Olin teini-YTM (?)

Olin jonkun aikaa sitten baarissa ja tapasin naisen joka muisti minut peruskoulusta. Hän vihjaili jotain sen suuntaista että tytöistä noin puolet tai sitä luokkaa olisi silloin ollut kiinnostunut minusta,siis yläasteella.
Muistan vain yhden joka jotenkin otti minuun kontaktia,joskus tuli juttelemaan koulun ulkopuolella ja taisi lopettaa sen sitten ennen pitkää. Muistaakseni hän ei ollut mikään kovin kaunis,mutta luonteeltaan oli rempseä ja luultavasti nyt näkisin hänet paremmassa valossa myös fyysisesti.

Tuntui että ala-asteella olin ATM (ei sillä että sillä väliä olisi) kun jotkut tytöt vittuili ja muihin ei paljon ollut kontaktia. Eräs jota joskus muistelen jopa nimitti minua sellaisella herttaisella pilkkanimeksi tulkittavalla jonka väänsi nimestäni. Silloin kun olin ainut poika yhden tietyn aineen valinnaisessa.

Koulutusputkeni on sitten ollut katkolla joten ei voi sanoa mitään tilanteesta toisen asteen kouluissa. Ja nyt on jo sen verran ikää että suhtautuminen molemminpuolin on varmasti jonkun verran erilainen,ainakin sitten kun se ikä tulee esille.

Nämä ei ole mitään kipeitä asioita. Kirjoittelen vain ajankuluksi.
6235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Ja nyt on jo sen verran ikää että suhtautuminen molemminpuolin on varmasti jonkun verran erilainen,ainakin sitten kun se ikä tulee esille."

Siis mitäh? Jos ne tytöt kerran olivat samaan aikaan kanssasi peruskoulussa, niin eiköhän ne tiedä sinun ikäsi melko hyvin? Miten siis "ikä tulee esille"? En oikein aina pysy mukana näissä sinun jutuissasi.

Kyllä minäkin olen jälkeenpäin kuullut, että pari luokkalaistani tyttöä oli minuun yläasteikäisenä ihastunut ja rinnakkaisluokilla oli muutama lisää. Ei se minusta silti mitään ytm:ä tehnyt. Olin mahdottoman ujo, pienikokoinen teinipoika, en mikään naissankari.

Ja entäs sitten vaikka olisin ollutkin? Noista ajoista on jo niin kauan aikaa, että niillä ei ole enää vitunkaan väliä. Niitä on periaatteessa enää ihan turha edes miettiä. Nyt ollaan aikuisia ja eletään aikuisen elämää. Aivan sama mitä oli tai ei ollut teininä. Sinäkin olet jo about 24-vuotias mies, etkä siis enää lähimainkaan teini.

Äänestä
  • Mietiskelyn ei tarvitse olla tavoitteellista. En minä ole menneisyyteen jämähtänyt. Kelailin vaan juttuja.

    Äänestä

  • Ei teillä lihapäillä vain riitä usko siihen että kyse on vain ja ainoastaan itseluottamuksesta ja sen puutteesta.

    Äänestä

Itse olin samanlainen hiljainen nössykkä, ei se mitään merkinnyt vaikka hyvännäköinen olinkin. Näin jälkeenpäin ajatellen tiedän yläasteelta ainakin yhden minuun ihastuneen tytön ja lukiosta toisen. Itse en pelokkaana poikana tietenkään tajunnut tehdä minkäänlaisia aloitteita, kun ei minulle kukaan tullut selkeästi omaa kiinnostumistaan ilmaisemaan. Olin siis aina epäröivä itseni suhteen, vaikka osa minusta tiesi että kelpasin vallan hyvin. Nuo mainitsemani kaksi tyttöä olivat sitten molemmat melko keskivertoa, "YT"-tytöt pyörivät tietenkin paremmissa piireissä ja katselivat ikäistään vanhempaa poikaseuraa.

Noita aikoja ei oikein jaksa muistella katkeruudella, koska koen paremmaksi etten koskaan tullut liikkuneeksi noiden vähämielisten "YT"-ihmisten piireissä, jotka vaikuttivat jälkeenjääneiltä lampailta ja joita aina jossain määrin halveksin.

Mikä on muuttunut noista ajoista? Itsetuntoni vastaa nyt enemmän vallitsevaa todellisuutta, eli tiedän kyllä kelpaavani, enkä epäröisi tehdä aloitetta, tosin en edelleenkään juoksentele naisten perässä.

Äänestä

satan worshipper.




on muuten vitun taukki bändin nimi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mies1985 kirjoitti:

Olin jonkun aikaa sitten baarissa ja tapasin naisen joka muisti minut peruskoulusta. Hän vihjaili jotain sen suuntaista että tytöistä noin puolet tai sitä luokkaa olisi silloin ollut kiinnostunut minusta,siis yläasteella.
Muistan vain yhden joka jotenkin otti minuun kontaktia,joskus tuli juttelemaan koulun ulkopuolella ja taisi lopettaa sen sitten ennen pitkää. Muistaakseni hän ei ollut mikään kovin kaunis,mutta luonteeltaan oli rempseä ja luultavasti nyt näkisin hänet paremmassa valossa myös fyysisesti.

Tuntui että ala-asteella olin ATM (ei sillä että sillä väliä olisi) kun jotkut tytöt vittuili ja muihin ei paljon ollut kontaktia. Eräs jota joskus muistelen jopa nimitti minua sellaisella herttaisella pilkkanimeksi tulkittavalla jonka väänsi nimestäni. Silloin kun olin ainut poika yhden tietyn aineen valinnaisessa.

Koulutusputkeni on sitten ollut katkolla joten ei voi sanoa mitään tilanteesta toisen asteen kouluissa. Ja nyt on jo sen verran ikää että suhtautuminen molemminpuolin on varmasti jonkun verran erilainen,ainakin sitten kun se ikä tulee esille.

Nämä ei ole mitään kipeitä asioita. Kirjoittelen vain ajankuluksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu