Paljonko on ollut rattijuoppoja tänään?

Kun viinan hintaa noin tolkuttomasti alennettiin?
3236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oli aika masentavaa luettavaa Moottorilehden kuolonkolariraportti. Rattijuopot toki loistivat omalla "erinomaisuudellaan" jälleen, mutta erityisen silmiinpistävää oli rekkaliikennettä haittaava itsensäsurmaaminen. Näistäkin osa jurrissa.

Pitääkö perustaa ahdistuneiden itsemurhaa hautovien tukiopetusryhmiä ympäri maata opastamaan näitä umpikujaan ajautuneita tappamaan itsensä muita vaarantamatta?

Kymmenkunta toistensa kaltaista tapausta kuukaudessa. Yleensä mieshenkilö, pienessä maistissa ajaa suoralla tiellä tahallaan vastaantulevan rekan keulaan. Tai kävelymiehenä loikkaa alle tummissa vaatteissa. Eipä ole kovin hääviä rekkamiehen elämä kun tuommoisiakin "sankareita" on vastaantulevissa, mitkä näkevät isossa autossa kuolemanenkelin... Rupeaa näköjään menemään runoilun puolelle. Ehkäpä jään odottamaan kommentteja.

Äänestä

Ennenkään maanantaisin. Odotellaan ja katsotaan mitä ensi viikonloppu tuo tullessaan.

Äänestä

aina.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kännikala kirjoitti:

Kun viinan hintaa noin tolkuttomasti alennettiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu