Olen pian 17-vuotta vanha tytteli, joka on seurustellut useamman vuoden samanikäisen pojan kanssa. Ongelmana on kuitenkin se, ettei poikaystävän äiti ole vieläkään hyväksynyt minua täysin. Hän mielistelee ja esittää mukavaa tavatessamme, mutta perästä päin kuulee muuta. :( Olemme ottaneet anopin kanssa yhteen muutama kertaa mm. koska oeln arvioinut hänen kasvatus menetelmiään.
Hän ei päästä minua yökylään eikä häntä poikaystävää meille. Äitini on jopa soittanut anopille, että voisiko poikaystäväni lähteä kanssani siskoni luokse yökylään. Hän ei millään haluaisi päästää pojastaan irti ja näemme viikottain korkaintaan kerran jommankumman luona. Hänen äiti määrää hyvin pitkälle tekemisiä ja kaiken pitäisi anopille kuulua. Poikaystäväni viettää meillä yleensä n. 2-4h ja hänellä on tarkat kotiintuloajat.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mitä minun pitäisi tehdä sillä olen ihan loppu tällaisesta ettemme saa viettää aikaa yhdessä. Rakastan poikaystävääni eikä ero tule kysymykseenkään. Poikaystäväni ei uskalla pahasti alkaa riitelemään äitinsä kanssa, sillä hän alkaa uhkailemaan ettei poikaystäväni pääse minnekään.
Hän ei päästä minua yökylään eikä häntä poikaystävää meille. Äitini on jopa soittanut anopille, että voisiko poikaystäväni lähteä kanssani siskoni luokse yökylään. Hän ei millään haluaisi päästää pojastaan irti ja näemme viikottain korkaintaan kerran jommankumman luona. Hänen äiti määrää hyvin pitkälle tekemisiä ja kaiken pitäisi anopille kuulua. Poikaystäväni viettää meillä yleensä n. 2-4h ja hänellä on tarkat kotiintuloajat.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Mitä minun pitäisi tehdä sillä olen ihan loppu tällaisesta ettemme saa viettää aikaa yhdessä. Rakastan poikaystävääni eikä ero tule kysymykseenkään. Poikaystäväni ei uskalla pahasti alkaa riitelemään äitinsä kanssa, sillä hän alkaa uhkailemaan ettei poikaystäväni pääse minnekään.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Eihän se ole poikaystäväsi anoppi vaan sinun!
Pahoittelen kieliopillisia virheitä, pääasia että tulee ymmärretyksi. ;) Mutta aika turhan kommentin laitoit.
eli siis kyseessä on alaikäinen poikaystävä ja anoppi
..kun asutte kotona, niin elätte kodin säännöillä. Sitten kun lähdette maailmalle (täysi-ikäisenä tai vaikka myöhemminkin), niin voitte tehdä kuten tykkäätte. Näin se vain on.
ei oikein ole oikeuksia esittää vaatimuksia. Täysi-ikäisenä sitten omassa kodissaan, ei vanhempien nurkissa.
Eikä varsinkaan 17-vuotiaan tytön kannata mennä esittämään mielipiteitään samanikäisen pojan äidille tämän kasvatusmenetelmistä, siinä kyllä palavat äidiltä käämit. Poikaystävällä ei ole ilmeisesti sisaruksia, vai kohdellaanko heitä eri tavalla? Mitä sanoo poikaystävän isä?
Jos tuolla periaatteella lähtee lasta kasvattamaan niin metsään kyllä menee ja pahasti. Vapauksia on annettava pikkuhiljaa ja perheen jäsenten on oltava tasavertaisessa asemassa toisiinsa nähden niin, että asiosta keskustellaan asiallisesti ja tehdään yhdessä kompromisseja. Harva vanhempi pitäisi tuollaista normaalina toimintana 17-vuotiaan eli melkein täysi-ikäisen pojan vanhemmalta. Vielä kun kyseessä on vierailut tyttöystävällä eikä tuntemattomilla teillä.
Samankaltaisessa tilanteessa en itse ole aikoinaan ollut, mutta vierestä olen seurannut ja siitä ei synny kuin huonoa jälkeä. Jos lapsi on luonnostaan temperamenttinen, hän käyttää mitä tahansa keinoja saadakseen oikeutta ja ratkaisut voivat olla hyvin radikaaleja. Jos lapsi taas on ujo, hän voi masentua, koska ajautuu vanhempien ylenpalttisten rajoitusten takia ulos kaveriporukoista.
Vanhemmat eivät ole perheen kuningas ja kuningatar, jotka määräävät lasten jokaiset liikkeet, vaan heidän kuuluu tukea lapsiaan ja opettaa kompromissien tekoon ja asioiden selvittämiseen keskustelemalla. Uhkailu ja kiristys eivät ole päteviä kasvatuskeinoja.
