Kun tapasin exäni/nyxäni/exäni/nyxäni etc. etc. etc ensimmäisen kerran..
..rakastuin häneen ensi silmäyksellä ja sellaisella "räjähtävällä" voimalla, että voin puhua, että olen rakastunut -ja kokenut rakkauden. (Toisethan eivät koskaan kuulemma koe rakastumista?)
Joten, voin siis olla onnellinen tuosta.
MUTTA. Rakastin/rakastan häntä niin paljon, että olin hänestä koko ajan - ja olen vieläkin epävarma ja mustasukkainen. Ja aina minä olen laittanut suhteemme poikki...ja yrittänyt etsiä jotain toista.. mikä on taas johtanut siihen, että olen turhaan loukannut toisia ihmisiä.
Koska en pysty/halua/kykene aloittamaan uutta juttua exäni takia.
Sanon aina hänelle, että hän voi minun puolestani etsiä uuden naisen, jos haluaa jne. Mutta aina jos näenkin hänet esim. baarissa kavereidensa kanssa, menen itkemään hänen luokse ja sanon, etten halua nähdä häntä kenenkään toisen kanssa.. (Tosi idioottimaista multa..mutten voi itselleni mitään).
Viimeksi laitoin suhteemme jäihin ennen vappua.. ja viimeksi taas menin itkemään hänen peräänsä pari pv sitten. Tätä on siis jatkunut lähemmäs 3 vuotta!!!
Yritän aina ajatella, että suhteemme ei toimi, se ei vaan toimi ja vika on hänessä. Mutta, olen tutkinut itseäni ja selvittänyt mitä minä oikein haluan hänestä. Totuus on, että rakastan häntä ja vain ja ainoastaan häntä. Ja kaikki meidän (minun, sekä hänen kaverinsa) tietävät meidän tarinamme.
- emme pääse toisistamme eroon...ehkä koskaan.
Enkä sitä edes halua. Haluan olla yhdessä aina ja tulen aina rakastamaan häntä, vaikka ihan vähäsen, mutta aina.
Kaikki ovat täysin kyllästyneitä meihin, mutta he eivät ole meidän tilassamme. He eivät tiedä mitä me ollaan koettu. Mitä me ollaan juteltu. Miten me rakastetaan toisiamme.
Vieläkin, näiden lähemmäs 3 vuoden jälkeen sydämeni jättää yhden lyönnin väliin kun näen hänet hieman pidemmän ajan jälkeen. Ja vieläkin, meillä on intohimoa toisiamme kohtaan. Vieläkin jaksan olla mustasukkainen hänestä. Vieläkin itken hänen peräänsä. Vieläkin mulla on hankaluuksia sanoa hänelle rakastavani häntä. Ja vieläkin tunnen joskus oloni ujoksi hänen seurassaan...
Ja niin tosiaan... taas me olemme yhdessä.. IHANAA!!!!!
Rakastan NIIIIIIIIIN paljon häntä!
..rakastuin häneen ensi silmäyksellä ja sellaisella "räjähtävällä" voimalla, että voin puhua, että olen rakastunut -ja kokenut rakkauden. (Toisethan eivät koskaan kuulemma koe rakastumista?)
Joten, voin siis olla onnellinen tuosta.
MUTTA. Rakastin/rakastan häntä niin paljon, että olin hänestä koko ajan - ja olen vieläkin epävarma ja mustasukkainen. Ja aina minä olen laittanut suhteemme poikki...ja yrittänyt etsiä jotain toista.. mikä on taas johtanut siihen, että olen turhaan loukannut toisia ihmisiä.
Koska en pysty/halua/kykene aloittamaan uutta juttua exäni takia.
Sanon aina hänelle, että hän voi minun puolestani etsiä uuden naisen, jos haluaa jne. Mutta aina jos näenkin hänet esim. baarissa kavereidensa kanssa, menen itkemään hänen luokse ja sanon, etten halua nähdä häntä kenenkään toisen kanssa.. (Tosi idioottimaista multa..mutten voi itselleni mitään).
Viimeksi laitoin suhteemme jäihin ennen vappua.. ja viimeksi taas menin itkemään hänen peräänsä pari pv sitten. Tätä on siis jatkunut lähemmäs 3 vuotta!!!
Yritän aina ajatella, että suhteemme ei toimi, se ei vaan toimi ja vika on hänessä. Mutta, olen tutkinut itseäni ja selvittänyt mitä minä oikein haluan hänestä. Totuus on, että rakastan häntä ja vain ja ainoastaan häntä. Ja kaikki meidän (minun, sekä hänen kaverinsa) tietävät meidän tarinamme.
- emme pääse toisistamme eroon...ehkä koskaan.
Enkä sitä edes halua. Haluan olla yhdessä aina ja tulen aina rakastamaan häntä, vaikka ihan vähäsen, mutta aina.
Kaikki ovat täysin kyllästyneitä meihin, mutta he eivät ole meidän tilassamme. He eivät tiedä mitä me ollaan koettu. Mitä me ollaan juteltu. Miten me rakastetaan toisiamme.
Vieläkin, näiden lähemmäs 3 vuoden jälkeen sydämeni jättää yhden lyönnin väliin kun näen hänet hieman pidemmän ajan jälkeen. Ja vieläkin, meillä on intohimoa toisiamme kohtaan. Vieläkin jaksan olla mustasukkainen hänestä. Vieläkin itken hänen peräänsä. Vieläkin mulla on hankaluuksia sanoa hänelle rakastavani häntä. Ja vieläkin tunnen joskus oloni ujoksi hänen seurassaan...
Ja niin tosiaan... taas me olemme yhdessä.. IHANAA!!!!!
Rakastan NIIIIIIIIIN paljon häntä!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Narsisti ajattelee, että vika on aina toisessa ihmisessä, ei itsessään. Narsisti vaatii toiselta ihmiseltä jotain, mitä tarvitsee itselleen.
Aikuinen tasapainoinen ihminen osaa tunnistaa omat virheensä, eikä vaadi toiselta mitään vaan kykenee rakastamaan häntä sellaisena kuin hän on.
Hei,
meillä on vähän sama tarina. Olemme olleet 4,5v yhdessä ja viettäneet ihanaa onnellista yhdessäoloa. Mutta olen kokenut meidän suhteen aikana ajoittain tyytymättömyyttä ja mustasukkaisuutta. Luulen, ettei se ole yhtä paljon suhteessa kuin minä ja siksi hän ei rakasta mua niin paljon kuin minä häntä. Kuulostaa lapselliselta, tiedän. Nyt meillä on ero menossa, koska mä en kestää enää tätä joo-ei-joo-ei suhdetta. Olemme toisellemme ensimmäinen vakava suhde ja vaikuttaa mun mielestä siltä, ettei hän ole valmis sitoutumaan. Mutta rakastan häntä silti hyvin paljon, ja haluan kuitenkin olla hänen vierellä, kuulua hänen elämään. Voin hyvin kuvitella sun tunteita, tekisin itse ihan varmasti samalla tavalla jos näen hänet ulkona. Mun tyytymättömyys johtuu siitä, että pelkään etten riitä hänelle. Koska hänen mielestä häntä on ohjelmoitu jahtamaan tyttöjä, joten hän innostuu muista naisista. Mutta kukapa mies ei, mutta hän ei vaan tiedä, että toi tunne on niin tavallista kaikille ja ylireagoi tilanneta. Hän on sanonut, että hänestä tuntuu ettei ole pystynyt toteuttaa itseään, koska ei voinut jahtailla muita kun on minun kanssa. Hän joutuu hillitsee itseään koska ei halua satuttaa mua. Mä en kerta kaikkiaan kestä. Onko hän vaan erinomaisen rehellinen, vai eikö hän sittenkään rakasta mua? Onko tämän jokaisen miehen ajatus, mutta hän uskaltaa vaan sanoa ääneen? En tiedä. Toivottavasti joku mies voi minulle sen selittää. Pistin poikki, koska haluan että hän ottaisi aikaa itselleen ja miettisi kunnolla, mikä oikeasti tekee hänet onnelliseksi. Minä vai muut. Saako hän muiden naisten jahtailusta tai tuntemattomien kanssa seksistä enemmän tyydytystä ja onnellisuutta elämäänsä kuin olla minun kanssani. Kuulostaa naisten korvissa aika selvältä ratkaisulta, totta kai olisin mieluummin sellaisen ihmisen kanssa, jota rakastan ihan hulluna. tai sitten se tarkoittaa, etten rakasta häntä niin paljon kuin olen kuvitellut. Me olemme siis 24v, nuori ikäkin voi kertoa kypsyttömyydestä. Varsinkin kun hänellä ei ole ollut aikaisempaa seurustelukokemuksia. Haluaisin ja unelmoin sitä päivää, jolloin hän tulee ovelleni koputtamaan ja kertomaan, että hän on nyt uusi ihminen, tajunnut kuinka naiivilta se on ollut. Mutta ei se varmaan tuu koskaan tapahtumaan... Ehkä ongelmana onkin minä. Ylireagoinko? Ylimustasukkainenko? Rakastaminen on toisen huonojen puolien rakastamista myös?