Muistelin päivänsankaria soittamalla taitavien ja syvästi vaikuttavien suomalaissäveltäjien Tauno Martttisen ja joonas kokkosen musiikin välillä Haydnin buffa-oopperoista poimittuja herkullisia koomisia aarioita, kuten Leporelloa hämmästyttävässä määrin ennakoivan Don Pasqualen Orlando Paladinosta ja Villotton ja kalastajien päällikön Masinon La Vera Costanzasta, jossa edellä mainitussa voi kuulla motiivista sukulaisuutta Osminin aariaa muistuttavassa kuviossa ja jälkimmäisen tuo repetitioissaan mieleen Masetton Don Giovannista aivan kuten Suru-sinfonian finaalissa vilahtaa aihe joka kuullaan myöhemmin Mozartin 28. sinfonian finaalissakin vain sillä poikkeuksella että Haydn kykeni loihtimaan hymyn paitsi kollegansa myös jälkipolvien huulille musiikillisen komiikan mestarina viljeltyään kuihtumatonta huumoria hersyvissä aarioissaan jotka eivät ole menettäneet mitään musiikillisesta lumovoimastaan 200 vuodessakaan kun klassisten muotorakenteiden kahleisiin pakotetut sinfoniat tuntuvat joskus kaavamaisilta ja kuluneilta tuotteilta kykenemättä vastaavalla spontaanisuudella ilmaisemaan ihmissydämen liikkeitä oopperahahmojen sielunliikkeiden vivahteikkuudella jota säveltäjä ilmentää henkilöihinsä usein syvästi eläytyen.
Haydn, komiikan mestari
kuhnari
0105
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.