Jospa anoppi pelkääkin saavansa saavansa lastenlapsia ja yrittää välttää tämän kieltämällä poikaansa yökyläilemästä.
kasvatusvirheistä ?? Siis millä kokemuksella ??
Onko äitisi parempi kasvattaja, kun kehoittaa teitä siskolle yöksi jne.
Taitaa olla oma kasvatuksesi vähän pielessä !
Poikaystäväsi varmaankin asuu kotonaan, syö äitinsä ostamaa/laittamaa ruokaa, käyttää äitinsä pesemiä vaatteita? Eikö, ehkäpä teihin ei luoteta, poikaystäväsi äiti ei pidä teitä vielä vastuullisina ja kykenevinä huolehtimaan ehkäisystä ja käyttäytymään kunnolla.
Ja muuten jos minun kasvatusmenetelmiä tulisi tyttönen ilman elämänkokemusta arvosteleen, voisi olla että minun ovestani ei tarvitse sen jälkeen sisään tullakkaan.
Sinulle sanoisin että seurustelette niissä puitteissa, kuin teidän kohdalla on mahdollista. Ei kannata alkaa riitelemään asiasta. Pojan äiti määrää pojan elämää vielä 18 ikä vuoteen asti ellei pitempäänkin. Itselläni on 17 v poika, jolla samanikäinen tyttöystävä. Ovat olleet yötä kummankin kotona vanhempien luvalla. Ymmärtääkseni samat jutut voi apahtua niin päiväaikaan kuin yöaikaakin. Ei se yökyläilyn kielto estä intiimiä seurustelua.
Samaan malliin eteni isoveljensä seurustelu, joka on kestänyt jo viisi vuotta. Alkoi myös 17 vuotiaana ja tyttö 16. Ja samanlaiset "säännöt".
meillä ei ole koskaan ollut esim. kotiintuloaikoja, koska niitä ei ole tarvittu. Kumpikin pojista on aina tullut ihmismoisessa kunnossa kotiin, hoitneet koulunkäyntinsä, käyttäytyvät tietääkseni asiallisesti. Mitään oikeita ongelmia ei ole ollut ja puheväli on säilynyt koko ajan. Äidin vaisto sanoo missä mennään äiti-lapsi suhteessa.
Mukavaa aikaa sulle ystäväsi kanssa
Tuossa iässä poikaystaväsi pitäisi sanoa äidilleen että ´taidan tehdä mitä haluan.
Kyllä siinä äiti jää toiseksi jos poikaystäväsi pitäisi päänsä asioissaa ja itsenäistyisi vähän. Ei tyon ikäisiä enää kotiarestissa pidetä ja sehän on sitä itsenäisyyttä kun ottaa asioistaan vastuuta ja kyllä pojan äidin pitää antaa pojan itseväistyä ja sanoa kunnolla äidilleen vastaan että tämä on minun elämäni eikä hänen äitinsä.
Olen seurustellut samanikäisen poikaystäväni kanssa kohta vuoden, ja pojan äiti ei päästä häntä meille tai minua heille yöksi tai muutenkaan. Ei hän ole minulle ikinä töykeä ollut päin naamaa tai muutenkaan, mutta jostain kumman syystä yökyläily ei tule kysymykseenkään ja harvoin poika pääsee meillekään tulemaan --> yleensä näemme heillä vanhempien valvovan silmän alla taikka sitten jossain muualla. Nähdään yleensä 2-4 kertaa viikossa, ja siihen olen suht. tyytyväinen, sillä pitäähän nyt omaakin elämää olla seurustelun välissä.. Mutta eniten ärsyttää tuo yökyläilyn kieltäminen. ):
järjestely, tiedän kokemuksesta. Ei ole pitkää aikaa siitä, kun isäni vielä määräili mielivaltaisesti kotiintuloaikojani ja jopa vierailun pituutta. (Muitakaan menoja ei usein ollut.) Näimme mieheni kanssa kerran viikossa kolmisen tuntia, suunnilleen saman verran kuin tekin tällä hetkellä? (Ja olin 19-vuotias, kihloissa mieheni kanssa.)
Muutimmekin sitten yhteen heti kun se oli mahdollista lukioni loputtua, ja voin sanoa, että omalla "kieroutuneella" tavallaan näiden rajojen vaikutus oli hyväkin jälkikäteen ajatellen. Nyt osaa arvostaa sitä, että saa olla toisen kanssa yhdessä kaikessa rauhassa, herätä samasta sängystä jne. luultavasti paljon enemmän kuin nuo pariskunnat, jotka ovat seurustelun alkumetreiltä asti "asuneet yhdessä", oleilleet aina jomman kumman luona jne.
