Pitkästä suhteesta eroaminen?

miekkonen7435

Olen 35-vuotias mies, seurustellut saman naisen kanssa 18 vuotta, josta 14 vuotta naimisissa. Meillä on kaksi ihanaa lasta, on työpaikat, omakotitalo, farmariauto, kaikkea sellaista ja jossain mielessä meitä voisi pitää ns ihanneperheenä.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että olen rakastunut, aivan toivottomasti ja aidosti toiseen naiseen. Älkää tuomitko, älkää saarnatko; näin on käynyt. Kaikki alkoi harmittomasta viestittelystä noin puoli vuotta sitten, mutta ajan kuluessa jutut syvenivät, huomasimme että tulemme toimeen keskenämme erittäin hyvin, meillä niin sanotusti "synkkaa" ja voisimme ajatella oikeasti olevamme yhdessä.

Asia ei enää ole salainen, olemme nostaneet kissan pöydälle ja aloittaneet keskustelut puolisoni kanssa. Hänen mielestä
än voisimme jatkaa, olemmehan pärjänneet aina tähänkin asti. Jossain mielessä olen hänen kanssaan samaa mieltä, meillä ei ole isompia riitoja, olemme aina saaneet asiat sovittua jne. Mutta viime vuosina olemme etääntyneet toisistamme, olen havainnut myös hänen menohalunsa.

Minulla on ristiriitainen tunne. Pitäisikö tylsän aikuisen tavoin jatkaa vanhassa liitossa ihan järkisyistä, vai pitäisikö kuunnella sydäntään ja tehdä toisin? Ymmärrän kyllä uuteen suhteeseen liittyvän "huuman" ja yritän suodattaa sitä pois, mutta siitä ei pääse mihinkään että olen mielestäni oikeasti rakastunut uuteen ihmiseen. Asiaa on vaikea kuvailla, mutta siinä on ihminen jonka kanssa haluaisin vanheta, viettää toiset 18 vuotta! Minua vaivaa kuitenkin velvollisuudentunto, pitäisikö kuitenkin jatkaa vanhassa systeemissä, järkkymättä vaikka sydän sanoo toisin? Tiedän että pärjäisimme, mutta osa minusta kuihtuu pois, kuolee rakkauteni mukana.

Täytyykö olla aikuinen? Täytyykö aikuisten tehdä vaan järkipäätöksiä? Onko pakko olla saman ihmisen kanssa elämänsä jos on todellakin löytänyt toisen jonka kanssa voisi kuvitella sen loppuun elävänsä. Pitääkö kuihtua liitossa vaan lasten ja "järkisyiden" takia?

Elämä ei ole helppoa... On niin vaikeaa olla aikuinen...

Kiitos kun luitte! Kiitos jos jaksatte kommentoida.

153

24063

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ole onnellinen

      ei oel oikeaa tai väärää elämää, on vain erilaisia risteyksiä ja polkuja. Mutta on vain yksi elämä, ei ne tehdyt asia kaduta, vaan tekemättömät aina.

      • Lady Red

        Mikään ei ole niin tärkeää kuin rakastaa, niinkuin pohditkin että toisaalta kaikki on kunnossa suhteessasi mutta sydän lyö jollekkin toiselle.
        Auttaisko selventämään jos ottaisit paperin ja laittaisit 10 hyvää ja huonoa kohtaa kummastakin naisesta ja huom. rehellisesti.
        Auttaa myös kun ottaa välimatkaa asiaan, pääsisitkö jonnekkin mökille mistä ei vois olla yhteydessä ulkomaailmaan?
        Luonnossa käveleminen helpottaa kans kummasti kun ajatukset käy ylikierroksilla.
        Ennenkaikkea koita yhdistää sydän ja intuitio.
        Pyydä viestiä maailmankaikkeudelta..

        Niin ja tee päätös itseksesi vaikka ystävät sanoisivat mitä B-)

        Mitä ikinä teetkin niin se on oikein.

      • täällä ollaan
        Lady Red kirjoitti:

        Mikään ei ole niin tärkeää kuin rakastaa, niinkuin pohditkin että toisaalta kaikki on kunnossa suhteessasi mutta sydän lyö jollekkin toiselle.
        Auttaisko selventämään jos ottaisit paperin ja laittaisit 10 hyvää ja huonoa kohtaa kummastakin naisesta ja huom. rehellisesti.
        Auttaa myös kun ottaa välimatkaa asiaan, pääsisitkö jonnekkin mökille mistä ei vois olla yhteydessä ulkomaailmaan?
        Luonnossa käveleminen helpottaa kans kummasti kun ajatukset käy ylikierroksilla.
        Ennenkaikkea koita yhdistää sydän ja intuitio.
        Pyydä viestiä maailmankaikkeudelta..

        Niin ja tee päätös itseksesi vaikka ystävät sanoisivat mitä B-)

        Mitä ikinä teetkin niin se on oikein.

        Niiin kerranhan täällä ollaan, joten kyllä se oikea rakkaus on kuitenkin asia minkä vuoksi kannattaa kyllä hypätä ja lähteä, turha sitä on suhtessa väkisin jos sydän ei ole paikalla. Se ei vaan enää onnistu, eikä sitä voi väkisin kasassa pitää vaikka toinen osapuoli niin haluaisi. Jos jäät tuohon vanhaan suhteeseen astuu mustasukkaisuus ja riidat kuvaan kuitenkin myöhemmin, vaikka toinen osapuoli lupaisi muuta.

      • omasta perheestään
        täällä ollaan kirjoitti:

        Niiin kerranhan täällä ollaan, joten kyllä se oikea rakkaus on kuitenkin asia minkä vuoksi kannattaa kyllä hypätä ja lähteä, turha sitä on suhtessa väkisin jos sydän ei ole paikalla. Se ei vaan enää onnistu, eikä sitä voi väkisin kasassa pitää vaikka toinen osapuoli niin haluaisi. Jos jäät tuohon vanhaan suhteeseen astuu mustasukkaisuus ja riidat kuvaan kuitenkin myöhemmin, vaikka toinen osapuoli lupaisi muuta.

        Miten itsekästä ja omaan napaan tuijottelua sinulta! Miksi
        aloitit viestittelyt kun olet perheenisä ja aviomies? Jälleen uusi avioeroperhe.Ja miksi,koska sinä hait seikkailua. lapset käy sääliksi.He joutuvat hyväksymään uuden ihmisen perheeseen, joka kilpailee isän huomiosta.Tottakai nainen haluaa vain sinut, eikä vaimosi kanssa tehtyjä lapsia.

        Miksi et hurmaile lastesi äitiä? Onneksi et ole suloisten
        lasteni isä! Rakkauden ja hellyyden osoittaminen omalle vaimolle ja lapsille on vastuullisen perheenisän tavaramerkki. Haihattelusi saakoon arvoisensa lopun.Miksi ylipäätään hankit perheen? jos nyt lähdet uuden naisen kanssa perustamaan perhettä, huomioi myös,minkä hinnan hyljätty perhe siitä maksaa!

      • -74 naisimmeinen
        omasta perheestään kirjoitti:

        Miten itsekästä ja omaan napaan tuijottelua sinulta! Miksi
        aloitit viestittelyt kun olet perheenisä ja aviomies? Jälleen uusi avioeroperhe.Ja miksi,koska sinä hait seikkailua. lapset käy sääliksi.He joutuvat hyväksymään uuden ihmisen perheeseen, joka kilpailee isän huomiosta.Tottakai nainen haluaa vain sinut, eikä vaimosi kanssa tehtyjä lapsia.

        Miksi et hurmaile lastesi äitiä? Onneksi et ole suloisten
        lasteni isä! Rakkauden ja hellyyden osoittaminen omalle vaimolle ja lapsille on vastuullisen perheenisän tavaramerkki. Haihattelusi saakoon arvoisensa lopun.Miksi ylipäätään hankit perheen? jos nyt lähdet uuden naisen kanssa perustamaan perhettä, huomioi myös,minkä hinnan hyljätty perhe siitä maksaa!

        Kysynpä sinulta rehellisesti oletko kateellinen vai katkera vai mitä, kun sinulla on vara arvostella tuolla tavalla toisten elämää?
        Vai luuletko olevasi jumalasta seuraava alaspäin?????
        Kävelepä peilin eteen ja katso tarkasti peiliin. Omaan nilkkaan kolahtaa vielä joku kaunis päivä ja sitten mietit, että pitikin sanoa niin.
        KOSKAAN EI KANNATA SANOA EI KOSKAAN!
        Ja keskity hoitamaan se oma täydellinen elämäsi, niin ettei pääse tällaista tapahtumaan ikinä ainakaan sinulle....kuplasi voi pian puhjeta...

      • LAPSIA AJATTELIN
        -74 naisimmeinen kirjoitti:

        Kysynpä sinulta rehellisesti oletko kateellinen vai katkera vai mitä, kun sinulla on vara arvostella tuolla tavalla toisten elämää?
        Vai luuletko olevasi jumalasta seuraava alaspäin?????
        Kävelepä peilin eteen ja katso tarkasti peiliin. Omaan nilkkaan kolahtaa vielä joku kaunis päivä ja sitten mietit, että pitikin sanoa niin.
        KOSKAAN EI KANNATA SANOA EI KOSKAAN!
        Ja keskity hoitamaan se oma täydellinen elämäsi, niin ettei pääse tällaista tapahtumaan ikinä ainakaan sinulle....kuplasi voi pian puhjeta...

        Olen sitä mieltä, jos hankin lapsia olen vastuussa heidän elannostaan, tunne-elämän kehityksestä, tarjoamalla heille turvallisen luotettavan vanhemman. Olen
        myös puolisoni lähin omainen, ja käytettävissä sekä perheen, että hänen tarpeisiin, kuten sanotaan, " terveyden ja sairauden päivinä."

        Olen myös rehellinen siinä mitä kirjoitan. Mielestäni on väärin läheisten ja tärkeiden ihmisten selän takana puuhailla heille vahingollisia asioita. Pettäminen
        on väärin, varsinkin läheisten ihmisten jotka luottavat vilpittömästi.

        Tämä oli mielipiteeni AP:n kysyessä mielipiteitä.

      • ap
        LAPSIA AJATTELIN kirjoitti:

        Olen sitä mieltä, jos hankin lapsia olen vastuussa heidän elannostaan, tunne-elämän kehityksestä, tarjoamalla heille turvallisen luotettavan vanhemman. Olen
        myös puolisoni lähin omainen, ja käytettävissä sekä perheen, että hänen tarpeisiin, kuten sanotaan, " terveyden ja sairauden päivinä."

        Olen myös rehellinen siinä mitä kirjoitan. Mielestäni on väärin läheisten ja tärkeiden ihmisten selän takana puuhailla heille vahingollisia asioita. Pettäminen
        on väärin, varsinkin läheisten ihmisten jotka luottavat vilpittömästi.

        Tämä oli mielipiteeni AP:n kysyessä mielipiteitä.

        kertoa minulle mikä se ap-nimi on, tarkoittaako se narsistia?

      • sdfgda
        Lady Red kirjoitti:

        Mikään ei ole niin tärkeää kuin rakastaa, niinkuin pohditkin että toisaalta kaikki on kunnossa suhteessasi mutta sydän lyö jollekkin toiselle.
        Auttaisko selventämään jos ottaisit paperin ja laittaisit 10 hyvää ja huonoa kohtaa kummastakin naisesta ja huom. rehellisesti.
        Auttaa myös kun ottaa välimatkaa asiaan, pääsisitkö jonnekkin mökille mistä ei vois olla yhteydessä ulkomaailmaan?
        Luonnossa käveleminen helpottaa kans kummasti kun ajatukset käy ylikierroksilla.
        Ennenkaikkea koita yhdistää sydän ja intuitio.
        Pyydä viestiä maailmankaikkeudelta..

        Niin ja tee päätös itseksesi vaikka ystävät sanoisivat mitä B-)

        Mitä ikinä teetkin niin se on oikein.

        "Pyydä viestiä maailmankaikkeudelta.."
        "Mitä ikinä teetkin niin se on oikein."

        Juu, kuuntele nyt tätä ufoa. Sen mielestä ei ole oikeaa tai väärää, ei hyvää tai huonoa. Kaikki on ok. Olet vapaa kaikesta vastuusta. Anna palaa, vitut muista! Onhan tylsää olla aikuinen. Ja muistathan nyt varmasti yhdistää sydämen ja intuition, mutta älä missään nimessä sotke siihen järkeä tai moraalia. Ja lue paljon Reginaa ja Herttasarjoja.

      • eri asia
        omasta perheestään kirjoitti:

        Miten itsekästä ja omaan napaan tuijottelua sinulta! Miksi
        aloitit viestittelyt kun olet perheenisä ja aviomies? Jälleen uusi avioeroperhe.Ja miksi,koska sinä hait seikkailua. lapset käy sääliksi.He joutuvat hyväksymään uuden ihmisen perheeseen, joka kilpailee isän huomiosta.Tottakai nainen haluaa vain sinut, eikä vaimosi kanssa tehtyjä lapsia.

        Miksi et hurmaile lastesi äitiä? Onneksi et ole suloisten
        lasteni isä! Rakkauden ja hellyyden osoittaminen omalle vaimolle ja lapsille on vastuullisen perheenisän tavaramerkki. Haihattelusi saakoon arvoisensa lopun.Miksi ylipäätään hankit perheen? jos nyt lähdet uuden naisen kanssa perustamaan perhettä, huomioi myös,minkä hinnan hyljätty perhe siitä maksaa!

        Vaimon jättäminen on eri asia kuin perheen jättäminen.

        Avioero ei vahingoita lapsia jos aikuiset osaavat hoitaa sen asiallisesti. Itse olin "kylmien" vanhempien lapsi, jotka pysyivät yhdessä vain lasten tähden. Minua loukkasi se että vanhemmat luulivat että heidän kulissiparisuhteensa menisi meillekin läpi. Kyllä me tunsimme sen ilmapiirin, se oli todella ahdistavaa lapselle. Siinä oli olevinaan meille malli aikuisuutta varten. Kun nuorinkin meistä oli 16, he viimein erosivat. Olen jutellut asiasta äitini kanssa ja hän ymmärtää nyt että olisi pitänyt erota aiemmin.

        Tunnen myös naisen joka hoiti eronsa likaisesti miehen vaihtaessa toiseen. Hän oli siis katkera ja valehteli lapsilleen olemattomia miehestä ja sen miehen uudesta naisystävästä. hän myös uhkaili miestään ettei hän saisi ikinä ähdä perhettään mikäli lähtee. Hän yritti käyttää lapsia pelinappuloina ja kääntää heidät omaa isäänsä vastaan. Lapsethan joutuivat suureen ristiriitaan, koska eivät olisi halunneet valita puolia. Tälläisessä tapauksessa voi sanoa että lapset kärsii erosta.

      • tämä on fakta!
        eri asia kirjoitti:

        Vaimon jättäminen on eri asia kuin perheen jättäminen.

        Avioero ei vahingoita lapsia jos aikuiset osaavat hoitaa sen asiallisesti. Itse olin "kylmien" vanhempien lapsi, jotka pysyivät yhdessä vain lasten tähden. Minua loukkasi se että vanhemmat luulivat että heidän kulissiparisuhteensa menisi meillekin läpi. Kyllä me tunsimme sen ilmapiirin, se oli todella ahdistavaa lapselle. Siinä oli olevinaan meille malli aikuisuutta varten. Kun nuorinkin meistä oli 16, he viimein erosivat. Olen jutellut asiasta äitini kanssa ja hän ymmärtää nyt että olisi pitänyt erota aiemmin.

        Tunnen myös naisen joka hoiti eronsa likaisesti miehen vaihtaessa toiseen. Hän oli siis katkera ja valehteli lapsilleen olemattomia miehestä ja sen miehen uudesta naisystävästä. hän myös uhkaili miestään ettei hän saisi ikinä ähdä perhettään mikäli lähtee. Hän yritti käyttää lapsia pelinappuloina ja kääntää heidät omaa isäänsä vastaan. Lapsethan joutuivat suureen ristiriitaan, koska eivät olisi halunneet valita puolia. Tälläisessä tapauksessa voi sanoa että lapset kärsii erosta.

        Avioero vahingoittaa AINA lapsia. Lapset ovat vaan niin lojaaleja vanhemmilleen, etteivät kerro kaikista ikävistä tunteistaan, koska suojelevat vanhempiaan.

      • Avioerolapsi minäkin
        tämä on fakta! kirjoitti:

        Avioero vahingoittaa AINA lapsia. Lapset ovat vaan niin lojaaleja vanhemmilleen, etteivät kerro kaikista ikävistä tunteistaan, koska suojelevat vanhempiaan.

        Sinulle joka sanot, ettei avioero muka vahingoita lasta. Itse olen avioerolapsi, ja voin sulle taata että lapset kärsii erosta suunnattomasti.

        Vieläpä kun isi lähtee haihattelemaan vieraan naisen perään! Meillä vieras nainen vihasi minua ja veljeäni, muttei tietenkään sitä isällemme näyttänyt. Oli muuten vain täysi ku*ipää.

        Uusioperheet ei toimi, niissä on aina ongelmia. Oli miten hyvät aikeet tahansa ja kuinka kasvatuspsykologian kirjat kainalossa. Perhe on aina perhe, sitä ei mikään muuta.

        En ole ikinä antanut isälle anteeksi sitä saa*anan haihattelua nuoremman eukon perään. Välimme rikkoutuivat lopullisesti tästä syystä!

        Jokainen suosii omia biologisia lapsiaan. Vieras nainen on aina vieras perheessä. Mikä hel*etti tätä maailmaa vaivaa, kun aina elämän ja maailman pitäisi olla uutta huumaa ja rakastumista? Etkö sinä alttarilla luvannut että "niin myötä-kuin vastamäessä". Mitä jos panostaisit vanhaan suhteeseen etkä tuhoaisi sitä enempää haihattelullasi. Mutta virhe on jo tehty, lakkasit olemasta suhteessa vaimosi kanssa sillä hetkellä kun lähdit tämän uuden naisen peliin mukaan. Olet siis jo henkisellä tasolla eronnut.

      • omamielipide
        Avioerolapsi minäkin kirjoitti:

        Sinulle joka sanot, ettei avioero muka vahingoita lasta. Itse olen avioerolapsi, ja voin sulle taata että lapset kärsii erosta suunnattomasti.

        Vieläpä kun isi lähtee haihattelemaan vieraan naisen perään! Meillä vieras nainen vihasi minua ja veljeäni, muttei tietenkään sitä isällemme näyttänyt. Oli muuten vain täysi ku*ipää.

        Uusioperheet ei toimi, niissä on aina ongelmia. Oli miten hyvät aikeet tahansa ja kuinka kasvatuspsykologian kirjat kainalossa. Perhe on aina perhe, sitä ei mikään muuta.

        En ole ikinä antanut isälle anteeksi sitä saa*anan haihattelua nuoremman eukon perään. Välimme rikkoutuivat lopullisesti tästä syystä!

        Jokainen suosii omia biologisia lapsiaan. Vieras nainen on aina vieras perheessä. Mikä hel*etti tätä maailmaa vaivaa, kun aina elämän ja maailman pitäisi olla uutta huumaa ja rakastumista? Etkö sinä alttarilla luvannut että "niin myötä-kuin vastamäessä". Mitä jos panostaisit vanhaan suhteeseen etkä tuhoaisi sitä enempää haihattelullasi. Mutta virhe on jo tehty, lakkasit olemasta suhteessa vaimosi kanssa sillä hetkellä kun lähdit tämän uuden naisen peliin mukaan. Olet siis jo henkisellä tasolla eronnut.

        Vanhempien avioeron minäkin läpi aikanaan käynyt, mutta jälkeenpäin ajateltuna näin oli kaikkein paras. Isällä oli toisia naisia, hakkasi äitiä juovuksissaan ja jopa minua ja sisaruksiani kerran, kunnes minä pienimpänä kerroin kaikesta äidille, joka onneksi tajusi ottaa eron. Tänäpäivänä kumpikin vanhemmistani elää kunnollisessa parisuhteessa onnellisena. Äidilläni uuden miehen kanssa saatu lapsi joka on minulle maailman tärkein (pikkuveli) ja isä asustelee kihlattunsa kanssa viereisellä paikkakunnalla ja on usein yhteydessä. Lapsena vihoittelin välillä isäpuolelleni, mutta loppu hyvin=kaikki hyvin.. Joskus avioero on kaikille parhaaksi.. Itsellä ei ole lapsia, mutta jos olisi niin heidän elämänsä olisi omani edellä, mutta ei voi olla hyvä vanhempi jos ei ole onnellinen.. kulissit kaatuu AINA!!

      • Kulissiavioliitot
        tämä on fakta! kirjoitti:

        Avioero vahingoittaa AINA lapsia. Lapset ovat vaan niin lojaaleja vanhemmilleen, etteivät kerro kaikista ikävistä tunteistaan, koska suojelevat vanhempiaan.

        Mitä sitten jos avioero vahingoittaa lapsia. Moni muukin asia elämässä vahingoittaa lapsia. Elämään nyt vain yksinkertaisesti kuuluvat epäonnistumiset ja pettymykset, myös lasten elämään kuuluu surullisia asioita. Mutta avioeroon ei saa jäädä vellomaan, pitää osata rakentavasti edetä niin, että lapset pääsevät asian ylitse. Lapsia ei siis tarvitse suojella elämän tosiasioilta, avioeroa ei kannata jättää ottamatta huonosta avioliitosta siksi, että se vahingoittaa lapsia. Enemmän lapsia vahingoittaa huonossa suhteessa eläminen, niin kutsuttu kulissiavioliitto. On selvää, että lapsille tulee avioerosta trauma, niin tulee monesta muustakin asiasta ja silti selvitään hyvin. Lapsia ei voi kasvattaa lasikaapissa ja ylisuojella. On tervettä nähdä, että myös avioerosta voi selviytyä ja lapset voivat nähdä, että elämä voi jatkua entistä laadukkaampana avioeron jälkeen. He voivat vaihtoehtoisesti nähdä myös, miten kulissiavioliitossa elävät vanhemmat raatelevat toisiaan ja miten parisuhteeseen ei kuulu lämpöä ja rakkautta vaan ollaan yhdessä rahan takia.

      • wy
        ap kirjoitti:

        kertoa minulle mikä se ap-nimi on, tarkoittaako se narsistia?

        ap = alkuperäinen eli keskusteluketjun ensimmäisen viestin kirjoittaja

    • exäjanyksäkin

      Rikot oman nautintosi ja huvisi vuoksi lastesi elämän. Odotatko että lasten äiti jaksaa tosi hyvin kun hänelle teet tällaisen tempun? Oletko valmis ottamaan lapset yksinhuoltoon ja antamaan lasten äidille tilaa ja aikaa toipua ja mahdollisesti etsiä oma uusi ihana suhde?

      On tosi lyhytnäköistä ja valheellista sulkea silmät lasten kärsimykseltä ja vain päätellä että minun elämä minun päätökset ja lapset sopeutukoot. Tottakai he sopeutuvat, mutta siihen he tarvitsevat aikuista, aikaa, turvallisuutta ja ymmärrystä. Nämä vastarakastuneet mieskakarat harvoin sitä ymmärtävät tarjota, vaan mieluummin jättävät koko paskapyykin jätetyn äidin pestäväksi. Kun sille on ne lapset niin tärkeät.

      Minunkin lasteni isä rakastui kovasti yli nelikymppisenä. Minulle asia tuli yllätyksenä, mutta koska olin jo alunperin ilmoittanut, että haluan lapsilleni kaksi vanhempaa enkä niinkään olla yksinhuoltaja, tein päätöksen lähteä kodistamme. Vaadin miestä maksamaan minulle puolet talon arvosta, selitin lapsille, että tämä on nyt isänne tahto ja toive, josta olen niin surullinen, että nyt tarvitsen aikaa itseni paikkailuun, isä pitää teistä huolta. Tarvitsinkin. Oli kauheaa tajuta putoavansa äitiydestä. Järkytys, elämänmuutos, suru, petetyksi tuleminen, itsetunnon romahdus, kaikki paska niskassa en pystynyt olemaan lapsilleni läsnä ja äiti. Tapasin heitä, mutta asuivat isänsä kanssa. Olisin toivonut että isästä olisi ollut edes johonkin, mutta eihän hänestä ollut. Kolmen kuukauden kuluttua poismuutostani nuorempi tuli luokseni, ja vielä toisen kolmen kuukauden kuluttua toli esikoinenkin. Odotettavissahan se oli, ja olinhan minä silloin jo jollain lailla raapinut itseäni kasaan. Uuden suhteen aloitin 5 kuukautta eropäätöksestä, sekin auttoi.

      Mies on luuseri edelleen, ja nyt kun erosta on viisi vuotta olen lähinnä onnellinen että se ero tuli. Mutta voimia kysyi selvitä kaikesta. Onko sinusta ottamaan ohjat ja vastuu tekemästäsi päätöksestä? Lasten suojelemista ja hyvää isyyttä on varjella myös äidin äitiyttä ja jaksamista?

    • ikuinen etsijä...

      elämä on lyhyt, tärkeintä on olla onnellinen!... tiedän miten vaikeaa on tehdä valintoja järki-tunteet-akselilla. tsemppiä sinulle ja ole lempeä itsellesi. ihmisenä oleminen ei todellakaan ole helppoa.

    • damdinam

      Jos en ihan väärin muista, niin Arno Kotro taisi kirjoittaa jossain runossaan jotain tyyliin "näissä asioissa jos ei tiedä, niin tietää jo".

      Että sen pohjalta sitten liikenteeseen.

      • epäviisauden kehto

        Mitä tuolla sitten tarkoitetaan, että "jos ei tiedä, tietää jo" - siis tietää oman tietämättömyytensä, epäilyksensä vai minkä häh?

        Anteeksi, en tajua :D

    • mitä teet

      Kerron omasta kokemuksestani. Olin naimisissa, kaksi lasta, uusi rivari, uusi auto, hyvät työpaikat, kaikki ulkoisesti hyvin, olimme saaneet kaiken ns. kasaan mitä "normaali" elämä on lapsiperheellä.

      Sitten lasten isälle tuli joku kolmenkympin kriisi (näin hän sanoi itsekin) ja ihastui työkaveriinsa ja se oli viimeinen sinetti meidän suhteelle.

      Lapset joutuivat vaihtamaan tämän takia 3 eri kertaa tarhapaikkaansa, me jouduimme muuttamaan pois uudesta kodistamme, mä jouduin venymään töissä paljon että pystyin yksin hakemaan lapset tarhasta ja viemään, lasten isä vain "katosi" ja keskittyi uuteen onneen.

      Oli kauhee katsoa miten lapset kärsivät tilanteesta, kummatkin olivat vasta muutaman vuoden ikäsiä, alle 5-vuotiaita molemmat. Heiltä katosi turvallisuuden tunne, he takertuivat muhun aivan kauheesti, en voinut melkeen lähteä töihin, kumpikin roikkui lahkeessa kiinni ja huusivat että äiti älä jätä.

      Tuli univaikeuksia lapsille, kauheita raivareita, jouduin viemään lapsia terapeutille, me vanhemmat riitelimme paljon eron jälkeen ja kaikki oli aivan sekaisin.

      Itselleni tuli shokkierosta fyysisiä oireita joista kärsin enemmän tai vähemmän lopun ikäni ja kaikki tämä sen takia että mut ja lapset jätettiin kuin nalli kalliolle.

      Olen nyt jo uudessa suhteessa ja elän uusioperheessä ja yritän saada nyt vihdoinkin asiat tasoittumaan ja teen joka päivä töitä että lapset kokevat olonsa turvalliseksi.

      En ole enää katkera vaikka kirjoitinkin tekstin nyt noin, olin silloin hyvin katkera ja olen ehkä lasteni puolesta jollain muotoa vihainen lopun ikäni, koska heidän elämänsä järkkyi aivan liikaa eikä poika esimerkiksi halua puhua menneistä mitään, suuttuu kauheesti jos puhukaan ajasta kun perhe oli kasassa.

      Joten jos se ihana rakkaus vaan vie mukanaan niin mene sen mukaan mutta muista että aiheutat todennäköisesti todella rumaa jälkeä lapsissasi ja vaimossasi, niitä jälkiä ei voi aikakaan aina parantaa.

      Lisäksi voin sanoa että uusioperheessä on omat haasteensa, vaikka olenkin onnellinen niin tämä vaatii ihan erilaista asennetta ja joustoa kuin elämä uusioperheessä.

      Joten mieti hyvin tarkkaan, sun päätöksellä on isot vaikutukset monen ihmisen elämään...

    • -----

      todellisuuteen, jos kumppani todella rakastaa sinua, hän antaa anteeksi pitkän ajan päästä. Hän hyväksyy ratkaisusi, koska ymmärtää ettei voi sitoa pelkällä rakkaudella. Ehkä hän lakkaa rakastamasta, mutta pitää sinusta ihmisenä. Väkivalloin ketään ei voi saada, kuka haluaisikaan?

    • ihmettelijä_

      Oikeesti! Olen vasta reilu 20-vuotias ja tuntuu, että nykymaailma menee ihan kamalalle mallille koko ajan. Varsinkin nyt kun luen tälläsiä kirjotuksia, joita todella oikeat ihmiset elämästään kertovat! Ymmärrän sen, että erotaan, jos vanhemmat eivät jostain syystä tule enää mitenkään toimeen keskenään (esim. alkoholismia tms.tms.), minkä takia jopa lasten on paha olla kotona. MUTTA. Jos ihminen on löytänyt ihmisen, jota todella rakastaa ja jonka kanssa haluaa mennä naimisiin (=päättää viettää loppuelämänsä hänen kanssaan) niin miksi hän yllättäen olisikin valmis luopumaan siitä? Ja kaiken kukkuraksi valmis pilaamaan ja traumatisoimaan kaikkein rakkaimpiensa olentojen elämän? Olen sitä mieltä, että jos lupaudutaan olemaan yhdessä niin silloin ei edes ajatella muuta vaihtoehtoa!!!! Silloin vaan EI KÄY niin, että kohdalle sattuu joku, johon ihastuu ja sitten vaan erotaan! Arki on arkea ja pitkän suhteen jälkeen ei vaan tunnu yhtä hienolta ja viehättävältä kuin uudessa suhteessa. Sanoit ymmärtäväsi, että on olemassa alkuhuumaa jne., mutta miten voit tietää, miltä elämä tuntuisi tämän uuden ihmisen kanssa 18 vuoden jälkeen?

      Anteeksi, kun provosoin noin paljon, mutta haluaisin todella saada järkisyitä nykyihmisten käyttäytymiselle... Esitän vielä pari suoraa kysymystä, joihin toivon vastauksia.
      Rakastatko vaimoasi?
      Ovatko lapsesi sinulle kaikki kaikessa?
      Tuntuiko vaimosi kanssa ihan alkuaikoina yhtään niin hyvältä kuin nyt tämän uuden kanssa?
      Miksi aloit alunperin viestitellä tämän uuden kanssa?
      Onko teillä muistakin syistä jo kauemmin mennyt vaimosi kanssa huonosti?

      Vielä haluaisin, että todella mietit, mitä kaikkea on pelissä. Kysymys ei ole enää vain sinun elämästäsi, koska olet mennyt tekemään päätöksen menemällä naimisiin ja tekemällä lapsia... Ja kuten eräs edellisistä kirjoittajista kirjoitti:

      ” Tuli univaikeuksia lapsille, kauheita raivareita, jouduin viemään lapsia terapeutille, me vanhemmat riitelimme paljon eron jälkeen ja kaikki oli aivan sekaisin.
      Itselleni tuli shokkierosta fyysisiä oireita joista kärsin enemmän tai vähemmän lopun ikäni ja kaikki tämä sen takia että mut ja lapset jätettiin kuin nalli kalliolle.”

      Oletko todella vamis, että omille lapsillesi ja vaimollesi tapahtuisi vastaavasti vain sinun ja uuden naisesi onnen takia?

      Alan menettää uskoni ihmisiin (vaikka olen vasta reilu 20!) ja siksi pelottaa aloittaa todellista suhdetta saati joskus mennä naimisiin! Jos näin moni nykymiehistä (kai naisistakin) tekee näin "kevyitä" ratkaisuja ja tuhoaa lähimmäistensä elämät, niin miten voin tietää, ettei oma mieskandidaattini olisi myös sellainen? Tuntomerkkejä? Maailmassa vähiten haluaisin itse joutua kyseiseen tilaneeseen vaimon paikalle, minkä vuoksi pelkään niin. Antakaa mulle pliis uskoa!!

      Lopuksi haluaisin kuitenkin kiittää sinua (vaimoasi empatisoiden) siitä, että olet jo puhunut asiasta vaimosi kanssa etkä vaan itseksesi tehnyt eropäätöstä ja kylmästi sitten ilmoittanut sitä vaimolle.
      Ja vaimosi antaisi anteeksi ja haluaisi jatkaa...hänen täytyy olla "hyvä ihminen"!

      Kiitos vielä, jos luit provosoivan tekstini ja jos vielä jaksat vastailla kysymyksiini :)

      • -sivusta-

        Ihmisillä joilla ei ole vielä kokemusta todella pitkistä monista erilaisista suhteista, eivät itse ymmärrä asioiden monimutkaisuutta.

        Miksi maailmassa sitten on sotia, eikö ihmiset vain voisi rakastaa toisiaan? Miksi sisarukset ovat kateellisia, miksi ne eivät voi rakastaa vain toisiaan? Miksi kaverin naama joskus ärsyttää, eikö voitais aina olla iloisia? Ei, koska me ollaan ihmisiä. Ehkä vähän huonoja vertauksia, mutta ymmärtänet mitä ajan takaa...

        Sulla on vielä paljon opittavaa elämästä ja ihmissuhteista. Onneksi olkoon, jos sinä olet niin täydellinen että pystyt elämään noiden arvojesi kanssa ihmissuhteissa läpi elämäsi kertaakaan siinä kompastumatta. Onneksi olkoon jos löydät suhteen jossa molemmat välittävät aina yhtä paljon ja haluavat aina automaattisesti samoja asioita.

      • keneen tahansa

        Sitä voi mennä naimisiin jonkun ihan mukavan ihmisen kanssa ja perustaa perheenkin, tulevaisuuteen ei voi nähdä, eli et voi tietää josko vastaan tulisi jku joka olisi paljon enemmän kuin se ihan mukava puoliso.

        Eroa ei tarvitse hoitaa rumasti, aikuiset ihmiset kykenevät kyllä hoitamaan asiansa niin etteivät lapset kärsi, ja selittämään asiat heille. Lapset aistivat herkästi vanhempiensa pahan olon ja välien kylmyyden, siinä ei kulissit auta. Lapsia valitettavasti käytetään itsekkäästi aseena erossa, varsinkin jätetty osapuoli saattaa (ehkä tiedostamattaan) provosoida lapsia tuntemaan vanhempien erosta todellista suurempaa ahdistusta. Meillä äiti "piilohaukkui" isää kun he erosivat, eli antoi meidän rivien välistä ymmärtää kuinka julma ihminen isä oli kun meidät "jätti". Saimme nähdä häntä kuitenkin aivan normalisti, eikä ollut sellainen olo että hän olisi meitä jättänyt. Tuli ikävä olo kun äiti yritti saada meitä valitsemaan puolet. Luulen, että kaikki olisi ollut paljon vähemmän ahdistavaa jos vanhemmat olisivat vain kertoneet että näin asiat nyt tulee olemaan, he eivät enää ole yhdessä, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa mitään pahaa.

        Olen onnelinen vanhempieni puolesta, että he ovat molemmat löytäneet itselleen hyvän ja sopivamman kumppanin eivätkä pysytelleet yhdessä vain meidän tähden. Olen sitä mieltä, että aito rakkaus tekee onnelliseksi.

        Kaikilta tuollaisilta tuhoisilta suhteilta voidaan välttyä, kun ei aleta seurusteleman ihan kenen tahansa kivan tyypin kanssa, vaan odotetaan hetki sitä joka aiheuttaa rakastumisen. Nykyään tuntuu että ihmiset ovat parisuhteissa vain koska täytyy olla joku ja perustaa se perhe. Ei aidoista syistä, vaan yhteiskunnan painostamana.

      • ALKUPERÄINEN_mies

        Kiitos kaikille hyvistä ja arvokkaista kommenteista! Teistä on ollut apua tämän asian prosessoinnissa, joka toki jatkuu edelleen. Valmista kauraa ei vielä ole tullut, mutta asia kypsyy kaikilla tahoilla.

        Vastaan mielelläni, kun kerran suoraan kysytään:

        "Rakastatko vaimoasi?
        - Elämä ei enää ole mustavalkoista. En pysty vastaamaan yksinkertaiseti kyllä tai ei. Toisaalta lasteni äitinä, pitkäaikaisena kumppanina kyllä; toisaalta pelkän parisuhteen kannalta ehkä ei (en esimerkiksi tunne mustasukkaisuutta siitä että hänellä olisi toinen mies)

        Ovatko lapsesi sinulle kaikki kaikessa?
        - Ovat

        Tuntuiko vaimosi kanssa ihan alkuaikoina yhtään niin hyvältä kuin nyt tämän uuden kanssa?
        - Itseasiassa ei. Tosin siinä iässä olimme lähes teinejä, joten tunne-elämä ei ollut edes kypsynyt.

        Miksi aloit alunperin viestitellä tämän uuden kanssa?
        - En pysty suoraan vastaamaan. Olihan se mukavaa, kivaa seuraa, kiinnostusta molemmin puolin jne. Mainittakoon, että viestittelyn alussa minä olin hyvinkin nuiva asialle enkä ollut yhtään halukas moiseen. Jatkoimme kuitenkin juttua "harmittomasti" kaveripohjalta.

        Onko teillä muistakin syistä jo kauemmin mennyt vaimosi kanssa huonosti?
        - Huonosti meillä ei varsinaisesti ole mennyt, mutta pikkuhiljaa vuosien saatossa (ehkä 5-7 edellistä vuotta) olemme hiljalleen etääntyneet, muuttuneet enemmän kavereiksi kuin pariskunnaksi.

        ”" Tuli univaikeuksia lapsille, kauheita raivareita, jouduin viemään lapsia terapeutille, me vanhemmat riitelimme paljon eron jälkeen ja kaikki oli aivan sekaisin.
        Itselleni tuli shokkierosta fyysisiä oireita joista kärsin enemmän tai vähemmän lopun ikäni ja kaikki tämä sen takia että mut ja lapset jätettiin kuin nalli kalliolle.”"

        Oletko todella vamis, että omille lapsillesi ja vaimollesi tapahtuisi vastaavasti vain sinun ja uuden naisesi onnen takia?

        - En tietenkään haluaisi moista kenellekään. Meidän asiassamme tällä hetkellä nurinkurista on, että pystymme keskustelemaan todella asiallisesti kaikista eroon liittyvistä kysymyksistä. Olemme edelleen "hyvä pari" vaikka puhumme erosta. Yhtään emme ole riidelleet, itkeneet kylläkin, ja käsitelleet paljon asioita tunteista talouteen. Olemme kumpikin sitä mieltä, että nimenomaan lasten ja yleisten asioiden hoidon kannalta pysymme asiallisina kaikissa kysymyksissä. Tähän asti olemme onnistuneetkin. Itseasiassa halaamme jopa päivittäin ja koitamme tukea toisiamme, koska sekaisinhan kaikki ovat kuin seinäkellot ja kunnon halaus rauhoittaa tilannetta vaikka erosta puhutaankin.

        No tässä jotain ajatuksia. En nyt jaksa kirjoittaa enempää, alkaa ahdistaa. Palaan juttuun kyllä kun asiat etenee johonkin suuntaan.

        Kiitos kaikille jos jaksatte hengailla mukana. :)

      • -----------
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Kiitos kaikille hyvistä ja arvokkaista kommenteista! Teistä on ollut apua tämän asian prosessoinnissa, joka toki jatkuu edelleen. Valmista kauraa ei vielä ole tullut, mutta asia kypsyy kaikilla tahoilla.

        Vastaan mielelläni, kun kerran suoraan kysytään:

        "Rakastatko vaimoasi?
        - Elämä ei enää ole mustavalkoista. En pysty vastaamaan yksinkertaiseti kyllä tai ei. Toisaalta lasteni äitinä, pitkäaikaisena kumppanina kyllä; toisaalta pelkän parisuhteen kannalta ehkä ei (en esimerkiksi tunne mustasukkaisuutta siitä että hänellä olisi toinen mies)

        Ovatko lapsesi sinulle kaikki kaikessa?
        - Ovat

        Tuntuiko vaimosi kanssa ihan alkuaikoina yhtään niin hyvältä kuin nyt tämän uuden kanssa?
        - Itseasiassa ei. Tosin siinä iässä olimme lähes teinejä, joten tunne-elämä ei ollut edes kypsynyt.

        Miksi aloit alunperin viestitellä tämän uuden kanssa?
        - En pysty suoraan vastaamaan. Olihan se mukavaa, kivaa seuraa, kiinnostusta molemmin puolin jne. Mainittakoon, että viestittelyn alussa minä olin hyvinkin nuiva asialle enkä ollut yhtään halukas moiseen. Jatkoimme kuitenkin juttua "harmittomasti" kaveripohjalta.

        Onko teillä muistakin syistä jo kauemmin mennyt vaimosi kanssa huonosti?
        - Huonosti meillä ei varsinaisesti ole mennyt, mutta pikkuhiljaa vuosien saatossa (ehkä 5-7 edellistä vuotta) olemme hiljalleen etääntyneet, muuttuneet enemmän kavereiksi kuin pariskunnaksi.

        ”" Tuli univaikeuksia lapsille, kauheita raivareita, jouduin viemään lapsia terapeutille, me vanhemmat riitelimme paljon eron jälkeen ja kaikki oli aivan sekaisin.
        Itselleni tuli shokkierosta fyysisiä oireita joista kärsin enemmän tai vähemmän lopun ikäni ja kaikki tämä sen takia että mut ja lapset jätettiin kuin nalli kalliolle.”"

        Oletko todella vamis, että omille lapsillesi ja vaimollesi tapahtuisi vastaavasti vain sinun ja uuden naisesi onnen takia?

        - En tietenkään haluaisi moista kenellekään. Meidän asiassamme tällä hetkellä nurinkurista on, että pystymme keskustelemaan todella asiallisesti kaikista eroon liittyvistä kysymyksistä. Olemme edelleen "hyvä pari" vaikka puhumme erosta. Yhtään emme ole riidelleet, itkeneet kylläkin, ja käsitelleet paljon asioita tunteista talouteen. Olemme kumpikin sitä mieltä, että nimenomaan lasten ja yleisten asioiden hoidon kannalta pysymme asiallisina kaikissa kysymyksissä. Tähän asti olemme onnistuneetkin. Itseasiassa halaamme jopa päivittäin ja koitamme tukea toisiamme, koska sekaisinhan kaikki ovat kuin seinäkellot ja kunnon halaus rauhoittaa tilannetta vaikka erosta puhutaankin.

        No tässä jotain ajatuksia. En nyt jaksa kirjoittaa enempää, alkaa ahdistaa. Palaan juttuun kyllä kun asiat etenee johonkin suuntaan.

        Kiitos kaikille jos jaksatte hengailla mukana. :)

        "Oikeutta ei ole, sitä ei ole koskaan ollut, eikä sitä tule ikinä olemaankaan, se on vain oikeudenmukaisuuden harha". Kirjoittaja oli kenties katkera jostain, mutta hänen sanomansa oli mielestäni tämä: Ihmissuhteissa ei kannata keskustella oikeudenmukaisuudesta.
        Rakastunutta, ei myöskään tympiintynyttä ihmistä voida syyllistää.
        Jos kaikki otetaan liian henkilökohtaisesti, alkaa mennä huonosti.
        Mutta ettei eksyttäisi aiheesta. Kysymys voi olla ohimenevästä ihastuksesta.
        Tai tunteesta, että on jäänyt jostain paitsi, toinen ihminen toteuttaa fantasian.
        Tässä kohtaa olisin huolissani miehestä, jääkö hän lopulta ypöyksin. Haluaako hän hallita molempia naisia? Jos tarina on totta ylipäätään.

      • ALKUPERÄINEN_mies
        ----------- kirjoitti:

        "Oikeutta ei ole, sitä ei ole koskaan ollut, eikä sitä tule ikinä olemaankaan, se on vain oikeudenmukaisuuden harha". Kirjoittaja oli kenties katkera jostain, mutta hänen sanomansa oli mielestäni tämä: Ihmissuhteissa ei kannata keskustella oikeudenmukaisuudesta.
        Rakastunutta, ei myöskään tympiintynyttä ihmistä voida syyllistää.
        Jos kaikki otetaan liian henkilökohtaisesti, alkaa mennä huonosti.
        Mutta ettei eksyttäisi aiheesta. Kysymys voi olla ohimenevästä ihastuksesta.
        Tai tunteesta, että on jäänyt jostain paitsi, toinen ihminen toteuttaa fantasian.
        Tässä kohtaa olisin huolissani miehestä, jääkö hän lopulta ypöyksin. Haluaako hän hallita molempia naisia? Jos tarina on totta ylipäätään.

        Hei!

        Pari kommenttia:

        - Teen kovasti työtä selvittääkseni, ettei kyse ole ohimenevästä ihastuksesta. Tällaisia ratkaisuja ei tehdä kevyin perustein. Toistaiseksi olen sitä mieltä, että tämä ei ole pelkkää ihastusta; olisi se jo karissut tätäkin asiaa avoimesti puolison kanssa puidessa. Kyllä tämä minusta on rakkautta.

        - En tunne olevani jäänyt paitsi mistään. Minulla on ollut hyvä elämä. Kuitenkin tulevaisuudella saattaa olla paljon tarjottavaa...'

        - Olen valmistautunut myös siihen, että loppupeleissä minä saatan jäädä yksin. Teen ajatustyötä myös sen suhteen, ja se tuntuukin varsin tervehdyttävältä.

        - Tarina todellakin on totta.

      • edellinen
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Hei!

        Pari kommenttia:

        - Teen kovasti työtä selvittääkseni, ettei kyse ole ohimenevästä ihastuksesta. Tällaisia ratkaisuja ei tehdä kevyin perustein. Toistaiseksi olen sitä mieltä, että tämä ei ole pelkkää ihastusta; olisi se jo karissut tätäkin asiaa avoimesti puolison kanssa puidessa. Kyllä tämä minusta on rakkautta.

        - En tunne olevani jäänyt paitsi mistään. Minulla on ollut hyvä elämä. Kuitenkin tulevaisuudella saattaa olla paljon tarjottavaa...'

        - Olen valmistautunut myös siihen, että loppupeleissä minä saatan jäädä yksin. Teen ajatustyötä myös sen suhteen, ja se tuntuukin varsin tervehdyttävältä.

        - Tarina todellakin on totta.

        olet tunteen vallassa. Jos tosiaan puit asiaa, tahtooko hän päästää sinut irti? Jos olet jo päättänyt, se ei ole keskustelua. Kokeile yksinoloa, sitten voit sanoa, kestätkö sen. Tekisit viisaasti, jos et jäisi odottamaan puolison väsymistä.

      • riekale

        hienoa miten funtsit asioita. äla anna pelon voittaa, vaikka.. kyllä nykyaikana on niin paljon kiusauksia, kun niitä tulvii jo nettikodinkoneesta avio-sohvalle asti. Ei enää vain heinäpellolla kerran vuodessa. .eiká nykyään aviota sido yhteinen viljapeltokaan, vain viattomat lapset, mutta se ei näemmä ihmisille riitä.

        Luulin aina että oma asenne auttaa elinikäiseen suhteeseen, mutta jos toinen paljastuukin sellaiseksi jonka kanssa ei voi elää, on henkinen itsemurha jääda.
        Huom.alkukirjoittajalle:en váitä että sinun vaimossasi on mitään "vikaa", vaan minun puolisossani valitettavasti on.

        sinä ajatteleva 20v. onnea sinulle kaikessa. En haluaisi mustata, mutta kannattaa ohjelmoida aivot niin, että jos lapsiperhe (oma) hajoaa, niin, siitä ..
        mitä kirjoitan..sanokaa joku.. ni, siitä on vain mentäva yli ja lujaa.

        Rakentava on jaksettava olla.Silläkö sitä lunastan minäkin uuden onnen??

        Minäkin joudun eroamaan nyt. Mul on 3 lasta ja olen 40v.
        En olisi IKINA USKONUT !!

      • -toiselta sivulta-
        -sivusta- kirjoitti:

        Ihmisillä joilla ei ole vielä kokemusta todella pitkistä monista erilaisista suhteista, eivät itse ymmärrä asioiden monimutkaisuutta.

        Miksi maailmassa sitten on sotia, eikö ihmiset vain voisi rakastaa toisiaan? Miksi sisarukset ovat kateellisia, miksi ne eivät voi rakastaa vain toisiaan? Miksi kaverin naama joskus ärsyttää, eikö voitais aina olla iloisia? Ei, koska me ollaan ihmisiä. Ehkä vähän huonoja vertauksia, mutta ymmärtänet mitä ajan takaa...

        Sulla on vielä paljon opittavaa elämästä ja ihmissuhteista. Onneksi olkoon, jos sinä olet niin täydellinen että pystyt elämään noiden arvojesi kanssa ihmissuhteissa läpi elämäsi kertaakaan siinä kompastumatta. Onneksi olkoon jos löydät suhteen jossa molemmat välittävät aina yhtä paljon ja haluavat aina automaattisesti samoja asioita.

        Ihmiset jotka eivät pätkääkään tunne kirjoittajaa jolle vastaavat, eivät voi käyttää oman mielipiteensä argumenttina toisen henkilön kokemattomuutta.

        Maailmassa on sotia ja kateuttaa ja niitä avioeroja, mutta mielipiteeseen on kaikilla oikeus, iästä, sukupuolesta, ihonväristä tai kokemuksesta huolimatta.

        Ja sillä asialla, pystyykö elämään ihmissuhteissa läpi omien arvojensa kanssa, ei ole mitään tekemistä siinä, kompastuuko niissä vai ei. Täydellisen tai epätäydellisen suhteen löytäminen on aina sattumankauppaa, mutta ko. arvoilla varustettu henkilö pitää huolen, että ainakin 50% mahdollisuudella suhde tulee kestämään. Hyvinä ja huonoina aikoina.

      • alea iacta est
        keneen tahansa kirjoitti:

        Sitä voi mennä naimisiin jonkun ihan mukavan ihmisen kanssa ja perustaa perheenkin, tulevaisuuteen ei voi nähdä, eli et voi tietää josko vastaan tulisi jku joka olisi paljon enemmän kuin se ihan mukava puoliso.

        Eroa ei tarvitse hoitaa rumasti, aikuiset ihmiset kykenevät kyllä hoitamaan asiansa niin etteivät lapset kärsi, ja selittämään asiat heille. Lapset aistivat herkästi vanhempiensa pahan olon ja välien kylmyyden, siinä ei kulissit auta. Lapsia valitettavasti käytetään itsekkäästi aseena erossa, varsinkin jätetty osapuoli saattaa (ehkä tiedostamattaan) provosoida lapsia tuntemaan vanhempien erosta todellista suurempaa ahdistusta. Meillä äiti "piilohaukkui" isää kun he erosivat, eli antoi meidän rivien välistä ymmärtää kuinka julma ihminen isä oli kun meidät "jätti". Saimme nähdä häntä kuitenkin aivan normalisti, eikä ollut sellainen olo että hän olisi meitä jättänyt. Tuli ikävä olo kun äiti yritti saada meitä valitsemaan puolet. Luulen, että kaikki olisi ollut paljon vähemmän ahdistavaa jos vanhemmat olisivat vain kertoneet että näin asiat nyt tulee olemaan, he eivät enää ole yhdessä, mutta sen ei tarvitse tarkoittaa mitään pahaa.

        Olen onnelinen vanhempieni puolesta, että he ovat molemmat löytäneet itselleen hyvän ja sopivamman kumppanin eivätkä pysytelleet yhdessä vain meidän tähden. Olen sitä mieltä, että aito rakkaus tekee onnelliseksi.

        Kaikilta tuollaisilta tuhoisilta suhteilta voidaan välttyä, kun ei aleta seurusteleman ihan kenen tahansa kivan tyypin kanssa, vaan odotetaan hetki sitä joka aiheuttaa rakastumisen. Nykyään tuntuu että ihmiset ovat parisuhteissa vain koska täytyy olla joku ja perustaa se perhe. Ei aidoista syistä, vaan yhteiskunnan painostamana.

        hommelit on hankalia kun on nuori ja pitää tehdä kenties elämän loppuun asti kestävästä suhteesta. ei monella nuorella ole kokemusta ja näkemystä siitä , onko tämä ihminen oikeasti se oikea ja voisiko kipinä säilyä pitkään. Sitä vaan ihastutaan ja rakastutaan, mutta tunteen syvyyttä on vaikea mitata jollei ole vertailukohdetta. Lisäksi mielestäni yhteiskuntamallimme on sellainen ydinperheeseen käpristyvä, aivan liikaa, koska vanhemmille ei jää aina tilaisuuksia pitää huolta omasta suhteestaan silloin kun on pieniä lapsia. Kuitenkin mitä onnistuneempi valinta tuli tehtyä, sitä paremmin vaikeudet kestetään. kyllä se on mielestäni aikamoista elämän arpapeliä. Kuitenkin mielestäni on aina tärkeää yrittää elää aidosti. Siis jos homma ei toimi, muutoksia pitää saada aikaiseksi.

      • KIITOS SINULLE

        Sinulle " mitä te ihmiset oikein ajattelette", Kiitos että on vielä ihmisiä kuin sinä. Olen sinua huomattavasti vanhempi 37 vuotias nainen mutta myös minä olen menetteässä uskoa ihmisiin.Pariskunnat eroavat aivan liian helposti ja toisaalta naimisiin mennään myös aika helposti? Ihmiset eivät näytä ymmärtävän että elämään kuuluu kriiseja, kasvua ja ongelmia. Se on osa elämää.
        Monet tuntuu kohdistavan parisuhteen ongelmat ulkoisiin tekijöihin tai partneriin kun monesti ne ongelmat ja käyttäytymismallit tulevat lapsuudesta. Tiedostamatta.
        On vaikeaa jos parisuhteessa olevat ihmiset kasvavat eri tahtiin, mutta siihen tarvitaankin sinnikkyyttä ja halua.Ehkä ihmisiltä puuttuu vaan halua? Tämä meidän yhteiskuntamme joka perustuu mulle kaikki heti nyt, niin on viety myös parisuhteisiin. Luullaan että se toinen kun on tommonen ja tämmönen on ongelman aiheuttaja... monesti ne odotukset ovat vain älyttömät ja annetaan vastuu omasta onnellisuudesta toiselle.
        En tiedä mihin tämä maailma on menossa mutta usko kestävään parisuhteeseen on mennyt. On niin surullista katsoa vierestä tällaista toimintaa...

      • lähes aikuinen...

        Kakskymppiselle onnea elämään. Toivottavasti sun elämäsi tulee olemaan tota mitä vanhemmilta toivot. Elämä antaa, elämä ottaa.

        Tulosta tai talleta tämä tekstisi ja jos, toivottavasti ei, omalle kohdalle sattuu ero tms. vastoinkäyminen, lue se ja elä sen mukaan!

        Että kakskymppisellä voikin olla elämä noin hanskassa, onhan sitä jo eletty neljännes elämästä, nähty elämän varjopuolet, koettu isotkin pettymykset, taisteltu lasten ongelmat, työpaikan menetykset, omien vanhempien kuolemat , asuntolainaongelmat... Lista on loputon mitä elämä tuo tulessaan. Riippuu ihmisestä miten elämänsä elää, kaikkeen p****an ei tartte käsiään työntää, mutta täytyy osata tunnistaa mikä on eteenpäinvievä vastoinkäyminen...

    • Katskus

      No jos rakastat tätä uutta tyyppiä niin ei todellakaan kannata jäädä vanhaan suhteeseen. Mutta turha sitten myöhemmin tulla katumapäälle. Sehän ei välttämättä vaihtamalla parane..

    • ihmettelijä_

      Kiitos alkup. kun jaksoit vastata kysymyksiini! Nyt ymmärrän tilannettasi ja ajattelutapaasi paljon paremmin. Minusta on valtavan upeaa, että keskustelette kaikesta vaimosi kanssa avoimesti! Oman kokemukseni vähäisyyden vuoksi en tosiaan voi antaa neuvoja, mitä sinun kannattaisi tehdä... Toivon teille kaikkea hyvää!

      Ja kiitos muillekin, jotka vastailivat! Ehkä olen todellakin vaan vielä liian nuori ja "en tarpeeksi kovia kokenut" ymmärtämään elämän monimutkaisuutta...Haluaisin vaan, että kaikki sujuisi aina hyvin. Olen jotenkin yltiöpositiivinen ihminen ja siksi en voi lakata ihmettelemästä, miksi jotkut "tekevät elämästään niin vaikeaa kun se voisi olla helppoa ja ihanaa". No, enköhän tässä opi ja kasva :)

      • Realistic_relationsh

        Älä ole naiivi ja luovu mielipiteestäsi vain muiden keskustelijoiden vuoksi ja vieläpä heitä nuoleskellen - "enköhän tässä opi ja kasva"!

        Itsekin olen 21-vuotias nainen enkä todellakaan koe itseäni naiiviksi maailmaa kohtaan, päinvastoin olen ehkä liiankin kriiittinen..

        Mutta silti minäkään en ymmärrä sitä, että ihmiset eroavat liian helposti. Täällä jotkut puhuvat siitä, kuinka kestävää suhdetta odottavalla 20-vuotiaalla olisi liian korkeat odotukset, kun todellisuudessa nykymaailman erojen taustalla ovat nuo samat syyt - suhdetta pidetään enemmän tunnekysymyksenä kuin päätöksenä. Ei ole väliä sillä onko palavammin rakastunut uuteen naiseen kuin edelliseen puolisoonsa - ei se ennakoi sitä, että uusi suhde olisi jotenkin parempi! Kaunis kääre ei kerro sitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Vai onko onnellisuus vain tunne? Eikö se olekaan sitä, että asiat ovat suhteellisen hyvin?

        Aloittajalle... Jos vaimosi ei ole sinua koskaan pettänyt, ei uhannut jättää, on yhteistyökykyinen ihminen, pysynyt kanssasi 18-vuotta, jne.. eikö hän ole silloin melko täydellinen puolisoksi? Mitä lisää sinulla olisi häneltä edes oikeus odottaa? Eikö kuulostaisi siltä, että vika saattaisikin olla sinussa? Ehkä sinä vain kaipasit (hetkellistä) elämänmuutosta? Ehkä kyse ei ollutkaan siitä, että tapasit oikean ihmisen?

        Entä tämä uusi nainen? Olet vastarakastunut, etkä näe hänen virheitään (etkä ongelmianne) kuin vasta vuosien päästä. Et siis voi verrata häntä vaimoosi, jos nyt ihan totta puhutaan. Et myöskään sen perusteella, olitko vaimoosi yhtä rakastunut suhteenne alkuaikoina, sillä silloin asiat olivat toisin. Nykyisessä arkisessa elämässäsi toivoit kenties elämänmuutosta ja uusi nainen vaikutti mahdollisuudelta. Voi olla, että koet rakastuneesi tulisemmin häneen kuin vaimoosi, koska uusi suhde tuntui niin erilaiselta 18 vuoden arkielämän jälkeen.


        Niinkuin joku jo mainitsikin, nykypäivänä "kaikki-mulle-heti" -asenne on levinnyt myös parisuhteisiin. Kun kyllästyttää, niin aletaan vähän tekstailemaan jonkun toisen kanssa. Suhteilta odotetaan paljon, ja kuvitellaan että ruoho muuttuu vihreämmäksi aidan toisella puolen. Ei enää edes haluta kestää vastoinkäymisiä, vaan vaihdetaan myötämäkeen heti kun tilaisuus tulee.

      • Realistic_realtionsh
        Realistic_relationsh kirjoitti:

        Älä ole naiivi ja luovu mielipiteestäsi vain muiden keskustelijoiden vuoksi ja vieläpä heitä nuoleskellen - "enköhän tässä opi ja kasva"!

        Itsekin olen 21-vuotias nainen enkä todellakaan koe itseäni naiiviksi maailmaa kohtaan, päinvastoin olen ehkä liiankin kriiittinen..

        Mutta silti minäkään en ymmärrä sitä, että ihmiset eroavat liian helposti. Täällä jotkut puhuvat siitä, kuinka kestävää suhdetta odottavalla 20-vuotiaalla olisi liian korkeat odotukset, kun todellisuudessa nykymaailman erojen taustalla ovat nuo samat syyt - suhdetta pidetään enemmän tunnekysymyksenä kuin päätöksenä. Ei ole väliä sillä onko palavammin rakastunut uuteen naiseen kuin edelliseen puolisoonsa - ei se ennakoi sitä, että uusi suhde olisi jotenkin parempi! Kaunis kääre ei kerro sitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Vai onko onnellisuus vain tunne? Eikö se olekaan sitä, että asiat ovat suhteellisen hyvin?

        Aloittajalle... Jos vaimosi ei ole sinua koskaan pettänyt, ei uhannut jättää, on yhteistyökykyinen ihminen, pysynyt kanssasi 18-vuotta, jne.. eikö hän ole silloin melko täydellinen puolisoksi? Mitä lisää sinulla olisi häneltä edes oikeus odottaa? Eikö kuulostaisi siltä, että vika saattaisikin olla sinussa? Ehkä sinä vain kaipasit (hetkellistä) elämänmuutosta? Ehkä kyse ei ollutkaan siitä, että tapasit oikean ihmisen?

        Entä tämä uusi nainen? Olet vastarakastunut, etkä näe hänen virheitään (etkä ongelmianne) kuin vasta vuosien päästä. Et siis voi verrata häntä vaimoosi, jos nyt ihan totta puhutaan. Et myöskään sen perusteella, olitko vaimoosi yhtä rakastunut suhteenne alkuaikoina, sillä silloin asiat olivat toisin. Nykyisessä arkisessa elämässäsi toivoit kenties elämänmuutosta ja uusi nainen vaikutti mahdollisuudelta. Voi olla, että koet rakastuneesi tulisemmin häneen kuin vaimoosi, koska uusi suhde tuntui niin erilaiselta 18 vuoden arkielämän jälkeen.


        Niinkuin joku jo mainitsikin, nykypäivänä "kaikki-mulle-heti" -asenne on levinnyt myös parisuhteisiin. Kun kyllästyttää, niin aletaan vähän tekstailemaan jonkun toisen kanssa. Suhteilta odotetaan paljon, ja kuvitellaan että ruoho muuttuu vihreämmäksi aidan toisella puolen. Ei enää edes haluta kestää vastoinkäymisiä, vaan vaihdetaan myötämäkeen heti kun tilaisuus tulee.

        Tällaisissa tilanteissa pitäisi itsekseen pohtia, mitä oikeastaan on tältä uudelta suhteelta hakemassa.

        Usein voi olla, että onkin hakemassa vain sitä tunne-elämystä (rakastuminen saa elämän näyttämään ruusunpunaiselta) eikä kestävää suhdetta.

      • Once in the lifetime
        Realistic_realtionsh kirjoitti:

        Tällaisissa tilanteissa pitäisi itsekseen pohtia, mitä oikeastaan on tältä uudelta suhteelta hakemassa.

        Usein voi olla, että onkin hakemassa vain sitä tunne-elämystä (rakastuminen saa elämän näyttämään ruusunpunaiselta) eikä kestävää suhdetta.

        Mitäs pahaa siinä on että hakee tunne-elämystä. missä on sanottu että pitkäaikainen suhde olisi ainoa oikea tapa elää parisuhdetta. On tutkimuksia, joiden mukaan ihmisellä on elämässään kolme erilaista suhdetta; nuoruuden suhde, jossa tehdään lapset ja perustetaan perhe, aikuisten ihmisten parisuhde, joka perustuu muuhun kuin perheen perustamiseen eli kaksi aikuista löytää toisensa ja ovat samalla aaltopituudella, tarvetta ja pakkoa perheen perustamiselle ei ole. Sekä kypsän iän suhde, jossa on taas kaksi kypsää aikuista tukemassa toinen toisiaan. Onko kirjoittajan mielestä tunne-elämys ja kestävä parisuhde toinen toisensa poissulkevia. Eikö Freddy Mercury laulanut, että parempi yksi päivä onnellisena kuin koko elämä ilman onnea.

    • ALKUPERÄINEN_mies

      Ensinnäkin kiitos kaikille kommenteista! Niitä on ollut mukava lukea ja ovat auttaneetkin tässä pohdiskelussa.

      Ehkä teitä kiinnostaa, mitä nyt kuuluu, joten laitan pari riviä... Olimme perheeni kanssa yhteisellä viikon lomalla Etelä-Euroopassa. Lähdimme sinne ns "lasten takia" koska reissu oli jo bookattu eikä sitä hennonut peruakaan. Aluksi hieman pelotti että miten siellä pärjätään, mutta hyvin meni. Tunteet meni kyllä ihan vuoristorataa syvästä masennuksesta kuumimpaan kiimaan, mutta riitoja tms ei ollut. Reissu kyllä puhutteli nimenomaan lasten takia, oli niin sydäntäriipivää nähdä heidän leikkivän meressä yms ja suunnittelevan jo seuraavaa matkaa. Itselle tuli olo, että eihän noiden kotia voi rikkoa vaikka mikä olis...

      Vaihe on nyt varsin seesteinen. Olemme "uuden rakkauteni" kanssa tietoisesti laittaneet pelin jäihin. Emme ole nähneet kohta kuukauteen ja muu yhtydenpito on muuttunut varsin korrektiksi ja verraten harvaksi. Sulattelemme tilannetta kukin tahoillamme. Ikävä minulla häntä on, mutta yritän nyt keskittyä lapsiin ja perheeseen; katsotaan miten asiat etenee. Puolisoni kanssa meillä menee varsin hyvin, yritämme keskustella enemmän ja keksiä jotain mukavaa tekemistä, esim. moottoripyöräilyä yhdessä ja konsertissa käyntiä. Sotakirveet on haudattu kaikilla sektoreilla, yritämme setviä päitämme kaikessa rauhassa.

      Tässäpä tämän hetken kuulumiset. Laitan taas terveisiä kun asiat eteee johonkin suuntaan...

      Kiitos jos jaksatte hengailla mukana!

      • näkökulma

        Ensin vähän itsestäni; Olen tehnyt vähän samantapaisessa tilanteessa vaihdon, valitsin sen uuden. Enkä minä ole ratkaisuani katunut, vaikka sekin suhde pitkän ajan jälkeen loppui. Mutta tilanteeni oli kyllä täysin erilainen. Miten asioita tässä kuvasit, pistää miettimään.

        Ensinnäkin nykyinen puolisosi vaikuttaa kuvauksesi perusteella sellaiselta ihmiseltä, josta todella kannattaisi pitää kiinni. Ja omat ajatuksesi ovat myös sen puolella, vaikka rakastumisen huuma sekoittaa mieltä. Tuleehan näitä, ihmisiä kun ollaan. Tiedoksi nuoremmillekin. Miten itse pystyisit suhtautumaan sitten joskus vastaavaan tilanteeseen toisinpäin?

        Olette pystyneet käsittelemään asiaa rationaalisesti ja riitelemättä ja tunteita on vuoristoradan verran, totta kai suuntaan jos toiseen. Ei perhana, jos joskus saisin edes puolet siitä mitä sinulla on nykyisessä suhteessasi, olisin onnellinen.

        Toisten neuvominen on tosi paha vika, samalla tulee ottaneeksi vastuuta heidän elämästään. Mutta sen sanon, että harkitse nyt todella tarkasti ja mielellään vaikka vähän pidempään.

        Tietenkin tämä episodi tulee vaikuttamaan pitkään suhteeseenne, jos sitten päätätkin jatkaa. Kuvauksen mukaan uskoisin kuitenkin ongelmien ratkeavan, jos vain halu niiden ratkaisemiseen säilyy.

      • -------

        mutta ei ole sama kuin ap. Koska hän ei puhu mitään vaimon ajatuksista. Kiinnostava juttu silti.

    • Anna-Irmeli

      Rakastumishuuma kestää yleensä 2 kk- 2 vuotta. Odota ja katso, onko pysyvää vai hetken huumaa. Olet sen velkaa jo puolisollesikin, jonka kanssa olet 18 v ollut yhdessä.

      Eroaminen kannattaa miettiä tarkkaan järjellä eikä tunteella.

      • Rispertal

        Siis jos rakastumishuuma kestää yleensä 2kk-2 vuotta ja sinä aikana pitäisi katsoa onko se pysyvää, niin näinhän saattoi juuri käydä vaimon kohdalla. Miekkonen oli alkuhuumassa ja rakastuminen kesti sen 2 vuotta, mutta sinä aikana oli jo keritty mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Ja siitä tuli sitten 18 vuoden kakku.

    • siksi me erosimme

      Tilanteesi kuulostaa juuri siltä pelolta ja syyltä, miksi erosimme poikaystäväni kanssa vähän aikaa sitten. Olimme olleet 17-vuotiaista saakka yhdessä ja todella rakastamme vieläkin; hänessä on ihmisenä ja miehenä paljon sellaista mitä haluan ja arvostan suunnattomasti, hän on hyvä ystäväni ja rakastettuni.

      Miksi sitten erosimme?

      Koska kumpikaan ei todella ollut valmis sitoutumaan, kumpikaan ei koskaan ollut seurustellut muiden kanssa, tutustunut muihin ja ennenkaikkea itseensä. Meidän oli pakko erota, jotta näkisimme kenties sen arvon toisissamme vielä jonain päivänä. ja jos emme nää, niin sitten niin on tarkoitettu; kumpikin löytää kyllä sen oikeamman ihmisen rinnalleen.

      Kovaa vauhtia olimme menossa kihloihin, naimisiin ja perheen perustamiseen. Oma kasvu ihmisellä on kuitenkin niin valtavan tärkeä juttu; jos ei todella tunne itseään, ei voi tuntea kumppaniaankaa, eikä kumppani oikeasti tunne sinua, ei tiedä millaisen ihmisen kanssa oikeasti seurustelee.
      Pelkomme oli, että kolmevitosina kun meillä on lapsia yms, huomaammekin yhtäkkiä, että oma kasvu on jäänyt kesken, menojalka vipattaa, eikä lopulta oikeasti ollutkaan valmis vielä sitoutumaan kun ei koskaan ole ollut edes yksin, tutustunut ensin itseensä. Niimpä erosimme, palaamme yhteen jos niin on tarkoitettu, mutta omaan itseensä on pakko tutustua ja tehdä omat virheensä, ennenkuin voi aidosti olla toisen kanssa tasapainoisessa, hyvässä parisuhteessa, jossa kummatkin seisovat omilla jaloillaan toisiaan samalla tukien.

      Pointtina minulla siis se, että nykyinen vaimosi voi hyvin olla se juuri oikea sinulle, et vain mitenkään voi tietää sitä. ja mistä tietäisit, jos olet aina ollut saman ihmisen kanssa etkä koskaan yksin, koskaan et ole todella tuntenut mitä aito yksinäisyys on ja mitä sinä itse olet. En tiedä menikö liian lennokkaaksi, tai olenko olleenkaan oikeilla jäljillä.. tuli vain niin elävästi mieleen sinun tilanteestasi se tilanne, mitä eksäni kanssa pelkäsimme meille vielä tapahtuvan..

      Ehkä teidänkin pitäisi ottaa aikalisää, katsoa mitä on olla ihan itsekseen.. vaikeaa toki kun teilläkin lapsia ja yhteistä omaisuutta.. mutta siitä olen aika varma, että löytämäsi "unelmien nainen" ei tod. näk. ole sen oikeampi, kuin vaimosi. Ja mieti kuinka vähän tunnet tätä "uutta" naista verrattuna vaimoosi... aika vähän. Tai kuinka paljon olette kokeneet vaimosi kanssa ja mistä kaikesta olette selvinneet yhdessä verrattuna tähän uuteen naiseen ja sinuun.. aika paljon.

      Älä tee mitään hätiköityä ja mieti mitä todella voisit menettää.

    • 35-v nainen

      Sanotaan, että rakastuminen kestää ehkä sen 2 vuotta, ja sen jälkeen jatko on rakastamista, eli tahdosta ja yhdessä suhteen eteen työskentelemisestä kiinni. Jos hakee vain rakkauden hekumaa, niin partnerin joutuu vaihtamaan parin vuoden välein.

      Jos itselläni olisi lapsia, niin pysyisin suhteessa, jos sen ongelmat eivät olisi aivan kohtuuttomia (esim. toisen todella hankalat alkoholi- tai muut psyykkiset ongelmat, väkivaltaisuus tms.). Uudempi ihastus haipuu aikanaan.

      Itse en jaksaisi nk. aloittaa kaikkea alusta. Jossain vaiheessa toisesta paljastuu kuitenkin niitä vähemmän mielyttäviä piirteitä, ja jossain vaiheessa suhteeseen ilmestyy ristiriitoja. Mahdollisesti piankin.

      Itse tunsin avioimieheni n. 10 vuotta, olimme naimisissa 3 vuotta, ei lapsia. Kummallakin meillä oli omat ongelmamme, ja myös niitä yhteisiä yhteensopimattomuuden ja erilaisten tapojen aiheuttamia ongelmia. Avioliitosta 2 vuoden ajan minulla oli suhde toiseen mieheen.

      Tämän toisen kanssa koin sellaista, mitä en ollut kenenkään muun kanssa vielä kokenut. Seisoimme peilin edessä ja pohdimme, miltä yhteiset lapsemme näyttäisivät. Mieheni ei tiennyt suhteesta, ja muutin aviomieheni kanssa eroon muista syistä. Niin kauan kuin avioliiton kestin, en halunnut miestäni jättää.

      Nyt sitten eksyin sänkyyn kolmannen miehen kanssa. Entinen mieheni yrittää toisaalla tappaa itsensä viinalla ja elämäni rakkauden elämä ja pää on täysin sekaisin. Ja minulla on morkkis, kun tuhoan miehiä. Voi, kunpa ihminen pystyisi yksiavioisuuteen!

    • ALKUPERÄINEN_miekkonen

      Kiitos taas kaikille kommenteista! Näitä on aina mukava lukea; toivottavasti tästäkin ketjusta olisi jollekin hyötyä...

      Tuntuu siltä että vanhassa suhteessa ja perheessä on niin paljon arvokasta, että sen edestä kannattaa ponnistella. Tokihan ajattelen "ihastustani" edelleen ja kaipaankin niitä yhdessäolon hetkiä, mutta pikkuhiljaa alan nähdä asioita laajemmassa valossa.

      Meillä on ollut hyvä kesä vaimoni kanssa. Olemme tulleet läheisemmäksi ja saaneet solmuja auki. Olen myös tullut tulokseen että olen tehnyt liikaa töitä, ura on vienyt lähes kaiken. Kolmiyhteydessä työ-perhe-harrastukset työn osuus on ollut liikaa. Aion tehdä korjausliikkeen perhe-harrastukset -suuntaan, josko sieltä saisi elämälle tasapainoa...

      Elämä onkin monimutkaisempi ja monitahoisempi kuin luulin...

      • ihmeessä

        Miksi ihmeessä nuoren miehen siis kolmekymppisen perheessä täytyy olla omakotitalo, uusi farmariauto ja kaikki mikä ihanneperheeseen kuuluu. Kuka on sanonut että sellaista on ihanneperheessä, että mammonaa ja vaurautta sekä uraputkea pitää olla. Eikös sitä voisi elää hiukan vatimattomammin, esimerkiksi myydä talo ja auto ja matkustella julkisilla kulkuneuvoilla. Miksi pitää haalia mammonaa ja sitten olla korvia myöten veloissa. Eväthän netavarat nimittäin mitään ilmaisia ole. Ja sitten kun elämä on epätoivoista radantaa ja laskujen maksua, astuukin elämään ihana asia, nimittäin rakkaus. Ja se tuntuu vapauttavan kaikista kahleista. Jos vain saisin sen ihanan rakkauden, niin pääsisin tästä kaikesta minua kuristavasta elämästä eroon, veloista ja arjen harmaudesta. Tämä on niin mnta kertaa nähty, että siinä tiilitalossa ei onnellinen perhe asu. Kyseessä on vain elämään järjestetyt kulissit.

      • ottaisin kantaa

        Vaikea uskoa, että olet 35-vuotiaana elänyt jo kahdeksantoista vuotta avioliitossa. Olit siis alle kaksikymppinen poika alkaessasi seurustelemaan vakituisesti. Ei ole mikään ihme, että olet kokenut olevasi taakan alla. Kaikki ihanat nuoruuden asiat ja menemiset on jäänyt kokematta. Kuka ihme sanoo, että ihmisen on osattava päättää jo alle kaksikymppisenä, kenen kanssa hän haluaa loppuelämänsä viettää.

        Molemmat kasvavat vielä ja tie aikuistumiseksi on edessä. Silloin voi huomata, että tämä ei olekaan se ihminen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämän tai tämä ihanne-elämä ei ole sitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Itse en sinuna olisi tuohon avioliittoon enään jäänyt. Se, että rakastuit toiseen on varma merkki siitä, että elämäsi kaipaa muutosta.

        Ja ne jotka täällä tuomitsevat, kuinka et ajattele lapsia, ottakaa huomioon, että kun vanhemmat ovat onnellisia, niin lapsetkin ovat. Ja avioeron voi tehdä myös postitiivisella tavalla ja hyvin. Hyvin hoidtussa erossa lapset eivät kärsi, kun vanhemmat ajattelevat lapsen etua eivätkä mollaa ja syytä toista osapuolta. Yhdessä kirjoituksessa eräs äiti katkeroitti itse lastensa mielen mollaamalla näiden isää jättämisestä ja ihmetteli sitten, kun lapset tarvitsevat terapiaa. Hoitakaa ero asiallisesti ja aikuisten tavoin, kyllä lapset selviävät. Heistä tulee onnellisempia kun he näkevät vanhempiensa voivan hyvin, vaikka nämä eivät olisikaan enään keskenään naimisissa. Kyllä lapset huomaavat, jos vanhemmat eivät ole onnellisia yhdessä.

        Tsemppiä sulle. Ota ero, sillä olet saman asian edessä kuitenkin muutaman vuoden kuluttua. Et ole ensimmäinen, jonka nuoruuden aviliitto purkaantuu. Voit löytää vielä todellisen aidon aikuisen rakkauden. Älä elä elämätöntä elämää vaan tartu onneen silloin kun sitä sinulle tarjotaan.

      • sinulle......

        Onnittelen sinua! :-)

        Nimittäin, ellet ole tehnyt kaikkeasi suhteen eteen, et saisi "vapautusta". Nyt kuitenkin yrität ja se jos mikä on hienoa. Jos sitten jokin päivä toteaisit, että yritettyäsikään et halua enää jatkaa, olet vapaa. Ja vaimosi tietää myös silloin että olet todella yrittänyt ja osaa arvostaa asiaa.

        Olethan tehnyt ihastuksellesi selväksi tilanteen, ettei hän riudu ja odota sinua takaisin tässä tilanteessa?

        Arvostan sitä mitä teet todella, sillä helpompi olisi lähteä ja vastuuttomasti mennä helppoon uuteen. Jos jokin päivä lähdet, voit lähteä kaikkesi tehneenä. :)

      • ALKUPERÄINEN_mies
        ihmeessä kirjoitti:

        Miksi ihmeessä nuoren miehen siis kolmekymppisen perheessä täytyy olla omakotitalo, uusi farmariauto ja kaikki mikä ihanneperheeseen kuuluu. Kuka on sanonut että sellaista on ihanneperheessä, että mammonaa ja vaurautta sekä uraputkea pitää olla. Eikös sitä voisi elää hiukan vatimattomammin, esimerkiksi myydä talo ja auto ja matkustella julkisilla kulkuneuvoilla. Miksi pitää haalia mammonaa ja sitten olla korvia myöten veloissa. Eväthän netavarat nimittäin mitään ilmaisia ole. Ja sitten kun elämä on epätoivoista radantaa ja laskujen maksua, astuukin elämään ihana asia, nimittäin rakkaus. Ja se tuntuu vapauttavan kaikista kahleista. Jos vain saisin sen ihanan rakkauden, niin pääsisin tästä kaikesta minua kuristavasta elämästä eroon, veloista ja arjen harmaudesta. Tämä on niin mnta kertaa nähty, että siinä tiilitalossa ei onnellinen perhe asu. Kyseessä on vain elämään järjestetyt kulissit.

        Pari kommenttia:

        Miksi ihmeessä nuoren miehen siis kolmekymppisen perheessä täytyy olla omakotitalo, uusi farmariauto ja kaikki mikä ihanneperheeseen kuuluu.

        - Siksi koska olen halunnut. Ei tämä mitään pakkopullaa ole ollut. Olen tiennyt jo 8-vuotiaasta että joskus minulla on talo ja auto. :)

        Kuka on sanonut että sellaista on ihanneperheessä, että mammonaa ja vaurautta sekä uraputkea pitää olla.

        - Ei kukaan. Mammonaa. vaurautta ja uraputkea vaan tulee automaattisesti kun hoitaa hommansa. :)

        Miksi pitää haalia mammonaa ja sitten olla korvia myöten veloissa. Eväthän netavarat nimittäin mitään ilmaisia ole.

        - Tämä on stereotypia, että "tiilitalossa" asuu korviaan myöten velkaantunut, "väkisin" maallista hommannut yhteisö. Oma velkaantumisasteemme on n. 30 % kiinteistön arvosta laskettuna; loput lelut onkin sitten täysin omia. Ei minusta huono tilanne kolmevitosena. :)

        - Eli tällä kaikella tarkoitan sitä että taloudelliset asiat eivät ole meidän tapauksessamme "issue". Vika on pään sisällä tai ns sydämessä muuten...

      • Ehkä olit jo
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Pari kommenttia:

        Miksi ihmeessä nuoren miehen siis kolmekymppisen perheessä täytyy olla omakotitalo, uusi farmariauto ja kaikki mikä ihanneperheeseen kuuluu.

        - Siksi koska olen halunnut. Ei tämä mitään pakkopullaa ole ollut. Olen tiennyt jo 8-vuotiaasta että joskus minulla on talo ja auto. :)

        Kuka on sanonut että sellaista on ihanneperheessä, että mammonaa ja vaurautta sekä uraputkea pitää olla.

        - Ei kukaan. Mammonaa. vaurautta ja uraputkea vaan tulee automaattisesti kun hoitaa hommansa. :)

        Miksi pitää haalia mammonaa ja sitten olla korvia myöten veloissa. Eväthän netavarat nimittäin mitään ilmaisia ole.

        - Tämä on stereotypia, että "tiilitalossa" asuu korviaan myöten velkaantunut, "väkisin" maallista hommannut yhteisö. Oma velkaantumisasteemme on n. 30 % kiinteistön arvosta laskettuna; loput lelut onkin sitten täysin omia. Ei minusta huono tilanne kolmevitosena. :)

        - Eli tällä kaikella tarkoitan sitä että taloudelliset asiat eivät ole meidän tapauksessamme "issue". Vika on pään sisällä tai ns sydämessä muuten...

        Ehkä olitkin jo 8-vuotiaana päättänyt, että sinulla on talo ja auto. Mutta toivatko ne onnea. Eivät. Ehkä silloin myös päätit, että omaisuuden lisäksi sinulla on kolmevitosena myös vaimo ja pari lasta. No nyt tuo kiiltokuvaelämä ei kuitenkaan tainnutkaan olla sitä mitä luulit. Raha ei tuo onnea. Ja pitkä avioliitto ei välttämättä ollutkaan tae rakkaudesta.

        Kerrot kannanotoissasi lähinnä omasta arvomaailmastasi ja arvostuksistasi. Arvostat mammonaa ja omaisuutta sekä ihanneperhettä. Nyt olet ristiriitaisessa tilanteessa, koska se minkä vakaasti ja ilmeisesti vilpittöästi luulit tekevän sinut onnelliseksi ei tehnytkään. Jotain jäi puuttumaan suunnitelmasta, kaikki ei mennytkään kaavojen mukaan. Nimittäin rakkaus jäi puuttumaan avioliitosta. Ja sitä et voi rahalla saada.

        Seitkytluvun mainoksissa sanottiin, että tiilitalossa asuu onnellinen perhe. Mutta asuuko? Valitse nyt, otatko rakkauden vai kiiltokuvaelämän. Sydän itkee.

      • eksyksissä itsesi kanssa
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Pari kommenttia:

        Miksi ihmeessä nuoren miehen siis kolmekymppisen perheessä täytyy olla omakotitalo, uusi farmariauto ja kaikki mikä ihanneperheeseen kuuluu.

        - Siksi koska olen halunnut. Ei tämä mitään pakkopullaa ole ollut. Olen tiennyt jo 8-vuotiaasta että joskus minulla on talo ja auto. :)

        Kuka on sanonut että sellaista on ihanneperheessä, että mammonaa ja vaurautta sekä uraputkea pitää olla.

        - Ei kukaan. Mammonaa. vaurautta ja uraputkea vaan tulee automaattisesti kun hoitaa hommansa. :)

        Miksi pitää haalia mammonaa ja sitten olla korvia myöten veloissa. Eväthän netavarat nimittäin mitään ilmaisia ole.

        - Tämä on stereotypia, että "tiilitalossa" asuu korviaan myöten velkaantunut, "väkisin" maallista hommannut yhteisö. Oma velkaantumisasteemme on n. 30 % kiinteistön arvosta laskettuna; loput lelut onkin sitten täysin omia. Ei minusta huono tilanne kolmevitosena. :)

        - Eli tällä kaikella tarkoitan sitä että taloudelliset asiat eivät ole meidän tapauksessamme "issue". Vika on pään sisällä tai ns sydämessä muuten...

        Tuolla aiemmin kerrot, kuinka työ-perhe-harrastukset-linjalla ura on vienyt lähes kaiken ajan. Joten työtä olet todellakin joutunut tekemään hankkiaksesi tavaraa. Työ on vienyt aikaasi.

        Sanot ja ylpeilet tuossa, että vaurautta ja uraputkea tulee kun hoitaa hommansa. Etkö ollenkaan huomaa itse, että välillä analysoit, kuinka työ on vienyt niin paljon aikaa, että perheelle ei ole sitä jäänyt. Ja toisaalla kuitenkin ylpeilet sillä, kuinka uraputkea on tullut kun olet hommasi hoitanut. Eli itsestään ei tavaraa ja mammonaa ole tullut. Sillä on hintansa. Nyt sinun tosiaan pitäisi oikeasti hiukan selkiyttää, mitä oikeasti tahdot.

        Ylpeilet sillä, kuinka kolmevitosena on vain 30 % velkaa. Ei huono tilanne kolmevitosena, uskot. Minustapa juttu on niin, että tilanne on varsin huono, jos toisaalta arvostaa noin kovasti kaikkea maallista ja toisaalta sitten kuitenkin miettii, että voisiko vaihtaa kaiken intohimoiseen rakkauteen. Ei hyvä ollenkaan.

      • ALKUPERÄINEN_mies
        eksyksissä itsesi kanssa kirjoitti:

        Tuolla aiemmin kerrot, kuinka työ-perhe-harrastukset-linjalla ura on vienyt lähes kaiken ajan. Joten työtä olet todellakin joutunut tekemään hankkiaksesi tavaraa. Työ on vienyt aikaasi.

        Sanot ja ylpeilet tuossa, että vaurautta ja uraputkea tulee kun hoitaa hommansa. Etkö ollenkaan huomaa itse, että välillä analysoit, kuinka työ on vienyt niin paljon aikaa, että perheelle ei ole sitä jäänyt. Ja toisaalla kuitenkin ylpeilet sillä, kuinka uraputkea on tullut kun olet hommasi hoitanut. Eli itsestään ei tavaraa ja mammonaa ole tullut. Sillä on hintansa. Nyt sinun tosiaan pitäisi oikeasti hiukan selkiyttää, mitä oikeasti tahdot.

        Ylpeilet sillä, kuinka kolmevitosena on vain 30 % velkaa. Ei huono tilanne kolmevitosena, uskot. Minustapa juttu on niin, että tilanne on varsin huono, jos toisaalta arvostaa noin kovasti kaikkea maallista ja toisaalta sitten kuitenkin miettii, että voisiko vaihtaa kaiken intohimoiseen rakkauteen. Ei hyvä ollenkaan.

        ...tuosta kiireessä kirjoitetusta viestistäni saa kyllä aika kylmäkiskoisen kuvan minusta. Ei se ihan niin kuitenkaan ole.

        Vakavasti puhuen, kotoa olen kyllä saanut mallin että töitä tehdään lujasti ja laskut hoidetaan. Tämä asenne on ollut elämässäni vallitseva, ainakin tähän asti. Ehkä osa ihmisenä kasvua olisi, että osaisi kääntää painopistettä toisaalle. Tämä hillitön puurtaminen vie kyllä voimat eikä rojut onnea tuo.

        Rakkaudeton avioliittomme ei ole ollut, päinvastoin. Tässä eletään nyt elämän suurta kriisiä. Ehkä tämäkin vielä onnelliseksi muuttuu? Elämä näyttää olevan todellakin monimutkaista...

      • toiveunta

        Voi, kun olisit minun mieheni :)

      • ei voi olla totta
        ottaisin kantaa kirjoitti:

        Vaikea uskoa, että olet 35-vuotiaana elänyt jo kahdeksantoista vuotta avioliitossa. Olit siis alle kaksikymppinen poika alkaessasi seurustelemaan vakituisesti. Ei ole mikään ihme, että olet kokenut olevasi taakan alla. Kaikki ihanat nuoruuden asiat ja menemiset on jäänyt kokematta. Kuka ihme sanoo, että ihmisen on osattava päättää jo alle kaksikymppisenä, kenen kanssa hän haluaa loppuelämänsä viettää.

        Molemmat kasvavat vielä ja tie aikuistumiseksi on edessä. Silloin voi huomata, että tämä ei olekaan se ihminen, jonka kanssa haluan viettää loppuelämän tai tämä ihanne-elämä ei ole sitä, mikä tekee ihmisen onnelliseksi. Itse en sinuna olisi tuohon avioliittoon enään jäänyt. Se, että rakastuit toiseen on varma merkki siitä, että elämäsi kaipaa muutosta.

        Ja ne jotka täällä tuomitsevat, kuinka et ajattele lapsia, ottakaa huomioon, että kun vanhemmat ovat onnellisia, niin lapsetkin ovat. Ja avioeron voi tehdä myös postitiivisella tavalla ja hyvin. Hyvin hoidtussa erossa lapset eivät kärsi, kun vanhemmat ajattelevat lapsen etua eivätkä mollaa ja syytä toista osapuolta. Yhdessä kirjoituksessa eräs äiti katkeroitti itse lastensa mielen mollaamalla näiden isää jättämisestä ja ihmetteli sitten, kun lapset tarvitsevat terapiaa. Hoitakaa ero asiallisesti ja aikuisten tavoin, kyllä lapset selviävät. Heistä tulee onnellisempia kun he näkevät vanhempiensa voivan hyvin, vaikka nämä eivät olisikaan enään keskenään naimisissa. Kyllä lapset huomaavat, jos vanhemmat eivät ole onnellisia yhdessä.

        Tsemppiä sulle. Ota ero, sillä olet saman asian edessä kuitenkin muutaman vuoden kuluttua. Et ole ensimmäinen, jonka nuoruuden aviliitto purkaantuu. Voit löytää vielä todellisen aidon aikuisen rakkauden. Älä elä elämätöntä elämää vaan tartu onneen silloin kun sitä sinulle tarjotaan.

        Uskomaton ihminen olet, usutat toista eroamaan. Mielestäni on vastuuta myös miettiä olisiko siinä vanhassa suhteessa parannettavaa.

      • ALKUPERÄINEN_mies
        toiveunta kirjoitti:

        Voi, kun olisit minun mieheni :)

        Kiitos! Kiva jos ajattelet noin; kaikkien kyynisten kommenttien jälkeen. Taisin kasvaa aikuiseksi tuossa kriisissämme ja voi miten kiitollinen olenkaan rakkaalle vaimolleni (olen myös sanonut hänelle sen monta kertaa) siitä, että sain mahdollisuuden jatkaa yhdessä elämäämme, vaikka paskapää olinkin.

        Rivien (rivin) välistä luen, että sinulla taitaa olla toisenlainen tilanne? Toivottavasti asiat elämässäsi kääntyvät parhain päin. Kriiseistä todella voi selvitä, mutta se vaatii yhteistä tahtoa ja puhumista. Kaikkea hyvää sinulle!

      • --
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Kiitos! Kiva jos ajattelet noin; kaikkien kyynisten kommenttien jälkeen. Taisin kasvaa aikuiseksi tuossa kriisissämme ja voi miten kiitollinen olenkaan rakkaalle vaimolleni (olen myös sanonut hänelle sen monta kertaa) siitä, että sain mahdollisuuden jatkaa yhdessä elämäämme, vaikka paskapää olinkin.

        Rivien (rivin) välistä luen, että sinulla taitaa olla toisenlainen tilanne? Toivottavasti asiat elämässäsi kääntyvät parhain päin. Kriiseistä todella voi selvitä, mutta se vaatii yhteistä tahtoa ja puhumista. Kaikkea hyvää sinulle!

        Asut siis kerrostalossa ja vaimosi on 50-vuotias, tosin vaimollasi käy mäsis. Kannattaa puhua totta.
        Varmaan olet fiksu, vain elelet mielikuvitusmaailmassa.

      • ---
        -- kirjoitti:

        Asut siis kerrostalossa ja vaimosi on 50-vuotias, tosin vaimollasi käy mäsis. Kannattaa puhua totta.
        Varmaan olet fiksu, vain elelet mielikuvitusmaailmassa.

        Vaimo puhuu paljon lääkkeistään, se on monien mielestä raskasta kuunnella, minua häiritsee vain hänen tuijotuksensa, muuten pitäisin kaihtimia auki. Onhan se hauskaa, tämä hänen mäsiksensä, ajatelkaa millaista on ommella hämärässä, luonnonvaloa ei mikään voita. Tietenkin hän häippäisee, elämännälkä...
        Kun hän herääkin niin aikaisin ja pottuilee muille, kun he nukkuvat toisinaan pitkään, ja hän tietää kaiken.
        Sinulla oli tapana viskellä naisen vaatteita hänen työpaikallaan, voi sentään.

      • --
        --- kirjoitti:

        Vaimo puhuu paljon lääkkeistään, se on monien mielestä raskasta kuunnella, minua häiritsee vain hänen tuijotuksensa, muuten pitäisin kaihtimia auki. Onhan se hauskaa, tämä hänen mäsiksensä, ajatelkaa millaista on ommella hämärässä, luonnonvaloa ei mikään voita. Tietenkin hän häippäisee, elämännälkä...
        Kun hän herääkin niin aikaisin ja pottuilee muille, kun he nukkuvat toisinaan pitkään, ja hän tietää kaiken.
        Sinulla oli tapana viskellä naisen vaatteita hänen työpaikallaan, voi sentään.

        Keväällä se loppuu, voi että on ihanaa.

    • 1970

      elä jää vanhaan vaan anna uuden tulla!

    • Suhteettomia tiloja

      Hei.
      Heitänpä muutaman pohdittavan kysymyksen:
      - Oletko pohtinut tai pystytkö erottamaan, että oletko mahdollisesti ihastunut / rakastunut tähän uuteen ihmiseen ihmisenä vai vain siihen ihastumisen tuomaan tunteeseen?
      - Mikä on ihastumisen ja rakastumisen ero? Suhteeseenhan tulee aina arki, jossa rakkaus muuttaa muotoaan...
      - Voiko elämänsä "uhrata" velvollisuuksiin? (On hieno asia, että koet velvollisuuden tunnetta perhettäsi kohtaan)
      - Miksi olet ihastunut / rakastunut uuteen ihmiseen, mikäli entinen suhteesi on tasapainossa?
      Vinkki: arvioi suhteenne sisältöä, kokonaisuutta, älä sorru vertailemaan ihmisiä keskenään, koska jokaisessa on jotakin hyvää ja jokaisessa myös huonot puolensa.

      • arkisuusko

        En ole kaikkia viestejä lukenut, mutta avauksesi tuntui turhan tutulta. Olen tuollaista vaihetta joskus elänyt, ja tein väärän valinnan... Mieti

        Kuvittelin tämän uuden ihastuksen muka tuovan jotain uutta potkua elämään.

        Kun ainoa syy oli arki ! Kun on pitkä ja vakaa suhde. Joko työ tai harrastus tms jokapäiväinen asia vie parisuhdetta kauemmas jos SITÄ EI TAJUA HOITAA !.. Mieti

        Meilläkin oli omakotitalo ( vihdoinkin työllä saatu ) oma pieni poika, molemmilla vakaa työsuhde... mutta.. putosimme tähän "tavallisen" arjen kuoppaan... Mieti

        Arjet olivat sitä samaa, molemmat hakeutuivat omiin harrastuksiinsa, kotia ja lasta hoidettiin ym.. mutta välit viilenivät... Mieti

        KOSKA kumpikaan ei ymmärtänyt mistä oli kyse. Jos vaikka kumpikaan olisi keksinyt jotain muutosta arkeen sillointällöin, kylpylään, etelään, Tallinnaan ym..mitä vain.. Yhdessä, meidän kesken. Emme olisi koskaan eronneet, katsoneet muita...... Mieti

        Silti rakastelimme, olimme yhdessä loppuun asti. Minä tein viimein sen typerän päätöksen, lähdin uuteen suhteeseen...

        On hienoa, että ajattelet lapsianne. Itsekin yritin lasta ajatella viimeiseen asti, silti mokasin. Kuvittelin, että asiat hoituvat hienosti.. Eivät hoidu. Lapsi ei koskaan ole entisensä, kun vanhemmat eroavat. Kaikki lapset haluavat oman isän ja äidin, ja mieluummin yhdessä. Ja ne tapaamis-sopimukset .. huhhuh... Mieti..

        Vaikka poikani onkin jo aikuinen ja elää omaa elämäänsä, tiedän, että hän on vuokseni joutunut kärsimään ja itkemään ihan liikaa. Antaakohan koskaan anteeksi?... Mieti

        No, huomenna menen hänen autoaan hitsailemaan... En vain vielä uskalla asiasta hänen kanssaan vieläkään jutella... Mieti

        Kyllähän lapset selviävät ja kestävät uskomattomia asioita, mutta miksi aiheuttaa omille rakkaimmilleen niin suunnatonta kärsimystä, kuin väärä päätös voi tehdä.. Mieti

        On ollut hienoa huomata, miten ehkä olette löytäneet toisenne uudelleen. Usko minua, vaimoasi parempaa saat hakea. Etkä löydä. Jos hänet jätät, menetät yhteisen kotinne, lapsenne tulee milloin tulee luoksesi ym.... Mieti

        Toivottavasti olet niin aikuinen, että jatkossa kestät ne "huonot" päivät, jolloin sinua tästä hairahduksesta ehkä jotenkin muistutetaan, silloin auttaa huomioon ottaminen sitä ihmistä kohtaan jonka kai tajuat jo olevan se tärkein elämässäsi?

