Petetyksi tulemisessa oli pahinta se, kun selvisi kuinka mieheni oli valehdellut kolmen vuoden ajan ja esittänyt kaiken olevan ok.
Tunteet ilmitulon jälkeen olivat ensin inho, inho siitä, että hän oli tullut kotiin toisen naisen luota ja rakastellut kanssani antaen minun luulla olevani hänen ainoansa.
Inhon jälkeen tuli ymmärtämättömyys, en millään voinut ymmärtää miehen, jota rakastin pystyvän käyttäytymään niin, tajusin rakastaneeni valhetta.
Ymmärtämättömyyden jälkeen pidin itseäni tyhmänä ja arvottomana, ajatuksiini tuli epäilys mieheni kertoneen itsestäni ja perhe-elämästämme asioita toiselle naiselle omia näkemyksiään, jotka olivat todennäköisesti eri kuin omani.
Ymmärtämättömyyden jälkeen tuli viha. Näin jälkeenpäin tuntuu tosi kornilta, että tunsin vihaa sitä toista naista kohtaan enemmän kuin miestäni, joka todellisuudessa oli se, joka oli minua pettänyt ja polkenut maahan kaiken yhteisen mitä meillä oli ollut.
Vihan hallitsemiseksi aloin toimimaan, pystyin peittämään surun ja pahan mielen keskittyessäni hillitsemään itseni ja säilyttämään ulkokuoreni. En halunnut niiden kahden petturin näkevän kuinka minuun koski. Järjestelin taloudelliset asiani mieheni kanssa viileän rauhallisesti päästäkseni mahdollisimman pian eroon siitä valehtelijasta.
Yksin päästyäni annoin itseni surra, kävin lävitse yhteisen elämämme vuosi vuodelta. Uudessa ymmärryksessäni näin miten asiat olivat päässeet siihen pisteeseen, että mies oli käyttäytynyt niin kuin käyttäytyi, rehellisesti asioita kelaten löysin myös itsestäni monta syytä.
Asia mitä en vielä tänä päivänä pysty ymmärtämään on se, miten mies pystyi näyttelemään niin hyvin 3 vuotta! Jälkeenpäin on selvinnyt, ettei se toinen nainen ollut halunnut mieheni kanssa yhteiseloa ennen kuin hänen opiskelija tyttärensä oli muuttanut pois omaan asuntoon.
Olin aika rikki muutaman vuoden ja luulin etten voisi enää koskaan luottaa yhteenkään ihmiseen sataprosenttisesti. Elämä on kuitenkin armollinen ja aika parantaa. Nyt uudessa (2v) onnellisessa suhteessa eläessäni tajuan että se ensimmäinen liitto oli vasta harjoittelua oikeaan rakkaussuhteeseen, suhteeseen missä molemmat rakastaa ja haluaa rakkaalleen ainoastaan hyvää.
Nyt exäni tuntuu mitättömyydeltä, enkä edes muista mitä hänessä luulin rakastavani, olen tavallaan kiitollinen hänen tekemisistään, sillä tapahtumat koulivat minusta paremman vaimon nykyiselle miehelleni.
Tunteet ilmitulon jälkeen olivat ensin inho, inho siitä, että hän oli tullut kotiin toisen naisen luota ja rakastellut kanssani antaen minun luulla olevani hänen ainoansa.
Inhon jälkeen tuli ymmärtämättömyys, en millään voinut ymmärtää miehen, jota rakastin pystyvän käyttäytymään niin, tajusin rakastaneeni valhetta.
Ymmärtämättömyyden jälkeen pidin itseäni tyhmänä ja arvottomana, ajatuksiini tuli epäilys mieheni kertoneen itsestäni ja perhe-elämästämme asioita toiselle naiselle omia näkemyksiään, jotka olivat todennäköisesti eri kuin omani.
Ymmärtämättömyyden jälkeen tuli viha. Näin jälkeenpäin tuntuu tosi kornilta, että tunsin vihaa sitä toista naista kohtaan enemmän kuin miestäni, joka todellisuudessa oli se, joka oli minua pettänyt ja polkenut maahan kaiken yhteisen mitä meillä oli ollut.
Vihan hallitsemiseksi aloin toimimaan, pystyin peittämään surun ja pahan mielen keskittyessäni hillitsemään itseni ja säilyttämään ulkokuoreni. En halunnut niiden kahden petturin näkevän kuinka minuun koski. Järjestelin taloudelliset asiani mieheni kanssa viileän rauhallisesti päästäkseni mahdollisimman pian eroon siitä valehtelijasta.
Yksin päästyäni annoin itseni surra, kävin lävitse yhteisen elämämme vuosi vuodelta. Uudessa ymmärryksessäni näin miten asiat olivat päässeet siihen pisteeseen, että mies oli käyttäytynyt niin kuin käyttäytyi, rehellisesti asioita kelaten löysin myös itsestäni monta syytä.
Asia mitä en vielä tänä päivänä pysty ymmärtämään on se, miten mies pystyi näyttelemään niin hyvin 3 vuotta! Jälkeenpäin on selvinnyt, ettei se toinen nainen ollut halunnut mieheni kanssa yhteiseloa ennen kuin hänen opiskelija tyttärensä oli muuttanut pois omaan asuntoon.
Olin aika rikki muutaman vuoden ja luulin etten voisi enää koskaan luottaa yhteenkään ihmiseen sataprosenttisesti. Elämä on kuitenkin armollinen ja aika parantaa. Nyt uudessa (2v) onnellisessa suhteessa eläessäni tajuan että se ensimmäinen liitto oli vasta harjoittelua oikeaan rakkaussuhteeseen, suhteeseen missä molemmat rakastaa ja haluaa rakkaalleen ainoastaan hyvää.
Nyt exäni tuntuu mitättömyydeltä, enkä edes muista mitä hänessä luulin rakastavani, olen tavallaan kiitollinen hänen tekemisistään, sillä tapahtumat koulivat minusta paremman vaimon nykyiselle miehelleni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kaikki nuo tunteet piti käydä läpi,ennenkuin ymmärsi ja kipu helpotti. Olen aivan samoilla tuntemuksilla elänyt..
Niin kliseeltä kuin se kuulostaakin,aika korjaa haavat!
se mikä vaikuttaa kaiken lopulta, voikin olla uuden paremman alku.