cornerr inn

Ei jumalauta kun paikka oli eilen täynnä eihän siellä sopinut edes liikkumaan kunnolla.. Ja oli niin kuumakin että huh heijakkaa.. tunnin jaksoin siellä olla ja lähdin pois... Ei tuo ollut enää mukavaa kun pitää lumiaura olla melkein mukana liikkumista varten.
171996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos suunnillee selvinpäin oot yläkerrassa niin huomaa kuinka tanssilattia tärisee. saa nähä millon tippuu? :D aijai

Äänestä

Cornerissahan on jo pidemmän aikaa otettu ihan liikaa porukkaa sisään. Ei muutenkaan pysty ymmärtämään, miksei nuoret voi enää käydä muissa paikoissa, ei kai tossa Cornerissa oikeasti mitään niin helvetin ihmeellistä ole? Tai sitten minulta on mennyt jotain ohi.

Äänestä
  • Paikkahan ei ole alunperin rakennettu yökerhotarkoitukseen, joten kauhistuksella minäkin odottelen, että milloin jotain pahaa siellä sattuu.. Ajatellaan vaikka jokin paniikki liian täyteen ahdetussa yläkerrassa. Tai tulipalo alakerrassa. Miten vain, mutta luulenpa, että paniikin iskiessä useampikin ihminen tallautuisi hengiltä kapeissa ja jyrkissä portaissa. Ja se, että yläkerta on aina ammuttu täyteen ja tanssilattian kohdilla koko lattia notkuu on kyllä myös varsin huolestuttavaa. En tosiaan ihmettelisi, jos moinen rasittaisi paikan rakenteita pysyvästi.

    Silti, kun johonkin lähden niin kyllä se on Corner, valitettavasti. Ikää minulla 26-vuotta. Ankkuriin tunnen olevani liian nuori, Pohjolaan liian vanha ja Koodi taas ei ole tanssidisco.

    Koodi on silti mielestäni muuten esim. bändien kannalta aivan mahtava paikka, jossa muuten viihdyn. :)

    Ja kritiikkiä olen kuullut Corneriin liittyen myös hyvinkin vaihtelevasta portsari-linjasta. Joskus et pääse sisälle, vaikka olet ihan selvänä ja kuskina (syyksi ilmoitetaan että oot turhan kännissä) ja toiset taas saa lähes kontata soperrellen sisään sammumisen rajamailla portsarin iloisten tervehdysten saattelemana. Ja ikärajoistakaan ei pidetä mielestäni kiinni. Eilenkin sisään pääsi lauantain korkeammasta ikärajasta huolimatta todella paljon nuorempaa porukkaa.

    Ja yläkerran pääsyn hinta on noussut merkittävästi. Palvelu ei silti ole parantunut ja liian täyttä on silti.

    Ihan ilmiselvästi paikka kannattaisi isommassakin talossa. Miksi se ei muuta isompaan paikkaan? (No okei, syyhän on se, että paikka tuottaa nyt aivan sikana ja porukka sinne menee, vaikkei enää kivaa olisikaan..) Siirtyisi sinne uuteen paikkaan vaikka tämä Cemian yökerho puoli ja nykyiseen paikkaan voisi jäädä isompi karaokepuoli alakerran Suomi-puolelle, joka muuttaisi yläkertaan. Olisin valmis maksamaan enemmän paikan palveluista, jos tilaa olisi enemmän.

    Minulla on siis kaksi pyyntöä:
    1- Nykyisen paikan turvallisuus pitäisi tutkia ja turvallisuusmääräyksistä pitää kiinni, vaikka se tarkoittaisikin sitä etten minä tai joku muu pääsisikään sinne iltaani aina viettämään, vaan ovella ilmoitettaisiin pahoitellen paikan olevan jo täysi..
    2- Jos joku asiasta päättävä voisi nyt oikeasti edes harkita pinta-alallisesti isompaa puljua koko paikalle.

    Tai sitten voisi olla Pohjolalla hyvä sauma alkaa kehitellä jotain, jolla me reilut 25-vuotiaat saataisiin taas paikan asiakkaiksi. Ehkäpä lupaus kunnon ikärajoista ja hengitystilasta?