        Jos arki on tylsää, sinä olet tylsä! Siispä tee muutos perheesi arkeen.

        Jos parisuhde lakastuu, katso peiliin. Olisiko sinussa syy?

        Oli miten oli, kerro myös vaimollesi, että hänkin voi "yllättää" sinut !!!

        Olisi kiva päästä aikanaan vaikka teidän 30 vuotishääpäivään mukaan :-)

      • sardiini8
        arkisuusko kirjoitti:

        En ole kaikkia viestejä lukenut, mutta avauksesi tuntui turhan tutulta. Olen tuollaista vaihetta joskus elänyt, ja tein väärän valinnan... Mieti

        Kuvittelin tämän uuden ihastuksen muka tuovan jotain uutta potkua elämään.

        Kun ainoa syy oli arki ! Kun on pitkä ja vakaa suhde. Joko työ tai harrastus tms jokapäiväinen asia vie parisuhdetta kauemmas jos SITÄ EI TAJUA HOITAA !.. Mieti

        Meilläkin oli omakotitalo ( vihdoinkin työllä saatu ) oma pieni poika, molemmilla vakaa työsuhde... mutta.. putosimme tähän "tavallisen" arjen kuoppaan... Mieti

        Arjet olivat sitä samaa, molemmat hakeutuivat omiin harrastuksiinsa, kotia ja lasta hoidettiin ym.. mutta välit viilenivät... Mieti

        KOSKA kumpikaan ei ymmärtänyt mistä oli kyse. Jos vaikka kumpikaan olisi keksinyt jotain muutosta arkeen sillointällöin, kylpylään, etelään, Tallinnaan ym..mitä vain.. Yhdessä, meidän kesken. Emme olisi koskaan eronneet, katsoneet muita...... Mieti

        Silti rakastelimme, olimme yhdessä loppuun asti. Minä tein viimein sen typerän päätöksen, lähdin uuteen suhteeseen...

        On hienoa, että ajattelet lapsianne. Itsekin yritin lasta ajatella viimeiseen asti, silti mokasin. Kuvittelin, että asiat hoituvat hienosti.. Eivät hoidu. Lapsi ei koskaan ole entisensä, kun vanhemmat eroavat. Kaikki lapset haluavat oman isän ja äidin, ja mieluummin yhdessä. Ja ne tapaamis-sopimukset .. huhhuh... Mieti..

        Vaikka poikani onkin jo aikuinen ja elää omaa elämäänsä, tiedän, että hän on vuokseni joutunut kärsimään ja itkemään ihan liikaa. Antaakohan koskaan anteeksi?... Mieti

        No, huomenna menen hänen autoaan hitsailemaan... En vain vielä uskalla asiasta hänen kanssaan vieläkään jutella... Mieti

        Kyllähän lapset selviävät ja kestävät uskomattomia asioita, mutta miksi aiheuttaa omille rakkaimmilleen niin suunnatonta kärsimystä, kuin väärä päätös voi tehdä.. Mieti

        On ollut hienoa huomata, miten ehkä olette löytäneet toisenne uudelleen. Usko minua, vaimoasi parempaa saat hakea. Etkä löydä. Jos hänet jätät, menetät yhteisen kotinne, lapsenne tulee milloin tulee luoksesi ym.... Mieti

        Toivottavasti olet niin aikuinen, että jatkossa kestät ne "huonot" päivät, jolloin sinua tästä hairahduksesta ehkä jotenkin muistutetaan, silloin auttaa huomioon ottaminen sitä ihmistä kohtaan jonka kai tajuat jo olevan se tärkein elämässäsi?

        Jos arki on tylsää, sinä olet tylsä! Siispä tee muutos perheesi arkeen.

        Jos parisuhde lakastuu, katso peiliin. Olisiko sinussa syy?

        Oli miten oli, kerro myös vaimollesi, että hänkin voi "yllättää" sinut !!!

        Olisi kiva päästä aikanaan vaikka teidän 30 vuotishääpäivään mukaan :-)

        Itse olen samanlaisessa ja erilaisessa asemassa kuin sinä, minä olen vain 10 vuotta vanhempi ja ollut naimisissa 27 vuotta, eikä minulla ole ulkopuolista suhdetta jaolen nainen. Haluaisin kuitenkin jotain muuta elämääni. Emme ole enää kumpikaan niitä samoja ihmisiä, jotka 27 vuotta sitten sanoivat tahdon.
        On hirveää lukea näitä kirjoituksia, kun kaikki ovat tietävinään mitä pitäisi tehdä ja kuitenkin jokaisen ihmisen elämä on aina ainutkertainen ja erilainen. Ei ole sama miten sen vietetään ja kenen kanssa. Jos et tulekaan onnelliseksi uuden kanssa, niin mitä sitten, sinulla on kuitenkin jokin tarve lähteä uuteen elämään joko yksin tai rakastetun kanssa. Aina jos tällaista tapahtuu, niin jotain suhteessa on vialla ja jos sitä on yritetty korjata kaikin tavoin, siitä hyötymättä, niin .... Itse olen ajatellut kaikkia tapoja lähteä, mutta aina jotenkin vain jämähtänyt vanhaan ja totuttuun uomaan. Ei se niin helppoa ole, vaikka niin tunnutaan ajattelevan, mutta ei ole helppoa sekään jos ei enää rakasta kumppaniaan eikä voi kunnioittaa. Ainoastaan lapset ovat pitäneet meidät yhdessä.
        Onko se sitten oikein kenellekään ja ketään kohtaan, että vanhasta tottumuksesta tehdään asioita ja sopeudutaan vain olemassa oleviin tilanteisiin. Jos en mitään muuta ole oppinut, niin sen että toisen ihmisen elämää jos ei ole elänyt, niin ei voi sitä myöskään arvostella. Toivon sinulle onnea ja menestystä elämässäsi valitsetpa kumman tahansa.

      • ALKUPERÄINEN_mies
        arkisuusko kirjoitti:

        En ole kaikkia viestejä lukenut, mutta avauksesi tuntui turhan tutulta. Olen tuollaista vaihetta joskus elänyt, ja tein väärän valinnan... Mieti

        Kuvittelin tämän uuden ihastuksen muka tuovan jotain uutta potkua elämään.

        Kun ainoa syy oli arki ! Kun on pitkä ja vakaa suhde. Joko työ tai harrastus tms jokapäiväinen asia vie parisuhdetta kauemmas jos SITÄ EI TAJUA HOITAA !.. Mieti

        Meilläkin oli omakotitalo ( vihdoinkin työllä saatu ) oma pieni poika, molemmilla vakaa työsuhde... mutta.. putosimme tähän "tavallisen" arjen kuoppaan... Mieti

        Arjet olivat sitä samaa, molemmat hakeutuivat omiin harrastuksiinsa, kotia ja lasta hoidettiin ym.. mutta välit viilenivät... Mieti

        KOSKA kumpikaan ei ymmärtänyt mistä oli kyse. Jos vaikka kumpikaan olisi keksinyt jotain muutosta arkeen sillointällöin, kylpylään, etelään, Tallinnaan ym..mitä vain.. Yhdessä, meidän kesken. Emme olisi koskaan eronneet, katsoneet muita...... Mieti

        Silti rakastelimme, olimme yhdessä loppuun asti. Minä tein viimein sen typerän päätöksen, lähdin uuteen suhteeseen...

        On hienoa, että ajattelet lapsianne. Itsekin yritin lasta ajatella viimeiseen asti, silti mokasin. Kuvittelin, että asiat hoituvat hienosti.. Eivät hoidu. Lapsi ei koskaan ole entisensä, kun vanhemmat eroavat. Kaikki lapset haluavat oman isän ja äidin, ja mieluummin yhdessä. Ja ne tapaamis-sopimukset .. huhhuh... Mieti..

        Vaikka poikani onkin jo aikuinen ja elää omaa elämäänsä, tiedän, että hän on vuokseni joutunut kärsimään ja itkemään ihan liikaa. Antaakohan koskaan anteeksi?... Mieti

        No, huomenna menen hänen autoaan hitsailemaan... En vain vielä uskalla asiasta hänen kanssaan vieläkään jutella... Mieti

        Kyllähän lapset selviävät ja kestävät uskomattomia asioita, mutta miksi aiheuttaa omille rakkaimmilleen niin suunnatonta kärsimystä, kuin väärä päätös voi tehdä.. Mieti

        On ollut hienoa huomata, miten ehkä olette löytäneet toisenne uudelleen. Usko minua, vaimoasi parempaa saat hakea. Etkä löydä. Jos hänet jätät, menetät yhteisen kotinne, lapsenne tulee milloin tulee luoksesi ym.... Mieti

        Toivottavasti olet niin aikuinen, että jatkossa kestät ne "huonot" päivät, jolloin sinua tästä hairahduksesta ehkä jotenkin muistutetaan, silloin auttaa huomioon ottaminen sitä ihmistä kohtaan jonka kai tajuat jo olevan se tärkein elämässäsi?

        Jos arki on tylsää, sinä olet tylsä! Siispä tee muutos perheesi arkeen.

        Jos parisuhde lakastuu, katso peiliin. Olisiko sinussa syy?

        Oli miten oli, kerro myös vaimollesi, että hänkin voi "yllättää" sinut !!!

        Olisi kiva päästä aikanaan vaikka teidän 30 vuotishääpäivään mukaan :-)

        Kiitos taas kaikille kommenteista. Niitä on aina mukava lukea.

        Kesä on ollut hyvä, olemme keskustelleet ja kaiketi löytämässä toisiamme uudelleen. Hurmaava vaimoni ei ole kertaakaan tuominnut, nalkuttanut tai provosoinut minua vaan auttanut löytämään vastauksia tähän johtaneeseen tilanteeseen ja tunteisiin. Olen lukenut kassillisen avioerokirjoja yms materiaalia ja huomannut että sattuu sitä muillekin ja suhde voi kasvaa erilleen mutta myös yhteen.

        Olen saanut aikaa ajatella ja se tuntuu tuottavan tulosta. Ainakin yritämme... Lähdemme nyt syksyllä yhdessä matkalle kahdestaan, ihan niin kuin "ennen vanhaan". Katsotaan mitä kivaa kaksin keksimmekään ja "tutustummeko" uudestaan?

        Aika löyhäpäinen näyttää ihminen olevan. Hämmästyn sitä itsekin, minä aina muka niin järkevä... *itseironiahymiö*

        Jotenkin on kiva olla kotona. Paise on avattu ja revitty hajalle, nyt katsotaan miten elämää saisi rakennettua uudelleen?

      • olisit kysynyt vaimonkin
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Kiitos taas kaikille kommenteista. Niitä on aina mukava lukea.

        Kesä on ollut hyvä, olemme keskustelleet ja kaiketi löytämässä toisiamme uudelleen. Hurmaava vaimoni ei ole kertaakaan tuominnut, nalkuttanut tai provosoinut minua vaan auttanut löytämään vastauksia tähän johtaneeseen tilanteeseen ja tunteisiin. Olen lukenut kassillisen avioerokirjoja yms materiaalia ja huomannut että sattuu sitä muillekin ja suhde voi kasvaa erilleen mutta myös yhteen.

        Olen saanut aikaa ajatella ja se tuntuu tuottavan tulosta. Ainakin yritämme... Lähdemme nyt syksyllä yhdessä matkalle kahdestaan, ihan niin kuin "ennen vanhaan". Katsotaan mitä kivaa kaksin keksimmekään ja "tutustummeko" uudestaan?

        Aika löyhäpäinen näyttää ihminen olevan. Hämmästyn sitä itsekin, minä aina muka niin järkevä... *itseironiahymiö*

        Jotenkin on kiva olla kotona. Paise on avattu ja revitty hajalle, nyt katsotaan miten elämää saisi rakennettua uudelleen?

        mielipidettä.

      • hyvä muistaa
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Kiitos taas kaikille kommenteista. Niitä on aina mukava lukea.

        Kesä on ollut hyvä, olemme keskustelleet ja kaiketi löytämässä toisiamme uudelleen. Hurmaava vaimoni ei ole kertaakaan tuominnut, nalkuttanut tai provosoinut minua vaan auttanut löytämään vastauksia tähän johtaneeseen tilanteeseen ja tunteisiin. Olen lukenut kassillisen avioerokirjoja yms materiaalia ja huomannut että sattuu sitä muillekin ja suhde voi kasvaa erilleen mutta myös yhteen.

        Olen saanut aikaa ajatella ja se tuntuu tuottavan tulosta. Ainakin yritämme... Lähdemme nyt syksyllä yhdessä matkalle kahdestaan, ihan niin kuin "ennen vanhaan". Katsotaan mitä kivaa kaksin keksimmekään ja "tutustummeko" uudestaan?

        Aika löyhäpäinen näyttää ihminen olevan. Hämmästyn sitä itsekin, minä aina muka niin järkevä... *itseironiahymiö*

        Jotenkin on kiva olla kotona. Paise on avattu ja revitty hajalle, nyt katsotaan miten elämää saisi rakennettua uudelleen?

        "Joskus on mentävä kauaksi nähdäkseen lähelle" (voi ymmärtää myös henkistä matkaa)
        "Erokin on aina ansaittava", tarkoittaa sitä, että on tehtävä kaikki mahdollinen ettei eroa tulisi, Jos sen on tehnyt eikä valoa silti näy, ero tulee ikään kuin itsestään. Silloin ei jää jossittelemaan. Mutta monesti työskentely johtaakin uudelleen vanhan kumppanin ja kumppanuuden löytämiseen.

      • toimia.
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Kiitos taas kaikille kommenteista. Niitä on aina mukava lukea.

        Kesä on ollut hyvä, olemme keskustelleet ja kaiketi löytämässä toisiamme uudelleen. Hurmaava vaimoni ei ole kertaakaan tuominnut, nalkuttanut tai provosoinut minua vaan auttanut löytämään vastauksia tähän johtaneeseen tilanteeseen ja tunteisiin. Olen lukenut kassillisen avioerokirjoja yms materiaalia ja huomannut että sattuu sitä muillekin ja suhde voi kasvaa erilleen mutta myös yhteen.

        Olen saanut aikaa ajatella ja se tuntuu tuottavan tulosta. Ainakin yritämme... Lähdemme nyt syksyllä yhdessä matkalle kahdestaan, ihan niin kuin "ennen vanhaan". Katsotaan mitä kivaa kaksin keksimmekään ja "tutustummeko" uudestaan?

        Aika löyhäpäinen näyttää ihminen olevan. Hämmästyn sitä itsekin, minä aina muka niin järkevä... *itseironiahymiö*

        Jotenkin on kiva olla kotona. Paise on avattu ja revitty hajalle, nyt katsotaan miten elämää saisi rakennettua uudelleen?

        todella hieno keskusteluketju tämä. Erityisesti huomioni kiinnittyi ajatukseen, että suhde voi kasvaa myös yhteen.
        Liian harvoin ihmiset malttavat ajatella parisuhdekriisiään mahdollisuutena, tilaisuutena selvittää perinjuurin tilannetta. Yleensä, jos ilmenee että on kolmas osapuoli kuviossa, mennään päistikkaa laittamaan ero vireille, lähdetään ovet paukkuen eri osoitteisiin, eikä puhuta asioita selväksi. Ollaan vaan todella loukkaantuneita, vaikka sydämessään tietää, että voisi antaa jopa anteeksi, voisi huomata jopa itsessään sellaista, että toisaalta käsittää koko kuvion synnyn.

        Kriisi on tilaisuus. Omasta tahdosta on kiinni, miten sen käyttää.

        Onnea matkaan, päädytte sitten mihin ratkaisuun tahansa.

      • tuska a
        toimia. kirjoitti:

        todella hieno keskusteluketju tämä. Erityisesti huomioni kiinnittyi ajatukseen, että suhde voi kasvaa myös yhteen.
        Liian harvoin ihmiset malttavat ajatella parisuhdekriisiään mahdollisuutena, tilaisuutena selvittää perinjuurin tilannetta. Yleensä, jos ilmenee että on kolmas osapuoli kuviossa, mennään päistikkaa laittamaan ero vireille, lähdetään ovet paukkuen eri osoitteisiin, eikä puhuta asioita selväksi. Ollaan vaan todella loukkaantuneita, vaikka sydämessään tietää, että voisi antaa jopa anteeksi, voisi huomata jopa itsessään sellaista, että toisaalta käsittää koko kuvion synnyn.

        Kriisi on tilaisuus. Omasta tahdosta on kiinni, miten sen käyttää.

        Onnea matkaan, päädytte sitten mihin ratkaisuun tahansa.

        toinen ei halua enää?
        Minä voin sanoa, että antaisin anteeksi, koska tajuan kyllä miksi tilanteemme ajautui siihen että mies löysi toisen. Tiedän että minussa oli paljon vikaa.
        Mutta nyt ei saa tilaisuutta edes korjata asioita, tai edes puhua enää kunnolla toisen kanssa. Hän vain häipyi toisen matkaan, ja kaikki yhteiset vuodet on pois pyyhitty.. ei taida edes muistaa minua enää. Vaikka erosta ei ole vasta kuin kuukausi.
        Tämä jos mikä on tuskallista.

    • arki ahdistaa

      En väitä että sinulla olisi näin, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että minä olen "suhteen alkuhuuman-narkkari", enkä kestä arkea. Olen sen tiedostanut ja se asia toivottavasti vielä muuttuu, koska en halua elää lopun elämää yksin. Asia vain on nyt tällä hetkellä niin että kun suhteeseen tulee arki ja mies kävelee aamulla keittiöön ihan omana itsenään, luottaen siihen että hyväksyn hänet sellaisena kuin hän on, minulle tulee halu etsiä uusi. En ole vielä kolmeakymmentä, mutta luulisin että minullakn on kyse jonkinasteisesta kriisistä, koska kuitenkin oletan miehen hyväksyvän minut juuri sellaisena kuin olen. Olen kypsymätön ja inhottava ihminen mitä tulee parisuhteeseen jossa arki on pikkuhiljaa saanut otetta. Muuten olen hellä ja "rakastava". Uskoisin sen että jos tiedostat sen että tämä uusi nainenkin tulee olemaan jossain kohtaa se tuttu ja tylsä ihminen joka miettii mitä kaupasta ostaisi, eikä keskustele enää kanssasi kiihkeästi sinulle tärkeistä asioista, tai mikä pahinta tämä uusi nainen tiedostaa sinun vajavaisuutesi eikä enää olekaan kiinnostunut sinusta, ymmärtäisit että olet tekemässä elämäsi suurimman virheen.

      • ei kiire mihinkään

        Sinulle nimimerkki Arki ahdistaa: haluaisin sanoa, että kypsy rauhassa. tee juuri niinkuin tunnet, mutta ole rehellinen itselle ja muille. Olen itse yli 50-vuotias, aina saanut helposti miesystäviä, onneksi yhden kanssa sain lapsen, joka on elämäni tähti. Mutta olen sallinut itselleni mennä ja tulla, en ole ketään rikkonut, ja vasta nyt pystyn olemaan rauhallisena suhteessa. Olen ollut kuitenkin ihan tyytyväinen elämääni, itsetuntokin on kohdallaan. Ei meidän tarvitse olla ja kasvaa jossain muotissa, kunhan muistamme sen, että kannatamme vastuun siitä mitä toiselle lupaamme.

    • jgmv

      Ihminen voi olla rakastanut samanaikaisesti useampaan ihmiseen, voi myös samaan aikaan rakastaa useampaa kuin yhtä ihmistä. "Sen oikean" löytäminen tapahtuu kuitenkin vasta kun on vuosien kuluessa avannut oman sydämensä täysin toiselle ihmiselle ja tunnet sydämessäsi joko valoa ja lämpöä tulevaisuutta ajatellen tai sitten epäröintiä. Sydän tuntee "sen oikean". Jos olet nykyisessä avioliitossasi "sen oikean" kanssa niin suosittelisin vain suhteen perusteellista piristämistä, mitä puolisosi näyttää harrastavan jo jonkin aikaa itsekseen ja tunnet suhteenne etääntyvän. Hyppää mukaan ja lähde vaikka lapsien kanssa Disneylandiin tai yksin vaikka Amerikkaan. Väittäisin, että suuri osa "tylsistä aikuisista" on tuntenut tai tuntee joskus samoin kuin sinä tällä hetkellä. En ala jauhamaan tällä hetkellä enempää vaan suosittelen kirjastosta itseäni viisaampien henkilöiden teoksia, kuten John Grayn Mars ja Venus parisuhdekirjat, jotka itse koen ja koin maailmaa täysin uudella tavalla valaiseviksi.

    • Nainen eron kynnyksellä

      Juu täytyy olla aikuinen joka osaa tehdä myös kiperiä päätöksiä.
      Silloin kun tuntuu vahvasti siltä että homma ei enää toimi niin silloin on tehtävä ratkaisu - se voi tuntua kauhean vaikealta,mutta ei ole mitään mieltä kärvistellä. Itselläni on 12 vuotta yhteistä taivalta takanapäin ja kolme vuotta sitten menimme naimisiin- naimisiin meno ei muuttanut mitään.
      Halusimme kait kumpikin turvata juridisesti yhdessäolomme.
      Meillä on yksi kolmasluokkalainen lapsi.
      Nyt on vaan tullut aika kun minä en enää jaksa elää semmoisessa suhteessa mikä ei anna mitään. Samoin on mieskin ajatellut,koska hän teki valtavan päätöksen mennessään entisen heilansa kanssa Norjaan. Hän on tekstailut ja soitellut tälle naiselle - minä tiedän sen liiankin avoimesti.Hän on kertonut siitä minulle ja se miten olen reagoinut siihen niin yllättää minutkin. Olemme erkaantuneet niin valtavasti sekä henkisellä ja fyysisellä puolella toisistamme, että tuommoiset reissut eivät jaksa minua hetkauttaa ja sehän merkitsee silloin sitä että kumpikin meistä on tehnyt eroprosessia jo kauan - vain se laillinen harppaus ja eroanomuksen jättö on edessäpäin. Ja lopullinen erkaantuminen. Meillä on omakotitalo mikä menee puoliksi eli mies joutuu maksamaan minut ulos - meillä ei ole avioehtoa jne... Olemme kumpikin tahoillamme tehneet ratkaisuja ja seuranneet sydäntä. Meidän välinen arki on soljunut eteenpäin harmaana tervanjuontina jo monta vuotta. Seksiä emme ole harrastaneet moneen vuoteen,sen puuttuminen on parisuhteesta on se mikä karikoi suhteen. Kun tunteet kuolee siltä osin- mitään yhteistä ei ole kuin materiaali ja lapset.
      Eron tekee helpoksi se että kumpikin meistä on jo tehnyt päätöksen siitä että me emme vanhene yhdessä. En suinkaan vie lapseltani isää - hän saa tavata tytärtäni ja pitää suhteet yllä ainokaiseen - vain minun ja hänen välinsä muuttuvat siten että emme enää jaa sitä arkea yhdessä. Ehkä elän sen jonkun toisen kanssa jonka kanssa minulla on hyvä olla - you knows.
      Totuutta on katsottava silmiin- se kirpaisee ja tekee sanattomaksi.
      Mutta meillä on vain yksi elämä elettävänä- sen pitäisi jokainene muistaa. Minä ainakin haluan elää sen semmoisen ihmisen kanssa jonka kanssa tuntuu myös se arki hyvältä!
      Tsemppiä sulle päätöksissäsi.

    • hmmmmmmmm

      rakastunut nainen vastaa sinulle


      KUUNTELE SYDÄNTÄSI MITÄ SE SANOO :)

      • sydämenviisaus

        Sydän sanoo: "mä haluun! MÄ HALUUN!! MÄ HALUUN!!!!" Siinä on tarjoamasi sydämen viisaus. Ihan yhtä hyvin voisit kehottaa kuuntelemaan, mitä k*rpä sanoo. Sydän on vaan kivempi sana, eikös?

      • ....
        sydämenviisaus kirjoitti:

        Sydän sanoo: "mä haluun! MÄ HALUUN!! MÄ HALUUN!!!!" Siinä on tarjoamasi sydämen viisaus. Ihan yhtä hyvin voisit kehottaa kuuntelemaan, mitä k*rpä sanoo. Sydän on vaan kivempi sana, eikös?

        Mun tarinani: rakastuin palavasti. Kotona oli ihan hyvä, mutta arkinen mies ja lapset. Tuttua ja turvallista. Päätin lähteä.

        Mutta huomasin pian, että olin rakastunut johonkin mielikuvaan, uusi olikin arjessa aivan jotain muuta, enhän ollut elänyt hänen kanssaan, vain varastanut huumaavia hetkiä.

        Sitten tuli itku ja ikävä sen tutun ja turvallisen miehen luokse. Ei ottanut takas.

        Nyt on eri mies kuin se jonka vuoksi lähdin. Ihan kiva, mutta silti kaipaan jollain tavalla sitä arkista ja alkuperäistä miestäni.

        Yli viiden vuoden jälkeen.

        Mun neuvo on, odota! Alkuhuuma laantuu nopeasti ja sen jälkeen kun lähtee, ei ole paluuta. Järki kertoo totuuden, kuuntele sitä. Eräs psykologi sanoi, että jos joku tuntuu heti "sielunkumppanilta", juokse karkuun, koska silloin näet hänessä omat tutut heikkoutesi. Sellaisen ihmisen kanssa et tule onnelliseksi. Hullu rakkaus- oli hänen terminsä sille. Siitä on kirjakin.

    • kokenut saman

      odota ja mieti tunteitasi. muutaman vuoden jälkeen kadut kaikkea sitä mitä teit lapsillesi. he myös muistavat sen aina. rakkaus vaimoosi löytyy uudelleen. mitä uudessa rakkaudessasi on muka uutta. alkutunne? seksi? sielujen sympatia? eli se kaikki sama mikä oli vaimosi kanssa alussa? mutta tässä kohtaa elämässä sulla on lapset!!!! mitä teetkin, ajattele mikä on lapsille parasta. jos lähdet avioliitosta, kadut sitä viimeistään muutaman vuoden päästä. se on varmaa!!

      • Se Oikea

        Tuossa edellinen kirjoittaja uskoo, että miekkosella on ollut avioliittonsa alkuaikoina myös vaimoonsa intohimoinen suhde, sielujen sympatiaa ja kaikkea mitä rakastumiseen kuuluu. Nythän on niin, että kaikki eivät aina mene naimisiin rakkaudesta vaan on erilaisia syitä mennä naimisiin. syynä voi olla esimerkiksi se että lapsi on tulossa tai on yhteistä omaisuutta tai vielä ei ole kohdattu sitä oikeaa, jolloin oikeasta rakkaudesta ei edes tiedetä mitään vielä. Kunnes se oikea sitten kohdataan. Ja silloin ollaan jo siinä järkisyistä solmitussa avioliitossa, johon mentiin alle keksikymppisinä, jolloin ei elämästä tiedetty vielä mitään. Ei tiedetty siitä, mitä on todellinen rakastuminen ja siksi valittiin puolisoksi ehkä joku, joka oli riittävän hyvä puolisoksi, kunnollinen ja kaikin puolin mukava. Kyllä tällaisesta alunperin vääristä syistä solmitusta violiitosta on voitava lähteä. ystävyys jää ja tilalle tulee ihana rakastuminen.

      • rakastaminen vaikeaa
        Se Oikea kirjoitti:

        Tuossa edellinen kirjoittaja uskoo, että miekkosella on ollut avioliittonsa alkuaikoina myös vaimoonsa intohimoinen suhde, sielujen sympatiaa ja kaikkea mitä rakastumiseen kuuluu. Nythän on niin, että kaikki eivät aina mene naimisiin rakkaudesta vaan on erilaisia syitä mennä naimisiin. syynä voi olla esimerkiksi se että lapsi on tulossa tai on yhteistä omaisuutta tai vielä ei ole kohdattu sitä oikeaa, jolloin oikeasta rakkaudesta ei edes tiedetä mitään vielä. Kunnes se oikea sitten kohdataan. Ja silloin ollaan jo siinä järkisyistä solmitussa avioliitossa, johon mentiin alle keksikymppisinä, jolloin ei elämästä tiedetty vielä mitään. Ei tiedetty siitä, mitä on todellinen rakastuminen ja siksi valittiin puolisoksi ehkä joku, joka oli riittävän hyvä puolisoksi, kunnollinen ja kaikin puolin mukava. Kyllä tällaisesta alunperin vääristä syistä solmitusta violiitosta on voitava lähteä. ystävyys jää ja tilalle tulee ihana rakastuminen.

        On niin helppoa rakastua/ihastua jos oma elämä on arkista ja välillä jopa tylsää. Niinkuin elämä aina välillä on.

        Rakastuminen tuo iloa, jännitystä, huumaa, sitä tunnetta, että tässähän ollaankin elossa.

        Ei se ole vaikeaa. Vaikeaa on rakastaa, jaksaa sitä arkea, rutiineja ja tylsyyttä joka tulee jokaisen ihmisen elämään. Myös sen uuden kumppanin kanssa.

        Eräs mua paljon viisaampi sanoi kerran kun mietin samoja asioita, että ei se puoliso vaihtamalla parane. Totta siis toinen puoli, sama arki tulee siihenkin suhteeseen. Kannattaa miettiä, jos asiat ovat oikeasti ihan hyvin, mutta joku kipinä OMASSA elämässä on kateissa, että löytyisikö se kipinä kenties ihan itse sinne omaan elämään eikä tarvitsisi ottaa ja antaa omaa onnellisuuttaan toisten käsiin. Ei sen vaimon tai uuden ihastuksen. Itseensä tyytyväinen ihminen ei hae muista itselleen onnellisuutta, muut vain täydentävät jo olemassa olevan kuvan, tuovat siihen lisänsä. Eivät kanna sitä kuva.

        Kun itse löysin itseni, oman tahtoni ja tieni, niin rupesi se arkinen puolisonikin taas näyttämään paljon mukavemmalta. Rakastuakin voi puolisoonsa palavasti. Aina uudestaan ja uudestaan. Ja se jos mikä, on upea tunne.

      • näin yksinkertaista
        rakastaminen vaikeaa kirjoitti:

        On niin helppoa rakastua/ihastua jos oma elämä on arkista ja välillä jopa tylsää. Niinkuin elämä aina välillä on.

        Rakastuminen tuo iloa, jännitystä, huumaa, sitä tunnetta, että tässähän ollaankin elossa.

        Ei se ole vaikeaa. Vaikeaa on rakastaa, jaksaa sitä arkea, rutiineja ja tylsyyttä joka tulee jokaisen ihmisen elämään. Myös sen uuden kumppanin kanssa.

        Eräs mua paljon viisaampi sanoi kerran kun mietin samoja asioita, että ei se puoliso vaihtamalla parane. Totta siis toinen puoli, sama arki tulee siihenkin suhteeseen. Kannattaa miettiä, jos asiat ovat oikeasti ihan hyvin, mutta joku kipinä OMASSA elämässä on kateissa, että löytyisikö se kipinä kenties ihan itse sinne omaan elämään eikä tarvitsisi ottaa ja antaa omaa onnellisuuttaan toisten käsiin. Ei sen vaimon tai uuden ihastuksen. Itseensä tyytyväinen ihminen ei hae muista itselleen onnellisuutta, muut vain täydentävät jo olemassa olevan kuvan, tuovat siihen lisänsä. Eivät kanna sitä kuva.

        Kun itse löysin itseni, oman tahtoni ja tieni, niin rupesi se arkinen puolisonikin taas näyttämään paljon mukavemmalta. Rakastuakin voi puolisoonsa palavasti. Aina uudestaan ja uudestaan. Ja se jos mikä, on upea tunne.

        on yksi osa elämää, ei koko elämä.

        Rakkaus on tunne, ihana tunne.

      • MimmuH22
        näin yksinkertaista kirjoitti:

        on yksi osa elämää, ei koko elämä.

        Rakkaus on tunne, ihana tunne.

        Olen vaikeassa tilanteessa oleva nuorinainen olen ollut suhteessa 9v ja löysin uuden miehen keneen rakastuin....Olin hukassa jos valitsen väärin..Pistin paperille 10 hyvää puolta ihmisestä. ekaksi entisestä ja sit nykyisestä. toisen kohdalle sain huomioiva,kiltti,lapsrakas,hyvännäköinen, onnellinen pienistä asioista, siisti, unelmoiva, ymmärtäiväinen, kuuntelija. toisesta ulkonäkö ja tuttu/turvallinen. eikös se kerro aika paljon mihin suuntaan pitää mennä...?

      • eronnut n
        MimmuH22 kirjoitti:

        Olen vaikeassa tilanteessa oleva nuorinainen olen ollut suhteessa 9v ja löysin uuden miehen keneen rakastuin....Olin hukassa jos valitsen väärin..Pistin paperille 10 hyvää puolta ihmisestä. ekaksi entisestä ja sit nykyisestä. toisen kohdalle sain huomioiva,kiltti,lapsrakas,hyvännäköinen, onnellinen pienistä asioista, siisti, unelmoiva, ymmärtäiväinen, kuuntelija. toisesta ulkonäkö ja tuttu/turvallinen. eikös se kerro aika paljon mihin suuntaan pitää mennä...?

        Eronneena voin sanoa, että kun on valmis tekemään ratkaisun, niin sitä on sitten valmis eikä kauheasti enää mieti. On oikeastaan pakko tehdä, muuten ei kestä. "Mimmu"n kohdalla pysähtyisin hetkeksi, juttelisin vanhan ja turvallisen kanssa ja katsoisin, että mihin pääsette kahdestaan. Jos ette mihinkään, niin sitten sinulla ei ole vaihtoehtoja. Mutta toisen luokse pitkästä suhteesta lähteminen on lähes poikkeuksetta aika huono päätös. Ero täytyisi ensin jotenkin työstää, ja vasta sitten alkaa elämä uudestaan. Ovet kiinni menneisyyteen ennenkuin avaat siis uusia.

        Älä lähde suhteestasi toisen takia. Jos lähdet, lähde siitä itsesi takia, siksi, että se suhde ei onnistuisi vaikka ketään ei olisi odottamassa. Sinun elämäsi, kanna sitä siis itse. Ettei tarvitse sitten itkeä ja surra kun tulikin valittua väärä mies. Ja se oikea onkin löytänyt jo uuden.

      • kyyninen
        eronnut n kirjoitti:

        Eronneena voin sanoa, että kun on valmis tekemään ratkaisun, niin sitä on sitten valmis eikä kauheasti enää mieti. On oikeastaan pakko tehdä, muuten ei kestä. "Mimmu"n kohdalla pysähtyisin hetkeksi, juttelisin vanhan ja turvallisen kanssa ja katsoisin, että mihin pääsette kahdestaan. Jos ette mihinkään, niin sitten sinulla ei ole vaihtoehtoja. Mutta toisen luokse pitkästä suhteesta lähteminen on lähes poikkeuksetta aika huono päätös. Ero täytyisi ensin jotenkin työstää, ja vasta sitten alkaa elämä uudestaan. Ovet kiinni menneisyyteen ennenkuin avaat siis uusia.

        Älä lähde suhteestasi toisen takia. Jos lähdet, lähde siitä itsesi takia, siksi, että se suhde ei onnistuisi vaikka ketään ei olisi odottamassa. Sinun elämäsi, kanna sitä siis itse. Ettei tarvitse sitten itkeä ja surra kun tulikin valittua väärä mies. Ja se oikea onkin löytänyt jo uuden.

        "Älä lähde suhteestasi toisen takia. Jos lähdet, lähde siitä itsesi takia, siksi, että se suhde ei onnistuisi vaikka ketään ei olisi odottamassa. Sinun elämäsi, kanna sitä siis itse. Ettei tarvitse sitten itkeä ja surra kun tulikin valittua väärä mies/nainen. Ja se oikea onkin löytänyt jo uuden."

        Nimenomaan näin. Jos se "vapauden kaipuu" tai "pelko elämättä jäävästä elämästä" tai "tunne suhteen laimenemisesta" tuntuu iskevän silloin kun töissä tai harrastuksen parissa on tavannut kivan miehen/naisen ja on vähän flirttailtu tai vaihdeltu tekstareita, niin silloin kyse EI ole noista edellä luetelluista asioista, vaan uutuuden viehätyksestä ja puhtaasta kiimasta.

        Aika harva loppujen lopuksi taitaa uskaltaa erota ellei seuraava kumppani ole jo valmiiksi katsottu. Etenkin miehet harrastavat juuri tätä suhteesta toiseen pomppimista, eli Riitta vaihtuu Katjaan joka taas korvataan Jennillä kun arki alkaa vallata tilaa suhteessa jne. Tuskinpa tällaiset ihmiset edes ovat kiinnostuneita kumppaninsa persoonasta, kumppanista ihmisenä. Hakevat vain jotakuta täyttämään tarpeitaan. Usein uusi suhdekin jatkuu siitä mihin edellinen jäi, eli muutetaan uuden "rakkaan" kanssa heti yhteen ja tehdään lapsi tai pari mahdollisimman pian. Ja sitten taas erotaan kun ei tämäkään "perhe" tuonut onnea.

    • ihmettelijä_

      Luin kirjoituksesi, vastasin ja pohdin sitä silloin keväällä...nyt palasin ja voi kuinka onnelliseksi tulin, kun kuulin ratkaisustasi ja teidän tilanteestanne! Piti lähteä hakemaan nenäliinaa onnen kyyneleiden takia :) Olen todella iloinen ja ylpeä puolestasi, että et tosiaan "mennyt sieltä mistä aita on matalin" ja jättänyt kaikkea uuden naisen takia. Ja vaimosi täytyy olla MAHTAVA nainen! Toivon KAIKKEA HYVÄÄ TEILLE!!!!!!!
      Olisi kiva kuulla vielä myöhemminkin, mitä kuuluu :)

      • ALKUPERÄINEN_miekkon

        Hei taas!

        Aikaa on vierähtänyt, kiitos taas kaikille kommenteista. Kiva nähdä että tämä "case" jaksaa kiinnostaa ja luette tätä. Toivottavasti tästä olisi myös oppia jollekulle samojen asioiden kanssa pähkäilevälle.

        Tilanne marraskuussa 2009: meillä (siis vaimollani ja perheelläni) menee hyvin. Meistä on taas tullut kavereita, harrastamme, puhumme ja puuhastelemme yhdessä. Kävimme kahdestaan matkalla alkusyksystä ja reissu oli kiva: syötiin, juotiin, naurettiin, rakasteltiin, katseltiin nähtävyyksiä jne. Lapsetkin tuntuu iloisilta ja omilta huolettomilta itseltään nyt kun isi ja äiti on taas kavereita.

        Olen onnellinen siitä että saimme yhteisen alun taas. Toisaalta kadun ja häpeän päivä päivältä enemmän sitä mitä olen vaimolleni ja perheelleni tehnyt. Häpeän ja katumuksen määrä tuntuu vaan kasvavan, mitä paremmin meillä menee. Olen minä ollut toope, oikein supertoope! Miten sitä voikin ihminen kasvaa kieroon ja uskoa sokeasti johonkin väärään?

        Mutta ei niin pahaa ettei hyvääkin: ilman tätä kriisia minusta/meistä ei olisi tullut sitä mitä nyt olemme. Surullista, että rakkaitteni piti kärsiä enkä toivoisi tällaista kenellekään, mutta kova ja kivinen polku piti kulkea että opin jotakin ihmissuhteista, itsestäni ja yleensä elämästä. Nuo parisuhdekirjat on kanssa hyviä, olen niitä taas muutaman repullisen lukenut. Eipä tosiaan ole ainut tapaus tämmönen ja jotenkin noudattaa niin kaavamaisesti kolmenkympin kriisiä.

        Kiitos kaikille mukana henganneille ja ennen kaikkea suuri kiitos rakkaalle vaimolleni, kun jaksoi minua patistella oikealle polulle eikä päästänyt/heittänyt pihalle!

        Katuva, onnellinen mies vaikenee joksikin aikaa. Palaan taas jossain vaiheessa kertomaan miten menee.

        Mukavaa alkutalvea kaikille!

      • rakkautta4
        ALKUPERÄINEN_miekkon kirjoitti:

        Hei taas!

        Aikaa on vierähtänyt, kiitos taas kaikille kommenteista. Kiva nähdä että tämä "case" jaksaa kiinnostaa ja luette tätä. Toivottavasti tästä olisi myös oppia jollekulle samojen asioiden kanssa pähkäilevälle.

        Tilanne marraskuussa 2009: meillä (siis vaimollani ja perheelläni) menee hyvin. Meistä on taas tullut kavereita, harrastamme, puhumme ja puuhastelemme yhdessä. Kävimme kahdestaan matkalla alkusyksystä ja reissu oli kiva: syötiin, juotiin, naurettiin, rakasteltiin, katseltiin nähtävyyksiä jne. Lapsetkin tuntuu iloisilta ja omilta huolettomilta itseltään nyt kun isi ja äiti on taas kavereita.

        Olen onnellinen siitä että saimme yhteisen alun taas. Toisaalta kadun ja häpeän päivä päivältä enemmän sitä mitä olen vaimolleni ja perheelleni tehnyt. Häpeän ja katumuksen määrä tuntuu vaan kasvavan, mitä paremmin meillä menee. Olen minä ollut toope, oikein supertoope! Miten sitä voikin ihminen kasvaa kieroon ja uskoa sokeasti johonkin väärään?

        Mutta ei niin pahaa ettei hyvääkin: ilman tätä kriisia minusta/meistä ei olisi tullut sitä mitä nyt olemme. Surullista, että rakkaitteni piti kärsiä enkä toivoisi tällaista kenellekään, mutta kova ja kivinen polku piti kulkea että opin jotakin ihmissuhteista, itsestäni ja yleensä elämästä. Nuo parisuhdekirjat on kanssa hyviä, olen niitä taas muutaman repullisen lukenut. Eipä tosiaan ole ainut tapaus tämmönen ja jotenkin noudattaa niin kaavamaisesti kolmenkympin kriisiä.

        Kiitos kaikille mukana henganneille ja ennen kaikkea suuri kiitos rakkaalle vaimolleni, kun jaksoi minua patistella oikealle polulle eikä päästänyt/heittänyt pihalle!

        Katuva, onnellinen mies vaikenee joksikin aikaa. Palaan taas jossain vaiheessa kertomaan miten menee.

        Mukavaa alkutalvea kaikille!

        Onneksi olkoon, olet kasvanut aikuiseksi. Se ei ole helppoa kun on ollut parisuhteessa teinistä lähtien, kasvuprosessi kun monesti vaatii irtaantumista. Hyvin monet alle parikymppisestä seurustelleet eroavat kolmenkympin aikoihin. Ehkä se on sitä, kun ei ole kokenut muita parisuhteita, ehkä vain muuttumisen vaikeutta tutussa ympäristössä. Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että teit oikein. Tuskin tulet katumaan...
        Ihailen vaimosi toimintaa. Muista kuitenkin, että hänkin saattaa tarvita tilaa ja jonkinlaista irtiottoa... se ehkä ilmenee vasta kun olette turvallisesti taas yhdessä. Hänhän nyt on pitänyt perhettä ns. pystyssä, ja se on varmasti vienyt hommia. Hemmottele häntä kaiken "syyllisyyden tunteesi" voimin, se ei voi tehdä huonoa! :) Paljon rakkautta teille.

      • 27 v yhdessä
        ALKUPERÄINEN_miekkon kirjoitti:

        Hei taas!

        Aikaa on vierähtänyt, kiitos taas kaikille kommenteista. Kiva nähdä että tämä "case" jaksaa kiinnostaa ja luette tätä. Toivottavasti tästä olisi myös oppia jollekulle samojen asioiden kanssa pähkäilevälle.

        Tilanne marraskuussa 2009: meillä (siis vaimollani ja perheelläni) menee hyvin. Meistä on taas tullut kavereita, harrastamme, puhumme ja puuhastelemme yhdessä. Kävimme kahdestaan matkalla alkusyksystä ja reissu oli kiva: syötiin, juotiin, naurettiin, rakasteltiin, katseltiin nähtävyyksiä jne. Lapsetkin tuntuu iloisilta ja omilta huolettomilta itseltään nyt kun isi ja äiti on taas kavereita.

        Olen onnellinen siitä että saimme yhteisen alun taas. Toisaalta kadun ja häpeän päivä päivältä enemmän sitä mitä olen vaimolleni ja perheelleni tehnyt. Häpeän ja katumuksen määrä tuntuu vaan kasvavan, mitä paremmin meillä menee. Olen minä ollut toope, oikein supertoope! Miten sitä voikin ihminen kasvaa kieroon ja uskoa sokeasti johonkin väärään?

        Mutta ei niin pahaa ettei hyvääkin: ilman tätä kriisia minusta/meistä ei olisi tullut sitä mitä nyt olemme. Surullista, että rakkaitteni piti kärsiä enkä toivoisi tällaista kenellekään, mutta kova ja kivinen polku piti kulkea että opin jotakin ihmissuhteista, itsestäni ja yleensä elämästä. Nuo parisuhdekirjat on kanssa hyviä, olen niitä taas muutaman repullisen lukenut. Eipä tosiaan ole ainut tapaus tämmönen ja jotenkin noudattaa niin kaavamaisesti kolmenkympin kriisiä.

        Kiitos kaikille mukana henganneille ja ennen kaikkea suuri kiitos rakkaalle vaimolleni, kun jaksoi minua patistella oikealle polulle eikä päästänyt/heittänyt pihalle!

        Katuva, onnellinen mies vaikenee joksikin aikaa. Palaan taas jossain vaiheessa kertomaan miten menee.

        Mukavaa alkutalvea kaikille!

        Näin tälläkertaa, ajatus siis omissa läheisissä. Miten "kolmas osapuoli", kyllähän
        siellä mahdollisesti jotain särkyi. Se, siis se, miksi kaikki lähti liikkeelle oli
        oikeaa rakkautta kuitenkin. Sen jättäminen on aina myös sydäntä särkevää.
        Jos sen kanssa pysyy elämään niin voi vanhan suhteen katsoa olevan
        vahva. Olet nuori kuitenkin ja mahdollisuus että tilanne toistuu on olemassa.
        Silloin onkin vielä suuremmat haasteet edessä, kuitenkin onnea valitsemallesi
        tielle.

    • Nainen vaan

      Tulee mieleen tuosta sellainen, että kun olette menneet naimisiin, niin teiltä on silloin kysytty, että tahdotko rakastaa. Kyse on siis aika pitkälle myös tahtoasioista. Ihastua voi pitkien suhteiden aikana ja kenties rakastuakin, mutta kannattaako sellaiselle tunteelle antaa valtaa. Suurimmalla osalla ihmisistä kuitenkin kävelee elämän aikana useampiakin sellaisia henkilöitä vastaan, jotka tavalla tai toisella kolahtavat.
      Itse jotenkin pyrkisin ajattelemaan tilannetta myös siltä kantilta, että menohalut varmaan ovat aika normaaleja, kun miettii kuinka nuorena olette kuitenkin lähteneet yhteiselle tielle. Lapsetkin ilmeisesti sen ikäisiä, että heidän kanssaan ei tarvitse päivystää ympäri vuorokauden. On ehkä enemmän aikaa.
      Kysy itseltäsi onko tämä rakastumisesi kohde nainen, jolla on samanlaiset arvot kuin sinulla ja vaimollasi ja hyväksyykö hän myös lapsesi. Jos arvot on kovin erilaiset, niin lasten kasvattamisesta tulee takuulla ongelma tai jos hän ei hyväksy lapsiasi, niin sinuna en edes harkitsisi suhdetta sellaisen kanssa.
      Mitä tulee siihen yhdessä vanhenemiseen ja 18 vuoteen, niin miesten keski-ikää ajatellen tarvitsisit vielä sen kolmaannenkin 18 vuoden suhteen, jollet sitten aio viihtyä tämän nykyisen vaimosi tai rakastumisesi kohteen kanssa koko loppuaikaa. ;)
      Lasten takia ei yhdessäoloa kannata jatkaa, jos teillä ei mitään tunteita toisianne kohtaan enää ole. Lapset kuitenkin peilaavat vanhempiensa suhdetta omaan elämäänsä ja saavat parisuhteesta aika kylmän kuvan, jollei välillänne ole mitään. Sitäkin kyllä kannattaa miettiä.
      Monitahoinen ongelma sinulla, eikä kukaan muu voi vastausta tietää kuin sinä itse. Älä kuitekaan hätiköi. Vaikka osa sinusta puuttuisikin rakastumissuhteen loppumisen jälkeen, niin löydät jotain muuta tilalle. Toivottavasti suhteesta vaimosi kanssa. Suhteita pitää hoitaa, ettei kasveta erilleen!

      • 8v takana

        Tosi upeeta lukea miten teille on käynyt. Niin monessa viestissä kerrotaan vain alkuviesti, eikä lopputulosta ollenkaan.

        Tsemppiä teille!

    • Kukka77

      Olen itse lähes samassa tilanteessa kuin sinä viime vuonna, tosin kolmatta osapuolta ei ole kuvioissa. Oletko onnellinen nyt? Olisi kiva kuulla, miten teillä menee nyt/haikailetko toisen perään, jne. Kaikkea hyvää toivon tietty!

    • kokemusta on

      ei sun kannata ihmetellä yhtään jos vaimollasi on myös menohalut lisääntynyt kun itselläsikin kerta niitä haluja on.mun mielestä tuo sun salainen "viaton" tekstiviestittely sen naisen kanssa on myös pettämistä.oletko miettinyt sitä jos vaimosi olisi aloittanut "viattoman" tekstiviestittelyn selkäsi takana jonkun miehen kanssa?miten olisit suhtautunut siihen?tuommoinen salainen touhuilu loukkaa ihan pirusti ketä tahansa.

    • Myrsky67

      on jo tehty. Sinä et kiinnostuisi toisesta ,jos rakastaisit kumppaniasi täydestä sydämestä.

    • Eroaminen...

      ...ei ole rikos. Velvollisuuden tunnosta voit hoitaa eron asiallisesti niin että välit vaimoosi säilyvät, mutta velvollisuuden tunnosta ei tarvitse jättää elämäänsä elämättä. Jäisit vanhuusvuosiin asti pohtimaan ja haikailemaan mitä jos... Rakkaus on se mkä tekee elämästä elämisen arvoista. Vaimosi haluaa jatkaa koska on vielä shokissa ja aviomiehen menettäminen toiselle on ylpeyskysymys.

    • muutakin ku tahkoa

      Siis, onko onnesi mittari tuo talot ja tavarat?
      Luin noita muitakin vastauksiasi ja tuli mieleen, että olet aika pinnallisen oloinen kaveri.
      Sitten selität kuinka vaimosi kanssa "keskustelette", "itkette", "nauratte", "pohditte" asioita "kypsästi" yhdessä. Oletko tosiaan sitä mieltä ,että se ei ole loukannut vaimoasi syvästi, kun sinä "etsit itseäsi". Hän on tietenkin alkanut niin epätoivoiseen tekoon ,että teeskentelee olevansa sinun kanssasi samaa mieltä, koska hän haluaa säilyttää perheen, koska perheessä erilaisissa muodoissaan on voimaa. Sinusta saan sellaisen vaikutelman, että olet nousukas, sorry vaan.
      Entäs tämä "harmiton, viaton" tekstailu. Kyllä siinä jotain ajatusta jo on, jos aletaan tekstailemaan sellaisen henkilön kanssa, että liikutaan uskottomuuden äärirajoilla, ellei se sun tekstarikaveri oo 80-kymppinen mummo.
      Kyllä minä vaan oon sitä meiltä ,että uskollisuus on sellainen hyve, että siitä kannattaa pitää kiinni, mutta se, että kyselee omalta vaimoltaan ,että miltä susta nyt tuntuis, jos mä kokeilen vierasta, ku kyllästyttää, niin kyllä mä kokisin vaimona itseni loukatuksi. Miehet on fyysisempiä kuin naiset ja naiset tunteellisempia kuin miehet. Sinä väitit, etä vaimollasikin olisi menohaluja-hän haluaa vaan esittää sulle, että hänelläkin olisi käyttöä muualla, etä eipä hänestä niin pahalta tunnu vaikka mies haikailisikin muualta.
      Kuulostaa tosi pahalta tuo teidän suhde. Sun vaimoshan kärsii,etkö huomaa. Ja entäpä se kolmas pyörä, joka jäi viime vuonna venttailemaan "parempia aikoja".
      grow up both of you.

      • ?????

        Hän tuntuu olevan oudolla tavalla yksin, onko vaimoa olemassakaan, vai kertooko hän jonkun toisen elämästä? Noin täydellinen ei voi olla paitsi kuolleena.

    • ALKUPERÄINEN_mies

      Kiitos kaikille kommenteista, myös niistä kärkevistä ja provosoivista! Osa luonnearvioinneistanne menee valitettavasti pahasti metsään, mutta ei se mitään. Vaikeaa tässä on muutamalla rivillä luoda täydellistä kuvaa itsestään kaikkine puolineen, joten ymmärrän että lukijoilla tulee erilaisia käsityksiä; riippuen nyt siit mihin asiaan kukin tarttuu.

      En nyt tässä rupea erikseen esittämään vasta-argumentteja eri kirjoittajille, vaan kerron tilanteestamme noin yleisesti:

      Meillä menee hyvin. Olemme löytäneet toisemme uudelleen ja vaikka eräät täällä muuta luulevat, niin rakastamme toisiamme oikeasti. Hurmaava vaimoni on antanut anteeksi ja minä puolestani joka jumalan päivä kadun tekemisiäni ja ajatuksiani. Päivä päivältä huomaan ihastuvani vaimooni uudelleen ja olen niin kiitollinen siitä, että hän antoi meille mahdollisuuden jatkaa eikä suutuspäissään heittänyt minua ulos vaikka itse sitä halusin.

      Olen kasvanut ihmisenä, toivottavasti aikuikseksi. Elämä ei ole yksinkertaista eikä asiat mustavalkoisia. Kyllä se elämän sepelimylly jauhaa särmiä vähän pienemmäksi...

      Jos joku lukijoista painiskelee samojen asioiden ja kysymysten äärellä, niin kehottaisin miettimään ja harkitsemaan tarkkaan mitä tekee. Ihmisen elämä on monimutkainen prosessi, hyvine ja pahoine päivineen. Kaikkien elämään näyttää tulevan ja menevän ihastuksia sun muita ja kaikki näyttää noudattavan samaa kaavaa. Kannattaa lukea myös muutama selkärepullinen ihmissuhdekirjoja, niin huomaa ettei ne omat asiat niin ainutkertaisia olekaan ja asiat selkeytyy. Opin myös että rakkaus on ennenkaikkea tahdon ja myös tekemisen asia: tahdon rakastaa, tahdon tehdä asioita yhdessä. Jos ei tahdo eikä tee, hyväkin suhde hiipuu pois. Siis tahtokaa ja tehkää, siinäpä resepti. Kirjallisuutta lainaten: avioero on oikeasti ratkaisu vasta silloin, jos kysymyksessä on 1. väkivalta tai 2. huumeiden tai alkoholin väärinkäyttö. Kaikki muut asiat voinee sopia ja kääntää asiat toiseen suuntaan jos vain yhteistä tahtoa löytyy.

      • Lontoorae

        Ehdin jo tämän ketjun alusta säikähtää, että kuuntelisit näitä eroa-kehoituksia. Itse olisin yllyttänyt sinua yrittämään ihastumista ja rakastumista vaimoosi uudelleen. Suhteessa kun vaikutti kaikki muu olevan raiteillaan lukuunottamatta sinun (ja vaimosi) tylsistymistä. Parisuhteessa voi vipatella ja kutitella toistensa menojalkoja.

        Tämä on niin suloista... Ihanaa! Tässä voitti Tosi Rakkaus! Nyt voinkin mennä hyvillä mielin nukkumaan.

      • EeroKeijo

        Ihan ensiksi: " Vaikeaa tässä on muutamalla rivillä luoda täydellistä kuvaa itsestään kaikkine puolineen, joten ymmärrän että lukijoilla tulee erilaisia käsityksiä; riippuen nyt siit mihin asiaan kukin tarttuu."

        Tämä sinun aloituslauseesi kertookin sinusta kaiken oleellisen. Tunnut pitävän itseäsi melko "täydellisenä" kaverina ja kirjoituksesi lukeneena olet aika kaukana täydellisestä. Vaan niinhän me kaikki..

        Olet selkeästi onnistunut paikkaamaan avioliittosi turvautumalla näihin parisuhdekirjoihin ja selittelemällä siten kaiken parhain päin. Epätoivoinen vaimosi, joka todennäköisesti pelkää kuollakseen yksinjäämistä ja kasvojensa menettämistä on myöskin takertunut parisuhdekirjojen antamaan lohtuun ja selityksiin ikäkriisistä ja identiteetin etsinnästä.

        Epäilempä, että pelko sai sinutkin ns. "järkiinsä". Pelko siitä, että tulet epäonnistumaan sen uudenkin naisen kanssa. Sillä eihän sinun luonteellasi tulla onnistumaan parisuhteessa. Todennäköisesti olisit kyllästynyt tähän uuteenkin naiseen ja pettänyt häntäkin jossain vaiheessa. JA taisit tajuta, että hänpä ei sitten olisikaan anteeksiantavaa sorttia, kuten vaimosi.

        Voisin lyödä suurehkosta summasta vetoa, että kunhan olet saanut vaimosi "rauhoiteltua" ja jälleen luottamaan sinuun, ruoho aidan takana näyttää sinusta taas vihreämmältä. JA olet jälleen pettämässä.

        EI kyse ole identiteettikriisistä vaan yksinkertaisesti siitä, että sua panettaa. JA sä haluat jotain ihan muuta kuin sitä ymmärtävää vaimoasi. Jossainvaiheessa sua alkaa jo ärsyttämään sitten sun vaimosi "ymmärtäväisyys" ja "anteeksianto" ja joudut miettimään, onko sillä ollenkaan itsekunnioitusta.

        Ja sä haluat testata sun omaa "markkinavoimaasi" vieraassa sylissä. Tahdot valloittaa jonkun, tahdot "rakastua" intohimoisesti ja kokea suuria tunteita.

        Tsori. Näin se menee.

      • ojasta alikkoon
        EeroKeijo kirjoitti:

        Ihan ensiksi: " Vaikeaa tässä on muutamalla rivillä luoda täydellistä kuvaa itsestään kaikkine puolineen, joten ymmärrän että lukijoilla tulee erilaisia käsityksiä; riippuen nyt siit mihin asiaan kukin tarttuu."

        Tämä sinun aloituslauseesi kertookin sinusta kaiken oleellisen. Tunnut pitävän itseäsi melko "täydellisenä" kaverina ja kirjoituksesi lukeneena olet aika kaukana täydellisestä. Vaan niinhän me kaikki..

        Olet selkeästi onnistunut paikkaamaan avioliittosi turvautumalla näihin parisuhdekirjoihin ja selittelemällä siten kaiken parhain päin. Epätoivoinen vaimosi, joka todennäköisesti pelkää kuollakseen yksinjäämistä ja kasvojensa menettämistä on myöskin takertunut parisuhdekirjojen antamaan lohtuun ja selityksiin ikäkriisistä ja identiteetin etsinnästä.

        Epäilempä, että pelko sai sinutkin ns. "järkiinsä". Pelko siitä, että tulet epäonnistumaan sen uudenkin naisen kanssa. Sillä eihän sinun luonteellasi tulla onnistumaan parisuhteessa. Todennäköisesti olisit kyllästynyt tähän uuteenkin naiseen ja pettänyt häntäkin jossain vaiheessa. JA taisit tajuta, että hänpä ei sitten olisikaan anteeksiantavaa sorttia, kuten vaimosi.

        Voisin lyödä suurehkosta summasta vetoa, että kunhan olet saanut vaimosi "rauhoiteltua" ja jälleen luottamaan sinuun, ruoho aidan takana näyttää sinusta taas vihreämmältä. JA olet jälleen pettämässä.

        EI kyse ole identiteettikriisistä vaan yksinkertaisesti siitä, että sua panettaa. JA sä haluat jotain ihan muuta kuin sitä ymmärtävää vaimoasi. Jossainvaiheessa sua alkaa jo ärsyttämään sitten sun vaimosi "ymmärtäväisyys" ja "anteeksianto" ja joudut miettimään, onko sillä ollenkaan itsekunnioitusta.

        Ja sä haluat testata sun omaa "markkinavoimaasi" vieraassa sylissä. Tahdot valloittaa jonkun, tahdot "rakastua" intohimoisesti ja kokea suuria tunteita.

        Tsori. Näin se menee.

        niin, että vaimosi on ajatellut pitää perheen kasassa. Mutta hän muistaa kyllä mitä teit. Siksipä sinua odottaa jossain vaiheessa kohtalo, jolloin seurailet vaimosi tekstiviestittelyä muun miehen kanssa.

      • miekkonen7435
        EeroKeijo kirjoitti:

        Ihan ensiksi: " Vaikeaa tässä on muutamalla rivillä luoda täydellistä kuvaa itsestään kaikkine puolineen, joten ymmärrän että lukijoilla tulee erilaisia käsityksiä; riippuen nyt siit mihin asiaan kukin tarttuu."

        Tämä sinun aloituslauseesi kertookin sinusta kaiken oleellisen. Tunnut pitävän itseäsi melko "täydellisenä" kaverina ja kirjoituksesi lukeneena olet aika kaukana täydellisestä. Vaan niinhän me kaikki..

        Olet selkeästi onnistunut paikkaamaan avioliittosi turvautumalla näihin parisuhdekirjoihin ja selittelemällä siten kaiken parhain päin. Epätoivoinen vaimosi, joka todennäköisesti pelkää kuollakseen yksinjäämistä ja kasvojensa menettämistä on myöskin takertunut parisuhdekirjojen antamaan lohtuun ja selityksiin ikäkriisistä ja identiteetin etsinnästä.

        Epäilempä, että pelko sai sinutkin ns. "järkiinsä". Pelko siitä, että tulet epäonnistumaan sen uudenkin naisen kanssa. Sillä eihän sinun luonteellasi tulla onnistumaan parisuhteessa. Todennäköisesti olisit kyllästynyt tähän uuteenkin naiseen ja pettänyt häntäkin jossain vaiheessa. JA taisit tajuta, että hänpä ei sitten olisikaan anteeksiantavaa sorttia, kuten vaimosi.

        Voisin lyödä suurehkosta summasta vetoa, että kunhan olet saanut vaimosi "rauhoiteltua" ja jälleen luottamaan sinuun, ruoho aidan takana näyttää sinusta taas vihreämmältä. JA olet jälleen pettämässä.

        EI kyse ole identiteettikriisistä vaan yksinkertaisesti siitä, että sua panettaa. JA sä haluat jotain ihan muuta kuin sitä ymmärtävää vaimoasi. Jossainvaiheessa sua alkaa jo ärsyttämään sitten sun vaimosi "ymmärtäväisyys" ja "anteeksianto" ja joudut miettimään, onko sillä ollenkaan itsekunnioitusta.

        Ja sä haluat testata sun omaa "markkinavoimaasi" vieraassa sylissä. Tahdot valloittaa jonkun, tahdot "rakastua" intohimoisesti ja kokea suuria tunteita.

        Tsori. Näin se menee.

        Kyynisyytesi huvittaa minua. Kiitos kommentista!

      • miekkonen7435
        ojasta alikkoon kirjoitti:

        niin, että vaimosi on ajatellut pitää perheen kasassa. Mutta hän muistaa kyllä mitä teit. Siksipä sinua odottaa jossain vaiheessa kohtalo, jolloin seurailet vaimosi tekstiviestittelyä muun miehen kanssa.

        Näin saattaa käydä. Niin olen itsekin ajatellut. Jos näin tapahtuu, olen ensinnäkin totisesti "ansainnut" sen ja toiseksi toivon että osaisimme käsitellä asian fiksusti ja selvitä siitäkin.

    • 1811

      ensin julistat aidosti rakastuneesi toiseen naiseen, mutta sitten et mainitsekaan häntä enää kertaakaan? Miltäköhän siitä toisesta naisesta mahtaa tuntua, jos on erehtynyt ja ehtinyt rakastua sinuun? Lykkyä tykö vaan.

      • xym

        Onnea aloittajamiekkoselle. Muutamat kommentoijat tuntuvat olevan liikkeellä pahansuovin ajatuksin sinua kohtaan. Kuinkahan moni meistä on pystynyt noudattamaan universaalia ihannetta elinikäisestä liitosta. Siitä, jonka ansiosta aina silloin tällöin tapaa harmonisesti yhdessä harmaantuvia pariskuntia, heitä jotka ovat uskoneet, toivoneet ja rakastaneet. Tehneet tietoisen päätöksen tahtoa rakastaa hyvinä ja pahoina päivinä aviopuolisoaan. Tähänhän liittyy myös että se, joka on tehnyt virheen, aidosti katuu ja pyytää anteeksi puolisoltaan. Ja kun "synti" on anteeksi annettu, se voidaan unohtaa eikä siihen enää palata.

        Itse en ole onnistunut, eikä ole valtaosa lukijoistakaan, elinikäisessä liitossa. Tarinoita on niin monia, ihmiskohtaloita erilaisia. Joku harva onnekas saa kotoaan perinnöksi mallin hyvistä, toimivista ihmissuhteista, suurin osa ei. Hyvää kevättä teille kaikille tasapuolisesti t. eräs nelikymppinen elämänkoulun oppilas.
        "Kolme laivaa lähti satamasta pitkälle merimatkalle maapallon toiselle puolelle. Laivojen nimet olivat Usko, Toivo ja Rakkaus. Kului vuosi, laivoja ei kuulunut takaisin, kului kaksi vuotta, lopulta yksi kolmesta laivasta lipui kotisatamaan repaleisin purjein. Ja sen laivan nimi oli Rakkaus".

      • lumikkilumi

        Ensimmäisen kerran joku hoksaa kysellä mitä kuuluu miehen rakastetulle.
        Ihmettelin miksei kertaakaan ketään kiinnostanut se nainen johon tämä mies oli rakastunut, mitä hänelle kuuluu. Ihan viaton oli todennäköisesti... tapasi ihanan miehen jonka kanssa halusi olla ja mitä saikaan kokea. Odottaa rakastamansa miehen päätöstä joka soutaa ja huopaa entisen ja nykyisen välillä.

        Voi kun ihmiset ei ikinä sortuisi varattuihin tai ainakin sellaisiin jotka on olleet kauan aviossa.
        Ei kannata myöskään juuri eronneisiin sekoilla, saa vain siipeensä.

      • miekkonen7435

        Niin julistin noin vuosi sitten. Silloin minua viisaammat/kokeneemmat sanoivat ettei se mitään rakkautta ole - ihastusta tai himoa vain. Näin se sitten olikin, tunnustettava on. Pahalta varmasti tuntuu siitä toisestakin, enkä siitäkään asiasta ole yhtään iloinen. Päinvastoin, oma hölmöilyni sai aikaan mielipahaa monelle.

        Olen nimimerkin kanssa samaa mieltä siitä, että meno on kylmää. En katso voivani tehdä tässä asiassa kompromissia. Kun kerran olemme vaimoni kanssa päättäneet jatkaa ja yrittää yhdessä, niin sitten yritän. Muut saa jäädä ja unohtua. Niin se vain on.

      • ----
        miekkonen7435 kirjoitti:

        Niin julistin noin vuosi sitten. Silloin minua viisaammat/kokeneemmat sanoivat ettei se mitään rakkautta ole - ihastusta tai himoa vain. Näin se sitten olikin, tunnustettava on. Pahalta varmasti tuntuu siitä toisestakin, enkä siitäkään asiasta ole yhtään iloinen. Päinvastoin, oma hölmöilyni sai aikaan mielipahaa monelle.

        Olen nimimerkin kanssa samaa mieltä siitä, että meno on kylmää. En katso voivani tehdä tässä asiassa kompromissia. Kun kerran olemme vaimoni kanssa päättäneet jatkaa ja yrittää yhdessä, niin sitten yritän. Muut saa jäädä ja unohtua. Niin se vain on.

        jo viimein, tarina on sepitetty.

      • Samassa tilanteessa
        ---- kirjoitti:

        jo viimein, tarina on sepitetty.

        En usko tarinaa sepitetyksi, tosin hyvin ja täsmällisesti kirjoitetuksi, joten ei sen kirjoittaja voi täysin kouluttamaton ja tietämätön olla. Ammattiauttaja ehkä, mutta mitä sitten. Mitä vikaa on jäsennellyssä tavassa käsitellä elämäänsä ja tunteitaan tai kirjoittaa tarinaa monien kokemuksien kautta, vaikka sitten kirjojen. Yritän jäsennellä elämääni paraikaa itsekin. Aivan sama, miten ja mitä kautta.

        Olen täsmälleen samassa tilanteessa kuin 'alkuperäinen mies' ja siksi lähdin etsimään netistä eri hakusanoilla asiallista keskustelua asiasta. Puolisolleni en ole tilannetta avannut. Tuntuu, että hän tietää sen muutenkin. Ei hän tyhmä ole. Tunneasioissa minua paljon viisaampi, siitä olen varma. Minä kai kuulun siihen järkeilijöiden ryhmään, jonka mielestä tunteet ovat tarpeettomia. Järkiavioliitto, lapset, omakotitalo, auto, töitä molemmilla. Mikäs tässä on ollessa. Tuli vain sellainen tunne, että tätäkö tämä nyt on? Mitä sitten? Olen saavuttanut sen, mitä aina kuvittelinkin. Ikää minulla ei ole edes neljääkymmentä.

        Olen tuntenut ihastukseni jo useamman vuoden, mutta vasta muutama kuukausi sitten astuimme sen varomattoman askeleen ja pala palalta rakastuimme. Tunteeni kuohuvat, kotona ei mene enää hyvin (emme juurikaan puhu toisillemme, mutta kumpikin on tietoinen tilanteesta - arki kuitenkin pyörii), rahaa on riittävästi tehdä järkevästi mitä haluaa, mutta silti... Hyvin menemisen loppumista en osaa aikatauluttaa. Se alkoi kuitenkin jo merkittävästi ennen kuin ihastukseni antoi minkäänlaista vastakaikua pienessä sievässä kerrotuille 'minä pidän sinusta' sanailuille. Niin pidinkin, mutta olin vain tyytynyt katsomaan häntä kaukaa. Työkaveri kun kerran oli. Ei heihin saa sekaantua, ikinä. Tai näin ainakin ajattelin tuolloin. Enää en tiedä mitä ajatella. Jotenkin tuntuu, että teen tällä hetkellä väärin kaikkia kohtaan. Itken, ja se myös on jotain, mitä en ole tehnyt vuosiin.

        Puhuin asiasta riittävän kaukana olevalle kaverilleni tai oikeammin tuttavalleni. Hän on avioerolapsi kymmenien vuosien takaa. Häneltä lähti aikanaan äiti toisen miehen matkaan ja sitä itkettiin yhdessä ja erikseen. Nyt vasta hän sanoo antaneensa lähdön äidilleen anteeksi. Mietin, että mitenhän minun lapsilleni kävisi. Tuo 'toinen nainen' on erittäin lapsirakas ja sitä jaksan hänessä ihailla. Hän tietää tilanteeni täysin ja sanoo, että antaa ajan kulua. Ei pidetä kiirettä eikä rynnätä suinpäin suhteeseen. Sinun pitää olla täysin varma siitä, mitä haluat. Luotan häneen täysin, mutta niin luotan myös puolisooni. Harmittaa, kun olen osaltani pettänyt tuon luottamuksen. Olikin sitten ensimmäinen kerta. Vähän pienempikin teko olisi näin aluksi riittänyt. Varma en kuitenkaan ole ja tuon tuttavani mukaan kadun joka tapauksessa riippumatta siitä, mitä teen. Ja kun en halua loukata ketään. Tällä hetkellä ehkä eniten itseäni. Olen mielestäni ihmisenä aina ollut vahva, mutta nyt en tiedä enää sitäkään. Mitä ihmettä tämä on? Tunnenko todella näin vahvasti ensimmäistä kertaa elämässäni? Ja kannattaako sitä ääntä kuunnella?

        Jos annan tuon 'toisen naisen' mennä, niinkuin järkevästi ajateltuna oikein olisi ja pyrkisin palaamaan vanhaan, niin tiedän hänet tavatessani, että liekki roihahtaa välittömästi uudelleen. Meni siihen sitten vuosi tai kymmenen vuotta. Toistaiseksi tyyden tilanteeseen, jossa annan ajan kulua. Muutakaan en osaa/halua tehdä. Puuttuu se kristallipallo. Tilastojen valossa avioeroja tapahtuu paljon, mutta entäpä tällaista? Jonkinlainen kriisihän on aina eron taustalla. Uskon, että yhteen palaamisia tapahtuu vähintään yhtä paljon kuin niitä erojakin. Kai meistä jokainen haluaa elämänsä onnistuvan siten, että elämä tyydyttää. Mutta ovatko ne elämälle asetetut tavoitteet samat, joita ne olivat silloin joskus nuorena? Kumpa tietäisin. Nyt on vain tyhjä olo.

      • pettynyt11
        lumikkilumi kirjoitti:

        Ensimmäisen kerran joku hoksaa kysellä mitä kuuluu miehen rakastetulle.
        Ihmettelin miksei kertaakaan ketään kiinnostanut se nainen johon tämä mies oli rakastunut, mitä hänelle kuuluu. Ihan viaton oli todennäköisesti... tapasi ihanan miehen jonka kanssa halusi olla ja mitä saikaan kokea. Odottaa rakastamansa miehen päätöstä joka soutaa ja huopaa entisen ja nykyisen välillä.

        Voi kun ihmiset ei ikinä sortuisi varattuihin tai ainakin sellaisiin jotka on olleet kauan aviossa.
        Ei kannata myöskään juuri eronneisiin sekoilla, saa vain siipeensä.

        tämä oli erittäin pätevä pointti.itselleni kävi juuri näin.nainen ollut pari kuukautta pois miehen kämpältä,tavarat vielä hakematta.hoputin tämän asian tekemään ja autoin tässä asiassa,lainaamalla ajoneuvo-yhdistelmän ja puhuin muuttoporukkaa.tämän jälkeen aloin uskoa että hän todella haluaa erota ja alottaa elämää minun kanssa.vaan kuinkas kävikään exä soitteli koko puolen vuoden suhteemme ajan ja mankui takaisin.kaikki luvattuaan näin tapahtui.eniten harmittaa että minulle uskoteltiin viimeiseen päivään saakka että kaikki on suht normaalisti,vaikka olin huomannut aikoja sitten ettei kaikki ole hyvin.ja etenkin se harmittaa ettei hän itse halunnut tehdä pesä-eroa tähän kundiin vaan salli tämän manipuloinnin.hänen henk koht elämä oli muutenkin sekaisin ja hän oli stressaantunut.joten oli vaikea tietää mikä todellisuudessa ahdisti.muuten olen oppinut että jos itse olet huomaavainen ja kiltti ja saat takaisin pelkkää kiukuttelua niin silloin on huono omatunto jostain asiasta.meillä meni tosi hyvin joka saralla ja tunne oli juuri tämä "sielunkumppani"joka oli eka kerta minulle vaikka joitain suhteitakin on ollut aikaisemmin.pelkään etten löydä uutta "sielunkumppania"koskaan koska olen heikko tekemään alotteita.pääpointti oli se että ehdin ihastua/rakastua häneen korvia myöten ja haaveilla yhteisestä tulevaisuudesta,saada pitkän liudan katteettomia lupauksia,omalla toiminnalla tuskin suhdetta pilasin"on siitä keskusteltukin"vaan hän ei ollut käsitellyt tunteitaan ja vanha elämä alkoi kiinnostaa uutta enemmän.tätä on ku ihmiset ei osaa päättää ja puhutaan toista ja tehdään toista. vaikka lyhyeksi jäi edottomasti kivuliaimpia eroja jota olen kokenut,ehkä juuri siksi että ihminen tulee jätetyksi tässä huuma vaiheessa.olisi voinut olla parin vuoden päästä helponpaa.kolmannen osapuolen kohtalo on kovin,valehtelun jälkeen jäädä yksin. joten ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET LEIKKIKÖ TOISTEN TUNTEILLA

    • vain elämää..

      sama tilanne, vähän vanhempana tosin. minulla vain voimakas pitkäaikainen ihastuminen, jonka tulkitsen merkiksi, että muutos on tarpeen. minulla taas avioliitto ei toimi oikeastaan muuten kuin juoksevat asiat hoidetaan. Luulenpa että sulla on hyvät saumat ajautua samaan tilanteeseen, jollet tee ratkaisuja. moni jää ajelehtimaan velvollisuudentunnosta ja lapsien takia. luulenpa että lapsiasiat ainakin on hyvä mahdollisuus saada nykypäivän' hoidettua ihan ok, jos halua riittää. minä olen nostanut kissan pöydälle vaimon kanssa ja nyt olemme alkaneet pohtia eron konkreettista puolta,vielä ilman pahempaa toraa.. Olen ehdottomasti sitä mieltä että tunteita pitää kuunnella, muuten teidän perheessä on kohta 2 onnetonta vanhempaa ja lapsetkin sen aistii monin tavoin.

      • sateen jälkeen

        Voi että tekee hyvää kuulla, ettei ole ainoa maailmassa kenelle käy näin... huokaus...
        Minulle kävi juuri niin kuin alkuperäiselle miehelle pari vuotta taaksepäin, vaikkakin olen nainen. No tuolloin mieheni teki parannuksia asioissa ja en uskaltanut uudelle tielle lähteä. Yritimme vielä vaikka tunteeni olivat muualla. Mutta nyt kahden vuoden jälkeen olen uudelleen ajautumassa tämän uuden miehen luokse. Talvi on mennyt nytkin niin, että kun en saa parisuhteestani mitään aitoa kohtaamista en jaksa lastenkaan kanssa arkea vaan tiuskin ja olen ilkeä heille, vaikka tosi asiassa kun en voi itse hyvin ei minulla ole mitään mistä jakaa lapsille. Olimme koko talven tämän ystäväni kanssa poissa toistemme elämästä, joten silläkään ei ollut mitään vaikutusta tähän tilanteeseen. Olen vain siinä tilanteessa, että ennen minulle riitti paristuhteessa että seksi toimii, vaikkei mitään syvempää "henkistä" suhdetta olekaan. Huomaa, että suhteemme on kuitenkin kohta 20 v. vanha. Eli siis seksi on ainoa asia mikä välillämme toimii yhä. Sen ulkopuolella vain olemme yhdessä, vaikkei meillä mitään tunteitakaan taida enää toisiamme kohtaan muutoin olla. Me vain "ollaan" tavan vuoksi yhdessä kuten aina ja päälisin puolin kakki on hyvin -on talo, autot, perhe. Mutta voiko olla niin, että vasta 35 vuotiaana huomaa että pelkkä seksiyhteys ei riitä? Olen lukenut, että on valittava haluaako henkisen yhteyden vai seksiä? Minä haluaisin loppuelämäkseni henkisen yhteyden, sitä viimeinkin että tuntisin tulevani hyväksytyksi omana itsenäni juuri sellaisena kuin olen, sellaisen että saisi totetuttaa itseään tulematta tuomituksi, sitä tietäisi että toinen tukee tapahtui mitä hyvänsä - ei niin että toinen kritisoi sinua vielä senkin jälkeen, sitä että tulisi kerrankin lodutetuksi - eikä sinulle aina käännettäisi selkää kun itket yöllä parisängyn omalla puolellasi.
        Haaveilenko kaikesta turhaan... mutta nyt olen päättänyt, että jos tämä vielä syvenee uudelleen annan mennä... tai ehkä mietin vielä, mutta tuntuu etten jaksa enää ellei minua kohdata oikeasti... Tai sitten jään tähän ja etsin kohtaamisia aina ulkopuolisesta elämästä. Näinkö tämä oikeesti menee... minä jolla aina oli niin suuret periaatteet nuorena... huokaus...

      • Samassa tilanteessa
        sateen jälkeen kirjoitti:

        Voi että tekee hyvää kuulla, ettei ole ainoa maailmassa kenelle käy näin... huokaus...
        Minulle kävi juuri niin kuin alkuperäiselle miehelle pari vuotta taaksepäin, vaikkakin olen nainen. No tuolloin mieheni teki parannuksia asioissa ja en uskaltanut uudelle tielle lähteä. Yritimme vielä vaikka tunteeni olivat muualla. Mutta nyt kahden vuoden jälkeen olen uudelleen ajautumassa tämän uuden miehen luokse. Talvi on mennyt nytkin niin, että kun en saa parisuhteestani mitään aitoa kohtaamista en jaksa lastenkaan kanssa arkea vaan tiuskin ja olen ilkeä heille, vaikka tosi asiassa kun en voi itse hyvin ei minulla ole mitään mistä jakaa lapsille. Olimme koko talven tämän ystäväni kanssa poissa toistemme elämästä, joten silläkään ei ollut mitään vaikutusta tähän tilanteeseen. Olen vain siinä tilanteessa, että ennen minulle riitti paristuhteessa että seksi toimii, vaikkei mitään syvempää "henkistä" suhdetta olekaan. Huomaa, että suhteemme on kuitenkin kohta 20 v. vanha. Eli siis seksi on ainoa asia mikä välillämme toimii yhä. Sen ulkopuolella vain olemme yhdessä, vaikkei meillä mitään tunteitakaan taida enää toisiamme kohtaan muutoin olla. Me vain "ollaan" tavan vuoksi yhdessä kuten aina ja päälisin puolin kakki on hyvin -on talo, autot, perhe. Mutta voiko olla niin, että vasta 35 vuotiaana huomaa että pelkkä seksiyhteys ei riitä? Olen lukenut, että on valittava haluaako henkisen yhteyden vai seksiä? Minä haluaisin loppuelämäkseni henkisen yhteyden, sitä viimeinkin että tuntisin tulevani hyväksytyksi omana itsenäni juuri sellaisena kuin olen, sellaisen että saisi totetuttaa itseään tulematta tuomituksi, sitä tietäisi että toinen tukee tapahtui mitä hyvänsä - ei niin että toinen kritisoi sinua vielä senkin jälkeen, sitä että tulisi kerrankin lodutetuksi - eikä sinulle aina käännettäisi selkää kun itket yöllä parisängyn omalla puolellasi.
        Haaveilenko kaikesta turhaan... mutta nyt olen päättänyt, että jos tämä vielä syvenee uudelleen annan mennä... tai ehkä mietin vielä, mutta tuntuu etten jaksa enää ellei minua kohdata oikeasti... Tai sitten jään tähän ja etsin kohtaamisia aina ulkopuolisesta elämästä. Näinkö tämä oikeesti menee... minä jolla aina oli niin suuret periaatteet nuorena... huokaus...

        Alkuperäisellä miehellä näkyy pyyhkivän hyvin ja tälle palstalle kirjoittelukin on vähentynyt tai jopa suorastaan loppunut. Pitäisikö siis seurata 'alkuperäisen miehen' mallia ja unohtaa uusi rakkaus eli tehdä suhteesta loppu niin tylysti ja nopeasti ettei siihen yksinkertaisesti voi enää palata. Sattuu se sitten miten paljon tahansa. Yksi tapa kai se olisi sekin. Itse asiassa juttelin tilanteestani ammattiauttajalle ja tämä oli hänen ratkaisunsa. Ulos tilanteesta mahdollisimman nopeasti ja parantamaan omaa elämää etsimällä puolisosta ne ominaisuudet, joihin aikoinaan ihastui. Ja sitten kun vielä muistaisi, että mitä ne ominaisuudet olivat.

        Elämä on ollut uuden suhteen kanssa viime kuukaudet yhtä ylä- ja alamäkeä johtuen lähinnä siitä, ettemme oikein kumpikaan hyväksy rooliamme, johon ajauduimme - tai no, omia valintojahan ne molemmilla olivat, mutta kummallakin tuntuu olleen hyvinkin tiukat moraalikäsitykset siitä mikä on oikeine ja mikä väärin. Minä olen naimisissa, hän eronnut ja tällainen ei ole oikein. Tunteet vaan ovat toista kohtaan niin voimakkaat, että niistä irtautuminen tuntuu mahdottomalta. On oikeastaan aivan sama missä olemme tai mitä teemme niin toisen läheisyys rauhoittaa ja kaikki tuntuu taas enemmän kuin oikealta. Erillään olo, jota puolestaan tapahtuu väkisinkin paljon, alkaa ahdistaa aika nopeasti ja päässä pyörii vain toinen ihminen. Samaan aikaan tulisi kuitenkin olla kotona niinkuin kaikki olisi kunnossa. Iloisin mielin elämää eteenpäin. Olen kai jo jollain tavalla oppinut elämään tilanteen kanssa, mutta haluaisin siihen ratkaisun. Tällä hetkellä vain ulkoiset tilanteet ovat sellaisia, että mitään ei oikein ole tehtävissä. Mitä siis teet kun et voi tehdä mitään?

        Rakkauden voimakkaimpien tunteiden pitäisi tiettävästi hävitä kolmen-kuuden kuluessa ja tämän jälkeen mielen pitäisi olla kypsä tekemään järkipäätöksiä. Eli rakkaus ei siis kestä tämän pidemmälle, niinkö? Eikö ihmisten ole sitten turha edes yrittää olla yhdessä pidempään kuin tuon mainitun ajan. Ja onhan näitäkin ihmisiä, jotka hakevat vain valloitusta ja ihastumisen tunnetta. En minä. Tuon toisen ihmisen minusta välittäminen ja läsnäolo on vain niin voimakasta, etten tiedä, miten voisin elää ilman häntä. Arkea emme ole toisistamme juurikaan vielä nähneet - tai no minä olen nähnyt hänen arkeaan eikä se ole ainakaan helpompaa kuin minulla, sitä kun on hoitamassa vain yksi ihminen. Sanoin hänelle, että jos hän löytää toisen, joka välittää hänestä edes puolet siitä, mitä minä hänestä, niin ota hänet. Minä itken itkuni ja katselen katkeran kateellisena sivusta. Olisi upeaa nähdä tuo toinen ihminen onnellisena - ihan sama kenen kanssa - tai no ei todellakaan ihan sama. En yksinkertaisesti pysty käsittämään, miksi hän on muodostunut minulle niin tärkeäksi. Niin ja se puoli vuotta. Ei tunnu riittävän sitten mihinkään...

      • qwer349
        Samassa tilanteessa kirjoitti:

        Alkuperäisellä miehellä näkyy pyyhkivän hyvin ja tälle palstalle kirjoittelukin on vähentynyt tai jopa suorastaan loppunut. Pitäisikö siis seurata 'alkuperäisen miehen' mallia ja unohtaa uusi rakkaus eli tehdä suhteesta loppu niin tylysti ja nopeasti ettei siihen yksinkertaisesti voi enää palata. Sattuu se sitten miten paljon tahansa. Yksi tapa kai se olisi sekin. Itse asiassa juttelin tilanteestani ammattiauttajalle ja tämä oli hänen ratkaisunsa. Ulos tilanteesta mahdollisimman nopeasti ja parantamaan omaa elämää etsimällä puolisosta ne ominaisuudet, joihin aikoinaan ihastui. Ja sitten kun vielä muistaisi, että mitä ne ominaisuudet olivat.

        Elämä on ollut uuden suhteen kanssa viime kuukaudet yhtä ylä- ja alamäkeä johtuen lähinnä siitä, ettemme oikein kumpikaan hyväksy rooliamme, johon ajauduimme - tai no, omia valintojahan ne molemmilla olivat, mutta kummallakin tuntuu olleen hyvinkin tiukat moraalikäsitykset siitä mikä on oikeine ja mikä väärin. Minä olen naimisissa, hän eronnut ja tällainen ei ole oikein. Tunteet vaan ovat toista kohtaan niin voimakkaat, että niistä irtautuminen tuntuu mahdottomalta. On oikeastaan aivan sama missä olemme tai mitä teemme niin toisen läheisyys rauhoittaa ja kaikki tuntuu taas enemmän kuin oikealta. Erillään olo, jota puolestaan tapahtuu väkisinkin paljon, alkaa ahdistaa aika nopeasti ja päässä pyörii vain toinen ihminen. Samaan aikaan tulisi kuitenkin olla kotona niinkuin kaikki olisi kunnossa. Iloisin mielin elämää eteenpäin. Olen kai jo jollain tavalla oppinut elämään tilanteen kanssa, mutta haluaisin siihen ratkaisun. Tällä hetkellä vain ulkoiset tilanteet ovat sellaisia, että mitään ei oikein ole tehtävissä. Mitä siis teet kun et voi tehdä mitään?

        Rakkauden voimakkaimpien tunteiden pitäisi tiettävästi hävitä kolmen-kuuden kuluessa ja tämän jälkeen mielen pitäisi olla kypsä tekemään järkipäätöksiä. Eli rakkaus ei siis kestä tämän pidemmälle, niinkö? Eikö ihmisten ole sitten turha edes yrittää olla yhdessä pidempään kuin tuon mainitun ajan. Ja onhan näitäkin ihmisiä, jotka hakevat vain valloitusta ja ihastumisen tunnetta. En minä. Tuon toisen ihmisen minusta välittäminen ja läsnäolo on vain niin voimakasta, etten tiedä, miten voisin elää ilman häntä. Arkea emme ole toisistamme juurikaan vielä nähneet - tai no minä olen nähnyt hänen arkeaan eikä se ole ainakaan helpompaa kuin minulla, sitä kun on hoitamassa vain yksi ihminen. Sanoin hänelle, että jos hän löytää toisen, joka välittää hänestä edes puolet siitä, mitä minä hänestä, niin ota hänet. Minä itken itkuni ja katselen katkeran kateellisena sivusta. Olisi upeaa nähdä tuo toinen ihminen onnellisena - ihan sama kenen kanssa - tai no ei todellakaan ihan sama. En yksinkertaisesti pysty käsittämään, miksi hän on muodostunut minulle niin tärkeäksi. Niin ja se puoli vuotta. Ei tunnu riittävän sitten mihinkään...

        Juuri kuin minun tilanteesta.Olen nainen pitkässä parisuhteessa ja rakastunut eronneeseen mieheen, jolla ei lapsia.Itsellä on jo yksi aikuinen ja yksi 16-vuotias lapsi.Tunteet ovat erittäin voimakkaat ja kumpkin olemme elämän kolhimia, siis tämän uuden kanssa. Miten vaan lähteä ja jättää perhe?Lisäksi voi olla , että uusi mies haluaisi lapsen, enkä ole varma siitä itse haluaisinko...Siinäpä kysymyksiä kerrakseen.

      • Alkuperäinen-miekkon
        qwer349 kirjoitti:

        Juuri kuin minun tilanteesta.Olen nainen pitkässä parisuhteessa ja rakastunut eronneeseen mieheen, jolla ei lapsia.Itsellä on jo yksi aikuinen ja yksi 16-vuotias lapsi.Tunteet ovat erittäin voimakkaat ja kumpkin olemme elämän kolhimia, siis tämän uuden kanssa. Miten vaan lähteä ja jättää perhe?Lisäksi voi olla , että uusi mies haluaisi lapsen, enkä ole varma siitä itse haluaisinko...Siinäpä kysymyksiä kerrakseen.

        Noh, minusta on tullut tällainen pitkien suhteiden saarnamies, joten kantani lienee arvattavissa. Mieti, tunteet tulevat ja menevät. Niitä voi jopa itse ohjailla, ne voivat jopa olla vääriä. Ajan kuluttua oletkin toista mieltä ja tunne on eri. Mieti.

        Mitä jos keskittyisit ajattelemaan puolisoasi vaihteeksi? Toisen voi 'löytää uudelleen' kun vaan päästää hänet lähelleen uudestaan. Minulle kävi niin, ja siitä olen onnellinen. Sinullakin on mahdollisuus, jos tahdot. Rakkaus on myös tahtomista; haluan olla tuon ihmisen kanssa. Miksi et tahtoisi puolisoasi? Ajatukset, sanat ja teot generoivat tunteita, tee siis asioita jotka lähentävät teitä. Noilla jutuilla on ihmeellinen vaikutus, tiedän kokemuksesta.

        Kaikkea hyvää teille!

      • too long
        Samassa tilanteessa kirjoitti:

        Alkuperäisellä miehellä näkyy pyyhkivän hyvin ja tälle palstalle kirjoittelukin on vähentynyt tai jopa suorastaan loppunut. Pitäisikö siis seurata 'alkuperäisen miehen' mallia ja unohtaa uusi rakkaus eli tehdä suhteesta loppu niin tylysti ja nopeasti ettei siihen yksinkertaisesti voi enää palata. Sattuu se sitten miten paljon tahansa. Yksi tapa kai se olisi sekin. Itse asiassa juttelin tilanteestani ammattiauttajalle ja tämä oli hänen ratkaisunsa. Ulos tilanteesta mahdollisimman nopeasti ja parantamaan omaa elämää etsimällä puolisosta ne ominaisuudet, joihin aikoinaan ihastui. Ja sitten kun vielä muistaisi, että mitä ne ominaisuudet olivat.

        Elämä on ollut uuden suhteen kanssa viime kuukaudet yhtä ylä- ja alamäkeä johtuen lähinnä siitä, ettemme oikein kumpikaan hyväksy rooliamme, johon ajauduimme - tai no, omia valintojahan ne molemmilla olivat, mutta kummallakin tuntuu olleen hyvinkin tiukat moraalikäsitykset siitä mikä on oikeine ja mikä väärin. Minä olen naimisissa, hän eronnut ja tällainen ei ole oikein. Tunteet vaan ovat toista kohtaan niin voimakkaat, että niistä irtautuminen tuntuu mahdottomalta. On oikeastaan aivan sama missä olemme tai mitä teemme niin toisen läheisyys rauhoittaa ja kaikki tuntuu taas enemmän kuin oikealta. Erillään olo, jota puolestaan tapahtuu väkisinkin paljon, alkaa ahdistaa aika nopeasti ja päässä pyörii vain toinen ihminen. Samaan aikaan tulisi kuitenkin olla kotona niinkuin kaikki olisi kunnossa. Iloisin mielin elämää eteenpäin. Olen kai jo jollain tavalla oppinut elämään tilanteen kanssa, mutta haluaisin siihen ratkaisun. Tällä hetkellä vain ulkoiset tilanteet ovat sellaisia, että mitään ei oikein ole tehtävissä. Mitä siis teet kun et voi tehdä mitään?

        Rakkauden voimakkaimpien tunteiden pitäisi tiettävästi hävitä kolmen-kuuden kuluessa ja tämän jälkeen mielen pitäisi olla kypsä tekemään järkipäätöksiä. Eli rakkaus ei siis kestä tämän pidemmälle, niinkö? Eikö ihmisten ole sitten turha edes yrittää olla yhdessä pidempään kuin tuon mainitun ajan. Ja onhan näitäkin ihmisiä, jotka hakevat vain valloitusta ja ihastumisen tunnetta. En minä. Tuon toisen ihmisen minusta välittäminen ja läsnäolo on vain niin voimakasta, etten tiedä, miten voisin elää ilman häntä. Arkea emme ole toisistamme juurikaan vielä nähneet - tai no minä olen nähnyt hänen arkeaan eikä se ole ainakaan helpompaa kuin minulla, sitä kun on hoitamassa vain yksi ihminen. Sanoin hänelle, että jos hän löytää toisen, joka välittää hänestä edes puolet siitä, mitä minä hänestä, niin ota hänet. Minä itken itkuni ja katselen katkeran kateellisena sivusta. Olisi upeaa nähdä tuo toinen ihminen onnellisena - ihan sama kenen kanssa - tai no ei todellakaan ihan sama. En yksinkertaisesti pysty käsittämään, miksi hän on muodostunut minulle niin tärkeäksi. Niin ja se puoli vuotta. Ei tunnu riittävän sitten mihinkään...

        Täällä on eletty vähän vastaavaa jo kohta puolitoista vuotta. Itse erosin aviomiehestäni aika nopeasti rakastuttuani ukkomieheen, mutta hän miettii vieläkin, miten päästä irti omasta liitostaan. Rakkaus välillämme ei ole hävinnyt, päinvastoin kasvanut, voimistunut ja syventynyt. Kerran hän jo jättikin minut todella tylysti, oli kylmä ja tyly kuukauden ajan, mutta tunteet välillämme eivät kuolleet. Siksi jaksamme uskoa, että olemme vielä oikeasti yhdessä kun asiat vaan saadaan hoidettua jotenkin...

    • .............

      Kun farmariautojen sekaan kuuluu kaksi lasta niin kyllä kuuluu olla aikuinen. Mitä sitten aikuisuus merkitsee?

      Ainakin sun pitää aikuisen tavoin nyt ajatella tuota tilannetta ja tiedostaa faktat. Sä olet elänyt kahdessa suhteessa. Toinen kestänyt iäisyyden, teillä ei ehkä ole sitä alkuajan huumaa, mutta varmuutta ja jotenkin olette osanneet olla tiiminä, kun yhdessä pärjänneet tähän asti. Tämä toinen suhteesi on uusi. Sitä ei rasita pyykkivuoret, lapset ym., mutta sellainen nykyinen suhteesikin oli aikoinaan..?

      Mutta tärkeimpiä juttuja on se, että tiedätkö mihin olet menossa? Sä olet vaihtamassa suoraan lennosta naista ja sille pohjalle väsäämässä uusperhettä. Siihen päälle opettelu uuteen tyyliin, mahdolliset huoltajuus/tapaamis/elatusriidat. Lapset kipuilevat eron jälkeen. Jos sun nykyinen katkeroituu kovasti lähdöstä, niin se ei ehkä ikinä tule hyväksymään tätä uutta naista ja rumimmillaan se voi näkyä lasten manipuloinnilla tai heidän eristämisellään sinusta. Lapset voivat kokea, että tää uusi nainen hajoitti perheen, se ei ole heidän äiti eikä sitä tartte totella, se vie isän huomion etc etc. Tämä uusi nainen saa yhtäkkiä miehen ja hänen ex-vaimon kaksi lasta saman katon alle ja se äitipuoli-kriisi voi kestää jonkun aikaa, pahimmassa tilanteessa (kun teillä noin räjähdysherkkä pohja) se tulee jopa inhoamaan niitä lapsia loppuajan (ja tämä ei ole sanottu pahalla uutta naista kohtaan, mutta kun asuu isän kanssa joka vasta opettelee uuteen kuvioon, kokee ehkä tunnontuskia kun "jätti lapset" ja lapset eivät riemuiten ota vastaan ja ne huonommat ominaisuudet ei ole yhtä sivuutettavissa kuin vanhemmilla, niin noin voi vaan käydä). Sä tulet kokemaan huonoa omatuntoa ja hyvittelemään lapsille eroa jne. Miten hyväksyt naisen ei-positiiviset tunteet lapsistasi? Mä voisin tätä jatkaa vaikka kuinka kauan, mutta toivotaan että tämä nyt antoi edes vähän esimerkkiä näistä tulevista karikoista, jotka sua vaanii. Mä jätin ton sun ja mahd. tulevan exäsi väliset karikot vähemmälle, mutta ne vasta voimia voikin viedä. Siinä kehässä se rakkauden ja ihastumisen tunteen säilyttäminen nykyisessä parisuhteessasi on lasten leikkiä.

