Nyxän exän kamojen keskellä!

Olen lopenkyllästynyt minun mieheni logiikoihin, ja etenkin tähän seuraavaan tapaukseen josta nyt kerron.

Tammikuusta asti olen tapaillut erästä miestä, joka on minusta muutaman vuoden vanhempi. Sanoi jo silloin eronneensa entisestä tyttökaveristaan jo reilu vuosi sitten. Olivat kuulemma seurustelleet neljä vuotta. Kysyin jo silloin, että onko mies itse asunut koskaan kenenkään kanssa yhdessä. Vastaus kuului, ettei hän ollut. Noh, vaikka olimme tunteneet vasta vähän aikaa, niin molemmista tuntui että aletaan olla aika vakavissaan jo.
Ensimmäistä kertaa ollessani hänen luonaan käymässä, löysin vessan peilikaapista hopeiset isot korvarenkaat. Ihmettelin niitä, ja pistin ne kuitenkin takaisin ja olin kuin en olisi mitään huomannutkaan. Illalla kun kävin suihkussa, huomasin suihkun korissa naisten Veet-karvanpoistovahan, ja monia purkkeja ja purnukoita joita olettaisin vain naisten käyttävän. Kysyin niistä tältä mieheltä, ja hän heitti niiden olevan varmaan siskonsa. Ajattelin, että kai se on ihan käypä selitys sitten, että sisko käy joskus veljen luona suihkussa.
Toista kertaa ollessani hänen luonaan kiinnitin huomioni jälleen olohuoneen pöydän nurkalla olevaan pieneen vaaleanpunaiseen pulloon, joka oli samassa kohti jo viimeksikin ollessani siellä. Päätin vilkaista sitä kerran mennessäni ohi. Se oli kynsilakanpoistoainetta. Pistin sen takaisin ja ajattelin kai taas sen olevan hänen siskonsa.
Kerran hän kaiveli lompakostaan vanhoja kuitteja, ja minäkin niitä siinä pyörittelin ja katselin mitä kortteja hänellä oli. Yhtäkkiä tunsin lompakon toisella puolella kaksi kohoumaa jotka olivat vielä painaneet jäljet lompakon nahkaiseen taskuun. Avasin taskun ja nappasin sieltä kaksi kondomia, joita pitelin miehen silmien edessä. Hän nolostui, ja sanoi olevan niiden jotain vanhoja.
"No varmaan onkin! Tiedätkö, ettei kumeja pitäisi edes säilyttää lompakossa? Jos et tarvitse niitä kenenkään kanssa niin heität ne roskiin!" sanoin. Hän nappasi ne kädestäni ja pomppasi sängyltä, ja aivan kuin olisin nähnyt hänen laittavat ne sängyn vieressä olevaan laatikkoon, ei roskikseen.
Eräänä iltana oli siinä sängyllä sitten ns. tilanne päällä. :D Hän tiesi minun käyttävän ehkäisyrengasta, ja olin sanonutkin että vihaan kondomeja. Yhtäkkiä hän hapuili tätä äsken jo mainitsemaani laatikkoa napaten sieltä kondomin. Kysyin miksi hän sitä haluaa käyttää kun minähän käytän ehkäisyä.
"No sama kait ne on käyttää nämäkin pois", mies sanoi.
Mitä helvettiä? Olin aivan sanaton. Pitikö hän minua jotenkin likaisena tai epäluotettavana? En todellakaan suostunut käyttämään niitä, tai ylipäätään tekemään enää yhtään mitään.
Eräänä päivänä mies meni sitten töihin, ja minä jäin hänen asunnolleen. Hänen lähdettyään nousin minäkin ylös ja aloin kohta pedata sänkyä. Kiskaisin päiväpeiton korkean korin päältä ja korin kansi tipahti lattialle. Korissa oli ainakin kymmenen paria kaikenlaisia hienoja korkokenkiä. En enää uskonut niidenkin olevan hänen siskonsa. Samassa muistin vaatehuoneessa olevat kolme vaaleanpunaista pääkallokassia, minun vaatekassini vieressä jonka sinne aiemmin olin viskannut. Vetäisin yhden pääkallokassin vetoketjun auki, ja nostin päällimmäisen vaatteen. Se oli mustaa pitsiä oleva naisten yöpaita. Kaikki muutkin kassit olivat naisten vaatteita täynnä, kalliita vaatemerkkejä kaikki.
Nyt alkoi valjeta. Makuuhuoneen kaapin hyllykössä oli lisäksi hänen exänsä luokkakuvia neljän vuoden ajalta, koulupapereita, työtodistuksia, onnittelukortteja, puhelin, hirveä määrä kyniä ja päiväkirja. Kaikki tavarat olivat kuin odottamassa omistajaansa. Tunsin olevani kuin joku sijainen tai tuuraaja siellä sillä aikaa kun hänen exänsä on poissa. Minulle riitti.
Kävin suihkussa, pakkasin kamani ja häivyin. Meni muutama tunti kun istuin vieläkin linja-autossa kohti kotiani, ja tämä mies alkoi soitella ja laittoi viestiä että mihin ihmeeseen olen hävinnyt. Vastasin vain takaisin, että katsotaan sitten uudestaan kun hän on heivannut sen exänsä elämästään. Oli hän tosissaan tai ei, niin minusta oli helvetin törkeää tuoda minut exänsä tavaroiden keskelle. Tiedän kyllä, että eron jälkeen on suruaika jolloin pitää oppia olemaan ilman toista ja pitäisi omaksi parhaakseenkin ostata luopua toisen tavaroista joita ei itse omista. Eikä hän mielestäni ole mitenkään velvollinen huolehtimaan exänsä omaisuudesta saati säilyttelemään sitä nurkissaan ja elämään kaiken tuon tavarapaljouden keskellä. Ja miten huolimaton ja välinpitämätön täytyy olla jotta jättää tavaroitaan minne sattuu eikä osaa huolehtia niistä, eikä vaatia takaisin?
082
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Nyt meni hermot...! kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu