Oon noin vuoden ajan seurustellut uskovan miehen kanssa. Hän ei siis ole mikään himo-uskovainen, ei seksiä ennen avioliittoa- kalkkis vaan ihan kuin kuka tahansa nuori mies. Uskonto näkyy hänessä oikeastaan siinä, että hän tykkää käydä nuortenilloissa lauantaisin ja hän ei käy baareissa.
Minä pidän miehestä tosi paljon, mutta meidän erilaiset elämäntyylit arvelluttavat minua aina välillä. En itse ole myöskään mikään suuri juomari tai bilettäjä, mutta tykkään käydä välillä baarissa ja juoda muutaman. Lähinnä tämä meidän "erilainen elämä" tulee esille juhlapäivinä (juhannus,uusi vuosi, vappu ym.) kun mietimme yhteistä tekemistä. itse haluan käydä baarissa ja toinen haluaa mennä käymässä uskovien tapahtumassa. Onko kellään kokemusta samanlaisesta suhteesta? Olisi kiva saada mielipidettä.
Minä pidän miehestä tosi paljon, mutta meidän erilaiset elämäntyylit arvelluttavat minua aina välillä. En itse ole myöskään mikään suuri juomari tai bilettäjä, mutta tykkään käydä välillä baarissa ja juoda muutaman. Lähinnä tämä meidän "erilainen elämä" tulee esille juhlapäivinä (juhannus,uusi vuosi, vappu ym.) kun mietimme yhteistä tekemistä. itse haluan käydä baarissa ja toinen haluaa mennä käymässä uskovien tapahtumassa. Onko kellään kokemusta samanlaisesta suhteesta? Olisi kiva saada mielipidettä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Joko menette erillään tai jompikumpi joutuu tekemään isoja kompromisseja.
Riitatilanteessa saat varautua siihen, että syntikortilla lyödään arkaan paikkaan.
Mutta kaipa tuo on selvitettävissä.
Ei syntikortti tehoa ei-uskovaiseen! Ennemminkin sitä voisi itse käyttää.
Ainakaan miehesi ei ole fanaatikko joka paasaisi uskostaan sinulle jatkuvasti. Jos rupeaa saarnaamaan niin siitä ei tule ikinä loppua, ei vaikka itse rupeisit uskovaiseksi. Fanaatikkoja pitää karttaa kuin ruttoa, niistä ei ole koskaan muuta kuin harmia.
Toisaalta saatat muutaman vuoden päästä itsekin huomata että baareissa on loppujen lopuksi helvetin tylsää. Ei ihan vielä mutta viimeistään sitten kun kaikki kaverisi ovat perustaneet perheen ja löydät itsesi terassilta yksinäsi solmimassa uusia kontakteja nurkkakunnan vakideekuihin. Tosin siinä vaiheessa on varmaan ukkokin jo häipynyt.
Että riskinsä on puoleen ja toiseen. On tietysti mahdollista sekin että uskisten illoissa joku kiltti uskistyttö iskee silmänsä ukkoosi, ja jos oma akka riekkuu terassilla niin synnitön liha saattaa alkaa himottaan.
Vaikka pirustako minä tiedän...
Pidemmälle tulevaisuuteen ajatellen yksi tärkeä kysymys on se minkälaisille arvoille voisitte perustaa perheen. Mitä arvoja siis opettaisitte lapsillenne. hyväksyykö mies sen että lapsille opetetaan "toisaalta-toisaalta" periaatteella niin että kumpikin saa avoimesti kertoa mitä uskoo ja ajattelee vai pitäisikö lapset kasvattaan ainoastaan kristilliseen arvomaailmaan. Meillä juuri tuo asia on ollut vähän hiertävä asia ja siitä ei koskaan huomattu keskustella vakavasti ennen perheen perustamista. Toisaalta vaimoni ei ole mitenkään "himouskovainen" joten on taipunut kompromissiin mutta kovasti kyllä aluksi yritti taivutella pelkästään kristilliseen kasvatukseen koska siitä ei kuulemma ole mitään haittaakaan ja usko antaa lapsille turvaa. Itse en taas siihen samalla tavalla usko vaan minusta lapsien pitää tietää avoimesti että ihmiset uskovat (tai eivät usko) eri tavoilla ja jokaisen pitää itse päättää mitä ajattelee. Ja käytännössä niin on sitten lopulta menty.
Mutta tuosta asiasta kannattaa kyllä keskustella jos suhde alkaa muuttua vakavammaksi.
Itse uskovaisena naisena en enää ottaisi ei-uskovaista miestä. Ristiriita tulee aina esille joissain asioissa. Koska usko on elämäni tärkeimpiä asioita, niin haluan jakaa sen toisen kanssa. Pikkuhiljaa ainakin itseäni alkaa hiertämään, jos mies ei ymmärrä henkimaailman asioiden päälle mitään.
Valinnat näkyy monissa arki-tilanteissa: toinen haluaa kuunnella vain rockia kun itse haluaisin kuunnella välillä myös hengellistä ohjelmaa (mikä ei miellytä toista). Haluan myös mennä neitsyenä naimisiin. Tätähän ei yleensä ei-uskovainen voi ymmärtää. Näissä seksi-asioissa sitten olen joutunut jopa pienen painostuksen kohteeksi ja ollaan vastoin tahtoa viety asiaa liian pitkälle. Eikä kyse ole ollut todellakaan siitä, etten olisi tehnyt asiaa selväksi jo alku-vaiheessa.
Teidän suhde voi kestää tai sitten ei. Ei sitä pysty tuon perusteella arvioimaan.
Mutta ehkä kannattaa pitää mielessä, että mikäli mies joskus törmää kaltaiseensa uskovaiseen naiseen, niin aina on olemassa vaara, että ei-uskovainen jää silloin kakkoseksi. Mutta tosiaan kun noita uskovaisiakin on niin monenlaisia ja edustavat monia eri näkemyksiä sekä uskovaisuus merkitsee niin eri asioita eri ihmisille.
Suurin kysymyshän on, pystyttekö antamaan toisillenne vapauden uskoa tai olla uskomatta, ja olla samaa mieltä erimielisyydestä. Suhteen toinen osapu9olihan voi aivan vapaasti käydä niissä nuortenilloissaan, ja toinen omien kavereidensa kanssa viihteellä, jos kummallakaan ei ole suurta ongelmaa asian kanssa. Kaikkea ei tarvitse tehdä yhdessä... suuri työ teillä vain olisi erilaisten maailmankuvien sovittamiessa yhteen. Kuten jo sanottiinkin, lasten kasvatus voi olla se pahin kompastuskivi, häistä ja sen sellaisesta nyt puhumattakaan.
En näe mitään vikaa siinä että joku uskoo johonkin jumaluuteen, kyse on ainoastaan siitä miten hän käyttäytyy sen suhteen, ja antaako hän myös uskonnottomalle tilaa olla oma itsensä ja toimia omatuntonsa mukaan. Onko hän huolissaan "sielustasi" ja tahtoo että liityt kirkkoon tai uskot niinkuin hänkin? Sitten se on ongelma. Jos hän rakastaa sinua sellaisena kuin olet (ja sinä häntä), en näe syytä miksi kompromisseihin ei voisi päästä.
***
ja mene mukaan niihin iltoihin. Sen jälkeen et enää baareja kaipaa. Saat tilalle jotakin aivan mahtavaa. Et tiedä, jos et tutustu Jeesukseen.
Minäkin olin ennen että huhhahhei, eikä ihan heti auennut, mutta sitten kun aloin etsimään sitä Jeesusta mitä ihmiset todellakin rakastavat, minä löysin, enkä ikinä enää palaisi takaisin aikaan ilman Jeesusta.
Sulla on mahtava mies.
Kiitokset kaikille näkökulmista. Tuon lapsiasian on mun puolesta päättänyt joku muu eli en voi saada lapsia, mutta adoptio tietysti voisi tulla kyseeseen joskus. Tosin me molemmat ei oikein olla innostuneita omista lapsista. Ja kyllä olen itsekin joskus mieheni mukana käynyt nuortenilloissa, mutta en ole sieltä mitään suurta herätystä saanut.
Ja mieheni on NIIN luotettava ja uskollinen, ettei sitä tarvitse ainakaan pelätä, että hän haksahtaisi johonkin toiseen. Ja en siis ole sinisilmäinen. Päinvastoin, kovin realisti.
Siitähän se loppujen lopuksi on kiinni, että antaako toisen olla sitä mitä on eikä ala muuttaan toista mieleisekseen.
Tosin minun kohdalla mies on harkinnut liittymistä Jehoviin, eli ehkä vielä pahempi kuin sulla jos sulla Kristitty. Itse en ole näkyvästi uskovainen, mutta Kristitty kuitenkin syntymästä asti. Pelottaa koko touhu, että mihin menee jos toinen hurahtaa moiseen ja vielä kun niistä kuulee vaan negatiivista koko ajan eikä tiedä mitä uskoa.
Minulla alkaa jo rakkaus horjua kun ei tiiä onko liikaa eroja, vaikka toinen sanoo ettei se haittaa...tiedä häntä. Muutama parisuhde takana ja niiden ongelmat tuntuu ihan pieniltä nyt tähän verrattuna. Tosin, oln mustasukkaista sorttia ja tämä mies taas todella uskoo parisuhteeseen ja ei horju niissä asioissa joten ehkä tällaiset uskovaiset miehet ainakin pysyy ruodussa, heh
viel lisää ja kokemuksia mielellään?
kellään?