Ongelmani on sellainen, että en enää halua omaa miestäni. Olen seurustellut hänen kanssaan muutaman vuoden ja nyt jotenkin on lähtenyt täysin halut. Kotona yksin ollessani kyllä saatan päivässäkin suoda itselleni 1-5 orgasmia, mutta kun ajattelenkin seksiä puolisoni kanssa into lopahtaa siihen. Minulla on ollut pari muutankin pidempää suhdetta aiemmin, eikä koskaan ole ollut tällaisia ongelmia. Puolisoni on kyllä hyvännäköinen, mutta en vain voi sietää joitakin asioita hänessä ja ne ovat alkaneet häiritä jopa seksielämää! Puolisoni on lähes koko suhteemme ajan pelannut ihmeellistä peliä. Hän yrittää tehdä minua mustasukkaiseksi, yrittää olla tavoittamaton ja etäinen. Puolisoni muutamat piirteet tekevät hänestä hyvin naismaisen minun silmissäni. En oikeasti enää pysty ajattelemaan seksin aikana että hän olisi KUNNON mies. Puolisoni nalkuttaa, murjottaa, kiukuttelee, tekee temppuja, kieroilee jne. aivan kuin naiset (siis helvetin ärsyttävät sellaiset). Olen keskustellut asiasta puolisoni kanssa ja sanonut suoraan mistä kiikastaa, mutta hän vain jatkaa omaa show:taan. Tiedän kyllä, että jos tämä vielä jatkuu kauankin, niin jompikumpi (luultavasti minä) alkaa pettämään. Minua ärsyttää myös se, että puolisoni torjuu monesti seksuaaliset lähestymisyritykseni ja sitten vähän ajan päästä tekee itse aloitteen. Minä en millään jaksaisi mitään hiekkalaatikkoleikkejä. Miten saisin selitettyä asian puolisolleni niin, että hän ymmärtäisi tilanteen, mutta ei loukkaantuisi? Olen alkanut salaa katsomaan pornoa ja yrittänyt tyydyttää itseäni, jotta en vain retkahtaisi kehenkään muuhun. En tiedä mitä minun pitäisi tehdä. En halua olla minkään naisen kanssa. Olen sitä jo kokeillut ja ei ollut mun juttu. Mutta vielä pahempaa on olla miehen kanssa, joka on kuin nainen.
Siis pointti on se, että meillä on mennyt sukupuoliroolit ja kaikki muutkin roolit aivan sekaisin. Minusta tuntuu, että minä olen meidän suhteessa se, joka kantaa kaiken vastuun, suunnittelee kaiken, tekee kaiken ja jonka on loppujen lopuksi jos huonosti käy, korjattava sotkut. Tuntuu kuin minä olisin äiti (tai isä tässä tapauksessa) ja hän lapsi. Tai minä mies ja hän nainen. Puolisoni kyllä kertoo haluavansa olla kanssani, mutta näyttää siltä ettei hän ole valmis tekemään sen eteen mitään. Minun pitäisi keikistellä päivät pitkät minihameissa yms. ja hänen ei tarvitse edes ajaa partaansa, harjata hiuksiaan tai tehdä mitään. Olen pyytänyt ja anellut häntä olemaan kovaotteisempi sängyssä tai näyttävän tunteitaan muulloin. Hänestä ei vain irtoa yhtään mitään, ei tunteenilmaisuja, ei himoa ja halukkuutta. Olen meikannut, laittautunut nätiksi, pukeutunut seksikkäästi, järjestänyt yllätyksiä, välillä kokeillut olla myös salaperäsempi ja vaikeasti tavoiteltava. En vain jaksaisi enää lässytyksiä rakkaudesta, sillä ne ei kyllä näy tämän ihmisen teoissa. Olen ehdotellut ties mitä ja kyllä hänelle seksi kelpaakin, mutta tuntuu etten itse saa siitä enää mitään irti tai ylipäänsä en saa enää mitään irti koko ihmisestä. Puolisoni on itse ollut alusta alkaen minusta mustasukkainen ja siksi yrittänyt kerskailla itse omilla vähäisillä "saavutuksillaan". Siis pelkkä seksi ei ole suhteemme ainoa ongelma. Ongelmana on hyvinkin pitkälle puolisoni kieroutunut ajatusmaailma. Hän monesti tekee niin, että vittuilee minulla/yrittää tehdä minua mustasukkaiseksi. Hän on itse sanonut minulle, että yrittää näillä tempuillaan saada selville, että välitänkö hänestä. Ei voisi olla sitten idiootimpaa keinoa selvittää asia. Minulla itselläni on itseluottamus kohdillaan ja pään sisäinenkin elämä suhteellisen harmonista, mutta minusta on alkanut tuntumaan sille, ettei puolsollani ole niin auvoista itsensä kanssa. Mitenkähän voisin auttaa häntä saavuttamaan itseluottamusta ja alkavan luottaa siihen, että jos hän vain kysyisi minulta suoraan, hän saisi kysymykseensä suoran vastauksen? Minua ketuttaa myös se, että iselläni on selvillä, mitä haluan elämältä, mutta puolisoni vain jookailee ja kulkee kuin hevonen heinätupsulta toiselle, kunnes huomaa äkkiä olevansa aivan jossain muualla kuin oli aiemmin kuvitellut.
Noh, tästä nyt tuli vähän tällainen vuodatus =) Jos jollain olisi antaa neuvoja tai kritiikkiä, antaa palaa ;)
Siis pointti on se, että meillä on mennyt sukupuoliroolit ja kaikki muutkin roolit aivan sekaisin. Minusta tuntuu, että minä olen meidän suhteessa se, joka kantaa kaiken vastuun, suunnittelee kaiken, tekee kaiken ja jonka on loppujen lopuksi jos huonosti käy, korjattava sotkut. Tuntuu kuin minä olisin äiti (tai isä tässä tapauksessa) ja hän lapsi. Tai minä mies ja hän nainen. Puolisoni kyllä kertoo haluavansa olla kanssani, mutta näyttää siltä ettei hän ole valmis tekemään sen eteen mitään. Minun pitäisi keikistellä päivät pitkät minihameissa yms. ja hänen ei tarvitse edes ajaa partaansa, harjata hiuksiaan tai tehdä mitään. Olen pyytänyt ja anellut häntä olemaan kovaotteisempi sängyssä tai näyttävän tunteitaan muulloin. Hänestä ei vain irtoa yhtään mitään, ei tunteenilmaisuja, ei himoa ja halukkuutta. Olen meikannut, laittautunut nätiksi, pukeutunut seksikkäästi, järjestänyt yllätyksiä, välillä kokeillut olla myös salaperäsempi ja vaikeasti tavoiteltava. En vain jaksaisi enää lässytyksiä rakkaudesta, sillä ne ei kyllä näy tämän ihmisen teoissa. Olen ehdotellut ties mitä ja kyllä hänelle seksi kelpaakin, mutta tuntuu etten itse saa siitä enää mitään irti tai ylipäänsä en saa enää mitään irti koko ihmisestä. Puolisoni on itse ollut alusta alkaen minusta mustasukkainen ja siksi yrittänyt kerskailla itse omilla vähäisillä "saavutuksillaan". Siis pelkkä seksi ei ole suhteemme ainoa ongelma. Ongelmana on hyvinkin pitkälle puolisoni kieroutunut ajatusmaailma. Hän monesti tekee niin, että vittuilee minulla/yrittää tehdä minua mustasukkaiseksi. Hän on itse sanonut minulle, että yrittää näillä tempuillaan saada selville, että välitänkö hänestä. Ei voisi olla sitten idiootimpaa keinoa selvittää asia. Minulla itselläni on itseluottamus kohdillaan ja pään sisäinenkin elämä suhteellisen harmonista, mutta minusta on alkanut tuntumaan sille, ettei puolsollani ole niin auvoista itsensä kanssa. Mitenkähän voisin auttaa häntä saavuttamaan itseluottamusta ja alkavan luottaa siihen, että jos hän vain kysyisi minulta suoraan, hän saisi kysymykseensä suoran vastauksen? Minua ketuttaa myös se, että iselläni on selvillä, mitä haluan elämältä, mutta puolisoni vain jookailee ja kulkee kuin hevonen heinätupsulta toiselle, kunnes huomaa äkkiä olevansa aivan jossain muualla kuin oli aiemmin kuvitellut.
Noh, tästä nyt tuli vähän tällainen vuodatus =) Jos jollain olisi antaa neuvoja tai kritiikkiä, antaa palaa ;)
Vastaukset 1
Vanhimmat
no lähde lätkimään. mitä siinä neuvoja kyselet. olet jo asian päättänyt.