. tulevaisuus on pelkkä tyhjä kysymysmerkki, ehkä olin liikaa kiinni suhteessamme, se oli minulle koko elämä ja nyt huomaan, että ilman sitä minulla ei ole mitään.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sama asia kävi minulle..eli avovaimo otti ja lähti toisen miehen matkaan.9kk vehkeilty
selän takana ja mitään varoittavaa esimerkkiä en saannut.13v. parisuhde lapsi tuloksena ja kaikki pirstaleina.Joten ei naiset ole ainoita jotka joutuvat miehen jättämiksi.Osaavat ne naisetkin olla ketkuja vaikka näillä palstoilla jauhetaan että miehet olisivat jotain jättäjäporukkaa.
T: et ole yksin tässä paska elämässä!!!!!!!!!!
Kiitos "mies 37" ja otan osaa tilanteeseesi. Todella voin ymmärtää miltä sinusta tuntuu. Omassa elämässäni olen kokenut vaikka mitä negatiivista, mutta taidan olla jotenkin tyhmä, kun en kuuna päivänä olisi osannut tällaista juonenkäännettä elämäntarinaani edes kuvitella, se ei käynyt mielessäni, että minun mieheni, rakkauteni nuoresta saakka, jonka kanssa olimme yhteenkasvaneet, kylmästi häipyisi ja jättäisi minut ja juuri kun luulin, että meillä on kaikki oikein hyvin. Melko kylmää kuulla, että toinen ei ole ollut onnellinen enää 2-3 vuoteen, kun itse olet siinä elänyt hyvässä uskossa, että ollaan yhdessä vanhuuteen saakka. Ajattelin, että kaikkea voi elämässä tapahtua, mutta yhdessä pysymme, luulin että hänkin ajatteli niin. Nyt hän vain kertoo, kuinka vaikeaa elämämme on ollut monta vuotta, ja kuinka häntä on ahdistanut. on kuulema uskotellut itsellensä olevansa onnellinen ja siksi pysynyt yhdessä, nyt sitten tajunnut, ettei olekaan onnellinen ja päättänyt lähteä.
Meillä olisi tullut 12 vuotta yhteistä elämää syksyllä täyteen. En olisi koskaan uskonut, että se katkeaa tähän vaiheeseen..
sitä vielä ajattelin, että kuinka tällaisessa tilanteessa koko elämä muuttuu.. tämän kodin joutuu jättämään ja etsimään uuden kämpän jostain, taloudellisesti jään todella heikoille eli elämänlaatu laskee surkealle tasolle, mietin miten selitän tämän kaikille yhteisille tuttaville ja ystäville, jotka ovat tottuneet, että olemme "ikuisesti" yhdessä.. jostain syystä otan tämän eron/jätetyksi tulemisen myös suurena häpeänä ja epäonnistumisena.. tulen olemaan myös todella yksinäinen, en tiedä miten kestän asua yksin jossakin ihan muualla, uudessa asunnossa kun en koskaan ole yksin ollut..
hirveää, miten elämä voi muuttua silmänräpäyksessä ihan eriksi mitä se on ollut koko puoli elämääsi.. ei siihen ajatukseen voi ihan heti tottua. minä en osaa vieläkään kuukausi eroilmoituksen jälkeen kuvitella elämääni ilman miestäni, vieläkin jossain mielessäni miellän, että olemme yhdessä ja elämä jatkuu "pienen" välirikon jälkeen...
Niinpä ja vielä semmoinen nykytrendi että enään ei vietetä eron jälkeen
yksin vaan on se seuraava valmiina kärkkymässä taustalla ettei tarvii yksin
nyhjätä "pakkosinkkuudessa yli vuoden" kuten minä tällä hetkellä.Täysin kylmää
toimintaa on. Kyllä meni usko tähän touhuun varmaan lopullisesti :( Tosin en luovuta vielä :) Kaikille mun kaveripiirissä eronneille miehille on käynyt samoin eli yleisen tiedostettu temppu naisilta/miehiltä..en halua yleistää kumminkaan että kaikki näin tekisi.....never ending story :(
M-37
Vielä tähän kirjoittelen lisäystä, että niinhän se miehellänikin paljastui olevan olemassa nainen, johon on ainakin ihastunut ja tapailleet ovat ja tekemistä ollut jo puoli vuotta. Työmatkallaan tavanneet ja nainen antanut "tukeaan" miehelleni jo pitkään tämän vuodattaessaan ongelmiaan ja elämänsä ahdistusta naiselle ja luulen, että seksiäkin ollut koko ajan vaikka mies tämän kieltääkin, ovat kuulema vain jutelleet ja mies puhunut naiselle "ongelmistaan" eli siis siitä että haluaa eroon meidän suhteesta (tämä lipsahti mieheltäni).. arvatkaapa onko loukkaavaa kuulla, että mies on toiselle naiselle puhunut kaikesta ja minulle ei mistään.. en ymmärrä. Minulla on tunne, että tuo nainen manipuloinut miestäni ja painostanut tekemään ratkaisun erota minusta, koska ilmeisesti haluaa mieheni itselleen. Ilmeisesti meidän suhde alkoi mennä pilalle silloin kun mies aloitti reissutyönsä, oli kaksi ja puoli vuotta vain viikonloput kotona ja uusi nainen siis tuli kuviohin siellä.
Niin, tuli sellainen idea mieleen, että jos on tarvetta tai halukkuutta niin voisimme perustaa sellaisen jätettyjen osapuolten "terapiakirjoittelu"-ringin, että voisimme vaikka sähköpostin kautta kirjoitella vapaasti tuntemuksiamme ja ajatuksiamme samassa tilanteessa olevat.. en tiedä, mutta minä ainakin koen itseni tässä tilanteessa hyvin yksinäiseksi ja olisi jotenkin turvallista jakaa tätä jonkun kanssa.
minulle voi kirjoittaa: [email protected]
Sori nyt kun sanon suoraan MUTTA; jos et ole ikinä ollut yksin niin sun on todellakin korkea aika itsenäistyä. Itsenäinen ihminen on vahva eikä liian riippuvainen toisista.
kuin te: jätetty nainen ja mies 37. Tuo sinun kirjoituksesi on lähes samanlainen kuin minun elämäni oli. Mies muuttui viime keväänä ja jätti minut, meillä on kaksi lastakin 10 vuoden avoliitosta. Minulle myös selvisi kuinka hän oli käynyt syvällisiä keskusteluja toisen naisen kanssa meidän asioista, ovat vielä työkavereitakin ja asuimme melkein naapureina. En eron aikoihin vielä tiennyt tuon toisen naisen erosta, mutta nyt näin jälkeenpäin ajateltuna, palaset loksahtivat paikoilleen, ei tarvinnut enää miettiä, että miksi mies muuttui. Ovat edelleen yhdessä, naisella kaksi lasta ja minä jouduin muuttamaan meidän lasten kanssa vuokralle, asumme edelleen samalla pienellä paikkakunnalla heidän kanssaan, mikä ei oikein kivalta tunnu. Joka vitun päivä näen tuon toisen naisen, elämä olisi minulle helpompaa muualla, mutta lasten vuoksi olen jäänyt ja sain juuri tietää, että työnikin jatkuu tällä paikkakunnalla. Tässä on nyt vuoden päivät oltu sitten ihan kokonaan ilman miestä, mikä on ollut hyvä asia, on tullut ainakin ryvettyä suossa oikein kunnolla. Nyt jo helpottaa, halveksin heitä kumpaakin ja oma elämäni jatkuu, vaikka heidän kummankin lärvit vituttaa. Olen 34 vuotias ja ikäväkseni huomannut sen tosi asian, että jos ihastunkin, niin mies on varattu ja vapaana olevat mitä tiedän, on niitä hörhöjä joita kukaan ei huoli, ennemmin sitten ilman. Yksin olen jo tottunut olemaan, joten jos kohdalle sattuu niin sitten niin, etsimään en lähde.
Mulla myös vuosi takana erosta jossa mies vaan päätti kymmenen vuoden jälkeen että haluaa elää sinkkuelämää joka jäänyt välistä tms. Mies oli aina se joka sanoi että ollaan aina yhdessa ja ei koskaan erota. Kolmekuukautta jaksoi vastata puhelimeen jos soitin tai soitti itsekin sillon tällön, mutta sen jälkeen en ole miehestä mitään kuullut lopetti yhteydenpidon kuin seinään. Vuoden jälkeen on jo parempi olla ja osaa elää yksin, oma kaksiokin alkaa tuntua kodilta vaikkei se yhteiselle rivitalollemme vedä vertoja. Kesä tuo mukanaan surullisia muistoja, mutta nyt olen jo niin vahva että tiedän että ahdistus menee ohi. Tuntuu pahalta että tämä on näin yleistä ja toisaalta hyvältä ettei todellakaan ole ainoa. Olen löytänyt paljon uusia ystäviä ja oppinut itsestäni uusia asioita. Kasvanut ihmisenä. Silti ihmettelen miksei paha olo mene vieläkään kokonaan pois. Toivon iltaisin nukkumaan mennessä että joku päivä osaisin irrottaa vanhasta ja saisin olla onnellinen. Lapsia minulle ei liitosta suotu vaikka kovin halusinkin, tuntuu että aika perheen perustamiseen alkaa olla kortilla.
jätetty. Mies ilmoitti yli 10v suhteen jälkeen ettei ole enää onnellinen, ei ole ollut sitä pitempään aikaan. Hautonut lähtöä yli 2 vuotta.Yhdessä ostettu talokin oli ollut virhe. Onko suuta puhua miehillä? Kaikki tuli yllättäin, ei mitään varoitusmerkkkiä, paitsi se että jäi kiinni katselemasta netistä asuntoja, miten monta kertaa kysyin miksi niitä katselet, sijoitus mielessä kuulema! Parissa viikossa on nyt tapahtunut paljon. Olen lunastanut talon itselleni, siis lainan. Mies on hakenut tavaransa ja lähtenyt. Mutta en vieläkään voi uskoa että tässä kävi näin ja hoen sitä miksi sanaa. Töissä olen jaksanut käydä, siellä sentää ajatukset jossakin muussa kuin tässä erosssa, mutta muuten mietin eroa, en tiedä milloin alkaa helpottaa. Illat kuluu itkiessä tuskaa ja ulkona paistaa aurinko ja loma tulossa, mutta voi jo nyt sanoa että ei paljon lomalta tunnu.
7v yhdessä ja meillä ei mennyt loppuaikana kovinkaan hyvin. Syy oli minun, koska olin henkisesti niin huonossa kunnossa ja purkasin häneen kaiken vihani, kiukkuni ja pettymykseni. Olen lukenut maileja ja textareita, joissa häntä haukun mitä kamalimmilla sanoilla..pitää tunnustaa, että en tänäpäivänäkään usko niitä omiksi kirjoituksiksini.
Seksikin loppui. Yritin kyllä viimeisillä voimillani saada suhdetta toimimaan, mutta kuin toinen ei ollut yhtään enää mukana, niin yksin se ei onnistunut. Hän muutti ensin omaan asuntoon, välillä sanoi, että ei enää palaa,mutta jotenkin meillä alkoi taas suhde vähän toimiakkin, mietimme taas yhteen muuttamista...mutta sitten sairauteni nosti taas päätään...
Siispä hän lopulta lähti lopullisesti, kun löysi naisen joka antoi hänelle kaikkea mitä minulta ei saanut.
Lähtö oli shokki. Terapiassa totesimme,että se oli ollut niin järkytys, että en muista siitä lähdöstä kuin pari asiaa.
Meni muutama viikko, hän alkoi tapailemaan minua salaa tältä uudelta. Olin hänen kultansa, höpönassunsa ja halailimme paljon. Kun hän kerran tuli käymään luonani, niin sanoi ovellani, että heidän suhteesta ei taida tulla mitään, sillä he ovat niin erilaisia ja hän on ajaltellut minua todella paljon ja myös mietti, että mitä sanoo tälle uudelle naiselle, jos/kun palaa luokseni..
Tein kaikkeni mitä voin, että hän olisi vielä palannut. Tosin keinot olivat vähissä, sillä näimme vain kerran pari viikossa ja yöksi hän lähti aina uuden naisen viereen. Hänen tullessaan käymään leivoin tuoretta pullaa, tein räiskäleitä hillolla ja kermavaahdolla. (Tie miehen sydämeen ei käynytkään vatsan kautta) ja lähetin hänelle kotiin kukkasia, suklaata, IloveYou-nallen, pieniä kirjoja rakkaudesta, kuvakirjan reissuistamme, ...mikään ei auttanut.
Lopulta hän päätti jättää minut kokonaan, koska uusi nainen tuli raskaaksi 2-2,5kk jälkeen heidän tapaamisesta. Kysyin häneltä muutama päivä ennen raskaustietoa, että tahtooko elämäänsä lapsia vai ei. Vastaus tuli vaisusti: ei..ei taida..ei tiedä vielä, mutta tuskimpa. Meidän yhteiselomme aikana hän ei kertaakaan sanonut lasta kanssani haluavan (tai kerran, mutta seuraavana päivänä kielsi sen, että ei muka ollut niin sanonut). Minä ilmoitin jo seurustelumme alkaessa, että en lapsia tahdo. Liekö sitten miehen mieli muuttunut, kun niin nopeasti tulivat raskaaksi vai oliko se kenties vahinko vai kenties "nopean harkinnan tulos"...
