Palomiesten eläkeikä

Vai niin se eduskunta päätti, että palomiehet eivät enää pääse kunniakkaasti omalta alalta vanhuuseläkkeelle. Vaikeaa se on ollut jo silloin, kun eläkeikä oli 55.

Ratkaisukin löytyi, että palomiehet menisivät uransa jälkeen vielä esimerkiksi hälytyskeskuksiin suojatyöpaikkoihin. Mistäköhän palomiehille ja -naisille motivaatio moiseen saadaan? Alkaa hälytyskeskuksissakin työn laatutaso laskea.

Toinen eduskunnan ratkaisu oli se, että kaikkien palomiesten tykkäämä nykyinen työvuorojärjestelmä muutettaisiin. Siitä harva palomies ilahtuu, kun mennään nykyisestä järjestelmästä toiseen. Onko eduskunta sitä mieltä, että työvuoron muuttamisen jälkeen tulipalot eivät ole enää niin kuumia, katot eivät ole yhtä liukkaita ja korkeita, liikenneonnettomuuspaikoilla siten ei ole enää ulkoisia vaaroja ja niin edelleen..

Ihmettelen, että miksi vielä on aloja joilla päästään aikaisemmin eläkkeelle? Eikö niitäkin voisi kehittää. Kuten eduskuntauran jälkeen kansanedustajat koulutettaisiin kaupungille lapiomiehiksi ja rakennuksille sekatyömiheiksi. Myös kaupunkien puistot ja kadut myös vaativat huolenpitäjiä.
41487
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

ei kannata verrata suomalaisen palomiehen työtä yleismaailmallisesti esim. jenkkilän vastaaviin töihin..kyllä ne kykenee matalia varastopaloja sammutteleen vanhanakin..perkele!

Äänestä
  • Rasittaa nuorempia kun kaikki ei vuorossa pysty tekemään kaikkia töitä. Kukas "ei varastot" sammuttaa jos eläkeikäisiä ukkoja kaikki vuorossa. Kerrostalo asuminen alkaa pelottamaan.

    Äänestä

  • palomiehillä on paljon muitakin tehtäviä, ku palojen sammutus.

    Äänestä

  • juupa juu kirjoitti:

    palomiehillä on paljon muitakin tehtäviä, ku palojen sammutus.

    Savusukellus?

    Kyllä se on fyysisesti vaativaa vetää joku tulipalosta. Sen tietenkin tiedän, että hallituksen ainoa tarkoitus palomiesten eläkeikää nostaessa oli rahan säästäminen. Ei mikään muu. Kansanedustajia ei kiinnostanut vähääkään se pystyvätkö palomiehet tekemään tyänsä.

    Sen sijaan kansanedustajista suurin osa pystyisi tekemään muutakin eduskunnan jälkeen kuin puhumaan paskaa "siirtymäeläkettä" vastaan. Ihan taatusti. Se on vain heidän korkea-arvoisuudelleen aivan mahdotonta. Suuri arvovallan menetys.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


js kirjoitti:

Vai niin se eduskunta päätti, että palomiehet eivät enää pääse kunniakkaasti omalta alalta vanhuuseläkkeelle. Vaikeaa se on ollut jo silloin, kun eläkeikä oli 55.

Ratkaisukin löytyi, että palomiehet menisivät uransa jälkeen vielä esimerkiksi hälytyskeskuksiin suojatyöpaikkoihin. Mistäköhän palomiehille ja -naisille motivaatio moiseen saadaan? Alkaa hälytyskeskuksissakin työn laatutaso laskea.

Toinen eduskunnan ratkaisu oli se, että kaikkien palomiesten tykkäämä nykyinen työvuorojärjestelmä muutettaisiin. Siitä harva palomies ilahtuu, kun mennään nykyisestä järjestelmästä toiseen. Onko eduskunta sitä mieltä, että työvuoron muuttamisen jälkeen tulipalot eivät ole enää niin kuumia, katot eivät ole yhtä liukkaita ja korkeita, liikenneonnettomuuspaikoilla siten ei ole enää ulkoisia vaaroja ja niin edelleen..

Ihmettelen, että miksi vielä on aloja joilla päästään aikaisemmin eläkkeelle? Eikö niitäkin voisi kehittää. Kuten eduskuntauran jälkeen kansanedustajat koulutettaisiin kaupungille lapiomiehiksi ja rakennuksille sekatyömiheiksi. Myös kaupunkien puistot ja kadut myös vaativat huolenpitäjiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu