Yleinen problemi täälläki osastolla. Jostakin syystä on ajauduttu kumppanin kanssa seksin suhteen solmuun jota on vaikea avata. Usein varmaan se että toista huvittaa ja toista ahdistaa ja pian kumpiakaan ei enää kiinnosta. Tai kumpiakin kiinnostais, mut toinen ei saa tyydytystä eikä siksi kiinnosta. Ja niinkun alkuun kumpikin tykkäsi seksistä!
Mitä täälläkin voi llukea on, että tässä vaiheessa jotkut lähtee pettämään ja jotkut lätkimään. Jotkut tyytyy elämään ilman ja jotkut sitten oman käden onneen. Onko ketään jotka on päässeet onnellisesti parina yli tällaisen vaiheen? Paluun ns. tyydyttävään seksiin. Miten siinä onnistuitte?
Mitä täälläkin voi llukea on, että tässä vaiheessa jotkut lähtee pettämään ja jotkut lätkimään. Jotkut tyytyy elämään ilman ja jotkut sitten oman käden onneen. Onko ketään jotka on päässeet onnellisesti parina yli tällaisen vaiheen? Paluun ns. tyydyttävään seksiin. Miten siinä onnistuitte?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olisi hyvä, jos voisitte jutella rauhassa antamalla aikaa toisillenne. Kirjoita vaikka kirje ja sovi tapaamisesta, tee treffit. Tee illallista kynttilän valoon ja punaviiniä. Tilaa ruokaa, josta hän pitää, jos et kokkaile. Riippuu niin Teidän omasta tavastanne puuhastella.
Tykkään itse siitä, että mies vähitellen lähestyy. Antaa pusun poskelle. Taputtaa pyllylle. Kysyy, juonko kahvia. Jos käännän miehelle selkäni sängyssä, niin hän tietää, että tahdon haleja, uskomatonta, mutta totta. Suutelua niskaan ja siitä alkaa. Sukupuolielimiä kosketellaan vasta myöhemmin, yksilöllistä. Kysy, mitä hän haluaa. Yhteinen matka? Siivousapua ym. Tekeekö hän kaiken yksin? Onko lapsia ja liian vähän yhteistä aikaa? Lapset hoitoon ja kahden oloa vähintään koko ilta ja yö. Arvosteletko, huonoista puolista?
Kysy, oletko mulle vihanen? Rakastatko?
En nyt osaa muuta neuvoa antaa.
Kaipa jotkut kirjoittavat tähän jatkoa.
Meille on seitsemän vuoden aikana tullut useampia jaksoja, kun seksi on lakannut kiinnostamasta, joskus molempia välillä vaan toista. Ne on kaikki loppuneet aikanaan, joskus parin viikon, joskus parin kuukauden jälkeen.
Me naiset ollaan melkoisia hormonihirviöitä välillä, e-pillerit saattaa vielä pahentaa tilannetta, tai raskaudet tai vuodenaikojen vaihtelut tai stressi tai... Me tiedetään kyllä se itse, mutta teiltä miehiltä tuppaa vissiin välillä unohtumaan vaikka kuinka paljon rakastaisitte. Ja ne hormonit sitten vaikuttaa siihen seksiin, mulla on esim. kuukautiskierrossa parin viikon pätkä kun en siedä ajatustakaan seksistä, miehen on pakko joko tumputtaa tai vaihtaa akkaa, mun on tumputtanut.
Ne pitemmät seksittömät jaksot on olleet yhteyksissä (syy tai seuraus) muihinkin parisuhdeongelmiin, ja ne on sitten ratkenneet puhumalla, mutta AIKANAAN, eli rauhallisempi on kysynyt, että joko kiinnostais puhua ja siihen on saanut myös vastata ei. "Ei, mä oon vielä liian vihainen" tai "Ei, mä en halua". Sitten on sen tuppisuun vuoro tulla kertomaan "Nyt mä haluan puhua", maaginen lause, joka tehostuu, kun siihen liittää anteeksi pyynnön. Mutta puhumisen ei tarvii tulla heti riidan perään, joskus on parempi antaa tunteiden jäähtyä ja antaa ajan kulua.
Jos se seksittömyys on jatkunut pitkään siitä voi sanoa ääneen, mutta toteavasti, ei syyttävästi. Voi myös kysyä, jos on jotain mitä kumppani vois tehdä, mutta ei saa alkaa syyllistämään. Syyllisyyspimppi on aviollinen vastine sinkkujen säälipimpille, se saattaa auttaa miestä lyhyellä aikavälillä, mutta ei tyydytä naista ja johtaa vaan pahempiin sotkuihin seksielämässä. Tähän asti ne halut on jostain aina itsekseen palailleet, kun on odoteltu tarpeeksi, ja sitten on otettu takaisin ne väliin jääneet kerrat korkojen kanssa.
Eroaminen/ vieraisiin lähteminen vaikuttaa olevan nykyisin suosittu vaihtoehto. Se on tietty helpompaa kuin ongelmien selvittely kumppanin kanssa, mikä vaatii oman epätäydellisyyden tunnustamista ja aktiivista muuttumista molemmilta. Ongelmat voi tietty joskus kasvaa niin suuriksi, et se eri suuntiin lähteminen on paras vaihtoehto, mutta (avio)eroa pohtivan kantsii muistaa oma vastuunsa tilanteesta; joko sitä luovuttaa liian helposti tai on alun alkujaan lähtenyt väärän ihmisen kelkkaan ja toiminut harkitsemattomasti. Avioliitto voi toimia, enkä viittaa omaan muutamaan vuoteeni vaan kaikkiin niihin pareihin joihin törmään päivittäin työssäni vanhustenhoidossa.
Omasta kokemuksesta voin naisena sanoa että kaikki kaatuu siihen kun on aina väsynyt ja liian vähän kahdenkeskistä aikaa.Toinen rupeaa tuntumaan lähinnä liikekumppanilta.Meilläkin on näitä tympeitä jaksoja jotka johtuvat täysin minusta.Mies kyllä jaksaisi vaikka olis kuin uupunut.Aina kun se huomaa että eukko alkaa olla turhan äksy ja pihi,niin silloin se yrittää järjestää jotain vaihtelua meille ihan kaksin.Ollaan oltu hotelli vkl. ja laivareissuilla ja nyt lähetään ihan kaksin aurinkorannoille,ilman yhtään kakaraa ja kotityötä.Ehkä tepsisi teillekin joku tämmönen juttu.