Ikävä on suunnaton. Illat ja välillä päivätkin itken yhä, vaikka tästä on jo kohta 6kk. Kaipaan ja rakastan häntä aivan mielettömästi ja olisin edelleenkin valmis tekemään mitä tahansa että hän palaisi. Kesä tulee ja olen yksin. Kärsin sosiaalisten tilanteiden pelosta sekä paniikkihäiriöistä, jotka estävät minua hakeutumasta ihmisten joukkoon. Olen kyllä oikeasti yrittänyt.
(Terapeutin mukaan en ole läheisyysriippuvainen)
Kun hän lähti niin samalla menetin elämäni, sillä hän vei mukanaan rakkauden, harrastuskaverin, tukijan ja "ystävän". Lisäksi tähän kaiken päälle sain töistä lapun: lomautettu toistaiseksi :(
Ei rakkautta ei töitä.
Tajusin, liian myöhään, että hän oli elämäni mies, sillä sen arvon tajuaa vasta kun sen menttää. Hän oli kiltti, samoja asioita harrastava, ei juonut, ei käyttänyt mitään aineita, ei lyönyt, ei polttanut, mutta oli ehkä vähän laiska kotitöissä ja raha "poltti" taskuissa.
Monet sanoo, unohda ex:äsi, uutta kehiin, maailma on miehiä täynnä, toiset sanoo, että tuo oli mieheltä vain paha hairahdus ja kyllä se "routa vielä porsaan kotiin tuo"..
Ex olisi halunnut pitää minuun vielä yhteyttä soittelemalla ja jossain vaiheessa ryhtyä kaverikseni, mutta tämä uusi nainen ei ymmärrettävästi sitä hyväksynyt.
Tämän saman koin v. 2000, kun 12 vuoden suhde päättyi. Tämä ero muistuttaa myös siitä, sillä silloinkin kävi samoin..toinen nainen tuli kuvioihin ja melkeen heti siihen syntyi lapsi ja työni loppuivat myös silloin. Miksi taas?!
En oikeasti tiedä, että miten tästä selvitä tällä kertaa.
Ei ole syytä nousta aamulla sängystä.
Ei ole ystäviä ei töitä.
Tunnen olevani maailman turhin ihminen, jolla ei ole enää mekitystä täällä ja mietin usein itsemurhaa, jotta pääsisin tästä vereslihalle raastavasta tuskasta eroon.
Käyn nyt todella harvakseltani terapiassa, koska en tunne saavani sieltä apua.
Lääkkeitä en syö, sillä useampia merkkejä on jo kokeiltu useamman viikon, mutta mikään ei tunnu sopivan.
Aika parantaa haavat, vai parantaako, se jää nähtäväksi.
(Anteeksi jos tämä kuulosti "valitusvirreltä").
"Aurinko laskee mailleen, tulee uusi päivä,
sen erottaa vain yö joka on pitkä ja pimeä, kuten on
minunkin ikävä sinua"
http://www.aijaa.com/v.php?i=4285479.jpg
(kuvan olen itse ottanut)
sinulle "nainen36" tiedän täsmälleen miltä sinusta tuntuu. Kuten aloituksessa kirjoitin minunkin mieheni jätti minut aivan yllättäin. Vielä vappuviikolla lähetteli minulle normaaliin tapaan viestejä, joissa olin rakas ja tärkeä, sekä oli muutenkin kuin aina ennen. Sitten vaan vappuaattona ei tullutkaan kotiin. Ei kuulunut mitään. Puhelin oli kiinni, en saanut yhteyttä. Olin hädissään ja peloissaan, luulin että jokin onnettomuus tapahtunut. Vapun jälkeen lauantaina soitti minulle ja kylmästi lateli puhelimessa, kuin vieras ihminen, että haluaa erota minusta ja ei ole onnellinen suhteessamme, eikä ole ollut sitä 2-3 vuoteen. Samassa puhelussa tuli ilmi, että hän on rakastunut tulisesti (kuten asian ilmaisi) toiseen naiseen. Kyyneleet vain valuivat valtoimenaan minulta ja olin aivan shokissa, en tajunnut mitään. Toukokuun aikana mies ei ole enää käynyt kotona kuin pari kertaa. Luulen, että hän asuu jo uuden naisena luona vaikkei sitä myönnäkään. Olen varma, että heillä on ollut suhde selkäni takana jo kauan. Niin selvälle kaikki miehen osalta tuntui, että on tätä hommaa pedannut jo kauan, oli vain ajan kysymys kakistaa se minulle. Kaksi viikko meni kuin jossakin sumussa, en pystynyt syömään mitään, laihduin n. 10kg, nyt olen jo syönyt ja nukkunut, mutta yhä olen kuin puulla päähän lyöty. Kotona en oikein osaa tehdä mitään, istun vain tässä netillä tai makaan sohvalla, en ole edes telkkaria avannut, ei ole keskittymiskykyä. Hetki kerrallaan jaksan, seuraavana hetkenä tuntuu että tämä on mahdotonta. en vielä tiedä muutenkaan miten kaikki asiat järjestän..
