Kaikille ei riitä työtä
Työ- ja elinkeinoministeriön juuri ilmestyneessä tutkimuksessa ( Hämäläinen ym.: Työmarkkinatuen aktivoinnin vaikutukset ) tarkasteltiin sitä, ovatko työmarkkinatukeen vuoden 2006 uudistuksessa tehdyt muutokset vaikuttaneet halutulla tavalla pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen.
Tavoitteena oli uudistuksen myötä nostaa aktivointiastetta eli aktivointitoimenpiteissä olevien pitkäaikaistyöttömien osuutta kaikista pitkäaikaistyöttömistä 20 prosentista 30 prosenttiin. Aktivoinnin myötä toivottiin tietenkin myös pitkäaikaistyöttömien työllistyvän aiempaa paremmin avoimille työmarkkinoille.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikka pitkäaikaistyöttömät osallistuivat aiempaa enemmän aktiivitoimenpiteisiin, ei se kuitenkaan edistänyt heidän työllistymistään. Syitä tähän on monia, mutta tutkimuksen pohjalta näistä voidaan esille ainakin muutamia tärkeimpiä.
Yksi keskeinen este pitkäaikaistyöttömien työllistymiselle on työpaikkojen puute. Yhteen vapaaseen työpaikkaan voi olla monia kymmeniä ellei satoja ei työttömiäkin hakijoita, joita vastaan lyhyenkin työttömyyshistorian omaavan on vaikea kilpailla.
Toinen työllistyminen este on se, että monet pitkään työttömänä olleet tarvitsisivat enemmän ja muunlaista tukea, kuin mitä nykyiset työ- ja elinkeinotoimistot pystyvät heille tarjoamaan. Työllistymistä voivat vaikeuttaa mm. sairaudet, perinnässä olevat velat tai päihdeongelmat.
Yksilöllisten ongelmien paikantaminen ja oikeanlaisen tuen löytäminen vaatii eri toimijoiden tiivistä yhteistyötä. Työmarkkinatukiuudistuksen yhtenä tavoitteena oli rahoitusvastuun uudelleenjaolla lisätä kuntien kannustimia lähteä hoitamaan oman alueensa pitkäaikaistyöttömyyttä. Joissain kunnissa tällaisella kannustimella on ollut vaikutuksia, mutta yhteistyössä eri viranomaistahojen välillä ja on varmastikin vielä kehittämistä.
Päättäjille vakavan harkinnan paikka
Kiristämällä työmarkkinatuen saannin ehtoja ei luonnollisestikaan pystytä lisäämään pitkäaikaistyöttömien työllistämistä, jos työllistymiseen ei liity todellista valintaa työn tekemisen ja työttömänä olon välillä. Pelkästään pelotteiden avulla ei työtöntä saada takaisin työmarkkinoille.
Poliittisesta tahdosta on kiinni, herätäänkö vihdoin todellisuuteen ja ymmärretään, että pitkään työttömänä olleet eivät ole sitä omasta tahdostaan, eivätkä he missään nimessä ole laiskoja työnvieroksujia. Aina on niitä, joille työnteko ei maistu, mutta heidän käyttäytymisensä ei saa ohjata koko työvoimapolitiikkaa.
Nyt kun Suomen talous on taas kontallaan ja työttömyys kasvaa hurjaa vauhtia, on poliittisen johdon syytä todella pysähtyä ja miettiä, miten suunnattoman suuri joukko lannistettuja ja vihaisia ihmisiä saadaan pidettyä kiinni yhteiskunnassa. Eduskuntavaalien lähestyminen toivottavasti edistää tuota mietiskelyä. Joka tapauksessa ennen kuin työttömyysturvaan lähdetään tekemään muutoksia, kannattaa vakavasti pohtia, mitä ovat todelliset ja vaikuttavat keinot työttömien työllistämiseksi.
Velvollisuuksia, myös oikeuksia
Uudistuksia tehtäessä on hyvä myös muistaa, että jokainen työtön on yksilö. Tarinat työttömyyden taustalla ovat moninaiset ja siten mikään yksi ylhäältäpäin tuleva työllistämisen malli ei voi olla kovin vaikuttava. Paikallisen tason viranomaisilla pitää olla mahdollisuus, mutta erityisesti motivaatio ja taito luoda ja ylläpitää molempia osapuolia tyydyttäviä, tavoitteellisia asiakassuhteita.
Työtön ei saa kokea, että ”aktivointeja rojautetaan sinne tänne ja sitten lätkitään karensseja siihen päälle”, kuten eräs tutkimukseen haastateltu työ- ja elinkeinotoimiston virkailija toi esiin. Velvollisuuksien rinnalla pitää olla myös oikeuksia ja niiden pitää myös toteutua.
Mielenkiintoista on nähdä, pystytäänkö tämän taloudellisen taantuman mukanaan tuomaan työttömyysongelmaan vastaamaan, ja mitkä ovat keinot siihen. Kovin tiukassa tuntuu parempiosaisten mielissä istuvan ajatus siitä, että ”aina töitä tekevälle löytyy”. Vaikka työttömyys ymmärrettäisiinkin yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, vallalla olevassa ajattelumallissa korostetaan yksilön vastuuta ja myös työttömyyden syyt palautuvat herkästi työttömään itseensä.
Työ- ja elinkeinoministeriön juuri ilmestyneessä tutkimuksessa ( Hämäläinen ym.: Työmarkkinatuen aktivoinnin vaikutukset ) tarkasteltiin sitä, ovatko työmarkkinatukeen vuoden 2006 uudistuksessa tehdyt muutokset vaikuttaneet halutulla tavalla pitkäaikaistyöttömien työllistymiseen.
Tavoitteena oli uudistuksen myötä nostaa aktivointiastetta eli aktivointitoimenpiteissä olevien pitkäaikaistyöttömien osuutta kaikista pitkäaikaistyöttömistä 20 prosentista 30 prosenttiin. Aktivoinnin myötä toivottiin tietenkin myös pitkäaikaistyöttömien työllistyvän aiempaa paremmin avoimille työmarkkinoille.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että vaikka pitkäaikaistyöttömät osallistuivat aiempaa enemmän aktiivitoimenpiteisiin, ei se kuitenkaan edistänyt heidän työllistymistään. Syitä tähän on monia, mutta tutkimuksen pohjalta näistä voidaan esille ainakin muutamia tärkeimpiä.
Yksi keskeinen este pitkäaikaistyöttömien työllistymiselle on työpaikkojen puute. Yhteen vapaaseen työpaikkaan voi olla monia kymmeniä ellei satoja ei työttömiäkin hakijoita, joita vastaan lyhyenkin työttömyyshistorian omaavan on vaikea kilpailla.
Toinen työllistyminen este on se, että monet pitkään työttömänä olleet tarvitsisivat enemmän ja muunlaista tukea, kuin mitä nykyiset työ- ja elinkeinotoimistot pystyvät heille tarjoamaan. Työllistymistä voivat vaikeuttaa mm. sairaudet, perinnässä olevat velat tai päihdeongelmat.
Yksilöllisten ongelmien paikantaminen ja oikeanlaisen tuen löytäminen vaatii eri toimijoiden tiivistä yhteistyötä. Työmarkkinatukiuudistuksen yhtenä tavoitteena oli rahoitusvastuun uudelleenjaolla lisätä kuntien kannustimia lähteä hoitamaan oman alueensa pitkäaikaistyöttömyyttä. Joissain kunnissa tällaisella kannustimella on ollut vaikutuksia, mutta yhteistyössä eri viranomaistahojen välillä ja on varmastikin vielä kehittämistä.
