Takana vuosia, ei kuitenkaan ihan kymmentä. Avioliitto, oma talo, lapsia joista yksikään ei ole kuitenkaan yhteinen. Menneisyyteen mahtuu monenlaista, myös yksi todella hullu, sairas ja alkoholisoitunut ex-puoliso, joka on terrorisoinut avioliittoamme alusta aina tähän päivään saakka KAIKELLA MAHDOLLISELLA.
Meitä on vuosien varrella koeteltu työttömyydellä, sairauksilla (leikkauksia, masennusta), rakennusajalla, lasten huolilla, rahavaikeuksilla, yhteisen ajan puutteella jne. Ja tähän päivään asti kaikki on mennyt kuitenkin valtaosaltaan ihan ok.
Nyt minusta tuntuu, että on tullut aivan täysi stoppi. En ajattele seksiä lainkaan, en kestä puolisoni läheisyyttä ja minua raivostuttaa valtavasti puolisoni rahan tuhlailu HÄNEN lapsiinsa. Minun lastani tai tämän tarpeita puolisoni ei edes näe. En kestä hänen tupakointiaan enkä mitään muutakaan. Pelkkä hänen läsnäolonsa saa minut melkein huutamaan.
Meillä ei edes ole yhteistä aikaa muuten, kuin jos käymme pankissa tms. Puolisoni laskee yhteiseksi ajaksi ja parisuhteeseen panostamiseksi jo senkin, että käymme yhdessä kaupassa. Minusta se ei ole yhteistä aikaa vaan arjen hoitoa. Aiemmin treenasimme yhdessä, kävimme kaupungilla ja kävelyillä, kävimme elokuvissa ja syömässä...teimme asioita ja harrastimme.
Aikaisemmin olimme parhaat kaverit, nykyään emme voi puhua mistään tappelematta. Kumpikaan ei ymmärrä mitä toinen yrittää selittää, emmekä kohtaa tai tajua toisiamme millään tasolla.
Ja viimeistään siinä vaiheessa minulla "hirttää kiinni", kun puolisoni ilmoittaa järkyttävän työ- ja arkipäivän päätteeksi tarvitsevansa seksiä. Jos siihen liittyisi edes jotain muutakin kanssakäymistä, niin asia voisi olla kivaakin, mutta tämä tilaus tulee kuin drinkkitilaus baaritiskillä.
Lisäksi luottamus on vähitellen hapertunut. Eri tilanteisssa olemme puhuneet asioista, jotka ovat olleet minulle vaikeita. Puolisoni on tällöin vakuuttanut asioiden olevan tietyllä tavalla. Viimeksi kuitenkin vuoden alussa kävi ilmi, että hän on jättänyt kertomatta erittäin oleellisia asioita, jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Koen, että minulle on valehdeltu, puolisoni vähättelee, että on vain jättänyt kertomatta asioita siksi, ettei menettäisi minua.
En tiedä mitä tehdä. Olen niin loppu ja tyhjä, että tunnen olevani kuollut sisältä. En nauti enää elämästäni lainkaan ja minulla ei ole puolisoni kanssa enää koskaan hauskaa. Emme naura tai nauti toisistamme..ainakaan minä en.
Mitä helvettiä teen? Heitänkö kaiken roskiin ja jatkan yksin? Onko kukaan koskaan löytänyt tunteita uudestaan vai onko tämä tässä vaiheessa tuomittu tuhoon?
Meitä on vuosien varrella koeteltu työttömyydellä, sairauksilla (leikkauksia, masennusta), rakennusajalla, lasten huolilla, rahavaikeuksilla, yhteisen ajan puutteella jne. Ja tähän päivään asti kaikki on mennyt kuitenkin valtaosaltaan ihan ok.
Nyt minusta tuntuu, että on tullut aivan täysi stoppi. En ajattele seksiä lainkaan, en kestä puolisoni läheisyyttä ja minua raivostuttaa valtavasti puolisoni rahan tuhlailu HÄNEN lapsiinsa. Minun lastani tai tämän tarpeita puolisoni ei edes näe. En kestä hänen tupakointiaan enkä mitään muutakaan. Pelkkä hänen läsnäolonsa saa minut melkein huutamaan.
Meillä ei edes ole yhteistä aikaa muuten, kuin jos käymme pankissa tms. Puolisoni laskee yhteiseksi ajaksi ja parisuhteeseen panostamiseksi jo senkin, että käymme yhdessä kaupassa. Minusta se ei ole yhteistä aikaa vaan arjen hoitoa. Aiemmin treenasimme yhdessä, kävimme kaupungilla ja kävelyillä, kävimme elokuvissa ja syömässä...teimme asioita ja harrastimme.
Aikaisemmin olimme parhaat kaverit, nykyään emme voi puhua mistään tappelematta. Kumpikaan ei ymmärrä mitä toinen yrittää selittää, emmekä kohtaa tai tajua toisiamme millään tasolla.
Ja viimeistään siinä vaiheessa minulla "hirttää kiinni", kun puolisoni ilmoittaa järkyttävän työ- ja arkipäivän päätteeksi tarvitsevansa seksiä. Jos siihen liittyisi edes jotain muutakin kanssakäymistä, niin asia voisi olla kivaakin, mutta tämä tilaus tulee kuin drinkkitilaus baaritiskillä.
Lisäksi luottamus on vähitellen hapertunut. Eri tilanteisssa olemme puhuneet asioista, jotka ovat olleet minulle vaikeita. Puolisoni on tällöin vakuuttanut asioiden olevan tietyllä tavalla. Viimeksi kuitenkin vuoden alussa kävi ilmi, että hän on jättänyt kertomatta erittäin oleellisia asioita, jotka ovat olleet minulle tärkeitä. Koen, että minulle on valehdeltu, puolisoni vähättelee, että on vain jättänyt kertomatta asioita siksi, ettei menettäisi minua.
En tiedä mitä tehdä. Olen niin loppu ja tyhjä, että tunnen olevani kuollut sisältä. En nauti enää elämästäni lainkaan ja minulla ei ole puolisoni kanssa enää koskaan hauskaa. Emme naura tai nauti toisistamme..ainakaan minä en.
Mitä helvettiä teen? Heitänkö kaiken roskiin ja jatkan yksin? Onko kukaan koskaan löytänyt tunteita uudestaan vai onko tämä tässä vaiheessa tuomittu tuhoon?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.