Neiti lähtee pitkästä aikaa treffeille. Itse ehdotti. Oli tosi kivaa.. yölläkin molemmilla. Pyyti itse ehdottomasti nähdä uudestaan ja tunnustella fiiliksiään... Toivoi että voidaan joka tapauksessa olla ystäviä jos ei toimikaan.
Tapasin jopa sen porukatkin.
Viikon päästä urheillaan yhdessä ja jutellaan koko päivä ja ilta... Ihmeen samanlainen ihminen, arvot, harrastukset ja ihan kaikki...Tosi harvinaista et löytyy tuollainen!
Juodaan pullo viiniä puoliksi illan mittaan.. Jutellaan ja istuskellaan.
Mennään aikaisin nukkuun kun oli aika rankka päivä.
Kaiken järjen mukaan olis voinu vaikka jatkaa siitä mihin yöllä viikko sitten jäätiin mut tulee vaan et voidaanko vaan nukkua.
Sanoin et tottakai voidaan vaan nukkua.
Kyllähän mä ymmärrän jos on väsyny tms. mut kun kehtaa kuitenkin sitten alkaa tilittään jotain aiempaa vakipanojuttua samalla kuin kääntää mulle selkänsä.
Ei tulis itselleni mieleenkään vastaavalla tavalla tehdä toiselle! Varsinkin kun tiesi miten paljon siitä jo tykkäsin.
Se tilitti jo ennen ensi treffejä et oli noin vuoden aiemmin viimein tajunnu lähtee jouduttuaan vuosia oleen nyrkin ja hellan välissä ja saanu pahat arvet.. Oli sit sinkkuillu ja seukannu uudestaankin.. Koittanu asuakin vähänaikaa yhdessä. Oli vaan omien sanojensa mukaan satuttanu ja sekottanu sen uuden ukon elämän kun ei napannu mikään.
Varoitti kyllä muakin jo etukäteen et sillä on kauhea pelko et ajautuu uudestaan epätoivoiseen suhteeseen..
Mut miks ihmeessä laittaa välit kokonaan poikki ennen kuin edes kunnolla tunnetaan?
Mihinkään en hoputtanu.. Tunnustin kyllä et omat tunteet on todella vahvoja, mut sanoin moneen kertaan et otetaan ihan rauhassa ja tutustutaan.
Seksiinkin teki jo alussa ihan itse aloitteen kun otin viereeni nukkuun... En edes ehdotteleen kerinny kun oli jo kimpussa.
Mikä muutti fiilikset..? Jos ei lämpene esim. ulkonäköön niin miksi ihmeessä kävi aiemmin niin kuumana?
Toisien treffien ja selänkääntö yön jälkeen oli ihan hiljaista.. Kun kysyn parin päivän odottelun jälkeen et mikä meni vikaan niin...
Ensin tulee selitys:
"Mä en vaan yksinkertasesti PYSTY lähteen minkäänlaiseen seurustelu/tapailutouhuun. Älä hae syitä, kun mulla ei sellasta varsinaisesti ole. Mua ahdistaa vaan ihan helvetisti ajatuskin siitä et ajaudun taas epätoivoiseen suhteeseen. Mä en osaa sulle asiaa EDELLEENKÄÄN selittää. Kyse ei ole siitä mitä sinä olet tai et ole. Kyse on mun omasta paniikistani. Ehkä nyt ei ole vaan oikee aika tai jotain. En tiedä.
Myöhemmin kun en oikein ymmärtänyt, tulee:
"Tiedän mun fiilikset. Ei ne muutu. En tunne mitään"
Ja vielä myöhemmin oikein vihaisena:
"Mä tunnen itteni niin hyvin et mun ei tarvii olla toisen ihmisen seurassa kun pari minuuttia ja tiedän et kiinnostunko tyypistä ystävätasolla vai parisuhdetasolla. Nyt ei vaan tuntunu hyvältä. Sun kanssa oli mukavan rento olla siihen asti kun sanoin et en halua treffailumielessä tapailla. Sit sun ymmärrys loppu kesken.
Joo loppuuhan se ymmärrys jos sanotaan päin näköä et tosi kivaa oli mut en mä tutustua halua suhun.
Sitä kun ei itselleni treffailu vielä ole niin hirveän vakavaa... Tälle neidille ilmeisesti naimisiin menon esiaste.
Hemmetin pettynyt kyllä olin ja sanoinkin sen.
Enää ei olla edes puheväleissä ollenkaan... Pyytää jättää rauhaan ja kaikki yhteydenotot on pommittamista ja roikkumista.
Ihme homma ja ahdistus jos ei puolivälissä kolmeakymmentä pysty puhumaan puhelimessakaan asiota selviksi..
On sitä itsellekin vaikeaa välillä ollut jauhaa neitien kanssa jotka itkee perään, mutta aina siihen on suostunut kun on pyydetty.
Kertokaa joku onko välit mitenkään korjattavissa, ja jos on niin miten?
Vai olenko tosiaan ihan samantekevä tuttavuus sille ja parempi itse unohtaa koko ihminen?
Tapasin jopa sen porukatkin.
Viikon päästä urheillaan yhdessä ja jutellaan koko päivä ja ilta... Ihmeen samanlainen ihminen, arvot, harrastukset ja ihan kaikki...Tosi harvinaista et löytyy tuollainen!
Juodaan pullo viiniä puoliksi illan mittaan.. Jutellaan ja istuskellaan.
Mennään aikaisin nukkuun kun oli aika rankka päivä.
Kaiken järjen mukaan olis voinu vaikka jatkaa siitä mihin yöllä viikko sitten jäätiin mut tulee vaan et voidaanko vaan nukkua.
Sanoin et tottakai voidaan vaan nukkua.
Kyllähän mä ymmärrän jos on väsyny tms. mut kun kehtaa kuitenkin sitten alkaa tilittään jotain aiempaa vakipanojuttua samalla kuin kääntää mulle selkänsä.
Ei tulis itselleni mieleenkään vastaavalla tavalla tehdä toiselle! Varsinkin kun tiesi miten paljon siitä jo tykkäsin.
Se tilitti jo ennen ensi treffejä et oli noin vuoden aiemmin viimein tajunnu lähtee jouduttuaan vuosia oleen nyrkin ja hellan välissä ja saanu pahat arvet.. Oli sit sinkkuillu ja seukannu uudestaankin.. Koittanu asuakin vähänaikaa yhdessä. Oli vaan omien sanojensa mukaan satuttanu ja sekottanu sen uuden ukon elämän kun ei napannu mikään.
Varoitti kyllä muakin jo etukäteen et sillä on kauhea pelko et ajautuu uudestaan epätoivoiseen suhteeseen..
Mut miks ihmeessä laittaa välit kokonaan poikki ennen kuin edes kunnolla tunnetaan?
Mihinkään en hoputtanu.. Tunnustin kyllä et omat tunteet on todella vahvoja, mut sanoin moneen kertaan et otetaan ihan rauhassa ja tutustutaan.
Seksiinkin teki jo alussa ihan itse aloitteen kun otin viereeni nukkuun... En edes ehdotteleen kerinny kun oli jo kimpussa.
Mikä muutti fiilikset..? Jos ei lämpene esim. ulkonäköön niin miksi ihmeessä kävi aiemmin niin kuumana?
Toisien treffien ja selänkääntö yön jälkeen oli ihan hiljaista.. Kun kysyn parin päivän odottelun jälkeen et mikä meni vikaan niin...
Ensin tulee selitys:
"Mä en vaan yksinkertasesti PYSTY lähteen minkäänlaiseen seurustelu/tapailutouhuun. Älä hae syitä, kun mulla ei sellasta varsinaisesti ole. Mua ahdistaa vaan ihan helvetisti ajatuskin siitä et ajaudun taas epätoivoiseen suhteeseen. Mä en osaa sulle asiaa EDELLEENKÄÄN selittää. Kyse ei ole siitä mitä sinä olet tai et ole. Kyse on mun omasta paniikistani. Ehkä nyt ei ole vaan oikee aika tai jotain. En tiedä.
Myöhemmin kun en oikein ymmärtänyt, tulee:
"Tiedän mun fiilikset. Ei ne muutu. En tunne mitään"
Ja vielä myöhemmin oikein vihaisena:
"Mä tunnen itteni niin hyvin et mun ei tarvii olla toisen ihmisen seurassa kun pari minuuttia ja tiedän et kiinnostunko tyypistä ystävätasolla vai parisuhdetasolla. Nyt ei vaan tuntunu hyvältä. Sun kanssa oli mukavan rento olla siihen asti kun sanoin et en halua treffailumielessä tapailla. Sit sun ymmärrys loppu kesken.
Joo loppuuhan se ymmärrys jos sanotaan päin näköä et tosi kivaa oli mut en mä tutustua halua suhun.
Sitä kun ei itselleni treffailu vielä ole niin hirveän vakavaa... Tälle neidille ilmeisesti naimisiin menon esiaste.
Hemmetin pettynyt kyllä olin ja sanoinkin sen.
Enää ei olla edes puheväleissä ollenkaan... Pyytää jättää rauhaan ja kaikki yhteydenotot on pommittamista ja roikkumista.
Ihme homma ja ahdistus jos ei puolivälissä kolmeakymmentä pysty puhumaan puhelimessakaan asiota selviksi..
On sitä itsellekin vaikeaa välillä ollut jauhaa neitien kanssa jotka itkee perään, mutta aina siihen on suostunut kun on pyydetty.
Kertokaa joku onko välit mitenkään korjattavissa, ja jos on niin miten?
Vai olenko tosiaan ihan samantekevä tuttavuus sille ja parempi itse unohtaa koko ihminen?
Vastaukset 39
Vanhimmat
Nyt tunnet neidin jo paljon paremmin kuin ensimmäisillä tapaamiskerroilla. Hän ei tunnu luonteensa puolesta ollenkaan sopivalta sinulle. Miksi ihmeessä sinua siis yhä kiinnostaa?
Juuri se luonne vaikuttikin olevan kerrankin aivan nappiin samanlainen paremmin kuin koskaan ennemmin.
Tuo käsittämätön pelko vaan tuli ja sotki kuvion.
Seurustelin kerran miehen kanssa, jota myös pidin luonteen puolesta aina nappimiehenä: hän oli sellainen sanavalmis, hurmaava älykkö, jollaista olin kaipaillutkin.
Suhteen käytännön puoli alkoi kuitenkin tökkiä heti kun meidän olisi pitänyt tehdä seuraava siirto kohti vakavampaa serustelua. Mies "ahdistui" ja pakeni, selitteli oudosti. Hän ei kyennyt sitoutumaan yhtään mihinkään. Huvittvaa oli, että mies oli kuitenkin se joka halusi naimisiin ja maailaili pilvilinnoja ties mistä... Käytäntö siis osoitti, että mies ei kyennyt oikein mihinkään sitovampaan/vakavampaan. Suhteestamme tuli aika myrskyisä, ja totesin sitten, että suhde tuohon mieheen on mahdoton.
Edelleen ajattelen hänen näitä tiettyjä hyviä puoliaan; kenestäkään muusta en ole ihan samaa sen jälkeen löytänyt. Mutta jutun opetus tietenkin on, että ei kaikkia ihmisiä ole luotu parisuhteeseen. Elämä on aika monimutkaista.
Hyvä, että sinusta löytyy noin muuten noin paljon yritystä. Tuolla on ketju, jossa puhutaan passiivista miehistä, ja vaikutat juuri päinvastaiselta.
"Kyse on mun omasta paniikistani. Ehkä nyt ei ole vaan oikee aika tai jotain." Ahdistaa ja ei vain pysty. Nuo tunteet ovat ilmeisesti niin voimakkaita, ettei hän pysty niitä edes järjellisesti ajattelemaan.
Aika yleensä auttaa. Jos nyrkin ja hellan välissä on mennyt vuosia, parantuminen kestää tooosi pitkään. Välillä voi kuvitella olevansa jo selvillä vesillä, mutta sitten joku tapahtuma saattaa äkkiä tuoda vanhat ahdistukset takaisin. Esim. sellainen, että tapaa mielestään mukavan ihmisen ja alkaa ajatella seurustelua... Harvoin ihminen on niin fiksu, että pystyisi tyynesti ja järkevästi hoitamaan tuollaiset asiat kuntoon. Usein seuraa pakoreaktio, jota olet ilmeisestikin päässyt juuri todistamaan.
Jos haluat korjata välejä, tarvitset kärsivällisyyttä, ymmärrystä ja kykyä asettua toisen asemaan. Tarvitset myös vahvaa itsetuntoa, jotta et koe, että toisen paha olo olisi jollain tapaa sinun syytäsi, etkä loukkaannu siitä. Lisäksi vielä se järki, joka kertoo, milloin mennään terapian puolelle - toiselle voi antaa tukea ja apua, mutta hoitaminen on syytä jättää ammattilaisten tehtäväksi. Ei mikään helppo homma siis.
Se on vaikea korjata välejä kun ei mikään kommunikointi enää oikein pelaa... Miten edes kertoa että ymmärtää tilanteen kun ei voi puhua.
Ehkä aika auttaa siihen joskus. Ei vain huvittaisi olla vaan ja odotella.
Oli tosiaan totaalinen pakoreaktio neidillä.
Oli myös vähän vaikea uskoa että noin pahaa paniikkia voi ihan vaan tutustuminenkin tuottaa kun neiti ei mikään arka ja pelokas ole todellakaan muussa elämässään.
Ja kun kyselee muualta neuvoja niin ihan jakautuu kahtia niin kuin nytkin... Joku sanoo etten vaan ollut sen tyyppiä ja toinen ettei tosiaan minussa ole se vika..
Taitaa olla niin että toisilla omakohtaisempia kokemuksia vastaavasta.
Ihmismieli on aika kummallinen välillä. Voihan olla niinkin, että mitä syvemmälle onnistuu ne tunteet painamaan, sitä suuremmalla voimalla ne sitten sukeltavat esille, ja ihan pienestäkin asiasta. Paniikki ei ymmärrä asioiden mittasuhteita, kun se on itsessään niin äärimmäinen reaktio. Ehkä tämä neiti tuntee itsekin voimattomuutta tilanteen edessä.
Jos ei puhe mene perille, miten olisi kirjoittaminen? Sen neuvon voin antaa, että jos ryhdyt yrittämään tilanteen selvittelyä, älä vähättele hänen tuntemuksiaan. Ihan hyvässä tarkoituksessa lausuttu "vaikea uskoa noin pahaa paniikkia" voi muuttua neidin korvissa pahaksi loukkaukseksi. Voi olla, että hän ei itsekään pysty uskomaan paniikkiaan todeksi tai pitää itseään jotenkin epäonnistuneena, kun sellainen tulee.
Eri kirjoittajien neuvot ovat varmasti ristiriitaisia, koska kukaan lukijoista ei tunne sinua, neitiä ja teidän taustojanne. Ei siis kannata uskoa ketään täällä, vaan miettiä, miten annetut neuvot sopivat omaan tilanteeseesi.
Tuo on "vaan" elämää. Miksi juuttua yksityiskohtiin, kun viesti kuitenkin on selvä? Ihmisen tunteet ja kokemukset ovat henk.koht. asioita, joita on syytä kunnioittaa.
Kuten naisen viesteistä(?) ilmeisen selväksi käy, niin jotain tällaista on voinut tapahtua:
Ehkä tutustui sinuun sen verran, että huomasi, ettei kiinnosta.
Tai kiinnostaa kyllä, mutta ei ole valmis mihinkään vakavampaan.
Ja/tai ei ole ollenkaan valmis saati halukas mahdollista hauskanpitoa enempään.
Kivuus loppui siihen, kun hän sai tietää sinulla olevan jotain vakavampia motiiveja. Vituttaa, tiedän, mutta tuommoista se nyt vaan sattuu ilmeisen monesti olemaan osumaa saaneiden ja/tai tuoreita elämänmullistuksia kokeneiden kanssa. Pitäisi osata ja haluta antaa aikaa ja tilaa toiselle.
Mitä minä ilmeisesti tekisin, niin antaisin asian olla. Jos mielestäni jotain hyvin keskeneräistä olisi selvittämättä, niin hyvin luultavasti yrittäisin selvittää sen, mutta noin muutoin antaisin olla. Saattaisinpa tehdä vielä niin, että odottaisin naisen mahdollista yhteydenottoa - mikäli hänellä tarvetta moiseen ilmenee.
Mikä minua tuon tekstin perusteella tuossa näyttäisi eniten rassaavaan on tuo "Mä tunnen itteni niin hyvin et mun ei tarvii olla toisen ihmisen seurassa kun pari minuuttia ja tiedän et kiinnostunko tyypistä ystävätasolla vai parisuhdetasolla..." juttu. Että mikähän lie se raadollisin totuus naisen sisimmistä mietteistä sinun suhteesi? Mutta eipähän sillä sinänsä ole mitään väliä, antaa ajan kulua. Typerä neuvo, mutta muu ei auta.
Tuo heitto: "Mä tunnen itteni niin hyvin et mun ei tarvii olla toisen ihmisen seurassa kun pari minuuttia ja tiedän et kiinnostunko tyypistä ystävätasolla vai parisuhdetasolla..." Jäi tosiaan rassaamaan.
Se kun oli sen pariminuuttia samassa seurueessa jo ennen ensitreffejä ja tiesi kyllä minkä näköisen kanssa on tekemisissä.
Jos tiesi jo ennen niitä ensitreffejä ettei halua minusta muuta kuin kaveruutta tai ystävyyttä niin kyllä ihmettelen käytöstä ja puheita... Aika narsisti sitten jos nauttii tuollaisesta...
Itse en tosiaankaan rohkaise ja yllytä kenenkään tunteita jos heti tiedän ettei ole minun tyyppiäni.
Ei kai tuossa kuitenkaan ole kyse mistään varsinaisesta tahallisuudesta. Tuntuisi ainakin vähän siltä. Teidän tutustuminen (tai kaverihengailu naisen mielestä jos et parisuhdemielessä kiinnostanutkaan enää alun jälkeen) ei vain sujunut niin rauhassa ja sitä rataa, mikä hänestä olisi tuntunut hyvälle. Kovin epätodennäköisenä pidän sitä alkuasetelmaa, missä toisella on enemmän haluja kuin toisella ja/tai halut eivät kohtaa, että siitä ilman harmeja lutviuduttaisiin.
Mutta niin, tosiaan minuakin rassaisi tuollainen ristiriitainen käytös. Juuri siinä mielessä, että kun ei tiedä sitä todellista totuutta. Että pitäisikö unohtaa koko nainen, vai pitää häntä kauniina muistona mielessä ja antaa ajan kulua ja katsoa, tuleeko hommasta mitään. Minusta ei ole kuin toiseen.
Voihan se olla, että nainen on turhautunut tilanteeseen tai jotain sellaista, vaikka kiinnostusta olisikin muttei vain oikeasti olisi valmis vakavampaan, ja vähän liioitteli yrittäessään tehdä selväksi sinulle sitä, ettei tästä ainakaan nyt tule mitään, mutta voi olla myös niin, että hän yritti alunperin kaunistella asiaa, mikä onkin muuten niin kovin vittumaista, ja sitten turhauduttuaan teroitti sanomisiaan totuuksilla, "et kiinnosta parisuhdemielessä".
Minua tuo rassaisi kyllä niin paljon, että yrittäisin saada naiselta suoran ja rehellisen vastauksen niistä ihan sisimmistä tunnoistaan, mutta pahoin pelkään veliseni ettei sellaista sielulle rauhan antavaa vastausta niiltä juuttaan pitkäkorvilta saa nyhdettyä. Kiertelyä ja kaartelua voi olla luvassa jos ei sitten ole niin hyvä tuuri, että juuri kyseinen nainen taitaisikin vilpittömän kertomisen salat. Epäilen vähän, mutta voittaahan ihmiset lotossakin.
Sehän se rassaakin kun ei tiedä lopullista totuutta.. Onko se oikeasti jokin paniikki vai enkö vaan kelvannut.
Olihan tuo todella nätti nainen ja voihan olla ettei kokenut minua "tasoisekseen".. Toisaalta ihan yhtä nättejä on minuun ihastunut ja ihan tosissaan tykästynyt ennenkin.
Moni nainen ei tunnu tajuavan että se on vaan reilua miehelle sanoa suoraan jos kokee ettei mies ole omaa tyyppiään... Kun en itsekään hakkaa päätäni seinään jos ei ulkonäkö miellytä.
Siinä tapauksessa olisi luullut jossain vaiheessa ottavan puheeksi esim. minun naismakuni ja johdatellut sitä kautta aiheeseen miesmaku.. Mutta kun ei sanallakaan.
Väistelyn voisi ymmärtää jos olisi jokin tosi kiusallinen asia sanoa...Ihan liian pieni pili tms.. Mutta kun ei voi oikein siitäkään olla kiinni ihan jo muiden neitien oma-aloitteisten palautteiden perusteella:D
Minä sitä ulkonäköjuttua ihan suoraan kysyinkin niin vastaus oli juurikin tuo ensimmäinen paniikki ja ahdistus selvitys.
tajua että jos suoraan kysytään, niin mielellään sen suoran vastauksenkin kuulisi. Suoran ja rehellisen vastauksen voi mielestäni antaa sitenkin, ettei tarpeettomasti loukkaa toista. Ainakin itseni kohdalla sellainen jonninjoutava pyörittely on tavallaan loukkaavampaa ja etenkin vähättelevämpää kuin vilpittömien sanojen kuuleminen - olkoon ne millaiset tahansa. Ehkä naiset tapaavat hoitaa nuo asiat siten, miten he itse haluaisivat vastaavassa tilanteessa miehen ne hoitavan... en tiijä.
Tuossa kun silmäilin uudestaan tuota aloitusta, niin ehkä se taustalla oleva suurin juttu on kuitenkin se, että naisella on niitä huonoja kokemuksia eikä hän ole valmis eikä halukas mihinkään vähänkään vakavampaan. Mahdollisesti ehkä sitäkin, ettei hän ole ollenkaan varma siitä, mitä sinusta haluaa, ja kun ei liene valmis mihinkään sellaiseen, mihin sinä ehken olisit jo nyt, niin nainen vihelti pelin poikki. Vaikka voi olla sitäkin, ettet myöskään kiinnosta silleen. Jos sinulla on vaikka hänen meiliosoitteensa, tai laitat tekstarin, niin voisit kai rustata jonkinlaisen viestin jossa pyytäisit jonkinlaista vilpitöntä vastinetta "kun tämä asia nyt vaan niin kovin minua rassaa eikä oikein unikaan tuu simmuun".
Tänään muuten koin ahaa-elämyksen kun tajusin, että vaikka erilaisia harmin aiheita erilaisten naisten kanssa meikäläisen naisiin liittyvissä jutuissa on ollut, niin kaikilla naisilla on ollut ihan just samat kotkotukset ennen kuin "totuus" on paljastunut. Vielä kun alkaisi luottamaan itseensä omien vaistojensa kanssa eikä epäröisi kuvittelevansa että eihän tässä nyt näin voinut taas käydä...
..Silloin mua pelotti vaikkapa suklaarasia yöpöydälläni.Puhumattakaan kun oma oksennuksenhajuni suklaassa olikin kalmanhajua,koska ikeneni olivat alkaneet kuolioitua,samoin ruokatorveni.Rikoskumppanin tuomalla heroiinilla täysin parantunut tila ;-)
Se Gagaata muistuttava naispuol.murhaajatyyppi (ihan etsintäkuulutettu) tuli tapetuksi itse.Sain kuulla!
TACK GUD KÄRA MIN..
No, onpa rankkaa. Annoit selityksen tytön toiminnalle: "Varoitti kyllä muakin jo etukäteen et sillä on kauhea pelko et ajautuu uudestaan epätoivoiseen suhteeseen.."
Hän pelkää kamalasti. Mieti, jos sulla olisi esim. lentopelko jostain syystä. Sitten tulisi tosi mukava ihminen elämääsi, joka sanoisi, että "nyt lähdetään lentämään, luota muhun".
Ei siinä hyssyttelyt ja vakuuttelut auttaisi. Vaikka toinen kuinka yrittäisi vakuuttaa, että hyvin tässä menee ja otetaan iisisti, niin toinen pelkäisi silti.
Toisen pelolle ei voi oikein itse tehdä mitään. Sinussa ei varmastikaan ole mitään vikaa. Olet selvästikin tehnyt häneen vaikutuksen, koska hänelle on tullut entiset muistot (seurustelusta) mieleen. Eli hän on harkinnut/harkitsee sua vakavasti ja olet ehkä liiankin potentiaalinen seurustelukumppani. Hän on luottanut kerran ja miettii, miten välttyä samoilta virheiltä. Mutta siinähän se kompa on, että koskaan ei voi tietää. Sydän voi murskautua useita kertoja. Jotkut eivät ole niin vahvoja kuin toiset. Meidän pitäisi oppia ymmärtämään toisiamme. Teillä tuntuu olevan jonkinlainen yhteinen sävel, ja siihen voisi panostaa, jos toinen alkaisi luottamaan. Mutta sitä ei voi pakottaa.
Ehkei kannata väkisin pitää yhteyttä ja antaa ajan kulua. Hänen entisensä on voinut olla tosi vaikea ja riippuva. Yritä sinä olla vahvempi osapuoli. Anna aikaa ja yritä keskittyä muihinkin ihmisiin, oman itsesikin vuoksi. Jos olet tehnyt hänelle selväksi, että olet hänestä kiinnostunut, niin hän kyllä tietää sen ja ottaa yhteyttä, kun sen aika on.
Hyvää kesää!!!!!
Voihan se olla ettei minussa ole hänen mielestään vikaa, mutta miksi sitten muutti tarinaansa ja heitti lopulta tämän kommentin:
"Mä tunnen itteni niin hyvin et mun ei tarvii olla toisen ihmisen seurassa kun pari minuuttia ja tiedän et kiinnostunko tyypistä ystävätasolla vai parisuhdetasolla. Nyt ei vaan tuntunu hyvältä. Sun kanssa oli mukavan rento olla siihen asti kun sanoin et en halua treffailumielessä tapailla. Sit sun ymmärrys loppu kesken."
Tuosta jää sellainen fiilis ettei heti halunnut suoraan sanoa etten vaan ollut oikeaa tyyppiä. Onko se naiselle niin vaikeaa sanoa suoraan?
Vai halusiko sillä karkottaa kun aiempi selitys meni yli ymmärrykseni?
Ja joo.. Neiti oli saanut ihan jo fyysisiäkin oireita kun oli asunut entisensä kanssa välirikon jälkeen liian pitkään samaa kämppää.. En tiedä miten riippuva tapaus oli muuten ollut, mutta tosi ahdistava joka tapauksessa.
Jos on vuosia kestävä väkivaltainen ensirakkaus joka lopulta myös pettää niin ei kai tuo ihme ole jos on vähän ahdistusta.
Ja nyt pitää minua taatusti riippuvana kun olen halunnut jutella ja selvittää asioita.. Hän ei ilmeisesti ole ihan parhaita keskustelemaan asioista.
Vaikea uskoa että itse ottaa myöhemminkään yhteyttä kun välit on näin poikki ettei edes puhelimeen vastata.
Olen kyllä yrittänyt tutustua muihinkin.. Ei se vaan ihan helppoa ole kun todellinen mielenkiinto on muualla.. Eikä tosiaan reilua niitä muita naisia kohtaan.. Itsekään kun en todellakaan haluaisi olla se kakkosvaihtoehto.
Hyvää kesää myös sinulle!
Se selkeestikin ajatteli, että se olisi valmis ottamaan askeleen eteenpäin ja uuteen suhteeseen, mutta huomasi, ettei olekaan. Eli vanha ahdistus ja pahaolo tulivat takaisin eli ei ollut hyvä olla. Ja tosiaan tuossa tilanteessa kaikki yhteyden otot tuntuvat ahdistelulta, joten jätä se rauhaan ja eti nainen, joka on valmis suhteeseen.
Tuo nainen tarvitsee nyt omaa rauhaa kerätä voimia entisten pettymysten takia. Ihminen voi särkyä sisältä ja voi kestää että se korjaantuu. Toisekseen, sä et varmaan ollut sitä, mitä se suhteelta halusi muutenkaan, joten unoha koko juttu.
Olen itsekin ollut epäonninen ihmissuhderintamalla ja tiedän tasan tarkkaan että voi kestää kauan ennen kuin saa ittensä ehjättyä..
Sinä omana ehjääntymisaikana ei napannu vakavissaan mikään eikä kukaan vaikka oli hyvännäköistä ja fiksuakin tarjolla ja ihan tosissaan ihastunut.
En mä silti kokenut juttelemaan haluavaa naista ahdistavaksi.. Pikemminkin päin vastoin halusin itsekin selvittää koko sopan ja toiselle mielenrauhan.
Ei jää ainakaan mitään arvailun varaan kun juttelee asiat selviksi.
Minusta tuossa ei ole mitään sen ihmeellisempää. Siinä kävi niin, että nainen ei rakastunut sinuun ja häntä rupesi ahdistamaan koska hän tiesi, että ei pysty vastaamaan tunteisiisi.
Itse ainakin tiedän milloin mies ei ole oikea minulle. Minusta nainen on ollut reilu kun on sanonut sinulle suoraan. Vai olisiko tilanne sinusta parempi jos hän ei olisi selittänyt mitenkään? Sellaistakin nimittäin on...ole kiitollinen. Hän sanoi miten asia on ja sinun täytyy vain hyväksyä tosi-asiat.
Jos naista ahdistaa yhteydenottosi niin kunnioita hänen pyyntöään ja jätä hänet rauhaan. Jos vaadit häneltä aina vain lisää ja lisää selityksiä hän luultavasi haluaa vain nähdä sinua entistä vähemmän. Painostamalla et ainakaan onnistu. Jos hän haluaa katkaista välit sinuun kokonaan niin anna hänen olla. Tässä maassa on jokaisella naisella laillinen oikeus päättää kenen kanssa on tekemisissä ja kenen ei.
Reilua on antaa suoraan kysymykseen suora vastaus silloin kun sitä kysytään... Ei alkaa väistelemään ja tarinoimaan paniikkijuttuja... Kerätä minulta kaikki empatiat kun toisella on ollut niin kamalan vaikeaa jne..
Todella vittumaista kertoa sitten jotain uutta selitystä joskus kauan perästä kun on asiaa saanut yksin pähkäillä pitkään johtuen sen toisen haluttomuudesta jutella.
Itse kuitenkin halusi että olisimme ystäviä, kävi miten kävi... Aika kummallista ystävyyttä jos valehdellaan ihan suoraan kysymykseen eikä voida asioista jutella kun toinen asiallisesti sitä pyytää.
Arvaapa kuinka miestä kaivelee jos itse käyttäytyy fiksusti ja aivan samoin kuin aiemminkin tavatessaan naisen.. Ensimmäisen kerran jälkeen kehutaan vuolaasti ja jälkimmäisen aikana sanotaan että ahdistaa?
Tosiasiat on helppo hyväksyä, mutta tuollaiset muuttuvat selitykset ihmetyttää, vituttaa ja jättää vaan miettimään mikä selitys oli totta ja mikä tarua.
Ja mitä rakastumiseen tulee... Eiköhän sitä kuitenkin tutustua pidä ennen kuin se järkevästi on mahdollista.. Nythän se tutustuminenkin jäi aivan kesken tuon kerrotun "paniikin" ja "ahdistuksen" takia. Oli se sitten keksittyä tai ei.
Se rakkaus suunnilleen ensisilmäyksellä ihmistä tuntematta kun ei niin kovinkaan fiksua ja aikuismaista ole... Voin ihan kokemuksesta kertoa:)
On kyllä oikeus päättää kenen kanssa on tekemisissä.. Sattuu olemaan kuitenkin yhteisiä tuttuja jne.. niin mielestäni olisi fiksua olla puheväleissä kun saletisti satutaan joskus samaankin porukkaan.
Parempi vaan ettet rupea noin solmussa itsensä kanssa olevan naisen kanssa... hyvä että tuli noinkin pian ilmi.
Itse en rupeaisi edes yrittämään jonkun pitkät ajat hellan ja nyrkin välissä olleen kanssa, mielestäni kertoo että naisella on nuppi jollain lailla sekaisin, jos ei lähde menemään viimeistään ekan ja ainoan varoituksen jälkeen. Tuollaisiin suhteisiin jäävät ne, jotka oikeasti kai haluavatkin henkisesti ja/tai fyysisesti turpaansa (jonkun sortin masokistit, lapsena piiskatut rankaisevaa isää hakevat jne.) tai epäitsenäiset ripustautujat.
"Ei alkaa väistelemään ja tarinoimaan paniikkijuttuja... Kerätä minulta kaikki empatiat kun toisella on ollut niin kamalan vaikeaa jne.."
Siis mitä ihmettä? Nainen on antanut sinulle selityksen siihen miksi hän ei halua sinua enää tavata ja sinä yrität vänkätä ja vääntää asiaa joksikin ihan muuksi. Hyväksy tosi-asiat ja jatka elämääsi. Hän on paniikissa PISTE. Miten sinä voit itse olla noin itsekäs, että et edes yritä ymmärtää naisen tilannetta vaan haluat vain omistushaluisesti tuon naisen pitää lähelläsi hinnalla millä hyvänsä, halusipa hän tai ei. Aina ei voi voittaa. Se on elämän laki joka meidän kaikkien täytyy oppia. Aina ei saa sitä ihmistä kenet haluaisi ja sinulle kävi nyt niin. Meille KAIKILLE käy joskus niin. SE on paskamaista, mutta kun ei toista ihmistä voi omistaa kuin esinettä ja hallita ja määrätä toisen tunteita. Kellään ei tällä palolla ole sellaista valtaa...onneksi.
Just joo.. Enhän tosiaan edes yrittänyt/yritä ymmärtää.... Miksiköhän luulet että täällä kirjoitan?
Ei sitä juuri mitään pelkäämätön mies ihan heti tajua että tosiaan voi ahdistaa ilman järjellistä syytä.. Ehkäpä me miehet käsitellään asioita "hieman" järkiperäisemmin.
Ja kun yritin asiasta enemmän puhua jotta paremmin tajuaisin sanottiin: "En viitti enää selittää kun et näköjään ymmärrä kuitenkaan"
Enkä pyytänyt edes tavata.. Puhelimessa halusin jutella.
Se on kuule helvetin vaikea olla vaan ja hyväksyä että joku nainen jo etukäteen tutustumatta paremmin ikään kuin rinnastaa minut johonkin aiemmin tapaamaansa naistenhakkaajaan ilman mitään syytä.
"joku nainen jo etukäteen tutustumatta paremmin ikään kuin rinnastaa minut johonkin aiemmin tapaamaansa naistenhakkaajaan"
Sä et siis vieläkään ole YHTÄÄN tajunnut mitä se nainen todennäköisesti ajattelee. Miten joku ei voi uskoa että on olemassa "järjettömiä" pelkoja? Onko mikään pelko perusteltua vai onko se kokonaan täysin turha tunne? Et varmaan osaa edes kuvitella miltä ahdistus tuntuu. Sulla ei varmaan ole muitakaan tunteita joita ei osaa selittää järjellä, tykkäsit tuosta naisestakin vain koska se oli samanlainen kuin sinä.
Et varmasti tule muitakaan naisia koskaan ymmärtämään joten kannattaa unohtaa koko homma.
"Se on kuule helvetin vaikea olla vaan ja hyväksyä että joku nainen jo etukäteen tutustumatta paremmin ikään kuin rinnastaa minut johonkin aiemmin tapaamaansa naistenhakkaajaan ilman mitään syytä."
Tuskinpa hän sinua varsinaisesti hakkaajana pitää. Hänellä voi olla traumoja joista hän ei ole päässyt yli ja jos ihmisellä on tuollaisten asioiden käsittely vielä kesken on viisaampikin olla yksikseen eikä sotkea omaan paskaansa muita ihmisiä. Tuo nainen on tosi reilu sinua kohtaan kun ei halua sotkea sinua omaan elämäänsä joka nyt ilmeisesti ei ole ihan raiteillaan hänen aikaisempien kokemustensa vuoksi. Jos toinen sanoo, että hänestä tuntuu joltakin niin silloin hänestä tuntuu siltä. Hän kokee ne tunteet vai onko sinulla itselläsi tunteita ollenkaan kun et pysty ollenkaan samaistumaan normaaleihin tunteisiin? Pelkokin on katsos ihan luonnollinen normaali tunne, joka on yleensä kaikilla ihimsillä olemassa. Miksi et tunne koskaan pelkoa? Onko elämäsi mennyt niin loistavasti nappiin ettei sinulle koskaan ole tapahtunut mitään pelottavaa? Minusta tuolla asialla ei ole mitään tekemistä logiikan kanssa. Tunteet eivät ole logiikkaa vaan ne kuuluvat ihmisyyteen. Sinunkin järjenkäytöstäsi ja logiikastasi voidaan olla montaa mieltä eikä se ole yhtään sen parempaa kuin kenenkään muunkaan logiikka...
Siksihän sitä kannattaisikin edes vähän yrittää jutella että saisi sen järjettömän pelon kaikkoamaan.
Vai kannattaako mielestäsi tuollaista pelkoa kantaa mukanaan läpi elämän?
Voin kertoa että ihan hemmetin hyvää palautetta on tullut muilta naisilta ymmärryksestä.. Eikä ole ensimmäinen joka on tuollaista kokenut.
Olipa kannustava kommentti tuo viimeinen:D
Oletpa sinä itse sitten fiksu ja ymmärtäväinen ihminen:)
Oli tuo vastaus tarkoitettu
Joo kyllä mä pelkoa tunnen silloin kun siihen on selkeä syy... Silloin kun olen ihan oikeasti jossain vaarassa. Nyt en nähnyt mitään vaaraa aiheuttavani niin en tosiaan meinannut käsittää.
Mulla itselläni ei vaan tutkitusti ole minkäänlaisia fobioita niin en tosiaan helposti niitä ymmärrä.
Pällitestejä on tehty ihan helvetisti eri aloja varten ja mitään fobioita ei vaan ole.. Ja sitä on kyllä aina ennen pidetty ihan hemmetin hyvänä juttuna.
Ei se silti tee minusta empatiakyvytöntä ihmistä.
Eikö arvon neidit vieläkään tajua että juuri siksi olisinkin halunnut jutella asiasta enemmän... Että ymmärtäisin sitä ihmistä ja sitä sen pelkoa.
Pelko on ihan voitettavissa oleva tunne?
Esim. lentopelkoisille on ihan kurssejakin sitä varten.
kyllä minä ainakin sen verran ymmärrän, että jos toinen puhuu jostakin tuneesta niin otan sen vakavasti enkä vähättele sitä kuten sinä tässä vähän niinkun teet. Vaikka sulla onkin ollut erilaista muiden naisten kanssa niin poikkeus tekee aina säännön kun me ei kaikki mahduta siihen samaan muottiin kuitenkaan eikä ajatella sillä samalla logiikalla. Kokemuksethan ne ihmisestä muovaa sen mikä hän on ja se oma suhtautuminen asioihin.
Sinusta tuntuu siltä, että puhuminen asiasta voisi auttaa, mutta tuo nainen on erimieltä kanssasi. Hän ei halua ilmeisestikkään siitä puhua jos on kerran välitkin laittanut poikki ja ihminen jolla on tarve sulkeutua kuoreensa ahdistuu entisestään jos hänet yritetään pakottaa puhumaan. Itsellenikin on käynyt joskus niin kun olen ollut jotenkin henkisesti heikoilla jäillä enkä valmis puhumaan tai selvittämään jotakin asiaa muiden kanssa. Jos joku alkaa painostamaa, että kyllä sun nyt on pakko puhua jne. niin siitä syntyy sellainen tunne vain, että nyt ei kuunnella minua ja yritetään pakottaa minua tekemään jotakin mitä en halua ja johon en juuri nyt pysty. Luonnollisesti sitä hankkiutuu erilleen sellaisen ihmisen seurasta joka vaatii asioita joita ei tälle pysty antamaan.
Itse tapasin taannoin erään miehen todella raastavan ja vaikean eroni jälkeen. Olin pari kuukautta ihan yksin haavojani parantelemassa kunnes vihdoin uskaltauduin ulos sillä seurauksella, että tapasin tuon miehen. Kuinkas kävikään...en ollut vielä valmis sitoutumaan uutteen puhumattakaan mistään vakavasta seurustelusta kun tuo mies rakastuikin minuun ja alkoi vaatia sitä sun tätä minulta. Kerroin hänelle, että erostani on liian vähän aikaa ja en pysty nyt vastaamaan hänen vaatimuksiinsa. Mies ei ymmärtänyt vaan painosti minua soittelemalla ym. suostuin muutamiin välien selvittely tapaamisiin, mutta koin nekin niin painostaviksi hänen puoleltaan, että jouduin katkaisemaan välit poikki kokonaan.
Olin muutenkin ihan rikki niin sitten siihen päälle vielä kauheat syyllistämiset siitä kuinka olin muka huijannut hänet rakastumaan ja vain leikkinyt hänen tunteillaan vaikka todellisuudessa olin häntä jo aikaisemmin varoittanut elämäntilanteestani ja kertonut rehellisesti missä mennään. Koin, että jouduin vain syvempään umpikujaan ja suohon tuon miehen läsnäollessa, sillä hän kuvitteli tietävänsä mikä minulle on parasta eikä kuunnellut oikeasti sitä mitä olisin halunnut itse ja miten olisin halunnut itse tilanteeni selvittää. Jokaisella aikuisella ihmisellä on oikeus ja velvollisuuskin selvittää omat soppansa. Emme me naiset ole mitään holhouksen alaisia lapsia, jotka ovat automaattisesti miesten ohjausta vailla jos ovat rikki tai potemassa jotakin kriisiä. Ihmisillä on erilainen tyyli selvittää päätään. Se mikä sopii sinulle tai joillekkin muille ihmisille ei välttämättä sovi juuri tälle naiselle.
Nyt vasta yli vuoden jälkeen olen pystynyt puhumaan tuon miehen kanssa vapautuneemmin jos olemme kaupungilla törmänneet enkä enää tunne oloani ahdistuneeksi hänen seurassaan. Siltkin pidän häntä ehkä hieman painostavana ihmistyyppinä joka ei jotenkin osaa kunnioittaa toisen ihmisen rajoja. Sellainen on jotenkin pelottavaa kun itse aina "sekaannun" muiden ihmisten asioihin heitä kuuntelemalla ja apua tarjoamalla hienovaraisesti enkä ymmärrä sellaista väkisin tuputtamista jos toinen osapuoli ei kerran halua.
Siks justiin tästä tykkäsin ihan heti kun se on sellanen tosi räväkkä ja mitään pelkäämättömän oloinen tapaus.. Huimat harrastukset jne..
Todella kaunis ja naisellinen mut tietyllä tapaa munaa luonteessa enemmän kuin suurimmalla osalla miehistä.
Jaa mulla ei ole muitakaan tunteita joita ei osaa järjellä selittää... Etpä pahemmin voisi väärin luulla:D
melko itsenäinen tapaus tää nainen josta puhut? Haluaa kai hoitaa asiat omalla tavallaan ja ehkä sinä vain olet tahattomasti häntä jotenkin painostanut ja hän on ehkä pelännyt menettävänsä vallan omiin asioihinsa ja elämäänsä kun asiat on muutenkin solmussa...?
Ei mun kanssa olisi ollut mitään järkevää syytä esim. siihen hänen pelkoonsa että joutuu taas epätoivoiseen suhteeseen... Kun itse olen sellainen etten edes todellakaan seurustele jos ei molemmat sitä halua ja molempien tunteet ole ihan täysillä mukana.
Sanoin monta kertaa että en ole mihinkään kahlitsemassa, mut olisi tosi hieno tuntea paremmin.
Ja kun tuo kuitenkin ihan itse ehdotti tavata alunperin ja myös uudestaan, niin tuntuu helvetin epäreilulta ettei sitten edes enää jutella voi.
Ehkä kannattaa nyt vain tyytyä siihen, että tytöllä ei tässä kohtaa ole olemassa sellaista asiaa kuin järkevä pelko. Järjettömät pelot syntyvät järjettömistä syistä, ja niitä on vaikea hallita. Tarvitaan paljon aikaa ja joskus ammattiapuakin.
Kovasti vaikuttaa myös siltä, että eihän se tyttö sinua pelkää, vaan itseään ja omia tunteitaan. Jos et halua ottaa hänen tuntemuksiaan todesta, on varmaan parempikin, että ette edes juttele.
Jos edellisessä suhteessa on saanut nokkiin, niin paras vaihtoehto pelon selvittämiselle ei ole juttutuokiot kaksi kertaa tavatun miehen kanssa. Tuona naisena itse odottelisin hälveneekö pelot, jos ei niin sitten vaikka ammattilaiselle.
Kun miettii niin mitä teillä sitten olisi enää juteltavaa? Jos kerran homma ei toiminut ja naisesta tuntui siltä, että hän ei enää halunnut jatkaa teidän hommaanne niin miksi sitä sitten väkisin vääntämään? Minkälaisen selityksen sinä sitten tuolta naiselta olisit halunnut että se olisi sinulle kelvannut?
Miksi sinä takerrut tuohon "hän itse ehdotti alunperin ja myös uudestaan", sillä tunteet voivat muuttua kun toisen kanssa viettää aikaa. Mitä väliä sillä on kumpi teki aloitteen kun tilanne on nyt tämä mikä on. Ei se siitä miksikään muuksi muutu vaikka itse paavi paavali johannes olisi sen aloitteen tehnyt.
Parempi kai jatkossa sanoa ihan heti alussa kun kuulee että jokin ahdistaa, vaivaa tai pelottaa että mene kuule nainen jollekin ammattilaiselle pääremonttiin ja katotaan sitten uudestaan..
Tajuattekohan te naiset miltä se miehestä tuntuu kun suunnilleen viimeinen ihminen jolla on syytä minua pelätä pelkää tai ahdistuu niin saakelisti ettei edes puhua voi.
Eikä ole edes ensimmäinen kerta... Mun kohdalle vaan jostain näitä tulee.. En tiedä miksi.. Ehkä olen sellainen jolle on aluksi liiankin helppo puhua tms..
Yksi nainen vuosia sitten avautui tosi kipeistä asioista, ja sitten alkoi sekin pelkäämään jostain ihan olemattomasta syystä josta ei halunnut puhua... Vuosi meni ja ihmetteli itse miten ihmeessä oli minua niin syyttä pelännyt.
Ei huvittaisi tällä kertaa vuotta odotella että saa ne pelot korjattua.
On ihmisiä jotka pelkäävät mutta hallitsevat omia pelkojaan ja toimivat niistä huolimatta, ja sitten niitä ihmisiä joiden elämää pelot hallitsevat.
Turha näköjään ketään edes yrittää muuttaa.
En ny osaa ketään varmaan auttaa, mutta tiedän miltä tuntuu olla ahistunut ja sitä kun ei voikaan jatkaa siitä mikä ehkä tuntuikin hyvältä, ei vaa osannu tunnustaa itselleen tai muille.
Itsellä koko edellisen suhteen ajan oli yllään oikein ahistuksen pilvi, jota vastaan taistelin ja pitkään, ja turhaan. No eron tullessa, oli monen tapasia miehiä joihi tutustuin, ne eivät niinkää kiinnostaneet minua eikä ahistusta ollu. Silti aina mietin jos taas alkaisin seurusteleen, seuraisiki ahdistus minua koko loppuelämän.
En koskaan missään terapeutilla käyny ym, koska oli kyse mu elämästä ja tahoin itse selvittää pääni sisälläni tulevat ajatukset.
Noh, tutustuin yhteen mieheen sitte joka oli kaikkea sitä mitä en koskaan ennen ollut ees kokenut. Tietenki eron jälkeiset arvet olivat vielä tuoreet, jonka myötä ahistuin. Sen ajan muistan aina, mikään muu ei oo hirveämpää ku nähä rakastamansa ihmisen kärsivän sen takia ku itellä joku typerä ahistus eikä pysty jatkaan vaikka kuinka vois...
Sillo en ees tiedostanu omia tunteina, mut ei mulle kyl koskaan tullu tarvetta kokonaan yhteyttä lopettaa, toki ahisti keskustella kyseisen henkilön kaa sen takia ku olin satuttanut nii palijo. Toki juteltiin hirmu vähän, mut silti muistelin häntä aina, ehkä just hänen takia en kiinnostunutkaan mistään.
Aikaa kului, jonka myötä aloimme uudestaa juttelemaan. En tiedä mite siin nii kävi, mut satuin vaa rakastuun häneen. Enkä sen koommin oo ahdistustani tuntenut, ja toivottavasti en tunnekaan. Ja olemme tietenkin yhdessä.
Mutta ahdistuksien peloista ja mistä ne yleensä onpi lähtösin, eihän semmoset noin vaa voi tulla. pitäs itse vaa ajatella ahistusta yleensä, ja miksi ahistuu ja keskittyä siihe. Jos vaa tuuppaa kaiken hyvän elämästä pois, nii eikai sitä voi saavuttakaa mtn, olla onnellinen. Että oikeesti joku ymmärtää muaki.
Mut ahistuksilleki o monia syitä... Mut itse olen onnellinen että pääsin niistäki yli, vaikka vieläki ne kaihertavat mieltä, jos uusiutuvat. Jos oikeesti rakastaa toista, tai varsinki jos tietää ahistuvansa tai etes epäilee, nii mu mielest ei pitäs antaa toiselle toivoa liikaa.. se vaa satuttaa enemmän.
Nykyinen mieheni odotti minua peräti 4kk, ja ihmettelen sitä suuresti, ois varmaa odottanut pidempääki.. Nimittäin tapailtuani kaiken maailman ihmisiä, tajusin ketä rakastin ja miksi yleensä olin ahistunut.
Tsemppiä sinulle, me naiset emme todellakaa ole niitä helppoja tapauksia. Ja enkä tiä onko häntä luotu sinulle, vai mite. Aika näyttää, ja tämmösis tapauksis pitää olla kärsivällisyyttä, tai todeta että ansaitset paljo parempaa. Munki mieheni olisi ansainnut,sen voin myöntää. Mutta olen onnellinen siitä ku hän jaksoi olla kärsivällinen ja oottaa päätöstäni vaik tunteeni oli hirveän sekavat.
Sitä haluaisikin tietää onko mitään järkeä toivoa tilanteen muuttumista joskus myöhemminkään..
Tuo se alkuperäinen vastaus oli et syy ei ole minussa mitenkään...Mut sitten heitti myös paljon myöhemmin et tietää jo parin minuutin perusteella onko joku seurustelu vai ystäväainesta... Kuitenkaan sanomatta mitä sitten minusta halusi kun sitä ihan suoraan kysyin.
Ei ollut kovin fiksua siltä muuttaa selityksiään... Sitä aloin epäilemään koko ahdistusta vaan tekosyyksi sille ettei suoraan halua sanoa missä vika.
no nyt alan minäki vähän enemmän ymmärtää miksi olet hukassa tuon asian kanssa. Minun tapauksessani minä sanoin ihan suoraan sille aikaisemmin kertomalleni miesystävälle, että minulla ei ole tunteita häntä kohtaan ja että suhteestamme ei sen takia voi tulla mitään. Sehän on selvä peli sillon....mut tää mies ei siltikään ymmärtäny :(...
...häntä ei haitannu se et mulla ei ole sellaisia romanttisia tunteita häntä kohtaan. Hän ajatteli että oppisin ajan kanssa rakastamaan häntä ja se ajatus ahdisti ihan pirusti että pitäs vasten omia vaistojaan rueta opettelemaan jonkun rakastamista :(. Se olis ollu suuri virhe sitä miestäkin kohtaan jos oisin ollut hänen kanssaan ilman rehellisiä aitoja tunteita ja elänyt jotain kulissia vain koska hän halusi rakastaa.
Kyllä sinä olet vähän hankalassa tilanteessa jos se nainen ei ole kertonut sinulle miltä hänestä tuntuu. Voi olla, että hän ei itsekkään tiedä. Itse en kestäisi jos joku mies sanoisi minulle että ei oikein tiedä mitä haluaa ja on hukassa. En jäis odottelemaan...jatkaisin matkaa niin sanotusti. Ja onhan noin joskus minulle käynytkin. Ei se kivaa ole jos ei suoraa vastausta saa. Sitä voi jäädä kuukausiksi miettimään toisen aivoituksia. Ei naiset pelkästään tota tee...
Sanoit tuolla aikaisemmin, että sulle on aikaisemminkin käynyt samalla lailla naisten kanssa. Musta on ihan hyvä että sinä nyt mietit miksi sulle käy aina niin. Ehkä sinä jatkossa pystyt tunnistamaan milloin olet taas ajautumassa sellaiseen tilanteeseen jossa sinusta tuleekin se lohduttaja mies. Vikaa on varmasti yhtäpaljon sinussa itsessäsi kuin on niissä naisissakin. Sinustahan se muutos lähtee jos haluat erinlaisiin naisiin jatkossa tutustua :). Ainaskin se on huono merkki jos ihminen alkaa heti tilittään ex-suhteitaan ja on kauhee tarve puhua niistä. Sillon on vielä hommien käsittely päässä kesken.