Siis vanhempani ja tuttavani ovat ihmeissään poikaystäväni äidin kasvatusmenetelmistä myös. Sanon suoraan asioita ja hänen tyylissään on paljon epäkohtia (kuten kieltää poikaystävääni hakemasta psykologin apua, sillä hänen mielestään se kuuluu vanhempien päätettäväksi yms.) Että en ihan tuosta vain ole hyökännyt hänen kimppuunsa.
Kerroi KAHDELLE mukamas luotettavalle ystävälle kihlajais suunnitelmista ja poikaystäväni äiti sai kuulla siitä. Hän kielsi ehdottomasti meitä menemästä kihloihin, vaikka eihän siihen hommaan sormuksia tarvita..
Poikaystäväni veljen tyttöystävää hän kohtelee hyvin. Poikaystävän veli oli täysiikäinen aloitettuaan seurustelun, mutta tyttöystävä 16v. Nyttemmin tyttöystäväkin on täysiikäinen, menivät puolen vuoden kulututa seurustelun alkamisesta kihloihin.
Kasvatusriita lähti liikkeelle, sillä hänen äitinsä huusi ja jankkasi poikaystävälleni jostakin asiasta koko ajan. Minä hermostuin toistoon ja sanoin että minun vika se asia, ja sitten aloin avautumaan kaikesta mikä mielessäni liikku. En voinut olla sanomatta poikaystävän kotia vankilaksi, sillä sitähän se on. Hänen vanhempansa ovat olleet töissä perhekodissa. Poikaystäväni ei todellakaan tarvisi niin tiukkoja rajoja ja hän on vastuuntuntoinen.
Niin ja poikaystävän isä on ihan vaimonsa pompoteltavissa. Kaikesta hänen pitää olla samaa mieltä, koska muuten syntyy riitaa. Anoppi haastaa riitaa ja valittaa jatkuvasti jollekin, vaikka kylässä on vieraita. Hän on minulle sanonut riitojen aikana hyvin loukkaavia henkilökohtaisista asioistani.
alussa olin vielä ihan messissä tuossa, että kyllä jo 17-vuotiaan kuuluisi saada yökyläillä ku vakituinen tyttöystäväkin on. parempi niin entä nylypyttelis eri likkoja joissain kotibileissä. en tosin itse menis anopille avautumaan.
mutta en kyllä yhtään ihmettele et äippä on riemastunu kihlajais uutisesta. alaikäisten kakaroiden tarvii mitää avioliittolupauksia antaa, ku ettehän te tosiaa edes pääse kunnolla viettää aikaa yhdessä.
itseki aloin seurustelemaan avopuolisoni kanssa 15-vuotiaana ja yhteen muutettiin kun oli 20... kihloissa ei vieläkään. ja minun anoppini toivoo koko ajan kihlajaisia, ja parempi näin. siis että anoppi kyselee, että "voi millon me päästään häitä järjestämään" eikä niin et "MITÄ? nyt lopettakaa, tuossa ei ole taas mitään järkeä".
oma tytär menis poikakaverin kans alaikäisenä muka kihloihin nii kyllä minäki räjähtäisin ja sanoisin että nyt lopeta ja aikuistu.
unoha nuo höpinät!! kiität itseäsi vanhempana
Niin, ihmiset ovat valmiita vakavampaan suhteeseen eri ikäisinä. Itse en todellakaan huvikseen ja kevyt mielisesti seurustele. Siskoni aloitti yhtä nuorena seurustelemaan kuin minä ja nyt onnellisesti olleet yhdessä 8- vuotta joista vuosi naimisissa ja jo neljä vuotta kihloissa. Asun senverran pienellä paikkakunnalla että toisten asiat tiedetään hyvin, joten asiat pääsevät leviämään helposti. Näiden kolmen seurusteluvuoden jälkeen olen varma että haluan jakaa elämäni kyseisen poikaystävän kanssa. Tässä ajassa on jo monet riidat koettu, mutta kasvatus on luonut pohjan että kaikesta selviää kyllä. Rakastan poikaystävääni sen varsinaisessa merkityksessä, mitä harmi kyllä monet aikuisetkaan ihmiset eivät pääse ikinä kokemaan.
Ai niin, unohdin vastata että olemme sopineet poikaystäväni kanssa että hankimme sormukset joko puolen vuoden päästä kun poikaystäväni on 18, tai vuoden päästä kun itse olen 18. :)
On tyhmää alkaa tuomitsemaan ihmistä, jota ei tunne.
mennä jo kuuluttelemaan asiasta muille ihmisille? tuntus että alkakaahan julkistelemaan kihlauksia vasta ku ne on jo tapahtunut, eikä etukäteen...
vertaat siskoos, et seki on tehnyt tismalleen näin...
ja menkää ihmeessä kihloihin, mikä minä olen kieltämään, varsinkaan enempää kuin anoppi. mut muistakaa tämä varoitus, jos ero tulee ja huomaatte et tää oli liian varhain. sillä olen vahvasti sitä mieltä, et lapsena ollaan lapsia, nuorena nuoria ja sit isona tulee ne aikuisten jutut mukan kehiin. kyllähän minäkin rakastan poikaystävääni ja hän minua, ja kihloista on puhuttu. ja avoimesti on puhuttu. sanoin neljän vuoden seurustelun jälkeen vasta että alkaisin olla moiseen lupaukseen valmis, eikä olla kuitenkaan vielä menty.. kummallakaan ei ole mitää kiirettä. en sano et kaikkien tulisi olla näin hituraita ku meidän... en missään tapauksessa. kaikki parit ovat omanlaisiaan, mutta mitä oon nuorten kanssa työskennellyt opiskelujen ohella, nii tuo sama stoori on kuultu aika monelta.. kavereille kerrotaan miten "me mennään kihloihin puolen vuoden kuluttua. " ja sit tapellaan jonku äidin kans ku se ei ymmärrä et me rakastetaan toisiamme ja tiedetään jo ennen kuin on asuttu edes viikkoa saman katon alla et kyllä me naimisiin mennään... vastaappas kysymykseen, että miksi pitää mennä noin nuorena? miksei voi seurustella ja opetella oikeasti tuntemaan toinen todella? olin itseki 17, ku oltii oltu 2 vuotta yhdessä, mut eipä se nyt myöhemmin aateltuna ollu mikää huikea saavutus.. alkutaivalta vasta.
Mikä sinä olet arvostelemaan anoppisi kasvatusmenetelmiä! Oletko todella niin idiootti, että luulet olevasi muka jotenkin oikeutettu tekemään sellaista. Sinä se taidat olla tuossa kuviossa se vähäjärkinen. Anoppisi on kasvattanut sinun "rakastamasi" pojat! Mitä sinä siitä päätäsi auot.
Mene vähän kasvamaan ja lopeta kana-aivoiset touhusi.
Niin ja en minä siskoani matki enkä sen takia ole yhdessä. Halusin vain kertoa, että tällaiset kuviot on siskollanikin ollut. ;) Siskolla on ollut myös ongelmia anopin kanssa, tosin hieman erinlaisista asioista.
Ehkäpä siinä on vain kyseessä mustasukkainen äiti, joka ei halua päästää irti pojastaan.
Anoppi on mennyt itse naimisiin 17 vuotiaana ja sai ensimmäisen lapsen 19v. Itse en sentään menisi tuon ikäisena lapsia tekemään vaan opiskelut ennen kaikkea. Poikaystäväni ja minä olemme hyvin kunnianhimoisia opiskelijoita.
Niin ja en minä siskoani matki enkä sen takia ole yhdessä. Halusin vain kertoa, että tällaiset kuviot on siskollanikin ollut. ;) Siskolla on ollut myös ongelmia anopin kanssa, tosin hieman erinlaisista asioista.
Ehkäpä siinä on vain kyseessä mustasukkainen äiti, joka ei halua päästää irti pojastaan.
noista kihloista, niin voisin antaa vinkin tilanteen selvittämiseksi..
mitä tuossa tilanteessa itse teksin, niin pyytäisin anteeksi.
joskus jos olet poikaystäväsi äidin kanssa kahdestaan, autat esim. ruoan laitossa, nii voisit siinä sanoa, että "anteeksi kun muuten silloin haukuin sun kasvatusmenetelmiä. siitä on kauan, mut se vaivaa vieläkin. ei ollut minun paikkani puuttua asiaan. kyllähän sekin jo todistaa että olet kasvatuksessa onnistunut, ku poikas on niin ihana" ja sitten vaikka naurahdat perään. ei nyt sanasta sanaan noin, mut sinne päin. kun kerta olet sitä mieltä että olette kypsiä kihloihin, niin sellainen kypsyys ja aikuisuus tuo mukanaan vastuunoton, ja tulevan aviomiehesi vuoksi sinun tulisi tehdä rauha hänen äitinsä kanssa. sillä olen pahoillani, mutta totuus on että uskon että se melkeinpä vihaa sinua. ei halua, että poikansa viettää sinun kanssaan liikaa aikaa, kammoksuu kihlautumista ja olen varma että tuon sinun avautumisesi jälkeen sinusta ei ole puhuttu positiivisesti poikaystävän isän kanssa... voi olla että edes tämän sisärusten kanssa... joten korjaa tilanne parhaasi mukaan.
joskus kun itse epäilin ettei poikaystäväni äiti pidä minusta niin sanoin hänelle sen kahden kesken: "minusta tuntuu, ettet oikein pidä ajatuksesta,että me seurustelemme" en syyttäen, vaan kohteliaasti kysyen.. ja muistan vuosien jälkeen vatauksen "ei pidä paikkaansa. se vain yllätti meidät, että teistä tuli pari, mutta se on iloinen yllätys" ja onhan anoppi minuun joskus tympääntynyt, mutta me puhutaan avoimesti kaikesta, ja hänestä on tullut minulle todella rakas.
että näin, kokeileppa..
Olen pyytänyt anteeksi anopiltani. Lipsautin asian ääneen kun hän alkoi solvaamaan minua silloin muinoin kun sanoin että minun vika oli jokin asia, koska ärsyynnyin jankkaamisesta.
Ja kyllä, minä tunnen poikaystäväni erittäin hyvin ja tiedämme toisten asiat tarkkaan. Voimme huoletta puhua toisillemme mistä vain.
Ystäväni kysyivät tuolloin puolitoista vuotta sitten varmaankin leikillään millon menen kihloihin ja harmikseni paljasti hieman suunnitelmia. En tuolloin arvannut, että he menevät ilmoittamaan asiasta kaikille.
Ongelmani nyt lähinnä on poikaystäväni pompottelu, sillä hän toden totta joutuu äitinsä pompoteltavaksi. En ole ainut joka ihmettelee tiekkoja kasvatus menetelmiä ja onhan se nyt huolestuttavaa kun poikaystävä sanoo itsekin kärsivän siitä. On hirveää ettei hän uskalla kertoa asioista ja esim. huonoista koenumeroistaan äidilleen. Hän ei uskalla myöntää äidillee kärsivänsä, sillä hän manipuloi ja nostaa hirveän metakan huomautuksista.
Niin ja en minä siskoani matki enkä sen takia ole yhdessä. Halusin vain kertoa, että tällaiset kuviot on siskollanikin ollut. ;) Siskolla on ollut myös ongelmia anopin kanssa, tosin hieman erinlaisista asioista.
Ehkäpä siinä on vain kyseessä mustasukkainen äiti, joka ei halua päästää irti pojastaan.
Anoppi meni naimisiin 17-vuotiaana. Ensimmäisen lapsen hän pyöräytti 19v. Itse en todellakaan noin nuorena alkaisi lapsia tekemään vaan opiskelut menevät ehdottomasti edelle.
"Oma elämä" jäi häneltä elämättä niin nyt pitää poikansa kautta elää.. Minun vanhempani puolestaan menivät naimisiin 21- vuotiaana ja ensimmäinen lapsi syntyi äitini ollessa 29-vuotias.
Olen myös miettinyt, että onko anoppini käytöksen syynä liian aikainen lasten hankinta. Jokatapauksessa pidämme poikaystäni kanssa huolta ehkäisystä ja lasten aika on korkeakoulujen jälkeen.
En pidä ikäisteni ja vanhempien tyylistä kulkea ihmisestä toiseen, enkä hyväksy vehtaamista kuin yhden ihmisen kanssa.
Naimisissa olleet ihmiset, jotka eroavat eivät ole koskaan rakastaneet toisiaan aidosti. Rakkaus on syvää ja kestää riidat kuin riidat.
Tämän maailman ihmisistä harvat tietävät mitä rakkaus on, koska heidän sydämet ovat paatuneet useiden suhdekokeilujen jälkeen.
Rakkaus ei katso ikää. Ihastuminen on asia erikseen.
että miksei pääse yöksi jne.
no kyllähän noi touhut tiedetään mutta on virhe mennä kyselemään mitään kun ei ole sitten valmis hyväksymään kielteistä vastaustakaan.
Eikä "anopin" (muuten tosiaankaan, ei ole anoppisi, ennenkuin olette naimisissa, vaan poikakaverisi äiti!) kasvatusmenetelmiä ym. kannata sinun yhtään pohtia. Yksinkertaisesti et ole siihen vaan kypsä! Vaikka "anoppi" olisi millainen.
Eniten kuitenkin ihmetyttää oman äitisi puuttuminen näihin asioihin. Hänenkin olisi jo pitänyt kasvaa aikuiseksi.
Mutta kyllähän poikien äitinä tiedän (ovat jo yli 30v) että matkan varrella kohti aikuisuutta osui monta tytöntylleröä kohdalle - eikä heissä mitään vikaa ollut, mutta joskus sattui joku äiti ja mummo, jotka niin mielellään olisivat halunneet äkkiä "naittaa" näitä tyttäriään. Mikähän kiire heilläkin oli...
Missähän kohtaa mainitsin äitini puuttuneen kasvatus asioihin? Ihmettelenpä vain.
Mielenkiintoista, että tulet tänne tuntemattomalle ihmiselle laukomaan kuka on kypsä ja kuka ei. Pitäisiköhän sinunkin katsoa vain peiliin ja pohtia asiaa?
Minun mielestäni lapsien hakkaaminen on törkeä ja laissakielletty asia. Pitäisi varmaan alkaa poikaystävälle vain sanomaan että ei se mitään, kyllä sää sen kestät!
Se että monilla teistä on ollut hulvaton nuoruus, ettekä ole olleet kypsiä alaikäisena vakavaan suhteeseen ei kerro sitä ettei jokun muu pystyisi.
Pidän pienellä paikkakunnalla asumista etuna, sillä kasvaolosuhteet ovat rauhallisemmat. Kaupungissa on varmasti vaikeampi löytää sopivaa miestä, sillä ihmiset eivät tiedä toisten taustoista yms, kuten maalla tiedetään. 3000 asukkaan tuppukylässä asiat leviävät yllättävän helposti ja menokin on aivan eri luokkaa kun kaupungeissa.
tuli väkivaltakin mukaan???
etpä ole missään vaiheessa mistään hakkaamisesta puhunut aiemmin, mut nytkö siellä on ihan väkivaltaakin.
ja minulla on kokemusta sekä kaupungista ja tuppukylästä. kumpi on parempi paikka löytää kumppani, mene ja tiedä..
mut tosiaan sanoit et puolitoista vuotta sitte puhuitte kihloista?? ja oot kohta 17!!!
eli olit jotai 14-15 vuotias ku aloitte niitä suunnittelee ja vaahtoat et jotkut vaan kypsyy aiemmin. sori vaan mut kukaa ei ole vielä noin nuorena kypsä kihlautumaan. sellaiselle on sanakin, teinikihlat
Monesti nuori on paljon pätevämpi neuvomaan kasvatusasioissa kuin vanhempi, jolla on mahdollisesti vain yhden lapsen "kasvattamisesta" kokemusta ja tässä tapauksessa kyseessä ei taida olla ihan pätevä tapa kasvattaa tätä poikaystävää, joka mitä ilmeisemmin ei kuitenkaan ole mikään ongelmanuori. Kasvatusta pitäisi soveltaa aina lapsen persoonan mukaan, eikä oman vallanhalun mukaan. Jos vanhempi käyttää valtaa perheessä kohtuuttomasti, hän ei opi edes näkemään lapsensa persoonaa ja pääsemään hänen kanssaan samalle aaltopituudelle vaan alistaa lasta koko ajan.
Lapsi ei ole minkäänlaisessa kiitollisuudenvelassa vanhemmilleen siitä, että saa asua kotona. Totta kai saa! Vanhemmat ovat hänet maailmaan saattaneet, eikä lapsen tarvitse hyvittää heille saamaansa ruokaa tai pyykkien pesua. Lapsi tekee saman sitten omille lapsilleen kun kasvaa aikuiseksi ja perustaa perheen. Perheessä on oltava säännöt, mutta niin, että kaikki ymmärtävät niiden syyn ja asioista keskustellaan. Nuoren on saatava tuoda omat ajatuksensa esille ja saatava tehdä päätöksiä, jotta oppii elämään itsenäisesti.
Nuoret siis seuraavat paljon vierestä kavereidensa perhetilanteita ja ottavat niistä kyllä oppia. Sen sijaan vanhemmilla ei välttämättä ole mitään käsitystä erilaisista kasvatusmetodeista ja toteuttavat sitä jotain, kun muusta ei ole tietoa. Tässäpä monelle vanhemmalle pala purtavaksi!!
mutta tässäkin kannattaa aina ottaa huomioon, että teksti voi kuulostaa eriltä äidin suusta. kuitenkin tämän kirjoitti kohta 17 vuotias tyttö, joka ei kuitenkaan kerro taustoja mistään mitä äiti on tehnyt väärin. "jankutti pojalle jostaki" "ei anna mennä psykologille" "tyrannisoi miestään" onhan näitä ihmisiä, ja huonoja äitejä.. mutta kuitenkin kertoja on vihainen teinityttö, aina kannattaa muistaa tämä toinenkin puoli tarinaa... joka ei vaikuta itsekään käyvän aina ihan täysillä mitä tässä olen näitä tekstejä silmäillyt
lapsi ei ole kiitollisuuden velassa, mutta kunnioittaa mielestäni pitää.
"monesti nuori on pätevämpi neuvomaan kasvatusasioissa...."
voiko tota enää paremmin sanoa, hehe...
täällä sekoitetaan nyt vellit ja puurot ihan sikana...
asumisesta omasta kodissaan ja yövierailuista ei mitään eroa - hohhoijakkaa...
Ensimmäistä viestiä kirjoittaessani en muistanut mainita kaikkia asioita elämästäni ja poikaystäväni taustoista. En tullut tänne sepustamaan elämänkertaa vaan kysymään muilta onko kokemuksia vastaavasta.
Valitettavasti perheväkivalta on yleisempää kui luullaan. Olen itse todella kiinnostunut erinlaisista kasvatusmenetelmistä ja tykkäänkin paljon netistä lukea kaikenlaista.
Kolmen vuoden aikana on tapahtunut kaikenlaista. Yksinkertaisesti en halua tänne palstalle vuodattaa mistä poikaystäväni äiti minua pilkkasi ja mielestäni se nyt ei ole tämän keskusteluaiheen ydin jota tulin hakemaan.
Eli siis, alunperin tarkoitukseni ydin oli saada muilta vastaavia kokemuksia, etten olisi ainut joka on joutunut ikävään tilanteeseen.
Monet ns. palstalla aikuiseksi esittäytyneetkin käyttäytyvät hyvin lapsellisesti täällä hakkuessaan ja puhuen tuntemattomalle saako mennä kihloihin vai ei.
Pitänee vielä mainita kun jotkut kyselivät miksi nuorilla on kiire esim. naimisiin. Yksi syy voi olla mm. se että on uskovainen ihminen ja avioliiton ulkopuoliset "ns. syvemmät suhteet" eivät ole kovin hyvä juttu. Onhan se ihan eriasia hommailla usean ukon kanssa kuin antaa itsensä yhdelle ainoalle ihmiselle.
Todella hienosti kirjotettu. Pisteet sinne!
Oleppa hieman tarkempi mitä kirjoitat.
En usko, että puoli vuotta tekee ihmisestä yhtään fiksumpaa. 17-vuotias kuulostaa monen mielestä nuorelta pieneltä teinilapselta, mutta 18-vuotias jo kypsältä aikuiselta. Ei se nyt ihan niin mene, että päivää vaille 18v olet tyhmä ja täyttäessäsi 18 koet jonkun suuren neron väläyksen.
Kaikkia asioita on turhaa ja tyhmää laittaa iän piikkiin, vaikka se helppoa monesti on. Vähän saman tyyppinen yleistys kuin, että kaikki nuoret varastavat.
Ihmisten keksimää on nuo ikä jututkin. Ihmiset ovat valmiita eriaikaan eri juttuihin. Joissakin maissa täysi-ikäisyys saavutetaan vasta 21-vuotiaana.
Tekstiasusta ja kirjoituksista on turhaa lähteä arvailemaan toisen persoonallisuudesta ja älykkyydestä mitään. Harva jaksaa keskustelupalstoille kirjoittaa ylioppilastasoisia kattavia elämäkerta sepustuksia....
Kohdallani ei ole kyseessä teinikihlat. (=joka yleensä suomennetaan siten, ettei osapuolet ole sopineet menevänsä naimisiin)
Kyllähän tässä kihloissa kuitenkin ollaan kun kerta poikaystävän kanssa olen siitä sopinut. Ei minun tarvitse toisille sitä todistella rakkaudestamme, mutta ne sormukset sitten hankitaan ajallaan. :)
Itse olen seurustellut saman ikäisen poikaystäväni kanssa puoltoista vuotta.Poikaystäväni äiti on mukava ihminen ja pidän hänestä.En vain pysty käsittämään miten anoppini pitää poikaansa vielä aivan pienenä vauvanaan.Hän kutsuu välillä häntä vauvaksi ja yleensä aina kullaksi.
Näemme yleensä noin neljä kertaa viikossa, mutta puoli vuottas sitten asiat olivat aivan toisin.Näin poikaystävääni noin kaksi kertaa viikossa 3-4 tuntia vuoron perään meillä ja sitten heillä.
Asiat ovat alkaneet jo mennä parempaan suuntaan enää anoppi ei rajoita niin paljon kuin ennen muttei vieläkään suostu päästämään poikaystävääni yöksi meille tai minua heille.Olen niin kyllästynyt kuuntelemaan ystävieni lauseita "menen yöksi poikaystävälleni" "hän tulee meille tänään" jne...Ystävilläni ei todellakaan ole tälläista "tilannetta".
Olen jo jotenkin oppinut elämään sen kanssa, että anoppi on POMO.Poikaystäväni ei osaa sanoa äidilleen vastaan, ei hän halua loukata tätä.Mielestäni anoppini tekee vain hallaa pojalleen, että pitää häntä vielä vauvanaan, koska eihän poikakaverini sitten ikinä pysty katkaisemaan äiti poikavauva suhdettaan.Jos muuttaisimme yhteen olisin äidin korvike ja varmaankin hän olettaisi, että passaisin häntä kuin äitinsä.
Napanuora lapseensa on osattava katkaista jossain vaiheessa elämää, hyväksyttävä, että nuoruus on huumaa ja rakkaus on osa elämää.Jos vanhemmat pelkäävät päästää lastansa yöksi lastenlapsien takia niin voihan vauvoja tehdä melkein missä vain?Ehkäisykin on olemassa..!
