Viroon

Olisi tarkoitus lähteä polkemaan Viron rannikkoa alaspäin ja käydä samalla sekä Hiidenmaalla ja Saarenmaalla. Ja tulla takaisin Pärnun kautta. Miltä kuulostaa ? Henkihieverissä emme aio polkea vaan nauttia sekä ajamisesta, että katsella maisemia ja ehkä tutustua nähtävyyksiin, jos tulee kiinnostavaa matkan varrella. Telttaa emme missään tapauksessa ota mukaan.
Olemme tehneet jo samalla tyylillä kotimaan reissuja useana kesänä. Loman aikana on poljettu noin 700-1000 km. Kauheasti ei olla etukäteen suunniteltu päivämatkoja, eikä ajateltu nytkään niin hirveästi suunnitella, mutta yöpymispaikkoja on katseltu yleensä useampi vaihtoehto etukäteen. Lähinnä olisin halunnut kokemuksia muilta, jotka ovat tehneet reissuja Viroon. Joten kirjoitelkaa. Tarkoitus on lähteä reisuun heinäkuun aikana.
091
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kesällä ! kirjoitti:

Olisi tarkoitus lähteä polkemaan Viron rannikkoa alaspäin ja käydä samalla sekä Hiidenmaalla ja Saarenmaalla. Ja tulla takaisin Pärnun kautta. Miltä kuulostaa ? Henkihieverissä emme aio polkea vaan nauttia sekä ajamisesta, että katsella maisemia ja ehkä tutustua nähtävyyksiin, jos tulee kiinnostavaa matkan varrella. Telttaa emme missään tapauksessa ota mukaan.
Olemme tehneet jo samalla tyylillä kotimaan reissuja useana kesänä. Loman aikana on poljettu noin 700-1000 km. Kauheasti ei olla etukäteen suunniteltu päivämatkoja, eikä ajateltu nytkään niin hirveästi suunnitella, mutta yöpymispaikkoja on katseltu yleensä useampi vaihtoehto etukäteen. Lähinnä olisin halunnut kokemuksia muilta, jotka ovat tehneet reissuja Viroon. Joten kirjoitelkaa. Tarkoitus on lähteä reisuun heinäkuun aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu