Sain kutsun samanikäisen, parikymppisen kaverini muistotilaisuuteen. Hautajaiset pitävät perheen kesken aiemmin.
Onko tällaisissa tilaisuuksissa yleensä etikettinä sama kuin hautajaisissa? Hautajaisiin ei tunnu olevan ainakaan muuta suositusta kuin tumma puku ja valkoinen kauluspaita.
Testasin tumman pukuni, joka ei enää kunnolla istu. Marssinko nopeasti kauppaan hankkimaan puvun vai käykö tuollaisessa muistotilaisuudessa musta kauluspaita? Vai onko musta enemmänkin lähiomaisille?
Miehen pukeutuminen muistotilaisuuteen
2
1694
Vastaukset 2
- riippuu...
...muistotilaisuuden luonteesta. Kuitenkin tumma puku on aina asiallinen valinta tuon tyyppisiin tilaisuuksiin, vaikka tilaisuus ei olisikaan erityisen muodollinen. Mieluummin hieman liian muodollinen asu, kuin liian arkinen.
Mielestäni aikuisella miehellä olisi hyvä löytyä kaapista ainakin yksi tumma puku, vaikkei sellaista säännöllisesti arkielämässä käyttäisikään, koska hautajaisia, muistotilaisuuksia jne. tulee eteen valitettavasti aina silloin tällöin, joskus lyhyelläkin varoitusajalla. Sinuna siis marssisin kauppaan ja hankkisin puvun ja myös valkoisen kauluspaidan ja mustan solmion, jos kaapista ei sellaisia ennestään löydy.- kaikesta
Olen samaa mieltä ensimmäisen vastaajan kanssa kaikesta.
Vielä lisäyksenä, että musta kauluspaita on tyyliltään hyvin erilainen kuin musta puku - musta paita ei kuulu perinteiseen suruasuun, vaan on enemmänkin muotijuttu. Toki silläkin voi osoittaa kunnioitusta lähiomaisia kohtaan, mutta yhtä hyvin tähän käy valkoinen paita.
Ikävä kuulla nuoren ihmisen menetyksestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561