    • Trolli-Dolly

      Taitavasti kirjoitettu tarina, johon ihmiset lähtivät innolla mukaan.

      Sori vaan, mutta vaikuttaa vahvasti naisen laatimalta...

      • ----

        Minulle tuli mieleen tosielämän Norman Bates, joka asuu ruumiin kanssa. "Oletko ikinä ollut kun oikein asiaa puhutaan".

      • ALKUPERÄINEN-MIES

        hei taas!

        Pikainen kommentti: kiitos kommenteista taas. Tapahtumasta on kohta vuosi ja elämä hymyilee. Tuntuu että kriisistä on selvitty. Paljon opimme, toivottavasti osaamme arvostaa opittua.

        Huvittavaa on, että osa lukijoista pitää tarinaani keksittynä. Se on kuitenkin tosi. Uskokaa tai älkää.

        Huvittavaa oli myös että yksi kirjoittaja piti minua naisena. Väärin sekin. Kyllä miehetkin osaavat kirjoittaa.

        Hyvää kesän alkua kaikille!

      • yx-nainen
        ALKUPERÄINEN-MIES kirjoitti:

        hei taas!

        Pikainen kommentti: kiitos kommenteista taas. Tapahtumasta on kohta vuosi ja elämä hymyilee. Tuntuu että kriisistä on selvitty. Paljon opimme, toivottavasti osaamme arvostaa opittua.

        Huvittavaa on, että osa lukijoista pitää tarinaani keksittynä. Se on kuitenkin tosi. Uskokaa tai älkää.

        Huvittavaa oli myös että yksi kirjoittaja piti minua naisena. Väärin sekin. Kyllä miehetkin osaavat kirjoittaa.

        Hyvää kesän alkua kaikille!

        Olen lukenut jokaisen viestin tässä ketjussa ja luettuani sinun ja vaimosi suhteen paranemisesta ja
        kuinka olette onnistuneet löytämään toisenne uudelleen,kyyneleet tulivat...
        Olen onnellinen puolestanne,toivottavasti moni ottaa oppia kertomuksestasi...
        Kaikkea hyvää sinulle ja perheelliselle.

      • ALKUPERÄINEN_mies
        yx-nainen kirjoitti:

        Olen lukenut jokaisen viestin tässä ketjussa ja luettuani sinun ja vaimosi suhteen paranemisesta ja
        kuinka olette onnistuneet löytämään toisenne uudelleen,kyyneleet tulivat...
        Olen onnellinen puolestanne,toivottavasti moni ottaa oppia kertomuksestasi...
        Kaikkea hyvää sinulle ja perheelliselle.

        Kiitos kovasti! Kaikkien kyynisten kommenttien jälkeen on mukava saada tällaistakin palautetta. Kaikkea hyvää myös sinulle!

      • Alkuperäinen tarina
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Kiitos kovasti! Kaikkien kyynisten kommenttien jälkeen on mukava saada tällaistakin palautetta. Kaikkea hyvää myös sinulle!

        Lemminkäisen Laulu

        Rakastivat toisiaan eilen
        ja lupasivat rakastaa huomenna
        ymmärtävät toisiansa
        vaikka kumpikaan ei eleitään suomenna
        Eivät välitä kun maailma katsoo
        pahalla silmällä aidan seipäältä
        kun oravaiset makeasti
        makaavat sammalvuoteen päällä

        Kaunis neito puvussaan
        sulhanen mustissaan
        aarrettaan taluttaa alttarille
        Pappi lausuu tuuleen sanoja
        niitä aivan samoja
        joita lausuttu jo on miljoonille

        Ja sitten lähtee sulhanen sotiin
        baarien pöytiin, kusiputkiin
        ja pian oravainen makaa
        makeasti mustan mullan alla



        Ukonhauta

        Isot miehet räpläävät
        kännyköitään, läppäreitään
        kuin pippeleitään
        katukahviloissa, ravintoloissa
        Heilutaan kuin heinämiehet
        vaikkei peltoa näy missään
        ja iso mies on hädissään
        kun kaunis nainen pyytää tulta tupakkaan
        Ukonhauta!
        Sähkösaunan hämärässä
        hinkkaa ihoaan pilalle
        itsensä vereslihalle
        kun yrittää häpeäänsä pestä pois
        Rakastaa muttei sitä sano
        ei pyydä anteeksi, ei ano
        elää kuin elävä kuollut
        herää mies ota TV:si ja käy!
        Ukonhauta!
        Mies on lohduton näky kuin hauta tai
        akaton, saunaton, pulloton lauantai
        Onnen hetkiä vain
        unessa tai humalassa
        naisen päällä rimpuillessa
        suu on kiinni mutta ukko huutaa
        On niin saatanan hauskaa
        että viimein kuollaan naruun
        loputon ukkojen jono
        käärmeen lailla kiemurtelee Tuonen lehtoon

        Ukonhauta!
        Mies on lohduton näky kuin hauta, tai
        akaton, saunaton, pulloton lauantai
        kuin umpeen kasvanut polku tai tie
        joka lapsuuden raunioille vie
        Oli sitten naisen kainalo tai maantie
        osoitteeseen samaan meitä molemmat vie
        Ukonhauta!
        Miksei koskaan käsiänsä voi ulottaa
        edes katajaan, kun kuuseen kurottaa?
        Ukonhauta!




        Mahtisanat

        On itkuvirret nilkkoihinsa kahleiksi sidottu
        ja ruisleipänsä sisään on kivi leivottu
        reppunsa on murheista, painajaisista ommeltu
        kasvoilla hymy hyytynyt Iskelmien kaiho on vaalentanut hapsensa
        ja samalla myrkyllä hän saastuttaa lapsensa
        kirosi ja meihin loi vihaavan katseensa
        eikä siihen tyytynyt

        Ja hän lausui sanoja, joista nyt saa
        nauttia koko kansa ja pohjoinen maa:
        "Jos iloitset, älä sitä muille jaa
        ole yksin oman surusi kantaja
        himoitse sitä mikä on toisen omaa
        vaihda vaimosi naapurin rouvaan.
        punainen tupa, perunamaa, ranta ja
        tila-auto olkoon onnesi antaja!"

        Se Jumalasta, Kekkosesta seuraavana on
        elämänsä on suoritus kuin tammikuu tipaton
        lippu puolitangossa pihallansa aina on
        uskoo samaan lottoriviin
        Se osaa juhlia vain vappuna tai juhannuksena
        laulunsa soi kaihona ja kaipauksena
        se itsepäinen luupää makaa haudattuna
        palvottuun mausoleumiin

        Ja hän lausui....

        Kuka lausui....?

      • --
        ALKUPERÄINEN_mies kirjoitti:

        Kiitos kovasti! Kaikkien kyynisten kommenttien jälkeen on mukava saada tällaistakin palautetta. Kaikkea hyvää myös sinulle!

        jo viimein!

    • Nainen31v

      Huhhuh, löytyipä osuva keskustelu. Olen täsmälleen samassa tilanteessa kuin sinä vuosi sitten, erona ettei meillä ole lapsia ja minä olen nainen. Pitkä parisuhde takana, tunteet väljähtyneet ja rakastuin toivottomasti toiseen mieheen. Kun lapsia ei ole, houkutus lähtemiseen on suuri. Päätin kuitenkin jäädä mieheni luokse ja yrittää saada liittomme vielä toimimaan. Mieheni oli halukas jatkamaan kanssani, vaikka sai tietää tästä sivusuhteestani. Itse toivoin että hän olisi heittänyt minut ulos, niin päätöksenteko ei olisi jäänyt minulle...

      Kuinka vaikeaa sinun oli unohtaa tuo toinen nainen? Ja kauanko kesti, että huomasit vaimosi olevan sinulle se oikea kumppani? Mietin vain, että kuinka saada väljähtäneet tunteet heräämään ja missä ajassa. Toistaiseksi on ollut todella vaikeaa, kun mies on kuin vastarakastunut ja minä tunnen itseni tunnekuolleeksi. Toista miestä on kova ikävä.

      Hienoa kuitenkin, että te saitte suhteenne taas toimimaan ja perheenne pysyi kasassa. Hyvää kesää ja tsemppiä tulevaan!

      • Samassa tilanteessa

        Minä olen tällä hetkellä suhteestani tauolla ja elämä on yhtä piinaa. En oikein tiedä tauon syytä, mutta eiköhän se ole tilanteen rauhoittaminen ja mahdollisuus pohtia ilman toisen läsnäoloa, mitä oikein haluamme toisistamme. Tai no minä tiedän ja kyllä hänkin on sen varsin selvästi ilmaissut. Minä haluan hänet ja hän minut. Tilanne on vaan aika kinkkinen - kun on ne lapset. Perheen hajoaminen kun vaikuttaa niin hirveän moneen muuhunkin. Onko meillä oikeutta tehdä tällaista... olenko maailman pahin isä, jos jätän perheeni toisen naisen takia. Rakkaus vai velvollisuus muita kohtaan?

        Tunteiden unohtaminen tai niiden tasoittuminen on tietysti yksilöllistä, mutta voimakkaimpien tunteiden pitäisi kadota kolmesta kuuteen kuukauteen riippumatta siitä oletko ko. henkilön kanssa tekemisissä vai et. Minulla tämä sääntö ei ole toiminut. Ihastus on jatkunut jo vuodesta 2008 ja rakastuminen usean kuukauden. Mitään tasoittumista ei ole tapahtunut, päinvastoin. Nyt tunnen erittäin voimakasta ikävää. En yksinkertaisesti osaa olla ilman tuota toista ihmistä. Kaksin kun ei saisi olla ja yksin on aivan käsittämättömän tyhjä olo. Koetan keksiä vaikka mitä oheistoimintaa, mutta aina istuessani alas ajattelen ensimmäisenä tuota toista ihmistä. Mitä hän mahtaa tehdä, onko hän väsynyt, onnellinen, yksin, kavereiden kanssa, ajatteleeko ja ikävöikö minua, kuten minä häntä.

        Suhteen alussa potkin voimakkaampaa tunnetta vastaan niin paljon kuin pystyin, mutta tunne vei mennessään. Kyselin toiselta, mitä hän haluaa ja hän oli vieläkin passiivisempi sanomisissaan. Hän sanoi pari kertaa, että pitäisikö meidän lopettaa ennen kuin tästä tulee vieläkin vaikeampaa. Olimme erossa kummallakin kerralla vajaan vuorokauden. Tällaista tunnetta en uskonut voivan olla olemassa. Koen hänet mielenkiintoisena sekä persoonan, ulkonäön että koko olemuksensa osalta. Ja kun olemme yhdessä ulkona, oli se sitten lenkillä, kaupungilla tai jossain muualla, niin koen ylpeyttä. Juuri hän haluaa olla kanssani. Haluaisin näyttää hänet kaikille. Olen onnellinen. En usko, että pystyn unohtamaan tätä naista milloinkaan.

        En tiedä, onko ajatuksistani apua sinun tilanteeseesi, mutta jos olisin tästä toisesta miehestä yhtä varma kuin minä olen suhteestani, niin kiittäisin kauniisti menneistä vuosista ja yrittäisin kertoa, ettei lähtöni olen hänen syynsä vaan minun. Sinulta kun puuttuvat ne velvollisuudet eli lapset. Onhan se kaiken aloittamista uudelleen ja arki siihenkin tulee aika nopeasti. Mutta toimiiko arki kuitenkaan niin hyvin kuin nykyisessä suhteessa jää nähtäväksi. Sellainen vaarahan ihmissuhteissa on aina olemassa, että jättäjäkin jää yksin ja silloin voi vanha toimiva ja tasainen suhde ollakin kultaa kalliimpi. Siihen ei vain monesti ole enää paluuta. Tiedän molempia tapahtuneen. Valinta on sinun. Rakkaus ja riski vai tuttu, tylsä ja turvallinen. Mitä vanhemmilta ihmisiltä, eli niiltä elämänkokemusta omaavilta, kysyt niin sitä todennäköisemmin valitsevat tuon jälkimmäisen...

      • ALKUPERÄINEN_mies

        >Kuinka vaikeaa sinun oli unohtaa tuo toinen nainen? Ja kauanko kesti, että huomasit vaimosi olevan sinulle >se oikea kumppani?

        No tuolta tekstiä selailemalla tuo ajankulu suunnilleen näkyy, mutta suurinpiirtein pari kuukautta siinä meni että sai mielensä jotenkin järjestykseen ja pystyi arvioimaan asioita "puoluettomasti". Muistelen, että ensimmäinen kuukausi meni ihan sekavana, toisena alkoi järki juosta ja joskus syksyllä eli n. 3 kk päästä asiat alkoivat asettua oikesiin lokeroihin. Tunneskaalaa voisi kuvata siten, että ensin oli sekavuus ja hämmennys, ikävä välillä vaikka ketä vuorotellen, sitte aloin tuntea olevani oikeassa paikassa kotona ja se tunne vaan vahvistui. Kolmanneksi, noin 6 kk päästä iski sitten jumalaton häpeä ja tuska, aloin todella ymmärtää mitä olin tehnyt. Talvi meni aika seesteisesti mutta tänä keväänä, siis vuosi niistä pahoista tapahtumista, tuli paljon muistoja mieleen ja syvä katumus ja paha olo joka huipentui noihin toukokuun viimeisiin päiviin kun ensimmäistä viestiä silloin toope kirjoitin. Nyt on tuo paha olo hieman helpottunut, mutta ilmeisesti tulen suremaan ja katumaan tekojani joka kevät varsin pitkään...

        Eli alkuun oli ns vaikeaa unohtaa se toinen, mutta n kuukauden päästä alkoi ajatukset muuttua.

    • ---

      Pyydän anteeksi jos loukkasin. Sanoi Norman Batesista puhunut.
      Mutta kerro oma käsityksesi, mitä vaimon päässä liikkuu. Hän ihailee ja palvoo sinua, mutta ei voi asua luonasi?

    • Ahistaa

      Minun ehdotukseni on, että kokeilkaa vielä pariterapiaa. Se ei välttämättä maksa mitään. Pitkän parisuhteen lopettaminen mielelestäni tarvitsee harkintaa kun on lapsia kyseessä. Kaksi aikuista voi leikkiä rakkausleikkejä, mutta kun on lapset kyseessä niin pitää miettiä ja yrittää vanhassa vielä. Vanhan parisuhteen lämmittäminen vaatii rakastajan "jäähyttämistä" vaikka kuukaudeksi.... siis pariterapian ajaksi. Ei ole kovin iso uhraus loppupeleissä. Vääjäämättä kaikissa parisuhteissa Rakkauden tunne hellittää parin vuoden jälkeen. Tuo tunne on mahdollista kokea oman puolison kanssa uudelleen, vaatii vaan kovasti työtä. Miettii mihin rakastui uudessa naisessaan ja siitä eteenpäin...pariterapia juttuja. Kokeiltu on.

      Avioero maksaa normiperheessä miehelle helvetin paljon elatusmaksuja, lisäksi kaikki omaisuus menee puoliksi. Tämän lisäksi joutuu kantamaan huonoa omaatuntoa siitä, että lapset menevät rikki. Saattavat mennä kovastikkin, jos asian hoitaa huonosti. Ja uusioperhe vaatii enemmän töitä parisuhteen eteen. Uskoakseni uudessa liitossa suuri rakastumisen tunne häviää kun asutaan saman katon alla vuosi pari. Ja sitten on taas arki edessä.

      Suuria asioita, itse annan aikaa omille ratkaisuille. Vähän samassa tilanteessa ollaan oltu ja hommelit jatkuu edelleen. Tsemppiä ja voimia.

    • ALKUPERÄINEN_miekkon

      Hei!

      Laitanpa pientä päivitystä, jos tätä ketjua joku vielä seurailee tai kaipailee kuulumisia.

      Ensi viestin tapahtumista on siis aikaa noin reilut 1,5 vuotta. Enpä uskoisi, että olen joskus kirjoittanut tuon, tämän päivän tunteet on ihan toisenlaisia.

      Edelleenkin meillä menee hyvin. Vaimon kanssa olemme löytäneet toisemme ja olemme todellakin rakastuneet uudestaan. Arvostan ja kunnioitan häntä enemmän kuin koskaan aiemmin ja nyt viimeinkin tunnen kasvaneeni aikuikseksi. Olen oppinut, että elämään kuuluu ihastuksia ja tunnekuohuja, mutta kypsä aikuinen osaa hallita moiset tunteet ja keskittyä olennaiseen, tärkeisiin asioihin. Olen myös opiskellut hieman psykologiaa tässä viime aikoina, lähinnä noita tunneasioita, niihin suhtautumista jne. Yllättävää huomata että tunne on vain tunne, se ei välttämättä ole oikea tunne eikä missään nimessä ainoa. Tunteita tulee ja menee, niitä voi hallita ja niihin suhtautumista voi opetella.

      Kun katson menneisyyteen, huomaan olleeni tunteiden vietävänä, pakenemassa jotakin; omassa tapauksessani työn aiheuttamaa ylikuormitusta. Oikea suunta olisi ollut kotiinpäin, mutta minä houkka antauduin ihastuksen vietäväksi ja luulin kulkevani oikeaan suuntaan. Onneksi sain mahdollisuuden tulla takaisin ja korjata tilanne.

      Lapsetkin ovat tulleet läheisemmäksi kuluneen vuoden aikana, siis omasta aloitteestaan. Kun kriisin pahin aika oli ohitse, alkoivat tytötkin esittää asioitaan enemmän ja enemmän, päivä päivältä. Tänään meillä kaikilla on tosi läheiset välit ja on kiva olla yhdessä. Ja tunnen myös olevani täysin oikeassa paikassa kun olen perheeni parissa.

      Kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana täällä keskusteluissa kriisimme aikana! Kaikkea hyvää teille myöskin! Ja samojen ongelmien parissa oleville jaksuja, älkää luovuttako!

      Hyvää talven jatkoa itse kullekin!

      • Tiggerberg

        Juma, tässä meinaa jäädä työt tekemättä kun eksyin tänne lukemaan tätä sinun tarinaasi...

        On etuoikeus saada lukea miehen kokemuksesta näin lähietäisyydeltä, ja vieläpä näin kipeästä ja kasvattavasta tunnekokemuksesta, josta aniharvoin saa tällaisella palstalla mitään tolkkua itse kukaan, lukija tai kirjoittaja.
        Todellakin kiitos sinulle, että toit tähän kokemuksesi koko kehityskaaren alun eksyksissä olosta tänne seesteisyyteen asti, sillä näinkin nämä asiat oikeassa elämässä menevät, jos kokemuksista halutaan ja saadaan ottaa se oppi joka niillä kullakin on ihmiselle annettavana.

        Naurahtelin täällä ääneen kun luin pitkin matkaa tekemääsi tilitystä. Kuinka mies on niin pihkassa, kuinka hän herää näkemään vaihtoehtoja ja sen mitä hänellä JO on, ja tunnustaa lopulta suoraan miltä kuulostaa ja näyttää itsensä arvioimana nyt jälkeenpäin, "valaistuneena".
        Ja koko tuon hienon muodonmuutosprosessin mahdollisti se, että vieressä on tiimikaveri joka myös ajatteli, eikä vain piehtaroinut tunteessa. Se nainen oppi saman läksyn, oli ekaa kertaa kokemassa saman kuin sinä, vain hieman eri roolissa. Nyt te olette taas tasoissa, ja se tukee hyvää fiilistä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

        Tuo kokemusprosessi on nyt joka keväinen muistutus myös siitä, että keväällä -09 alkaneen muutoskriisin kautta te löysitte toisenne uudelleen, puolisoina, persoonina, rakastajina, vanhempina, ystävinä jne., ja sinä heräsit näkemään työn osuuden ja sen seuraukset omassa elämässäsi.
        Muutos oli niin palkitseva ja itsetuntoakin hivelevä, että sen syntykin on syytä muistaa ihan rehellisesti.
        Ihminen tekee virheitäkin, mutta ainakaan niin kauan kun ei tapa ketään virheet voi korjata, hyvittää jollakin tavalla, ja joka tapauksessa kompastuksistakin voi ottaa opikseen, se on valinta siinä missä muutkin.

        Elämää oppii vasta elämällä, siinä sen vaikeus ja haasteellisuus piilee.

      • Alkuperäinen-miekkon
        Tiggerberg kirjoitti:

        Juma, tässä meinaa jäädä työt tekemättä kun eksyin tänne lukemaan tätä sinun tarinaasi...

        On etuoikeus saada lukea miehen kokemuksesta näin lähietäisyydeltä, ja vieläpä näin kipeästä ja kasvattavasta tunnekokemuksesta, josta aniharvoin saa tällaisella palstalla mitään tolkkua itse kukaan, lukija tai kirjoittaja.
        Todellakin kiitos sinulle, että toit tähän kokemuksesi koko kehityskaaren alun eksyksissä olosta tänne seesteisyyteen asti, sillä näinkin nämä asiat oikeassa elämässä menevät, jos kokemuksista halutaan ja saadaan ottaa se oppi joka niillä kullakin on ihmiselle annettavana.

        Naurahtelin täällä ääneen kun luin pitkin matkaa tekemääsi tilitystä. Kuinka mies on niin pihkassa, kuinka hän herää näkemään vaihtoehtoja ja sen mitä hänellä JO on, ja tunnustaa lopulta suoraan miltä kuulostaa ja näyttää itsensä arvioimana nyt jälkeenpäin, "valaistuneena".
        Ja koko tuon hienon muodonmuutosprosessin mahdollisti se, että vieressä on tiimikaveri joka myös ajatteli, eikä vain piehtaroinut tunteessa. Se nainen oppi saman läksyn, oli ekaa kertaa kokemassa saman kuin sinä, vain hieman eri roolissa. Nyt te olette taas tasoissa, ja se tukee hyvää fiilistä ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.

        Tuo kokemusprosessi on nyt joka keväinen muistutus myös siitä, että keväällä -09 alkaneen muutoskriisin kautta te löysitte toisenne uudelleen, puolisoina, persoonina, rakastajina, vanhempina, ystävinä jne., ja sinä heräsit näkemään työn osuuden ja sen seuraukset omassa elämässäsi.
        Muutos oli niin palkitseva ja itsetuntoakin hivelevä, että sen syntykin on syytä muistaa ihan rehellisesti.
        Ihminen tekee virheitäkin, mutta ainakaan niin kauan kun ei tapa ketään virheet voi korjata, hyvittää jollakin tavalla, ja joka tapauksessa kompastuksistakin voi ottaa opikseen, se on valinta siinä missä muutkin.

        Elämää oppii vasta elämällä, siinä sen vaikeus ja haasteellisuus piilee.

        Kiitos asiallisesta ja mukavasta palautteesta!

        Tekstisi oli hyvin kirjoitettu ja siitä huokuu asiantunteva ote; lienet ehkä alan ammattilainen tai muuten aihetta hyvin ymmärtävä yksilö. Sinulla oli hyviä näkökulmia, opin taas jotain uutta itsekin, näkemään aihetta kokonaisuutena. Kiitos ajatuksistasi ja kommenteista!

        Olen jatkanut tämän ketjun ylläpitoa, koska haluan jakaa kokemukseni muille esimerkiksi ja ehkä opiksi. Jos yksikin repeilevä suhde korjaantuu tämän ansiosta, on tekstin näpyttely kannattanut.

        Surullista on se, että tänä aikana kun oma suhteemme on parantunut, lähellämme on pari-kolme avioliittoa päättynyt eroon. Tällaisia n 35-vuotiaita perusperheitä kuin mekin... Ja luulen että turhaan?! Jos vaan oisivat yrittäneet? Olisiko kannattanut kuitenkin? -Vaikea sanoa kun ei tiedä, mutta uskon monen liiton loppuvan ns turhaan, kun ei osata työstää kriisiä, mennään tunteiden mukana, tehdään suutuksissa saatujen päähänpistojen mukaan, luovutetaan... Mutta en syytä ketään, elämästä ei selviä helpolla, jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa.

        Avainsana on kuitenkin yhteistyö. Suhteen saa kuntoon jos molemmat haluaa, mutta ei yksin. Mutta mahdollisuus näyttää olevan olemassa...

        Hyvää talven jatkoa kaikille! Koittakaa jaksaa elämän myrskyissä, joskus näyttää pääsevän takaisin pinnalle. :)

      • nti-mirtsu
        Alkuperäinen-miekkon kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta ja mukavasta palautteesta!

        Tekstisi oli hyvin kirjoitettu ja siitä huokuu asiantunteva ote; lienet ehkä alan ammattilainen tai muuten aihetta hyvin ymmärtävä yksilö. Sinulla oli hyviä näkökulmia, opin taas jotain uutta itsekin, näkemään aihetta kokonaisuutena. Kiitos ajatuksistasi ja kommenteista!

        Olen jatkanut tämän ketjun ylläpitoa, koska haluan jakaa kokemukseni muille esimerkiksi ja ehkä opiksi. Jos yksikin repeilevä suhde korjaantuu tämän ansiosta, on tekstin näpyttely kannattanut.

        Surullista on se, että tänä aikana kun oma suhteemme on parantunut, lähellämme on pari-kolme avioliittoa päättynyt eroon. Tällaisia n 35-vuotiaita perusperheitä kuin mekin... Ja luulen että turhaan?! Jos vaan oisivat yrittäneet? Olisiko kannattanut kuitenkin? -Vaikea sanoa kun ei tiedä, mutta uskon monen liiton loppuvan ns turhaan, kun ei osata työstää kriisiä, mennään tunteiden mukana, tehdään suutuksissa saatujen päähänpistojen mukaan, luovutetaan... Mutta en syytä ketään, elämästä ei selviä helpolla, jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa.

        Avainsana on kuitenkin yhteistyö. Suhteen saa kuntoon jos molemmat haluaa, mutta ei yksin. Mutta mahdollisuus näyttää olevan olemassa...

        Hyvää talven jatkoa kaikille! Koittakaa jaksaa elämän myrskyissä, joskus näyttää pääsevän takaisin pinnalle. :)

        Ihailen teitä!! Ootte totisesti onnen ja toisenne ansainneet!

      • särkynyt sydän
        Alkuperäinen-miekkon kirjoitti:

        Kiitos asiallisesta ja mukavasta palautteesta!

        Tekstisi oli hyvin kirjoitettu ja siitä huokuu asiantunteva ote; lienet ehkä alan ammattilainen tai muuten aihetta hyvin ymmärtävä yksilö. Sinulla oli hyviä näkökulmia, opin taas jotain uutta itsekin, näkemään aihetta kokonaisuutena. Kiitos ajatuksistasi ja kommenteista!

        Olen jatkanut tämän ketjun ylläpitoa, koska haluan jakaa kokemukseni muille esimerkiksi ja ehkä opiksi. Jos yksikin repeilevä suhde korjaantuu tämän ansiosta, on tekstin näpyttely kannattanut.

        Surullista on se, että tänä aikana kun oma suhteemme on parantunut, lähellämme on pari-kolme avioliittoa päättynyt eroon. Tällaisia n 35-vuotiaita perusperheitä kuin mekin... Ja luulen että turhaan?! Jos vaan oisivat yrittäneet? Olisiko kannattanut kuitenkin? -Vaikea sanoa kun ei tiedä, mutta uskon monen liiton loppuvan ns turhaan, kun ei osata työstää kriisiä, mennään tunteiden mukana, tehdään suutuksissa saatujen päähänpistojen mukaan, luovutetaan... Mutta en syytä ketään, elämästä ei selviä helpolla, jokaisen on tehtävä omat ratkaisunsa.

        Avainsana on kuitenkin yhteistyö. Suhteen saa kuntoon jos molemmat haluaa, mutta ei yksin. Mutta mahdollisuus näyttää olevan olemassa...

        Hyvää talven jatkoa kaikille! Koittakaa jaksaa elämän myrskyissä, joskus näyttää pääsevän takaisin pinnalle. :)

        Minäkin jäin koukkuun tähän ketjuun. Olen erittäin ylpeä sinusta että oivalsit mistä parisuhteenne ongelmat johtuivat ja halusit korjata tilanteen. Kuten sanoit aivan liian moni pariskunta eroaa liian helpolla.On surullista kun ihmiset eivät " tiedä" että rakkasu muuttuu ja parisuhde muuttuu. Ajan myötä rakkaus ei välttämättä ole enää niin intohimoista ja räiskyvää kuin suhteen alkuaikoina, mutta uskon että olet kanssani samaa mieltä kun sanon että rakkaus syvenee ja saa aiva uuden ulottuvuuden kun vaan jaksaa kiivetä sen vuoren toiselle puolelle. Moni ei jaksa. He kokevat sen ylitsepääsemättömänä ja mielummin luovuttavat.
        Minun puolisoni 8 vuoden takaa jätti minut. Syynä ; olemme erilaisia ja hän ei jaksa enää taistella. Luulen että hänellä on jo uusi ihastuskin, mikä antoi voimaa lähteä suhteestamme. Meillä oli ihan perusriitoja kuten muissakin parisuhteissa, mutta ei sen kummallisempaa. Oli paljon rakkautta, läheisyyttä, helliä sanoja.Mieheni ei tätä ymmärrä ja syyttää yksin minua omasta tyytymättömyydestään.. Hänelle ei valitettavasti ole suotu sitä syvyyttä jota sinulla on. Tajua ymmärtää asiat " big picture" tyylisesti.
        Mieheni ei jaksanut kiivetä vuoren toiselle puolelle. Olen todella surullinen koska rakastan häntä mutta hänen täytyy itse saada sama oivallus kuin mitä itse koet. Se on ainut tie onnellisuuteen. Se tie jokaisen meistä on kuljettava yksin.

        p.s Mieheni tekee myös töitä todella paljon. Viime kuukausina meidän parisuhde oli pelkkää työtä ja hyvin vähän yhdessä oloa. Harmikseni mieheni ei kuitenkaan ymmärrä sitä , minkä sinä oivalsit, että liika työnteko tappaa hyvänkin parisuhteen.
        Kiitos sinulle, että olit rohkea ja että löysit voimaa kiivetä vuorelle!!!!!

      • alkuperäinen-miekkon
        särkynyt sydän kirjoitti:

        Minäkin jäin koukkuun tähän ketjuun. Olen erittäin ylpeä sinusta että oivalsit mistä parisuhteenne ongelmat johtuivat ja halusit korjata tilanteen. Kuten sanoit aivan liian moni pariskunta eroaa liian helpolla.On surullista kun ihmiset eivät " tiedä" että rakkasu muuttuu ja parisuhde muuttuu. Ajan myötä rakkaus ei välttämättä ole enää niin intohimoista ja räiskyvää kuin suhteen alkuaikoina, mutta uskon että olet kanssani samaa mieltä kun sanon että rakkaus syvenee ja saa aiva uuden ulottuvuuden kun vaan jaksaa kiivetä sen vuoren toiselle puolelle. Moni ei jaksa. He kokevat sen ylitsepääsemättömänä ja mielummin luovuttavat.
        Minun puolisoni 8 vuoden takaa jätti minut. Syynä ; olemme erilaisia ja hän ei jaksa enää taistella. Luulen että hänellä on jo uusi ihastuskin, mikä antoi voimaa lähteä suhteestamme. Meillä oli ihan perusriitoja kuten muissakin parisuhteissa, mutta ei sen kummallisempaa. Oli paljon rakkautta, läheisyyttä, helliä sanoja.Mieheni ei tätä ymmärrä ja syyttää yksin minua omasta tyytymättömyydestään.. Hänelle ei valitettavasti ole suotu sitä syvyyttä jota sinulla on. Tajua ymmärtää asiat " big picture" tyylisesti.
        Mieheni ei jaksanut kiivetä vuoren toiselle puolelle. Olen todella surullinen koska rakastan häntä mutta hänen täytyy itse saada sama oivallus kuin mitä itse koet. Se on ainut tie onnellisuuteen. Se tie jokaisen meistä on kuljettava yksin.

        p.s Mieheni tekee myös töitä todella paljon. Viime kuukausina meidän parisuhde oli pelkkää työtä ja hyvin vähän yhdessä oloa. Harmikseni mieheni ei kuitenkaan ymmärrä sitä , minkä sinä oivalsit, että liika työnteko tappaa hyvänkin parisuhteen.
        Kiitos sinulle, että olit rohkea ja että löysit voimaa kiivetä vuorelle!!!!!

        Kiitos viestistäsi! Ennen kaikkea, voimia ja jaksamista sinulle! Toivottavasti puolisosi tulee järkiinsä ja haluaa korjata suhteenne. Uskon että teilläkin olisi paljon yhteistä kun vaan löytäisitte toisenne... Tsemppiä sinulle ja järkeä puolisolle! Sitä toivon...

    • Alkuperäinen_mies

      Kesäkuu 2011

      Vähän reilu kaksi vuotta on mennyt tämän ketjun keskustelun aloituksesta. Edelleen ihmettelen, olinko se minä joka tuon alkuperäisen tekstin kirjoitin? Tuntuu niin vieraalta, niin vieraalta. Miten kummassa olen voinut tuntea noin?

      Ei kai tässä kummempaa, hyvin menee edelleen. Vaimon kanssa menee hyvin, tuntuu että on anteeksi annettu ja saatu, yhdessä mennään eteenpäin. Lapset tulevat vieläkin koko ajan läheisemmäksi, ikävöivät kun olen työmatkalla, vanhinkin (kohta 12 v) tulee sohvalla vielä kainaloon jne jne. On hyvä olla.

      En tiedä pitäisikö jo lopettaa näiden päivitysten tekeminen? Eipä tässä enää paljon uutta sanottavaa ole. Kriisi tuntuu olevan kärsitty, opiksi otettu ja eteenpäin mennään entistä vahvempana ja varmempana.

      Hyvää kesää kaikille! Pitäkää huolta rakkaistanne ja tehkää työtä suhteenne eteen, hedelmät on mehukkaita poimittavaksi. :)

      • Kråk

        Edelleen on nainen näköpiirissä, tämä lapsuudentoverini, joka painostaa ihmisiä pönkittämään kuvitelmaansa, kuinka suosittu hän onkaan. Ohi kävellessä he luovat ahdistuneita katseita aivan kuten minä tietäisin miten hänestä päästään.
        Mies voi olla mainettaan parempi, koska kehoitti puhumaan totta.
        Nyt uskallan pitää jo verhoa auki.
        Mikä ihana helpotus kun joskus tämä tulee loppumaan.
        Viimeisin kammottava juoru meni näin: mikä vika ----ssa on kun ei sukulainen käy katsomassa? Siksi koska hän asuu niin kaukana, ei ole rahaa junalippuun.

    • ..................

      tätä palstaa oli ihana lukea!! nyt jaksan taas ainakin hetken uskoa tosi rakkauteen ja siihen että ongelmat on tehty voitettaviksi. hienoa että on tuollaisiakin miehiä kuin sinä!

      hyvää kesää sinulle ja perheellesi! :)

    • monimielinen

      Alkuperäinen on käsitellyt ja hehkuttanut enemmän kuin paljon tätä suhdetta vaimoonsa ja saa lopputuloksena hyvän suhteen, vielä kehutkin päälle toiminnastaan. Entä se toinen, jonka kanssa koki niin ylitsepääsemätöntä rakkautta? Voiko tunteet olla epätosia? Voiko kaiken haudata vain hiljaisuudessa, päättää, että se ei ollutkaan oikea tunne?

      Käsittelikö alkuperäinen tämän myös sen ihmisen kanssa, jota loukkasi kuitenkin syvästi? Nythän hänet nähdään tässä sankarina, mutta jossain on särkynyt sydän, mieli täynnä petetyksi ja valehdelluksi tulemisen kipeää kokemusta. Asioita, joita ei pysty edes tuomaan päivänvaloon, koska hänhän on se toinen, kaikkeen syyllinen nainen, jolla ei ole oikeutta eikä mahdollisuutta saada koskaan myötätuntoa mistään suunnasta, silti omine tunteineen kärsinyt olento.

      Onko mikään satuttavampaa kuin se, että tämänkin ketjun aloitus on lähtenyt jostakin kuitenkin oikeasta tilanteesta, joka kokemus oli kuitenkin aito tunne tämän ketjun aloittamisen aikaan, ketjun lopettamisen aikaan se oli "valhetta, noloa himoa tai typerää sinisilmäistä ihastumista". Yksi perhe säästyi, yksi sydän särkyi. Asiat ovatkin niin narratiivisia, että totuus jää jonnekin jalkoihin.

      Elämä satuttaa, olisin kernaasti halunnut nähdä tässä keskustelussa edes yhdenkin kommentin alkuperäiseltä, jossa näkyisi näkökulmien vuoropuhelu.

      • hullu maailma

        Melkein aina unohdetaan se kolmas osapuoli. Seurataan puolisoiden suhteen kiemuroita. Jotenkin tuntuu, että se kolmas osapuoli on juuri se, joka tarvitsisi tukea silloin, kun joku varattu tulee ja rakastuu ja sitten valitsee kuitenkin sen alkuperäisen suhteen. Ihmiset ovat kauhean yksisilmäisiä tässä suhteessa. Tämänkin ketjun aviomies hehkuttaa vain omaa liittoaan. Missä on hänen ex-rakastettunsa, mitä hänelle kuuluu?

      • Kaukoviisas1
        hullu maailma kirjoitti:

        Melkein aina unohdetaan se kolmas osapuoli. Seurataan puolisoiden suhteen kiemuroita. Jotenkin tuntuu, että se kolmas osapuoli on juuri se, joka tarvitsisi tukea silloin, kun joku varattu tulee ja rakastuu ja sitten valitsee kuitenkin sen alkuperäisen suhteen. Ihmiset ovat kauhean yksisilmäisiä tässä suhteessa. Tämänkin ketjun aviomies hehkuttaa vain omaa liittoaan. Missä on hänen ex-rakastettunsa, mitä hänelle kuuluu?

        On aviorikos rakastua varattuun henkilöön ja ruveta suhteisiin tai odottaa suhteelta jotain. Rikosta seuraa rangaistus, siihen pitää varautua. Jokainen kantakoon tekojensa seuraukset-

    • ~cissi~

      Tyhmää kysyäkään. Kun sulla on lapsiakin, sulla on erityinen vastuu olla onnellinen eikä näyttää esimerkkiä kuinka eletään pitkäpiimäinen ja onneton elämä.

      Pitkällä parisuhteella ei ole sinänsä itseisarvoa. Suhteen pituuden arvostaminen on itsepetosta. Oikeasti kyse on siitä, että ihmiset haluaa pitää omaisuuden kasassa eikä ryhtyä osittamaan sitä.

      Ja mitä vikaa on uuden suhteen huumassa? Ei sun hautakiveesi kukaan kiitossanoja kirjoita siitä että kärvistelit lässähtäneessä suhteessa ja kuolit onnettomana.

      - kyllä cissi tietää -

      • Dori Gray

        Kyllä miekkonen elää niin konservatiivisesti elämäänsä kuin vain elää voi. Menetti elämänsä rakkauden, että voi jatkaa tylsää liittoansa hamaan ikuisuuteen asti. Ja tarjolla oli sentään suurta intohimoa, edes hetken. Mitä sitten jos vain edes hetken, laatu korvaa määrän. Tukahdutti tunteensa ja uskottelee nyt olevansa onnellinen. Olis ollut jotain mitä vaarina muistella.

    • Pulassa_hyvassa_suht

      Hei

      Tämä on ollut valtaosin todella valaiseva ja asiallinen viestiketju. Ja vaikka Alkuperäinen mies on saanut ihanalla tavalla elämänsä järjestykseen, niin jatkan tätä ketjua omalla tarinallani, koska se pyöriin samojen asioiden parissa kuin Alkuperäisellä miehellä...

      Niin, lyhyesti itsestäni: olen nainen, 37-vuotias, takana 16 vuoden suhde moninpuolin ihanan miehen kanssa. Naimisissa ollaan oltu 12 vuotta, mutta lapsia meillä ei ole. Ihana koti ja lemmikkejä ja hyvää kumppanuutta kuitenkin. Mies jaksaa aina tukea ja kannustaa minua, ja yhdessä on vaivatonta ja mukavaa olla. Juttu luistaa ja huumori kukoistaa.

      Mutta: meillä ei ole ollut seksiä lähes seitsemään vuoteen - ehkä n. viittä kertaa lukuun ottamatta. Vaikka kumppani on ihana, en ole oikeastaan nauttinut seksistä hänen kanssaan ja pitkässä suhteessa loputkin halut ovat karisseet. Asuimme parisen vuotta erossa ja minulla oli toinen mies, joka kyllä tyydytti minut sängyssä, muttei muulla tavoin. Erosin omasta halustani tästä toisesta miehestä, ja olimme edelleen aviomieheni kanssa hyvissä keskusteluväleissä. Tulimme hyvin toimeen keskenämme ja päätimme harkinnan jälkeen mennä vielä pariterapiaan. Lisäksi kävimme pitkiä kahdenkeskisiä keskusteluita ja lopulta palasimme yhteen noin 1,5 vuotta. Emme ole kuitenkaan yrityksistä huolimatta saaneet seksielämäämme kuntoon, meillä ei kerta kaikkiaan ole intohimoa. Kyse ei ole lääketieteellisestä ongelmasta, vaan henkisestä puolesta. Kumpikaan ei tee aloitteita, eikä mitään tapahdu. Olemme puhuneet asiasta usein.

      Tilanne vaivaa minua tavattomasti. Haluaisin kokea seksistä saatavaa nautintoa - en tunne itseäni naiseksi enkä edes kunnolla eläväksi tässä tukahdetussa seksuaalisuudessa. Toisaalta arvostan miestäni ja haluaisin saada asiat kuntoon. Olen käynyt nyt itsekseni seksuaaliterapiassa, mutta tilanne ei ole kehittynyt mihinkään.

      Mitä siis tehdä? Yrittää jatkaa vielä yhdessä, vaikka tuntuu että seksuaalinen liekki on väliltämme sammunut lopullisesti? Vai jättää taakseen kaikki hyvät vuodet ja hyvä kumppanuus (ystävyys)? On niin pirullista, kun seksuaalisuus kuuluu juuri parisuhteeseen, mutta en haluaisi menettää rakasta elämänkumppaniakaan...

    • Minni Hiiri

      Pitkästä suhteesta eroaminen ei ole helppoa eikä tapahdu tuosta vaan. Ristiriitaisuus on terve tunne, suhteen päättyminen tietää myös surutyötä, joka uhkaa jäädä uuden suhteen huuman alle.

      Jos nyt lähdet, jätät tod näk myös lapset. Avioliittokaavassa ei kysytä, rakastatko, vaan "TAHDOTKO rakastaa myötä ja vastoinkäymisissä". Nyt on siis kysymys siitä, TAHDOTKO rakastaa lastesi äitiä vai et. Suhteenne kannalta uusi rakkautesi on vastoinkäyminen, sinun kannaltasi se on yhtä hormonimyrskyä ja huumaa. Entä lasten kannalta?

      Laita paperille plussat ja miinukset, ole rehellinen itsellesi, kun lasket tulokset. Ja mieti tarkkaan. Vasta sitten puhu ja toimi. Onnellista loppuelämää =)

    • Läpinäkyvää....

      Luin koko ketjun, enkä voi välttyä tunteelta, että ap on lopultakin vain omahyväinen paksiainen, joka käyttää ympärilläolevia omien tarkoitusperiensä polttoaineena.

      Taisi tuossa matkan varrella käydä niin, että ap tajusi ympäristön paineet ja reaktiot itselleen niin epäsuotuisiksi, että piti hampaat irvessä kehitellä tämä teatteri muka-uudelleen-rakastumisesta vaimoonsa ym. ym. jotta mahdollisti kulissien pysymisen ja sai vielä mainiot selkääntaputukset palstalaisilta.

      Vaimolle ja lapsille ja sille kylmästi unohdetulle toiselle naiselle tsemppiä elämään koko sydämestäni toivotan. Mutta toivottavasti teidänkin silmänne avautuvat tämän perheenisin motiiveista.... Vaimolle lisäksi hieman lisää selkärankaa ja nousua sieltä kynnysmaton asemasta!

      • ....

        Ihmettelen miksei hän kuvaile mitenkään vaimoaan, onko häntä olemassa?
        Teksti on liian ympäripyöreää.
        Voihan olla suhteessa kylmästi ja persoonattomasti, ihmisellä on silti ominaisuuksia.

      • Tunneälykkö
        .... kirjoitti:

        Ihmettelen miksei hän kuvaile mitenkään vaimoaan, onko häntä olemassa?
        Teksti on liian ympäripyöreää.
        Voihan olla suhteessa kylmästi ja persoonattomasti, ihmisellä on silti ominaisuuksia.

        Juuri näin, sekä vaimo että uusi rakkaus ovat tälle herralle vain hyvin teoreettisia asioita. Jos omaisi kykyä tuntea, kirjoittaisi myös heistä, heidän reaktioistaan ja kummankin selviämisestä asiassa eteenpäin. Vaimo vaikuttaa kalusteelta, toinen nainen on ohitettu ilman ainoatakaan kommenttia tämän suhteen särkymisestä - ja alkuviestissä luki kuitenkin: "olen rakastunut, aivan toivottomasti ja aidosti toiseen naiseen.."

        Puistattaa ihan tämä tyyppi.....

    • soleft

      En tiedä sopiiko tarinani tähän ketjuun, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Olen mies, jo 50 , mutta mielestäni hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa (Cooperin testi viime syksynä 3100 m). Erosin ex-vaimostani noin 4 vuotta sitten, ja tällä hetkellä meidän suhteemme on parempi kuin avioliittomme viimeisenä vuotena. Näin on hyvä.

      Mutta asiani ei koskekaan tätä. Noin kaksi vuotta sitten rakastuin uudelleen nuoruuden rakastettuuni. Suhteemme katkesi aikoinaan siksi, että yo-kirjoitusten jälkeen lähdin muualle opiskelemaan ja hän jäi vielä pariksi vuodeksi lukioon. Niin se vain katkesi, vaikka kaikki nämä vuodet olen häntä jollakin tavalla kaivannut, kuten sanojensa mukaan myös hän minua. Kumpikin olimme tahoillamme lähes 30 vuotta naimisissa. Hänen avioliittonsa päättyi miehensä tapaturmaiseen kuolemaan, minulla "normaaliin" eroon.

      Niin, noin kaksi vuotta sitten rakastuimme uudelleen toisiimme. Koska hän asuu toisella paikkakunnalla kuin minä, tapasimme toisiamme vain korkeintaan viikottain, mutta muuten olimme yhteydessä lähes päivittäin. Olin erittäin onnellinen, samoin sanojensa mukaan myös hän. Vieläkin minulla on tallessa vähintään 100 hänen emailiaan, jotka tihkuvat rakkautta. Hän sanoi aina, että jos välillemme jostain syystä tulee ero, siitä sovimme nokikkain, rehellisesti. Tästä puhuimme useita kertoja. Sovimme myös, että jos toinen haluaa eroa, toinen hyväksyy sen ja astuu sivuun, vaikkapa sitten surren ja tuskaa kärsien. Näin olisi pitänyt käydä.

      Mutta toisin kävi. Sain häneltä tekstiviestinä ilmoituksen että älä enää ole missään yhteydessä. Se tuli yhtäkkiä enkä todellakaan osannut ajatella mitään syytä tähän. Emme olleet riidelleet enkä mielestäni millään tavalla ollut antanut aihetta moiseen reaktioon, en vaikka kuinka asiaa kääntelin. Sopimuksemme muistaen yritin sitten saada häntä kiinni lukuisia kertoja puhelimitse, tekstiviestein ja e-mailein, mutta mihinkään hän ei reagoinut mitenkään.

      Tuo menettely, ei ero sinänsä, on tuottanut minulle suurta tuskaa. Mitä mieltä olette, menettelikö hän fiksusti? Onko tällainen sanojensa syöminen mielestänne aikuismaista? - Sanon uudelleen, olisin hyväksynyt hänen päätöksensä nurisematta, en olisi häntä mitenkään tentannut tai yrittänyt vokotella takaisin, olisin vain halunnut käydä aikuismaisen jäähyväiskeskustelun. Nyt yöuneni ovat menneet ja riudun surussa. Enkä kiellä että olen myös syvästi loukattu.

      • ......

        Ei tosiaankaan ystäväsi menettely ollut fiksua, jos hän sopimuksesta huolimatta ei suostunut puhumaan rehellisesti. Varsinkin kun mies kunnioittaa naisen mielipidettä ja lähtee pyydettäessä. Yksityisyyden pyhittäminen on miehen tärkein ominaisuus.
        Tämä että voit olla ystävä exän kanssa, on hieno juttu.

      • soleft
        ...... kirjoitti:

        Ei tosiaankaan ystäväsi menettely ollut fiksua, jos hän sopimuksesta huolimatta ei suostunut puhumaan rehellisesti. Varsinkin kun mies kunnioittaa naisen mielipidettä ja lähtee pyydettäessä. Yksityisyyden pyhittäminen on miehen tärkein ominaisuus.
        Tämä että voit olla ystävä exän kanssa, on hieno juttu.

        Kiitos Sinulle sanoistasi. Todellakin ex-vaimoni kanssa olemme hyviä ystäviä. Koska meillä molemmilla on kissa, on meillä mm. kissanhoitosopimus. Aina kun hän on poissa pidemmän ajan, hän voi luottaa siihen että hänen kissansa pärjää hyvin. Ja sama toisinpäin. Ja viikottain teemme yhteisen kauppamatkan. Häntä en enää rakasta naisena mutta ihmisenä kylläkin. Luulen että hänkin kokee minut samoin.

        Minä todella aidosti rakastin ja edelleen rakastan tuota naista josta kirjoitin ja joka minut ilman selityksiä jätti. Kun näitä asioita olen unettomina öinä miettinyt, olen kysynyt että eikö ihmiseen todella voi luottaa. Ja kuinka höynäytetty olinkaan.

        Minä todella haluan antaa naiselleni autonomian sillä sellaista yksityisyyden aluetta itsellenikin toivon. Ajatteluni mukaan rakas "vangitaan" parhaiten siten että annetaan hänen olla vapaa. Sen sijaan jos rakkaan elämänpiiri tukahdutetaan hapettomaksi, varmaa ja ymmärrettävää on että hän haluaa paeta, juosta pois. Rakkaus voi kukoistaa vapaudessa, vankeudessa ei koskaan.

        Kiitos Sinulle sanoistasi!

    • ökugljfluful

      kyllähän noi kakkoset aina tossa vaiheessa ihania on... mutta sitä sitten et oikeasti tule tietämään miltä se suhde tuntuu kun kuviot muuttuu...

      Omassa tuttava/sukulais piirissä on pari vastaavanlaista tapausta...
      Miehet lähtivät sen elämänrakkauden perään... Mutta kuinkas kävikään... molemmilla tuli ikävä omaa perhettä.. mutta takas ei ollutkaan enää menemistä, eikä mitään sanomista mihinkään perheen arkiasioihin. Molemmat jätetyt löysivät myös uudet kumppanit, ja voi taivas että se söi näitä lähtijöitä.. Se tais ollakkin molemmille jättäjälle kova pala kun isännän paikka meni talossa... ei varmaan ollut mikään ylen kiva fiilis kun tiesivät että uus mies viettää aikaa heidän lastensa kanssa.. pyhät, lomat ja muut reissut. Sitä on näiden miesten ollut vaikea tajuta että jos perhe hajoaa, niin sitä ei samalla tavalla enää toimita... ne on ne sovitut viikonloput ja lomat, mutta mitä tapahtuu siellä entisessä kodissa, niin se ei sitten enää kuulu pätkääkään näille lähtijöille..(Ihan esimerkkinä.. toinen lähtijöistä nosti älyttömän metelin siitä että entinen siippa lapsineen otti koiran... jota ei kuulemma olis pitänyt saada ottaa ja sitä rataa...)

      Toisen lähtijän uudella emännällä on kaksi lasta, eikä mitään sananvaltaa huushollissa kun ei ole näiden lasten isä.. ja toisen emäntä tykkää juosta paljon eri kekkereissä ja muissa menoissa, ymmärrettävää siinä mielessä että tämä uusi siippa on kovin nuori.. molemmat näistä miehistä on kuitenkin kotona viihtyviä ihmisiä, joten ei sitten kovin hyvin mene heilläkään. Eritoten tämä jälkimmäinen kaipaa ilmeisesti perhettään aika paljon, kun yrittää koko ajan kaikin tavoin puuttua tämän entisen siippansa uusioperheen tekemisiin ja arkeen, kiukuttelee ja temppuilee koko ajan, ja vaatii saada äänioikeutta huusholliin, josta omasta halustaan lähti. Aikamoinen meteli oli siitä kun hänen entinen vaimonsa muutti yhteen uuden miehen kanssa... hänellä kuulema oli oikeus puuttua ja sanoa koska samassa taloudessa asuu hänen lapsensa..

      Kautta rantain silti on sukulaisten kautta kuultu, että molemmat haikailevat aikatavalla perhettään.

      Mutta kyllä sinun täytyy aikuisena ihmisenä tietää mitä teet. Kyllä sitä myös kannattaa pohtia miten ne asiat voi tulevaisuudessa mennä... Että onnea vaan

    • Elämä on...

      Kuulostaa tosi hyvältä, että pohdit tilannettasi noin aidosti ja rehellisesti. Hienoa, että uskalsit myös tuoda asiasi ns. päivänvaloon, etkä rakennellut kaksoiselämää vaimosi selän takana.

      Esittämäsi pohdinnat ja kysymykset ovat vakavia ja vaikuttavat monen ihmisen elämään. Tiedät ja tunnistat asioita, jotka tilanteessa hyvä huomioida. Rakastuneena, jolloin ns. useimmiten järki katoaa ja realiteetit unohtuvat, tuo on mielestäni sinällään jonkunlainen "saavutus".

      Jos ajattelisit pelkästään itseäsi, nykyisessä tilanteessasi, etenisit varmasti suuntaan, johon sydän kutsuu. Rakkaus on huumaava tunne ja varsinkin sielunkumppanin löytyminen. Tosin rakastuneena useimmiten toinen tuntuu juuri SILTÄ ihmiseltä. Onko tunteessasi jotain samaa, kuin kohdatessasi vaimosi? Jos näin on, voisi miettiä, tulisiko tämmöinen kylmä vaihe eteen myös uudessa suhteessa ajan oloon? Silloinkin on mahdollista alkaa katsella aidan yli ja taas löytyy uusi SE ihminen. Olisiko mahdollista, että vaimosi kanssa voisitte elvyttää jotain, joka nyt unohtunut? Ellei ole korjaamattomia, perustavaa laatua olevia tekijöitä, jotka estävät yhdessä olon, uudesta suhteesta huolimatta, voisiko sellaisia asioita löytyä?

      Jos vanhemmat kykenevät elämään yhdessä ja suhteessa on edes jotain vaalimisen arvoista, se on lasten kannalta ehdottomasti paras ratkaisu. Lapsuuden lähtökohdat vaikuttavat koko heidän elämäänsä. Oletko miettinyt aikaa, jolloin lapsillasi on omat perheet? Heillä tulee tod näk olemaan lapsia. Voivatko lapsesi ja lapsenlapsesi vapaasti vierailla luonasi vai aiheuttaako heidän läsnäolonsa kiistaa silloisen kumppanin kanssa. Todellisuutta on, että he ovat kuitenkin jollain tapaa vieraita ihmisiä uudelle puolisollesi ja he tulevat myös hänen kotiinsa. Miten hän suhtautuu lapsiisi? Sen todellisen toteutuman tiedät vasta ajan kuluessa. Jos teille tulee yhteisiä lapsia, missä asemassa lapsesi ovat uusiin lapsiin nähden? Lapset vaistoavat epätasa-arvon todella herkästi ja se aiheuttaa mielipahan lisäksi muutakin oireilua. Haluatko lapsillesi ehjän kodin ja perheen vai kuvion, jossa on sinun, minun ja meidän lapsia, sekä sukua sinne tänne? Uusperhekuvio on niin haastava, että se asettaa koetteelle rajusti vahvimmankin rakkauden. Yleensä haastavat tilanteet tuovat ihmisestä esille sen todellisen sisimmän ja ajatukset. Jos et ole elänyt monella tapaa haastavia tilanteita rakkautesi kanssa, kuinka tunnet hänen sisimpänsä niin, että uskallat pistää kaiken uusiksi? Hajoittaa ensin ja sitten ruveta rakentamaan, tietyllä tavalla, kustannuksista tietämättä. Tämä kuvio koskee, niinkuin itse myös sanoit lähimpiä ja rakkaimpia ihmisiäsi. Lapset ovat vanhemmistaan ja heidän ratkaisustaan, koko elämällään riippuvaisia. Olet ratkaisuistasi vastuussa myös heille. Jo nyt ja tulevaisuudessa aikuisille lapsillesi.

      Rakkaansa jättäminen taakseen tappaa jotain itsessä. Se on todella vaikeaa. Siinä tilanteessa jaksaakseen ihminen tarvitsee paljon tukea läheisiltään ja miksei ammattilaisiltakin.Oletko valmis uhraukseen läheistesi tähden vai painavatko omat tunteesi enemmän, kuin lupaukset ja läheistesi onni? Sen joudut sinä itse ratkaisemaan ja kantamaan vastuun ratkaisustasi myös. Itsesi ja muiden ihmisten osalta, joita ratkaisusi koskee. Voisitko ehkä myöhemmin ajatella kokevasi onnea ratkaisustasi, jos päätät pitää perheesi ehjänä? Voisiko löytyä rakkautta sinun ja vaimosi suhteeseen, joka nyt tuntuu kuolleen? Tekstiäsi lukiessa näitä sinulle ja läheisillesi toivoisin, mutta tietysti päätökset on tehtävä itse. Jokainen kuitenkin on paras oman elämänsä asiantuntija. Niin sinäkin omasi.

      • Elämä on....

        Tekstiä kirjoittaessa, en tullut katsoneeksi alkuperäisen kysymyksesi päiväystä. Nythän jo sitten tiedät, kuinka tilanteesi ratkaisit. Tämänkin ketjun pohdinta on kuitenkin aina ajankohtaista, milloin kenenkin kohdalla. Voisi sitten ehkä ajatella, että vaikka tilanne kohdallasi edennyt johonkin suuntaan, joku muu on saman kysymyksen kanssa tien risteyksessä ja lueskelee kanssaihmisten ajatuksia aiheesta.

    • ht12

      Vielä tämä uusi suhde on voimassa?jos näin niin ihana kun löysit etsimäsi jos ei niin... no sääli tuhlata elämää etsim''n jotain muuta...

    • onneton831

      Aivan ihanaa lukea.Ja, että kirjoittaja on mies. Olen todella ylpeä vaimostasi ja sinusta, että olet kokenut kasvavasi ja saavasi elämästäsi kiinni, yhdessä vaimosi ja perheesi kanssa. Voi kunpa useampi kokisi samanlaista oivaltamista ja valaistumista. Uskokaa siihen, mitä teillä on. Itselläni on vaikea tilanne. Olimme ex pson kanssa melkein 9 vuotta yhdessä, oli hyviä ja huonoja aikoja Kumpikin tulisia. Mutta aina selvisimme kaikesta, oli aina kipinää, himoa, pilkettä, olimme jotenkin samanlaisia mutta erilaisia. Meillä on yksi koulu ikäinen lapsi. Ero tuli 2 v , tapahtui hyvin paljon asioista, liiton ulkopuolella, svun rasitteet, työt, opiskelut, perhe, kaikki vei voimia. Sain pari keskenmenoa, miehen työpaineet- sterssi. Oli ehkä liikaa joka vei voimia. Pettämistä, toisia osap ei ollut. Sitten mie s halusi erota tai ei halunnut erota, mutta sanoi että ei ole muuta vaihtoa ehtoa. Nyt olen 29v ja hän 33 v. Meillä ei loppunut tunteet tai himo, tai kemia. Aina kun ollaan lähekkäin on lämmin, hyvä olla. Lapsi on kärsinyt hirveästi, oireilee. Minä hoidan nyt arjen yksin, olen käytännössä yh. Meillä oli eron aikana tapaamisia yhdessä, käyt syömässä, osti lahjoja, puhuttiin tunteista..jostakin syystä eroon liittyi niin paljon kuohua, että riitaa oli paljon enempi kuin suhteessa:( Nyt miehellä on joku uusi viritys, nainen joka on kaikkea muuta kuin minä. Mies on muuttunut tosi paljon, mutta aina viesteistä näkee rivien välistä kaipauksen, ja pohjalla olevat tunteet. Nyt on tosi paha olla. En tiedä mitä tekisin. Rakastan miestä enempi kuin ketään koskaan, lapsi tottakai kaipaa perhettä ja aina kun sovussa ollaan eronkin ainkana perh nähty, meillä on tosi hauskaa ja tunne on lämmin ja hyvä. En tajua tajua tätä. Onko nainen nyt laastari , mies on tunnekuohussa nyt ihastunut, ja ehkä ajattelee että kaikki on nyt siinä, vaikka samalla hän selvästi tuntee mua kohtaan paljon. Hän itse eron aikana teki aloitteita, ja oli minun perässäni. Olen miettinyt, että onko nyt syytä antaa aikaa... Ottaa etäisyyttä. Olemme kuitenkin koko ajan tekemisissä, ja riitaa on... Sattuu niin helvetin lujaa. Miksi kaikki piti mennä näin. Suhteessa ei ollut pettämistä, väkivaltaa, alkoa tai muuta sellaista,Moni pari kavereistakin aina sanoi, miten me oltiin vielä vuosien ja vuosienkin jälk niin hyvällä kipinällä ja kemialla toisiimme...:(((Huh. Kunpa kaikki selviäisi.

    • ALKUPERÄINEN_miekk74

      Lokakuu 2013

      Pitkästä aikaa kaivoin tämän ketjun esiin ja selailin menneitä. Aika syvälle sedimentteihin tämä olikin jo hautautunut.

      Vaikuttaa siltä, että muutama on jotain apua saanut tästä päiväkirjamaisesta postauksestani, hyvä niin. Kuten aiemmin mainitsin, jos yksikin suhde tai ongelma tällä selviää, on naputtelu kannattanut.

      Hieman kuulumisia; 4,5 vuotta on kulunut tämän ketjun aloituksesta. Paljon on sinä aikana tapahtunut, mutta edelleenkin olen rakkaan vaimoni kanssa yhdessä, onnellisempana kuin koskaan. Elämän ruuhkavuodet vyöryvät voimalla, työura on ollut molemmilla nousujohteinen, tehtävät ja vastuut ovat kasvaneet; lapset myös, tällä hetkellä 10- ja 14-vuotiaita, harrastuksia/treenejä on paljon ja kiirettä piisaa. Elämä on kiireistä ja uuvuttavaakin. Yksin meistä ei kumpikaan jaksaisi, yhdessä selviämme hienosti.

      Olin aika lapsellinen, kun jossain vaiheessa ihastumisen huumaa kuvittelin että elämä olisi muka helpompaa ja ihanampaa eronneena, uuden rakkauden kanssa. Kun nyt ajattelee tämän päivän tilanteessa olevansa eronnut, olisi elämä varmasti vielä vaikeampaa ja raskaampaa. Uskoisin että arjen tultua olisin eronnut siitäkin suhteesta ja siinä sitä sitten oltaisiin, yksin ja pari kertaa eronneena, lasten kasvatus vielä kannettavanaan. Ei puuttuisi kuin pullo, pyssy ja pamaus, niin yksi suomalainen tarina olisi taas kirjoitettu loppuun.

      Onneksi kävi toisin. Onneksi olimme vahvoja ja lähdimme yrittämään uudestaan. Voin rehellisesti sanoa, että tämän prosessin aikana todellakin rakastuin vaimooni uudestaan, syvästi ja uskoakseni lopullisesti. Elämänkokemus tuo viisautta ja vahvuutta.

      En nyt ryhdy enempää hehkuttamaan yksityiskohtia, totean vaan taas kerran että yrittäkää ihmiset, yrittäkää. Kyllä suhteen voi todellakin saada toimimaan, mutta se vaatii avoimuutta, tahtoa ja työtä. Kun sen jaksaa käydä läpi, palkinto on mahtava!

      Kriitikot saa olla mitä mieltä haluavat, Suomi on vapaa maa. Meillä tämä toimi.

      Nille jotka luulevat että tämä on keksitty tarina, voin sanoa vain että tapaus on tosi. Joskus elämä on aika ihmeellistä ja jos sen osaa elävästi kertoa, voi siitä saada tarunomaisen vaikutelman. Kaikki edellä kertomani on kuitenkin totta.

      Hyvää syksyn ja tulevan talven jatkoa kaikille! Ehkä palaan taas joskus päivittämään tilannetta.

      Te jotka painiskelette kriisienne keskellä: May the Force be with You!

      -miekkonen-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ootko nainen jotenkin

      Epävarma ulkonäöstäsi
      Ikävä
      215
      5931

    2. Minun rakkaani.

      Haluaisin käden mitan päähän sinusta. Silleen, että yltäisin koskettamaan, jos siltä tuntuu. Olen tosi huono puhumaan, m
      Ikävä
      26
      3684

    3. Koska näet seuraavan kerran

      Kaivattusi? Onko päivä tiedossa vai sattumasta kiinni?
      Ikävä
      82
      2567

    4. Ootko nainen jotenkin

      itseäs täynnä? Mars laihduttamaan. 🫵🏽 K
      Ikävä
      37
      2090

    5. Hyvästi.....

      En vain enää jaksa.....
      Ikävä
      33
      1882

    6. Hyvää yötä

      Mm❤️
      Ikävä
      43
      1851

    7. Ongelma Ibizalla

      Mistä saada triatleetin jalkaan mahtuva kenkä häitä varten?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      106
      1754

    8. Eelle

      Huomenta,ajattelen sua..
      Ikävä
      21
      1646

    9. Hauskaa nimipäivää rakkaalle!

      On kova ikävä. Rakastan sua ikuisesti ❤️🤗😘
      Ikävä
      27
      1492

    10. Tappajamanne kiinni

      Herätys koko Mikkeli! Nyt tietoa kehiin, että saadaan tämä tappaja kiinni!
      Mikkeli
      38
      1431
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt