Niin siis avopuolisollani oli hyvin raskas ero entisestään. Hänelle on jäänyt niin voimmakkaasti päälle halu kostaa ja hankaloittaa entisensä elämää, että mietityttää mikä on meidän parisuhteen kohtalo. Itse olen sitä mieltä, että uuteen suhteeseen ei voi ryhtyä ennenkuin vanhasta on päässyt eroon, joten tämä vaivaa minua hirveästi.
Olen puhunut tästä, mutta minulta kysytään, eikö hän ole oikeutettu vihaamaan, joten se siitä.
Hankalaa tästä tekee se, että rakastan puolisoani, mutta...
Olen puhunut tästä, mutta minulta kysytään, eikö hän ole oikeutettu vihaamaan, joten se siitä.
Hankalaa tästä tekee se, että rakastan puolisoani, mutta...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mietityttää miksi hän kostaisi entiselleen?Oletko varma asiasta että näin on vai ärsyttääkö sinua vain se,että keskustelunaiheena on entinen?
Jokaisella on menneisyys,hyvä tai huono ja sitä ei pois saa vaikka kuinka haluaisi.
Itse olen sitä mieltä,että jos nykyisessä elämässä on kaikki hyvin,parisuhde hyvä ja toimiva,puhuttu ja tehty asiat siten,että minkäänlaista epävarmuuden tunnetta ei suhteeseen kummallakaan osapuolella ole,esim,roikoteta avoliitossa epävarmuudessa, niin pelkoa ei pitäisi olla.Kun hoitaa omalta osaltaan asiat kuntoon,tekee selväksi kumppanilleen,että on tosissaan suhteessa ja vie asiat myös puheita pidemmälle niin eiköhän se anna toisellekin uskon huomiseen,ettei tarvi katkeruudella elää elämäänsä.Onko yhteisiä asioita vielä,jotka yhdistävät entiseen,esim.lapsia?Tuollaiset asiat on asia erikseen nimikkeellä,välttämättä ei hankaloita/katkeroita toisen elämää vaan ajattelee asioita lasten kannalta.saattaa puhua ilkeästi mutta tarkoitusperä eri,kuin itse luulet.
Asiat on hyvä käydä läpi puhumalla,sitä kautta ne selviävät.
Rakasta sinä vain ja hoida asiat omalta osaltasi kuntoon.Jos toinen ei ole halukas sitoutumaan sinuun niin sen jälkeen on aihetta vasta ihmettelyyn.
jos sä lähdet lätkimään, koska saat tarpeekses sen exän haikailuista, niin alkaako se vihaamaan sinuakin samalla tavalla?
Tai jos tiedät vastauksen ja se on "kyllä" niin rupea suunnittelemaan kuinka päästä ukosta eroon niin ettei se löydä sua enää ikinä.
Vai oliks jossain sukupuolet esillä?
avopuoliso. Silloin kun muutimme yhteen, ajattelin, että elämänmuutos tuo hänellekin uudet tuulet lopulta, mutta toisin kävi. Lopulta kyllästyin juuri hänen tuohon luonteenpiirteeseensä, että juuttui negatiiviseen asenteeseen ja kostoonsa ja kaikki oli eksän vikaa. Se on lapsellista ja turhauttavaa ja pelottavaakin, vaikka ymmärsin kyllä, miksi tunsi niin kuin tunsi.
Mutta esti "pyhällä vihallaan" sen, että elämä olisi lähtenyt eteenpäin ja vanhat haavat olisi saatu paikottua. Eikä se ollut vain se eksän vihaaminen, kaikessa ilmeni pikkuhiljaa tuota samaa juuttumista ja negatiivisuutta.
Lopulta erosimme, eikä hän varmaan vieläkään usko, että hänen juuttumisensa menneeseen oli se syy. Oli niin tiukasti laput silmillä, että varmaan saan minäkin osani ryöpytyksestä nykyään. Aina, joka päivä, on mahdollista aloittaa uusi elämä. Älkää ihmiset tuhotko elämäänne vihalla. Sellaista ihmistä harva jaksaa ja vihasta tulee tympeä itseään ruokkiva kierre. Mitä sellainen elämä on kelleen?
Mulla on kokemusta nimenomaan exästä, joka alkoi vihata minua silmittömästi suhteen päätyttyä. Sieltä tuli todella vuosikausia kaikenlaista kummallista viestiä ja sähköpostia aina välillä vuosikausien ajan. (Välillä oli siis hiljaisempiakin kausia.) Väkivallalla uhkailua ja muuta järjetöntä uhittelua ja sanallista loukkaamista, johon en ollut varmasti antanut aihetta. Muutin puhelinnumeron ja sähköpostin ja hän ei nykyään tiedä asuinpaikkaani onneksi. Kannattaa pysyä kaukana tällaisista ihmisistä.
Nyksälläsi on tietysti oikeus vihata, mutta ei sinulla silti ole velvollisuutta sietää moista vihanpitoa omassa elämässäsi! Ei keskustelua pidä tuollaisen vastaukseen lopettaa! Kysy nyt ihmeessä nyksältäsi, kumpi hänelle on tärkeämpää: eksänsä vihaaminen vai sinun rakastaminen? Ei kukaan voi pitemmän päälle elää sellaisen ihmisen kanssa, joka on noin tiukasti tunnetasolla kiinni eksässän, olipa tunteet sitten positiivisia tai negatiivisia.
Kannattaa tutustua suruprosessiin ja valita kumppani, joka on käynyt sen suurinpiirtein läpi. Miehesi tuntuu olevan suruprosessissa vasta alkuvaiheessa. Ensimmäinen vaihe on kieltäminen. Hän on eron jo myöntänyt, mutta toinen vaihe on viha. Hän on vasta toisessa vaiheessa. Kolmas vaihe on kaupankäynti, että "mitäs jos saiskin sen exän vielä takaisin". Neljäs vaihe on masennus, jolloin tajuaa, että kaupankäynti ei onnistu ja ero on lopullinen. Viimeinen ja viides vaihe on hyväksyminen, jonka jälkeen pystyy jatkamaan elämäänsä eteenpäin paremmin. Tottakai jotain traumoja voi jäädä ja ne voi ilmetä myöhemmin ahdistuksena ja ahdistuskohtauksina, joita ei pysty selittämään. Näistä pitää yhdessä puhua, koska ne liittyvät aina vanhoihin suhteisiin ja hylkäämisen/eron pelkoon.
Kyllä hyvin suositeltavaa on kipeän eron jälkeen käydä läpi eroseminaari. Sielklä oppii ymmärtämään oman käytöksensä, valintojensa ja tunteidensa laatua sekä käsittelemään niitä. Tällöin ei katkeruus ja kostonhalu pääse välttämättä niin helpolla valtaamaan ja myrkyttämään tulevaisuutta kun asioista on päässyt puhumaan niiden oikeilla nimillä muiden kanssa.
Hoitakaa itseänne eronneet henkisesti kuntoon, uutta varten.