Mies on eronnut kirkosta ja ehdottomasti kaikkea kirkon toimintaa vastaan. Jotenkin olen itse aina ajatellut, että menen kirkossa naimisiin ja että lapseni kastetaan. No, mies ei suostu kumpaankaan. Mulla ei kuitenkaa ole mikään vahva vakaumus, siis kirkkokysymys ei ole mulle niin tärkeä kuin miehelle. Olen joskus ihan vakavasti harkinnut itsekin kirkosta eroamista, jotenkin en vaan ole "uskaltanut".
Mies kysyy multa perusteluja sille, miksi pitäisi olla kirkkohäät ja miksi lapsi pitäisi kastaa. Mulla ei oikein ole sellasia esittää, muuta kuin että niin vaan on ollut mun suvussa tapana. Kummeillakaan ei enää nykypäivänä ole sellaista roolia kuin joskus aikanaan.
Onko muilla ollut tällaista tilannetta? Miten ratkaisitte asian? Laitanko hanttiin ihan turhaan?
Mies kysyy multa perusteluja sille, miksi pitäisi olla kirkkohäät ja miksi lapsi pitäisi kastaa. Mulla ei oikein ole sellasia esittää, muuta kuin että niin vaan on ollut mun suvussa tapana. Kummeillakaan ei enää nykypäivänä ole sellaista roolia kuin joskus aikanaan.
Onko muilla ollut tällaista tilannetta? Miten ratkaisitte asian? Laitanko hanttiin ihan turhaan?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Hölmö olet jos laitat parisuhteesi onnen jonkun kirkollisten toimitusten ja suvun perinnerituaalien mukaan. Voit sanoa suvullesi että meillä tehdään näin ja se siitä.
Ei ole ollut vastaavaa tilannetta.
Miksi menet naimisiin miehen kanssa, joka on ehdottomasti kaikkea kirkon toimintaa vastaan? Ei kai kirkko niin paha ole, että kaikkea sen toimintaa pitää vastustaa. Tai onko vaan niin, ettei hän itse kuulu kirkkoon? Vai vastustaako miehesi kirkollisveroja yms.? Onkohan hän vaan kirkossa vihkimistä vastaan? Kai hän sentään avioliittoa arvostaa, kun on kerran kanssasi menossa namisiinkin?
Kirkkohäät on varamaankin siksi jääneet kirkkohäiksi monestakin eri syystä mm, kun vihkiminen on julkinen eikä salainen tapahtuma ja tapahtunut seurakunnan läsnäollessa. Raamatullinen vaatimus avioliiton kunniassa pitämisestä toteutuu ehkä helpommin, kun koko seurakunta on kerran ollut todistamassa sen alkamista. Vanhaa perua siis.
Aikamme ihmisille häissä käyminen on yksi niitä harvoja kertoja joulukirkon ohella, kun on syy mennä kirkkoon. Onhan kirkko juhlallinen miljöö tärkeälle tapahtumalle. Pappi vihkii ja papin työpaikka on kirkko tai seurakunta. Sitten kun siihen vielä liitetään se, että ollaan ikään kuin jumalan kasvojen edessä ja vakavalla asialla, niin varmaan ajatellaan, että sen pitää olla juuri kirkko. Siihen liittyy ihmisten mielissä kyytipoikana monenlaisia muita merkityksiä, kuten että ollaan varmaankin oikeammin naimisissa, kun ollaan vihitty kirkossa. Ja juuri kirkkoon halutaan mennä, kun haetaan siunausta alkavalle avioliitolle.
Tuskin sillä jumalalle on merkitystä, missä ihmiset on vihitty. Pääasia, että puolisot sitoutuvat toisiinsa. Ihmisten keksimää vouhotusta kirkkohäät suurimmaksi osaksi.
Jos olette kovin luterilaisia, lapset kastetaan ja otetaan siten tavallaan seurakunnan jäseniksi jo lapsena. Lapselta itseltään ei siinä kohtaa kysytä mitään. Nimenantaminen on keksitty liittää tähän kohtaan. Ennenhän ei kirkon maalle haudattu lasta, jota ei ollut vielä kastettu.
Raamatussa kastettiin kääntyneitä ihmisiä, joitten synnit pestiin pois upotuskastamalla heitä. Kai siellä jossain kohden lapsiakin kastettiin (?) Joku tietää varmasti paremmin. Upotuskastaminen on silloin tavallaan vertauskuvallinen: elämä ennen ja jälkeen uskoontulemisen. Kyse on yleensä silloin ihmisen henkilökohtaisesta päätöksestä haluta seurata Jeesusta ja aloittaa tavallaan uusi uskovaisen elämä.
Nimihän lapselle voidaan toki muutenkin antaa, kastamatta lasta.
Saakos lapsi myöhemmin osallistua uskonnon tunneille, käydä seurakunnan päiväkerhossa, tai kanssasi kirkossa, tms. vai tuleeko siitäkin sanomista?
olen tietoisesti, omasta päätöksestäni ja vakaasti harkiten eronnut kirkosta. Tämä tarkoittaa että en suostu olemaan kyseisen laitoksen kanssa missään tekemisissä enkä tarvitse sen palveluja. Tämä on tulevan puolisonkin vaan tajuttava. Toisaalta, tuskinpa tuleva puolisokaan tulee olemaan kyseisten palvelujen perään, eiköhän vakka kantensa valitse.
Mielestäni olet kyllä tavallisen tollo jos teet tuosta kauhean haloon, kun et kerran ole mikään uskovainen. Ihmettelen tosin miksi miehesi on haksahtanut noin erilaiseen ihmiseen, hän kun näyttää ajattelevan omilla aivoillaan mitä sinä et ainakaan tee.
Uskotko luterilaisen kirkon jumalakäsitykseen ja sen järjestön sääntöihin, uskonkappaleisiin ja tunnustuksiin?
Jos niin, voi olla ettei sinulla oel tulavaisuutta miehen kanssa joka ei uskoasi jaa. Jos taas et, miksi ihmeessä edes mietit?
Kirkko ei ole vain tapa, vaan USKONTO. Uskotko siihen vai et? Kuulutko kirkkoon tavan vuoksi, haaveiletko kirkkohäistä koska niin tekevät kaikki muutkin?
Asiaa sietää ihan todella meittiä omallakin kohdalla, varsinkin sitä valitsetko lapsesi uskonnon hänen puolestaan, kun se aika tulee. Onko lapsellasi uskonnonvapaus? Laissa sellainen sanellaan, mutta todellisuudessa ne ovat lapsen vanhemmat jotka valitsevat sallitaanko se lapselle vai kasvatetaanko hänet uskomaan yhteen tai toiseen myyttiseen olentoon tai järkeä uhmaaviin traditioihin todellisuutena. Voi olla että meistäsi, kuten muitakin, hiertää se tosiasia eikä hän kykene suhtautumaan uskontoihin _vain_ traditioina, vaan nimenomaan uskontoina. Sitä ne minustakin ovat.
***
Ei näitä asioita ole hirveästi tarvinnut tätä ennen miettiä. Olen tavallaan mennyt siinä mukana, käynyt rippikoulun kuten on ollut tapana ja jäänyt kirkon jäseneksi sitä sen kummemmin pohtimatta. En käy kirkossa, en vietä millään tavalla kristillistä elämää. No, joulua ja pääsiäistä vietän (ja niin viettää kyllä mieskin).
Minusta kirkko ei ole yhtä kuin uskonto. Uskoa voi ilman kirkkoakin. Itse uskon, että jokin voima meitä täällä liikuttaa, mutta en ole varma onko se juuri luterilainen jumala.
suomalainen, joten ei siinä mitään. Usein kirkkoon kuulutaan perinteen takia.
Se mikä meitä suomalaisia vähän hämmentää on luterilaisen kirkon (suuri uskonpuhdistus) voimakas vaikutus perinteisiimme, niitä ei aina pysty erottamaan toisistaan. Muualla maailmassa ei ole kirko(i)lla ollut niin vahvaa vaikutusta.
Nämä uskonasiat olisi hyvä selvittää enne lasten syntymää, sillä se jos mikä aiheuttaa aikamoisia ristiriitoja kasvatuksessa myöhemmin, eli puhutaan erilaisista arvoista kahden kasvattajan välillä.
Tavallaanhan johonkin seurakuntaan kuuluminen on merkki omasta henkilökohtaisesta uskosta Jumalaan ja sen seurakunnan sakramenttien mukaan. Sinun pitäisi nyt omalta kohdaltasi miettiä, mikä on juuri sinun tahtosi. Ottaen huomioon, että seurakuntia on monenlaisia.
On hyvä aloittaa vaikka luterilaisella uskontunnustuksella ja miettiä se kohta kohdalta, oletko valmis ”allekirjoittamaan” ne.
Kirkkoon kuulumaton vihitään maistraatissa. Sielläkin voi olla sukulaiset ja läheiset paikalla (riippuen tietysti vihkitiloista). Tilanne on juhlava ja yhtä julkinen kuin kirkossa. Tämän päälle on mahdollista saada myös mm. luterilaisessa kirjossa ns. siunaus avioliitolle. Eli vihkimiseen tuodaan hengellinen osuus mukaan.
Lapsi seuraa äitiään, joten lapsenne tulevat olemaan luterilaisen seurakunnan jäseninä automaattisesti. Toki lapsen voi ilmoittaa isän mukaan suoraan henkikirjoittajalle. Moni pitää nimenantotilaisuuksia ja kutsuvat läheiset juhlimaan. Myös on olemassa ”rippikouluja ” nuorille, ns. prometheusleirejä (http://www.protu.fi/ )
Koska suomessa on uskonnonvapaus, et voi pakottaa miestäsi liittyvään sellaiseen uskontokuntaan, joka on hänen näkemyksiään vastaan.
Onko tosiaan niin, että jos äiti kuuluu kirkkoon, niin lapsikin kuuluu automaattisesti? Entä, jos ei pidä ristiäisiä vaan vain nimenantojuhlan?
Lapsen uskontokunta määräytyy äidin mukaan, elleivät vanhemmat muuta sovi.
Jos huoltajat eivät kuitenkaan lapsen syntymän jälkeen sovi lapsen uskonnollisesta asemasta, voi lapsen huoltajana toimiva äiti vuoden kuluessa lapsen syntymästä yksin päättää lapsen liittämisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jos tuomioistuin on päättänyt tehtävien jaosta lapsen huoltajien kesken toisin, noudatetaan tuomioistuimen päätöstä.
Jos lasta ei ole kahden kuukauden kuluessa kastettu tai kastetilaisuudesta sovittu, niin hänet merkitään ei-kirkkoon kuuluvana yleiseen väestörekisteriin.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/BB9D352630B7B908C2257022004164F0?OpenDocument&lang=FI
Äiti voi itse ilmoittaa lapsen nimen väestörekisteriin ja siinä yhteydessä voi laittaa lapsen sukunimeksi myös isän nimen vaikkei ole naimisissa, tosin isyyden tunnustaminen pitää olla suoritettuna siihen asti lapsi menee äidin sukunimellä. Pakko ei ole järjestää ristiäisiä eikä nimiäisiä. Kyllä se virallista on ilman hömpötyksiäkin.
On hyvin tavallista että kirkkoon kuuluva kuuluu siihen vain ksoka hänt on lapsena siihen liitetty (lupaa kysymättä, muuten...) eikä ole tullut mieleen erota koska... no se nyt vain on tapana. Et taatusti ole yksin.
On myös paljon niitä ihmisiä (kuten miehesi) jotka ovat syystä tai toisesta tulleet asiaa ajatelleeksi ja päätyneet omaan kantaansa. Minäkin tosiaan olen yksi sellainen :D jonka mielestä kirkkoon kuuluminen on sama kuin mihin tahansa järjestöön kuuluminen, liityt jäseneksi jos uskot heidän asiaansa ja allekirjoitat heidän sääntönsä ja tunnustuksensa. Niinkuin politiikassakin. Lasta ei automaattisesti liitetä samaan puolueeseen johon hänen vanhempansa kuuluvat, vaan jokaisella on valta päättää siihen ikään tullessaan, millaiseen poliittiseen suuntaan kuuluu jos mihinkään. Mielestäni on hyvin tärkeää antaa lapsille sama vapaus myös uskonnon suhteen.
Mummomuorin neuvo on hyvä. Ota luterilainen uskontunnustus, ja mieti kohta kohdalta uskotko sen. Sen tehtyäsi on minusta asia aika selvä. Joko tai.
Aiheesta on monen monta mielenkiintoista keskustelua täälläkin, piipahda ateismi-palstalla aikasi kuluksi.
***
Jos kyse ei kerran ole uskonasioista, miksi ette miettisi vaihtoehtoja kirkollisille toimituksille? Hääseremonia ja lasten nimiäiset voi silloin tehdä ihan omannäköisiksi, ja kyllä sukulaisetkin ne yleensä hetken ihmeteltyään hyväksyvät. Lapsi voi sitten esim. rippikouluiässä päättää itse, haluaako kuulua kirkkoon.
Ymmärrän miehesi kannan sikäli hyvin, että esim. kirkkohäiden kaavathan ovat kuitenkin hyvin uskonnollisia: ollaan Jumalan kasvojen alla ja tämän seurakunnan edessä ja niin edelleen. Minusta ainakin tuntuisi, että jos menisin naimisiin kirkossa, minun pitäisi myös uskoa kirkon opetukseen. Kun näin ei ole, en voi kuvitella itseäni alttarille.
Kirkko kaikessa suvaitsevaisuudessaan ei suostu vihkimään teitä, koska toinen teistä ei kuulu kirkkoon.
Itsekin olen kirkosta eronnut 26 vuotias, enkä suostu minäkään olemaan missään tekemisissä kyseisen laitoksen kanssa enää ikinä.
Niin se vaan on, lapsi saa nimen, pääsee protuleirille, pääsee naimisiin ja hautaankin ilman kirkkoa (mihin sitä siis oikein tarvitaan?).
Mietin itse hyvinkin tarkkaan tuota avioliittojuttua ilman kirkkoa. Että miten se sitten menee, kun en kuulukaan enää kirkkoon. Olen oikeastaan aika pitkälti suunnitellut tämän "virallisen" osion ilman kirkkoa.
Jos nyt joskus naimisiin asti pääsen, niin aion kuluttaa hyvinkin paljon aikaa mukavan tuomarin (tai vastaavan) etsimiseen ja löytämiseen. Haluan vihkijän, joka oikeasti osaa puhua kauniisti rakkaudesta, sitoutumisesta ja yhteisestä tulevaisuudesta. Vähän samaan tapaan, mitä pappi puhuu kirkossa vihkimisen aikana. Raamatun sijaan voidaan siteerata runoilijoita tai ajattelijoita. Virallinen vihkimistilaisuus voisi olla jossain kartanossa tai vastaavassa, kuitenkin isossa ja "mahtipontisessa" tilassa. Että sinne mahtuu lähimmät sukulaiset ja ystävät. Jatkot sitten samalla lailla, mitä yleensäkin.
Vihkimisen ei ole pakko tapahtua maistraatin tiloissa, mutta silloin täytyy tuomarille maksaa matkakuluja sun muita että suostuu tulemaan paikalle.