Tuntuu hirveen yksinäiseltä, kun kaikki viettää keskenään iltoja ja mä istun yksin himassa ja koitan pitää naamani hymyssä, kun jengi kertoo, miten hauskaa niillä taas on ollu.
Oon yrittäny olla mukava, ottaa muut huomioon ja kuunnella, mut silti mä oon niille kun ilmaa.
Jotain mätää mussa on oltava, kun en kellekään kelpaa ystäväks...kun joku kehtais sen ees kertoo päin naamaa, mut ei.
Inhottaa olla aina se, joka jätetään seisoskelee yksin jonnekin.
Mä näen jo nyt mielessäni, miten istun jossain baaripöydässä ja vedän perskännit kun täytän 18, yksin. Ja hymy naamalla niinku aina.
Oon yrittäny olla mukava, ottaa muut huomioon ja kuunnella, mut silti mä oon niille kun ilmaa.
Jotain mätää mussa on oltava, kun en kellekään kelpaa ystäväks...kun joku kehtais sen ees kertoo päin naamaa, mut ei.
Inhottaa olla aina se, joka jätetään seisoskelee yksin jonnekin.
Mä näen jo nyt mielessäni, miten istun jossain baaripöydässä ja vedän perskännit kun täytän 18, yksin. Ja hymy naamalla niinku aina.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuo on minulle tuttua, liian tuttua. se sattuu, eikä sitä jaksa kauan.
Monet viettävät lähes koko ikänsä yksin mutta se vaatii poikkeuksellista luonnetta tai jotain puuhaa mihin on totaalisesti uppoutunut.
Itse olen kohtapuoliin 23v eikä minulla ole juuri koskaan ollut minkäänlaista sosiaalista elämää tai ihmissuhteita.
Persoonani on kuitenkin ristiriitainen eikä minulla ole harrastuksia joten uskon että hajoan viimeistään syyskuussa. On se hassua kun saa rytmihäiriöitä jo tämän ikäisenä pelkästä masennuksesta ja alitajunnan stressistä.
Monet yrittävät korjata asiaa siinä 18v:n tienoilla rupeamalla jonkun baarin vakioasiakkaaksi, he istuvat täsmällisesti tietyt päivät baarissa(yksinään) ja luovat tästä keinotekoiset kulissit itseään hämäämään. Tällä selvitäänkin siihen 30v:n tienoille jolloin taas havahtuu yksinäisyydestään.
Tiedän tunteen..itse pidän kaikki loukkaukset itselläni ja hymyillen koko päivän kannan koko taakkaa mukanani, kunnes joskus puhun tälle parhaalle ystävälleni ja kerron miltä minusta OIKEASTI on tuntunut jo vähän aikaa..
Olen julkisella paikalla aina se kiva ja ystävällinen ihminen, "kaikkien kaveri" jonka on helppo jutella kenen kanssa vaan..
Ainut ihminen joka minut OIKEASTI tuntee on paras ystäväni ja se tieto auttaa jaksamaan päivän kerrallaan..
Sitä kun on kovettanut itselleen niin kovan ulkokuoren joka ainoastaan hymyilee, sitä välillä toivoo että joskus tulisi se iso mies joka pitäisi huolta ja jonka kanssa voisi olla se pieni ja heikko josta pidetään välillä huolta..
Olen todella kiitollinen tästä parhaasta ystävästäni, ja uskon sinunkin löytävän vielä tälläisen ihmisen..