Mieheni petti minut todella pahasti, hänellä oli kaksi pidempää suhdetta raskauteni aikana ja vauva-aikana.
Lisäksi tunnusti vielä yhden yhdenillanjutun aiemmilta vuosilta.
Miksi tällaista tapahtuu?
Minä olen koko suhteemme ajan ollut epävarma siitä mitä haluan ja valitettavasti uhkaillut toistuvasti erolla häntä. Olen ollut masentunut ja ahdistunut ja kykenemätön kertomaan tunteistani tai edes neuvottelemaan oikein mistään.
Olen puskenut oman tahtoni läpi kaikessa, vähätellyt miestä ja vieraannuttanut hänet minusta. Olen kieltäytynyt läheisyydestä ja seksistä. Torjunut miehen toistuvasti.
Toki mies on omalta osaltaan vajavainen myös, juopottelee riitelee aggressiivisesti, mitätöi jne.
Suhde oli jo tiensä päässä kun lapsi iloitti tulostaan, yhdessä teimme päätöksen tehdä lapsi ja elää perheenä.
Mies kuitenkin hylkäsi minut henkisesti ja fyysisesti kun muutimme hänen paikkakunnalleen jossa minulla ei ollut ystäviä eikä turvaverkkoa. Ero oli kolmisen kertaa todella lähellä, mutta lopulta mies sai minut suostuteltua jäämään. Hänellähän oli jo kuitenkin tässä vaiheessa nainen kierroksessa.
Masennuin pikku hiljaa, vauvan kanssa valvomiset, yksinäisyys, riidat, etääntyminen miehestä ja pettymys siihen että "elämäni onnellisin aika" eli vauva-aika kääntyi ilottomaksi velvollisuuksien täyttämiseksi.
Lapsen ollessa reilun vuoden ahdistukset olivat jo valtavat ja ahdistus oli fyysinen tunne.
Sattumalta törmäsin netissä adhd artikkeliin ja tunsin helpotusta, kun omalle päänsisäiselle kaaokselle löytyi selitys. Sain lääkityksen ja masennus alkoi parantua, huomasin myös että kynnys keskusteluun ja läheisyyteen oli laskenut. Aloinkin tarvita kainaloa ja keskustelua.
Tässä vaiheessa mies jäi kiinni.
Lisäksi tunnusti vielä yhden yhdenillanjutun aiemmilta vuosilta.
Miksi tällaista tapahtuu?
Minä olen koko suhteemme ajan ollut epävarma siitä mitä haluan ja valitettavasti uhkaillut toistuvasti erolla häntä. Olen ollut masentunut ja ahdistunut ja kykenemätön kertomaan tunteistani tai edes neuvottelemaan oikein mistään.
Olen puskenut oman tahtoni läpi kaikessa, vähätellyt miestä ja vieraannuttanut hänet minusta. Olen kieltäytynyt läheisyydestä ja seksistä. Torjunut miehen toistuvasti.
Toki mies on omalta osaltaan vajavainen myös, juopottelee riitelee aggressiivisesti, mitätöi jne.
Suhde oli jo tiensä päässä kun lapsi iloitti tulostaan, yhdessä teimme päätöksen tehdä lapsi ja elää perheenä.
Mies kuitenkin hylkäsi minut henkisesti ja fyysisesti kun muutimme hänen paikkakunnalleen jossa minulla ei ollut ystäviä eikä turvaverkkoa. Ero oli kolmisen kertaa todella lähellä, mutta lopulta mies sai minut suostuteltua jäämään. Hänellähän oli jo kuitenkin tässä vaiheessa nainen kierroksessa.
Masennuin pikku hiljaa, vauvan kanssa valvomiset, yksinäisyys, riidat, etääntyminen miehestä ja pettymys siihen että "elämäni onnellisin aika" eli vauva-aika kääntyi ilottomaksi velvollisuuksien täyttämiseksi.
Lapsen ollessa reilun vuoden ahdistukset olivat jo valtavat ja ahdistus oli fyysinen tunne.
Sattumalta törmäsin netissä adhd artikkeliin ja tunsin helpotusta, kun omalle päänsisäiselle kaaokselle löytyi selitys. Sain lääkityksen ja masennus alkoi parantua, huomasin myös että kynnys keskusteluun ja läheisyyteen oli laskenut. Aloinkin tarvita kainaloa ja keskustelua.
Tässä vaiheessa mies jäi kiinni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Rakastatko häntä? Jos niin? Näytä hänelle kuinka hyvä olet naisena, rakastajana, äitinä, jos siitä huolimatta hän ei löydä sinua, niin heitä hänet pois.
en uskalla rakastaa. Suojaan taas itseäni pettymyksiltä.
Hyvä äiti olen ollut ja nyt ei masentuneena iloitsen lapsestani ja nautin ajasta jota saan hänen kanssaan viettää. Elämä ei tunnu pelkiltä velvollisuuksilta.
Seksielämä on vilkasta, tuo että olenko hyvä nainen hänelle on vielä arvoitus. Joutuu välillä nipistämään itseään, että ei jatka virheidensä toistamista.
On kuitenkin mielestäni miehellä joka hylkäsi minut ja lapset, ei osallistunut lapsen elämään vaan kävi kotona vain pyörähtämässä. Jos tarvitsin "lapsenvahtia" että pääsisin itse lenkille, niin mies soitti jo puolen tunnin päästä ja vauva itki taustalla.
Lenkit koirien kanssa olivat kuitenkin se henkireikä jonka tarvitsin jaksaakseni. Sanomattakin selvää, että lenkit pikkuhiljaa jäivät ja en lopulta edes pyytänyt apua, kuin äärimmäisessä hädässä.
Mies joi ja harrasti. Ja huorasi. Rakensi kaksi suhdetta. Ei viettänyt aikaansa lapsensa kanssa, ei osallistunut perushoitoon tai ollut kiinnostunut meistä.