Itse haluaisin vain yöllä tuntea kuin rakastamasi ihminen hengittää niskaasi, painautuu sinua vasten, tuhisee oudosti yöllä ja heräät siihen muttet osaa olla vihainenkaan koska hän nukkuu niin sikeästi ettet raaski herättää, aamulla heräät kun kultasi puristaa sinut lujasti syliinsä ja sanoo "älä lähde vielä mihinkään." Tuota olen odottanut puolitoista vuotta ja aijon odottaa, sillä rakkaus ei ole ajoista ei tunneista ei öistä kiinni.
Huh, näettepä usein. Itse näen vain viikonloppuisin ellei ole jommalla kummalla menoja. Ole iloinen, että sentäs saatte 4 kertaa viikossa nähdä!
Poikaystäväsi äiti ei ole anoppisi. Hän on keskenkasvuisen pojan äiti, joka varsin hyvin tuntee poikansa mielen ailahtelut. Hän saattaa ajatella, että suhteenne on lapsuuden ystävyyttä, eikä sitä ainakaan toistaiseksi tule muuttaa seksisuhteeksi tai muka "avoliitoksi", jolloin toinen muuttaa kokonaan lemmittynsä kammariin asumaan.
Mitä tarkoitat "useammalla vuodella"? Olet vasta 16 vuotias. Ihan lapsinako olette yhdessä leikkineet ja koulutietä astelleet. Ei se vielä ole seurustelua.
Sopeudu tilanteeseen vaan. Teillä ei ole muuhunkaan yhteiselämään vielä mahdollisuuksia, miksi siis pitäisi aloittaa seksielämä. Ei se ole niin tärkeätä, kun todellisesta rakkaudesta siis on kysymys. Ensin tutustukaa toisiinne ja nähkää, millaiset ovat elämanasenteenne ja miten suhtaudutte mihinkin elämänne käänteeseen.
Teillä on tilastojen valossa elämää edessänne n. 60- 70 v, joten kiirettä ei vielä ole.
Tottakai sitä haluaisi jo olla nukkunut poikakaverinsa vieressä, tietää tekeeköhän äkkinäisiä liikkeitä,tuhiseeko hän ja vain olla toisen lähellä.Tarkoitin edellisessä viestissäni ettei poikakaverin vieressä vietetty yö tarkoita seksiä.Ei ainakaan minulle.Seksi, miksi vain avioliitossa olevat voivat harrastaa seksiä?Onko sitten parempi että menee naimisiin heti kuin mahdollista saadakseen seksiä?Mielummin harrastan seksiä ihmisen kanssa jonka tunnen josta välitän jota rakastan johon luotan ennen papin aamenta kuin syösyisin avioliittoon liian nopeasti.Mutta pointtinani onkin.MIKSI vanhemmat luulevat että jos on poikakaverin tai tyttökaverin luona yötä se merkkaa seksiä?
Olette molemmat alaikäisiä, juridisesti katsoen lapsia.
Vanhemmilla on velvollisuus komentaa lapsiaan jos ne tekevät vanhempien mielestä harkitsemattomia tekoja.
Kasvakaa vuosi että pääsette "aikuisiksi" ainakin paperilla, sitten voitte tehdä mitä haluatte ja teidän vanhempien ei enää tartte ohjata, eikä myöskään auttaa, teitä mitenkään.
Ja vaikka poikaystäväsi saisikin "aikuisen" statuksen niin kotona eläessään hän on edelleen asunnon haltijan esittämien sääntöjen alainen.
Ja edelleen, olen kyllä ehtinyt tutustua poikaystävän arvoihin yms. Uskovainen ihminen, kuten minäkin. Eihän sitä nyt enää tarvi vuotta odottaa siihen että poikaystävä on 18. Tässä menee vielä aikalailla tasan puolivuotta siihen.
Itseasiassa poikaystäväni ei ole uskaltanut puolustaa mielipiteitään ennen kuin astuin kehiin. Olin epäkohdista järkyttynyt ja kannustin kyseenalaistamaan asioita ja etsimään vastauksia, eihän siinä pitäisi olla mitään pahaa. Poikaystäväni ei ole luonteeltaan yhtään kapinahenkinen, eikä ole tottelematon.
Kolmessa vuodessa ehtii kyllä yllättävän paljon tutustumaan toiseen. Mielestäni on silti tyhmää jos alle 2-vuoden seurustelun jälkeen jotkut menevät naimisiin.
naimisissa, niin miehesi äiti on sinulle anoppi... en yhtään ihmettele hänen asennettaan... lol
Provo, lol sulle vaa "siis kunhan olette"
Kandee lukee koko keskutelu, teinit tulee sanoo samoja asioita 50 kertaa. Siinä sulle 'siis kunhan olette'