En ole ulkonäköni tai luonteeni perusteella mitenkään erityisesti naisten mieleen, mutta en siitä välitäkään.
Koskaan en ole naisen kanssa missään lähemmässä tekemisessä ollut.
Ikää on 25 vuotta ja opiskelen yliopistossa, mutta laiskottelun takia valmistumisen kanssa on vähän niin ja näin ja toimeentulohuolia saattaa olla odotettavissa.
TÄMÄ HUOLETTAA MINUA SUURESTI TOISINKUIN SE, ETTÄ TULEN VIETTÄMÄÄN KOKO ELÄMÄNI YKSIN, MISTÄ OLEN PIKEMMINKIN TYYTYVÄINEN.
Toinen suhdetta paljon tärkeämpi asia minulle on itseni kehittäminen.
Tarkoitan tällä, että tiedän mielestäni liian vähän eri asioista kuten tieteestä ja historiasta, ja niinpä luen myös paljon mieluummin eri kirjoja kuin huolehtisin seurustelukumppanin etsimisestä.
Tästä huolimatta on minuakin pari kertaa yritetty.
Viime kerralla iskijä oli opiskelutoveri, joka ei todellakaan ole mikään kaunotar, mutta kuitenkin ehkä jopa hieman parempi kuin mitä minun näölläni voisi toivoa saavansa.
Heti tein kuitenkin selväksi, että minulla ei ole mitään kiinnostusta tuhlata aikaani sellaiseen.
Olenko mielestänne luonnesairas kun en itke suhteen perään?
Koskaan en ole naisen kanssa missään lähemmässä tekemisessä ollut.
Ikää on 25 vuotta ja opiskelen yliopistossa, mutta laiskottelun takia valmistumisen kanssa on vähän niin ja näin ja toimeentulohuolia saattaa olla odotettavissa.
TÄMÄ HUOLETTAA MINUA SUURESTI TOISINKUIN SE, ETTÄ TULEN VIETTÄMÄÄN KOKO ELÄMÄNI YKSIN, MISTÄ OLEN PIKEMMINKIN TYYTYVÄINEN.
Toinen suhdetta paljon tärkeämpi asia minulle on itseni kehittäminen.
Tarkoitan tällä, että tiedän mielestäni liian vähän eri asioista kuten tieteestä ja historiasta, ja niinpä luen myös paljon mieluummin eri kirjoja kuin huolehtisin seurustelukumppanin etsimisestä.
Tästä huolimatta on minuakin pari kertaa yritetty.
Viime kerralla iskijä oli opiskelutoveri, joka ei todellakaan ole mikään kaunotar, mutta kuitenkin ehkä jopa hieman parempi kuin mitä minun näölläni voisi toivoa saavansa.
Heti tein kuitenkin selväksi, että minulla ei ole mitään kiinnostusta tuhlata aikaani sellaiseen.
Olenko mielestänne luonnesairas kun en itke suhteen perään?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ehkä sulla on vaan just nyt sellanen elämänvaihe ettei suhde kiinnosta tai muuten vaan sellanen fiilis, että et muka ikinä sais ketään.
Tuolla kadullakin monta kertaa näkee ihan kaikennäköisiä pareja, myös semmoisia, joissa mies ei todellakaan ole kummoisen näköinen, jopa kuvottavan näköinen. Mutta silti hän on löytänyt rakkauden. Mikset siis säkin voisi löytää elämäsi naisen vielä joku päivä?
Voi olla, ettei suhde just nyt kiinnosta sua, mutta kun kaverisi ja muut tutut löytävät kumppanin jne. niin ehkä sustakin alkaa tuntumaan, että oma kulta olisi kiva. Jokaisella ihmisellä on sellainen kuin läheisyyden- ja rakkaudentarve. Ehkä se ei vaan ole vielä herännyt sussa.
Monesti sanotaan, että rakkaus osuu kohdalle silloin kun sitä vähiten odottaa, ehkä tämä pätee myös sun kohdalla. You never know ;)
Miksi tuollaista pitää oikeastaan edes kysyä?
Mulla ikää 36 ja ei meininkiäkään luopua henkilökohtaisesta itsenäisyydestä.
Kyllähän ne, jotka eivät yksin pärjää, ovat ihmettelevinään elämäntapaani, mutta mitä niistä.
Ehkäpä geenisi ovat niin huonot, ettet ihan vaistomaisesti halua niitä levittämään. Olet ehkä myös itsekäs, itsellesi omistautunut ja ajatus puolisosta saa sinut tuntemaan ettet pystyisi enää hallitsemaan omia pikku kuvioitasi. Kyllähän se nainen ja oikea elämä voi vaatia muutakin kuin sohvalla makoilua. Olet todennäköinen vanhapoika loppuelämäsi. Lohduttaudu sillä, etteivät vanhat pojat ole luonnesairaita. Sinkkuja tai toivottoman yksinäisiä, sitä he ovat mutta eivät luonnesairaita.
Olen vastakohtasi naisena.
En mikään missi, painankin 100kg nykyään, enkä muutenkaan häävi..
Ehkä jo sen takia alkujaan otin sen kannan, etten ala edes yrittää miehiä.
Kumma kyllä, yksi tyyppi minuun rakastui niin palavasti.
Vaikka sanoin että haluan olla ikuisesti sinkku, niin ei se vaan luovuttanut.
Lopulta vaan "otin" hänet riesakseni koska hän oli sitä joka tapauksessa ja monta vuotta siihen meni totutella, mutta nyt alan jo jopa tottua läheisyyteen! ;)
Alussa kyllä ajattelin että enhän minä tällaiseen touhuun opi, että pitää pussatakin ja kaikkea...
Minuthan oli luotu erakoksi metsän keskelle elukoitteni kera, mutta en enää ole niinkään varma;)
Ehkä kyse loppujen lopuksi on vain omasta itsetunnosta ja kyvystä luottaa muihin, siis tottahan jokaisen olisi "helpompi" olla yksin, ei sydänsuruja, ei loukkaantumisia, ei riitoja, ei traumoja, ei onnettomuutta..
Mutta olen nykyään sitä mieltä, että ennemmin sitä kestää elämän kurjuutta kaksin kuin yksin.
Kuten ystäväni joskus sanoi: "parempi että on tylsää toisen kanssa kuin että on yksin tylsää"..
Kiitos tosta:) Mä oon ite samallainen riesa, mikä se mies sulle oli, tuntuu että tää mun kohde olis kans pikkuhiljaa alannu tottua läheisyyteen.. En sit tiä.. Ikuinren sinkkuseki tavallaan..