Rullakoutsin

Mielenkiintoinen tämä Rullakoutsi.

Kirjoitustyylejä vertailemalla voi helposti päätellä, ettei rullakoutsin kirjoittamiksi väitetyt postaukset voi olla saman henkilön tuotantoa.

Tämä ei kuitenkaan näytä Rullakoutsin vastustajia mitenkään häiritsevän; Rullakoutsihan on niin ovela harhauttaja (sarjahuijaaja), että erilaisten tyylien ja sanavalintojen vaihtelu käy häneltä leikiten.

Jotenkin tästä tulee sama vaikutelma kuin eri uskonnoissa kuvailtu sielunvihollinen ovelin ja pirullisine temppuineen. Se vanha vainooja, kavala kauhea… Rullakoutsi!

Koska myös muutamaa omaa kirjoitustani on väitetty Rullakoutsin tekemäksi, voin olla aivan varma etteivät ne ainakaan ole tuolta hirvitykseltä peräisin.

Useat nimimerkillä kirjoittajat luovat itselleen ns. virtuaali-identiteetin, joka voi omata ominaisuuksia ja ajatuksia mitä kirjoittajalla ei todellisuudessa ole.

Tästä Rullakoutsista taas näyttää päinvastoin syntyneen virtuaali-identiteetti, joka on monen nimimerkin ja kirjoittajan muodostama virtuaalinen henkilö. Eli siis virtuaalinen henkilö joka symbolisoi kaikkea pahaa mitä nettikirjoituksilla voi saada aikaan; eräänlainen virtuaalinen ihmissymboli joka leijuu pilvenä meidän tavallisten nettituhertajien yllä, pakottaen meidät järjettömiin, oikeaoppisen luistelun vastaisiin kirjoituksiin.

Hyvän kauhutarinan tästä saisi kun tämä Rullakoutsi materialisoituisi…
4365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

älä nyt taas alota....

Äänestä

  • iltojen ja öitten iloksi kirjoitti:

    En tosiaan vihjaile millään muotoa että kirjoitustyyli olisi rullakoutsin...

    Rullakoutsilla on sentään ollut paljon tärkeämpää sanottavaa...

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/1618140

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/6056291

    Tuskin rulliskoutsi hallitsee näin syvällisen perusteellisesti avantouintia tai anti-

    dopingia...

    Ainakaan yhtä syvällisesti kuin Viron luistelua...

    ei voi suositella edes alaikäisille tai edes muuten normaaleille kansalaisille...

    Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/node/6021250
OIKEASARJAKIRJOITTAJALUULEEKIRJOITTAATÄNNEKAIKKEAMAHDOLLISTAVÄÄRÄÄTODISTUSTARULLAKOUTSISTAKUNEIYMMÄRRÄRULLALUISTELUPALSTAJOKATARKOITTAASITÄETTÄVOIKIRJOITTAARULLALUISTELUASIAAJOKATARKOITTAARULLALUISTELUAJOKAILMAINENTAPAKIRJOITTAAFOORUMIRULLALUISTELURULLA

Äänestä

Kommentoi aloitusta


varjosta kirjoitti:

Mielenkiintoinen tämä Rullakoutsi.

Kirjoitustyylejä vertailemalla voi helposti päätellä, ettei rullakoutsin kirjoittamiksi väitetyt postaukset voi olla saman henkilön tuotantoa.

Tämä ei kuitenkaan näytä Rullakoutsin vastustajia mitenkään häiritsevän; Rullakoutsihan on niin ovela harhauttaja (sarjahuijaaja), että erilaisten tyylien ja sanavalintojen vaihtelu käy häneltä leikiten.

Jotenkin tästä tulee sama vaikutelma kuin eri uskonnoissa kuvailtu sielunvihollinen ovelin ja pirullisine temppuineen. Se vanha vainooja, kavala kauhea… Rullakoutsi!

Koska myös muutamaa omaa kirjoitustani on väitetty Rullakoutsin tekemäksi, voin olla aivan varma etteivät ne ainakaan ole tuolta hirvitykseltä peräisin.

Useat nimimerkillä kirjoittajat luovat itselleen ns. virtuaali-identiteetin, joka voi omata ominaisuuksia ja ajatuksia mitä kirjoittajalla ei todellisuudessa ole.

Tästä Rullakoutsista taas näyttää päinvastoin syntyneen virtuaali-identiteetti, joka on monen nimimerkin ja kirjoittajan muodostama virtuaalinen henkilö. Eli siis virtuaalinen henkilö joka symbolisoi kaikkea pahaa mitä nettikirjoituksilla voi saada aikaan; eräänlainen virtuaalinen ihmissymboli joka leijuu pilvenä meidän tavallisten nettituhertajien yllä, pakottaen meidät järjettömiin, oikeaoppisen luistelun vastaisiin kirjoituksiin.

Hyvän kauhutarinan tästä saisi kun tämä Rullakoutsi materialisoituisi…

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu