Koulumuistoja Nurmijärveltä 80- ja 90-luvulta

Nyyh. En edes jaksanut lukea koko vuodatusta.

Meilläkin hajotettiin kolme luokkaa ylä-asteelle mentäessä, niin että D-luokka johon itse jouduin, oli pienempi kuin muut eli jonkinlainen jämäluokka. Tosin sinnekin tuli pari muilta ala-asteilta. Tämä tapahtui siis jo 1983.

muistan kun yks nykkiläinen kuoli yllättäen viikonloppuna. luokanvalvoja piti aamunavauksessa puheen ja 15 minuutin päästä piti keskittyä fysiikkaan ja kemiaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. tytöt itkivät sokissa ja opettaja väänsi kaavaa taululle. todellista sokkihoitoa siis. toivottavasti nykyään ohjeistus on kunnossa tällaisten tilanteiden varalle.

Hmm..muistoja NYKistä 80-90 -luvuilta. No sanotaan, että omat muistelut NYKistä sijoittuu tuonne 90-luvun loppupuolelle ja 2000-vuosituhannen alkupäähän. Mitäs sitä NYKistä kertois.

6.-luokalta pieni pojan kloppi iskettiin yläasteelle. Kovat oli odotukset ja pelot mopotusta kohtaan. Eka paskamainen homma oli se, että ennen yläasteen alkua kyseltiin gallup jokaiselta tulevalta NYKiläiseltä, että ketä kamuja ois kiva saada samalle luokalle...ja että liirumlaaruma plaa plaa kaikille saadaan vähintää yksi kamu mukaan ettei tule liian pelokas keikka. No kuinka ollakaan, opinto-ohjaaja ei saanut minun kamutoiveistani yhtään toteutettua. Jännästi muilla oli kamuja enemmänkin. Noh, mikäli rouva OPO tätä lueskelee, en kanna enää kaunaa :)
Mopotusta tuli osakseen eräältä tällä hetkellä rappiolta olevalta kaverilta. Noh..se on sitä karmaa. Yritti aina höykyttää ja välillä onnistuikin, mutta sitten koitti tälle kaverille se hetki jota odotettiin. Isompi kaveri tuli ja mopotti kaikkien edestä. Hieno hetki! Mutta takaisin siihen 7-luokka hommaan.

Toisaalta sitten kun pari viikkoa oli uudella luokalla ollut ja tutustunut opettajiin ja uusiin koulukavereihin, niin löytyihän sieltä niitä mukavia uusia ystäviä. Tosin suurin osa oli yhtä sekasin kun minäkin, niin sovittiin hyvin kimppaan. Meidän luokalla oli porukkaa maaniitun koulusta, perttulan/muiden alueiden lähikouluista, sekä kirkonkylän (nyk. lukkarin) koulusta. Uusia tyttöjä tuijoteltiin finnit poskissa, ja poikien kanssa sitten välkällä juteltiin tytöistä ja sen sellasesta. Fantastista aikaa.

No 7-luokka meni ihan ok. Meillä oli mukava luokanvalvoja, joka ei nyttemmin enää NYKissä töissä ole. Terkut vaan jos tunnistat itsesi, matikka on mukavaa. Oli erinomainen opettaja, ja ei sitä ymmärtänytkään kuinka helvetinmoinen päänvaiva sitä opettajille mahtoi olla. Oppia ikä kaikki. Mukavat oli muutkin opettajat, ja jokseenkin tuntui että näitä suurmiehiä ja naisia tuli höykytettyä vähän liikaakin. Joskus enkun ope oli tunnilta myöhässä ja venailtiin käytävällä että rouva saapuisi paikalle. Oli paskat tunnit tiedossa kun piti esseetä kirjotella. Ois toki ollut niin paljon mukavempi olla kotosalla tai muualla kamujen kanssa. Tästä ideoituneena repusta kaivettiin kumi esille, revittiin sittä sellanen avaimenreiän kokoinen palanen irti ja survottiin opettajan luokan avaimenreikään. Ajatus tuntui loistavalta, eihän meidän tarvitse mennä tunnille ja päästään kotiin.
Opettajahan sitten tuli paikalle, avain ei uponnut reikään..talkkari paikalle, diagnoosi; joku on survonut jotain avaimenreikään. Eihän sitä uskaltanut tunnustaa, ja kuinka ollakaan viereinen luokka oli vapaana missä sitten kirjoteltiin sitä samaa esseetä josta yritettiin laistaa. Näin neropatteja sitä oltiin.

Opettajia mitä muistan, oli Lilli, Hikka, Leena, Kana, Rexi, Karppinen, joku liitäjä OPO (sai lennokkilahjan), mara, arja, rantapallo, noh nuoritalo noh, tomperi, strand, linna, röökiä kellarissa -nainen..

8-luokka oli sellanen tason tiputus luokka. Oli mukavaa ja opittiin uusia juttuja, mutta arvosanat laski kun murrosiän pauloissa piti tyttöjä tihrustella ja piirrellä kirkkoveneitä pulpetin kanteen. Ei taidan muuten ne vanhat pulpetit olla tallella, siellä vois jossain löytyä allekirjoittaneen signatuuria. :)

9-luokka olikin sitten tärkeä "luokka". Arvosanoja pideltiin..tai yritettiin pidellä hyvissä lukemissa että voisi sitten sopivasta jatkaa lukioon. Kyllähän siinä lopulta onnistuttiinkin, mutta keskittymiskyky oli kyllä niin tytöissä kun tupakassakin ja kolttosten teossa. Välituntikellot kun soi, niin juostiin tupakalle milloin minnekin. Parhaimpia paikkoja olivat edesmennyt White House.. sitten em. pikku karppalan lastauslaituri.. puisto 1... puisto 2.. venlan portaat ...rose (tebiksen roskakatos), voi pojat olihan niitä. 9-luokan lopussa kun oltiin niin kovaa jätkää siirryttiin sitten kinolle ja kinon aidan viereen tupakalle. Siitä välillä muutamat erityisesti biologiaa opettavat opettajat kimpaantuivat. Oltiin sitten puhuttelussa rehtorin luona, Eila oli mukava ihminen. Todella mukava! Esiintyi niin vahvana auktoriteettina, että leuka meinas tippua kun kahden kesken keskuteltiin ja naureskeltiin. Niin tässä kun turisee, niin tuntuu että kaikki mitä tuolta ajalta puhuu on edesmennyttä. Eikä aikaa ole mennyt vasta kuin alle 10 vuotta lukion päättymisestä.

Lukiossa sitten osa kavereista lähti minne sattuikin. Osa vaskivuoreen, osa ties minne. Sitten tuli uusia kamuja kyllä tilalle, ja mukavia suurin osa. Tässä vaiheessa melkein heikoimmat yksilöt lähtivät omille teilleen ..piti välivuosia tm. vastaavaa. Osa onneksi ymmärsi mennä amikseen perttulaan (NAOL) tai lukioon. Tässä vaiheessa välivuosia pitäneet olivat mielestäni sellaisia ihmisiä joita en olisi enää halunnutkaan tavata. Nyt kun tässä vuosien saatossa on näitä kavereita nähnyt, niin ei kyllä yhtään ikävä ole.
Täytyy jatkaa lukiosta lisää myöhemmin, moro..

Keskitason oppilas, pilkkaa, nimittelyä, haukkumista pelkoa koulupäivän päättymisestä, mitäköhän saan taas kestää? Tunti alkaa, iso sikaiska jäpikkä heittää reppuni ikkunasta ulos, pidätän itkua. Haen sen saan opettajalta haukut kun olen taas myöhässä tunnilta. Yritän jaksaa. Vanhempani myyvät talonsa, rakentavat isomman ja hienomman järven rannalle. Vaihdan koulua. Vähän helpompi hengittää. Vieläkin aristaa lähteä kouluun, kiusaajien kaverit samassa koulussa. Kaksi vuotta menee nopeast, kestin sen. Lähdin pois koko kylältä. Mutta vieläkin ajattelen näitä kiusaajia ja sitä., lukioikäistä aikuista naista joka johti pilkka ryhmää ja sinua sikaniska kiusaajaa. Pitäisi kait unohtaa antaa olla, olenhan jo 52 vuotias. Mutta muistan! , lupaan että muistan ja vielä joskus tulen kysymään mitä saitte pilkasta, naurusta, satuttamisesta? Vaihtoehtoisesti kerron teille mitä minä sain teiltä. Toivon teille, ja teidän läheisille pelkkää pahaa, epäonnea, sairautta elämään ja sekään ei riitä minun vihaani teitä kohtaan lievittämään