    Äänestä

  • Corneri Corneri.. kirjoitti:

    Paikkahan ei ole alunperin rakennettu yökerhotarkoitukseen, joten kauhistuksella minäkin odottelen, että milloin jotain pahaa siellä sattuu.. Ajatellaan vaikka jokin paniikki liian täyteen ahdetussa yläkerrassa. Tai tulipalo alakerrassa. Miten vain, mutta luulenpa, että paniikin iskiessä useampikin ihminen tallautuisi hengiltä kapeissa ja jyrkissä portaissa. Ja se, että yläkerta on aina ammuttu täyteen ja tanssilattian kohdilla koko lattia notkuu on kyllä myös varsin huolestuttavaa. En tosiaan ihmettelisi, jos moinen rasittaisi paikan rakenteita pysyvästi.

    Hei
    Onhan Corner ihan ok ja asiallinen paikka ja eihän siellä tarvii olla ku kourallinen ihmisiä ja siellä tuntuu täydeltä, vaikkei siellä oikeesti ees ois niin paljoo jengiä..
    Ilmastointi on siellä kyllä ihan surkee ja vaikka enää ei ravintoloissa polteta tupakkaakaan, niin vaatteet haisee aina aivan karmeelle ku on käyny Cornerissa.

    mut tottahan on, et ei se mikään erityisen omaperäinen paikka kyllä oo, moni ulkopaikkakuntalainen varmasti mieltää sen SK-ravintoloihin, josta suurin osa sen ideoista kai onki kopioitu..

    Silti mä jatkan uskollisesti siellä käymistä, koska siellä on niin hyvä porukka töissä,jne...(tosin sattuuhan niillekki huonoja päiviä :),
    sanokaa sit mua vaikka tylsäks tai köyhäks, mut rahat ei vaan riitä et aina kävis torniossa taksilla bailaamassa.

    Äänestä

  • Corneri Corneri.. kirjoitti:

    Paikkahan ei ole alunperin rakennettu yökerhotarkoitukseen, joten kauhistuksella minäkin odottelen, että milloin jotain pahaa siellä sattuu.. Ajatellaan vaikka jokin paniikki liian täyteen ahdetussa yläkerrassa. Tai tulipalo alakerrassa. Miten vain, mutta luulenpa, että paniikin iskiessä useampikin ihminen tallautuisi hengiltä kapeissa ja jyrkissä portaissa. Ja se, että yläkerta on aina ammuttu täyteen ja tanssilattian kohdilla koko lattia notkuu on kyllä myös varsin huolestuttavaa. En tosiaan ihmettelisi, jos moinen rasittaisi paikan rakenteita pysyvästi.

    Silti, kun johonkin lähden niin kyllä se on Corner, valitettavasti. Ikää minulla 26-vuotta. Ankkuriin tunnen olevani liian nuori, Pohjolaan liian vanha ja Koodi taas ei ole tanssidisco.

    Koodi on silti mielestäni muuten esim. bändien kannalta aivan mahtava paikka, jossa muuten viihdyn. :)

    Ja kritiikkiä olen kuullut Corneriin liittyen myös hyvinkin vaihtelevasta portsari-linjasta. Joskus et pääse sisälle, vaikka olet ihan selvänä ja kuskina (syyksi ilmoitetaan että oot turhan kännissä) ja toiset taas saa lähes kontata soperrellen sisään sammumisen rajamailla portsarin iloisten tervehdysten saattelemana. Ja ikärajoistakaan ei pidetä mielestäni kiinni. Eilenkin sisään pääsi lauantain korkeammasta ikärajasta huolimatta todella paljon nuorempaa porukkaa.

    Ja yläkerran pääsyn hinta on noussut merkittävästi. Palvelu ei silti ole parantunut ja liian täyttä on silti.

    Ihan ilmiselvästi paikka kannattaisi isommassakin talossa. Miksi se ei muuta isompaan paikkaan? (No okei, syyhän on se, että paikka tuottaa nyt aivan sikana ja porukka sinne menee, vaikkei enää kivaa olisikaan..) Siirtyisi sinne uuteen paikkaan vaikka tämä Cemian yökerho puoli ja nykyiseen paikkaan voisi jäädä isompi karaokepuoli alakerran Suomi-puolelle, joka muuttaisi yläkertaan. Olisin valmis maksamaan enemmän paikan palveluista, jos tilaa olisi enemmän.

    Minulla on siis kaksi pyyntöä:
    1- Nykyisen paikan turvallisuus pitäisi tutkia ja turvallisuusmääräyksistä pitää kiinni, vaikka se tarkoittaisikin sitä etten minä tai joku muu pääsisikään sinne iltaani aina viettämään, vaan ovella ilmoitettaisiin pahoitellen paikan olevan jo täysi..
    2- Jos joku asiasta päättävä voisi nyt oikeasti edes harkita pinta-alallisesti isompaa puljua koko paikalle.

    Tai sitten voisi olla Pohjolalla hyvä sauma alkaa kehitellä jotain, jolla me reilut 25-vuotiaat saataisiin taas paikan asiakkaiksi. Ehkäpä lupaus kunnon ikärajoista ja hengitystilasta?

    Listauksesta unohtui muuten hiase, sekinhän on nykyään vkoloppuisin neljään asti auki, siis yläkerta. Muutaman kerran on tullut sinne eksyttyä kun ei ole jonotus houkutellut... Niinkuin esim viime lauantaina, vaikka lifekin olisi nostalgisesti kyllä houkutellut, mutta imago jono se sielläkin oli.
    Hiasessa musiikki raikasi ja dj tuntui ihan ok tyypiltä. Tiskillä vielä kun saisi hymyn niin voisin vaihtaa paikkaa... Sitä ennen, se on vain cornerin korvike, kun jonotus ei kiinnosta!

    Äänestä

Mielestäni paikka voisi ainakin kokeilla viikonloppuna korkeampaa ikärajaa
siellä on paljon nuoria ovatkohan edes sitä kahtakymmentä??
jos viikonloppuisin olisi vaikka 22 tai 25 niin ehkä se helpottaisi siihen väen määräänkin ja nuoremmat kävisivät pohjolassa .Näin minä mietiskelen.

Äänestä
  • idea...viikonloppuna ikäraja 25 vuoteen...

    Äänestä

  • hyvä... kirjoitti:

    idea...viikonloppuna ikäraja 25 vuoteen...

    ainaki lauantaina vois olla se 22v tai 24v

    Äänestä

  • tai.. kirjoitti:

    ainaki lauantaina vois olla se 22v tai 24v

    Minusta viikonloppuna saisi olla ikäraja 30v ja sitten tarkastettaisiin vielä työhistoria eli vain työssäkäyvät maksavat ( lue rahakkaat) asiakkaat olisi hyvä juttu. Vähintään viiden vuoden työhistoria ja poikkeustapauksissa lyhyempi jos on esim. yliopistokoulutus takana.

    Äänestä

  • välittömästi kirjoitti:

    Asiaa. Jätetään pas--housut pois ja sitten vielä simolaiset, niin saadaan rauhassa olla! Tosin sitten siellä on aika tyhjää :)

    Äänestä

  • riku rikas kirjoitti:

    Asiaa. Jätetään pas--housut pois ja sitten vielä simolaiset, niin saadaan rauhassa olla! Tosin sitten siellä on aika tyhjää :)

    hehheh,kylläpä oli tosi hauska viesti. naurattaa ihan perkeleesti.

    Äänestä

  • simokemitornio kirjoitti:

    hehheh,kylläpä oli tosi hauska viesti. naurattaa ihan perkeleesti.

    On se vaan kumma, jos jollain paikalla menee hyvin niin jostain pitää hakemalla hakea huonoja puolia. Lauantai sattuu nyt vaan olemaan ainoa päivä milloin väkeä liikkuu kunnolla.Eiköhän siellä ole joka lauantai hirmujonot juuri sen takia. Ja joku itkee ettei pääse sisään,se on aivan oikein ettei liian humalaisia eikä mitään päänsä kolauttaneita tahvoja otetakkaan sisään! Me "normaali"asiakkaat saadaan olla cornerissa juuri sen takia rauhassa. Ei siellä tarvi varoa mitään kauheita rähinöitä tai jotain puliukkoa joka oksentaa rinnuksille.

    Äänestä

  • kulkija vaan kirjoitti:

    Corner on isojen teinien paikka, ettimällä etitään panoa ja kitistään kun on viety toisen heila. Kerran kävin selvinpäin ja viimeiseksi jäi, porukkaa ihan liikaa ja ihmiaiatä tulee hyvin eläimellisiä. (Tönitään ja tuupitaan toisia miten sattuu) - Kyllä oli mukava palata Pohjolaan sen reissun jäljiltä, hengittämään ja TILAAMAAN.

    Äänestä

  • 21v. kirjoitti:

    Ei muissa baareissa ole ketään. Ja iso kun ei niitä mamuja oteta sisään!!!!!!!

    Ja sinne on muuten naama raja ;P

    Äänestä

  • fafsadasd kirjoitti:

    Ei muissa baareissa ole ketään. Ja iso kun ei niitä mamuja oteta sisään!!!!!!!

    Ja sinne on muuten naama raja ;P

    kyll siellä on mamuja ja mustaa miestä elä puhu paskaa .olen samaa mieltä että ikärajaa vois todella nostaa esim 25 nii tulis paikasta nimensä veroinen seurusteluravintola.teinit vois mennä vaikka karihaaran nuokkarille notkuun.tai johonki miss teinitoyotat seisoo,eiks?

    Äänestä

  • minnehän kaikki alle 22/25vuotiaat menee juhlimaan vklp jos sinnekkin muutettas korkeempi ikäraja?

    Hiace - K20
    Pohjola kiinni, uus yökerho sen tilalla - K20
    Corneri - K20
    Hemingways - K20
    Gringo - K20

    ainoo minne pääsee nykyään alle 20v, on koodi. koodissaki on oma kattava vakioporukka, ettei sinne montaa uutta asiakasta mahdu. ja kun sinne menee, siellä on joku bändi soittamassa, ja et omia ajatuksias ees kuule. ja se ei todellakaan oo niitä ihmisiä varten, jotka tykkää tanssia...

    että joo, nostakaa tosiaan ikärajaa vielä entisestään, lähetään me alle 25v sitte heinikseen bailaamaan, vai mentäskö new yorkin terassille?

    ja vielä se, että mitä sitten, jos sielä cornerissaki on pari 18 tai 19 vuotiasta, onko siinä jonku ilta pilalla? ikäero ei niin suuri oo siihen 20 vuoteen asti, ettäkö sillä jotain suurempaa merkitystä ois?
    jos ahistaa että siellä on nuorempaa porukkaa, menkää sinne gringoon tai heinikseen istumaan. antakaa niiden bailata rauhassa jotka haluaa.

    Äänestä

  • bilehile...... kirjoitti:

    minnehän kaikki alle 22/25vuotiaat menee juhlimaan vklp jos sinnekkin muutettas korkeempi ikäraja?

    Hiace - K20
    Pohjola kiinni, uus yökerho sen tilalla - K20
    Corneri - K20
    Hemingways - K20
    Gringo - K20

    ainoo minne pääsee nykyään alle 20v, on koodi. koodissaki on oma kattava vakioporukka, ettei sinne montaa uutta asiakasta mahdu. ja kun sinne menee, siellä on joku bändi soittamassa, ja et omia ajatuksias ees kuule. ja se ei todellakaan oo niitä ihmisiä varten, jotka tykkää tanssia...

    että joo, nostakaa tosiaan ikärajaa vielä entisestään, lähetään me alle 25v sitte heinikseen bailaamaan, vai mentäskö new yorkin terassille?

    ja vielä se, että mitä sitten, jos sielä cornerissaki on pari 18 tai 19 vuotiasta, onko siinä jonku ilta pilalla? ikäero ei niin suuri oo siihen 20 vuoteen asti, ettäkö sillä jotain suurempaa merkitystä ois?
    jos ahistaa että siellä on nuorempaa porukkaa, menkää sinne gringoon tai heinikseen istumaan. antakaa niiden bailata rauhassa jotka haluaa.

    bilehile puhut asiaa ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

siemailija.. kirjoitti:

Ei jumalauta kun paikka oli eilen täynnä eihän siellä sopinut edes liikkumaan kunnolla.. Ja oli niin kuumakin että huh heijakkaa.. tunnin jaksoin siellä olla ja lähdin pois... Ei tuo ollut enää mukavaa kun pitää lumiaura olla melkein mukana liikkumista varten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu