Tiedättehän että on olemassa ihmisiä joiden kanssa juttu luistaa niin hyvin että siitä ei ole tulla loppua. On vaan niin helppo keskustella. Ja sitten on niitä joiden seurassa ei yksinkertaisesti ole mitään puhuttavaa, ei tiedä mitä pitäisi sanoa tai jutella.
Olen seurustellu poikaystäväni kanssa vasta aika vähän aikaa, ja jotenkin on alkanut tuntumaan että meillä ei välttämättä niin hyvin kemiat kohtaa.
Kyllähän me jutellaan toki, mutta se on ollu alusta asti joteki pintapuolista. Ei oikein osata toistemme kanssa sen syvällisempiä jutella. Musta se nyt kuuluis kuiteki olennaisena osana parisuhteeseen, keskustella maailman menosta, toistemme haaveista, elämänarvoista jne.
Mies on kyllä luonnostaankin ujon ja rauhallisen puoleinen, eikä puhu jos ei ole asiaa, toisin kun minä naisena.. Välillä hiljaisuus on painostavaa, välillä ei.
Mua harmittaa niin kovin tää tilanne. Kuitenkin tykätään toisistamme paljon ja on ikävä ja halu päästä toisen lähelle jnejne.
Tuli nyt ehkä vähän sekavaa tekstiä.. Mitä tässä pitäisi tehdä. Mun mielestä tää nyt kuitenkin on ongelma. Mutta onko niin suuri että pitäisi suhteen lopettamista harkita?
Olen seurustellu poikaystäväni kanssa vasta aika vähän aikaa, ja jotenkin on alkanut tuntumaan että meillä ei välttämättä niin hyvin kemiat kohtaa.
Kyllähän me jutellaan toki, mutta se on ollu alusta asti joteki pintapuolista. Ei oikein osata toistemme kanssa sen syvällisempiä jutella. Musta se nyt kuuluis kuiteki olennaisena osana parisuhteeseen, keskustella maailman menosta, toistemme haaveista, elämänarvoista jne.
Mies on kyllä luonnostaankin ujon ja rauhallisen puoleinen, eikä puhu jos ei ole asiaa, toisin kun minä naisena.. Välillä hiljaisuus on painostavaa, välillä ei.
Mua harmittaa niin kovin tää tilanne. Kuitenkin tykätään toisistamme paljon ja on ikävä ja halu päästä toisen lähelle jnejne.
Tuli nyt ehkä vähän sekavaa tekstiä.. Mitä tässä pitäisi tehdä. Mun mielestä tää nyt kuitenkin on ongelma. Mutta onko niin suuri että pitäisi suhteen lopettamista harkita?
Vastaukset 1
Vanhimmat
se kemioiden puuttuminen kieltämättä melkoinen vaiva on...
Olen tuntenut elämäni miehen - huom. emme ole virallisessa parisuhteessa - reilun kymmenen vuotta, ja mikä on aina ollut jotenkin "elämää suurempaa", on juuri tuo kemia. Puhuttavaa riittää aina ja kaikesta - ja luontaisesti olemme jo alusta saakka jotenkin... Puhuneet toistemme kieltä, vaikka taustoiltamme olemmekin melko erilaisia. No, kuitenkin mieltymykset esim musiikin, leffojen, harrastusten ja kulinarismin saralla ovat hyvin samanlaiset. Ja sitten se Toisenlainen Kemia eli miltä tuntuu olla toisen lähellä... Kaverini aika oivallisesti kuvaili tilannetta: jos kärpänen lentäisi välistämme, se kärventyisi kuoliaaksi...
Ehkä tuo poikaystäväsi ujous on este teidän vuoropuhelullenne..? Kenties tilanne muuttuu, kun tuntemisenne syvenee ja hän uskaltaa antaa enemmän itsestään..? Itse et voi tehdä tilanteelle oikeastaan mitään muuta kuin antaa poikaystävällesi aikaa... Vaikea ulkopuolisena sanoa, puuttuuko teiltä "se jokin" - mutta jos asia jatkuvasti häiritsee sinua enenevässä määrin, puhuu se omaa kieltään, eikö..?