Luin näitä teidän kaikkien juttuja, koittakaa jaksaa..! Toivoa joku päivä tulee, koska tietä on vain ylöspäin pohjalta surusta ym. missä olen itsekin ollut ja välillä olen tuon tuosta. Olen löytänyt silti elämänviisauksia vaikka tunnen itseni tilanteiden vangiksi. Päämääränä on kuitenkin parempaa elämää
Moi! Itselläni on liki 20-v yhteiselon jälkeen tullut ero ja kumppanini muutto tapahtui perjantaina, joten kaikki on itselläni melkoisessa myllerryksessä, joten hyvin tiedän mistä puhut ja miltä susta tuntuu. Mieleni on kuin vuoristorata heltellisesti hyvä kun taas kohta tuntuu, että elämä pysähtyy tähän. Itsekkin olen miettinyt aikaa taaksepäin olisiko jotakin voinut tehdä toisin, olisiko jollakin muutoksella voinut väistää eron. Tosin kavereina pyrimme eromme tekemään kun lapsiakin on. Tuntuu, että kokoajan tarvitsisi ystävättäriä seuraksi kenen kanssa jutella ja kaverini ovat perheellisiä niin niilläkin on ne omat rutiinit joita täytyy hoitaa ja aina ei aikaa löydy mun luo kahville tulemaan tai puhelimessa puhumaan. Tässä täytyy päivä kerralla yrittää mennä ja jotenkin katsoa tulevaisuuteen valoisasti vaikka se ei aina olekkaan helppoa.
avomieheni vehkeili puoli kuukautta toisen naisen kanssa selkäni takana, ihmettelinkin hänen outo käytöstään tulla myöhemmin kotiin kuin normaali aikaan suoraan töiden jälkeen,
avomieheni vehkeili puoli kuukautta toisen naisen kanssa selkäni takana, ihmettelinkin hänen outo käytöstään tulla myöhemmin kotiin kuin normaali aikaan suoraan töiden jälkeen, mutta perjantaina exä ei tullutkaan kotiimme selvittämään eroa jonka hän kertoi puhelimitse itku kurkussa. Eroamistaan hän oli jo ajatellut kuukausien ajan. Tuo sinun tekstisi on ihankuin minun eroni exän kans.
exä tulee tänään hakemaan tavaransa pois kodistamme ja hyvästelemään minut ja koiramme jonka omistamme yhdessä mutta tuskin hän haluaa jatkossa nähdä koiraani.
minä itse sairastan syvää masennusta ja nyt tuntuu että masennukseni pahenee mutta onneksi on parin viikon päästä lääkäri jolle voin puhua ja ehkä nyt hän ymmärtää hieman enemmän ja paremmin.
ei tämä ole minun ensimmäinen eroni vaan jopa toinen sillä ensimmäinen ex-kihlattu jätti minut juuri masennukseni vuoksi joten uskoisin että että toinen exäni jätti minut samasta syystä. nimittäin masennuksen vuoksi.
hyvä asia on se että minä saan pitää asuntomme sillä hän muuttaa tämän toisen naisen luokse asumaan lopullisesti jonka kanssa hän on kuulemma onnellinen mitä ei ole ollut minun kanssani pitkään aikaan.
Joo itsellänikin on pari viikkoa takana yleisperäistä vitutusta. Vaimolla oli toinen mies, jonka takia hänen tunteet minuun muuttuivat vihaksi. ( Syytä en vieläkkään tiedä)
Talo, auto ja kaksi pientä lasta meni sen siliän tien. Nyt ei ole muuta kuin 4 kassia kamppeita ja harrastus välineet. Kyllä välillä ottaa todella paljon päähän että tässäkö on tulos kun rakentaa kahden vaikean raskauden jälkeen suhdetta monta vuotta ja sitten kaikki romahtaa. Ei se auta. Pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä.