Onko olemassa keskusteluryhmiä työpaikkakiusatuille?
Tietääkö kukaan onko sellaisia? Minusta sellainen olisi tarpeellinen, vertaistuki, tarinoiden kuunteleminen, keskustelu aiheesta voisi auttaa eteenpäin elämässä.
Tietääkö kukaan onko sellaisia? Minusta sellainen olisi tarpeellinen, vertaistuki, tarinoiden kuunteleminen, keskustelu aiheesta voisi auttaa eteenpäin elämässä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole koskaan kuullut, että sellaisia olisi. Minua on auttanut se, että olen voinut jutella toisen, samassa organisaatiossa kiusatun kanssa. On ollut upeaa huomata, että hänen jutussaan on samanlaisia piirteitä ja että minä en olekaan se hankala ihminen, vaan syyn löytyy jostakin muualta.
Ehkäpä kohtaat esim. täällä jonkun ihmisen, kenen kanssa voi vaihtaa ajatuksia ihan keskustelemalla? Tuli mieleen vielä kysymys, että jos tällainen keskusteluryhmä olisi, kukahan sen järjestäisi? Kyllä se olisi varmasti kiusattujen itse järkättävä joka tapauksessa.
Ymmärtääkseni naristien tuki ry:llä on tapaamisia eri kaupungeissa, joissa voi keskustella henkisestä väkivallasta ja siitä toipumisesta, mutta emmehän me kaikki ole olleet narsistin kiusaamia, joten sekään ei välttämättä ole oikea paikka.
En tiedä voidaanko kiusaajiani sanoa narsisteiksi, koska heidän tyhmyys ja yksinkertaisuus olivat syitä kiusantekoon. Siis he kiusasivat itseään korkeammin koulutettuja, olivat kateellisia, mustasukkaisia, vainoharhaisia. En minä näe heidän toiminnassaan mitään muuta tavoitetta kuin sen perinaisellisen kateuden itseään parempia naisia (nuorempia, kauniimpia, paremmin koulutettuja, älykkäämpiä) kohtaan, eli ulos savustamisen. Meitä oli useita samassa tilanteessa olleita.
Olen keskustellut samassa tilanteessa olleen naisen kanssa, ja kyllä minäkin näen, että vika ei ole muissa kuin niissä kiusaajissa. Ei voi tehdä mitään toisin, jos koko persoonani ärsyttää noin paljon että minusta halutaan eroon.
Esimiehet eivät olleet kiusaajien puolella, eli kyse oli vain vanhojen naisten yksittäisestä kiusanteosta jolle hierarkkinen, byrokraattinen, "epäkohdista puhuminen on valittamista" (ei pärjää) -asenne loi hyvät puitteet. Naisten keskinäistä väkivaltaa ei oteta vakavasti kun ei se meidän työ muutenkaan saanut arvostusta organisaatiossa. Pärjääminen on sitä, ettei puhu epäkohdista näkyi siinä organisaatiossa selvästi. Se, joka valittaa, ärsyttää esimiehiä. Tästä syystä ne naiset tiesivät, että voivat sanoa ja tehdä mitä tahansa, kiusata, nälviä ja kurmottaa ilman että ketään se asia kiinnostaa.
Minusta niiden naisten toiminta oli huomiohakuisuutta, se toinen räkätti myös miehille eli kontrolloimatonta käytöstä.
Meillä ulos savustaminen on jatkuva prosessi, jossa kohde vain välillä vaihtuu. Ihmisiä ja tilanteita käytetään jonkun "isomman" asian ohjaamiseksi. Yhtenä päivänä olet hyvä työntekijä ja esimerkki muille, toisena päivänä sinulle käännetään selkä ja huomaat, että sinusta halutaan eroon.
Jos organisaatiossa on vuosien ajalta tällainen johtamiskulttuuri, ei ihme, että kiusaamistapauksia tulee esiin yksi toisensa jälkeen. Niiden hoitaminen vain on epäammattimaista. Paras tosiaan olisi, niin kuin kirjoitit, olla puhumatta epäkohdista, olla valittamatta. Sitten saa tunnustusta vahvasta, motivoituneesta sekä ihmisten kanssa hyvin toimeentulevasta luonteesta. Jokin mättää tässä yhtälössä.
Entisessä työssäni sain suoraan palautetta työssäni onnistumisesta ulkopuolisilta tahoilta; asiakkaat, toimittajat, muut ulkopuoliset tahot. Talossa oli hyvä henki, ja kun tuo palaute oli oikeudenmukaista, myös esimiehet ja muut kolleegat suhtautuivat hyvin. Kivaa oli.
Itse olen kokenut julkisen sektorin työpaikassa sen ongelman, etteivät työntekijät saa ulkopuolista palautetta (kehuja) työstään, jolloin se huomiohakuisuus (toisten mollaaminen, itsensä esiintuominen, mustamaalaaminen) on yleisempää. Vanhemmilla naisilla on tuo katkeruus siitä, kun miehet huomioivat nuoremmat naiset myös yksi syy ilkeilyyn ja pahantekoon. Eli kyse ei ole pelkästä työnteosta. Kun olimme iltatilaisuudessa ja miehet hakivat nuorempia naisia tanssimaan, vanhat kiusaajat kiukuttelivat ja kiusasivat ainakin viikon sen jälkeen kaikesta mahdollisesta.
Kun minulla on vertailukohtana terve työyhteisö ja huono työyhteisö niin tiedän kyllä missä on erot. Toki ikärakenne vaikuttaa, valtion virastoissa ihmiset ovat iäkkäitä ja senkin vuoksi katkeroituneita elämälle yleensä. Aina naama väärällään jurnuttaminen oli yleistä noin muutenkin.
Niin...kysymykseen pitäisikö sanoa esimiehelle epäkohdista (kiusaamisesta) vaiko ei. Pakko oli sanoa, koska kiusaaja piilotti paperit ja jäi lomalle, minua olisi syytetty työni huonosti hoitamisesta. Esimies hoiti sen asian hienosti, eli varsinaisissa työtehtävissä ei ollut ongelmia, ne naiset generoivat vihaa omalla vainoharhaisella käytöksellään.
Mutta, esimiehet arvasivat kun sanoin kehityskeskustelussa täsmälleen samat asiat kuin kiusaamisen takia poislähteneet. Näin ollen minun poislähtöäni osattiin odottaa. Tukevatko esimiehet poislähtijöitä vaiko sinne jääviä työtään hienosti hoitavia kiusaajia? Siinä se ongelma onkin.
Eli kertomalla epäkohdista kertoo samalla sen, että on lähdössä pois.
Edelliselle: teillä on hajota ja hallitse -johtamistyyli, jos suosikki vaihtuu. Pistetään porukka kilpailemaan esimiesten suosiosta.