Päättäjille vakavan harkinnan paikka
Kiristämällä työmarkkinatuen saannin ehtoja ei luonnollisestikaan pystytä lisäämään pitkäaikaistyöttömien työllistämistä, jos työllistymiseen ei liity todellista valintaa työn tekemisen ja työttömänä olon välillä. Pelkästään pelotteiden avulla ei työtöntä saada takaisin työmarkkinoille.
Poliittisesta tahdosta on kiinni, herätäänkö vihdoin todellisuuteen ja ymmärretään, että pitkään työttömänä olleet eivät ole sitä omasta tahdostaan, eivätkä he missään nimessä ole laiskoja työnvieroksujia. Aina on niitä, joille työnteko ei maistu, mutta heidän käyttäytymisensä ei saa ohjata koko työvoimapolitiikkaa.
Nyt kun Suomen talous on taas kontallaan ja työttömyys kasvaa hurjaa vauhtia, on poliittisen johdon syytä todella pysähtyä ja miettiä, miten suunnattoman suuri joukko lannistettuja ja vihaisia ihmisiä saadaan pidettyä kiinni yhteiskunnassa. Eduskuntavaalien lähestyminen toivottavasti edistää tuota mietiskelyä. Joka tapauksessa ennen kuin työttömyysturvaan lähdetään tekemään muutoksia, kannattaa vakavasti pohtia, mitä ovat todelliset ja vaikuttavat keinot työttömien työllistämiseksi.
Velvollisuuksia, myös oikeuksia
Uudistuksia tehtäessä on hyvä myös muistaa, että jokainen työtön on yksilö. Tarinat työttömyyden taustalla ovat moninaiset ja siten mikään yksi ylhäältäpäin tuleva työllistämisen malli ei voi olla kovin vaikuttava. Paikallisen tason viranomaisilla pitää olla mahdollisuus, mutta erityisesti motivaatio ja taito luoda ja ylläpitää molempia osapuolia tyydyttäviä, tavoitteellisia asiakassuhteita.
Työtön ei saa kokea, että ”aktivointeja rojautetaan sinne tänne ja sitten lätkitään karensseja siihen päälle”, kuten eräs tutkimukseen haastateltu työ- ja elinkeinotoimiston virkailija toi esiin. Velvollisuuksien rinnalla pitää olla myös oikeuksia ja niiden pitää myös toteutua.
Mielenkiintoista on nähdä, pystytäänkö tämän taloudellisen taantuman mukanaan tuomaan työttömyysongelmaan vastaamaan, ja mitkä ovat keinot siihen. Kovin tiukassa tuntuu parempiosaisten mielissä istuvan ajatus siitä, että ”aina töitä tekevälle löytyy”. Vaikka työttömyys ymmärrettäisiinkin yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, vallalla olevassa ajattelumallissa korostetaan yksilön vastuuta ja myös työttömyyden syyt palautuvat herkästi työttömään itseensä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
pitkäaikaistyöttömiin: normaalissa palkkatyössä olen ollut viimeksi pienen pätkän vuonna 2000. Sen jälkeen olin palkkatuella yhdistyksessä vajaan puoli vuotta ja huuhaa-koulutuksessa myös viitisen kuukautta: tuo aika sisälsi myös ilmaistyötä, jota en onneksi tehnyt pitkääkään pätkää.
En edusta vähäjärkistä enkä heikkolahjaista väestönosaa, mutta edustan yli-ikäistä eli lähes samaa ikäluokkaa, jota Percy Mikael Lilius edustaa.
Minuakin yritettiin "aktivoida" työttömyystoimistossa, mutta väsähdin ja jäin tykkänään pois tästä veronmaksajien tuella tapahtuvasta jonninjoutavasta byrokraattien tavasta ansaita työ ja toimeentulo oikein kahden palvelijan "tiimissä".
Useimmat tuottavassa työssä elantonsa ansaitsevat valitettavasti eivät tiedä, että heidän veroeurojansa tuhlataan tämmöiseen täysin mitättömään puuhasteluun, joka ei johda tuottavaan työhön .