Tulin jätetyksi pari kk sitten. Olen miettinyt omaa osuuttani ja toisen osuutta eroon. Ero on ollut tuskaa, mutta toisaalta olen osannut myös nauttia pienistä asioista, niistä joista olen nauttinut ennenkin. Seurustelimme 3,5 vuotta ja asuimme yhdessä viimeisimmän vuoden.
Mieheni jätti minut mm. siksi että ei rakasta minua enää. Mietin suhdettamme. Seksielämämme oli ihan ok, mutta ei tietenkään samanlaista kuin suhteen alussa.
Suhteemme aikana sain elättää miestäni olan takaa, koska hänellä ei ollut minkäänlaisia tuloja ja minä työssäkäyvänä maksoin melkein kaiken. Raha-asiat olivat siis yksi syy eron tuloon.
Olimme jakaneet kotityöt niin, että miehen piti imuroida joka viikko. Minulle oli ihan sama minä päivänä tämä tapahtuu, ja meillä kun imuroi niin siinä kestää noin 30 min. Toinen miehen tehtävä oli roskien vieminen ja sekin niin, että minä kasasin vietävät roskat valmiiksi eteiseen.
Kaupassa kävimme suurin piirtein saman verran - tosin minä kirjoitin miehelle lapun että mitä pitää ostaa ja annoin rahan käteen.
Isompia siivouksia (matot ulos ja luuttuaminen) meillä tehtiin vain muutaman kerran vuodessa.
Ongelmaksi muodostui minulle, että mies ei saanut aikaiseksi noita hänen kotitöitään. Meni joskus kolmekin viikkoa ennen kuin mies sai aikaiseksi imuroitua. En ole mielestäni ollut kohtuuton sen suhteen mitä vaadin mieheltä. Mutta mitä muut olette mieltä?
Minä siis tein muut kotityöt, esim pyykin pesu, wc:n pesu ja pölyjen pyyhintä.
Mies ei kuitenkaan ollut mikään ihan mahdoton sottapytty. Hän esimerkiksi vei aina likaiset vaatteet suoraan pyykkikoppaan ja likaiset astiat tiskikoneeseen.
Omasta mielestäni en ole ollut mikään kauhea valittaja, mutta mieheni on toista mieltä. Meillä on ollut eri määritelmä valittamisesta. Mielestäni valittaminen on sitä esim. että miksi sinä et koskaan.. Ja tällaista valittamista en ole harrastanut.
Kuitenkin mies on sitä mieltä, että esim sellainen on jo valittamista, että kun kerron kavereideni riidoista..
Mieheni jätti minut mm. siksi että ei rakasta minua enää. Mietin suhdettamme. Seksielämämme oli ihan ok, mutta ei tietenkään samanlaista kuin suhteen alussa.
Suhteemme aikana sain elättää miestäni olan takaa, koska hänellä ei ollut minkäänlaisia tuloja ja minä työssäkäyvänä maksoin melkein kaiken. Raha-asiat olivat siis yksi syy eron tuloon.
Olimme jakaneet kotityöt niin, että miehen piti imuroida joka viikko. Minulle oli ihan sama minä päivänä tämä tapahtuu, ja meillä kun imuroi niin siinä kestää noin 30 min. Toinen miehen tehtävä oli roskien vieminen ja sekin niin, että minä kasasin vietävät roskat valmiiksi eteiseen.
Kaupassa kävimme suurin piirtein saman verran - tosin minä kirjoitin miehelle lapun että mitä pitää ostaa ja annoin rahan käteen.
Isompia siivouksia (matot ulos ja luuttuaminen) meillä tehtiin vain muutaman kerran vuodessa.
Ongelmaksi muodostui minulle, että mies ei saanut aikaiseksi noita hänen kotitöitään. Meni joskus kolmekin viikkoa ennen kuin mies sai aikaiseksi imuroitua. En ole mielestäni ollut kohtuuton sen suhteen mitä vaadin mieheltä. Mutta mitä muut olette mieltä?
Minä siis tein muut kotityöt, esim pyykin pesu, wc:n pesu ja pölyjen pyyhintä.
Mies ei kuitenkaan ollut mikään ihan mahdoton sottapytty. Hän esimerkiksi vei aina likaiset vaatteet suoraan pyykkikoppaan ja likaiset astiat tiskikoneeseen.
Omasta mielestäni en ole ollut mikään kauhea valittaja, mutta mieheni on toista mieltä. Meillä on ollut eri määritelmä valittamisesta. Mielestäni valittaminen on sitä esim. että miksi sinä et koskaan.. Ja tällaista valittamista en ole harrastanut.
Kuitenkin mies on sitä mieltä, että esim sellainen on jo valittamista, että kun kerron kavereideni riidoista..
Vastaukset 6
Vanhimmat
pää kun luen näitä. Mä ymmärrän kyllä työttömyyttä kun itsekin olen joutunut kokemaan sitä, mutta en tajua, miksi kattella ketään (miestä tai naista) joka on työtön eikä tee PÄÄOSAA kotitöistä? Kun sitä aikaa on silloin huolehtia just se koti kuntoon ja pakastin täyteen halpoja pataruokia ja leipoa pakastimeen jne. Maalasin jopa seiniä ja kunnostin pöydän jne meille. Mä en olisi kehdannut katsoa kumppaniani silmiin, ellen olisi hoitanut kotia esimerkillisesti työttömyysaikana. Sitä ei ikinä minulta vaadittu, mutta kun on aikaa niin miksi en tekisi niin? Ihan hyvästä sydämestäni ja siksi, että on itsellekin mukavaa kun voi tehdä jotain.
Mutta siis en tajua misetäsi, en tajua SINUA, kun ei kerta itse ymmärrä käyttää lisääntynyttä vapaa-aikaansa teidän hyväksi niin miksi et sanonut mitään? Tuollainen suhde on ollut hyväksikäyttöä miehen puolelta. Surettaa sun puolesta, että tuollaiseen olet törmännyt. Mutta seuraavan suhteen suhteen olet jo viisaampi. Sinulla on hyvä sydän, mutta valitse mies, joka ymmärtää sen ja arvostaa sitä ja Sinua!
Kiitos vastauksestasi. Haluan tässä tarkentaa sitä asiaa, että mies ei ollut varsinaisesti työtön, vaan hän oli opiskelija, joka oli opiskellut jotenkin niin hitaasti että ei saanut opintotukea ollenkaan koko lukuvuonna. Ja minun tulojeni takia (en edes mielestäni tienaa mitenkään erityisen hyvin) hän ei saanut yleistä asumistukea eikä toimeentulotukea, joten hän tienasi tasan 0 e/kk.
Hän kyllä suoritti opintojaan, mutta ei siis tarpeeksi nopeasti..
kaikessa.
Saa kyllä olla tosiaan hidas, jos ei koko lukuvuonna saa. Yleensä ne katkasee muutamaksi kuukaudeksi, jos ei kerry tarpeeksi pojoja, mutta että koko vuodeksi.
Kyllä itselläkin ollut rimaa hipoen aina tarpeeksi pisteitä, että tuki on jatkunut. Mutta omalla kohdalla hitaus johtuu lähinnä siitä, että aikaa kuluu niin paljon daamin etsimiseen :) Monesti olen miettinyt, että olisipa jo hienoa asua jonkun kanssa yhdessä, niin voisi vain keskittyä tekemään opintoja yms. täysipäiväisesti. Naiset ovat kuitenkin kummasti kiinnostavampia kuin koulukirjat.
Niin joo, unohtui sanoa, että et ollut mielestäni tosiaankaan mitenkään kohtuuton. Kyllä minä ainakin haluaisin tehdä mahdollisimman paljon yhteisen hyvän eteen, jos todella välitän naiseta. Vätykset ovat aina asia erikseen, toiset heistä kyllä aktivoituvat, kun enää ei olekaan vain heidän oma etunsa kyseessä, mutta jotkut ovat taas vätyksiä jatkossakin vaikka siitä kärsisivät jo muutkin (kuten tämä sinun tapauksessasi oli).
Olipa tuttua juttua hitaasta vätyksestä. Meillä oli niin, että miehellä oli oma asunto, mutta oli läheisriippuvainen ja "asui" mun luona. Hän opiskeli. Minä tietenkin huushollissani tein kaiken, hän eli kuin hotellissa. Vei hän roskat, toi ruokaa, minä tein ruuan, siivosin, pyykkäsin (sen mitä vaatteita hällä nyt oli likaisena, pesi hän kotonaankin niitä viik.loppuisin), tiskasin (joskus hänkin). Kaikesta piti sanoa, että tekisitkö. Hän oli entisessä perheessään tottunu siihen, että akka käskee. Aamukuudelta kello soi (mulla ei ollut menoa), yleensä minä keitin kahvin,joskus hänkin. Hän lähti kouluun. Kun tuli koulusta, ruoka oli valmiina, söi, sitten olkkarin sohvalle makaamaan ja katsomaan koko illaksi telkkaria. Sitten siitä siirtyikin makkarin puolelle yöksi, jos ei nukahtanu sohvalle, joka päivä sama juttu.
Tätä kestin vuoden, kunnes älysin, että tällaistako on koko loppuelämäni? Annoin monon kuvan persiille ja ahh kuinka ihanaa on olla ihan itsekseen, ei tarvitse katsoa laiskaa vätystä!! Omapa oli tyhmyyteni.