Kuinka moni on eron aikana tai jälkeen harkinnut itsemurhan tekemistä?
Mieheni jätti minut aivan yllättäin pitkästä ja onnellisesta (luulin) avoliitosta, jossa oli ns. "kaikki hyvin". Kuvioissa toinen nainen ja paljastui myös, että jo vuoden tapaillut chatin kautta naisia ympäri maata.
Kaikki tuli täysin shokkiuutisena kuukausi sitten. Mies lähti heti pois kotoa ja jätti minut aivan yksin. Olen ollut aivan lamaantuneena täällä yhteisessä kodissa. En pysty ymmärtämään mitä on tapahtunut. Minun mies.. pettänyt..vehkeillyt selän takana.. jättänyt minut..
On kuin eläisi jotain painajaista päivästä toiseen. En tiedä miten elän tästä eteenpäin. Koko elämältäni meni pohja. Tuntuu, että ainoa käytännöllinen ratkaisu on itsemurha. En kestä tätä tuskaa ja yksinäisyyttä, epätoivoa, ikävää jne.
Mieheni jätti minut aivan yllättäin pitkästä ja onnellisesta (luulin) avoliitosta, jossa oli ns. "kaikki hyvin". Kuvioissa toinen nainen ja paljastui myös, että jo vuoden tapaillut chatin kautta naisia ympäri maata.
Kaikki tuli täysin shokkiuutisena kuukausi sitten. Mies lähti heti pois kotoa ja jätti minut aivan yksin. Olen ollut aivan lamaantuneena täällä yhteisessä kodissa. En pysty ymmärtämään mitä on tapahtunut. Minun mies.. pettänyt..vehkeillyt selän takana.. jättänyt minut..
On kuin eläisi jotain painajaista päivästä toiseen. En tiedä miten elän tästä eteenpäin. Koko elämältäni meni pohja. Tuntuu, että ainoa käytännöllinen ratkaisu on itsemurha. En kestä tätä tuskaa ja yksinäisyyttä, epätoivoa, ikävää jne.
Vastaukset 33
Vanhimmat
olen ajatellut... Tuntuu että se oisi ainut vaihtoehto.
On varmaan ihan luonnollista,että jätetyn mielessä käy myös itsetuhoiset ajatukset. Hyvä että kirjoitit tänne tuntemuksistasi. On varmasti raskasta juuri nyt,ja vielä pitkän aikaa,mutta anna ajan kulua. Päivä päivältä helpottaa.
Se mies ei ollut sinun arvoisesi. Hän teki todella väärin sinua kohtaan.
Voimia sinulle ja halaus!
kun mies jätti 12v suhteen jälkeen toteamalla että tämä oli nyt tässä ja hän lähtee. Kaikki tapahtu yhenäkin, ihan kuin ois matto vejetty jalkojen alta. Luulin että se oli vitsi tai painajainen josta kohta herään, mutta se ei ollut. Siitä on nyt tarkalleen 4vkoa kun hän ilmoitti tuon asian. Minulta tuntui hajoavan kaikki, itkin ja itkin en pystynyt edes tajuamaan mitä tapahtui. Siinä' itkussa lunastin lainan ja talon itselle ymmärtämättä varmaan itsekään mitä tein. Monet valvotut yöt, hysteeriset itkukohtaukset käytyäni vatvoin vielä ajatusta itseni tappamisella, mutta ei, ei se elämä loppunut, päivä kerrallaan on tultu eteenpäin. nyt olen ollut jo kaksi viikkoa yksineläjä, miehestä muisto, tavarat vienyt kaikki. Olosuhteiden pakosta nähty muutaman kerran mutta ei muuta. Itkenyt olen viimeksi lauantaina aivan hysteerisenä tuntui että kaikki romahtaa, mutta sunnuntai koittikin. Joten sinullekin ei elämä tähän kaadu, äläkä itseäsi tapa vaan sure ja itke itkusi pois, pikkuhiljaa se alkaa helpottaa ja kirjoita vaikka tänne tunteitasi, tämä on ainakin minua auttanut paljon, koska aina ei ihmisiä ympärillä ole.
itsekin monesti itsemurhaa miettineenä...haluan kuitenkin varoittaa, että älä ota exää siihen kuvioon mukaan. Kuka tahansa toinen ihminen tukijaksi, jos ei oikeassa elämässä ole sopivia tuttuja, niin etsi netistä saman kokeneita, mutta älä syyllistä ja painosta entistä, siitä ei seuraa mitään hyvää.
Tunteesi ovat oikeutettuja. Kaikki mitä nyt tunnet; pettymys, epätoivo ja ikävä. Panostit suhteeseen, odotit sen jatkuvan, tottakai sinulla on nyt paha mieli ja aivan syystä!
Sinulla on lupa tuntea itsesi loukatuksi, sillä sinua on loukattu. On lupa tuntea myös ikävää, sillä halusit tulevaisuuden hänen kanssaan.
Onko sinulla ketään läheistä; ystävää tai perhettä joiden kanssa voisit käydä läpi suruasi ja hakea tukea? Minusta olisi tärkeää ettet olisi nyt yksin... Oletko puhunut kenenkään kanssa?
Nyt lue ääneen itsellesi tämä mitä kirjoitan:
Tämä ei ole sinun vikasi.
Sinulla on oikeus parempaan.
Sinä selviät.
Olet rakastanut syvästi, mutta toisen ihmisen tähden ei kannata luopua omasta elämästään. Pääset yli tämän päivän, huomisen ja ensi viikkoon... Käy ulkona katsomassa kesää, kukkia ja perhosia, kuuntele lintuja, anna sateen pudota kasvoille. Nauti kuppi kahvia tai teetä, jotain mistä tulee hyvä mieli edes hetkeksi. Itke jos itkettää. Elämällä on sinulle vielä tarjottavaa, se saattaa jopa yllättää sinut!
Sinä selviät :) Usko se.
*halaus*
On vaan vaikeaa, sillä ero oli vain ja ainoastaan minun syyni, eli se oli minun vikani.
Minä en halua parempaa, sillä hän oli parhain.
En selviä tästä ja tämä päättyy kohta, sitten helpottaa.
älä vaivu masennuksen kouriin , keskustele jos mahdollista ex kumppanisi kanssa "asiat" selviksi" pyydä anteeksi tekojasi ja anna mahdollisuus myös hänen kertoa tunteista ja tuntemuksistaan , keskustele myös kavereidesi ja tuttaviesi kanssa tuntemuksitasi, pura tuntojasi liikuntaan, käy ja liiku ihmisten ilmoilla , kyläile ja jos sinulla on lapsia ole heidän kanssa yhteyksissä / tekemisissä, lapset ja nuoret antaa voimia tuleiin päiviin.
Älä missään nimessä anna periksi. hae heti apua ammattiauttajalta, on myös olemassa sellaisia "eronläpikäyneiden kokoontumiskerhoja", srk:n järjestämiä.etsi netistä paikkakuntasi srk:n ilmoituksia.
Muistathan että teillä oli ex:n kanssa varmasti yhdessä paljon myös niitä hyviä aikoja ja anna niiden muistojen kantaa ja antaa sinulle voimavaroja , intoa sekä uskoa parempaan tulevaisuuteen. Ota opiksesi virheistäsi, anna aikaa itsellesi ja käsittele menneet läpi , senjälkeen on huomattavasti helpompi olla ja jaksaa uskoa parempaan tulevaan.
Tsemppiä sinulle ,muista paistaa se päivä risukasaankin.
T: Onni tulee yllättäen vastaan silloin kun sitä vähiten odottaa ,
nim. kokemusta on =)
vaipunut masennukseen. Eilen suostuin ottamaan Diapamreseptin sillä en suostunut aloittamaan masennuslääkitystä vakituisesti.
En pysty keskustelemaan asioitani ex:n kanssa, vaikka tahtoisin kovasti, sillä häneen ei saa yhteyttä, eikä hän vastaa mihinkään. Ei edes postissa lähtettyyn kirjeeseen. Elossa on sillä tiedän, sillä näin hänet työpaikallaan.
En pysty edes liikkumaan, olen täysin lamaantunut kaikesta, enkä tahdo uskoa
tapahtunutta todeksi :(
Lapsia ei ole, kuten ei ystäviäkään, jäin kirjaimellisesti aivan yksin.
Sukulaiseni asuvat kaukana.
Kiitos tsempeistä!
Ei itsemurha ole ratkaisu. Se on pakenemista. Elämällä on sinulle paljon annettavaa, kunhan et luovu siitä vielä. Tunteet tasoittuvat kun saat etäisyyttä asioihin ja mieheen. Ei sen vuoksi kannata itseään lopettaa.
Etsi jostain eronneiden ryhmä tai edes jokin eronneille tarkoitettu opaskirja. Näillä pääset eteenpäin tunteiden myllertäessä. Keskusteleminen ja omien ajatusten käyminen läpi ohjatusti auttaa näkemään muutakin elämästä kuin sen entisen suhteen.
Tiedän, koska itse olin viisi vuotta sitten vastaavassa tilanteessa. Meillä oli myös kolme lasta ja liittoa takana virallisestikin kuukausia vaille 20 vuotta. Oli se tiukka paikka, mutta olen nyt elämääni PALJON tyytyväisempi kuin silloin olin.
Nokka tuuleen ja eteenpäin. Jaksamista!
Moni on varmasti harkinnut. Ja pieni (mutta silti liian suuri) osa siihen päätynytkin. Ajattelin kuitenkin kertoa omasta kokemuksesta. Tiedän erotuskasta aika paljon. Tiedän myös sen, että periksi ei saa antaa. Tai oikeastaan ei kannata. Sillä eron jälkeen onni myös tuntuu. Ei niiin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Pitää vaan luottaa että pimeinkin yö loppuu joskus. Näin se vaan on.
Itselleni tuli ero lähes 15 vuotta kestäneestä suhteesta. Ero tuli toisen miehen takia (olen siis mies ;) ja aivan yllätyksenä. Isku vasten kasvoja. Ajattelin että naiseni olisi ollut tyyppiä joka ei koskaan pettäisi. Uskoin tuntevani niin pitkän yhdessäolon jälkeen. Koskaan ei vaan tiedä.
Eron jälkeen ensimmäiset 2 kuukautta oli yhtä tuskaa. Sattui fyysisesti rintaan, yms. Todella paha. Olo. Tuntui että kaikki oli loppu. En saanut syödyksi ja laihduin. Unikaan ei oikein tullut. Helpolta se ei todella tuntunut. Olinhan mielessäni ajatellut tulevaisuuden tämän naisen kanssa. Ja takana oli pitkä historiakin. Yhden päätöksen kuitenkin tein: päätin että tästä mennään läpi. Jumalauta. Vaikka väkisin. Lue uudelleen: päätin, että periksi ei anneta. Pahimmillaan tunti tai minuutti kerrallaan. Mutta läpi mennään. Ja mentiinkin.
Nyt jokunen vuosi eron jälkeen. Olen onnellisempi kuin koskaa. Minulla on uusi maailman paras vaimo ja 1/2 vuotias poika. Ja ennen kaikkea: osaan arvostaa onnea, enkä pidä asioita itsestään selvänä. Tätä onnea en olisi ikinä saavuttanut ilman eroa. Hullu, mutta näin se on. Vaikka eron hetkellä vanhaa suhdetta / puoliso pitää maailman parhaana. Mikä virhe. Eihän se näin ole, kun kerta hän halusi sinut jättää. Ei suhde ole sinunkaan kannalta ollut hyvä, jos miehesi halusi siitä lähteä. Mieti. Et ehkä menettänyt niin paljon kuin miltä nyt tuntuu.
Ja mitä itsemurhaan tulee. Jos olisin tehnyt itsemurhan. Olisinko kuullut nykyisen vaimoni sanovan alttarilla tahdon, nostanut poikani syliini, viettänyt kavereitteni kanssa hauskoja iltoja vanhoja muistellen? Olisivatko läheiseni osallistuneet mielummin hautajaisiini kuin häihini? En jaksa uskoa. Se pisinkin yö loppuu.
minulle mies teki tosi paskamaisesti, vaikka toista naista ei ollut kuvioissa niin hän yhtäkkiä vaan ilmoitti ettei haluakaan jatkaa elämää kanssani. Että hän oli vain luullut rakastavansa minua. Aikuinen, elämää nähnyt mies...alusta asti vielä tehtiin monia asioita selväksi toisillemme, sillä kummallakin oli menneessä pahoja vastoinkäymisiä. En ole ikinä halunnut kenenkään kanssa elää näin, olin maailman onnellisin ihminen..kuulin jo lasten äänet talossamme.. mies ei sitten kuullutkaan, vaikka koko aika antoi muuta ymmärtää ja tunsin ihan oikeasti että hän olisi rakastanut minua, sekä tekojen että sanojen perusteella, katseiden ja kosketuksen. Koskaan ei voi tuntea toista läpikotaisin.
Nyt tästä on 2kk aikaa, yhä hirvittävä paine rinnassa. Mutta ei voi muuta kuin jatkaa elämää. Miehillä on tuo hyvä juttu, että teillä on mahdollisuus isyyteen vielä vanhoillakin päivillä. Naisilla katkeruus "hukkaan heitetyistä" vuosista saattaa kasvaa järjettömiin mittoihin, tuntuu niin väärältä...vaikka ei sitä koskaan tiedä, ehkä kaikille ei ole vain tarkoitettu sellaista onnea mihin kuuluisi lapsetkin. Itkettää nytkin, omasta halustani olin suhteessa mutta luulin koko ajan että haluamme samaa, yhtäkkiä täydellinen takinkääntö.
Olen niin onnellinen puolestasi, niinhän se on että suuren surun jälkeen voi vasta olla oikeasti onnellinen...minulla niitä suruja on ollut elämässä niin paljon, totaalisia...tällä hetkellä tuntuu, etten koskaan tule eheytymään tästä viimeisimmästä shokista. Minulla todettiin masennus, minä joka aina olen uskonut tulevaan ja ollut optimisti elämässä vastoinkäymisistä huolimatta. En vaan jaksa enää. Toivon niin että joku päivä muistelen tätä aikaa viisaampana, onnellisena.
Todella kauniisti kirjoitettu. Ja tuosta saa voimaa. Itse olen vähän aikaa sitten eronnut.. tuntui hyvältä lukea viestisi.
Väitetään, että melkein jopa puolet ihmisistä kokee jonkinlaisen masennuksen elämänsä aikana. Monesti masennukseen jossain vaiheessa liittyy halu päättää elämänsä. Siihen masennuksen synkimpään aikaan ja vaiheeseen. Väittäisin siis, että noin 40-50% kaikista ihmisistä, no puhutaan nyt länsimaisesta kulttuurista, niin jossain vaiheessa heillä on käynyt mielessä elämänsä päättäminen.
Itse en harkinnut itsemurhaa, mutta muuten minulle kävi samoin ja voin kertoo miten itse selvisin.
