Salon MX

Onko Hiuspiste Salon MX Saarenkylässä lopettanut toiminnan ? Ajelin ohitse ja huomasin että alakerta oli ihan tyhjä, pelkkä pesupaikka oli paikalla enää ?

Konkurssi vai eikö asiakkaita piisannut ? Sehän laajensi toimintaansakin. Isot tilat - Tais omistaja haukata liian ison palan. Joskus oli kauppalehdessäkin protestilistalla. Verojen yms takia.
262330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Huomasin saman. Tosin mun hiukset pilattiin siellä, joten en ihmettele vaikka liikkeestä olisi asiakkaat karanneet ! Keskustassa paljon parempia tekijöitä kuin tossa paikassa !

Äänestä

En saanut hääkampaus aikaa tytöille. Eli kaiketi on liike lopettamassa.

Äänestä

Salon MX jatkaa edelleenkin toimintaa täydellä tohinalla,tosin siellä yläkerrassa.
Palvelu on hyvää ja lopputulos erinomainen......

Äänestä

Kyl se näytti olevan tyhjillään kun kävin siinä pihassa. Ei ollut enää mitään siellä alhaalla, Vuokrattavana oli se kiinteistö.

Sinne meni suuret suunnitelmat !

Äänestä
  • Nyt riittää "Salongit"!
    Aikoinaan kävin Salon Saarassa, joka oli vielä 80-luvulla tasokas paikka.
    Salon PR oli pitkään hyvä hinta-laatu suhteeltaan, mutta loppuaan kohti taso laski.
    Pari kertaa kävin tuolla Saarenkylän Salon MX:ässä. Eka kerralla sain ihanat hiukset, mutta toinen kerta oli suuri pettymys! Eli ihan sama vaikka lopettaisi sekin Salon.
    Käyn vain pari-kolme kertaa vuodessa kampaajalla ja pitkähiuksisena käynti maksaa maltaita, joten haluaisin löytää kampaajan, johon voin luottaa.
    Mainostaahan täällä ei saa, mutta osaako joku suositella hyvää paikkaa?

    Äänestä

  • uutta kampaajaa kirjoitti:

    Nyt riittää "Salongit"!

    itse kans pitkähiuksisena on vaikea löytää hyvää kampaamoa olen varmasti melkein jokaista paikkaa kokeillut. sitten kävin tuossa pohjolankadulla heli kaarinassa leikkauttaan hiukset. lisäksi että oli edullinn vain 20 euroa naisten hiusten leikkaus. olin todella tyytyväinen tulokseen. muissa kampaamoissa on jätetty etuhiukset niin hapsuisiksi että olen joutunut itse kotona korjata :( heli kaarina kampaamo on tavallaan sellainen "mummokampaamo" maineinen kun sitä ennen piti iäkkäämpi nainen joka jäi eläkkeelle. nyt pitää alle 40v heli liiketta. että osaa kyll leikata trendikkäitä kampauksia. suosittelen kyllä.

    Äänestä

  • kokeillut kirjoitti:

    Olipa HELI KAARINA KAMPAAMO kirjoittanut hyvän jutun itsestään :) Vieläkin naurattaa.

    20€ leikkaus ? siitä alv 8%, omat verot about 25%, vuokrat, sähköt, tuotteet, muut kulut ... Mitähän HELI KAARINALLE jää palkkaa käteen jos maksaa kaikesta verot. Taitaa mennä tuolta tiskin alta osa.

    Tai sit voi HELI KAARINA tehdä tietty töitä 20 tuntia viikossa HEH HEH HEH ...

    Onpas vaan nimi : KAMPAAMO HELI KAARINA, jos on kovin trendikäs niin nimi olis sit jotain ihan muuta !

    Äänestä

Kysymys lopettamisesta olisi riittänyt.

Äänestä

Kauppalehden protestilistalla oli ainakin toi firma ! JA nyt sieltä on poikki nettiyhteydet !

Äänestä

Taloussanomien protestilistalla oli tän paikan omistaja. Näyttää noita perintätoimiston kirjeitä tulla koko ajan.

Taitaa olla lopun edellä, alakertakin on ollut tyhjillään jo pitkään ! Suur tuotemyymäläkin kadonnut. Tais viedä viereen tullut kampaamo ne viimeisetkin asiakkaat !

Äänestä

Verovelkoja tais olla yli 30000 karhuttavana ... Ihan käsittämätöntä tällainen yrityksen pyörittäminen !

Äänestä
  • voi kai sitä soittaa ja varata aikaa ammattilaisten käsittelyyn. Ei mikään yritys toimi ilman asiakkaita.

    Äänestä

  • ja kokeile kirjoitti:

    voi kai sitä soittaa ja varata aikaa ammattilaisten käsittelyyn. Ei mikään yritys toimi ilman asiakkaita.

    kaupungista löytyy parhaat osaajat

    Äänestä

  • 999992 kirjoitti:

    kaupungista löytyy parhaat osaajat

    Se heppu on niin veloissa sinne ja tänne, miten edes kehtaa vielä toimia täällä rollossa, parasta unohtaa koko paikka. Keskustassa paljon alan liikkeitä ja huomattavasti parempaa työnjälkeä saatavana, sorry vaan.

    Äänestä

Lukiessa taloussanomien protestilistaa, oli tää Salon MX omistajan nimi listalla, nyt hakijana Pohjola Pankki.

Onkohan ton liikkeen tarina vähitellen siinä ? Vähän aikaa sitten oli Verovirasto hakemassa saataviaan ja oli protestoinut saatavansa.

Tietääkö toi henkilökunta (ne pari mitä sillä enää jäljellä on) et mikä on tilanne ?

Kannattais sille Sadulle kertoa hyvissä ajoin et homma tulee kaatumaan pian !

Äänestä
  • No käy kertomassa, kun asia tuntuu vaivaavan niin vietävästi.

    Äänestä

  • Kyylät listoille kirjoitti:

    No käy kertomassa, kun asia tuntuu vaivaavan niin vietävästi.

    Yrittäjän maine siinä pahasti menee kun päätyy Kauppalehden Protestilistoille.Firman ovet kiinni verottajan taholta ja yritys maksamaan velkojaan.Ainahan ne velatkin on maksettava..

    Äänestä

  • Ne tytöthän ovat kaiketi vuokratuolilla tossa liikkeessä? Tuollanen "julkisuus" pilaa niidenki maineen!!! Toivottavasti niil on tiedossa sen tyypin raha sotkut.

    Äänestä

  • 20kesä10 kirjoitti:

    Ne tytöthän ovat kaiketi vuokratuolilla tossa liikkeessä? Tuollanen "julkisuus" pilaa niidenki maineen!!! Toivottavasti niil on tiedossa sen tyypin raha sotkut.

    Tollainen toiminta on tosi väärin muita yrittäjiä kohtaan.
    Jätetään verot maksamatta ja näytti tuolta protestilistalta olla talveltakin muitakin juttuja maksamatta.

    Itse suosin vain niitä yrityksiä, jotka hoitavat velvoitteet kuten kuuluukin.

    Toi on totta että tuollaisessa yrityksessä menee maine myös muilla liikkeen "yrittäjillä".

    Äänestä

Kuulin huhun että sieltä on katkaistu puhelinyhteys ku ei vissiin lasku hallinnassa.
Omistaja vain lomailee !

Äänestä
  • Vai onko omistaja lähtenyt velkojiaan karkuun, hänellä on sellainen tapa!!!

    Äänestä

  • öööääää kirjoitti:

    Vai onko omistaja lähtenyt velkojiaan karkuun, hänellä on sellainen tapa!!!

    Täytyy sen työntekijätkin olla jo tossa jutussa mukana. Ite ottaisin ainakin loparit, jos tollaisessa paikassa olis duunissa.

    Eihän ne saa ees mitään turvaa, voip olla joku päivä vaan ovet kiinni ku tulee duuniin !

    Äänestä

  • Kyliltä kuultuna kirjoitti:

    Täytyy sen työntekijätkin olla jo tossa jutussa mukana. Ite ottaisin ainakin loparit, jos tollaisessa paikassa olis duunissa.

    Eihän ne saa ees mitään turvaa, voip olla joku päivä vaan ovet kiinni ku tulee duuniin !

    ....

    Äänestä

Yritin torstaina klo 15 aikaan mennä ko liikkeeseen ja paikka oli pimeänä !? Eikä mitään tietoa ollut missään miksei ole auki ... Onko tää toiminta loppu ?

Äänestä

No nyt se oli sit loppu tämänkin firman tarina. Oliko sit lopulta yllätys ?

Äänestä

Ei hyvä helvetti....hahahhahaha eikö teillä ihmisillä oo mitään muuta tekemistä ko juoruta täälä, asioista mistä ette tiedä näkyy edes faktoja ku pitää arvailla ku muiden kuulopuheita uskoa!!!
Ja toiseksi ihmiset sitäkin työtä tekee ja kukaan ei ole täydellinen....virheitä sattuu kaikille, jopa kirurgeille! Pitäkää huoli omista asioistanne!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Asiakas2007 kirjoitti:

Onko Hiuspiste Salon MX Saarenkylässä lopettanut toiminnan ? Ajelin ohitse ja huomasin että alakerta oli ihan tyhjä, pelkkä pesupaikka oli paikalla enää ?

Konkurssi vai eikö asiakkaita piisannut ? Sehän laajensi toimintaansakin. Isot tilat - Tais omistaja haukata liian ison palan. Joskus oli kauppalehdessäkin protestilistalla. Verojen yms takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu