Olenko outo kun haluan mennä naimisiin ja elää koko loppu elämäni saman miehen kanssa? Kun kaikki tuntuu nykyään menevän naimisiin ja hetken päästä jo erotaan... Eikö avioliitto todella ole enää lupaus elää lopun elämää yhdessä?
Miksi sitten mennään naimisiin jos ei ole tarkoitus elää yhdessä? En ymmärrä... Olen seurustellut 5 vuotta ja kihloihin ei olla vielä menty. Syksyllä mennään ja se todellakin on lupaus avioliitosta. Aiomme mennä naimisiin. Ja tärkeintä, aiomme pysyä naimisissa. Niin vasta- kuin myötämäisäkin. Olenko outo?
Miksi sitten mennään naimisiin jos ei ole tarkoitus elää yhdessä? En ymmärrä... Olen seurustellut 5 vuotta ja kihloihin ei olla vielä menty. Syksyllä mennään ja se todellakin on lupaus avioliitosta. Aiomme mennä naimisiin. Ja tärkeintä, aiomme pysyä naimisissa. Niin vasta- kuin myötämäisäkin. Olenko outo?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minulla on samat ajatukset kanssasi, olenkin kuullut olevani vanhanaikainen ym.. Olen kihloissa todella hyvän miehen kanssa ja menemme naimisiin muutaman vuoden päästä. Meille molemmille kihlaus on selkeä lupaus avioliitosta, ja avioliitto taas se, jonka eteen ehdään töitä jotta se säilyy koko loppu ikämme.
..mun miälestä kans kihlaus on lupaus avioliitolle...oon miättiny et kun jotkut menee naimisiin->eroaa,menee uusiin naimisiin->eroaa..et mitä järkeä siinä on..?? ite oon seurustellu pualivuatta ihanan jätkän kaa ja mä toivon et se on se jonka kaa meen kihloihin,naimisiin ja hankin lapsia:)..tosin nua ei oo viäl pitkään aikaan ajankohtana,mut toivottavasti ees joskus:)
Ainakin jos avioerotilastoja on uskominen, niin eipä se naimisiin meno kovin järkevältä tunnu.
Mutta mene toki. Toivotan onnea.
Et todella ole outo. Olin matkoilla Moskovassa juuri kihlautuneena tulevan mieheni kanssa. Yksi seurueesta sanoi meille,kuultuaan avioaikeistamme, että se vaan paranee ajan myötä. Silloin en ymmärtänyt,mutta juuri niin on käynyt. Nämä kaksikymmentä vuotta ovat olleet ihanaa aikaa.
Jos antaa kumppanilleen tilaa elää,kahta varmemmin hänet saa pitää. Jos tuntuu,että oikea on vierellä, tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta sitoutua.
Onnea matkallenne!
Avioliitto ja sen mukana lapsetkin ovat erittäin normaali tapa elää. Niin sanotusti trendikästä on mikä milloinkin, mutta normaalia ja jopa kivaa on elää avioliitossa ja kasvattaa lapsia.
On matkan varrelle sattunut paljon vastamäkeä, eikä lasten kanssakaan aina niin helppoa ole, mutta pois en vaihtaisi.
Nauti parisuhteesta, mene naimisiin ja hoida suhdettasi niin, että avioliitto pysyy vanhainkotiin asti.
Sanoitpa hölmösti. Eiköhän ne kaikki mene naimisiin aikomuksenaan pysyä yhdessä loppuun asti.
Mutta katsos kun tulevaisuudesta ei voi tietää. Mitä jos sinulle selviäisi jossain vaiheessa että puolisosi on pettänyt sinua? Mitä jos te alkaisitte yksinkertaisesti inhota toistenne seuraa vuosien saatossa? Mitä jos miehesi/naisesi tekisi mielestäsi jotain anteeksiantamatonta, esim. löisi sinua pahan riidan päätteeksi?
Siis jos huomaisit 10 v päästä että miehesi on muuttunut, ja sinä olet muuttunut? Vieläkö pysyisitte yhdessä pelkästään sen takia koska tuli niin itselleen luvattua vuosia aiemmin, vaikka yhdessäolo on yhtä kärsimystä ja tervanjuontia?
Elämällä oppii elämän faktoja. Sinäkin.
Eihän tulevaisuudesta voikaan tietää, mutta kuten sanoin, se on 99% itsestä kiinni.
Jokainen ihminen muuttuu elämänsä aikana, ellei ole joku jälkeenjäänyt.
Juju on siinä, että toinenkin täytyy pitää muutoksissa mukana.
Suhdetta pitää päivittää ja puhua, jos ei enää ole samaa mieltä jostain mistä oli 5 vuotta sitten.
Vähänpä on niitä asioita joita puhumalla ei voitaisi sopia, esim. jos toinen hurahtaa johonkin uskoon mitä toinen ei voi hyväksyä, siinä on jo ihan perusteltu syy erota, eikä se ole kenenkään syytä.
Ja toki on nämä pettämiset ja muutkin luottamukseen liittyvät asiat, joissa voi olla vaikeaa tai mahdotonta antaa anteeksi.
Mutta pettämistäkään tuskin niin yleisesti tapahtuisi, jos asioista puhuttaisi yhdessä.
Jokainen vain luulee tietävänsä mitä toinen haluaa ja tyytyy siihen.
Yleensä erotessa käy ilmi, ettei pariskunta koskaan tuntenutkaan toisiaan eikä tiennyt toisen haluja ja tarpeita, koko liitto oli pelkkää luulemista puolin ja toisin.
Enemmällä yrityksellä kyllä kestettäisiin elämässä muutokset ja karikot, aivan takuulla!
Kyllä tosiaan tuntee olonsa vanhanaikaiseksi ja jotenkin kummajaiseksi. Varsinkin kun minun kultani on sekä eka seurustelu- että seksikumppanini!
Uskon vain vahvasti siihen että "ei se vaihtamalla parane", meillä ei todellakaan ole koskaan ollut täydellinen suhde ja monta kertaa meinattu erotakin.
99% tapauksista suhteessa asiat kuitenkin ovat omaa syytä ja voidaan puhumalla selvittää.
Nykyään vaan ei haluta enää kulkea vaikeampaa tietä, kun helpommallakin pääsee sulautumalla kertakäyttökulttuuriin. Aina saa uuden tilalle.
Me olemme myös toisillemme ensimmäiset ja toivottavasti ainoat seksikumppanit. Olen kovasti ylpeä ettei meillä ole muita ollut. Toivottavasti ei tule olemaankaan. Jotenkin tuntuu, että on niin "puhdas" olo kun ei ole kaikkien vastaantulevien kanssa hypännyt sänkyyn. Se on sitä rakkautta ja sitoutumista.