14.02. eli ystävänpäivänä sain tietää, että avopuolisoni 8 vuoden ajalta oli pettänyt noin puoli vuotta minua työkaverinsa kanssa. Viikko tuosta Facebookista selvisi lisää hoitoja, esim yksi hänen kaverinsa exä, jonka kanssa touhua oli ollut puolistoista vuotta, myös yhdenillan juttuja, laivahoitoja ym joilta oli kiitosviestejä kiihkeistä yön tunneistä.. Se oli todellinen shokki.. Mutta asiat järjestyivät noin parissa kuukaudessa, ostin oman asunnon, muutin huhtikuussa tänne ja elämä ollut pelkkää ylämäkeä sen jälkeen. Uusi ympäristä piristää, se on uusi alku! En oikeasti tiennyt että elämä voi olla näin hienoa!! Exä kohteli mua niin pitkään niin huonosti, ei arvostanut ja pitänyt minään kun petti ja onneksi sain selville mistä se johtui -> halusi muita naisia, ei minua. Luulin aina että vika olisi ollut minussa, mutta ei. Olen saanut itseluottamukseni takaisin ja suorastaan hehkun. :D Ilmeisesti juurikin siitä syystä miehet pörräävät ympärilläni ja nautin siitä että saan huomiota ja minua pidetään kauniina ja saan kehuja. :)
Eron jälkeen luin paljon eroon liittyviä kirjoja, esim Bruce Fischerin kirja "Jälleenrakennus" on hyvä. Luen vieläkin tuota kirjaa ja mietin asioita. Lue, sure, älä katkeroidu. Lähde ulos, pidä hauskaa, meikkaa, nauti huomiosta ja etsi itsetuntosi. Hanki joku harrastus, kuuntele hyvää musiikkia, tanssi. Jos mahdollista, muuta uuteen asuntoon ettet jää vanhojen valheellista "hyvien muistojen" keskelle.
Kyllä se siitä, oikeasti!! Nauti tästä ainoasta elämästä mikä meille suodaan..
Jos se äijä petti Sua, se ei tod ollu Sun arvonen! Se oikea, mies joka Sua arvostaa, odottaa tuolla sinua, anna mennä!! :)
On kai elämää eronkin jälkeen vaikka en edes itse siihen usko 6kk:tta olen asioita pyöritellyt ja 3 vuotta yhdessä oltiin! KIPUA AHDISTUSTA SYYTÖKSIÄ!!!!? nyt hieman asioita jo näen uudelta suunnalta! mutta edelleen mietin myös ratkaisua päästä tästä kaikesta kuten kaverini teki! voimia sinulle joka taaplaa syvissä vesissä vaikka en ole täysin toipunut mutta aina jaksetaan yrittää!!!!!!
Olen eronnut. Eroni oli kipeä, siihen liittyi miehen sivusuhde, ja parinkymmenen vuoden vakiintuneen parisuhteen ja arkielämän hajoaminen. Erostani on viisi vuotta.
Olin kipeä. Ruoka ei pysynyt sisällä, oksentelin, itkeskelin, huusin...
Annoin itselleni luvan kaikkiin tunteisiin, kielteisiin ja myönteisiin. Yritin oikein hamuta niitä helpompia hetkiä. Päättäväisesti hellin itseäni, vaikka ei olisi yhtään huvittanut. Kävin konsertissa, lenkillä, kauneushoitolassa ja leffassa josta en muista mitään. Välillä itkin sängynpohjalla. Ja sitten, onneksi oli työ, sillä töissä ajattelin vaan töitä, tai ainakin melkein vaan töitä. Loma oli kamalaa, enkä pitänytkään sinä kesänä kuin 2 viikkoa lomaa. Ja juuri noi olot, elämältä pohja, painajaista päivästä toiseen, enkä tiennyt miten tästä yleensä voi elää seuraavaan hetkeen.
Mutta aina se seuraava hetki sitten vaan tuli, ja seuraava ja seuraava. Jatka hengittämistä. Kauho eteenpäin. Ota paskat päivät vastaan, ihmettele kyyneleiden määrää. Keskity itseesi rauhassa, odota, helpottaa helpottaa aikanaan.
Tsemppiä.
Että vielä senkin ilon antaisit sille jättäjä paskiaiselle. Itse jouduin kierrätykseen melkein 30 avioliitovuoden jälkeen ja sattui niin saatanasti, että meinasi järki lähteä. Parin syömättä ja nukkumatta olleen kuukauden jälkeen tajusin ruveta ajattelemaan itseäni ja aloin osallitumaan erilaisiin tapahtumiin. Selvisin ilman pillereitä ja pulloa. Hyvä minä. Jaksamista vaan kaikille jätetyille.
Kyllä olen harkinnut. Jostain kumman syystä, kun itken yksinäni (kuulostaa ehkä lapselliselta kun olen 27-vuotias aikuinen nainen, mutta en olisi tullut toimeen ilman vanhaa nalleani, olen rutistellut sen jo puolikuoliaaksi ja haluan nukahtaa se kainalossani..) ja puristelen vihaisena, pettyneenä ja kerta kaikkiaan KAIKKEEN ja itseeni pettyneenä ja kyllästyneenä sitä nalleani, silloin ei edes käy mielessä muut ihmiset. Mulla on kaksi siskoa ja kaksi veljeä. Isä on vanha eikä kovin hääppöisessä kunnossa, en tiedä mitä sellainen uutinen sille tekis.. Ja niin paljon kavereita..
Mutta silti ajatuksilleen ei voi mitään. Olen todella itkuisena miettinyt monta kertaa että nyt, nyt mun pitäis tehdä se. Lasken ammeen täyteen vettä ja viillän mattopuukolla ranteet ja reidet auki. Laitan oveen vaikka lapun koska en halua että sisko (jolla on avaimet mun luo) löytää mut, sehän olis sille hyvässä lykyssä koko loppuelämän pituinen traaginen muisto. Mutta siitä sitten jatkan ajatustani että eikö se olisi joka tapauksessa kauhea isku kaikille?
Ja nuo ajatukset helpottavat kun on tekemistä, nätti keli ja kavereita ympärillä. Myöhemmin yksin taas miettii jospa kävelis rekan alle. Joten uskoisin, että sinunkin tapauksessa asia korjaantuu ajan kanssa, kunhan vähän tutkiskelet asiaa ja mietit, miten voisit itse auttaa itseäsi itsesäälissä rypemisen sijaan. Pillereiden napsimisella ei ole mitään hyvää vaikutusta, se vain vahvistaa uskoa siitä että päässäsi on mukamas jokin vialla. Tarvitset vain kavereiden ja sukulaisten apua.
Koita jaksaa. Mäkin oon valvonu koko yön, oon itkenyt koska en pysty lopettamaan sitä. Päässä soinu kokoajan kaikki haikeat kappaleet ja se vaan pahentaa oloa. Mutta kun herään tirsoilta myöhemmin ja laitan itselleni ruokaa, tiedän että olo on sitten paljon parempi. Täytyy vaan jaksaa sinne saakka. :)
Ero on aina kasvun paikka meille jokaiselle. Itsekkin eron kokeneena tiedän sen kamalan masennuksen ja ajatukset jotka mielessä pyörivät eron ensimmäisinä kuukausina, Sitä käy koko tunne skaalan läpi. Sitä on vain vuosien yhteisen elämän jälkeen todella pelottavaa aloittaa elämää ilman sitä toista johon on tottunut, en tiedä onko se niinkään rakkautta, luulisin että sitä pelkoa todellakin ottaa vastuu itsestä yksin ilman toisen ihmisen tuomaa turvaa siinä lähellä. Eron jälkeenhän kaikki ratkaisut on täytynyt tehdä yksin, lapsia kosevat, asumis ym. järjestelyt. Kaiksesta kuitenkin on selvitty ja olen todellakin kiitollinen erostani nyt näin jälkeenpäin, onhan siitä kulunut jo 4v. Olen kasvanut ihmisenä ja todellakin nyt tiedän aikuistuneeni oikeasti. Koska liittoonhan muutin suoraan lapsuudenkodistani, aika monillahan on juuri näin. Jäi silloin opettelematta se ihan yksin eläminen. Nyt kuitenkin kun katselen mennyttä olen selviytynyt kaikesta todella hyvin ja saanut elämän mitä en vaihtaisi pois. Mennyttä en kadu se on kasvattanut minua, enkä olisi näin vahva ihminen tänä päivänä ilman ero kokemustani.
miettinyt myös itsemurhaa. Tarinani on lähes samanlainen kanssasi. Mies lähti, yhtäkkiä, 12 v jälkeen. Ja hänellä on toinen nainen. Minä jäin tähän vanhaan kämppään.
Alkushokki oli sellainen että kun mies kertoi muuttavansa ja tuli ilmi että on toinen nainen. Tulin hysteeriseksi, ja itkin ja huusin ja sanoin että tapan itseni. En voinut sille mitään. Tiedän että tuollainen on typeräää ja olin ennen ollut sitä mieltä että sairaita ovat ne jotka itsemurhalla uhkailevat. En itsekään olisi uskonut, että jonain päivänä olen itse se joka tuollaisia puhuu.
Niin vain kävi.
No vieläkin olen toisinaan tuollaista miettinyt... nyt siitä on 1,5 kk kun hän muutti pois. Mutta tässä sitä vielä ollaan ainakin. Tuskaisaa rämpimistä on.. elän tähän astisen elämäni pahinta aikaa, ja voin vain toivoa että selviän.
noin kauan, mut jätettiin toisen naisen takia tasan kaks viikkoa sitten ja olen miettinyt itsaria, mitä lasten takia en kuitenkaan tekisi, mutta ei paljon lohduta jos tämä tuska tule jatkumaan ja jatkumaan....
En ajatellut itsemurhaa, sillä oma ylpeyteni ei antanut periksi, että uhraisin oman elämäni naisen vuoksi, joka petti ja jätti minut. Mutta, ajattelin kyllä muutaman kerran tasoittaa puntit, ja pistää koko eksän suvun kylmäksi, sillä hekin osallistuivat aktiivisesti puolustamaan vääryyttä. Viha sisälläni oli silmitön ja se nöyryytys, mitä koin, meinasi tehdä minut hulluksi. Onneksi järki kuitenkin aina sai voiton. Ajatuksista on onneksi vielä pitkä matka tekoihin. Mitä minä olisin sillä voittanut, että olisin alkanut lahtaamaan ihmisiä, jotka olisivat sen ehkä ansainneetkin? Pelkän Pyrrhoksen voiton. Mutta, muista aina, että ihminen joka on tehnyt sinulle yhden suurimmista vääryyksistä, on jo saanut rangaistuksensa: Sellainen ihminen joutuu elämään itsensä ja tekonsa kanssa, omatunto aina herkkänä. Ja elämällä on tapana kyllä opettaa meitä kaikkia... Minkä taakseen jättää jne. Minusta ei onneksi tullut koston enkeliä, vaikka lähellä käytiinkin.
Selviät kyllä ja kasvat henkisesti. Se on tuskallista ja vie paljon energiaa ja aikaa. Jos sinulla on itsetuhoisia ajatuksia, mieti mitä sinä sillä haet: Kostatko eksällesi riistämällä oman henkesi vai haluatko paeta pahaa oloa? Jos vastuksesi on ensimmäinen vaihtoehto, sinulla on kasvun paikka. Jos vastauksesi on jälkimmäinen, sinun TÄYTYY hakea apua ja sitä sinä saat. Siksi on olemassa ammattiauttajat, jotka auttavat sinua pääsemään ahdistuksesta ja masennuksesta eroon.
Nyt sinun täytyy tietoisesti repiä itsesi eroon tuosta tunnesiteestä, tiedän kyllä, kuinka pirun vaikeaa se on, mutta sinulla ei ole valitettavasti muuta vaihtoehtoa. Olet rakastunut mielikuvaan, mikä ei vastannut todellisuutta. Nyt olet nähnyt puolisosi todellisen luonteen. Haluaisitko tuollaisen selkään ampujan ja petturin takaisin? Et. Tämä voi kuulostaa kummalliselta, mutta olet viime kädessä onnekas, että pääsit petturista eroon. Käännä asia itsellesi voitoksi, äläkä missään tapauksessa sääli itseäsi! Aina on parempi kärsiä vääryyttä, kuin itse tehdä sitä.
Voimia sinulle paljon ja jaksamista. Muista, ettet ole kokemuksesi kanssa yksin. Meitä kohtalotovereita riittää ja valtaosa on selvinnyt yhdestä elämän traumaattisimmista kokemuksista. Kyllä siis sinäkin, usko pois.
Eroseminaarissa vetäjä kysyi osallistujilta, kuinka moni on jossain eron vaiheessa ajatellut itsemurhaa, moni käsi nousi, taisi olla 3 neljästä, jotka olivat ajatelleet. Vetäjä sanoi että ihmisen ei tarvitse toteuttaa sitä, mitä ajattelee, kunhan puhuu asiasta jollekin. Tilanteesi taitaa olla yleinen, vaikkei se tieto ehkä sinua jaksa lohduttaakaan. Itse sain vastaavassa tilanteessa avun eroseminaarista, sen 10 viikon aikana, jonka seminaari kesti, löysin omat voimavarani uudelleen ja pystyin rakentavasti käsittelemään parisuhteeni ja eroni ja jatkamaan elämääni eheytyen pikku hiljaa. Tänään voin hyvin, siksi suosittelen sinulle eroseminaaria, lisätietoja vaikkapa www.kiianmaa.com tai www.fisher.fi.
Ajattelin viimeksi tänään että tapan itseni.. ja pelkään että sen teen..
1 kk sitten eronneena voin niin ikään todeta, että olihan tuo itsemurha mielessä useaan kertaan. Et kuitenkaan saavuta sillä mitään, päin vastoin jätät jälkeesi runsain mitoin pahaa mieltä läheisille ja tuttaville.
Oma tarinani meni kutakuinkin näin: 5 vuotta ylä- ja alamäkiä, ns normaalia parisuhde elämää, kunnes 1kk sitten avovaimon tullessa töistä kotiin ilmoitti haluavansa erota. Perusteli että tarvitsee aikaa miettiä mitä haluaa. 2 viikkoa sen eromme jälkeen sain vihiä että hänellä on jo uusi mies. Pettymys oli kova kun tajusin tulleeni petetyksi. Rakastin häntä paljon ja haluaisin hänet takaisin vaikka tiedän että se ei ole mahdollista.
Nyt hän on onnellisesti uudessa suhteessa ja minä jäin nuolemaan haavoja. Totta kai ensimmäisenä lääkkeenä ahdistukseen tulee mieleen itsari.
Elämä potkii, joten potki takaisin. Näytä itsellesi ja muille että sinulla on vielä annettavaa ja saatavaa. Itsarilla et saavuta mitään!
Raskain teko on loukata puolisoa pettämällä. Se lyönti on kova ja sattuu, mutta lisäksi sitten mahdolliset lapset, yhteiset omistukset, asumiset. läheiset.
Puolisolle tämä valahtelu on suorastaan elämän loppu, en ihmettle itsemurhoiakaan, toivottavasti vaan kukaan ei tee, vaan näyttää tuolle hasskalle, että elämä ilman häntä on paljon parempaa.
Mutta varmasti yhtä usein tämä ihminen samalla pettää lapsiaan, pinet lapset eivät vielä kaikkea ymmärrä, mutta aika nopeasti jo alle kymmenvuotias saa asiotia selville. Kukas häntä auttaa, kun tämä oma vanhempi ei ymmrrät tehneensä lastaan kohtaan mitään väärää.
Sitten on vielä läheisimpänä omat vanhemmat, joille on saatettu valehdella kaikki asiat tyynni, heitä on pidetty pilkkana, vaikka ovat kaikkensa tehneet ja monesti rahallisesti auttaneet perhettä eteenpäin.
Sisarukset ja hyvät ystävät, kaikki hekin ovat ulleet petetyksi.
Tuoo pettäminen ja valehtelu on saastaisin keino tuhota kaikki lähellään.
Se tuhon määrä on hirvittävä ja tämä yksi luulee että hänen tekonsa eivät vaikuta toisiin, tavallisesti kuitenkin käy, että tämä uusi salasuhde osoittautuu ennenpitkää nartistiksi, hänen hyväksikäyttäjäkseen, syö pettäjän itsetunnon niin alas, alistaa kaikessa. Kun siitä on sitten voimia erota, voi ehkä jatakin parannusta tulla kaikkien näiden osalle.
Puoliso tuskin koskaan palaa, mutta nämä lapset ja vanhemmat, sisarukset, joutuvat sellaiseen ristituleen, eivät he koskaan voi äitiään, isäänsä , lastaan sisarustaan tau ystäväänsä unohtaa, vaikka tämä on heitä pilkannut, ivannut, valehdellut.
Näiltä menee myös mukana pois paljon tuttavukksia, ystäviäkin, jotka ovat tulleet parin sukulaisista, heitä arvostellaan vanhempina, moititaan huonosta kasvatuksesta.
Joutuu huomaamaan , kuinka lapsenlapsista puhutaan, kuinka nämä lapset joutuvat myös näiden toisen puolen sukulaisten kostolinjalle, lapsille ei osteta enää kunnon lahjoja.
Kun tässä juuri kuulin, että ex.sä kun joutuu maksamaan, mitään ei enää muuta lapsille anneta, oli niin järkyttävä viesti. Eihän nämä lapset asioille voi mitään.
Ymmärrän kyllä, että väärinhän on, että ne elatusrahat menevätkin aikuisten leikkeihin, kun lapset ovat ex:n hoidossa, rientää tämä pettäjä tämän uuden suhteen kanssa vaikak Tallinnan ristelylle joka toinen viikonloppua tai johinkin kotimaan kohteeseen eli ne lapsille kuuluvat rahat kyllä menevät väärään käyttöön.
Lapset kulkevat hajallisissa ja ajankohtaan sopimattomissa vaatteissa, ei kuulemma oikein haeta oikein hoidotakaan pois, sillä tuodaan aikaisin ja haetaan kaikkin viimeiseksi, kun pitää ensin ennättää sen uuden kanssa paneskella.
Sitten lapset omaan huoneeseen illalla klo 19,00, onko tämä lapselle oikeaa elämää. Varsin paljon on sattunut lapsille myös pieniä vammoja, on aina joku kohta ruvella.
Miten saataisiin tuo narsisti talosta ulos ja tuo ihminen palaamaan normaaliksi, jonka narsisti hienoilla puheillaan mutti pettäjäksi.
Minulla kanssa ex uhkasi monta kertaa itsemurhalla kun jätin hänet.
Sain yhteisestä kodistamme rysän päältä kiinni..
Heitin akan että hänen uuden ukon samantien ulos.
Molemmilla kyllä jalat tais ottaa maahan vasta pari metriä ulkooven jälkeen.
Tästä ei mennyt kun pari kuukautta kun aloin tapailemaan uutta naista.
Exsäni oli saanut jotakin kautta kuulla tästä uudesta tapailemisesta ja uhkasi että hän tappaa itsensä.
Sovittiin että nähdään ja keskustellaan niin kävin heittämässä köysipaketin kouraan ja poistuin.
Sen jälkeen en kyllä ole ex akasta kuullu.
lainaus: "Sovittiin että nähdään ja keskustellaan niin kävin heittämässä köysipaketin kouraan ja poistuin.
Sen jälkeen en kyllä ole ex akasta kuullu."
Hienosti hoidettu, älä pidä mitään kontaktia häneen, ole kuin hän olisi pelkkää ilmaa, se tulee sattumaan eniten. Paskiaisille paskiaisten kohtelu.
Vaikea tilanne mutta ihmiselämän arvo on mittaamatton.Uuden suhteen voi aina
löytää mutta uutta elämää ei saa.
Minä jouduin jätetyksi todella kipeästi kun olin 23 vuotias. Nyt olen 55vuotias ja
asia on ollut kipeä koko elämän ja on vieläkin. Kuitenkin löysin uuden suhteen
jonka uskon olevan onnellisempi kuin tuo ensimmäinen suuri rakkaus
olisi ollut. Kuitenkin elämä on suurin asia minkä voi saada.
Voimia sinulle!
Älä murhaa itseäsi. Mulla on pokkaa sanoa, että anna ajan kulua ja olet asioista ihan eri mieltä jo parin kuukauden kuluttua. Uskallan väittää näin, koska omasta (erittäin tuskallisesta ja viiltävästä) erostani on 1,5 kuukautta.
Ensimmäiset pari, kolme viikkoa meni shokissa, paniikissa, epäuskossa, itsariajatuksissa, ylikierroksilla, oksentaen (vaikka mitään ei pystynyt syömään). En nähnyt enää mitään muuta mahdollisuutta, kun lääkäriin menemisen. Sain uni/ rauhoittavat- lääkkeet, sairaslomaa ja lähetteen psykologille.
Kun pahin paniikki meni ohi ja aloin pikkuhiljaa hyväksymään tilanteen, muuttui olo sumuiseksi suruksi. Sitä se on vieläkin. Tasapainoilen monen asian kanssa: miksi? Voiko tämä edelleenkään olla totta? Miten tästä eteenpäin? Jne?
En itke joka päivä, mutta suren menetettyä rakasta ja yhteisiä unelmia, joita ei enää ole.
Parasta mitä voi tehdä, on ottaa totaalinen etäisyys exään. Älä ole missään yhteyksissä hänen kanssaan, poista numero kännykästä, poista vanhat viestit ja kuvat koneelta. Et tarvitse niitä enää.
Ja kun olet vähän päässyt jaloillesi, tee suunnitelmia- jopa väkisin. Varaa joku huikea ulkomaanreissu ensi vuodelle. Suunnittele elämä uusiksi: minuun puree tälläinen "koko elämä kerralla uusiksi"- tyyli. Laitoin hakemukset uusiin työpaikkoihin, kohta menee kämppä myyntiin. Aion muuttaa uudelle paikkakunnalle.
Hankkiudu terapiaan. Ensimmäinen käynti psykologilla oli huikea kokemus. Kuin taakka olisi pudonnut harteilta. Ja se tunne, että joku pitää susta huolta ja seuraa sun toipumista. Ja mitä huikeita uusia näkökulmia ulkopuolinen ihminen voikaan tarjota- exään, suhteeseen, elämään ja minuun itseeni. Suosittelen lämpimästi!
Mutta kaikesta selviää. Tässä puhuu nainen, joka kuukausi sitten makasi maassa, huusi tuskaansa ja heräsi itkien painajaisiin. Olen edelleen hajalla, mutta jo matkalla kohti uutta, jännittävää ja kenties onnellistakin elämää.
Ero tuli minulle ihan puun takaa. Pari päivää elin kuin usvassa ja ajattelin että menen junan alle. Lapset pitivät kuitenkin hengissä ja kriisiterapia auttoi kestämään siihen asti kunnes pääsin eroseminaariin. Seminaarista tuli käännekohta silloiseen elämääni, se auttoi eheytymään ja jälleenrakentamaan itseni. Pystyin seminaarin jälkeen auttamaan lapsiakin heidän erokriiseissään. Ymmärsin, että voin seminaarin oppien avulla muodostaa toimivampiakin ihmissuhteita. Tänään olen ollut toimivassa parisuhteessa ja vuosia. Suosittelen seminaaria sinullekin, hanki ensin vaikka kirja Jälleenrakennus - kun suhteesi päättyy, sen voi hankkia jopa nettikaupasta. Sitä käytetään Fisher eroseminaareissa perusteoksena
Erosta opin sen, että kenekään toisen ihmisen takia ei saa itseään hylätä ja varsinkaan sellaisen ihmisen joka on loukannut todella pahasti.
Mutta, miksi on loukannut?, kun huomaa, että eroon tarvitaan kaksi ja koskaan se ei ole vaan toisen syy.
Kesti minullakin vuosia toipua erosta, mutta olinkin 30v aviossa, eli aikaa otti. Se on sitä ylä ja alamäkeä tunteiden kanssa, mutta itseään ei saa hylätä koskaan vaan rakastaa.
Erosta selviää ja täällä on hyvä käydä purkamassa pahaa oloa, puhuminen, puhuminen ja puhuminen auttaa aina, vaikka tuntemattomalle.
Minä sain eilen illalla tietää että mieheni pettää ja rakastaa toista naista, mutta en tietenkään kuullut tätä mieheltä iitseltään vaan muut kertoivat!? Ja nyt teen itsemurhan lähipäivinä! Tämä on ihan kamala tunnetila, en voi päästä tästä mitenkään yli koska en ole koskaan ajatellutkaan että olisin jonkun muun miehen kanssa! Liittomme on kestänyt 28 vuotta. Hei vaan kaikille ja Hyvää Joulua! Poistun jollain keinolla...